HäSa:n aika ryhdistäytyä.

Jari622

Vetoan sinuun Pauli Uusi-Kilponen, en uhkaile tai painosta. Meidän kuntalaisten verovarojen väärinkäyttö näyttää tänä päivänä muodostuneen Hämeenlinnassa enemmän säännöksi kuin poikkeuksekseksi. Hullunrohkea, riskejä kaihtamaton, diktatoorisin ottein kaupunkia hallitseva kourallinen pitää kerta toisensa jälkeen huolen siitä että nämä uhkayritykset lankeavat säännön mukaan kuntalaisten maksettaviksi.

Jos ette ole herra "päätoimittaja" vielä sitä oivaltanut, niin Kari Ilkkala tekee parhaillaan teille kuuluvaa työtä; Pähkäilee, tutkii ja käy läpi kunnan päätöksiä ja kirjanpitoa. TÄ -MÄ KUU - LUI - SI herra "päätoimittaja teidän toimenkuvaanne. Kun lehdessänne julkaistiin juttu, jossa Hämeenlinnan asunnot OY:n johto ilmaisi syvällä rintaäänellä kaiken olevan kunnossa, olisi "toimittajanne" tehtävään kuulunut esittää nämä alla olevat Kari Ilkkalan esittämät kysymykset. ET - TE - KÖ todellakaan ymmärrä tätä. Vähintä nyt olisi että maksaisitte Ilkkalalle jokaisen kuukauden viimeinen päivä hänelle kuuluvan vastaavaa toimittajan työtä tekevän palkan, sensijaan että sensuroitte nyt häntä palstoillanne.

Kari Ilkkala:

"Vain yhtenä esimerkkinä Hämeenlinnan Asunnot OY, josta ainakin minun mittapuuni mukaan kunniakuntalainen; Kari Ilkkala on tehnyt ansiokkaan pesän selvityksen. "Lehdessänne" julkaistiin taannoin juttu, jossa ääneen oli päästetty ko

siltä osin kun viittaat Hämeenlinnan Asunnot Oy:n korkojohdannaisiin, asiasta kirjoittamani pitää paikkansa, ja on peräisin yhtiön omista papereista.

Yhtiön 2009 tilinpäätöksessä rahoituslaitoslainoja oli noin 39 milliä, kun korkjojohdannaisia oli 59 miliä, näistä 24 milliä oli muita kuin lainapääomaan sidottuja normaaleja koronvaihtosopimuksia, Johdannaisten markkina-arvo oli pakkasella karvan päälle 2 milliä.

Vastineissaan Tj Riekkola ja Hpj Saviniemi kiistivät spekulatiivisten johdannaisten olemassaolon, ja Saviniemi sanoi etteivät esittämäni luvut pidä paikkaansa. Toimittajan kysyessä tilinpäätöksen luvuista, Saviniemi ei osannut selittää miten minun ja toimittajan tilinpäätöksestä esittämät luvut eivät pidä paikkaansa.

Parivaljakko myös kertoi, ettei yhtiön asioissa ole mitään peiteltävää tai salailtavaa.

Yhtiön 2010 tilinpäätöksessä lainakanta oli kasvanut n. 51,7 milliin, mutta korkojohdannaisten määrä jo 75,8 milliin. Markkina-arvo oli luisunut liki 2,7 milliä pakkaselle.

On tilanne nyt mikä hyvänsä, 2009 ja 2010 lopussa yhtiöllä on ollut spekulatiivisia johdannaisia 20 - 24 millin edestä.

Koska johto ilmoitti ettei yhtion asioissa ole mitään salattavaa tai peiteltävää, kysyin heiltä selvennystä siitä, miten kirjoittamani luvut eivät pitäneet paikkaansa, ja miten tilanne on kehittynyt 2010 lopusta tähän hetkeen.

Koska kaupungin takauspäätöksissä valtuutetaan ainoastaan lainapääomien suojaaminen, pyysin yhtiötä nimeämään ne kaupungin päätökset, joilla se on valtuuttanut yhtiön tekemään muun kaltaisia johdannaissopimuksia.

Yhtiö ei ole vastannut 24.8. sille lähettämiini yksinkertaisiin kysymyksiin.

