AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Köyhän vapaapäivät..?

Köyhän vapaapäivät..?

81 Vastausta 254 Lukukertaa
Miten pienituloinen, siis köyhä omaishoitaja viettää vapaapäiviään?
ulkoillen,ottaa eväät mukaan,käy kirjastossa,lukee hyvä kirjan,tekee hyvää ruokaa ,saunoo ,lepää ,tapaa tuttuja,28..nauttii hiljaisuudesta ja itsestään!!
Lakiääteisten vapaapäivien pitäminenkin maksaa jonkin verran, ei se ole ilmaista.
Itse en enää jaksa kuin ylimääräisten vapaiden avulla, kun ylittää lain sallimat vapaat kk menettää oikeuden halvempaan hoitomaksuun, ainakin meillä.
Maksukatto tulee täyteen jo huhti-toukokuussa. Sitten hoitomaksu pienenee.
Minä käyn vapaillani mökillä ympäri vuoden. Talvella syötän lintuja ja seuraan niiden elämää. Kesällä ollaan myös hoidettavan kanssa mökillä ja siellä olen vapaillakin. Kesällä aika kuluu ulkona touhutessa, hoidettavakin voi makailla pihalla, voin samalla pitää häntä silmällä.
Tänään alkoi vapaa, olen ihan lopussa, en edes jaksa ajatella kuin nukkumista.
Mökki on talviasuttava mummonmökki.
En välitä etsiytyä ihmisten pariin edes vapaillani, olen liian väsynyt.
Asiat on hyvin jos jaksaa edes miettiä kuinka viettäisi vapaansa.
Mulla mun ystävät on työikäisiä, joskus tapaan heitä jossain kivassa coffee paikassa mutta kun olen paljon kotona omaishoidettavani kanssa, en tykkää yhtään mennä jonkun muun kotiin soffalle istumaan tai että joku tulisi meille kaffea juomaan..

Viihdyn onneksi hyvin kotona ja olen ööö+böö kans samaan mieltä, että asiat on hyvin jos jaksaa miettiä miten vapaansa viettää..:)
Toisella köyhällä oli hyvät virkistäytymiskeinot, samat ovat ahkerassa käytössä täällä kolmannella köyhällä. Ei kaikkeen mukavaan ja hyvää mieltä tuovaan tarvita rahaa ollenkaan.

Ystävien tavatessa ei ole paineita tarjoiltavista vaan pääpaino on itse tapaamisessa ja jutustelussa. Kerrotaan omat ja kuunnellaan toisen murheet. Jaettu huoli on paljon keveämpi kantaa. Tarjoilut ovat sivuseikka ja hoituvat mutkattomasti tyyliin minä teen pannaria tai pannurieskaa, jos kaipaat muuta kahvileipää niin tuo tullessasi.
No ei meillä hyvin ,mut pitää olla sen verran jäärä,että asettaa itsensä etusijalle kun on vapaata,3 viikon päästä miulla 2 viikkoa vapaata,kuin varsa laitumelle lähden,enkä ajattele, toivon mukaan, omaishoitajuutta kuin hippasen....
Elämä nyt semmosessa vaiheessa etten jaksa edes syyllisyyttä enä potea,entinen ollut ja mennyt...
Hyvä ristiina ja tytär, siihen on pyrittävä. Minulla meni aikaa oppia pitämään vapaani ilman syyllisyyttä, nyt onnistuu. Jos ei vapaita olisi, olisin jo vainaa...
Nauti täysillä vapaastasi, olet sen ansainnut:)
Unohda koko omaishoitajuus kahden viikon ajaksi, ristiina ja tytär, ja ehdottomasti ilman syyllisyydentunteita, joihin ei todellakaan ole edes aihetta. Lepää, rentoudu, nauti uusista elämyksistä ja kerää voimia että jaksat loman päätyttyä oikein vakavasti harkiten ajatella, vieläkö jaksat omaishoitajana jatkaa vai olisiko jo aika luovuttaa.

Oman ja/ tai toisten perheenjäsenten terveyden kustannuksella ei kannata marttyyriksi heittäytyä, jos puolison sairaus on edennyt vaiheeseen että väkivallan uhka on oikeasti olemassa.

Kenenkään ei tarvitse terveytensä kustannuksella olla omaishoitaja - yhteiskunnalla on oltava riittävät valmiudet tulla jatkamaan tehtävää silloin, kun omat voimavarat loppuvat. Hyvää lomaa ja voimia sinulle, ristiina ja tytär :-)
ja siiri-ellenillä neuvoja riittää vaikka muille jakaa..
Älä välitä siiri-ellen, nuo ovat niitä keskustelupalstojen painajaisia:(
Voisi tulla näkyviin nämä painajaiset ; ).Kivaa kun tuetaan,joskus niin pirun rankkaa,että jopa pari riviä kannustavaa tekstiä auttaa kestämään edes seuraavaan päivään...
Tämä on rankkaa, myös minä olen huomannut kuinka paljon ystävällinen ja välittävä vastaus vaikuttaa mielialaan.
Siiri-ellen on ihminen joka välittää muista.
Sinulle ristiina ja tytär toivon oikein rentouttavia vapaapäiviä.
Hyvä kun keskustelua on.. joku toinen voi katsoa vastauksia ihan eri tavoin kuin joku toinen..

