Uskomaton syksy 2011, en olisi enää uskonut tätä kokevani

kymppi+

Syksy 2011: Metsästin vain 5-6 päivänä metsäkanalintuja, saalis 15 lintua, pääosin teeriä, yksi metso. 11 laukausta kiväärillä, joka kerta lintu löytyi puun alta. Ei yhtään haavakkoa koko syksynä. Tällaisen ole kokenut joskus 70-luvulla aloitellessani metssästystä. Lintuja olisi voinut ampua enempikin, mutta seuran raja 10 lintua tuli hetkessä täyteen, muutaman linnun ammuin vieras luvilla toisten seurojen mailla. Ammuttujen lintujen lisäksi sain otettua muutaman unohtumattoman luontokuvan, joita nyt tässä ihailen.

17

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ysi-

      Kuin myös saalis oli huima mutta varaudu väitteisiin provo sitä provo tätä, kiintiöt kiintiöt, ahne p.... jne jne. Asiaan palatakseni eteläisessä suomessa kannatkin ovat monin paikoin runsaat verraten lapin reissuun jossa sai kävellä pidempiäkin aikoja tapaamatta lintuja kuin etelä ja keski-suomessa.
      Lintuja ammutaan silloin kun niitä on ja rauhoitetaan kun ei ole. 6-7 vuoden jaksot on nähtävillä ja huipussa ollaan taas. Kateelliset vinkuu kohta että sukupuuttoon tapetaan mutta metsästys ei lintuja vähennä kuin nimeksi. Johan täällä kanat olisi tapettu sukupuuttoon jo 100 vuotta sitten metsästyspaineen takia kun lintuja ammuttiin ja loukutettiin myyntiin myös keväisin.
      Nyt 60 ja 70 lukujen järeät hakkuut ja aukiot ovat 40-50 vuotiaita tuottavia metsiä ja päätehakkuu kypsiä vasta vuosikymmenien päästä joten metsät vanhenee, elinympäristöt paranee, marjakankaat lisääntyy ja metsonkin ahdinko on moninpaikoin saatu jo aallonpohjavuosinakin runsastumaan päin.
      Metso, teeri ja pyy pysyy vakaana ja varmasti jopa runsastuu mutta riekon ahdinko puhuttaa kannan siirryttyä vuosi vuodelta pohjoisemmaksi. Lapin reissujen tutut monikymmenpäiset riekko parvet olivat nytkin yleisesti hyvänä kanalintu vuotena haave vain. Yhtä ja kahta lintua näkyi sodankylässä vain jokatoinen päivä.

    • tyhjätrannat

      Teeriä kyllä riittää mutta ihmettelen missä nykyään sorsat?? ei ainakaan siellä missä ennen, ne järvet ja lammet joissa oli vielä kymmenekin vuotta sitten sorsia ei nykyään yhtäkään, joutsenia kylllä on.

      • Ysi-

        Niinmpä! Saman havainnon olen tehnyt kun kolmisenkymmentä vuotta olen seurannut sorsa kantoja. Kymmenessä vuodessa on sorsat huvenneet ihmeen paljon mutta päinvastoin joutsenet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Tosi on vaikka viherhippiäiset muka toisin väittää niin sorsa ja ja hanhikanta väistyy joutsenen tieltä. Mökkijärvellämme oli ennen heinureita, haapanoita ja taveja hyvinkin mutta nyt on useampi joutsen pari ja sorsat olemattomissa.
        Turha odottaakaan nyky riistakeskusten yms viherliittojen takia että koskaan joutsenta päästäisiin ampumaan vaikka kanta olisi 500 000 paria. Se on silti sympaattinen kansallislintu joka vaan vetoaa tunteisiin eikä järkeen kannan hoidon osalta. Taudit ja pedot tappaa mutta ei ihminen. Sama se muille linnuille. Saahan metsäpeurakin väistää suomen luonnosta susien ja karhujen takia vaikka onkin maailmanlaajuisesti uhanalainen eläin verraten yleisiin karhuihin ja susiin. Näin haluaa vihreät. Petoja pitää olla mutta saalista pedoille ei ettei vaan metsästäjät menisi osingoille.


    • ampukaa vain

      kaikki mikä liikkuu ja lopuksi toisijanne.

    • erämieskorvesta

      Sorsakantahan on tippunut reilusti sitten 80-luvun. Silloin ammuttiin puolimiljoonaa heinäsorsaa ja nykyään vain puolet siitä. Kyllä sen sorsien vähenemisen huomaa, mutta kuka ottaa asiaan kantaa onkin eri juttu. Jos metsästäjä määrä nousee niin kohta ollaan siinä tilanteessa että on pakko rajoittaa mm. sorsalintujen metsästämistä, jos kannat vain laskevat.