Kaikki luvut ovat yhtiön allekirjoittamista tilinpäätöksistä. Jos Ruispuuro haluat osoittaa kirjoitukseni perättömiksi, lyö luvut pöytään ja todista ne oikeiksi. Muista kertoa ne sitten myös Hämeenlinnan Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Saviniemelle, jotta osaa sitten vastailla kaltaisilleni tyhjän kyselijöille."

19

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taivas varjelee

      Hyvä kirjoitus taas Jari622. Olen samaa mieltä. Hämeen Sanomilta odottaisi joskus oikeaa journalismia, missä asioita tutkittaisiin ja saataisiin keskustelua aikaiseksi. Nyt tätä mediavälinettä, sanomalehteä käytetään pienen piirin etujen ajamiseen. Joskus kirjoitukset menevät surkuhupaisiksi pikkulapsen kiukutteluksi.

      Tänään viimeksi Kokoomuksen silmitön ihailu sai taas palstatilaa.Kirjoituksen luonnekin on "minä määrään miten teidän pitää ajatella". Persut ja demarit haukutaan jokaisessa artikkelissa.

      Toimitukseen on palkattu lehden sisällöntäyttäjiksi n. puolenkymmentä 20-30v feministiä, jotka yrittävät epätoivoisesti piikitellä kaikkea mitä pienessä maailmassaan ovat nähneet. Milloin seksileluista, rasismista ja suvaitsevaisuudesta ym. vaarattomasta, mikä ei aiheuta ongelmia kaupungin hyvä veli kerholle. Oma kuva on usein yhtä suuri kuin jutun koko.

      Nämä tytöt eivät koskaan saa aikaiseksi yhtään juttua, mikä toisi jotain uutta esiin. He eivät tee taustatyötä, eivät tutki, eivät tapaa ihmisiä, jotka voisivat olla oikeasti kiinnostavia. Helppoa paikallislehden sivuntäytettä.

      Näitä tyttöjä päätoimittajan ei tarvitse edes valvoa, koska ovat täysin vaarattomia. Nämä Hämeen Sanomien toimittajat eivät vahingossakaan paljasta mitään epäsopivaa, koska
      politiikkaan, paikalliseen mafiaan ja talousasioihin näillä tytöillä ei kokemus ja ymmärrys riitä. He ovat hyviä kirjoittamaan hömppää ja sitä riittää.

      • Vapaa sana

        Taivas varjele on oikeassa. Nämä "tytöt" eivät ilmeisesti edes tunne Hämeenlinnaa ja ympäröivää maakuntaa puhumattakaan ihmisistä.
        Uusi-Kilponen puolestaan lähti taistelemaan sanavapautta vastaan kieltämällä Ilkkalan kirjoittamisen Viikkouutisissa.
        VU on ollut ainoa lehti joka yrittää laajempaa keskustelua alueen asioista, mutta sillä lehdellä ei ole selvästikään resursseja kun katsoo lehden yhteystietoja - viisi myy ilmoituksia ja yksi toimkittaa. Tämäkin on HäSan linjaus sananvapuden suhteen. Kaupunkiuutiset kirjoittaa jääkiekosta ja musiikista, siitä ei siis huolta mafiaveljille, kuten ei Ylestäkään, joka kumartaa poliittisten voimasuhteiden mukaan sinne minne käsketään.
        Ikävintä on tuo PUKkin sananvapauden rajoitus, mutta näinhän siellä HäSassa on tehty vuosikymmenet milloin omistajien, milloin ilmoittajien ja milloin paikallismafian määräyksestä. PUKKI on vaarallisilla vesillä sulkemalla asiosista eri tavalla ajattelevat ja mielipiteensä julkituovat pois paikallisista tiedotusvälineistä. On ihan turha väittää ettää Häsa julkiasee näitä juttuja edes yleisönosastossa kun pääpukki on linjansa ilmaissut.


    • Toivoo TK

      Ei kai lehden tehtävä ole julkistaa kaiken maailman kirjanpitokikkailuja, muutakin kirjoitettavaa lienee. Lehden on pysyttävä totuudessa ja julkaistava sitä, mikä lukijoita kiinnostaa eikä mitään vainoharhaisia epäluuloja.

      • Terve TK,

        sehän on selvä ettei kukaan halua lukea mistään kirjanpitokikkailuista. Samaan aikaan ollaan kyllä melkoisen kiinnostuneita siitä, miksi taloudella menee huonosti, ja kukas lopulta onkaan syypää tämänhetkiseen velkakriisiin. Kiinnittäisin TK:n huomiota lähihistoriaan...

        Vaikka Kreikka ei ole syypää velkakriisiin, vaan on vain yksi sen ensimmäisistä julkisista Eurooppalaisista ruumiista, nykyinen valtiovelkakriisi puhkesi kun havaittiin, että Kreikka oli syyllistynyt "kirjanpitokikkailuihin", ja kaunistellut taloutensa tilaa.

        Tarkkaan ottaen, Kreikka myös pääsi euroon samalla tavalla, jopa jenkkipankin konsulttiavustuksella, vääristellen taloutensa tilaa jotta täyttäisi EMU-kriteerit. Kirjanpitokikkailua josta silloin kukaan ei olisi halunnut tietää mitään...

        "Kirjanpitokikkailuksi" voi laskea myös USA:ssa vuosia jatkuneen toiminnan, jossa varattomille lainattiin rahaa oman asunnon hankintaan, syntyneet kiinnelainat paketoitiin arvopapereiksi, reittautettiin AAA-luokkaan luokittelulaitoksilla, ja sitten jotkut pankit kaupan päälle möivät asiakkailleen arvopapereita joita vastaan löivät samaan aikaan vetoa CDS-markkinoilla. Tämä kirjanpitokikkailu tuli lopulta 2008 niidenkin tietoisuuteen, jotka eivät varmasti halunneet siitä lukea. Suomen vuoden 2009 BKT putosi liki 8%, suurin vuosipudotus sitten 1918. SIlloin oli Suomessa sisällissota, ja muuta puuhaa.

        2000-luvun alussa tarvittiin paljon mutkutusta, ennen kuin joku alkoi tosissaan katsastella Enronin "kirjanpitokikkailuja". Omistajat ja työntekijät menettivät luokkaa 100 miljardia, USA ja muu maailma maksaa tänäkin päivänä USA:n Sarbanne-Oxley -lainsäädännön seurauksia. Aina kun ketkuilua halutaan tehdä vaikeammaksi, oikein tekeminen vaikeutuu myös, ja kaikki lusii.

        Päivittäin ne meistä, jotka tuntevat sairasta viehtymystä kirjanpitokikkailuista lukemiseen, saavat tuutin täydeltä tietoa Kiinan sisäisten markkinoiden korruptoituneisuudesta. Yritysten taseet näyttävät paikallispankkien holvien pursuavan yritysten rahaa, jota ko. pankkien emopankkien kirjanpidossa ei sitten enää olekaan, kun ei sitä rahaakaan oikeasti ole.

        Ja jottei homma mene näpertelyksi, EKP ja FED harrastavat parhaillaankin kaikkien kirjanpitokikkailujen äitiä, setelirahoitusta. Kyseessä on virhe joka on tehty yhä uudelleen koko fiat-rahan historian ajan. EKP ja FED luulevat, että tämä kerta on erilainen. Ei se ole. Olemme nyt sen prosessin loppupäässä, jonka Nixon aloitti irroittaessaan dollarin kultakannasta (joka estää setelirahoituksen).

        Kukaan ei halua lukea kirjanpitokikkailuista silloin kun asialle voisi vielä tehdä jotain. Tulokset sitten ovatkin lööppikamaa.


    • Non ni

      Non ni!!!

      • Vapaa sana

        TK:lle.

        Osuit aivan ydinjuttuun. Lehden on pysyttävä totuudessa jakirjoitettava mikä lukijoita kiinnostaa. Julkaiseeko HäSa totuutta ja lukijoita kiinnostvia juttuja? Hah-haa!!!!


    • Ökyilyjä

      MIELENKIINTOISTA kiitos! Varsinkin tuo Kiinaa koskeva oli uutta minulle. Sehän lainoittaa puolta maapalloa ja sitä pidetään talouden veturina. No, köyhä kansa rikastuu ja taas pitää etsiä uusi halpatuontimaa... mistä näitä maita...

      Kyllä on pieni ihminen ihmeissään maailman menosta. Ökykulutusta, ökytuotantoa, ökykäytöstä, ökysaastuttamista, ökyrikkaita ja -köyhiä, ökysairaita, ökyruokaa, ökykikkailua, ökyilyä ökyilyä...