Ymmärrän myös senkin, että hyvää tarkoittavat neuvot ärsyttää.. jollakin tilanne voi olla niin pohjalla, ettei siihen hyvää ratkaisua.. sekä voi olla niin rahat vähissä, ettei vapaalla voi matkustaa, mennä kylpyllän tai ystävät ovat omaishoitovuosien aikana hävinneet..
Kiitos tuesta, Hys sekä Lissu ja mies.

Olen omaishoitajavuosien varrella saanut paljon kullan arvoisia neuvoja, tukea, rohkaisua ja kannustusta toisilta kokeneilta omaishoitajilta. Arvostan saamiani vinkkejä ja tukea paljon ja koen saaneeni kollegoitten myötäelämisestä voimaa joka on kantanut heikkoina hetkinä.

Itse en hyvistä ja hyvää tarkoittavista neuvoista pahastu. Tällaisten keskustelufoorumeitten paras anti on
on mielestäni se, että itsekukin tajuamme
että emme ole vaikeuksissamme ihan yksin. Monilla muillakin on samoja ja vielä paljon pahempiakin omaishoitajuuteen liittyviä ongelmia.

Jaksamista kaikille.

Jakamalla murheet ja kannustamalla toisiamme voimme ja jaksamme kaikki paremmin.
Mä tykkään tästä palstasta sen takia, että täällä on mielipiteitä ristiin ja rastiin.. ja jokainen uskaltaa ja voi sanoa mielipiteensä, myös senkin, mistä joku toinen ei pidä, se on tämän palstan voima ja olemassa olon edellytys..

Mulla "nuorenpana" omaishoitaja on taas esim kuntoutusyksikkö ollut sen paras tuki, ehkä vanhus =eläkeläis omaishoitajilla on vähän toisenlainen tilanne.. heille ehkä se toisen omaishoitajan vertaistuki tärkeää..

Onneksi silloin aikoinani jaksoin rakentaa ne omat kanavat, mistä saada apua jos uupumus iskee..

Tätä palstaa luen, lähinnä kiinnostaa asiat yleisesti, se että näkee noin suunnilleen missä tänä päivänä mennään.. missä on kehitettävää ja missä ei..
Täällä on mukava käydä. Ilmapiiri on vapautunut, kaikilla on tasavertainen mahdollisuus mielipiteeseensä.
Juuri erilaisista mielipiteistä keskustelusta tulee kiinnostava.
Yritän rämpiä tämän talven yli puoliväkisin.
Näin pitkältä ei ole ennen tuntunut, vielä on paljon talvea jäljellä, onneksi edes on valoisampaa.
Päivittäiset rutiinit pitää auttaa nousemaan aamulla, ja yölläkin:(
Usein sattuu jotain odottamatonta joka panee valpastumaan.
Katselin puolisoani aamulla kun nostin hänet pytylle, missä välissä näin on käynyt. Ennen jatkuvasti liikkuva ihminen pystyy vaivoin nousemaan autettuna sängyn viereen pytylle. On vieläkin, yli kymmenen vuoden jälkeen vaikea uskoa että näin on käynyt.
Toistin sen saman rukouksen jota moni muukin anelee korkeammalta. Anna minun lähteä täältä niin että pystyn loppuun asti huolehtimaan itsestäni.
Ei se ole varmaa, jos ei eutanasia pilleriä oteta käyttöön "toivottomissa" tapauksissa.
Voisitko olla hän joka ojentaa sen pillerin ja katsoa kun elämä pakenee ihmisestä?
En voisi. Saattaisi olla alan ammattilaisillekin kova paikka. Eutanasia on jossain päin jo sallittu, kai joku sitäkin tekee.
Sitä olen miettinyt.. kun meidän ukkia katselin vuodeosastolla, hänellä vaipat ja pissaletku, niin joskus mietin ahdistukseen saakka, miltä ukista tuntuu.. se pohdinta jäi kahden vuodeosasto vuoden jälkeen kesken.. ukkin nukkui pois.. en löytänyt siihen vastausta, miltä ukista oli tuntunut.. koska ei hän mitään olotilastaan sanonut, ei edes kysyttäessä..

Mietin meneekö tuollaisessa tilassa aivot jotenkin lepäämään, kadottaako sitä entisen olemassa olon tilan.. että on vaan, eikä oiken ajattele mitään.. ehkä ne aivot lamaantuu ja ei osaa itseään "sääliä"

Oma omaishoidettavani kyllä jää tänne mun jälkeen, jos ikävuosissa katsotaan.. mutta olen se suremisen lopettanut ajat sitten.. elän vain päivän kerrallaan ja olen kaikesta aika kiitollinen vaikka monesta on joutunut luopumaan, silti asiat on hyvin.. ne rakkaat läheiset sen turvallisen olotilan tekee.. :):)
Samaa olen miettinyt kuin äitikkä ukkiaan katsellessa. Meillä ei potilas näytä kärsivän. Vaikuttaa ihan tyytyväiseltä vaikka mikään ei toimi. Itse ei saa edes ruokaa suuhunsa vaikka olisi käden ulottuvilla.
Minulla oli vuosia sitten seinänaapuri, muuten mukava, mutta aivan sietämätön valittaja. Koskaan hän ei nähnyt missään mitään hyvää, hyvänkin onnistui kääntämään pahaksi. Kukaan ei jaksanut häntä enää kuunnella, omat lapsetkin juoksivat karkuun.

