Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on ojentanut Pasilan poliisivankilaa tutkintavankien asiamiestapaamisten järjestelystä.
Pajuojan mukaan Helsingin poliisilaitoksen järjestely, jonka mukaan esitutkintaa hoitava poliisimies päättää ja järjestää kaikki tutkintavankien ja ulkomaalaislain perusteella säilytettävien asiamiestapaamiset, on lainvastainen.
"Poliisivankilan henkilökunnalla ei ole asiassa ratkaisuvaltaa", Pajuoja toteaa.
Lain mukaan tutkintavangin säilyttämisen ja häntä koskevan päätöksenteon tulee olla erillään rikoksen tutkinnasta.
Poliisilaitos perusteli tapaamisjärjestelyä tutkinnan turvaamisella ja sillä, että tutkintavangin saattaminen tapaamisiin poliisivankilan tilojen ulkopuolelle pitäisi vartijoita poissa sieltä missä heidän pitäisi olla.
Poliisihallituksen mielestä Helsingin poliisilaitoksen menettely ei ole ollut ristiriidassa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain kanssa.
Apulaisoikeusasiamies pyysi Helsingin poliisilaitosta ilmoittamaan 31.3.2012 mennessä, mihin toimenpiteisiin päätöksen johdosta on ryhdytty.
http://www.hs.fi/kotimaa/Helsingin poliisilaitokselle moitteita asiamiestapaamisista/a1305552369787
Helsingin poliisilaitokselle moitteita asiamiestapaamisista
8
78
Vastaukset
- näin on!
Vapautensa menettäneellä on aina oikeus ilman aiheetonta viivytystä tavata asiamiestään. Syytetyn oikeus olla yhteydessä avustajaan on yksi tärkeimmistä ihmisoikeussopimuksissa mainituista, syytetylle taatuista vähimmäisoikeuksista, huomauttaa Pajuoja.
- Niinpä tietysti
Jälleen kerran taas esimerkki poliisin mielivallasta ja heikosta lain tuntemuksesta.
- 19
****Poliisihallituksen mielestä Helsingin poliisilaitoksen menettely ei ole ollut ristiriidassa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain kanssa.***
Juristejahan ne ovat poliisihallituksen virkamiehetkin, jotka lausunnon ovat antaneet, joten mistään lain tuntemattomuudesta tuskin on kyse.
Juristit ovat keskenään eri mieltää oman alan asioista, aivan kuten kenraalitkin.- ( Y ) joo
Taitaa noi poliisihallituksen juristit olla entisiä rivipoliiseita, jotka ovat työkokemuksen avulla päässeet lakia opiskelemaan. Sitten ne on suurin piirtein säälistä päästetty läpi tenteistä, ettei tarvitsisi katsella niitä pidempään. Jos kuvittelet, että kaikilla juristeilla on hyvä laintuntemus niin siitä vaan. Tosiasiassa on hyviä ja huonoja juristeja, joiden laintuntemuksen taso vaihtelee huomattavasti, puhumattakaan muusta fiksuudesta.
Tuskin tässä on pelkästään mielipide-eroista kyse vaan siitä että asennevammaiset poliisihallituksen juristit yrittävät venyttää lakeja mieleisekseen. Kyse on kuitenkin epäillyn perusoikeuksista, joita todelliset oikeusvaltiot pyrkivät ihan oikeasti soveltamaan. Suomi vaan ei kuulu näiden oikeusvaltioden joukkoon. Suomi on näennäinen oikeusvaltio, jossa viranomaiset tekevät mitä lystäävät, koska heitä ei oikeasti kukaan valvo.
On myös mahdollista, että poliisihallituksen juristit ovat pakotettuja antamaan esimiehiään tyydyttäviä lausuntoja vastoin parempaa tietoaan. "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt" joten tuskin ovat puolueeettomia. - 20
( Y ) joo kirjoitti:
Taitaa noi poliisihallituksen juristit olla entisiä rivipoliiseita, jotka ovat työkokemuksen avulla päässeet lakia opiskelemaan. Sitten ne on suurin piirtein säälistä päästetty läpi tenteistä, ettei tarvitsisi katsella niitä pidempään. Jos kuvittelet, että kaikilla juristeilla on hyvä laintuntemus niin siitä vaan. Tosiasiassa on hyviä ja huonoja juristeja, joiden laintuntemuksen taso vaihtelee huomattavasti, puhumattakaan muusta fiksuudesta.
Tuskin tässä on pelkästään mielipide-eroista kyse vaan siitä että asennevammaiset poliisihallituksen juristit yrittävät venyttää lakeja mieleisekseen. Kyse on kuitenkin epäillyn perusoikeuksista, joita todelliset oikeusvaltiot pyrkivät ihan oikeasti soveltamaan. Suomi vaan ei kuulu näiden oikeusvaltioden joukkoon. Suomi on näennäinen oikeusvaltio, jossa viranomaiset tekevät mitä lystäävät, koska heitä ei oikeasti kukaan valvo.
On myös mahdollista, että poliisihallituksen juristit ovat pakotettuja antamaan esimiehiään tyydyttäviä lausuntoja vastoin parempaa tietoaan. "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt" joten tuskin ovat puolueeettomia.*****On myös mahdollista, että poliisihallituksen juristit ovat pakotettuja *****
Ohhoh ! Vai pakotettuja. Kuten tunnettua, niin poliisit ovat ehkä tämän maan riitaisin ammattiryhmä. Siellä on niin monta mieltä, kuin on miestäkin, - juristeista puhumattakaan. Suomessa tuskin ratkaistaan yhtään oikeusjuttua, missä tuomion antaneet juristit olisivat kaikki samaa mieltä, aina tulee äänestyspäätös.
Miten sitten tällaiseen kuvioon sopii, että he olisivat pakotettuja, hoh, hoijaa ! - pomo käskee
20 kirjoitti:
*****On myös mahdollista, että poliisihallituksen juristit ovat pakotettuja *****
Ohhoh ! Vai pakotettuja. Kuten tunnettua, niin poliisit ovat ehkä tämän maan riitaisin ammattiryhmä. Siellä on niin monta mieltä, kuin on miestäkin, - juristeista puhumattakaan. Suomessa tuskin ratkaistaan yhtään oikeusjuttua, missä tuomion antaneet juristit olisivat kaikki samaa mieltä, aina tulee äänestyspäätös.
Miten sitten tällaiseen kuvioon sopii, että he olisivat pakotettuja, hoh, hoijaa !"Sen lauluja laulat kenen leipää syöt" joten tuskin ovat puolueeettomia.
- g5q34erds
Ilmeisesti on liikaa vaadittu, että asiamies menisi tapaamaan "asiakasta" sinne, missä häntä pidetään yleensä hyvästä syystä vartioituna. Ei, sen sijaan pitää vähiä poliiseja ja vartijoita käyttää siihen, että "asiakkaita" raahataan milloin minnekin tapaamiseen ties minkä matkojen päähän.
Ilmeisesti asiamiehet eivät koskaan ole myöskään kuulleet puhelimesta. - CeterumCenceo
Poliisi (sala)kuuntelee, puhelinta ja muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583979Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142793Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet552006Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2071655- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761290Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41906Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904