      • Aktiivi metsästäjä

        En nyt sanoisi noinkaan. Sorsia ei ampumalla sukupuuttoon tapeta ja sama pätee myös jäniksiin. Kerropa mistä se johtuu että metsästäjämäärä on noussut ja nousee koko ajan mutta saalismäärät tilastollisesti vähenee kun järjellä ajatellen sen pitäisi nousta. 80 luvulla melkein puolta pienempi metsästäjämäärä ampui satojatuhansia sorsia ja sama myös jäniksien osalla. Metsäjänistä parhaana vuonna yli miljoona. Nyt kun metsästäjä määrä on kasvanut huomattavasti on saalismäärä pienentynyt myös huomattavasti. Esim jänistä ammutaan todella vähän nykyään. Ehkä vaan parisataatuhatta vuodessa ja jäniskannat ei todellakaan ole pienentynyt kun jotkut tahot jopa lehtiartikkeleina näin väittää.

        Ammumme suht pieneltä alueelta (4000ha) parin miehen porukalla koiralta joka vuosi noin 20 metsäjänistä ja muutama rusakko plus muut seuramme jäsenien ampumat pitkäkorvat. Tätä olemme tehneet vuosikausia ja jänismäärät ovat korkeat. Rutto ne tappaisi jos ei metsästäjä tekisi myös osuuttaan. Metsästän pirkanmaan lisäksi myös pk seudulla, pohjanmaalla ja lapissa ja jäniksiä riittää jokapaikassa runsaasti. Ainoat jotka väittää jäniskannan pienuutta on koirattomat yksin jänistä metsästävät. Kumma että puheet häviää silloin kun pääsee koirajahtiin mukaan.

        Suomessa on hyvät rajoitukset ja rauhoitusajat eikä niihin tarvi kummemmin kajota. Suuresta metsästäjä määrästä vaan näkyy että iso prosentti ei juurikaan metsällä kulje vaan kortti on suoritettu osana ehkä yleis sivistystä tai mitä lie kevyttä mielenkiintoa. Yksi pointti on myös se että kun 80 luvulla metsästettiin oli jänisjahti lähes jokaisen metsästäjän pääjahti muoto. Sukulaisten ja tuttavien metsästäjien kesken oli jänisjahti 80 luvulla todella suosittua. Äkkiä pystyin laskemaan melkein parikymmentä aktiivista jänismiestä joista nyt osa on menehtynyt tai vanhentunut jo niin että koiria ei enään ole ja metsälle ei jaksa lähteä. Meitä on pari jäärää enään aktiivisia tuolta ajalta. Lapsia ei metsästys enään kiinnosta tai jos kiinnostaa niin parikertaa syksyssä hirvipassissa seisten tai kerta reissu kanalinnun perässä. Jänis ei kiinnosta. Eihän siitä saa pyrstöä tai sarvia seinälle muistoks.


    • öhöhö

      vetele homo viikseen

      • Järjellä ei tunteell

        Kyllä minustakin tuo on aivan täyttä puppua, mutta mistä mikäkin johtuu? Jäniksen kohdalla on helppo löytää syyllinen. Ennen jäniksiä oli seurani alue täynnään, mutta 80-luvun lopulla ilmestyi ilves jota nyt runsaasti. Samantien alkoi jäniksen kannan lasku. Mitä tulee sorsiin en tiedä mihin ja miten saalistilastot perustuu mutta sen tiedän että nykyään jokapuolella joku massiivisesti ruokkii sorsia ennen sorsastuksen alkua ja sen ajan. Tästä seuraa se että sen alueen kanta voidaan ampua lähes yhdettömiin. Ja jos joku väittää ettei näin ole niin voin sanoa että kokemusta on. Ruokinta pitäisi kieltää tai järjestää seurojen toimesta niin että se tapahtuisi alueilla missä ei saa sorsastaa.


      • Aktiivi metsästäjä
        Järjellä ei tunteell kirjoitti:

        Kyllä minustakin tuo on aivan täyttä puppua, mutta mistä mikäkin johtuu? Jäniksen kohdalla on helppo löytää syyllinen. Ennen jäniksiä oli seurani alue täynnään, mutta 80-luvun lopulla ilmestyi ilves jota nyt runsaasti. Samantien alkoi jäniksen kannan lasku. Mitä tulee sorsiin en tiedä mihin ja miten saalistilastot perustuu mutta sen tiedän että nykyään jokapuolella joku massiivisesti ruokkii sorsia ennen sorsastuksen alkua ja sen ajan. Tästä seuraa se että sen alueen kanta voidaan ampua lähes yhdettömiin. Ja jos joku väittää ettei näin ole niin voin sanoa että kokemusta on. Ruokinta pitäisi kieltää tai järjestää seurojen toimesta niin että se tapahtuisi alueilla missä ei saa sorsastaa.