      Jos jokainen ostaisi vaan tarvitsevansa, kunnolla tuotetun hyöykkeen ja maksaisi siitä käyvän hinnan. Kaikenlaiseen kikkailuun ja epärehellisyyteen suhtauduttaisi vakavammin....olisiko maailma yhtään parempi paikka?

    • Jari622

      Näin se menee - diktatuureissa läpi historian ovat dynastiat kaatuneet tietokatkoihin ja sensuuriin. Demokratia ja ihmisyhteisöjen toimivuus perustuu läpinäkyvyyteen ja vapaaseen tiedonvälitykseen. Korjaavaa liikettä ei tapahdu niin kauan kun virhettä ei tuoda estraadille. Muistatte varmasti Neuvostoliiton ja muun itäeuroopan tasa-arvoon tähdänneen yhteiskuntakokeilun.

      90- luvulla kaatunut korttitalo perustui nimenomaan siihen että pieni piiri luuli tietävänsä kuinka kone vörkkii, eikä toista mielipidettä sallittu. No - joten kuten homma tietenkin toimi yhden ihmisiän, mutta kaatui sittemmin omaan mahdottomuuteensa. Samoja askelmerkkejä seurailee nyt Hämeenlinnassa tusinan verran ihmisolentoja. Surullisinta tarinassa on se, että tämä itseään täysin virheellisin perustein viisaampana pitävä ryhmä ei näytä edes oppivan mitään virheistään. Mitäpä siitä valittäisikään, kun laskun kuittaa aina työtä tekevien ja raskautettujen osasto.

    • Huomaatteko?

      Ilkkalalla on suuruusharha!

    • yrittäkää ymmärtää

      Hämeenlinnan Asunnot Oy:n kohdalla on isot rahat kysessä. Jos pitää kymmenien miljoonien kirjanpitoerän tarkoituksen tiedustelua näpertelelynä, on syytä katsoa peiliin. Hyvä, että edes joku yrittää selvittää asioita.

      Aloitusviestissä mainittu 75 miljoonan korkojohdannaiserä tekee jokaista kaupunkilaista kohti yli 1000 euroa! Jos tämän summan tarkoitusta ei pystytä kertomaan, on jotain pahasti pielessä.

      Tuntuu siltä, että useimmat kaupunginvaltuutetut tavallisista kadun tallaajista puhumattakaan eivät tajua, missä mennään. Heidän ymmärryksensä riittää vain pysäköintipaikkojen puutteen arvostelemiseen. Yrittäkää tajuta: Hämeenlinnan kaupunki on epämääräisten firmojensa ja salailujensa myötä ajautumassa "Kreikan tielle".

      • Tyttöjen hömppäpiiri

        Onko tämän "yrityksen" korkojohdannaisista tai tilinpäätöksen ristiriitaisista luvuista tullut selvityst äminkäänlaista - uskoisin ettei ainakaan Pravda ole asiaa selvittänyt.


    • Kurkkua myöten

      On pahan kerran jo ajautunut!!!

      Eikä ole yritystäkään oikaista tilannetta. Ja paikkakunnan lehti on komshoijjauskimpan sisäinen ja ulkoinen tiedotuslehti.

      Valhe vallan päällä!

    • En ymmärrä

      Suuruusharhaa ei käy kiistäminen. Siitäkin on surullisia esimerkkejä historiassa.

    • Pieni ihminen vain

      Samaa mieltä kuin Huomaatteko? ja En ymmärrä. Katsokaa vaikka HäSa:n blogi, joka on julkaistu yöllä 11.9. Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

    • Janten laki

      Poikittaista mailaa ja Janten lain tuomio

      • Jeps, lain sana on muuttumassa lihaksi.

        Voisin lisätä vielä 12.lain: Äläkä varsinkaan luule, että voit vaikuttaa asioiden kulkuun mitenkään.


    • Ähä

      kutti kans?

    • Lihaa lihaksi

      Kari vaikutti ja oli scc hanketta tukemassa joukon mukana. Lisätään 13 laki: Äläkä vaan myönnä olleesi väärässä kyydissä.

    • peruspersu

      Kova "karittaja" tuo aloittaja ja "luluttaja".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe