AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Seksuaalisia pakkoajatuksia?

Seksuaalisia pakkoajatuksia?

37 Vastausta 2 913 Lukukertaa
En tiedä, mikä minua vaivaa tai mikä minä enään edes olen mutta muistan suunnilleen milloin nämä ajatukset alkoivat. Noin 18-vuotiaana sain päähäni, että mitä jos olen tietämättäni homo tai mitä jos minusta tulee sellainen. En tiedä, mistä ajatus tuli, se vaan tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Koko elämäni olen ihastunut naisiin ja myös alkamisen aikoihin olin rakastunut, joskin tilanne oli kannaltani toivoton ja olin hieman ahdistunut.

Tämä ajatus jäi soimaan päähäni enkä kyennyt lopettamaan sitä, päässäni soi esim. sanat "homo homo homo olen homo" tai ajattelin ihastustani ja mietin "olisi kiva saada hänet tyttöystäväksi" mutta päässäni se muuttui "olisi kiva saada poikaystävä". Sen jälkeen toistelin lausetta niin kauan, että se meni haluamani mukaan mielessäni. Sittemmin samana kesänä tilanne meni enemmän ahdistavaksi, kun aloin saada ajatuksia koskettelusta tai suutelusta miesten kanssa. Kaikista pahinta tilanteesta teki sen, että jos pelkäsin, että laitan esim. yhtäkkiä käden kaverin reidelle, alkoi kättäni kihelmöidä aivan kuin se pitäisi tehdä vaikken haluaisi! Välillä sain kuvottavia mielikuvia päähäni ja yritin lopettaa niitä ajattelemalle jotain kaunista naista tms. Kun aamulla heräsin, samat sanat soivat päässäni, ajatukset ja mielikuvat kohdistuvat kehen mieheen tahansa, jopa omat lähimmäiset.

Puoli vuotta ennen armeijaan menoa ennen ja sen aikana en kärsinyt ongelmasta juuri yhtään, koska päässäni oli paljon muuta ajateltavaa. Myös 1. vuosi yliopistossa ja puolet toisesta vuodesta sujuivat normaalisti, ajatukset olivat oikeastaan kadonneet, ainut mistä koin ahdistusta, oli tyttöystävän puute, mutta se on mielestäni normaalia. Mutta tämän vuoden helmikuussa tapahtui jotain outoa. Olin ollut vuoden 2010 kesästä lähtien jatkuvasti hieman stressaantunut opiskelujen takia ja ehkä myös henk. koht. elämäni (isä sekosi samaisena keväänä ja kiidätettiin suoraan suljetulle osastolle). Stressiä kasaantua lisää, kun ilmoittaudun mukaan erilaisiin projekteihin yms. Lopulta tammi-helmikuussa olin pahasti univajeinen ja niskani oli jatkuvasti kipeä, ajatukset juoksivat päässäni ja pulssi oli raskas esim. istuessani. Olin alkanut taas saamaan tunkeilevia homoajatuksia ja ne alkoivat jo hermostuttaa minua.

Eräs yö helmikuun lopulla katsoin musavideota, jonka olin nähnyt varmasti kymmeniä kertoja. Kun eräässä kohtauksessa mies kiskoi paidan päältään, yhtäkkiä tunsin epämiellyttävän piston syvällä rinnassani ja sen päälle raskaan sydämen tykytyksen. Menin paniikkiin, että mitä tapahtui, olenko tullut homoksi? Tarkistin alapääni, ajattelin että olisin kiihottunut ja saanut erektion, mutta niin ei käynyt. Lopulta menin järkyttyneenä nukkumaan ja yritin unohtaa asian, mutta aloin kulkemaan joka puolella varautuneena, koska pelkäsin tuon piston tulevan uudestaan. Seuraava kerta tapahtui luennolla, kun joku mies katsoi minuun ja rinnastani veti taas, lamaannuin paikallani. Lähdin luennon jälkeen nopeaa kotiin taas järkyttyneenä, että mitä minulle oikein on tapahtumassa, olenko tosissaan muuttunut homoksi. Myöhemmin "kohtaukset" tai pistot lisääntyivät ja niitä tuli aina kun joku mies tuli vastaan, oli vanha tai nuori, lihava tai laiha. En pystynyt katsomaan miehen paljasta ylävartaloa, myöhemmin en pystynyt katsomaan juuri ketään silmiin, katse oli pakko kääntää koska sisälläni kauhu nousi hetken katsomien jälkeen. Elin päiväni unensekaisessa tokkurassa, kuin olisin katsonut maailmaa ikkunan läpi, rintaani painoa, kurkkuuni oli noussut jostain syystä pala, niska ja selkäni olivat tulessa. Muutaman kerran luulin tulevani hulluksi ja huusin pääni sisällä "OK OLEN HOMO, LOPPUKAA JO", siitä ei tosin ollut hyötyä Mutta pahinta oli se, että en kyennyt lopettamaan ajatuksiani: aamulla herätessäni ajattelin "olenko tullut homoksi, miksi? ei tämä ole mahdollista... vai onko? Ehkä olen aina ollut.. ei mutta minullahan on ollut vain naisihastuksia". Näin itseni lähes reaaliaikaisesti homoilemassa esim. työkaverini kanssa, jonka kanssa työskentelimme. Joka kerta kun sain jonkun mielikuvan, alkoi alapäässäni tuntui oudolta, aivan kuin saisin erektion, mutta en ikinä saanut. Elämä oli vain tämän asian ympärillä pyörimistä, tarkistelin jatkuvasti jos olen saanut erektion. Yhdessä vaiheessa katsoin homopornoa melkein joka päivä todistaakseni, etten kiihotu siitä. Ongelmana oli, että piti tehdä se joka päivä, muuten en olisi varma. Mitä jos huomenna kiihotun? Kerran jopa toivoin ja yritin saada erektion näistä, jotta piina loppuisi, mutta enhän minä mitään erektiota siitä saanut ja sama paska jatkui. Lopulta ymmärsin lopettaa tämän törkyn vahtaamisen ja se auttoi pääsemään vähän eteenpäin.
Olin aivan lopussa, etten jaksanut enää olla jatkuvassa valmiustilassa, en kestänyt enää sietämätöntä tunnetta rinnassa. Päätin lopettaa erektiotarkistelun, ajattelin, että ihan sama mitä olen kunhan nämä ajatukset ja ahdistus loppuvat. Sitten, yhtäkkiä, ajatukset katosivat ja tulin nykyiseen, tunnottomaan tilaani. Tilaan, jossa en tiedä mikä tai kuka minä olen, mitä minä teen elämälläni tai mitä järkeä missään edes on? Olenko joku perverssi vai täysin mielisairas? En tiedä, en pistäisi pahaksi vaikka kuolisin heti. Itsemurhaa en tosin aio tehdä, mutta tarkoitan, että en koe menettäväni mitään, vaikka huomenna en heräisi.