Hänellä oli kaiken maailman sairaudet, löystyneestä mahaportista, keliakiasta ja maitoallergiasta fibromyalgiana eli pehmytkudosreumaan asti. Muusta hän ei juuri puhunutkaan, haukkui miestään ja valitti vaivojaan.

Kerran hän onnistui saamaan minut nurkkaan niin, etten päässyt karkuun. Aloitti sitten taas kerran sen loputtoman narinan ja vaivojensa valituksen, joka päättyi yleensä samoihin sanoihin; jos tietäisin konstin, millä täältä varmasti pääsisin, niin tappaisin itseni.

Olin varmaan sata kertaa kuullut samat sanat, joten sanoin: Helppoahan se on. Ei tarvitse kuin napsia purkillinen jotain barbituraattia - esimerkiksi vahvaa buranaa - ja huuhtoa se alas puolella pullollisella konjakkia niin se on siinä. Helppo ja varma lähtö, eikä auta edes vatsahuuhtelu.

Eipä ole sen jälkeen ainakaan minulle vaivojaan valitellut. Elää tänäkin päivänä, vaikka halvaantuikin muitten vaivojensa lisäksi jokunen vuosi sitten.

Joskus mietin, olisinko syyttänyt itseäni, jos hän olisi ottanut elämänsä omiin käsiinsä. Varmaan olisin. Toisaalta hän olisi säästynyt paljolta.
Olen pannut merkille että aina kun tavataan alkaa sairaskertomusten luetteleminen.
Ennen puhuttiin vaikka mitä muutakin. Eilen kävi eräs sukulainen kylässä, ihmettelen sitä tautien määrää, päälle päin on ihan riskin näköinen mies.
Yritin siihen väliin valitella omaakin kurjuuttani, hän vaan korotti ääntään ja jatkoi jorinaansa, joten minun vaatimattomat vaivani jäivät varjoon:(
Niinpä... tulee vaan mieleen, että sellainen kuka jaksaa todella perusteellisesti valittaa ja kertoa kaikki sairautensa, niin onhan sellainen aika hyvässä kunnossa, kun jaksaa valittaa.. ei ole sairaus nujertanut..
Tulipahan taas vuosi kökötettyä kotona sohvassa vapaaviikonloputkin, kunnes repäisin ja olin viikonlopun matkoilla, kun hoidettava oli hoitopaikassa. Kyllä se matka henkisesti piristi, mutta pankkitili tyhjeni ja fyysisesti väsyttää. Lepo ja kotityöt jäi rästiin. Ei näillä tuloilla paljoa matkustella. Edes tuettua lomaa ei uskalla hakea, kun ei ole varmuutta pääseekö hoidettava hoitopaikkaan juuri silloin.
Kyllä on tuttua.
Minulla on taloudellisesti hyvin, mutta olen jämähtänyt. Hoidan hyvin hoidettavani, mutta erakoidun, en viitsi etsiä seuraa edes vapaillani, mieluummin nukun ja nukun...
Käyn joskus pidemmällä lomalla jossain kaukana, en osaa sielläkään muuta kuin nukkua.. sama olla kotona.
Tuo kuulostaa jo huolestuttavalta, Väsynyt ja Väsynyt matkaaja, vaikka toki väsymys vaatii veronsa - on nukuttava silloin, kun voi.

Mutta kyllä elämässä pitäisi olla muutakin, ettei katkeroidu ja ala vihata ja kadehtia niitä omaishoitajia, jotka pitävät jaksamisestaan huolta ulkoilemalla säännöllisesti, matkustamalla, tapaamalla ystäviä, käymällä teatterissa, konsertissa, musiikkitapahtumissa jne.

Itse harrastan kaikkea ylläolevaa, muuten päässäni pimenee.
Mitenkä ulkoilet säännöllisesti kun vapaata on 3pv.kk. Muu aika menee omaishoidossa, ei kaikkia hoidettavia voi jättää tuntikausiksi yksinään. Hyvä jos uskaltaa lähikaupassa piipahtaa.
Lähde tästä sitten teatteriin ym kulttuuririentoihin:)
Kukaan lähipiiristä ei jää hoidettavani kanssa kahden, pelkäävät kun on niin huonokuntoinen.
Oma syy ja vapaa valinta, turha katkeroitua. On osattava luovuttaa kun aika on...
En ole kateellinen yhdellekään omaishoitajalle, joakisella on oma elämänsä.
En todellakaan ole kateellinen kenellekään, omaishoitajalle tai muillekaan. En myöskään ole väittänyt, että en ulkoilisi tai tapaisi ihmisiä.

Ketjun aloittaja viritti keskustelua köyhän vapaapäivistä. Olen köyhä, tuloina vain omaishoidontuki netto 400e/kk ja työmarkkinatuki. Kukaan työnanataja ei ole halukas rekryroimaan omaishoitajaa, joka joutuu vähän väliä jäämään töistä pois hoidettavan vuoksi, eikä voi tehdä vuorotyötä, koska hoidettavalle järjestyy käytännössä hoito vain 8-16 välillä. Koska hoidettava on alaikäinen, hän ei saa eläkettä, jolla voisi tasoittaa asumis ym. menoja. olen siis elatusvelvollinen.

