1: Kuka tahi mikä on sinun mielestäsi Jumala, eli millaiseksi sinä kuvittelet HÄNET?
2: Onko Jumalan olemus sellainen jollaiseksi sinä HÄNET kuvittelet, vai onko HÄN olemukseltaan käsittämättömämpi ja ymmärtämättömämpi kuin millaiseksi ihminen HÄNET kuvittelee taikka selittää olevan? Kun ihminen luo, tai pyrkii luomaan, kuvittelee, taikka pyrkii kuvittelemaan, tai olettaa oman ymmärryksensä pohjalta millainen Jumala mahdollisesti on niin se kaikki pohjautuu ihmisen omaan vajavaiseen ja rajalliseen sekä moralliseen käsityskykyyn joka on muokkautunut joko enemmän taikka vähemmän aivan samanlaisten ihmisten muodostamien eri ryhmittymien tai yksilöiden opetukseen ja julistukseen. Ihminen luo Jumalana pitämälleen tietyt rajat ja normit joidenka sisälle hän sitten sovittaa tuon kuvansa Jumalastaan ja olettaa Jumalansa pysyvän kaikessa toiminnassaan, niin ajatuksissaan, kuin teoissaan kuin puheissaankin eikä poikkeavan siitä normi- ja rajarakennelmasta kovinkaan paljoa ja jos joku sitten julistaa Jumalaa joka poikkeaa tuosta normistosta niin ihminen ei voi sellaista Jumalaa taikka Jumalan toimintaa hyväksyä vaan kieltää sellaisen Jumalan. Toisin sanoen ihminen hyväksyy vain sellaisen Jumalan joka on Jumala hänen mieleensä.
On olemassa myös toisella tavalla Jumalan olemukseen suhtautuvia ihmisiä ja hekin luovat itselleen Jumalan kuvan, mutta eivät siten kuin nuo edellä mainitut vaan he ovat luoneet oman Jumala kuvansa ja oppinsa siitä millainen Jumala on oman viisautensa päätelmien ja tulkintojen kautta. He eivät ole todellisuudessa edes lähteneet etsimään oikeaa Jumalan kuvaa ja oikeaa Jumalaa, vaan ovat mieltyneet omaan viisauteensa ja omiin oppi-arvoihinsa kutsuen itseään joko paimeniksi, opettajiksi taikka Jumaluusoppineiksi. Nämä jopa ovat omahyväisyydessään menneet niinkin pitkälle että ovat julistaneet ja keskenään sopineet että jos joku rohkenee nähdä Jumalan toisella tavalla kuin mitä he julistavat niin sellainen joutuu kadotukseen vääräoppisena. Samoin he julistavat ja opettavat että tämä jumala josta he ovat kuvansa laatineet on ainut jota tulee palvoa, kunnioittaa, ylistää ja pelätä ainoana iankaikkisena kaikkivaltiaana jumalana. Tässä on meillä kaksi jumalakuvaa. Toinen on sellainen jollaiseksi ihmiset HÄNET kuvittelevat ja toinen sellainen jollaiseksi jotkut ihmiset hänet tekevät ja muokkaavat. Molemmat ovat Jumalkuvia, mutta kumpikaan ei ole JUMALAN KUVA, eli sitä mitä HÄN todella on. Niinpä ei kumpaakaan tule palvoa. kunnioittaa, ylistää ja pelätä ainoana iankaikkisena kaikkivaltiaana jumalana vaan ne tulee syrjäyttää väärinä ja valheellisina kuvina jotka ovat syntyneet vain ihmisen järjen ja vajavaisuuden tuloksena. Ei yhdellekään ihmiselle taikka ihmisryhmälle taikka opinahjolle ole annettu valtuuksia taikka ymmärrystä taikka näkökykyä nähdä ja kuvata JUMALA ITSE KAIKKIVALTIAS, koska yksikään ihminen eikä edes yksikään KAIKKIVALTIAAN omista enkeleistä, jotka jatkuvasti käyskentelevät HÄNEN Kasvojensa edessä suorittamassa HÄNELLE palvelujaan alati, ole nähneet HÄNTÄ vaan ainoastaan on YKSI joka on HÄNET nähnyt ja tuntee HÄNET täydellisesti ja on ainut täydellinen ja ainut kuva KAIKKIVALTIAASTA JUMALASTA ja voi ainoana HÄNET ilmaista ja tunnetuksi tehdä on JEESUS KRISTUS, meidän Herramme ja Taivaallinen Veljemme. Niinpä ISÄ tuo KAIKKIVALTIAS itse on ollut koko ihmiskunnalle täysin tuntematon ennen kuin POIKA tuli lihaksi ja tuli ilmoittamaan ISÄN. Niinpä me siis voimme vain ja ainoastaan Ainokaisen Pojan kautta ja Pojassa oppia tuntemaan ISÄ. Siihen pääsemme vain oppimalla tuntemaan POIKA ja joka oppii tuntemaan POJAN tuntee ISÄN sillä onhan hän silloin oppinut tuntemaan ISÄN AINOAN KUVAN JEESUKSEN KRISTUKSEN.
Kuka on sinun Jumalasi
11
80
Vastaukset
- hohhoijaa
Taas yksi hönö joka on löytänyt ''TOTUUDEN''.
- rohkea
Minäpä olen ystävällinen ja vastaan kun ap haluaa tietää:
1.a) "Mikä on jumala?" Mielikuvituksen tuote, simuloitu simulacrum.
1.b) "Millaiseksi kuvittelet jumalan?" Olemattomaksi.
2. "Onko Jumalan olemus sellainen jollaiseksi sen kuvittelet?" On. Kirjaimellisesti.
- profeetta omalla maa
kun olet profeetta niin voisitko profetoida seuraavan loton täysosumat?
Tässäkö syy, että kopioit jostakin tuollaisen pitkän tasapaksun ja mitäänsanomattoman rimpsun tänne koska ajattelit, että " paras kuulijakunta on se joka on älykäs, sivistynyt - ja vähän juovuksissa". Alben W. Barklay
Menestystä toivottaen E........- ?????
http://keskustelu.suomi24.fi/node/243514
Onko tässä sama profeetta? - deedeekoo
Onko tänään tapahtunut jotakin mielenkiintoista reaalimaailmassa, kysyy HÄN?
Tuli mieleen Pirkka Pekka Peteliuksen Omituinen Höpöttäjä;))
http://www.youtube.com/watch?v=nYXdTBti6KA&feature=related - Exhellari86
Aloittajalle:
Ihan siunatuksi aluksi, yritäpä profetoida tuotokseesi jonkinlaiset kappalejaot, niin sitä jaksaisi lukeakin. Tuollaista pötköä on tänä päivänä melko turha nettiin suoltaa. Liian hapokasta.
- äö:kj
TOTUUS ei pala tulessakaan
- Kelju_
:D
Ehdottomasti YLIhapokasta.
- äö:kj
aVAAJA,hullu Lestadiolaispaska ottaa Jumalani nimen nimimerkikseen, toivottavasti hyppäisi rotkoon, koska Jumala ei voi kuolla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583979Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142793Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet552006Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2071655- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761290Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41906Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904