Ennen vanhaan keskittäminen oli suuri kirosana. Se kuului vain suurvaltojen tapaan ja keinoihin riistää ihmisiltä heidän työnsä arvo sekä myös ihmisarvo, niinkuin myös naapurivaltiossamme tehtiin ennen sotia ja ehkä sotien jälkeenkin.
Nyt vanhusten hoito on "keskitetty", sillä se on ainoa tie keinottelupolitiikan toteuttamiseen ja tapaan toimia. Silloin, kun itse olin perheeni elättäjä, Suomi ei ollut rikas - tai niin sanottiin - mutta hoitoa saimme aina, kun sitä tarvitsimme ja vieläpä - ilman keskittämistä.
Nyt sairauden hoito on keskitetty, hoitoon pääse helpommin, jos asuu "keskitetyllä" alueella, mutta ei saa olla köyhä tai masentunut, se tulkitaan alkoholismiksi.
Ainakin täällä Itä-Suomen keskittämisveturikaupungissa keskittämistä on toteutettu myös toisella sektorilla. Entisellä kaupingin asuntojen vastuullisella isännöitsijällä, joka on sysännyt vastuun sijaiselleen, on toinen jalka Osuuspankin johtoryhmissä. Pitäähän pörssiherrojen tietää, kenellä on tilillä vähänkin rahaa, jotta ne voi sitten riistää jollakin keinoin. Se, joka eniten luottaa tähän virkakoneistoon, häviää nopeammin viimeisetkin elantorahansa. Näinhän kävi jo 1990-luvulla ja sama tahti ja samat keinot näyttävät jatkuvan. Pistetään ajoissa pois työmarkkinoilta ja varmuuden vuoksi ensin syyllistetään rankasti. Pirullinen suunnitelma pirullisesti ajattelevilta.
Suomen päättäjiin ei voi enää luottaa. He ovat pelkkiä pelureita, jotka syyllistävät meidät tavan kansalaiset omista virheistään, oman ahneutensa ja suuruudenhulluutensa vuoksi. Kyllä ne EU:ssa nauravat, kun saavat kaikkien suomalaiset rahat ahneeseen keskieurooppaan, joiden kuninkaallisetkaan eivät osaa muuta rikastua duunareiden kustannuksella.
Meidän ei tarvitse hävetä, jotka emme ole näitä pelureita. Voimme kävellä avoimin silmin vastaantulijaa silmiin katsoen. Meihin voi luottaa, mutta me emme voi luottaa pelurihallintoon ja sen pelisääntöjä noudattaviin yksilöihin. SE on syntiä, ja sen anteeksiantamatonta niitä kohtaan, joihin tämä peluruus kohdistetaan. Se ei ole tervettä ajattelua.
Meidän keskittämisestä
ent.suomimummo
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1104330Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k763135Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152891Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622362- 771572
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771398- 981352
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?721197- 801185
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911131