        Itse ruokin sorsia jäiden lähdöstä jäiden tuloon ja ammun ehkä puolenkymmentä ränkkää lammelta syksyn aikana. Oikeastaan vaan aloitus viikonloppuina. Kyyhkyt, jänis ja kanalinnut kerää suuremman mielenkiinnon mutta silti vien satoja ja tuhansia kiloja viljaa sorsille kesän aikana ja lammella viihtyy ja hyötyy ruokinnasta liki parisataa heinäsorsaa joten ainakaan meillä ei seudun sorsia ammuta ruokinnalta loppuun ei edes kunnolla alkuunkaan. Lisääntynyt joutsenkanta on ainakin täällä verottanut sorsien reviireitä.


    • yhn

      lintukantahan oli ja on nyt erin omainen.itse metsästin pystykorvien kanssa 2kpl.23lintua tuli pataan asti..

      • Hefneri

        Minun mailta jos ampusi joku nuin paljon vetäsin maat veke heti.Olokoompa koerilta tai iliman.


      • Herppieksenluoma
        Hefneri kirjoitti:

        Minun mailta jos ampusi joku nuin paljon vetäsin maat veke heti.Olokoompa koerilta tai iliman.

        Juu olettaa sopii heti että linnut on ammuttu "minun mailta" eikä esim laajemmalta alueelta. Pitäiskö jo tuo omaan napaan tuijottaminen ja katkeruus lopettaa?


      • herpeksenluoma
        Herppieksenluoma kirjoitti:

        Juu olettaa sopii heti että linnut on ammuttu "minun mailta" eikä esim laajemmalta alueelta. Pitäiskö jo tuo omaan napaan tuijottaminen ja katkeruus lopettaa?

        Omaan napaan tuntuu linnut menevän.Meiän metästysseurassakin on muutamia eläkeukkoja jotka soitimelta ampuu joka aamu pari kolme teertä.Se on tuo täysrauhoitus näköjään ainut vaihtoehto.Hyvähän tuo tietenni että jotkut on saanu pakastimen täyteen.


      • Kemikaaliherppes
        herpeksenluoma kirjoitti:

        Omaan napaan tuntuu linnut menevän.Meiän metästysseurassakin on muutamia eläkeukkoja jotka soitimelta ampuu joka aamu pari kolme teertä.Se on tuo täysrauhoitus näköjään ainut vaihtoehto.Hyvähän tuo tietenni että jotkut on saanu pakastimen täyteen.

        Kielloillahan kaikki ongelmat ratkaistaan. Jos kanalintujen loppumista pelkää olisi ne varmaan pitäny rauhoittaa ennen ennen kun niitä ylipäätään alettiin ampumaan ja hyvinhän noita tuntuu olevan edelleenkin.


      • Harjakainen@
        Kemikaaliherppes kirjoitti:

        Kielloillahan kaikki ongelmat ratkaistaan. Jos kanalintujen loppumista pelkää olisi ne varmaan pitäny rauhoittaa ennen ennen kun niitä ylipäätään alettiin ampumaan ja hyvinhän noita tuntuu olevan edelleenkin.

        Kaikki metsästäjät ei ymmärrä mitä sana kohtuus tarkoittaa.Itselläni 2-3teertä,pari pyytä ja muutama jänis.Hirvenmetsästystä muuten suurimmaksi osaksi syksy.


    • kymppi+

      Viestiketjun aloittajana, lintukannat heikommat kuin 2011. Viisi teertä napsautin, mikä tuntui kohtuulliselta syksyn 2013 kantoihin. Kahdeksan metsästyspäivää.

      • Metsästäjä m-41

        Nykyisin teerikanta täällä Pohjois-Karjalassa on varsin vähäinen, kun muistelee
        -60 ja -70 lukujen riistakantaa. Em. vuosina tuli kaverin kanssa pari kertaa
        syksyisin Espoosta ajettua mökille teerijahtiin ja reisulla tuli pari teertä mieheen
        ammuttua, joskus sai metsonkin saaliiksi. Parhaina syksyinä riistaa oli kuin olisi
        mennyt kanatarhaan. Täytyy myöntää, että kerran -80 syksyllä tapasi ahneus,koska
        ammuin samalla reissulla 5 teertä, lisääkin olisi saanut, koska mökille palatessa
        koira ajoi teeriä puihin kymmenittäin.
        Syksyt 2011 ja 2012 oli metsästysalueellani teerikanta varsin vähäinen, joten lo-
        petin metsästyksen molempina syksyinä kahteen reissuun saamatta saalista.
        Syksyllä 2013 oli jo teeriä kohtuullisesti, joten raskin ampua kaksi teertä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe