AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / MIten kuljet lintumetsillä?

MIten kuljet lintumetsillä?

36 Vastausta 850 Lukukertaa
Kertokaahan lintumiehet sellainen asia, että miten, millaisella kokoonpanolla, kuljette lintumetsällä? Mihin aikaan aamusta yleensä lähdette? Entäs miten illalla metsästys tai päiväaikaan?
Ja saaliistanne voisitte hieman kertoa, niin pohditaan tässä näiden eräiden asioiden vaikutusta lintusaaliiseeen jne.

Oma vastaukseni: Itse en jaksa aikaisin lähteä metsälle, koska on mielestäni turhaa lähteä nukkumattomana metsään väsyksissä pyörimään ja menee päivä pilalle. Menen mieluiten siinä 7- 8 aikaan hyvin levänneenä. Kun olen levänneenä, niin olen ihan erilailla valppaana, vaikka aamulla saattaisikin olla jokunen lintu enemmän. Teeriä jos latvalinnustan, niin olen huomannut, että ihan turhaan suolle menee liian aikaisin vartomaan, koska linnut eivät silloin tule suolle; -siispä parempi mennä vasta kun linnut jo ovat suolla, eli 7- 8 aikaan.
Iltaisin olen myöskin muutamia metsoja päässyt ampumaan haulikolla, mutta aamulla en ainuttakaan. -Aamulla siis teeriä ja illalla metsoja, päivällä pyitä, jos nyt oikein kiteytetään.
Niin ja yksin jos viitsii metsälle, niin saalista tulee parhaiten, kun saa olla skarppina ja keskittyä kuulostelemaan.
No en tarkemmin noihin aikoihin puutu, mutta yleisesti ottaen jos menet väijymään, niin on mentävä ennen lintujen tuloa etteivät karkaa tullessasi.
Jos metsästät haukkuvalla koiralla puuhun, niin kellonajalla ei ole väliä kunhan linnun erottaa puusta ja ampua näkee...
Samoin karkkolintujen ammunnassa...
Seisovalla koiralla on paras silloin kun linnut on maassa.
Pyyt vastailee pillitykseen parhaiten auringon juuri noustua tai illalla pari tuntia ennen laskua.
Kellonajathan ei lintuihin vaikuta, vaan auingon nousu ja lasku. Ja ihan eriaikaanhan aurinko liikkuukin syyskuun alussa kuin lokakuun lopussa.

Niin ja itse metsästän mieluiten yksin tai yhden koiran kanssa (ihan siksi etten ole sosiaalinen tyyppi).
Minusta se on säästä kiinni, eli jos on kosta sumuinen aamu niin ihan sama tunnista parista, ja taas kirkas aamu on kiinni aamu sumusta tai auringon noususta.
Voisin sanoa että kaikkein parhahain tunnelma on tehdä nuotio suon laitaan ja nauttia kahvista voihan siinä yksi teeri lentää yli, mutta miksi ajatella saalista koska sikaari mustan kahvinkaa nuotiolla on parhain nautinto.
Niin menkää sinne mehtään kävelemään, saatatte saada muutakin kun peräpukamat istumalla helppo heikkien tavoin.
Lintualueilla kaheksalta, mutta linnuttomilla alueilla muutamat menee viijjeltä sinne mettään pyöriin unissaan. -en tiedä kyllä mikä witun idea siinä on.
Pohjoisessa onnistuu ketju metsästys ja toisaalta on sama mihin aikaan päivästä marja kankaita koluaa läpi ketjussa. Ne linnut ovat siellä kuitenkin syömässä ja hyppivät lentoon aamusta iltaan.
Etelä-suomen rääseiköissä ketju metsästys on usein niin äänekästä että linnut kaikkoavat jo kaukaa sitä meteliä joten pomppulinnun saa etelästä paremmin yksin kuin kimpassa.
Mutta tuosta sinun suolle menosta olen ehdottomasti erimieltä.