Asun paikkakunnalla, missä on hyvin vähän kulttuuririentoja ja nekin vähäiset konsertit ovat (ravintoloiden yökerhoja lukuunottamatta) arki-iltaisin. En pääse lähtemään arkena minnekään. Viikonloppuvapaita on noin 3kertaa/2kk. Teatterista en välitä lainkaan, eikä minulla olisi varaakaan käydä siellä kovin usein. Elokuvatkin näkee halvemmalla kotona.

Ulkoilen kyllä ja pidän aktiivisesti yhteyttä vähäisiin ystäviin ja jopa puolituttuihin. Aina kun minulla on vapaata, yritän sopia tapaamisia ihmisten kanssa. Valitettavan usein kukaan ei ehdi tavata minua juuri silloin kun minulla on se harvinainen vapaavkonloppu. Muutenkin "ystävät" ovat kaikonneet vaikeiden vuosien myötä, vaikka en ole mikään valittajatyyppi, vaan iloinen ja sosiaalinen seuralainen.

Uusia ystävyyssuhteita on vaikea löytää ja solmia aikuisena, kun ei ole työelämässä eikä pääse harrastamaan säännöllisesti. Pienehköllä paikkakunnalla ravintolaelämä taitaa olla ainoa paikka, missä voi tavata uusia ihmisiä. Olen kovasti univelkainen aina, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa viettää vähäistä vapaa-aikaani ravintoloissa.

Minulla ei ole autoa ja matkustaminen junalla on todella kallista. Nytkin viikonloppumatkaani meni kaikki irtonainen raha tältä kuukaudelta ja nyöriä täytyy kiristää, että pärjäämme kuun loppuun jolloin huikeansuuri 400e kolahtaa tilille.
Hei väsynyt matkaaja, olen myös työikäinen omaishoitaja ja pitkään ollut omaishoitajana.. tiedän tuon, kuinka vaikeaa on järjestää aikaa ja tavata ystäviä.. niin silloin alussa se oli vaikeaa... mutta nykyisin en enää kaipaa niin paljon muiden seuraa.. oma perhe ja läheiset riittää hyvin.. sekä tämän netin kautta olen saanut uusia ystäviä, kenen kanssa olen yhteyksiä pitänyt vuosia..hmm pisin taitaa olla nyt 11 v kenen kanssa olen yhteyksiä pitänyt:)

Vaikka minulla ehkä tuo rahatilanne on vähän parempi kuin sinulla, niin ymmärrän ihan hyvin, kuinka tiukilla olet... ja junamatkat ovat kalliinta.. eläkeläiset sentään saavat alennuksia..

Sinun kirjoitus on juuri sitä, mitä omasihoitajuus monesti on.. ihmettelen vaan, että jollakin voi olla niin huono tietämys, että kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta järjestää vapaita, ei voi mennä teatteriin tai lomalennoille, ei saa vapaata tai on taloudellisesti tiukilla.. kuten tämä viestiketjun aloitus oli.

Voimia Sinulle ja hoidettavallesi.. kirjoituksestasi houkuu sellaisen hyvä ihmisen kirjoitus..toivottavasti joskus asiat olisi helpommin..

PS en minäkään teatterista pidä:)
Oikeaan henkiseen ja fyysiseen väsyyn ei muutamat hyvät yöunet auta... siihen menee kuukausia ennen kuin ihminen selviää taas jaloilleen pahasta uupumuksesta... jos sellaista ei ole kokenut, niin ei siitä tiedä.. eikä uupunut tosiaankaan ole kenellekään kateellinen, hyvä jos päivän aikana saa pyjaman vaihdettu verkkareihin ja pakolliset tehtyä..

Vai onko teillä lähipiirissä kateellisia omaishoitajia..?

Itse en ole sellaista tavannut.. niitä pahan uupumuksen myötä oman terveytensä menettäneitä olen.. olen ollut itsekin sillä rajalla..
>Vai onko teillä lähipiirissä kateellisia omaishoitajia..?<

Kyllä vain on, valitettavasti. Niitä on täälläkin Suomi24-omaishoitajapalstoilla. Yksikin omaishoitaja kirjoitti, että häntä oikein *****taa lukea palstalta toisen omaishoitajan tekemisistä, kun itse on jumissa oman hoidettavansa kanssa 24 h/vrk eikä pääse minnekään.

Uupumus tulee jossain vaiheessa väistämättä, jos ei ota omaa aikaa ja pidä itsestään huolta.

Minä ainakin pidän, muuten en jaksa.
Jos nimim. 31 menee hyvin en ole kateellinen.
Minulla on vaativa hoidettava, en vain jaksa lähteä mihinkään.
Jos sinulla 31 menee hyvin, en todellakaan ole kateellinen enkä ole katkera, olen vain väsynyt. Käykö mielessäsi että on yhtä monta tapausta kuin on omaishoitajia, ei kaikkien elämä ole sinun elämäsi kaltaista.
Sinä et ole uupunut, sitä toivon kaikille omaishoitajille. Päästin itseni väsymään liikaa, huomaamatta.
Täällä saa purkaa pahaa mieltään ilman että joku hengittää niskaan.
onko v.....ttaaa ja kateus sama asia... varmasti jotakin voi joku teksti täällä v....taaa mutta onko se kateutta.. ei kai sentään..?

esim jos et pidä jostain poliitikosta tai julkisuuden henkilöstä ja sen jutut v......ttaa sua, niin ei se ole kadetta..vai onko?

