Katuvalle syntiselle

Koska Raamattu kehottaa huolehtimaan, että on öljyä astioissa, laitan tähän seuraavaa:

Tahdon olla lamppusi arvoinen
Tahdon olla mitä sä pyydät
Tahdon kestää kaiken sen totuuden,
jota mieleeni sä syydät

Tahdon olla totuutes kultainen
Tahdon palaa henkesi tulta
Tahdon tulla luoksesi, suloinen
Tahdon saada henkesi sulta

Kirkkahin oot, Herrani puhdas ja pyhä
Suloinen oot, sulta totuutta pyydän
Tule luokseni, peitä armolla mieli

Kirkkahin oot, Herrani puhdas ja pyhä
Suloinen oot, sulta totuutta pyydän
Tule luokseni, peitä armolla mieli

Koska täälläkin on puhuttu niin paljon `totuudesta`, haluan nostaa esiin muutaman näkökohdan.

Ensinnäkin, totuus on itsensä kohtaamista. Sen näkemistä, mitä Jumala minussa näkee. Se ei ole ensisijaisesti maailman tuomitsemista tai muiden elämän tuijottamista, vaan oman elämän saattamista Jumalan läpivalaisevan katseen alle.

Jeesuksesta sanotaan Raamatussa, että hän oli täynnä armoa ja totuutta. Me jokainen tarvitsemme noita molempia. Ilman armoa emme kestä totuutta. Ilman itsemme kohtaamista meillä ei voi olla totuutta. Totuus tulee olla meissä itsessämme, ei ulkoa opituissa opinkappaleissa tai sanoissa. Vasta kun olemme oppineet totuuden itsestämme, me ymmärrämme, kuinka suuri armo on.

Jeesus ei käskenyt heittää kiviä. Hän ei tuominnut yhtäkään katuvaa syntistä. Hänen armahtava katseensa on tarpeen meille tänäänkin. Meidän tulee elää tuossa armossa ja totuudessa päivittäin, jos mielimme, että astiamme on täynnä. Jokainen Pyhän Hengen työ lähtee totuudesta itsemme suhteen. Vain puhtaaseen astiaan se voi tulla ja siellä pysyä.