RKP:n puheenjohtaja sijaisti pääministeriä juuri päättyneellä eduskunnan kyselytunnilla. Kerrankin tuli avoimesti esiin, kuka johtaa Suomen hallitusta. Puhemiehet oli ohjeistettu paukattamaan nuijalla heti, kun joku uskalsi ottaa esiin kielipolitiikan. Silti peräti kolme kysyjää pääsi livahtamaan sensuurin läpi ja Wallin joutui kiusalliseen tilanteeseen ja välttelemään vastauksissaan.
Sekä PerusS:n että keskustan edustajat pystyivät tuomaan esiin, miten hyvinvoivien suomenruotsalaisten edut ajavat kaikkien muiden ohi.
Enemmän vain tällaisia kyselytunteja!
RKP johtaa Suomea ja puolustuspolitiikkaa
57
225
Vastaukset
- Nimenomaan!
On hyvä, että meillä on vihdoin SUURI puolue ajamassa suomenkielisten etuja.
Lisänä on vielä toinen suuri puolue Keskusta.
Ja hallituksessa piilosuomenmielinen SDP!
Tilanne on muuttunut oleellisesti vaalien jälkeen.... Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon! Siitä se lähtee. RKP kaivaa omaa hautaansa nykypolitiikallaan, jonka tarkoitus on pakkotoimin saada Suomen niskuroiva kansa ruotsalaisruoskan alle.
- Hyvä Timo!
"Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon!"
Toivoisin, että mahdollisimman moni suomalainen politiikko tekisi samalla tavalla. Meillä suomenkielisillä on samat oikeudet puhua OMAA kieltämme kotimaan medialle kuin ruotsinkielisilläkin, ei se ole mikään ruotsinkielisten yksinoikeus.
Jos jokainen suomenkielinen politiikko puhuu aina suomea suomalaiselle medialle niin tämä kielipelleily loppuu hyvin nopeasti. Yrittämällä puhua ruotsia jolla ei pysty tekemään ymmärretyksi pitkittää vain tätä luonnottomuutta. - pakkoruotsilakko
Hyvä Timo! kirjoitti:
"Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon!"
Toivoisin, että mahdollisimman moni suomalainen politiikko tekisi samalla tavalla. Meillä suomenkielisillä on samat oikeudet puhua OMAA kieltämme kotimaan medialle kuin ruotsinkielisilläkin, ei se ole mikään ruotsinkielisten yksinoikeus.
Jos jokainen suomenkielinen politiikko puhuu aina suomea suomalaiselle medialle niin tämä kielipelleily loppuu hyvin nopeasti. Yrittämällä puhua ruotsia jolla ei pysty tekemään ymmärretyksi pitkittää vain tätä luonnottomuutta.Mutta Henna Virkkunen on ollut koko ajan ruotsinpuhumislakossa, mutta silti vaatii muilta ruotsin opiskelua. Samoin Sari Sairaanhoitaja (Sarkomaa) ei koskaan opetusministerinä puhunut ruotsia, vaikka olisi osannut.
Kummaa käyttäytymistä.. ehkä sittenkin teot ratkaisevat, ei sanat.. "Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon! Siitä se lähtee."
Jep siitä se lähtee, Soini lakkoilee opetellakseen lakon aikana ruotsia!! =)
Et sit tainnut lukenut koko uutista? Pelkkien lööppien lukeminen johtaa juuri tuollaisiin sammakoihin joka juuri hyppäsi näppikseltäsi.Tyypillistä!!
Uuden Suomen jutun loppuosa:
"–Jos en kerran osaa tehdä itseäni selväksi ruotsiksi, niin sitten pitää harjoitella. Katsotaan sitten vaalien jälkeen, miten se sujuu-
Soini kertoi jo palanneensa koulunpenkille eli aloitteensa ruotsin kielen harjoittelun."