mulla onkin hyvä tuuri, en ole kateellisiin omaishoitajiin törmännyt, en edes täällä S2 palstalla:)
Kyllä täällä voi purkaa pahaa mieltään, toiset samassa tilanteessa olevat ymmärtää.
Ihmisiä me omaishoitajatkin ollaan, mekin voimme myöntää olevamme heikkoja ja kaipaavamme jotain muutakin. Loppupelissä hoidettava on kuitenkin ykkönen, ohi kaiken muun.
No ei hoidettava aina ole ykkönen ,esim. minulla kyllä lapsi aja hoidettavan ohi,hän tulevaisuus,sitten pitää kans ajatella itseään ja sitten tulee hoidettava.mun järjestys!!
Tarkoitin tavallista arki-elämää, hoidettavan ehdoilla on pakko mennä aika pitkälle, ei sille mitään voi.
Olen pitänyt paljon vapaata, en muuten jaksaisi, lapsi ja lapsenlapsen perhe ovat tärkeitä myös. Minun elämääni hallitsee suurelta osalta omaishoito. Kuten varmasti kailla samassa tilanteessa olevilla.
Kyllähän sen omaishoitajuuden päiväjärjestyksen joutuu omaishoidettavan mukaisesti järjestämään.. vaikka on perheellinen, niin hoidettavan sitovuuden mukaan päivät menevät.. eli niitä muita perheasioita joutuu järjestäämään hoidettavan aikataulujen mukaisesti....
Ei omaishoitajaksi "pääse" jos hoidettava pärjää jotenkuten itsenäisesti. joillakin on liikuntakyky mennyt, sitten nämä Alzhaimer potilaat, heillä on vikkelät jalat usein, saa vahtia koko ajan, se on taatusti rankkaa.
Ainakin meillä oli kova syyni ja monta hylättyä päätöstä ennekuin myönteinen päätös tuli. Potilas oli täysin autettava.
Kun ei ollut rahaa....
>Kun ei ollut rahaa.... >

Tuo on valitettavan usein tosiasia, jolla omaishoidontuen epäämistä perustellaan. Monet köyhät pikku kunnat ihan harkitusti alibudjetoivat vuosi vuodelta tarkoitukseen varatut määrärahat.

Näin kävi meidänkin perheessä. Mies sai diagnoosin myötä elinaikaennusteen " todennäköisimmin joitakin kuukausia", joten oli saattohoitovaiheessa jo diagnoosista lähtien. Käveli vielä jotenkuten, mutta tarvitsi hengityksen apulaitetta ja apua pukeutumisessa ja peseytymisessä.

Silti omaishoidontukea ei heti myönnetty, perusteluna juuri tuo ettei rahaa yksinkertaisesti ole.

Valitin päätöksestä ja puolen vuoden päästä sain alimman omaishoidontuen, joka oli muistaakseni 350 euroa brutto, eli käteen jäi verottomana jotain parisataa euroa. Siinäkin yksi epäkohta, joka ehdottomasti pitäisi korjata. Kunta mukamas toisella kädellä antaa, toisella ottaa. Alinta hoitotukea sain loppuun asti.
Tyttäreni mukaan meillä menee aikataulut,intervallit hänen lomien mukaan ja jos kotona levotonta,lisätään.Harrastuksiin vien ja nukkumaanmenot ja ruokailut lapsen mukaan,eli meillä aikataulut kyllä pyörii ensisijaisesti tyttären ehdoilla,alzheimermies seuraa siinä mukana.Meillä arki pyörinyt ja pyörii näin,koska niin nuori lapsi,jos ei pyöris,joudun laittamaan mieheni kokopäiväisesti hoitoon.Kohta sekin edessä jotta lapsen elämä turvattu.Tyttäreni aina sanoo ,että meillä iskä se pikkulapsi,jota raahataan mukaan joka paikkaa,vaikka mikä ois , )).
Meille myönnetty kyllä omaishoidontuet heti ,korkein napsahti heti vuoden jälkeen!!Tässä talossa kun fyysisesti huippukuntoinen, vaikea, dementoitunut mies,sitovuus 24/7....Joskus istun öisin ja vartioin että tyttäreni saa nukkua,kun mies touhuilee,suojelen ja vartioin lastani tältä kaameudelta
Ota avioero ihmeessä! Ei lasta voi uhrata sekopään vuoksi.
Erittäin lyhytnäköinen neuvo. Kyllä miehen voi saada hoitoon ilman avioeroakin.
Avioero ei ole läheskään paras ratkaisu tällaisessa tilanteessa.
Toivon kristiinalle voimia raskaassa hoitotyössään.
Ei saa kovin helposti/ollenkaan hoitoon, kun on tähänkin asti pärjätty kotihoidossa. Nuoret ja terveet omaishoitajat eivät pääse taakastaan eroon muuten kuin avioeron katuta. Kun vanhat ja itsekin hoidon tarpeessa olevat tapetaan työhön omaishoitajina. Dementikko ei enää edes tiedä olevansa naimisissa, saatikka että tietäisi kenen kanssa. Pahimmillaan käytös on ihan eläimellistä ja ei siis hyvällä tavalla.
Kun vanhat ja itsekin hoidon tarpeessa olevat tapetaan työhön omaishoitajina<<
Näin on, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hetihän se hoitajakin muuten olisi rasitteena yhteiskunnalle!
Sanon tämän todella vakavissani, lopettakaa pomaishoitajuus ajoissa, ette tule katumaan tätä päätöstä, voin vannoa sen.
>Tässä talossa kun fyysisesti huippukuntoinen, vaikea, dementoitunut mies,sitovuus 24/7....Joskus istun öisin ja vartioin että tyttäreni saa nukkua,kun mies touhuilee,suojelen ja vartioin lastani tältä kaameudelta<

Kiesus! Ethän sinäkään kauan jaksa, jos et edes öitä saa nukkua rauhassa ja ilman pelkoa oman ja lapsenne turvallisuuden vuoksi.

Sinun asemassasi eroaisin, jos ei miestä saa laitoshoitoon.

Onneksi ei minun mieheni ole väkivaltainen.
Ei syrän anna miun erota,vaikka miulla väkivaltainen mies on,joskus hän oli mun elämäni rakkaus
Niinpä, se rakkaus se yhdessä pitää...

Tämä 14 + 16 ei taida tietää mitä se rakkaus on.. kun ero ehdottelee.. aika tyly asenne.. Niinkö olisit omalle miehellesi ristiinan tilanteessa tehnyt..??

Tai ehkä kaikki ei vaan kohtaa sitä suurta rakkautta.. joka kestää myös hirveän pahat alamäet..

Eikähön ristiina saa miehensä sitten hoitoon kun on se aika.. :o
Onks tää ukko siis vieläkin väkivaltainen... ei ole tervettä jäädä sellaisen rinnalle, oli sitten dementikko tai ei. SE on läheisriippuvuutta. Ottaa turpaan ja sitten vielä paapoo sitä tekijää.
Tiedän, Kristiina&tytär.
Sydän ei anna vaikka järki käskee. Näin on meillä, meillä ei ole lapsia enää kotona, nyt on väkivaltaisuuskin loppunut kunnon mukana.
Mietin monesti, miksi ihmeessä jatkan, Kristiina+tytär, miehesi oli kuitenkin elämäsi rakkaus, se koskee kun rakas ihminen muuttuu vieraaksi.
Meillä on taisteltu alkoholismin kanssa koko avioliiton ajan, siitä johtuu paljolti mieheni sairastuminekin.
Aloittajalle.
Miten pienituloinen omaishoitaja voi laittaa hoidettavansa laitokseen kun ei pärjää eläkkeellään.
Vapaapäivät menevät muualla kuin kotona.
>Tämä 14 + 16 ei taida tietää mitä se rakkaus on.. kun ero ehdottelee.. aika tyly asenne.. Niinkö olisit omalle miehellesi ristiinan tilanteessa tehnyt..??<

Olen rakastanut miestäni jo yli 35 vuotta ja rakastan edelleen, vaikka olen jo pitkään hoitanut hänet sänkyyn. Oli hänelläkin lyhyt agressiivinen vaihe, mutta siitä ei ollut vaaraa kenellekään, kun hän oli jo niin voimaton eikä päässyt edes sängystä ilman apua.

Äitinä en voisi vaarantaa lastani, vaan ennen luopuisin miehestä. Oli tylyä tai ei. Millaiset vauriot lapsen mieleen jää, jos isää täytyy pelätä äidin ja oman henken edestä
En mie lastani vaaranna,vaikka kiperiä tilanteita ollutkin.Joka päivä kiroan miestäni,aina iltaisin,aamulla olen taas palautunut.Huonoja hetkiä on nyt enemmän kuin hyviä,tuskaakin enemmän,jopa miehelläni,vaikka ei muista mitään,löysin hänet yhtenä päivänä itkien,pidellen päätään,huusi tuskaansa,ettei muista meistä enää mitään,hetken päästä hän taas omassa maailmassaan ja leikkeli vessapaperia,hänen työtään.En tiedä missä raja kulkee,tiedän että se tulee
Lapseni nähnyt isän sairaana 10 vuotiaasta,kohta 4v,on joskus jopa vahtina ,silloin kun hetken rauhallista.En usko että lapseni saa tästä traumoja,meillä tapana puhua iltaisin kaikki läpi,isän pelottava käytös jne.Lapseni opastettu myös mitä tehdä jos käy vaaralliseksi tilanne,jos yllättäen tulee jotain.Meillä jopa ulkona lämmin huone ,mihin voi mennä jos "vaara" uhka ja mie kaupassa vaikka.En pakota tytärtäni tähän,hänellä oikeus olla teini ja nauttia elämästään,ja viksu likka on,menestyy koulussa,vaikka kotona niin vaikeaa.
Joskus kun katselen lastani,tuntuu niinkuin meidän alzheimer kasvattais lapsemme välittäväksi ja lämpimäksi ihmiseksi,niinkuin tästä surusta kasvaisikin jotain uutta ja hienoa...
Ei kaikki oli niin mustavalkeaa,vaikka kurjaa onkin,niin paljon pitää ottaa huomioon....
ps.saan mieheni heti hoitoon jos tarve on,hetken kerrallaan tässä mennään....
Tavallinen lapsi ei kovinkaan helposti vaurioidu... ihan ehyitä lapsia tulee hyvin monenlaisista oloista... Erityislapset ovat niitä, ketkä tarvitsevat todella tasapainoisen kodin pärjätäkseen elämässä. Tämä on minun ystäväni/kesänaapurini ammattillinen lause, hän on erikoislääkäri. Eikä kaikkia aikuiselämän vaikeuksia voida peilata huonosta lapsuudesta.. tämänkin hänen lause...
Jokainen tekee ratkaisut itse ja omista lähtökohdistaan.