En voi elää loppuelämääni näin. Haluaisin olla taas niin kuin 15-vuotiaana, katsella ja ihailla naisia, olla normaalisti kavereideni kanssa ja rakentaa jonkunlainen elämä joku päivä. Mutta nyt en koe sitä mahdolliseksi, jos se ikinä tulee sitä olemaan.

15-vuotiaana koin myös ensimmäisen kerran jonkunlaisen "ajattelunongelman". TV:stä tuli deittisarja, jossa miehet kilpailivat naisesta, joka oli oikeasti mies, hän oli siis transu. Sain ajatuksen, että mitä jos ihastuksellani onkin miehen vehkeet ja tämä mielikuva tunki joka kerta päähäni kun fantasioin tästä tytöstä. Naurettavaa vai mitä?? Niin on, nyt jälkikäteen. Toinen pelkoni oli väkivaltainen, luulin puukottavani perheenjäsentäni. Aina keittiössä ollessani tuntui kuin pitäisi ottaa veitsi käteen ja lyödä esim. äitini selkään. Kättäni alkoi myös silloin kihelmöidä samoin kuin nykyään kun pelkään koskettavani jotakuta tms.Kerran jopa otin veitsen käteen ja kokeilin pitää sitä siinä hetken.

En tiedä, mitä tällaiset ajatukset tarkoittavat, tarkoittavatko ne mitään vai olenko oikeasti muuttunut homoksi? En jaksa pohtia, vaikka vieläkin saan mielikuvia ja muuta mutten samalla lailla kuin vielä kuukausi sitten. Kertaakaan en tosin ole kiihottunut niistä. Olen täysin itseni vastakohta, tipahtanut jollekin primitiiviselle tasolle. Onko tästä mitään mahdollisuutta palautua tai päästä eroon? Tuntuu, kuin olisin tuhoon tuomittu.
Et ole homo, koska jos olisit sinua ei ahdistaisi "fantasiointi" miehistä. Ajatuksesi ovat selvästi sairauden merkki, sinulla on varmaan ahdistuneisuushäiriö ja masennusta.

Ajatuksesi eivät tee sinusta homoa tai murhaajaa. Yritä välttää stressiä ja keksi kaikkea tekemistä, joka saisi huomiosi muualle, pois ajatuksistasi.

Minulla on myös ollut pakkoajatuksia. Niitä on yhä, mutta vähemmässä mittakaavassa.

Pitkän aikaa pelkäsin tappavani jonkun esim. perheenjäsenen tai kaverini. En pystynyt katsomaan mitään väkivaltaohjelmia ja veitset sun muut ahdistivat. Päässä oli ajatus, että "ENTÄ JOS tapan jonkun". Päähäni tuli mitä sairaimpia kuvia itsestäni toteuttamassa murhaa. Itkin öisin ja pelkäsin itseäni. Ahdistus oli aivan sietämätön.

Seksuaaliset pakkoajatukset eivät ole minullekaan tuntemattomia. Olen myös miettinyt että "JOS OLENKIN lesbo". Minullakin on vain ollu mies ihastuksia. On ollut myös pelkoa siitä, että olen muutenkin seksuaalisesti jotenkin kieroutunut. Onneksi olen päässyt näistä kokonaan eroon.

Kun luin tekstisi, voin vain kuvitella kuinka ahdistavalta sinusta tuntuu. Tunnet varmaan olevasi yksin, ja et todellakaan uskalla kertoa asiasta kenellekään, "luulevat vielä oikeasti homoksi" .

Mutta et sinä homo ole. Älä yritä todistella sitä itsellesi. Minunkin murha-ajatuksissani on se ristiriita, että en tekisi pahaa kärpäsellekään. Sinuakaan ei varmaan voisi oikeasti miehet vähempää kiinnostaa.
Täällä myös yksi, joka luulee olevansa seksuaalisesti kieroon kasvanut :( Yritän lohdutella ittiä, että ihminen saa ajatella mitä haluaa ja myös kiihottua mistä haluaa.. Vasta teot merkkaa. Mutta ei auta.

Muutenkin kärsin, ja aina kärsinyt toisen ihmisen vahingoittamisen pelosta.

Terapia jatkuu onneksi ens viikolla.
Onneks täällä on samanlaisia ihmisiä. Olen aina pelännyt murhaavaani jonkun. Minulle tulee suuri ahdistus jos jään esim. koiran kanssa kahdestaan. Pelkään että puukotan sen. En tietenkään tee niin koska pidän eläimistä. Jos kärrään mummoa rullatuolissa, tulee mieleen heittää se portaita alas... Siis aivan kauheeta.