Menen joko itse aikaisemmin nukkumaan tai sitten vaan herään väkisin pimeässä kahvinkeittoon ja valmistun metälle. Suolle olen lähtenyt autolta tallustelemaan lähes säkkipimeässä tunnustellen maata jalkojen alla vaikkakin tuttu reitti soidinalueelle onkin. Kuten tänäkin aamuna klo 6.15 ei juuri eteensä nähnyt mutta jo päivä valkeni kun 7.00 saavuin suolle. 7.20 tuli ensimmäiset linnut ja 7.30 putosi latva teeri.
Olen joskus myöhästynyt ja saapunut suolle vasta silloin kun linnut ovat jo paikalla. Ei auta suhinat ja tuhinat eikä kuvat kun parvi kaikkoaa on aamu pilalla ja seuraava mahdollisuus vasta seuraavana päivänä ja puhun kokemuksesta.
Totta on tuo että iltaisin on hyvät mahdollisuudet ampua soidin metso kun yleensä aloittavat ilta laulannan saapuessaan paikalle ennen auringon laskua. Yleensä tosin hipsin paikalle jo säkki pimeässä varovasti pyrkien etten hätistäisi paikalla olevia lintuja. Aina siinä ei onnistu ja joku lintu kaikkoaa mutta soitimen alettua saattaa hyvällä tuurilla naapuri alueen lintu lentää hollille tai päästä hiipimään ampuma matkan päähän.
Taitaa Topi ampua metsoja kevätsoitimelta, jos iltayöstä ampuu. Syksyllä ei taida paljonkaan illasta kalkatella, ja pimeä painaa päälle.???
Valitettavasti en ammu kevät metsoja enkä lähde edes venäjälle niitä pyytämään mutta jos vähääkään on metson käytöksestä perillä tietää sen että soidinpaikoille tulevat jo ilta hämärissä ja innokkaammat kukot naputtelee auringon laskiessa jonkun säkeen. Ei tosin läheskään aina kuten ei läheskään edes joka aamu.
Laki suon reunaan aamu hämärissä, ennen lintujen tuloa. Piiloudun jonkin kuusen alle tai puuryhmittymään siten, että moneen suuntaan voi ampua. Kivääri ja haulikko mukaan. Muutaman kerran teeri on istunut jopa siihen puuhun, minkä alla olen. Ei ollenkaan harvinaista, että samoilta jalon sijoilta 2-3 teertä samana aamuna. Illalla samaan paikkaan pari tuntia enen pimeän tuloa. Näin ainakin loppu syksysytä. Metsoa etsitään iltahämärissä rantamaista.
Latvalinnustuksessa: Riippuu suosta mihin aikaan sinne menee. Tarkoitan siis sitä, että millainen se suo on ja miten helpolla siihen ampumapaikalle pääsee.
Jos suo sellainen tai tyyli mennä metsälle, että marssii kuin Mannerheim heti suon yli niin ei se ihme ole, että pitää ennen sianpieremää olla passiin menossa.
Voi, voi Tolla Ryynäsen Topilla on viellä paljon opittavaa. Linnut ovat aina ruokamailla riippuen marjoista ja syötävästä vuodenaikojen mukaan. Hyvällä metsästysreissulla on hyvä olla aina hyvä metsästyskaveri mukana, oli se koira tai metsästyskaveri. Kaverin ollessa mukana, kun on havainto lintupaikasta, niin toinen menee metsälinjoille passiin ja toinen kulkee siksakkia tuulta myöten ja vinosti aurinkoa kohden. Lintu ei lähde koskaan aurinkoa kohden, vaan mieluummin kiertäen alaville paikoille kuin kätkeytyen. Paras lintukaveri minulla oli, kun olimme olleet kaksi viikkoa metsällä puhumatta (saalista saaden) ja menin kysymään, jotta mitäs äitimuorille kuuluu, niin hän tokas, jotta paskaako tänne tultiin puhumaan vai metsälle. Hiljainen ovela kaveri on paras metsämieskaveri. Linnut katsovat suolle ja haistavat metsästä tulijan ja metelöijän kuulevat. Ota tuuli huomioon. Aamupimeällä kylläkin kannattaa lähteä metsälle kuten Ryynänen. Tänävuonna on Lapissa hyvä lintuvuosi viiteenkymmeneen vuoteen ja tosi 60 vuoden kokemuksella.
