European Bartender School Kos

Future bartender (?)

Olen miettinyt jonkun aikaa että lähtisin kesällä 2013 Kosille European bartender schooliin neljän viikon baarimikkokurssille, ja nyt haluaisinkin kuulla ihmisiltä mielipiteitä sekä kuulla millaisia kokemuksia teillä on EBS:stä? Mieluiten ehkä juuri tästä Kosilla sijaitsevasta, mutta toki muistakin saa kertoa jos ette ole Kosilla olleet! Kertokaa siis vähän että millaista opiskelu oli, entä vapaa-aika, minkälainen fiilis koko kurssista jäi, oliko se pelkkää rahantuhlausta vai onko siitä oikeasti ollut teille hyötyä jälkeenpäin ja oletteko ehkä jopa saaneet töitä kurssin avulla? Olisi tosi kiva kuulla, etten sitten ihan turhaan makselisi sellaisesta josta en saa vastinetta rahoilleni.. Voi kertoa myös jos on ollut jossain muussa baarikoulussa kuin juuri EBS:llä. Kiitos jo etukäteen jos joku viitsii lukemisen lisäksi myös vastata, siitä olisi suuri apu! :) Ps.Tiedän että tästä samasta aiheesta on jo muutama keskustelu, mutta ajattelin tehdä uuden jotta se olisi ajantasalla ja mahdollisimman moni huomaisi! Olen myös aika varma, että tällä hetkellä on lisäkseni muitakin jotka pohtivat samoja asioita tähän liittyen :)

4

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä olen miettinyt ja vähän jo ehkäpä lyönyt lukkoonkin ajatuksen lähteä Lontooseen Bartender Schooliin nyt tän kesän Syys tai Lokakuussa. Sen jälkeen jos vaan mahdollista jään sinne töihin :P

    • Future bartender (?)

      Okei, meinaatko siis mennä tähän samaan vai onko tiedossa joku eri baarikoulu Lontoossa? Itse mietin myös yhdessä vaiheessa Lontoota, mutta jotenkin houkuttelisi enemmän noi lämpimät kohteet kuten Phuket ja Kos :)

    • today bartender

      Mitä tuossa olen lukenut ko. koulusta niin en paikkaa suosittelisi. Ainakaan, jos Suomeen sitten tullaan töihin. Itse olen ollut 8 vuotta ravintola-alalla ja en tuosta koulutuksesta ole mitään kuullut, enkä tuollaista 4 viikon koulutusta hirveästi edes arvostaisi, jos joku tulisi minulta baarimikon hommia pelkästään sillä paperilla hakemaan.
      Ennemmin suosittelisin esim. oppisopimuskoulutusta suomessa(siitähän saa vielä rahaakin, eikä vain tarvi maksaa siitä) tai sitten ihan ravintola-alan koulua suomessa. Toki nämä kestävät pidempään kuin tuon neljä viikkoa, mutta kyllä niitä arvostetaankin enemmän. Parhaiten oppii kun pääsee jonkun vanhemman työntekijän oppiin jolla on kiinnostusta alaa kohtaan ja kiinnostusta opettaa nuorempiaan oman työnsä ohessa.

    • EBSsta valmistunut

      Kävin itse juuri viime kesäkuussa Kosilla kurssin European Bartender Schoolissa. Ne neljä viikkoa olivat yhdet ehdottomasti elämän parhaista, mutta samalla myös rankimmat. Hommia joutui tosiaan tekemään, jos kurssin halusi päästä läpi. Itse panostin ja opiskelin todella paljon ja pääsin kurssin läpi hyvin arvosanoin, mutta yli puolet ottivat kurssin melko leppoisasti, chillailen, baarikadulla joka ilta ryypäten ja ennemminkin loman kannalta,eivätkä he päässeet kurssia läpi ollenkaan. Ja jos ei päässyt läpi, ei kurssista saanut mitään todistusta. Monet, jotka tekivät paljon töitä.,eivät silti päässeet kurssia läpi. Eli läpipääsyyn vaadittiin todella paljon!! Arvostelu oli nimittäin todella tiukka. Läpipääsyn raja oli 75%. Ja arvostelu asteikko A, B, C ja F (=fail).
      Mutta koska kurssi kesti vain ne 4 viikkoa, tuli asiaa paljon ja tiuhaan tahtiin, tietenkin.