Sitten on seksuaaliset vääristymät. Milloin ajattelen ruumiisiin sekaantumista, milloin pedofiileja ja milloin homoutta. Kun näen lapsia suosituissa minishortseissa, ajattelen että joku vanha irstas pedofiili kuolaa niitä ja voin ikään kuin ajatella kuten vanha irstas mies. Se on niin vastenmielistä.

Eräs ihminen joka tiesi pakko-oireistani, pahensi niitä tahallisesti. En voi antaa sitä anteeksi milloinkaan.

Olen huomannnut pakkoajattelun olevan yhteydessä turhautumiseen ja ahdistukseen. Jos keskustelen ihmisen kanssa, ja tulee tylsä puheenaihe tai haluaisin jo lopettaa keskustelun, alan saamaan pakkoajatuksia keskusteliasta. Väsyminen aiheuttaa sen.
Tavallaan olen hyväksynyt OCD sairauden ja pystyn elämään sen kanssa mutta muut ihmiset eivät tätä ymmärtäisi vaan voisivat tuomita ja pahentaa oireita. Hiljattain on käynyt ilmi, että ajatuksia voidaan lukea. Armeijalla on käytössä sellaiset aseet. Arvatkaa paheneeko OCD?
Sori, en jaksanut lukea kunnolla kun ei ollut jaksotusta.

Suurin osa ihmisistä on bi-seksuaaleja. Ihan täys 100% heteroita ei muistaakseni jonkun tutkimuksen mukaan ollut kuin pari prosenttia. Samasta sukupuolesta kiihottuminen on ihan normaalia.

Sun ongelmasi taitaa olla homofobia. Toivottavasti opit näkemään seksuaalisuuden vapaammin ja rikkautena, etkä vain ahdistavana ja rajoittavana. Älä kuvittele, että kaavamainen heterosuhde on normaalia. Jokaisessa suhteessa on omanlaisensa seksielämä, jokainen pitää erilaisista asioista.

Minä haluaisin olla enemmän bi. Olen kokeillut seksiä toisen naisen kanssa, se oli ihan ok, mutta jotain puuttui - en ollut ihastunut häneen. Haluaisin myös miehen, joka olisi bi. Haluaisin joskus kokea kimppakivaa kumppanini kanssa. Minusta olisi suunnattoman kiihottavaa, jos kumppanini tekisi hyvää toiselle miehelle ja mies hänelle... jokaisella on omanlaisensa seksuaalisuus. Kaikki on periaatteessa hyväksyttävää, jos toiselle ei tuoteta pahaa eli kaikki ovat täysin mukana ja tietoisia siinä mitä tehdään.

Ota siis ihan lunkisti ja ymmärrä että tuossa ei ole mitään epänormaalia! Nauti seksuaalisuudestasi täysin siemauksin! :-)
Oli miten oli, jäi se pääpointti nyt huomioitta eli koko hereilläolon aikana päässy pyöri yksi sama ajatus, vaikka sitä ei haluaisi ajatella, ei pysty lopettaa. Unohtamatta ahdistusta, joka alkoi viedä todellisuudentajun ja järjen. Eipä tuota kiihottumista tai erektiota miehistä tullut saatua aikaan vaikka yrittämällä yritti. Myöskin väkivaltaiset mielikuvat ja ajatukset ovat olleet aikoinaan hämmentäviä esim. lähimmäisen puukottaminen tai keskustelun aikana joskus tuntui, että juuri ja juuri pystyi hillitä itsensä, ettei lyö nyrkillä naamaan toista, vaikkei haluaisi. Esimerkkinä sinulle tästä ongelmasta voisi olla, että sinä yhtäkkiä alkaisit miettimään oletko vaikka pedofiili. Ajatus palautuu välillä mieleen ja lopulta tykittää täysillä päälle niin että se alkaa tosissaan ahdistaa.

Viimeiset 6 kk on tullut oltua lähinnä yksikseen kun silloin ahdistaa vähiten, töissä on tosin pakko käydä. Pikkuhiljaa alkaa sosiaalinen toimintakyky parantua (alkoi kai kehittyä jonkinlainen sosiaalifobia), mutta ajattelin käväistä psykologilla, kun on sen verran mieltä järkyttänyt ja pilannut koko kevään ja kesän.

Olisin varmasti ottanut lunkisti, mutta kun kyse ei ole asenteistani homoja tai seksuaalisuutta kohtaan. Tämä on myös poistanut kyvyn nauttia tai olla onnellinen mistään, kun oma päänuppi tuntuu estävän sen, joten ei hirveästi huvita nauttia seksuaalisuudestani.
Entäs jos sulla on perhe mitenkäs kimppakiva kuviot sitten menee kun lapsien tulevaisuuden uhalla leikitellään seksileikkien kanssa, miten suhde pysyy kasassa jos kaikkia saa panna?
Hei Mahtava elämä,

ajattelin itsekin kirjoitustasi lukiessa, että olisi hyvä, jos varaisit ajan psykologille tai lääkärille. Kuntoutusmahdollisuuksia + muuta apua on saatavissa liittyen vaikeuksiisi sosiaalisissa tilanteissa. Varmasti opintojen/työn aiheuttama stressi ja isäsi tilanne vaikuttaa omaan terveydentilaasi. On hyvä, jos pystyt vähentämään velvollisuuksia ja tehtäviä niin, että koet voimavarasi riittävän niiden tekemiseen.