Kellonajasta sekä puheesta näkee että pikku pöhnässä on tultu taas kirjoittelemaan. No silloinhan ne parhaimmat provot tulee:)
Viskisiepolle vastaus. Varovaisesti kävin metsällä luvallisesti. Teeri uros iso, koppelo iso emä, kolmas siipisulka pisin ja mehto pojanpoika. Revi siitä idiootti. Kaikki kiväärillä ja matkaa oli.
luvallisesti metillä?
Käytkös useinkin?
Oliko teeriuroksella sarvet?
Joskus puhutaan kyllä teerikukoista ja niillä ei ole sarvia.
Entäpä emäkoppelo....miten on onkos olemassa sonnikoppeloita tai sarvipäisiä uroskoppeloita?
Siipisulka nyt voi olla hyvinkehittyneellä pojanpojallakin ja tyttärentyttärellä pisin joten kehityksesta joka tälle vuodelle on olosuhteista johtuen ollut hyvä on sen pituinen se.
Kaikki kiväärillä ,niinkö?
Pienoiskiväärillä auton ikkunasta luiskaan.
Repäiseppä siitä neiti.
" Ihan oikeinko olit". vastaus tollolle , poistu asia linjoilta ääliö.
pitäisi poistua linjoilta?
Sähkölinjoilta?
Lankapuhelinlinjoilta jos niitä vielä jossakin on?
Mahdollisesti etulinjoilta?
Entäpä kurvikkaiden naisten sulolinjoilta?
Olisikos mahdollista saada tarkennusta?
Muuten kävitkös iltaluiskalla ja tietenkin (pienois)kiväärillä,tottakai.
Tiedätkös että on olemassa sarvipöllö mutta ethän sinäkään sentään sitä sonnikoppeloon sotke?
Repäiseppäs tästä neiti.
Joopa, en lukenut noita edellä olevia viestejä mutta itse lähden teerijahtiin aamulla jo pimeällä, mahdolliseen passipaikkaan menen hämärässä ja sitä noin klo 10.00- niin teeret liikkuu..päiväsaikaan ei juurikaan ne liiku, sitten on tietysti iltapäivä n. klo 15.00 eteenpäin, tuon päiväsaikaan sijoittuvan hiljaisen ajan voi syödä eväitään ja kierrellä hakkuuaukeiden laitoja puunlatvoja tarkkailllen ja valppaana jos maasta pakenee teeri, ei kannata hätiköidysti pamauttaa perään jos ehtii eka teeri puiden suojaan, edelleen valppaana sillä pian lähtee muitakin, ase kannattaa jättää olkaa vasten jo ampumavalmiiksi, tällä lyhyellä hetkellä hyvä myös varmistaa turvallinen ampumasuunta.

Teeret usein siellä missä puolukkamättäät ja käyttävät samoja puita tarkkailu- ja lepopuina, kaurapellot houkuttavat myös teeriä.

Syksyisin tulee talsittua teerien perässä paljon, tänä syksynä melkeinpä joka ainut päivä, tais pari paivää jäädä väliin, ei ehdi haulikko asekaappiin, valmiina eteisen nurkassa oven pielessä, parhaina päivinä 2-3 kertaa heitän muutaman kilometrin lenkin, teeret kukertaa 200 metrin päässä mäenrinteessä, harmi vaan kun juuri ja juuri rajan takana mutta joskus ne erehtyy lähipellolle tai sen laitaan.

Nyt alkaa valmistelut tai on jo alkanut jäniksenmetsästykseen, kaadan haapoja ja ensimmäisten lumien tultua pellon laitaan sopivaan paikkaan kuivattua heinää ja siihen kuulana iltana passiin kun ei ole koiraa, hämärän laskeuduttua alkaa kuulumaan tramppa, tramppa..tramppa ja haulikko nousee h y v i n h i t a a s t i olkaa vasten ja hengittää ei uskalla juurikaan..tramppa tramppa tramppa ja jänis lähestyy, tähtäys jäniksen rintaan..suuliekki välähtää ja puoliksi jäi pakolaukkaan lähtöhyppy, jänis makaa kyljellän, taas uskaltaa hengittää normaalisti, jänistä takakoivista kiinni ja kohti pellon takana häämöttävää pihavaloa, suolistus ja aittaan pitkäkorva roikkumaan.
tavallaan pystykorvan kanssa kahdestaan kuljeskellaan...suolta jos käydään kympit hakemassa,sillon kaksi ukkoa...
Ainakin valtion mailla puolet metsästäjistä vain ajelevat autoilla 20km/h ja sitten jos näkyy latvalintuja niin äkkiä parkkiin ja ojanpenkalta laukaus. Tätä voi vielä tehostaa siten että vieruskaveri vierähtää liikkuvasta autosta ojaan jolloin lintu ei mitään tajua. Ase ja patruunat luonnolisesti takapenkillä josta ne ovat helposti saatavilla. Sitten kun vielä muistaa jättää auton pyörimään niin ei kaverin ojassa ähkiminen kuulu liian kauaksi. Autossa olevan tehtävä on sitten painaa torvea jos muita metsämiehiä/autoja näkyy. Suuri kanalintusaalis on taattu.
Aamulla menen istumapuiden lähelle ja nostan pari teeren kuvaa riun nokassa maasta. Ampumapaikalla laitan kiväärin valmiiksi ja muutaman houkutus kutsun jälkeen ammun pari teertä ja lähden kotiin.
Juuri näin. Joillekin tuntuu tuo kanalinnun ampuminen olevan jotain rakettitiedettä.
Jaa, tuollainenhan se sitä metsästystä onkin. Viime syksynäkin yksi 'metsästäjä' kehui ampuneensa ko. menetelmällä kuusitoista teertä. Miettikääpä ampujan aivojen kaliiberia.
Katkerat valittaa kun ei saalista saa. No kuinkas se lintu sitten pitää vaikeammalla kaavalla saalistaa jos ei kerta itse saa lintua älykkäämpi olla ja askeleen edellä???
Ampuu puuhun, pomppuun, haukkuun tai millä muotoa tahansa ja saa saalista enemmän kun pusikoissa ryskäävät kokemattomat ovat he aina ryöstö pyytäjiä vai? Opettele lintujen elintavat ja metsästys niin ei tarvitse katkeroitua toisten tuurista!
Eipä tässä liene tuurista kyse, määristä, eli järki se olla pitää jopa kerjätessä. Omilta mailtaan jos ampuu, eikä seuroihin kuulu, vain järki asettaa kiintiöt. Järjen puute vaivaa sitten muissakin toiminnoissa.
No älä sitten tuomitse toisia omalla mutu tuntumallasi mitä porukka tänne kirjoittelee. Tässä osiossa ei käsittääkseni kukaan ole puhunut kuuttatoista teertä ampuneensa viime syksynä.
Aiheeseen liittyen tai liittymättä: kuvilta ampumisen salliminen oli vikaliike. Aiemmassa jutussa: ´ammun pari teertä ja lähden kotiin`, kaikki ok, mutta ehkä yleistin liikaa. Tarkoitukseni oli ´tarkoittaa`, että on pyytömiehiä, jotka käyttävät helpoimpia menetelmiä saaliin saamiseen, mikä toki suotakoon heille. Haavakoita ei kiväärillä juurikaan tule, mikä on ko metsästysmuodon plus-arvo.
Joukossamme on ikävä kyllä yksilöitä, joille yhteiset tavoitteet ja sopimukset ovat haaste, johon vastataan ylilyönnillä, eli tehdään juuri päinvastoin kuin oli yhdessä ja yhteiseksi hyväksi sovittu.