Ties vaikka Soinikin vielä kääntäisi kelkkansa pakkoruotsin suhteen huomattuaan kuinka tärkeätä ruotsin kielen osaaminen on. Soinihan on joutunut nyt itse kantapään kautta huomaamaan mitä siitä ruotsin osaamattomuudesta saattaa seurata.- Alldeles omöjligt
pakkoruotsilakko kirjoitti:
Mutta Henna Virkkunen on ollut koko ajan ruotsinpuhumislakossa, mutta silti vaatii muilta ruotsin opiskelua. Samoin Sari Sairaanhoitaja (Sarkomaa) ei koskaan opetusministerinä puhunut ruotsia, vaikka olisi osannut.
Kummaa käyttäytymistä.. ehkä sittenkin teot ratkaisevat, ei sanat..Kuulehan nyt Henna-frouvan on pakko olla lakossa, kun hää ei ossaa tuota ruottinkieltä alkuunkaan, ei ole koskaan osannutkaan - hon har aldrig kunnat prata svenska. Hukkaan on mennyt kalliit koulut senkin ministerin kohdalla.
- vaikenen ruotsiksi
Ankdam kirjoitti:
"Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon! Siitä se lähtee."
Jep siitä se lähtee, Soini lakkoilee opetellakseen lakon aikana ruotsia!! =)
Et sit tainnut lukenut koko uutista? Pelkkien lööppien lukeminen johtaa juuri tuollaisiin sammakoihin joka juuri hyppäsi näppikseltäsi.Tyypillistä!!
Uuden Suomen jutun loppuosa:
"–Jos en kerran osaa tehdä itseäni selväksi ruotsiksi, niin sitten pitää harjoitella. Katsotaan sitten vaalien jälkeen, miten se sujuu-
Soini kertoi jo palanneensa koulunpenkille eli aloitteensa ruotsin kielen harjoittelun."
Ties vaikka Soinikin vielä kääntäisi kelkkansa pakkoruotsin suhteen huomattuaan kuinka tärkeätä ruotsin kielen osaaminen on. Soinihan on joutunut nyt itse kantapään kautta huomaamaan mitä siitä ruotsin osaamattomuudesta saattaa seurata.Soinihan on joutunut nyt itse kantapään kautta huomaamaan mitä siitä ruotsin PUHUMISESTA saattaa seurata.
Parempi siis vaieta ruotsiksi, kuten Henna Virkkunen on tehnyt koko ajan.
Soinin ei olisi alunperinkään pitänyt puhua ruotsia..vaan opiskella vaikka ranskaa. Kyllä hurrimedia suomea ymmärtää..
Muuten, Ruotsin tv tekstittää suomenruotsin ainakin
Kari Lumikeron mukaan..(mtv3) - rautaako?
"Mielenkiintoista oli kuulla, että Timo Soini on tehnyt ruotsin kielen puhumislakon! Siitä se lähtee."
Siitä se lähtee. Se nimittäin tarkoittaa että hänen on murrettava omaa mediamonopolia jonkun toisen PS-poliitikon hyväksi, joka sitten lähetetään ruotsinkielisiin vaalitentteihin. Voin taata että mediakiinnostus on suurta kun kerrankin joku muu saa puhua puolueen puolesta.
Jusulalla on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko hän taas keksii jonkun takaportin tällekin typerälle mediatampaukselle jotta Soini sittenkin voi osallistia myös ruotsiksi. Tai sitten Jusula itse latelee fraaseja ruotsiksi. Jusula on kaksikielinen.
Muitahan ei voi päästää äneen. hehän saatavat oikeasti ottaa johonkin kantaa. - rautaako?
pakkoruotsilakko kirjoitti:
Mutta Henna Virkkunen on ollut koko ajan ruotsinpuhumislakossa, mutta silti vaatii muilta ruotsin opiskelua. Samoin Sari Sairaanhoitaja (Sarkomaa) ei koskaan opetusministerinä puhunut ruotsia, vaikka olisi osannut.
Kummaa käyttäytymistä.. ehkä sittenkin teot ratkaisevat, ei sanat.."Mutta Henna Virkkunen on ollut koko ajan ruotsinpuhumislakossa"
En tiedä tuosta mutta hän ei ole ainoa puolueensa poliitikko jonka voi päästää kameroiden eteen. Hänen puolueella on poliittinen linja joten kaikki tietävät mitä ajavat. - rautaako?
vaikenen ruotsiksi kirjoitti:
Soinihan on joutunut nyt itse kantapään kautta huomaamaan mitä siitä ruotsin PUHUMISESTA saattaa seurata.
Parempi siis vaieta ruotsiksi, kuten Henna Virkkunen on tehnyt koko ajan.
Soinin ei olisi alunperinkään pitänyt puhua ruotsia..vaan opiskella vaikka ranskaa. Kyllä hurrimedia suomea ymmärtää..
Muuten, Ruotsin tv tekstittää suomenruotsin ainakin
Kari Lumikeron mukaan..(mtv3)"Soinihan on joutunut nyt itse kantapään kautta huomaamaan mitä siitä ruotsin PUHUMISESTA saattaa seurata. "
Hän on kantapään kautta oppinut mitä paskanpuhumnisesta saattaa seurata. Jusula on hiki hatussa yrittänyt saada Soini pois koukusta johon hän joutui vaaliiltana kertoessaan tukevansa Haavistoa. Nyt siis tämä mediatempaus. Näin tällä kertaa.
- Tapio Rautalapio
Soini siis kertoi menneensä koulun penkille eli aloittaneensa ruotsin harjoittelun. Tästä marqiisi niin iloitsee.
- rieka-leena
Meillä täällä Pohjois-Karjalassa poltetaan ruotsikielen oppikirjoja sivu kerrallaan.
Muistamme mitä hyvää rkp on tehnyt meille täällä.
Aluksi pakollinen, joka paikkaan ulottuva ruotsi.
Sitten tämä viimeisin Walliini. - Magleejef Beruskin
Toveri ja suuri politrukki otamma nyt saijjua ja poltamme mahorkat sinun
kunniaksesi suuri puolue miliisi. - Kokkoon vaan !
rieka-leena kirjoitti:
Meillä täällä Pohjois-Karjalassa poltetaan ruotsikielen oppikirjoja sivu kerrallaan.
Muistamme mitä hyvää rkp on tehnyt meille täällä.
Aluksi pakollinen, joka paikkaan ulottuva ruotsi.
Sitten tämä viimeisin Walliini.Juhannuksen voitte polttaa kokossa viimeisetkin ruotsin prujut, jos jotain painettua sanaa sattuisi olemaan vielä ruotsiksi - på svenska - jäljellä.
- Dragsvik/Kauhava????
.
"Kauhava tuotu lakkautuslistalle viime hetkellä"
http://www.yle.fi/alueet/pohjanmaa/2012/02/mikko_savola_kauhava_tuotu_lakkautuslistalle_viime_hetkella_3241357.html
.- Wanha Wainooja iski
.
"Puolustusvaliokunnassa ei ole asiasta keskusteltu ja muutenkin kyseessä on hallituksen sanelema asia. Oppositio ei ole ollut valmistelutyössä mukana, kritisoi puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola.
Keskustan kansanedustaja näkee lakkautuslistassa puolustusministerin vaikutusta.
- Puolustusministerin kädenjälki näkyy siinä, että Dragsvik ei ole tällä listalla, vaikka sen toimintojen uudelleensijoittaminen ja kielikysymykset olisi voitu kyetä ratkaisemaan helpommin, sanoo Mikko Savola."
http://www.yle.fi/alueet/pohjanmaa/2012/02/mikko_savola_kauhava_tuotiin_lakkautuslistalle_viime_hetkella_3241357.html
. - rautaako?
"Kauhava tuotu lakkautuslistalle viime hetkellä"
No parempi myöhään...
Kauhavan rauta on jo jonkin aikaa ollut aika ruosteessa-
- joopa joo...
Timo Soini EI OSAA ruotsin kieltä. Soini ilmoitti töpänneensä ruotsinkielisessä vaalikeskustelussa ja hommaavansa paremmin kieliä puhuvan ja muutenkin älykkäämmän persun syksyn tentteihin. Kukahan kriteerit täyttäisi ???
- vain suomeksi
Ei sinne mene enää kukaan muuten kuin suomeksi.
- Suomessa suomeksi!
vain suomeksi kirjoitti:
Ei sinne mene enää kukaan muuten kuin suomeksi.
Sampo Terho puhuu ryhdikkäästi Suomessa suomea, myös hurrimedialle.
Brysselissä tietysti kommentoi maailmankielillä..kun ollaan maailmalla.
Mutta Suomessa suomeksi!
Myös TV:n pääuutisissa kielikysymys tuli esiin eduskunnan kyselytunnista uutisoitaessa. Wallinin ääni värisi jo melkoisesti, kun hän paheksui kieliasian esiin ottamista puolustuspolitiikassa. Mutta ei se auta, työ kielivapauden, virallisen yksikielisyyden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien poistamiseksi jatkuu kiihtyvällä tahdilla.
- Ei saa lausua:.
.
Pelkkä Dragsvikin lausuminen ääneen on jo kielipolitiikkaa
. Sekö siis muka ei ollut kielipolitiikkaa kun Jussi Niinistö (ps) heti välittömästi jytkyn jälkeen, jolloin hän siis vasta kuvitteli saavansa puolustusministerin salkun (jota hän ei siis saanut!) ilmoitti että Dragsvik lakkautetaan.
Nykyinen Dragsvikin säilyttämisen päätös on sentään tehty Puolustusvoimien ja ministeriön selvityksen perusteella.
Tala:
"Mutta ei se auta, työ kielivapauden, virallisen yksikielisyyden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien poistamiseksi jatkuu kiihtyvällä tahdilla."
Olisiko sen työn tuloksista jotain konkreettisia esimerkkejä? Minulle tulee mieleen vain vastakkaisia esimerkkejä.- rk rk
Ankdam kirjoitti:
Sekö siis muka ei ollut kielipolitiikkaa kun Jussi Niinistö (ps) heti välittömästi jytkyn jälkeen, jolloin hän siis vasta kuvitteli saavansa puolustusministerin salkun (jota hän ei siis saanut!) ilmoitti että Dragsvik lakkautetaan.
Nykyinen Dragsvikin säilyttämisen päätös on sentään tehty Puolustusvoimien ja ministeriön selvityksen perusteella.
Tala:
"Mutta ei se auta, työ kielivapauden, virallisen yksikielisyyden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien poistamiseksi jatkuu kiihtyvällä tahdilla."
Olisiko sen työn tuloksista jotain konkreettisia esimerkkejä? Minulle tulee mieleen vain vastakkaisia esimerkkejä.Lahjottujen roskaläjöjen perusteella siis.
- Se meni putkeen
Ankdam kirjoitti:
Sekö siis muka ei ollut kielipolitiikkaa kun Jussi Niinistö (ps) heti välittömästi jytkyn jälkeen, jolloin hän siis vasta kuvitteli saavansa puolustusministerin salkun (jota hän ei siis saanut!) ilmoitti että Dragsvik lakkautetaan.
Nykyinen Dragsvikin säilyttämisen päätös on sentään tehty Puolustusvoimien ja ministeriön selvityksen perusteella.
Tala:
"Mutta ei se auta, työ kielivapauden, virallisen yksikielisyyden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien poistamiseksi jatkuu kiihtyvällä tahdilla."
Olisiko sen työn tuloksista jotain konkreettisia esimerkkejä? Minulle tulee mieleen vain vastakkaisia esimerkkejä.Laukkujen jaosta päätettiin jo heti vaalijen jälkeisissä ja salaisissa kellarisopimuksissa RKP:n Kokoomuksen kesken.
- rautaako?
"Myös TV:n pääuutisissa kielikysymys tuli esiin eduskunnan kyselytunnista uutisoitaessa."
Myös TV-uutisissa näkyi miten härskiästi PS ratsastaa kielipolitiikalla, kun kuitenkin on tärkeitäkin asioita tekeillä.
"Mutta ei se auta, työ kielivapauden, virallisen yksikielisyyden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien poistamiseksi jatkuu kiihtyvällä tahdilla. "
Noista meillä on jo kaksi. Kolmatta ei tule. Muita maita parempi kielivapaus, etuoikeukia ei ole koskaan ollut. Tuo yksiksilisyys sen sijaan heikentäisi liikaa kieleivapautta. Ei siis onnistu.
- ex-kielipoliitikko
Ei ole maailmassa mikään muuttunut. Kävin täällä aktiivisesti kurkkimassa viitisen vuotta sitten (tai silloin tais palstan nimi olla kielipolitiikka tms). Arvasin että Dragsvik päätös on virittänyt palstalle erinomaisen vilkasta keskustelua.
Heikki jatkaa elämäntehtäväänsä ja hyvä niin pysyy ihminen virkeänä.
Hyvää jatkoa ja palaillaan taas muutaman vuoden päästä!- pää pystyyn
Oletko jo alistunut?!
- NO WAY
Kuulemma jo hallitusohjelmassa viime keväänä on sovittu että Dragsvik "pidetään".
kiero on kiero on kiero on kiero on svekkuliPitäisikö mielestäsi hallituksen noudattaa persujen kielipoliittista linjaa ja ajaa sitä persujen puolesta samalla kun persut vapaaehtoisesti kykkivät oppositiossa?
Soinille tarjottiin hallitusvastuuta hopealautasella mutta ei kelvannut.
Timo Soini: "Hallitusvastuu on populistin sudenkuoppa." Suomen kuvalehti 5/2010
Tyhmä, tyhmempi, negafenno!
Bonussitaatti:
Timo Soini: "Mieluummin Nato kuin EU." Uuden Suomen haastattelussa vuonna 2008.
- Souturisakkia
Kyllä näille svekopettereille pitäisi jo viimein näyttä kauhavalaista !
- xxczvvcb
SDP ajaa valitettavasti RKP-läistä linjaa kielipolitiikassa, siis en äänestä sossuja.
- Huom.
Muutosta on ilmassa silläkin suunnalla, koska SDP:n johtokolmikko(Urpilainen, Richardson, Heinäluoma) on kielivapauden laajentamisen puolella.
Hallitusneuvottelujen kiista RKP:n kanssa lisäsi kielivapauden kannatusta puolueessa.
Tosin joutuvat alistumaan KokoomusRKP:n sanelemaan hallitusohjelmaan. - Suomessa suomeksi!
Huom. kirjoitti:
Muutosta on ilmassa silläkin suunnalla, koska SDP:n johtokolmikko(Urpilainen, Richardson, Heinäluoma) on kielivapauden laajentamisen puolella.
Hallitusneuvottelujen kiista RKP:n kanssa lisäsi kielivapauden kannatusta puolueessa.
Tosin joutuvat alistumaan KokoomusRKP:n sanelemaan hallitusohjelmaan.SDP:n johtokolmikko(Urpilainen, Richardson, Heinäluoma) on kielivapauden laajentamisen puolella."
En usko ennen kuin näen linkin tai paperilla tekstin...
joten tiedosta kiitollinen, jos linkillä vahvistat..
Toisaalta pakkoruotsi-Lipposen nöyryyttävä tappio saattaa tosiaan muuttaa käsityksiä jopa sdp:ssä - rez.kers
Suomessa suomeksi! kirjoitti:
SDP:n johtokolmikko(Urpilainen, Richardson, Heinäluoma) on kielivapauden laajentamisen puolella."
En usko ennen kuin näen linkin tai paperilla tekstin...
joten tiedosta kiitollinen, jos linkillä vahvistat..
Toisaalta pakkoruotsi-Lipposen nöyryyttävä tappio saattaa tosiaan muuttaa käsityksiä jopa sdp:ssäPohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamista esittivät kenraalit jo vuonna 1998, jolloin silloinen puolustusministeri Kääriäinen esti lakkautuksen. Oliko se kepupolitiikkaa?
P-KPr on elänyt lainatulla ajalla siitä lähtien.
- golffaamaan
Hesarikin uutisoi Wallinin jääviydestä:
http://www.hs.fi/politiikka/Hbl Wallinia epäillään jääviydestä puolustusvoimien leikkauksissa/a1305555381382
Asiaa verrataan Lindenin golfkenttätapaukseen.- simply the best
Eihän persut Erkko mediaan luota! Perutaan Hesarin tilaukset, istutaan kusiaspesässä, pakkoruotsi pois.....Ai niin, Hesariin luottaminenhan riippuu aina tarveharkinnasta, persuilla varsinkin.
- raippoja
simply the best kirjoitti:
Eihän persut Erkko mediaan luota! Perutaan Hesarin tilaukset, istutaan kusiaspesässä, pakkoruotsi pois.....Ai niin, Hesariin luottaminenhan riippuu aina tarveharkinnasta, persuilla varsinkin.
Ongelman syvin ydin on siinä, ettei pienenpieni osa suomalaisista halua opetella suomea.
Kaikki kepulikonstit tullaan käyttämään, ettei tarvitse oppia suomea.
Vaikkapa pakollinen ruotsinkielen opiskelu kaikelle kansalle.
Ettei vaan tarvitsisi oppia suomea. - rautaako?
"Asiaa verrataan Lindenin golfkenttätapaukseen. "
Aika ontuva vertaus. Lindenillä oli taloudelliset intressit. Wallin on killan jäens. Kilta on perinteitä valiva fanklubi, vailla mitään merkitystä. Wallin on myös reserviupseerikillan jäsen.
Oikeuskansleri on vahvistanut Wallinin tulkinnan tästä jo eilen.
- rautaako?
"Sekä PerusS:n että keskustan edustajat pystyivät tuomaan esiin, miten hyvinvoivien suomenruotsalaisten edut ajavat kaikkien muiden ohi."
Ainoa joka teki puolustusvoimien rationalisointiohjelmalla puoluepolitiikkaa oli PS.
Aikoja sitten rapistuneen ja alikapasiteetilla pyörivän Kontiolahden museovaruskunnan sulkemissta kritisoitiin railakkaasti, ilman minkäänlaista järkevää perustelua. Tämä tietysti johtuu siitä että Väyrynen palautti äänestäjät Itä-Suomessa takaisin kepun riveihin. PS käy siis puolustustaitelua, eikä piupaut välitä puolustusvoimista.
PS tekee myös puoluepolitiikkaa kun vääntää tästäkin asiasta härskisti kielipolitiikkaa.
JOS PS ei olisi hätää kärsimässä Itä-Suomessa, niin järkevämpää kielipolitiikkaa se saisi aikaiseksi kritisoimalla sitä että Kotkan varuskunta pantiin kiinni. Sekä Kotka ja Dragsvik ovat näet osa merisotavoimia. Kontiolahden asettaminen Dragsvikin vaihtoehdoksi on täysin puupäistä, kun kyse on niin erilaisista toiminnoista. Ylipäätään ollaan nyt vähentämässä enemmän maavoimia kuin meri-, ilma- ja ilmatorjuntavoimia.
On kuitenkin selvää että Kotkan yhdistyäminen Upinniemeen on puolustuspoliittisesti ja taloudellisesti järkevämpää kuin Dragsvikin ja Upinniemen yhdistäminen, jota Niinistö (ps) kielipoliittisista syistä ehdotti heti eduskuntavaalien jälkeen. Dragsvikissa on paljon osastoja ja aselajieja joiden koluttaminen Upinniemessä ei ole käytännöllistä.
Koko ehdotus on tällä kertaa tehty täysin sotilasvetoisesti. Näin vakuutti myös ilmiselvästi tyytyväienen Puheloinen. Kerrankin voitiin tehdä suunnitelmat vailla poliittisia reunaehtoja.
(Wallin kyllä ehti hujata äänestäjiään että hän olis ollut vaikuttamassa Dragsvikin suhteen, hyvin epämääräisin sanankääntein tosin, koska jos selontekoa lukee niin huomaa ettei poliitikot ole sotkeutuneet suunnitteluun. Dragsvik pärjää ihan omin sotilallisin avuin.)
"Silti peräti kolme kysyjää pääsi livahtamaan sensuurin läpi ja Wallin joutui kiusalliseen tilanteeseen"
Tilanne ei vaikuttanut mitenkään kiusalliselta. Mutta TÄMÄKIN asia on kiusallinen Persuille. Jos Soini olisi suostunut hallitukseen hän olis kielipoliittisin syin voinut sulkea Dragsvikin. Aika silmitöntä jeesustelua. Kirveelläkään ei suostuta hallitukseen, mutta sitten kyllä räksytetään kun homma ei mene ihan omien päämääriensä mukaan (mitkä ikinä liekään). - Valhedetta rajalle
Rautaako jaksaa valehdella kuin Wallin. Wallin teki päätöksen vastoin sotilaiden kantaa kielipoliitisesti.
- rautaako?
"Rautaako jaksaa valehdella kuin Wallin."
Minusta en tiedä, mutta Wallin on todella vähän narranut. Hän antoi ymmärtää että hän olisi vaikuttanut Dragsvikpäätökseen. Tämän hän teki miellyttääkseen äänestäjiään.
Hän kuitenkin pujasi. Hänen ei ole tarvinnut mietenkään puuttua tähän. Dragsvik on toimiva yksikköja osa kokonaisuutta. Sitä se olisi riippumatta millä kielellä siellä toimittaisiin.
- hohhhoijaa....
Talan aloituksen otsikko: "RKP johtaa Suomea ja puolustuspolitiikkaa"
Mitä persut johtavat? Kansanedustajien rikostilastoja!- rautaako?
Ainakin joku yrittää asettaa suitsia rantaruotsalaisille! Lisää samanlaista ryhdikästä suomalaisuutta!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/oinonen-jattaa-tutkintapyynnon-wallinin-jaaviydesta-tiistaina/art-1288448244069.html - rautaako?
rautaako? kirjoitti:
Ainakin joku yrittää asettaa suitsia rantaruotsalaisille! Lisää samanlaista ryhdikästä suomalaisuutta!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/oinonen-jattaa-tutkintapyynnon-wallinin-jaaviydesta-tiistaina/art-1288448244069.html"Ainakin joku yrittää asettaa suitsia rantaruotsalaisille!"
Yrittänyttä ei laiteta. Mutta teidän kannaltanne olisi suotavaa että sen tekisi joku uskottavampi kuin tuo vätysjengi, joka ei uskalla osallistua maan johtoon, mutta sen sijaan tehtailee lööppejä, mitäänsanomattomia välikysymyksiä ja noloja tilanteita. - edelleenkin
rautaako? kirjoitti:
"Ainakin joku yrittää asettaa suitsia rantaruotsalaisille!"
Yrittänyttä ei laiteta. Mutta teidän kannaltanne olisi suotavaa että sen tekisi joku uskottavampi kuin tuo vätysjengi, joka ei uskalla osallistua maan johtoon, mutta sen sijaan tehtailee lööppejä, mitäänsanomattomia välikysymyksiä ja noloja tilanteita.Soini piti minkä lupasi. Ei lähtenyt hallitukseen joka kannattaa lisätukiaisten antamista Kreikalle. Jos olisi lähtenyt niin ulisisit siitä.
- sitku,sitku....
Kerro sitten Soinin teot muiden vaalilupaustensa pitämiseksi?
- s-dex akl saanl
Onko niillä muilla lupauksilla niin väliä. Eikös sankarisi Katainen luvannut peräti kolmetoista miljardia Kreikalle. Ei Soini sitä tietysti olisi omien edustajiensa voimalla pystynyt estämään mutta kuten sanottu ihmiset äänesti Urpilaista ja Arhimäkeä koska nämä lupasi myös ette lisää rahaa Kreikalle. Soini oli ainut noista kolmesta joka piti lupauksensa. Koko sotkuhan on toisaalta kahden ruotsinkielisen sisäsiittoisilla aivoilla varustetun henkilön Wideroosin ja Norrbackan syytä.
- ploki..sitku,,ploki
Katainen piti lupauksensa ja hoitaa muutenkin persujen asioista eduskunnassa.
Milloin persut kiinnostuvat ajamaan äänestäjiensä etua päättämällä asioista?
Tyhjä mölinä netissä ei kiinnosta kuin murkkuikäisiä, tekoja olisi mukava nähdä!- pittii
Niin minkä lupauksen. Tukea Kreikkaa? No varmasti niille jotka sitä sillä perusteella äänesti.
- tosentti ei tiedä
Talan otsikko kertoo kaiken! "RKP johtaa Suomea ja puolustuspolitiikkaa"
Miksi persut eivät halua johtaa Suomea ja puolustuspolitiikkaa? - tämmöstä tänään
Millä RKP saa tahtonsa läpi Suomalaisessa politiikassa , no rahalla tietenkin eli Katainen, Urpilainen on tavallaan lahjottu,kyseessä kuitenkin jonkinlainen vaihtokauppa periaatteella sulle mulle.
- Säälittää persut..
Harmi on se, että persuilla pyyhitään p.ersettä päätöksenteossa. Persujen rahat eivät ilmeisesti riitä lahjomaan ketään ja muutenkin persujen järjenjuoksu on ilmeisen hidasta.
- Einari Rautakanki
Säälittää persut.. kirjoitti:
Harmi on se, että persuilla pyyhitään p.ersettä päätöksenteossa. Persujen rahat eivät ilmeisesti riitä lahjomaan ketään ja muutenkin persujen järjenjuoksu on ilmeisen hidasta.
Mukava huomata, että jopa Heikki Tala on huomannut, että ruotsinkieliset - Mannerheimin ajoista lähtien - johtavat tämän maan puolustuspolitiikkaa. Ja maan elinkeinoelämää. Ja hyvin niin! Jos eivät johtaisi, niin tämä maahan olisi Murmanskin Oblastiin verrattava maailman johtava takapajula. Jätetään takapajuisuuden johtaminen Talalle kumppaneineen. Sopii minulle.
- rk tox stel kau hsit
Einari Rautakanki kirjoitti:
Mukava huomata, että jopa Heikki Tala on huomannut, että ruotsinkieliset - Mannerheimin ajoista lähtien - johtavat tämän maan puolustuspolitiikkaa. Ja maan elinkeinoelämää. Ja hyvin niin! Jos eivät johtaisi, niin tämä maahan olisi Murmanskin Oblastiin verrattava maailman johtava takapajula. Jätetään takapajuisuuden johtaminen Talalle kumppaneineen. Sopii minulle.
Voi pikku reppanaa. Tiedätköhän sinä raukka että Murmanskista tarvitse kuin yksi ydinkärellä varustettu ohjus ampua niin on Närpiö, Oslo ja Tukholma pois kartalta sekunnissa. Näinhän kävi melkein vuonna 1985. Muistatko pelkuri!? Tiedän että olet häiriintynyt mutta jotakin suhteellisuuden tajua jos saan pyytää.
- Good Night!!
Talap*ska ei ole huomannut mitään, niin kuin ei mikään muukaan kiihkoilija tiedä, mitä ympärillään todellisuudessa tapahtuu. Älä luulekaan, omassa kuvitteellisessa unimaailmassansa persut elävät.!
- rtiopoijpo
"Puhemiehet oli ohjeistettu paukattamaan nuijalla heti, kun joku uskalsi ottaa esiin kielipolitiikan."
Voi jeesus tuota vainoharhaisuutta! Eikö tuo jo lähentele sitä rajaa jossa ihminen alkaa olla haitaksi ympäristölleen?
No, sananvapaus antaa vapaiden kirjoitella mitä sattuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583969Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142783Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet551986- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761280Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1991257Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41896