Männynherkkutatti

Milfix

Onko mäntykankailla vielä herkkutatteja. Erään yrittäjän mukaan alkaisi nousemaan. Viime vuonnahan paras tattiaika oli syyskuussa. Rouskuja olen onnistunut löytämään, mutta en suppilovahveroita. Ei ole sellaista metsää tässä lähellä.

5

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhjkö

      Ei ole tatteja. Pari löytyi, mutta aivan toukkapirtelönä, vaikka ihan pieniä olivat. Ei ollut rouskujakaan enää :(

      • -Santtu-

        Löysin eilen (2.10.) sangollisen hyväkuntoisia punikkitatteja. Suurin osa oli toukattomia. Yleensähän niissä on toukkia.


    • Sieni-man

      Tattiaika alkaa olla jo ohi, se vähän vaihtelee vuosittain milloin tatteja on ja milloin ei, vähän niinkuin sään armoilla, vielä jokunen punikkitatti oli viikonloppuna ja muut jo melko "pehmeitä".
      Rouskuja löytyy vielä, ainaskin rannikolta hyvinkin runsaasti, karvarouskuja, haaparouskuja ja paikoin jäkäläkankailta vielä nuoria kangasrouskujakin.
      Suppilovahveroita myös alkaa olla hyvinkin paljon, melkein metsisssä kuin metsisssä, mut vanhoissa sekametsissä ja kuusikoissa enimmäkseen, ja kasvavat sammalpeitteisessä maastossa, usein laajoina ryhminä ja ovat paikoin melko isoja.
      Löytyypä vielä kanttarellejakin sieltä sun täältä ja mustatorvisieniä, jokunen haperokin kasvaa vielä.
      Eli metsään vaan, kyllä ilmaista terveysvaikutteista lähiruokaa kannattaa hyödyntää:)

    • punikkiko

      voi, voi, vielä löysin ihan hyvän pienen herkkutatin. Ja viime vuonna oikein isoja hyviä vielä lokakuussa täällä lounaissaaristossa.
      Mutta ihmetytti eräs tatti, jonka ajattelin punikkitatiksi, koska se oli ihan punaruskea päältä ja jalka mustankirjava. Joku oli veitsellä halkaissut sienen, mutta se ei ollut yhtään tummunut. Lähellä oli samanlainen aika iso. Pillit (vai mitä net nyt olikaan, jotka tateilla on) olivat vaaleat. Olikohan se kuitenkin jokin herkkutattilaji?

    • SIENIMIES-1

      Olisiko männynpunikkitatti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      98
      4108
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      28
      2876
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      230
      2201
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      58
      2097
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1456
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1300
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1109
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1101
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      57
      955
    10. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      71
      954
    Aihe