Em. mainittu metsästäjä saa varmaan ne pari teertään ilman kuviakin. mutta soidinlintujen ampuminen, kuten kerroin : kuuttatoista per syksy, ei ole metsästystä nykyaikana, vaikka aihetta kuin päin vain pyörittelisi. Kaksi teertä sinne tai tänne ei merkitse juuri mitään, enkä häntä toki soimaakaan!.
Itseni osalta totean, että aamulla lähdetään, on lähdetty jo 60- luvulta alkaen. Kanalinnun liha oli silloin ´LEIPÄÄ`. Vuosikymmenen alkupuolella olikin siivellistä riistaa ylenmäärin, siis 60- luvulla.
Antoisia hetkiä kaikille eräpoluillanne.
Kappas vain kun tuo vastaukseni kirvoitti armottoman kommenttiryöpyn ,pyydän anteeksi . Mutta silti 2 teertä jahtiaamulta ei ole liikaa. Ja muuten saan teeren kutsuttua ilman kaupan pilliä. Kerran satuin samalle rämeelle yhden metsästäjä veljen kanssa. Houkuttelin verkkaiseen tssuii,tsuuaii , u u u u u ksuaiii ko ko kokrrr. Ja sain teerikukon. Kaveri oli vastassa kun tulin linnun kanssa ja kyseli "kasettisoitintani" et miten teit nuo äänet? Annoin ääni näytteen ja lähdin autolle.( Ps löysällä alahuulella teeren matkiminen onnistuu parhaiten)
Jatkan vielä kutsuäänistä. Harjoittele teerikukon ääniä suonlaidalla kun ovat soitimella. Opit näin rytmityksen. Välillä sointi rauhallista ja välillä "hyökkäävämpää"ääntelyä(riippuu tilanteesta suolla) Kukkohan ei tule kutsuun aina lentäen vaan myös kävellen ja pienin pyräyksin lähestyen koko ajan koettaen selvittää äänen lähdettä. Tämä metsästys muoto on vähintäänkin yhtä mielenkiintoista ja haastavaa kuin hirven kutsuminen. Sepelkyyhky muuten erehtyy myös kutsuun tulemaan. Laukauksen jälkeen jatka kutsua linnut palaa kyllä takaisin kun huomaavat ettei ole mitään uhkatekijöitä.
Kännissä
Oletteko muuten samaa mieltä kanssani että vaikka luodikon käyttö linnustuksessa on hieman riskaapelimpaa kauas lentävän luodin takia niin haulikko se vasta paska onkin. Linnut hauleja täynnä ja lyijy pitoista lihaa syödään talvella gurmeena. Luodikolla kun teertä ampuu hartioihin niin eipä tarvitse etsiä muualta kuin puun alta ja siisti täkkä uunissa. Keuhkoilta läpi niin a`vot siinäpä oivasti talteen otettu paisti. Selkälinjaan kun pitää niin kohdistuksesta riippuen paraaltaan ollut vain teeren selästä nahka halki. Isku on kova vaikka luoti vain hipaisee selkää.
Nieletkö sä linnut ja jänikset kuin koira konsanaan hotkimalla ja kokonaan??? Kolmekymmentä vuotta metsästäneenä ja käytännössä liharuokani ovat riistaa niin eipä juuri hauleista haittaa ole. Joku saattaa joskus hampaaseen narahtaa mutta pehmeänä materiaalina rautaa parempi hampaille. Lyijymyrkytyksistä turha jauhaa jos normaalisti ruokansa pureksii. Jos metsästyksestä vähääkään tietää niin suuri osa hauleista jää jo höyhen peitteeseen tai upotessaan suolistoon toppaa. Edes joka kerta ei jäniksen/linnun lihoissa ole hauleja lainkaan.