Toivottavasti saat asiat kuntoon ja elämäntilanteesi muuttuu paremmaksi!

t. H
VAI NIIN
Hei, aloitusviestistäsi on jo aikaa, mutta vastailen silti. Tiedän täysin mitä käyt läpi, vaikka en ole mies vaan heteronainen, eikä mulla ole ollut sen kummempia lesbouspelkojakaan. :) Miksi sitten voin yksityiskohtia myöten ymmärtää tilanteesi? Siksi, koska kärsit pakkoajatuksista, joista minäkin olen koko ikäni kärsinyt. Ensinnäkin, ET OLE HOMO, ole huoleti. Etkä ole myöskään homofoobikko. Se, että pelkää olevansa homo ei tarkoita, että ihmisellä olisi jotain homoutta vastaan.

Vaikutat fiksulta kaverilta - velvollisuudentuntoiselta ja kunnianhimoiselta. Haikailet aikoja jolloin olit 15-vuotias, luullakseni silloin olit suhteellisen huoleton. Harmi että isäsi joutui sairaalaan. Se varmasti stressaa. Lisäksi olet yliopistossa ja töissä; aivan "klassisesti" pakkoajatustesi alkamisajankohta on sattunut kuormittaviin elämäntilanteisiin, nuoreen aikuisuuteen ja kasvaviin velvollisuuksiin.

Btw, olen itse parikymppinen ja käymme varmasti läpi samankaltaisia ajatuksia. Itselläni on väkivaltaisia ja seksuaalisia pakkoajatuksia sekä ajoittainen sekoamisen pelko, mutta nämä ovat olleet jo jonkin aikaa kurissa. Olin sairaalassakin (en suljetulla) psykoosin pelon takia vuosi sitten, koska olin aivan vakuuttunut siitä että sairastun skitsofreniaan. Niin ei kuitenkaan käynyt ja olen edelleen tolkuissani, nykyisin menestyksekkäästi kiinni opiskeluelämässä. Huomaan silti edelleen ylitunnollisuuteni ja kunnianhimoisuuteni aiheuttavan paljon stressiä, ja stressin kasaantuessa pakkoajatuksetkin valtaavat taas mielen. Sitä se on kun on ylitunnollinen, ennakoiva ja hiukan perfektionistinenkin niin opiskelussa kuin ihmissuhteissakin.

Tsemppiä sulle! Jos kärsit edelleen ahdistuksesta, hae ihmeessä apua vaikka terveyskeskuslääkäriltä näin alkuun. :)
Kirjoitan myöskin, vaikka ensimmäisestä kirjoituksestasi on jo jonkin aikaa. Olen kohta 30-vuotias nainen ja kärsinyt seksuaalisista (monenlaisista) pakkoajatuksista. Ensimmäiset alkoivat jo lapsuudessani, mutta n. 5 vuotta sitten "sairaus" puhkesi uudelleen. Samaistun kovasti kuvailemaasi tilanteeseen. Minulla kesti 2 vuotta ennenkuin uskalsin hakea apua. Pakkoajatukset olivat päivittäisiä, söin rauhottavia lääkkeitä ja itsemurha-ajatukset olivat lääkkeiden lisäksi ainoa helpotus. Tilanteeni oli siinä mielessä kummallinen, että elin (ja yhäkin) hyvässä parisuhteessa, opiskeluni olivat loppusuoralla ja elämäni muutenkin hyvällä mallilla. Minua tuntuivat ainoastaan vaivaavan kaikenlaiset pakkokuvat ja -ajatukset, jotka usein liittyivät seksuaalisuuteen.

2 vuotta sitten aloitin intensiivisen terapian. Alkuun söin myös mielialalääkkeitä, sillä oireeni olivat käyneet sen verran fyysisiksi ja pahoiksi, että voin todella huonosti. Säpsähtelin, en pystynyt nukkumaan kuin valot päällä, sosiaalinen elämäni oli hyvin rajoittunutta jne. Terapian myötä olen pystynyt lähestymään ennen niin sairaalta tuntuneita pakkokuvia ja -ajatuksia. Enää en ajattele olevani perverssi tai sairas, vaan käsitän että minulla on ollut pitkä ja syvä ahdistuneisuus, joka on lopulta purkautunut pakko-oireina. Se on ollut tapani reagoida joihinkin syvälle juuttuneisiin tunteisiin ja tapahtumiin, joita en ole kyennyt millään tapaa kohtaamaan tai jakamaan.

Uskon että terapiasta olisi sinulle apua. Kenenkään ei tarvitse kantaa kuvailemaasi taakkaa yksin. Homoudessahan ei ole mitään sairasta, tai epänormaalia, mutta kuvailemasi pakko-oireet eivät lopulta tunnu liittyvän seksuaaliseen suuntautumiseesi vaan johonkin muuhun. Omalla kohdallani olen terapian kautta törmännyt toisenlaisiin asioihin, mitä pahimmissa pakko-oireiden vaiheissa kuvittelin kantavani.

Toivon sulle voimia ja että uskaltaisit hakea apua.
Kiitos! Itsekin kärsin pakko-oireista ja voin sanoa että tämä kyllä helpotti! Tuntuu huojentavalta huomata, ettei ole yksin ja että asiosta voi selviytyä!
Tämä on kuin itseni kirjoittama! Minulla oli aivan sama juttu! Nyt oireet ovat helpottaneet vähän, mutta kyllä niitä vielä on aika paljon... En osaa sano mikä siinä on , että tuntuu tuolta, mutta voin sanoa, että kriisin yhteydessä tuollaisten tunteiden purkautuminen on kai erittäin normaalia!
Minä olen aina pitänyt heterouttani yhtenä tärkeimpänä asiana elämässäni, ja kriisin keskellä pelkäsin menettäväni senkin! Meinasi kyllä järki lähteä... Jos keksit jotain hyviä vinkkejä, millä noita ajatuksia voi hillitä, otan mielelläni vastaan!
Ruma rumpalipikakin laittanut yhteystietonsa tänne! Senkin kuriton venkula! Pyysin ylläpitoa poistamaan luvattoman viestisi palstalta!

Hauskaa pakko-oireisen häiriön jatkoa :)
vitun homo eikö sulla oo omaatunto olenkaa!?
Moi kaikille. Voisitteko kertoa miten teillä pakkoajatuksista kärsivillä tällähetkellä menee. Onko joku onnistunut kukistamaan nuo ajatukset ja jos on niin miten? Itelläni on kanssa aivan samanlaisia ajatuksia ollut jo 4 vuotta ja enään ei tahtoisi jaksaa.
Moi! Mielestäni ylläpito voisi poistaa tuon palstasoturin pois kokonaan täältä. En sillä että mulle on aivan sama laitaako joku yhteystietoja tänne mutta nuo loppukommentit palstasoturin viesteissä on todella vtumaisia. Kumpa voisinki lähettää nämä pakkoajatukset sinun päähän niin saisit elää niiden kanssa joka päivä. Sitten vielä kun pääsisin toivottamaan että " Hauskaa pakko-oireisen häiriön jatkoa" niin näkisin kuinka pahalta se tuntuu. Toivottavasti sinä palstasoturi säilyt elämästä ilman mitään vastoinkäymisiä, koska epäilen että et kestäisi tätä taistelua päivääkään.

Hauskaa empatian puutteista elämän jatkoa palstasoturi
mulla on sama pakko oire juttu jos joku pystyis auttaa miten pääsen siit eteenpäin koska mulla on ihan samallaista ollu ku tolla ''mahtava elämä'' tyypillä mut mulla ei oo ollu murha ajatuksia..
Minä en tiedä mikä minä olen. Sen vain tiedän että alapäässä tuntuu kokoajan semmoinen kiihotuksen kaltainen tunne joka alkoi muutamien tapahtumien jälkeen. Olin lukenut Sofi Oksasen romaania Puhdistus jossa tuli vastaani todella ällöttäksi kokemani kuvaus prostituoidun naisen työstä. Luin kuvausta ja yllätyin kuinka tunsin alapäässäni kipua, kuin pienen kouristuksen. Yllätyin reaktiosta, mikään ei ollut aiemmin aiheuttanut minulle sellaista. En halunnut lukea kirjaa enempää ja tapahtuma jäi siihen.

Myöhemmin lähdin illalla seurakunnan tilaisuuteen jossa minulla on ollut tapana käydä sunnuntaisin. Ennen kuin lähdin sieltä jäin vielä hetkeksi eteiseen ystävieni kanssa ja katselin siinä ihmisiä. Huomasin kauempana yhden puolitutun tytön josta olin ajatellut että se ei ole ehkä hetero sillä hänellä on sellainen persoonallinen pukeutumistyyli, tai oikeastaan aika miehekäs pukeutumistyyli. Häntä katsoessani mieleeni pälähti ajatus, entä jos olen kuin hän eli lesbo. ? ! Hätkähdin ajatusta ja käskin itseäni olla ajattelematta asiaa enempää.

Lähdin illalla junalle. Minulla oli seuraavana päivänä kesätyöhaastattelu Helsingissä ja olin ottanut mukaan lukemisiksi pari Hyvä Terveys -lehteä. Aloin syömään eväitä ja lukemaan lehtiä, selailin ensimmäistä lehteä ja vastaan tuli mainos jossa oli tavallinen nuori nainen esittelemässä jotain tuotetta. Samalla tunsin tunteen alapäässäni jota en ollut koskaan ennen tuntenut. Ihmeellinen häivähtävä tunne, kuin veri olisi pakkautunut alapäähäni. Säikähdin. Mikäs tämä tunne on? Miksi minulle tulee tällaisia ihmeellisiä kiusallisia tunteita? Miksi reagoin naisen kuvaan näin. Olenko siis oikeasti muuttumassa lesboksi? Jatkoin lukemista ja sama häivähtävä tunne tuli aina kun katsoin lehdessä olevia naispuolisten kuvia. Järkytyin. Miksi tunnen näin? En halua tuntea tällaisia tunteita. Olenko joku hullu lesbo? Mitä minulle on tapahtumassa?

Olin ollut ahdistunut tuolloin jo pitemmän aikaa sillä välini parhaaseen ystävääni oli alkanut rakoilemaan. (Hän on siis lapsuudenystäväni ja naispuolinen myös) Oikeastaan meillä oli meneillään jokin välirikko joka päälisin puolin näytti varmaan aika rauhalliselta. Olimme olleet pitkään parhaita ystäviä ja hän oli minulle todella tärkeä ihminen. Oli ollut vaikea huomata että en olekkaan hänelle enään niin tärkeä ihminen, koin tulleeni pahemman kerran torjutuksi ystävyydessä.

Tämän takia olin tuntenut palan tunnetta kurkussani välirikon alkamisesta asti. Kun kuitenkin olin junassa matkalla työhaastatteluun ja tunsin tuon häivähtävän paineen tunteen alapäässäni lehteä lukiessani, palan tunne kurkusta hävisi eikä enään palannut. Tai tuli se sitten paljon myöhemmin taas muussa yhteydessä, mutta siihen meni pitkä aika.

Hätääntynyt olin tuosta alapäässä tuntuvasta tunteesta. Se tuli lehtien lukukokemuksen jälkeen aina kun katsoin naispuolista ihmistä. Jos vain näin kadulla vilaukseltaankin naispuolisen, se tuli, se tuli vaikka en melkeen ehtinyt katsoa, se oli kuin automaattinen toiminto. Ja mä olin ihan kiusaantunut siitä. Tuntui että olenko joku seksihullu pervo vai mistä tässä on kyse. En ehdi edes ajatella mitään niin se tunne jo tulee.

Mikä on tämä tunne? Söin myöhemmin SSRI-lääkkeitä, silloin se oli poissa mutta palasi myöhemmin lähes saman kaltaisena takaisin. Se sai ajatusmaailmani ihan vääristyneeksi ja seksualisoituneeksi kun pelkäsin tätä tunnetta koko ajan. Vieläkään en tiedä olen lesbo. Sen tiedän että miehen läheisyydessä voi kiihottua ihan oikeasti. Se on eri tunne kuin tämä joka tulee kuin automaattinen refleksi. Myöhemmin tämä kummallinen tunne häivähdys saattoi tulla ihan melkein milloin vain. Ei pelkästään naista katsoessa. Se saattaa tulla katsoessa vaikka puita tai ihan mitä vaan, ajatellessa että pitää lähettää sähköpostia tai pitää mennä käymään kaupassa.

Tuon tunteen pystyisi hyväksymään osaksi oman kehon olemusta mutta sitä mukaan minulla alkoi vaivaamaan se, etten enää pysty katsomaan ihmisiä silmiin. Ajatusmaailman vinoutuminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko on vieny ihan elämänilon. Inhoan seksuallisuutta ja itseäni. Tulkitsen kaikki seksuallisuuden kautta. Pelkään että olen jotenkin yliseksuaalinen ja pelkään että se näkyy itsestäni päälleppäin. Luulen että se saattaa näkyäkkin kun ajatusmaailma on niin seksuaaispelkoinen. Tämä on kierre. Pitäisi antaa kai tuon häivähtävän epämiellyttävän tunteen vaan tulla eikä yrittää antaa sille mitään merkityksiä. Ainut merkitys jonka sille ehkä vois antaa on ehkä vain ahdistus.

mun kanavalla on videoita joista voi olla apua.mitä energioit aympärilläsi on?mitä katsot ja niin edellen.Mullakin ollut akkoajatuksia.Katso kanavaltani videoita ehdkä nistä saa apua ja tukea
ja tiedä että ihminen on seksulaainen meikllä kaikilla on seksuaalisia tuntemuksia se on luonnollista.niitä voi kanavoida eri asioihin(tansiin luovuuteen yms)taruma ja pelko aiheuttaa pakkoajatuksia.ympäristömme ja media on aika seksi keskeinen.sne oivaltaminen auttaa,ja sen että saat ehkä,löydät kumppanin elämän kumppanin.seksi partnerin.SINÄ OLET IHMINEN
Hei eksynyt!

Ihmisen seksuaalisuus on lähtökohtaisesti hyvin moninainen. Pieni lapsi on kiinnostunut omista sukuelimistään, kaverinsa sukuelimistä, vanhempiensa sukuelimistä. Aikuisten maailmassa on kulttuurisidonnaiset normit määrittävät sitä, mitä pidämme normaalina ja mitä epänormaalina. Itse ajattelen, että on hyvin luonnollista kiihottua / kiinnostua sekä mies- että naisvartalosta, huolimatta siitä miten oman seksuaalisuutensa määrittelee.

Pakkoajatusten suhteen kaikki vinksahtaa. Omat ajatukset ovat ikäänkuin merkkejä siitä, mitä todella olet. Lopulta pienikin vilaus pelättävästä ajatuksesta käynnistää pakokauhun. Olen itse kärsinyt monta vuotta pakkoajatuksista ja todennut niiden noudattavan aina samaa kaavaa. Jokin ajatus muuttuu kammottavaksi, kohtalokkaaksi: olen lesbo, olen pedofiili, olen murhaaja. Mikä se kenelläkin on. Tämä ajatus itsessään kai kertoo jotain ihmisen ongelmakohdista; jos se liittyy seksuaalisuuteen, niin ehkä omaa ihmiskäsitystä seksuaalisuuden osalta täytyy tarkastella (sitten kun on siinä kunnossa että ei ahdista koko ajan).

Mutta vielä enemmän pakkoajatukset tuntuvat kertovan ihmisen suhteesta itseensä. Olen miettinyt tätä ahdistuksissani paljon. Pakkoajatuksia voisi ajatella vastaavanlaisena oireena kuin panikkihäiriötä. Paniikkihäiriössä uhka kohdistuu ympäröivään maailmaan: sosiaaliset tilanteet saavat ihmisen pakokauhun, kuolemantunteen valtaan. Pakkoajatuksissa tämä uhka tuntuu löytyvän ihmisestä itsestä: minussa on jotain aivan kamalaa, minussa on jotain aivan sairasta ja perverssiä tms., ja tästä seuraa pakokauhu. Itselläni tätä pakokauhuvaihetta kesti 3-4 vuotta ja siinä vaiheessa minulla ei ollut mitään kykyä käsitellä ajatuksiani. Päinvastoin, välttelin niitä kaikin keinoin, mikä tietysti lisäsi ahdistuksen määrää. Sain apua lääkkeistä ja terapiasta ja lopulta tuntui että kyse onkin ehkä pakkoajatusten takana piilevistä peloista ja ahdistuksista, jotka voivat olla hyvinkin toisenlaisia kuin mitä itse pakkoajatukset.

Olen myös huomannut, että pakkoajatukset tuntuvat vaivaavan ns. kilttejä ihmisiä, jotka eivät näytä varsinkaan negatiivisia tunteitaan herkästi ulkomaailmalle ja syyllistyvät jopa niiden tuntemisesta. Terapeuttini sanoi joskus että pakkoajatukset ovat mielen keino kuvittaa / sanoittaa jotakin pahaa oloa, jota ihminen ei pysty käsittelemään / kohtaamaan. Ja jos olo on oikein hirveä niin pakkoajatukset ovat senmukaisia. Ehkä niin...
Kiitoksia vastauksista, etenkin Niitä näitä. Tuntuu helpottavalta kuulla toistenkin näkökulmaa asiaan ja vähän vertaistukea myös. Asiat saa paremmin oikeisiin mittasuhteisiin kun niitä alkaa ymmärtää.
Pääsin eroon homo pelostani, kun päätin, että jos olen homo, niin olen, hyväksyin siis sen. No ei mennyt pitkääkään, niin ajatukset katosivat.

