Miehen mielivaltaisuus

Pahoillamielin

Olen ollut jonkinaikaa sairaana, enkä ole päässyt itse ruokaostoksille.Mieheni on hoitanut perheemme 2 hengen talouden kauppa-asioinnit.
Mutta hän on omituisella tavalla saita, itara ja uhmakaskin, tai mitä sanaa käyttäisin kuvaamaan tätä omituista tyyliä.Säästäväisyyttä se ei ole, sillä toisissa asioissa hän ei ajattele lainkaan rahankäyttöä.Rahasta meillä ei ole sillä tavalla puutetta, että pitäis toimia niin kuin mieheni ruokaostoksilla toimii.
Kun teen ostoslistan.Hän jääräpäisesti aina kaupassa soveltaa sitä oman päänsä mukaan ja ostaakin ihan muuta mitä listassa lukee.
Hän ostaa ns.halpatuotteita, pirkkaa, euroshopperia jne.Joskus ihan kelvottomia tuotteita.
Olen sanonut, jos ei voi ostaa sitä merkkiä mitä lapussa lukee.Olen silloin mielummin vaikka ilman.Mutta ei! Kaapit täyttyy tuotteista joita en voi, enkä halua käyttää.Koska tosiaan mielummin olen vaikka ilman.
Halpakahvit esim.Ne vaan on kamalia.Olen aina ollut itsekkin säästäväinen, mutta panostanut kuitenkin jonkin verran laatuun.
Tiedän ruokaa valmistaneena ja paljon leiponeena, millaisia tietyt raaka-aineet on.Mistä saa hyvää ja mistä tulee, lähes kelvotonta syötävää.
Raivostuttavaa tälläinen mielivalta ja omituinen nuukailu ja uhmakas ostoslistan muuntelu mieleisekseen.
Sitten kuitenkin, jos olen tehnyt kotiruokaa, mies saattaakin mennä huoleti ulos syömään.Se kun ei ole kallista.Eikä tämä johdu kokkaustaidoistani.Olen aina ollut hänenkin mielestään hyvä kokki.Ehkä se ei silloin kallista ole syödä ravintolassa, ellei kotona olisi samaanaikaan valmiiksi kokattu ateria odottamassa.Onkohan mieheni sekoamassa.?Vai olenko minä?Jos en ole vielä seonnut, niin tässä huushollissa ei kauan kestä kun varmasti olen.Elleit tyyli muutu.

13

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei nimimerkkiä

      Kyllä sinun kertomasi perusteella sympatiani ovat miehesi puolella. Sinun kontrollointitarpeesi ajaa varmaan miehesi hulluksi, mutta kyllä sinäkin olet sekoamassa.

      Jos miehesi ei tee mitään vaarallista, anna hänen hoitaa tällaiset pikkupäätökset itse. Vaikka miehesi saattaisi joissain asioissa olla tahditon, ei siitä tuollaista pulttia pitäisi ottaa.

      Määräileekö miehesi sinua samalla tavalla joissain asioissa?

      • Sivusta kurkannut

        Ei nimimerkkiä nyt ei tainnut ollenkaan ymmärtää tuon kirjoittajan pointtia.Eiköhän se keittiön valtiatar tiedä tarvikkeet joita tarvitaan ruoanlaitossa ja leivonnassa.
        Miksi pihistellä aineista jos on kerran varaa niitä laadukkaitakin hankkia?Tuolla miehellä on mielestäni lapsellista käytöstä.


      • Ollaanko marttyyria?
        Sivusta kurkannut kirjoitti:

        Ei nimimerkkiä nyt ei tainnut ollenkaan ymmärtää tuon kirjoittajan pointtia.Eiköhän se keittiön valtiatar tiedä tarvikkeet joita tarvitaan ruoanlaitossa ja leivonnassa.
        Miksi pihistellä aineista jos on kerran varaa niitä laadukkaitakin hankkia?Tuolla miehellä on mielestäni lapsellista käytöstä.

        Meidän perheessä mieskin käy välillä kaupassa. Alkuaikoina nuorena tuntui tärkeältä se, että mies toi just sitä mitä minä laitoin kauppalistaan, mutta ikä tuo viisautta, eikä se minun maailmaani enää kaada, jos tämä toive ei toteudu. Ostakoon kaupasta mitä ostaakin, voinhan itse käydä kaupassa myöhemmin ja ostaa sitä mitä itse haluan.
        Meillä on lähimpään kauppaan matkaa 20 km ja olen ollut sairaana itsekin etten ole pystynyt asioimaan, mutta kaupasta saa valmista, eikä talous siihen kaadu. Soveltamaan joskus joutuu, eikä meidän perheen miehet ole koskaan tarjoiluista valittaneet. Asioista kannattaa aina puhua, eihän toinen voi ajatuksia lukea.


    • Avustajana toiminut

      Vähänkö on typerää kirjoitella kenellekkään noin, että asioista kannattaa puhua.Mistä kukaan tietää puhutaanko toisten kodeissa vai ei.Minä ainakin käsittäisin että tuossa kodissa on asiasta puhuttu, mutta ei ole tainnut mennä perille.Yleensä mielivaltaisille ihmisille on turha koettaa puhua.Hehän tekevät juuri niin kuten itse haluavat.Ja tuleeko se valmis ruoka sieltä kaupasta itsestään kotiin?
      Eiköhän senkin joku joudu sieltä hakemaan ja jos asialla on kuvattuja jääräpäitä saattaisi tämäkin valmiin ruoanostaja tyytymäänkin sairaana yllättäin vaikka kaalinkerään.Emme voi tietää ihmisten elämästä tälläisten palstakirjoitusten perusteella, emmekä ladella siksi tuohon tapaan asioita.
      Jos joku haluaa kaupasta tietyt ostokset, eikä itse pääse niitä hakemaan.
      Tarvitseeko siinä silloin auttajan alkaa mielivaltaansa näyttämään?
      Poikkeuksena kunnalliset kotiavustajat, jotka eivät muistaakseni saa tuoda asiakkailleen esim:olutta eikä tupakkatuotteita.

      • Ihmetellä täytyy

        Mistä tiedät, että mies on mielivaltainen. Emäntä voi liioitella. Ottakoon eron, jos elo ei miellytä. Jos asia ei puhumalla selviä, niin miten sitten. Perheneuvontaan?
        Poliisit paikalle?


      • Voi surkeus
        Ihmetellä täytyy kirjoitti:

        Mistä tiedät, että mies on mielivaltainen. Emäntä voi liioitella. Ottakoon eron, jos elo ei miellytä. Jos asia ei puhumalla selviä, niin miten sitten. Perheneuvontaan?
        Poliisit paikalle?

        :D Ei ole ihme jos maassamme on niin paljon avioeroja jos aina otetaan ero, jos ei jokin asia miellytä.Poliiseillakin on vielä töitä ellei puhumalla selvitä, pitää hakea poliisit.Taidan kuolla nauruun lukiessa näitä tomppeliakkojen juttuja.Hah!


      • Ihmettelen vieläkin
        Voi surkeus kirjoitti:

        :D Ei ole ihme jos maassamme on niin paljon avioeroja jos aina otetaan ero, jos ei jokin asia miellytä.Poliiseillakin on vielä töitä ellei puhumalla selvitä, pitää hakea poliisit.Taidan kuolla nauruun lukiessa näitä tomppeliakkojen juttuja.Hah!

        Kuolkaa vain nauruun. Minäkin kuolen, kun ajattelen, että jollakin on maailmaa suurempi kysymys siitä, mitä mies saa ostaa kaupasta. Että emäntä määrää mitä ostetaan.


      • oho?

        Eihän mies ole vaimonsa palkattu avustaja, vaan perheen ja talouden toinen vastuussa oleva ja päätösvaltainen osapuoli. Yhtä lailla mies on keittiön valtias omalla vuorollaan.

        Meillä homma toimii niin, että maksaja päättää, mitä ostaa ja ruoanlaittaja päättää, mitä tekee ja muiden osa on sillä kertaa kiittää kauniisti vaivannäöstä. Toiveita voi toki esittää ja usein suunnitellaan, ostetaan ja tehdään yhdessä.


      • mä myös ihmettelen
        Ihmettelen vieläkin kirjoitti:

        Kuolkaa vain nauruun. Minäkin kuolen, kun ajattelen, että jollakin on maailmaa suurempi kysymys siitä, mitä mies saa ostaa kaupasta. Että emäntä määrää mitä ostetaan.

        Sanos muuta. Olisivat onnellisia, että mies edes suostuu lähtemään kauppaan. Mun mies ei. Itse on mentävä, vaikka pää kainalossa. Asiat on heillä ilmeisesti liian hyvin, kun tuollaisista pitää herneet nekkuun vetää.


    • 6539idfp

      Onko sillä merkillä sitten aina väliä? Keitä sille miehelle ne euroshopper-kahvit, jos hänelle maistuu, ne eivät mene hukkaan, ja toisaalta jos hän ei itse huomaa eroa, hänen on oikeasti vaikea mieltää, miksi sitten pitäisi ostaa presidenttiä.