Kiväärillä lintua ammutaan siihen mihin se kulloinkin sattuu. Kukaan ei valitse ja ole edes mahdollisuuttakaan päättää mihin osuu lintua 150m päästä kunhan johonkin sinne edes tappavalle alueelle. Jos se niin helppoa olis niin silmään tai vähintään päähänhän jokainen ampuis.
Mehtuumies ei tunnu tietävän että lyijy liukenee..puhdistaissa saaliista täytyisi saada kaikki haulit pois tai pitäisi käyttää liukenematonta haulimateriaalia. Lapua Naturalis kehitettiin nimenomaan tähän saumaan hirvenmetsästykseen. Ja tuo osuminen lintukiväärillä 150m matkalta kunnon variaabelilla ei ole ongelma. Pyssymiehet ampuu 300metriin vasta kuhan johonkin sattuu periaatteella. Kutsumalla saa teeren tulemaan lähemmäskin ei ole pakko rueta yrittämään suon yli 400m päähän. Yksi kunnon istumapetäjä kun on alta 100m päässä niin kyllä linnut siihen siirtyy kun jatkaa houkuttelua. Kasvot ja kämmenselät on oltava peitettynä jotenkin ettei ne loista aamuauringossa kuin naantalin aurinko linnuille. Linnut huomaavat kyllä metsästäjän liikkeet muuten.
Mehtuumiestä ei enään tarvitse opettaa linnustukseen niin naaman kun kämmenselkien loistamisen muodossakaan sillä kolmekymmenvuotinen teeren passaaminen on opettanut jo miten linnun saa ja miten ei. Kuten myös senkin että niin teeren kuvilla kun pillilläkään ei ole juuri tuon taivaallista merkitystä teeren metsästyksessä. Teeret tulee kokoontumispaikoilleen ilman sen kummempaa rekvisiittaa useinmiten kymmenen minuutin tarkkuudella kuulaina aamuina oli sitten kuvat petäjän latvassa tai ei pilleistä puhumattakaan.
Ja ilman sen kummempia kehumisia ammun teeret kiväärillä haulikkomatkan ulkopuolelle aina 250metriin asti ja voin rehellisesti sanovani että ilmeisesti olen huono ampumaan koska en tähtää päähän vaan rintaan. Kohdistettu kivääri ampuu kasaa 150m päähän 2e kolikon kokoiselle alueelle mutta päähän en ammu enkä ole kenenkään muunkaan tuttavani kuullut sellaista kehuneen.
Toisekseen pilli sen kummemmin kun suullakaan kutsuminen ei teeriä houkuttele yhtään lähemmäs mihin linnut ovat päättäneet kokoontua. Pyyn pillitys on asia erikseen.
Jos lyijy muuten niin vaarallista olisi niin miksi vanhan kansan riistaa syöneet ihmisetkin kuoli kaikkiin mahdollisiin muihin tauteihin kun lyijy myrkytyksiin vanhoina jäärinä?
Nyky vouhottamisiin sekoen on suola, rasva, perunat yms perus tuotteetkin jo kuulemma lyijyäkin myrkyllisempää.
Minä taas olen oppinut niin taitavaksi 40 vuoden aikana, että en enää edes asetta tarvitse. Odotan kun teeret laskeutuvat marjoja syömään, hiivin aaveen lailla ja nappaan kurkusta kiinni.
helppoa kun osaa. kannattaa siis opetella aavehiipimistä, niin ei kulu patruunoita.
Hauskahan näitä on lueskella, yhtäkään lintua ampumattomana.
Ilmeistä kuitenkin on, ettei kanoja ammuta enää aamu 10 jälkeen, muuten kuin pompusta haulikolla, tai tuurilla.

No. Oli miten oli, ensi perjantaina olen aamulla suonlampareen laidassa aamu 8;lta haulikon ja WMR;n kanssa kytiksellä.
Nokeanko naamani ?
Parhaiten kuljet autolla teitä pitkin, kun lintu sattuu kohdalle pamautat. Olet varmaan jo niin tehnytkin. Niin tekevät urhometsästäjät.
 /   /  /  /  / MIten kuljet lintumetsillä?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta