Suomi yhdistää ensimmäisenä maailmassa kaikki poliisin tiedot yhteen
järjestelmään
Pian poliisilla on taskussaan mobiililaite tai taulutietokone, johon hän voi
kirjata rikosilmoituksen vaikka keskellä katua.
Kyse on massiivisesta hankkeesta, jossa poliisi yhdistää kaikki
rekisterinsä samaan tietojärjestelmään.
Vitja nimisen järjestelmäntekninen rakentaminen alkoi muutamia kuukausia sitten. Kokonaisuudessaan järjestelmän on tarkoitus olla valmis vuoteen 2014 mennessä.
— Tarkoituksena on, että poliiseilla ja poliisiautoissa on kenttätehtävissä käytettävissä kaikki samat tiedot kuin poliisiasemilla, kertoo hankejohtaja ja poliisitarkastaja Mika Pasanen Poliisihallituksesta.
Poliisi voi esimerkiksi kotihälytyksellä selata aserekisteriä ja tarkastaa, onko etsittävällä rekisteröity ase.
- Nykyään poliisi on joutunut ottamaan yhteyden päivystäjään. Aina tietoa aseesta ei ole saatu. Uusi järjestelmä parantaa työturvallisuutta
Pasasen mukaan Suomi on hankkeessaan edelläkävijä.
—Missään muualla maailmassa poliisin tietojärjestelmiä ei ole näin laajasti yhdistetty.
Ruotsi on käynnistämässä Suomen esimerkin pohjalta samanlaisen hankkeen. Poliisivoimat ympäri maailmaa ovat olleet vierainamme tutustumassa tietojärjestelmään.
Rikolliset kiinnostuneita
Tietoturva-asiantuntija näkee poliisin yhdessä massiivisessa järjestelmässä myös riskejä.
— Entä jos kannettava laite varastetaan? Rikolliset voivat päästä tietoihin, jos varastamista ei huomata heti, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
Hyppösen mukaan rikollisetovat varmasti kiinnostuneita
poliisin tiedoista.
—Sinänsä yhden järjestelmäntietosuojaus on helpompaa kuin
useiden hajallaan olevien järjestelmien. Tärkeää on, että tietosuojaus toteutetaan huolella, koska järjestelmässä on arka luontoista tietoa.
Mika Pasasen mukaan tietosuojariskit on otettu huomioon.
— Jos kannettava laite varastetaan, se pystytään kuolettamaan saman tien. Järjestelmäon salattu. Sinne eivät pääse ulkopuoliset.
Pasasen mukaan tietojärjestelmään kirjautuminen vaatii
vahvan tunnistautumisen, pelkkä salasana ja käyttäjätunnus eivät riitä vaan mukana tulee olla sirukortti.
—Olemme varautuneet myös ulkopuolisiin hyökkäyksiin.
Tietojärjestelmäuudistus maksaa noin 22 miljoonaa euroa. Päälle tulevat kulut
kannettavien laitteiden hankinnasta.
- Rahat on jo budjetoitu. Uuden järjestelmän avulla pystymme luopumaan yli sadasta erillisestä järjestelmästä. Ylläpitokustannuksista saamme säästöjä, joilla poliiseille hankitaan kannettavat laitteet, kertoo Poliisihallituksen tietojärjestelmäpäällikkö Tapani Hämäläinen.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan uusi yhtenäinen tietojärjestelmä helpottaa poliisin työtä.
- Nykyään työaikaa suttaantuu erillisten järjestelmien selaamiseen. Poliisit vapautuvat jatkossa enemmän kentälle, kun tietojärjestelmä on käytettävissä missä tahansa. Esimerkiksi kuulustelu voidaan tehdä poliisiautossa.
“Toivottavasti VR:stä on otettu opiksi”
Poliisin uuden tietojärjestelmän toimittajiksi valitut Tieto ja Accenture ovat aiemmin toteuttaneet muun muassa VR:n surullisen kuuluisan lipunmyynti uudistuksen.
Sen käyttöönoton kanssa oli ongelmia viime syksynä. Lipunmyynti lamaantui useiksi päiviksi.
— Julkishallinnon projektit muuttuvat helposti jättimäisiksi hankkeiksi, joita on vaikea hallita. Se on yksi syy; miksi VR:n lippu-uudistus epäonnistui.
Toivottavasti siitä on otettu opiksi, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
Tieto toimittaa poliisin tietojärjestelmän ydintoiminnot.
Aecenture tekee aserekisterin.
Yritykset eivät salassapitosopimukseen vedoten kommentoi projektia. Myös kommentit VR:n projektista ovat niukkoja.
- Jokaisen yrityksen toimintatapoihin kuuluu tarkastella edellisiä projekteja. VR:n lippu-uudistuksella ja poliisin tietojärjestelmällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, kertoo Tiedon markkinointi- ja viestintäjohtaja Mika Yli-Markku.