Nyt vuoden ajan ollut pelkoa siitä että olen pedofiili. Samanlaisia tuntemuksia kuin nimi eksyneellä on. Värähtelyä alapäässä, yms.

Pelkään kiihottuvani lapsista ja kaikesta mihin lapset ovat koskeneet.

Jos olen muka kiihottunut oloni tulee likaiseksi, ja sen jälkeen täytyy peseytyä.

Onko muita samassa jamassa?
Tämän viestin kirjottamisen jälkeen tuli heti sellanen olo, että pitää lähtä pesemään käsiä, ja tarkistamaan tuliko touhutippoja, kun kirjotin tästä asiasta.

En varmasti mene pesulle, käyn tupakalla ja menen nukkumaan :D
Hei!

Lueppas semmoiset kirjat kuin tiikeri herää ja tre-stressinpurkuliikkeet tms. Uskon että kirjoista on sulle apua.
Minulla on pakko-oireinen häiriö ja päähäni on pälkähtänyt pelko että olen pedofiili. Olen aina kiihottunut lasten pienistä sukupuolielimistä. Ne tuovat mieleen oman lapsuuteni kokemukset lääkärileikkeineen. Kiihottuminen ei ole kuitenkaan sellaista kiihottumista, että haluaisin harrastaa seksiä lasten kanssa. (Kai?) Apua, en edes tiedä taas että mitä haluan, kuten kaikissa pakkoajatuksissani on piirteenä. Vannon, että en ole koskaan tehnyt mitään sellaista lapsen kanssa.
Toivon todella että tämäkin on vain pakkoajatus, mutta pelkään että minulla ei ole toivoa. Eilen luin pedofiilin määritelmän ja olen entistä varmempi asiasta.

Eilen viimeksi myös katsoin youtubesta lasten kylpy- ja vessavideoita, joita "fiksut" amerikkalaisäidit ovat ladanneet kaikkien nähtäville. Varsinkin vessavideot on ihan parhaita, koska olen aina kiihottunut kusemisesta. (?!) Käyn kuntosalilla ja pukuhuone on yhteinen uimahallin kanssa ja siellä huomaamattomasti saatan vilkaista lapsia, samoin yleisissä vessoissa.

Kiihotun myös aikuisista ihmisistä ja tunnen olevani hetero. Lapsissa katselen kuitenkin molempia, ehkä vähän enemmän poikia. En haluaisi seurustella lapsen kanssa. Käyn terapiassa, mutta miten muka voisin sanoa terapeutille jotain tälläistä?! Minähän kuolisin siihen paikkaan häpeästä. Taitaa terapeutillakin jonkun rajan ylittyessä olla velvollisuus ilmoittaa poliisille potilaista. Kerran olen kyllä tästä maininnut, mutta en näin yksityiskohtaisesti. Sanoin vain että katselen mielelläni alastomia lapsia. Siihen hän sanoi että en ole pedofiili.

Yksi hullu juttu tässä on se, että olen parikymppinen tyttö, josta ei varmasti tule kellekkään ensimmäisenä pedofiili mieleen. Minulla on nk. kiltin tytön maine, joten tuntuu kamalalta että tämmöiset pyörii päässä.
Kuulostaa varsin tutulta tuo kertomasi. Itse huomasin noin 20-vuotiaana, että kiihotun lapsista tai varhaisteineistä. Sitä ennen en ollut moista miettinytkään. Myös minulla ne tuovat mieleen oman lapsuuteni kokemukset lääkärileikkeineen. Toki olin aiemminkin muistellut lapsuuteni lääkärinleikkejä ja alastonuinteja, mutta en ollut silti ajatellut kiihottuvani lapsista. Minulla on myös ollut pakko-oireinen häiriö lapsesta asti välillä varsin vaikeanakin. Toki koitin pitkään kieltää moiset pakkoajatukset, mutta heikoin tuloksin. Ajatukset olivat ja pysyivät ja myös ahdistivat paljon. Nykyään en mitenkään yritä torjua tai kieltää tuota itseltäni, vaan olen tuon hyväksynyt ja pakko-oireet ovat helpottaneet. Ja kyllä myös kiihotun aikuisista ihmisistä ja tunnen olevani hetero. Voin myös vannoa, etten ole ikinä tehnyt mitään sellaista lapsen kanssa ja koska moinen on visusti kiellettyä, koetan vain jotenkin elää asian kanssa. Ehkä pahinta on kuitenkin ettei asiasta voi edes kertoa kenellekkään, vaan joudun elämään päivästä toiseen yksin taakan kanssa. Itsekin yritin aikoinaan terapeutille vihjaista asiasta, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että parempi on olla vain hiljaa. Kun nyt täällä netissä kerron asiasta, niin luultavasti täältäkin tulee vain ilkeitä kommentteja. Toki harmittaa, että näin on, mutta jotenkin olen tullut siihen tulokseen, ettei seksuaalista suuntautumista noin vain voi muuttaa. Minulla on myös empatiakykyä ja ymmärrän täysin kuinka paljon vahinkoa lapselle voi aiheutua moisesta joten en halua yrittää mitään enkä esim. seurustella lapsen kanssa. En myös tunne rakastuvani lapsiin sillei mitenkä voin rakastua aikuiseen naiseen. Jonkinlaisen tasapainon olen saavuttanut, kun en ajatuksia itseltäni koeta kieltääkkään. Itse olen 34-vuotias mies. Minulla ei ole lapsia enkä työskentele lasten parissa.
Miten tor-ado sinun pakko-oireet ilmenee?
Pakko nostaa sulle hattua, harva on noin avoin ja rehellinen.