Itse pidän lähtökohtana sitä, miten itse toivoisin itseäni kohdeltavan, jos olisin hoidettavani asemassa. Minulle saisi vaikka laittaa piikin pyllyyn siinä vaiheessa, kun alan olla vaaraksi läheisilleni. Ehkä joskus niin niin tehdäänkin, kun hoivapaikat ajetaan alas.

Ristiina & tyttären kotona taitaa tilanne olla se, ettei mies aina edes tiedosta ympäristöään. Se tarkoittaa sitä, että hän laitostuu hyvin, hyvin nopeasti ja on oloonsa ihan tyytyväinen.
Ei mieheni ole oloonsa tyytyväinen,eikä laitostunut vielä ,sitä tässä koitetaan välttää yhdessä sos. ja terveyspalvelun kanssa,tuskainen on koska vielä on jokin aivosolu joka tiedostaa.Ei ihminen ole eläin joka vaan lopetetaan kun ei enää hyödyllinen muille.Mie nyt lupasin hoivata miestäni ,niin kauan kun jaksan,onneksi olen itse nuori vielä,46v joten fysiikka kestää,ja pää aika lujaa tekoa,sydän suruinen vaan.
Sen verran olen ristinan kirjoituksia täältä lukenut, että uskon hänen tietävän, mikä on heidän perheensä paras.. ymmärrrän hirveän hyvin halun hoitaa kotona miestään vaikka se on varmasti monesti tosi ylivoimaista...

Ristiina on aivan oikeassa, ei ihminen ole eläin joka lopetetaan .

Elämä ei ole mustavalkoista...
Mut vapaapäivät lususta,vaikka lehdenluku sängyssä ,kahvikupposen kera,semmosta tavista olemista ,ilman huolta...; ) ja päivätorkut,niitäkään kun ei voi ottaa jos mies kotona,järkyttyy jos mie makaan liikkumattomana
Niin minustakin, kun luen lehden aamulla rauhassa, se on hienointa mitä tiedän. Siihen kahvimuki, ja juustovoileipä.
Arkipäivän onni on kiinni pienestä kiinni.
Paras vapaapäivä, saa olla kotona ihan yksin vaan.. syödä aamupala rauhassa, pyjama päällä vaan vaikka iltaan saakka, päiväunet ja yksinoloa. Ei tarvitse tehdä ruokaa, olla vaan ja ei tarvtse järjestää mitään, ei ratkoa ongemia, ei kuljettaa ketään mihinkään.. olla vaan.. eikä tarvitse edes puhua kenelläkään:) Se on mun lepopäivä ja paras sellainen... :):)
Näin on, hamletti, allekirjoitan saman.
Miltähän tuntusi jos joskus kävisi aika pitkäksi ja joutuisi miettimään mitähän tekisi.
Tai saisi lähteä lenkille, uimahalliin, mihin vain ihan spontaanisti. Niin eläkeläisellä kuuluisi jo olla, työura takana ja "leppisat" eläkepäivät alkaneet.
Saisi nukkua kokonaisen yön yhtä mittaa kaikessa rauhassa.
Vapaallani olen vain, teen mitä ikinä huvittaa ja ehtii siinä lyhyessä ajassa.
Silti haluan jatkaa, kyllä tämä myös antaa, vaikka vaatiikin paljon.
Kyllä oma koti on se paras paikka, kun vaan välillä pääsee käymään jossain "katsomassa muitakin kuin oman kodin seiniä" ja hyvät yöunet on mahtava juttu kun niihin on välillä mahdollisuus..

Sen verran mukavuuden haluiseksi olen tullut, että koen kaikenlaisen vähäisemmänkin matkustamisen vaivalloiseksi, ehkä tuon iskiaksen takia, kun pitkät istumiset ei tee hyvää ja muutoinkin en ole koskaan viihtynyt lomalennoilla..ja kylpylät ei tee hyvää, kosteus ja vieraat vuoteet voi saada selän ja iskiaksen todella kipeäksi..
olen ollut äitini omaishoitajana kohta 11vuotta.Paljon tämä antaa ja ottaa,persetti että hän osaa olla äkänen välillä,kun muisti alkoi tehdä tepposiaan.Ei hän ole tuntenut minua moneen vuoteen.mutta sama rakas ihminen hän silti on.nyt olen myös mieheni omaishoitaja joten arkeeni kuuluu kaksi hoivattavaa.parkinsontaudin tuoma muistisairaus ja taudin aiheuttama kömpelyys ja jäykkyys tuo avun tarpeen.Tämä on minun arkea ja asenteestahan kaikki on tässäkin hommassa kiinni.Korvaus voisi olla parempi ja Kela saisi olla maksajana koska kunnat ja kaupungit tekee omat päätöksensä,mutta rakkaudestahan tätä työtä tehdää ,vaikka sitä herra parkinsonia en rakasta.hän muutti mieheni täysin,mutta silti hän on minun mieheni.oikein valoista mieltä kaikille o.hoitajille ja jaksamista.
Muista huolehtia myös itsestäsi. Minulla meni hoidettavan etu aina omani edelle, meinasin palaa loppuun.
Jaksamista, sinulla on asennetta.
Hienosti kirjoitettu tuuliatei
Voimia sinulle haastavassa tilanteessa, oli niin ilahduttavaa lukea positiivinen kirjoitus vaikka sulla on tosi tekeminen arjen pyörittämisessä..
Koko viikon paistoi aurinko, tänään alkoi vapaa ja lumisade:(
Niinpä, minne se aurinko katosikaan.. Ulkona on niin harmaata ja väsyttää. Ei huvita ulos lähteä.. :(
Lumisadetta on luvattu vain täksi päiväksi. Voithan ulkoilla ja nauttia kevättalvisista luonnon äänistä, vaikkei aurinko paistaisikaan. Sadepäivänä voi nauttia hyvästä kirjasta, tavata ystäviä tai mennä uimahalliin uimaan. Vain mielikuvitus on rajana.