Poliisihallitus luottaa tietojärjestelmäprojektin onnistumiseen.
— Meillä on täysi luottamus Tiedon kykyyn toimittaa haluttu järjestelmä. Kyse on valmistuotteen säätämisestä poliisinkäyttöön. Teknologian toimittaja Oracle, tukee työtä sanoo poliisitarkastaja Mika Pasanen.
Projektissa on vielä kolme kilpailutusta kesken. Loput toimittajat valitaan kevään aikana.
Uudistus
Aserekisteri tulee jo kesäkuussa
Poliisilla on nykyään noin sata erillistä tietojärjestelmää, Samoja asioita tehdään uudestaan sekä kentältä että laitokselta.
Vanhat järjestelmät yhdistetään yhteen kokonaisuuteen vuoteen 2014 mennessä.
Aserekisteri tulee käyttöön ensi kesäkuussa, Rikollisten tuntomerkkijärjestelmä valmistuu ensi vuoden alussa.
AAMULEHTI 12.2.2012
Rikosilmoituksen voi pian tehdä poliisille kadulla
11
428
Vastaukset
- 2
Kun Suomessa on maailman lievimmät rangaistukset, niin mitä hyötyä ? Poliisi tekee kalliilla rahalla työtä, jonka sitten tuomioistuimet vesittävät.
- pppp.
Poliisin tietojärjestelmäuudistukseen liittyen tietohallintopäällikkö Tapani Hämäläisen "haastattelu"
CIO Tapani Hämäläinen tells why Finnish Police chose Accenture and Oracle’s Siebel Case Management to handle their Gun Registry and future Police Investigative Information System
http://bit.ly/zMwQyq - se siitä...
Onneksi työhön on valittu maan "parhaat" tietotekniikan osaajat
Tuhoon tuomittu projekti...- tieto on tuhoksi
Juu, varsinkin kuin muistetaan lokakuussa "Tiedon" täydellinen ryssyminen Ruotsissa jossa katosi katosi dataa ties kuinka paljon.
http://www.digitoday.fi/data/2011/11/30/tietoa-uhkaavat-jattilasku-ja-asiakaskato-ruotsissa/201118019/66
http://www.tietoviikko.fi/cio/tiedon itongelmat jatkuvat ruotsissa viidetta paivaa quotvaltavan suuri vastoinkayminenquot/a731422
http://www.itviikko.fi/uutiset/2012/01/04/tieto-joutuu-selvittamaan-konesalihaaveria/201220298/7
kaikki muut Tiedon ryssimät projektit
No ehkä Suomesta "Tieto" hävittää koko poliisirekisterin:) - tieto ei toimi
lisää vettä "tiedon"
ei toimi "tiedon" E-reseptit!
http://www.hankalapotilas.net/2012/02/katoavat-e-reseptit/ - Että silleen
tieto ei toimi kirjoitti:
lisää vettä "tiedon"
ei toimi "tiedon" E-reseptit!
http://www.hankalapotilas.net/2012/02/katoavat-e-reseptit/"Harmi" kylläkin yhtään ainutta reseptiä ei ole todettu kadonneeksi. päilyjä kyllä oli mutta mutta, eipä vaan kuitenkaan todettu yhtä ainutta reseptiä kadonneeksi.
Mutta ei anneta tosiasioiden häiritä räksyttämistä :)
PS. en ole töissä poliisissa enkä softafirmassakaan. - ei tietoa
Että silleen kirjoitti:
"Harmi" kylläkin yhtään ainutta reseptiä ei ole todettu kadonneeksi. päilyjä kyllä oli mutta mutta, eipä vaan kuitenkaan todettu yhtä ainutta reseptiä kadonneeksi.
Mutta ei anneta tosiasioiden häiritä räksyttämistä :)
PS. en ole töissä poliisissa enkä softafirmassakaan.Ruotsista tieto kadottikin sitten oikein kunnolla, ei olenkaan tietoa:)
- 13
******No ehkä Suomesta "Tieto" hävittää koko poliisirekisterin:) ****
Minkä niistä, kun niitä on tällä hetkellä yli sata ?- saa nähdä
Todennäköisesti kaikki... jos ruotsin malliin mennään:)
- Buah-haha-buahaha
Entä "GoldenEye"? eli ydinase räjähtää ilmakehän yläkerroksissa ja tuoiaa kaiken missä on virtapiiri? Maailma pysähtyy kun tietokoneet ja sähkö tuhotaan..
- kuten sanoin.
Niin miten tässäkin kävi:)
Poliisi sai tarpeekseen uuden tietojärjestelmän viivästymisestä – sopimus Tiedon kanssa purettiin
http://yle.fi/uutiset/poliisi_sai_tarpeekseen_uuden_tietojarjestelman_viivastymisesta__sopimus_tiedon_kanssa_purettiin/7283440
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583979Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142793Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet552006Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2071655- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761290Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41906Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904