Miksi valehdellaan jopa kírjojen nimissäkin. Viime vuonna ilmestyi uusi teos nimeltään Viimeinen aamu : neuvostopartisaanien vaietut jäljet..
Siis kysyn kuka on vaiennut ja milloin. Kyllä noista tihutöistä on kerrottu jo vuosikymmeniä sitten, ei niistä ole vaiettu. Ja ihan oikein kun on kerrottu.
Pikemminkin voisi kirjoittaa kirjan Viimeinen aamu : valkosuomalaisten keskitysleirien vaietut jäljet. Missä on se koulukirja missä kerrotaan suomalaisvalkojen tuhoamisleireistä 1918 sekä Itä-Karjalassa 1941- 42? Ei ole ainakaan minua vastaan tullut, eli siinä on historiamme vaiettu alue. Tuollaisella valikoivalla kerronnallahan on vain yksi ainoa tavoite, vihan kasvattaminen valheen avulla.
Miksi aina valehdellaan?
16
89
Vastaukset
- efswxa
Taas valehtelet, valheita valheiden perään.
- Valehtelet taas!!
Vuoden 1918 leirit on selvitetty ensi kerran jo Jaakko Paavolaisen toimin 1970-vaihteessa. Varsinaista uutta ei ole tullut, vaikka paljon tutkimuksia on ilmestynyt ihan viime vuosinakin.
Itä-Karjalasta on mm. Antti Laineen väitöskirja jo vuodelta 1973 ja mm. Helge Seppälän teokset Suomi hyökkääjänä ja Suomi miehittäjänä.
Vain Korpin tapainen valehtelija voi olla noista tietämätön.
"Tuollaisella valikoivalla kerronnallahan on vain yksi ainoa tavoite, vihan kasvattaminen valheen avulla."
Hyvin määritit tehtäväsi tällä palstalla. Koettaisit edes joskus olla rehellinen. Ei ihme, että valetta piisaa, kun tutkimukset ovat täysin outo asia.
Siitä taas, mitä noista asioista kerrotaan koulukirjoissa vastaavat ao. viranomaiset, ei Korpin tapaiset valehtelijat.- Valittaen
----mitä noista asioista kerrotaan koulukirjoissa vastaavat ao. viranomaiset,-----
Noin se on, valitettavasti.
- nh uom legb phot kir
Ei taidettu paljoa partisaanihommista puhua kun Kuusisen oppipoika johti nekkulaa. hahaha. Ei sinänsä niissä mitään puhumista ole edes venäläisillä. Niin tehotonta se oli. Muutaman sadan suomalaisen lapsen tappaminen tuskin ratkaisi sotaa mihinkään suuntaan. Kyllä tämä Andropovin ja Kuusisen olisi pitännyt oppineina miehinä tietää.
- tutki itseäsi
Yli 4000 lapsen ja aikuisen tappaminen Itä-Karjalassa tuskin ratkaisi sotaa mihinkään suuntaan. Kyllä tämä Mannerheimin ja Rytin olisi pitänyt oppineina miehinä tietää.
- ej uom ste las pöyt
tutki itseäsi kirjoitti:
Yli 4000 lapsen ja aikuisen tappaminen Itä-Karjalassa tuskin ratkaisi sotaa mihinkään suuntaan. Kyllä tämä Mannerheimin ja Rytin olisi pitänyt oppineina miehinä tietää.
Mitäs kuuntelivat fuhreriänsä Kuusista Suomen asioista. Sehän se niille opetti. Edelleenkin siviilejä jotka eivät aiheuttaneet ongelmia ja nielleet neuvostopropagandaa kohdeltiin ajan oloihin nähden varsin hyvin.
- haha mikä valhe
ej uom ste las pöyt kirjoitti:
Mitäs kuuntelivat fuhreriänsä Kuusista Suomen asioista. Sehän se niille opetti. Edelleenkin siviilejä jotka eivät aiheuttaneet ongelmia ja nielleet neuvostopropagandaa kohdeltiin ajan oloihin nähden varsin hyvin.
"Edelleenkin siviilejä jotka eivät aiheuttaneet ongelmia ja nielleet neuvostopropagandaa kohdeltiin ajan oloihin nähden varsin hyvin."
Vertailukohtana varmaankin natsien teloitusryhmät ja murhakoneisto? Ei murhattu, kunhan vaan ihan tapettiin... voi kuinka humaania Suomelta. Hah hah, uskomatonta valkoroskaa saakin lukea näin illan päätteeksi. - kurr
haha mikä valhe kirjoitti:
"Edelleenkin siviilejä jotka eivät aiheuttaneet ongelmia ja nielleet neuvostopropagandaa kohdeltiin ajan oloihin nähden varsin hyvin."
Vertailukohtana varmaankin natsien teloitusryhmät ja murhakoneisto? Ei murhattu, kunhan vaan ihan tapettiin... voi kuinka humaania Suomelta. Hah hah, uskomatonta valkoroskaa saakin lukea näin illan päätteeksi.Natsit jos olisi niissä homekolhoosi mökeissä kiertäneet ei yhtään ryssää olisi elossa selvinnyt Karjalasta siitä voit olla varma.
- sakut ne vaan
kurr kirjoitti:
Natsit jos olisi niissä homekolhoosi mökeissä kiertäneet ei yhtään ryssää olisi elossa selvinnyt Karjalasta siitä voit olla varma.
Hyvään alkuun suomalainen pääsi omin voiminkin tuossa tappotyössä...
- biihkö?
sakut ne vaan kirjoitti:
Hyvään alkuun suomalainen pääsi omin voiminkin tuossa tappotyössä...
No sanos Anni nero miksi sinne jäi sitten siviilejä eloon trolli. Olisihan ne ollut kolme vuotta aikaa hävittää pois sieltä.
- hjumanitsi
Venäjä - neuvostoliitto - venäjä ei ole koskaan välittänyt
laskea siviiliuhreja. Ei ennen, eikä nyt.
Ei omia eikä muitten maitten.
Tuoreimpana esimerkkinä Syyria. - Anni Huttila
----Missä on se koulukirja missä kerrotaan suomalaisvalkojen tuhoamisleireistä .... Itä-Karjalassa 1941- 42?-----
Sellaista koulukirjaa ei ole. Partisaaneista kyllä puhutaan kouluissa mutta ainakin sota-ajan tuhoamisleireistä vaietaan visusti. Hävettääköhän joitain piirejä tuo natsilainen slaavien tuhoaminen.- Ei ollut mitään
tuhoamisleirejä. Puolet venäläisestä väestöstä koottiin leireille pois sotatoimien jaloista. Huonon elintarvike- ja terveystilanteen takia osa leiriläisistä nääntyi nälkään ja sairauksiin.
NL oli evakuoinut hyväkuntoisen väestön. Suomen hoitoon jäivät vanhukset, sairaat ja pikkulapset valmiiksi huonokuntoisina.
Arkangelin alueelle evakuoidusta Petsamon ja Kuolan väestöstä kuoli 75 % . Eikö se yhtään sureta vienohuttusta? Tosin vastuu oli NL:lla. Sillähän oli huttusten mielestä oikeus tehdä mielensä mukaan. - mitäs mie jo sanoin
Ei ollut mitään kirjoitti:
tuhoamisleirejä. Puolet venäläisestä väestöstä koottiin leireille pois sotatoimien jaloista. Huonon elintarvike- ja terveystilanteen takia osa leiriläisistä nääntyi nälkään ja sairauksiin.
NL oli evakuoinut hyväkuntoisen väestön. Suomen hoitoon jäivät vanhukset, sairaat ja pikkulapset valmiiksi huonokuntoisina.
Arkangelin alueelle evakuoidusta Petsamon ja Kuolan väestöstä kuoli 75 % . Eikö se yhtään sureta vienohuttusta? Tosin vastuu oli NL:lla. Sillähän oli huttusten mielestä oikeus tehdä mielensä mukaan.-----Huonon elintarvike- ja terveystilanteen takia osa leiriläisistä nääntyi nälkään ja sairauksiin-----
Huono mäsis, kun meillä ei kukaan huomannut että nälkäänhän nuo tuolla piikkilangan takana kuolevat. Ehkä ruokaa vietiin leireille niin harvoin että pääsivät kuolemaan ihan yllättäen. Ei sitä huomaa kun kukaan ei leirillä käy. - mitäs mie jo sanoin
Ei ollut mitään kirjoitti:
tuhoamisleirejä. Puolet venäläisestä väestöstä koottiin leireille pois sotatoimien jaloista. Huonon elintarvike- ja terveystilanteen takia osa leiriläisistä nääntyi nälkään ja sairauksiin.
NL oli evakuoinut hyväkuntoisen väestön. Suomen hoitoon jäivät vanhukset, sairaat ja pikkulapset valmiiksi huonokuntoisina.
Arkangelin alueelle evakuoidusta Petsamon ja Kuolan väestöstä kuoli 75 % . Eikö se yhtään sureta vienohuttusta? Tosin vastuu oli NL:lla. Sillähän oli huttusten mielestä oikeus tehdä mielensä mukaan.-----Arkangelin alueelle evakuoidusta Petsamon ja Kuolan väestöstä kuoli 75 %----
Suomalaiset ja Suomi ovat vastuussa vain omista tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Ei se anna meille oikeutta tappaa siviilejä jos heitä kuolee ns. omienkin käsissä.
Sitäpaitsi, mistä luotettavasta lähteestä tuo 75 % on tempaistu? Kaiketi lahtarien aina niin tunnetusti luotettavasta tietotoimistosta eli Lapuan Lahtari-Pravdasta. - Tuon 75 %
mitäs mie jo sanoin kirjoitti:
-----Arkangelin alueelle evakuoidusta Petsamon ja Kuolan väestöstä kuoli 75 %----
Suomalaiset ja Suomi ovat vastuussa vain omista tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Ei se anna meille oikeutta tappaa siviilejä jos heitä kuolee ns. omienkin käsissä.
Sitäpaitsi, mistä luotettavasta lähteestä tuo 75 % on tempaistu? Kaiketi lahtarien aina niin tunnetusti luotettavasta tietotoimistosta eli Lapuan Lahtari-Pravdasta.on kertonut kertonut Kuolan suomalaisten historian kirjoitta. Hän oli itse karkoituksessa mukana. Nimeä en nyt muista.
Venäläisiä siviilejä ei leireillä tapettu. He kuolivat heikkoon ravintoon ja sairauksiin aikana, jolloin ruuasta oli valtava puute koko Suomessa.
Vangeille järjestettiin majoitus perheittäin. Heille osoitettiin työtä, josta maksettiin palkkaa. Lääkintäpuolesta vastasi venäläinen henkilöstö. Lapset kävivät koulua. Punaisen Ristin tarkastajat totesivat olot siedettäviksi.
Suomella oli suuria ongelmia oman väestön ja armeijan huoltamisessa.
Huvittava on tuo stallarien huoli venäläisistä, joista ei omakaan hallinto piitannut lainkaan.
Korpille on samantekevää, mikä totuus missäkin asiassa on. Pääasia, että saa mustamaalata Suomea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583979Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142793Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet552006Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2071655- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761290Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41906Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904