      Joka päivä tuli väh.5 uutta drinkkiä, jotka piti lasia, koristetta, valmistustapaa ja aineksia myöten olla prikulleen oikein. Lopulta drinkkejä oli lähemmäs sata ja ne piti osata ulkoa niin kirjallisesti, kuin baaritsikin takana.
      Lisäksi joka viikko oli teoriakoe (esim. tequila, vodka, rommi, liköörit jne), ja ne kaikki tulivat myös loppukokeeseen.
      Koulupäivät olivat rankkoja, mutta yleensä kuitenkin hauskoja. Niihin kuului paljon baaritsikin takana harjoittelemista, fleerausta ja vapaa-kaatoa. (Ja vaikka vapaa-kaato onkin Suomessa laitonta, oli sen harjoittelusta hyötyä ylipäätään että osaa pitää pullosta oikealla tavalla kiinni ja kaataa oikealla tavalla ym). Lisäksi välillä oli teoriatunteja. Koulupäivät olivat 6h sisältäen tunnin ruokiksen.
      Koulun jälkeen täytyi tietysti myös hoitaa läksyjen luku, mutta senkin pystyi tekemään esim biitsillä.

      Itse en olisi pystynyt menemään darrassa ja parin tunnin yöunilla kouluun (mutta sehän riippuu ihan ihmisestäkin...), joten juhlistin sitten aina viikonloppua oikein kunnolla hyvällä omallatunnolla rankan viikon jälkeen. Vaikka otin kurssin opiskelun kannalta, enkä loman, koin kuitenkin saavani myös viettää aika hyvin rantaelämää ja baarikatukin tuli koluttua ihan tarpeeksi hyvin läpi. :)

      Opettajat olivat suurimmaksi osaksi tosi kivoja. Hekin bilettivät oppilaiden joukossa viikonloppuisin, mutta olivat todella ammattitaitoisia koulussa. Itse olin suomenkielisessä ryhmässä (fleeraus ja free pour opetus oli kuitenkin enkuksi) ja meidän opettaja oli tosi tiukka, mutta se oli hyvä asia, sillä ainakin tunsin juuri sen takia oppivani ja motivaatiokin kasvoi, kun ei halunnut saada huutoja, lentää ulos baaritiskin takaa tai tehdä samaa juomaa uudelleen ja uudelleen alusta. :D

      Loppukokeessa piti osata kaikki juomat kirjallisesti. Lisäksi oli monen sivun teoriakoe. Ja baarikoe, jossa me ainakin teimme 12 juomaa (jos vaan osasi) ja opettaja arvosteli.

      Kos oli pieni, mutta viihtyisä. Tietty aikamoinen turistirysä ja kuukaudessa ehti nähdä paikan jo liiankin hyvin, eli pidemmäksi aikaa en olisi jaksanut niin pikkusaarele jäädä. Osa jäi kuitenkin valmistuttuaan töihin sinne. Ihmiset oli mukavia, baareja, ravintoloita, rantoja ja shoppailupaikkoja riitti.

      Hotellihuone oli aika perus halpahotelliksi... Ei tosiaankaan mikään luksus (torakoita ja liskojaki sai välillä hätyytellä huoneesta :S :D) , mutta kyllä se nyt sen kuukauden ajan ihan menetteli, vaikka välillä inhottikin. Kouluun hotellilta oli kuitenkin yli puolentunnin kävelymatka (pyörän sai vuokrata...tai skootterin).

      Kosin koulu oli kuitenkin tosi kiva. Meillä oli aika pieni ryhmä, alle 100, (tosi vähän verrattuna muihin kursseihin joissa on n.200 oppilasta) ja suomenkielisessä ryhmässä oli 10 oppilasta, eli koulu oli tosi tilava meille.

      Itse en tulisi kurssille vain hengailemaan, koska rantalomathan voi viettää ihan erikseen. Mutta kyllä aktiviteetteja ja muuta oli järkätty EBSn kautta tosi paljon. Ja viikonloputhan pystyi käyttämään miten halusi.
      Kurssilla oppi VÄKISINKIN baarityöskentelystä vaikka mitä. Eli hukkaan ei varmasti mennyt!! Ja kokemuksena ihan paras!! Stressinsietokyky kasvoi ja ite ainakin koen, että kurssi kasvatti henkisestikin tosi paljon.
      Ja uusia kavereita ainakin saa tosi paljon!! Ja hyviä ystäviä, joiden kanssa ollaan tekemisissä paljonkin varmasti kurssin jälkeen, sai myös!!!

      Kurssi oli siis omasta mielestäni ihan mahtava, mutta vaati todella paljon työtä. (kyllä tunteet heittelehti kurssin aikana laidasta laitaan. välillä itketti ja stressasi ja raivostutti, kun taas sitten välilä oli hauskaa ja tuntui ettei halua takasin suomeen).
      Suosittelen Kosin kurssia ehdottamasti kaikille, joita oikeasti kiinnostaa mennä ja jotka ovat tarpeeksi motivoituneita. :)

      (Toivottavasti oli jotain hyötyä tästä... Itse olisin kaivannut jonkun kertomia kokemuksia ennenkuin lähdin kurssille, mutta en löytänyt mistään.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      59
      3993
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      17
      2809
    3. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      55
      2026
    4. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      210
      1872
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1436
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1290
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1099
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1091
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      56
      917
    10. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      906
    Aihe