Olet ansainnut vapaasi. Nauti siitä ja omasta ajasta, oli sää mikä tahansa :-)
Asian vierestä, mutta Lenita sanoi suunnilleen näin TV:ssä: " Yksinäisyyteni on niin arvokasta, että jos hakeudun seuraan, sen täytyy olla PAREMPAA kuin oma seurani:"

Näin väsyneenä, köyhänä omaishoitajana allekirjoitan tuon täysin. Ystävät ovat vuosien mittaan jääneet, kun minulla ei ole ollut mahdollista pitää yhteyttä, eikä voi harrastaakaan säännöllisesti, kun ei ole arki-iltoina vapaata. Köyhänä, autottomana ei ole paljoa mahdollisuukisa, kun ei ole rahaa matkustaakaan. Paikkakunnan uimahallikin on remontissa.

Kuten Lenitakin, kaipaan itseäni parempaa seuraa että se motivoisi minua ulos mökistä. Lepo on vuosi vuodelta tullut tärkeämmäksi, enkä halua viettää vähäisiä vapaapäiviäni turhanpäivästen pinnallisten tuttavuuksien kanssa.

Entisestä ekstrovertistä on kehittymässä introvertti..
Minäkin muistan ajatuksia antavan Lenitan repliikin.

Minäkin allekirjoitan ajatuksesi siitä, ettei annata viettää vapaapäiviä turhanpäiväisten pinnallisten tuttavuuksien kanssa.

Kirjat ovat sekä hyvää että mieluista seuraa. Suosittelen :-)
Kyllä se niin on, väsynyt matkaaja ja 17+16, olen kanssanne ihan samaa mieltä.
Ei pelkästään omaishoito, myös ikä tekee sen, tulee valikoivaksi.
Miettii ensin onko jokin tuttavuus tärkeä vain siksi että pelkää yksinoloa.
Omaishoitajalla on niin vähän vapaata, niitä ei varsinkaan halua tulata mihin vain.
Tässä oppii välttämään pinnallisia ja turhanpäiväisiä tuttavuuksia.
Varsinkin niitä, jotka luulevat tietävänsä kaiken kaikesta.
Antavat neuvoja, vaikka niitä ei ole pyydetty.
Varsinkin niitä, jotka syyllistävät toisia omaishoitajia vain siksi, että itsellä on huono omatunto oman hoidettavansa suhteen.
Luin tätä väsynyt matkaaja Lenita kommentit ja sitten sen alla olevat kirjoitukset, niin nyt oli kirjoitettu sellaista asiaa, joka on kunnon asiaa;)

Hyviä oivalluksia:) Kiitos:)

Löysin niistä jotain itsestäni (olen omaishoitaja)
Kyllä se on niin että sukulaiset ja niin sanotut ystävät katoavat .Silloin kun tarvitsisit sitä olkapäätä johon voisit nojata kun koko maailma romahtaa ,ne sulkevat oven hiljaa perässään eikä niitä sen koomin näy.Olen ollut mieheni omaishoitaja neljätoista vuotta.Välillä on ollut syötettävä vaipoissa ,Viisi kertaa on opeteltu uudelleen kävelemään .Aina kun näkyy tunnelin päässä valoa tulee uusi saraus.Välillä tuntuu ettei ole edes oksanreikää mistä pääsis karkuun ,kuin siinä vanhassa sadussa.Onneksi hän on hyvin positiivnen .Kerrankin oltiin sairaalassa hän hyvin huonona,minä valitin että pelottaa käski mennä sängyn alle piiloon.Olis siinä hoitajilla riemuariittänyt eukko sängyn alla maannut.hyvääkevään jatkoa kaikille, eletään päivä kerrallaan kun kahta ei päästä.
Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle Soilikki:)
ULKOILEMALLA
Tuo J K vastaus on muuten hyvä ja oivallinen.. Ulkoilua on hyvä ja ilmainen harrastus.. :)
Tuo J K vastaus on muuten hyvä ja oivallinen.. Ulkoilua on hyvä ja ilmainen harrastus.. :)
Miten pienituloinen, siis köyhä omaishoitaja viettää vapaapäiviään?<
En ole kovin pienituloinen. Silti nukun vapaapäiväni ja toimittelen asioita. Valitettavasti en jaksa "viettää".
Pitäisi alkaa miettiä myös omaa jaksamistani.
Perseet olalle ja hulabaloota muutama päivä, sitten nukutaan viikko ja haetaan se rakas hoidettava takaisin kotiin :D. Itse pidän vapaat pitkinä jaksoina kerran pari vuodessa.
 /   /  /  / Köyhän vapaapäivät..?
Norvital TESTOMAX

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Viikon keskustelluimmat

Tietoa mainosten kohdentamisesta