      Meillä on ainakin vain ihan muutama tuote, mitä ei haluta ostaa halpamerkkeinä (lähinnä Oivariini ja Heinzin ketsuppi), muuten on ruoanlaiton kannalta aivan se ja sama onko pasta myllyn parasta, italialaista merkkiä vai halvinta euroshopperia. Usein ns. kaupan omat merkit ovat ihan samaa ja jopa saman valmistajien tavaraa kuin ne merkkimerkitkin - hinta on halvempi, kun mainontaan ja brändinluomiseen ei mene kuluja.

      Mitä jos löysäisit vähän ja jatkossa kirjoittaisit merkin vain niihin kohtiin, joissa mielestäsi asialla on aidosti väliä, ja mainitsisit tästä miehellesi. Toinen juttu vois olla, että jos miehesi opettelisi itsekin kokkaamaan enemmän, oppisi ehkä itsekin eri merkkien eroja. Tai oikeasti kokeilette ja maistelette, kuinka isot ne erot on, ja jos miestä edelleen siepoo ostaa kalliimpaa, pane se itse laskemaan, kuinka iso säästö siitä sitten oikeasti tulisi, että kannattaako nuukailla vai ostatteko iloisesti merkkitavaraa.

      Toi ulkona syöminen on sitten toinen juttu, minusta se pitäisi kyllä ilmoittaa ennen kuin toinen alkaa siellä kotona ruokaa tekemään. Muuten se on epäkohteliasta kokkia kohtaan, kävellä nyt kotiin ruoantuoksuun tyyliin "eiku söin just pitsan".

      Vielä yksi kysymys: harmittaakohan sua kuitenkin enemmän se, että olet ollut sairaana ja avuttomana - ja sitten kasvaa pikkujutut isoiksi sen takia?

    • oppeliini

      Aivan suotta otat moisesta paineita itsellesi! En tiedä kuinka kauan joudut vielä olemaan liikuntakyvyttomänä, mutta kyllä sinä voit täydellisen hyvin esim. juoda muitakin kahvimerkkejä kuin omaasi ( tai kokeile teetä) tämän sairauden ajan. Ja popsia vähän (ala-arvoisempia) tuotteita. Ei niistä kuole!

      Mitä taas tulee aterioiden valmistukseen, tee mieleistäsi ruokaa isompia annoksia, pakasta ne sitten annospusseihin tulevaisuuden varalle.
      Ellet ole aivan vuorenvarma että miehesi todellakin on kotona ateriaaikaan syomässä ateriaa, älä valmista sitä hanelle. Tee vain itsellesi. Tai jos mies viime hetkellä muuttaa mielensä, pakasta ylimääräinen ruoka!

      Jos hän muuttaakin mielensä ja julistaa että missä minun päivällinen on, nappaat vain jonkun pussin pakasteesta mikroon ja ateria on valmis alle 5 minuutissa.

      Ja rauha säilyy maassa.

      Kaikista radikaalisimmissa tapauksissa, pyydä mieheltä ostoskuitit ja säilytä ne. Kun pääset taas liikkumaan, kerää tuotteet kaapeista ja vie ne takaisin kauppaan, kuittien kanssa. Tekemättä siitä mitään numeroa.

      Miehesi kuulostaa aivan pikkupojalta joka haluaa näyttää lihaksiaan. Hän tekee sen niin lapsellisella tavalla että se aivan naurattaa.

      Kuittaa tuo lapsellinen käytos vain huumorilla!. Saada harmaita hiuksia tuon takia on täydellisen tarpeetonta.

      PS. Seuraavan kerran ostoslistaa kirjoittaessasi, kirjoita vain:
      -ruokaa
      -pyykinpesuainetta
      -saippuaa
      -paperilautasliinoja

    • turha selittää 12

      Minä kyllä ymmärrän tuon halpa ongelman . itselläni on vatsa sen verran herkkä

      et nuo halpakahvit vaan ei käy. pieren ja pörisen niin että ei sitä siedä seurakaan.

      Vain kunnon kahvi on tehty kunnon materiaaleista se ei vaan jollekin ihmiselle mene sisäistettynä miksi se maksaa enemmän.

      Pidä oma ruokavarastosi äläkä päästä miestä koskemaan niihin jos kerran tuotteella ei ole väliä-

    • 68-v

      Peitelty tyytyväisyys kuultaa näennäisen urputuksesi läpi!

      Sen verran vähän kärjistettyä etten leimaa kokonaan provoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      57
      3949
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      9
      2551
    3. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      54
      1932
    4. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1416
    5. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1270
    6. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      199
      1237
    7. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1081
    8. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1069
    9. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      896
    10. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      55
      894
    Aihe