Mutta tämä yhteiskunta on rajoittava ja koittaa opettaa ihmisille että jotkin ajatuksetkin ovat kiellettyjä. Ja etenkin niistä kertominen! Ei olisi mikään ihme jos päädyt kirjoituksesi vuoksi jollekin poliisin tarkkailulistalle.

Varmaan huomattava osa ihmisten pakkoajatuksista johtuu juuri siitä että lapsesta asti meidät opetetaan pitämään joitakin asioita tabuina. Joistakin asioista tehdään totaalisen kiellettyjä. Tälläinen asetelmahan ruokkii juuri pakkoajatuksia. Kielto herättää aina mielenkiintoa. Nykyään tälläisi tabuja ovat pedofilia, insesti ja seksuaalisadismi. Niitä ei saisi edes ajatella! Ja jos joku fantasioi kyseisistä asioista, on hän suurinpiirtein paholainen. Siis vaikkei koskaan aikoisi toteuttaa fantasioita. Jos asiasta kertoo julkisesti, saa aika nopeasti lynkkausjoukon peräänsä.

Mutta tulee muistaa se että tekopyhyys ja tabujen luominen johtuu siitä että monet ihmiset ajattelevat niitä asioita. Ja tekevätkin. On totta että seksuaalirikoksistakin paljastuu vain murto-osa. Suljettujen ovien takana ns.normaalitkin ihmiset toteuttavat todella pahoja asioita. Netti on myös luonut uuden kanavan fantasioille. Jopa normaaleilta, suuren yleisön pornosivuilta voi löytää materiaalia joka vähintäänkin viittaa insestiin, sadismiin ja pedofiliaan. Ihmisten mielet ovat likaisia ja pahoja. Tämä koskee aivan kaikkia. Ja etenkin niitä pahimpia tabujen ylläpitäjiä ja moralisteja.
On suuri ero ajattelun ja tekojen välillä.Pornovideot on oikeasti kuvattu, niissä on näyttelijät. Jos siellä on lapsia, eikö se ole rikos? Ajatuksissa ei tavallaan tarvitse olla mitään rajoja, koska ajatukset eivät ole tekoja. Ihmisten fantasiat voi olla vaikka mitä... Se ei tarkoita sitä, että haluaisi toteuttaa niitä.
sama täällä lisää vastauksia miksi näin käy ja miten pääsee eroon
Minä uskon, että nuo lapsiin liittyvät omituiset ajatukset kumpuavat siitä, kun ihminen patoaa paljon asioita itsessään ja pelkää omia yllykkeitään. Alitajunta etsii sen kamalimman ja paheksuttavimman asian ja alkaa tunkea tietoisuuteen ajatuksia juuri siitä aiheesta. Minullakin on hetkittäin tuollaisia ajatuksia ja myös eläinten pahoinpitelyyn liittyviä, joita pidän äärimmäisen ahdistavina. Olen hyvin eläinrakas ja menen pitkäksi aikaa tolaltani, kun näen jonkin eläinten kärsimykseen liittyvän uutisen. Kuinkas ollakaan, etenkin stressaantuneena mieleeni tunkee juuri sellaisia ajatuksia kuin että alkaisin yhtäkkiä potkia koiriani tms.

Luulen, että mieli kiusaa ihmistä juuri niillä ajatuksilla, joita eniten pelkää. Itsekin olen tyypillinen pakkoajatusten uhri, kiltti, empaattinen, aina ymmärtäväinen ja joustava enkä tekisi pahaa kenellekään.

Kaipa tämä ongelma on tullut sen myötä, kun sivistys on pakottanut ihmisen suitsimaan monia yllykkeitään. Vanhempien tulisi sallia lapsiltaan kaikenlaiset tunneilmaisut ja opettaa elämään niiden kanssa sovussa. Muuten ne yrittävät läpi aina vain kummallisemmissa muodoissa.
Toi oli nappiin sanottu. Minäkin mietin pahinta, mitä voisi tapahtua. Olen neuroottinen luonne. Joskus ajatukset sitten piinaa minua. Oikeesti olen normaali. En ikinä tekisi pahaa kenellekään.
Vuosia on mennyt.

Oletko, aloittaja,

Vielä hengissä?

Lukiessani aloitusviestiä tunsin ymmärtäväni sinua täysin, mutta toisaalta en ymmärtänyt sinua ollenkaan.

Ymmärrän, että epätietoisuus on kauhea olotila. Mutta jos olisitkin homo, niin MITÄ SITTEN? Moni muukin on ja elää onnellista elämää.
Mulla tuntuu olevan tarve ottaa joku nainen aina pakkomielteeksi, kuvittelen että se voisi olla minusta kiinnostunut ja kotonakin ollessa sitten pakko katsoa tämän fb-sivua vähän väliä ja etsiskellä esim. s24:n ihastumis yms. palstoilta viestejä jotka voisivat olla tämän naisen minusta kirjoittamia. Sitten kun tällainen viesti sattuu löytymään joka osuu nappiin niin saan jonkinlaisen mielihyvän vaikka järki sanoisikin ettei se nyt voi olla sen naisen kirjoittama. Livenä en kuitenkaan uskalla pakkomielteen kohteeni kanssa edes puhua ja suorastaan juoksen tätä karkuun, silti kuitenkin pitäen jotain omaa pakkomielteistä romanssia päässäni.
 /   /  /  / Seksuaalisia pakkoajatuksia?
Norvital TESTOMAX

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta