Tänään vietetään ystävänpäivää! Eli siis sitä päivää, jolloin ihmiset muistavat ystäviään ja rakkaitaan erilaisilla korteilla ja lahjoilla. Hyvä ja ajatuksella valittu ystävänpäivälahja ilahduttaa aina.
Lahjan ei tarvitse olla iso tuodakseen hymyn saajan kasvoille. Suklaarasia tai kukkakimppu on varma valinta omalle kullalle. Vanhan tutun voi yllättää vaikka muistolla yhteisestä ajasta. Kiireisen arjen keskellä yhdessä vietetty laatuaika voi olla kultaakin kallisarvoisempi lahja.
Miten sinä muistat ystäviäsi? Mikä on ikimuistoisin ystävänpäivälahja, jonka olet saanut?
Elle-lehti listasi ystävänpäivän parhaan lahjat: http://www.elle.fi/muoti/_a307553/ystavanpaivan+parhaat+lahjat/

Pelkkää hymyä on ystävänpäivä :)
Valelääkärin olet ainakin nähnyt.
Jaksamista, ystävä hyvä !
Lahjoja kukkia, leipomuksia voi viedä, kun siltä tuntuu, omasta halusta ei siksi , että joku päivä siihen käskee.
Sama koskee muitakin ns. virallisia juhlia, Joulua lukuunottamatta.
Mutta jos olis, niin luultavasti veisin syömään. Mitään tavaralahjaa en varmaankaan hankkisi.
Mitään tavaralahjaa en varmaankaan hankkisi.
Oletko aivan varma ettei ole yhtään ystävää ?
Huomaa kirjoitteluista ja hyvä esimerkki oli toi pressan vaalit miten ystävät voivat jakautua niin kahtiin. Huolestuttava meininki päällä.
Mut mulla on hyviä ystäviä homoja ja heteroita joista pidän kiinni ja arvostan. Itse olen homo ja huomannut että nämä samat tutut eivät ole mihenkään kadonnut vaan sanovat sä oot helvetin hyvä jätkä.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!
Mutta ajattelen toisin tuosta kaupallisuudesta, otan Ystävänpäivän mahdollisuutena sanoa jotain positiivista hänellekin jolle ei muuten tulisi sanottua.
Vaikka olenkin pessimisti :)
Mitähän halusin vihjata.
Luontoarpa, vaan kaksi euroa.
Itse leivottu Tiikerikakku.
Oisko tuolla teille jotain iloksi? Kortteja/runoja ystäville jne.Vapaasti .
Ystävyyden talossa.
http://majatalo-lea.net/
Iloa päiväänne!
http://xeimianchronicles.blogspot.com/2012/02/epahuonoa-ystavanpaivaa-epaviholliseni.html
kun se ystävä on on joutunut velkavankeuteen,
kun sen jääkaappi on tyhjä,
kun sen ukko tai akka on jättänyt sen,
kun se makaapi sairaalassa henkitoreissaan,
kun se sairastaapi kotona ja pitkään, kun se on niin kaikista vastoinkäymisistä niin masentunut, ettei sängystä ylös pääse,
kun se ruikuttaa ja on katkera
kun se on vanha ja komeus ja kauneuskin on menneen talven lumia
siinä se ystävyys koetellaan, ollaanko sitä niin ylä- kuin alamäessäkin meiningissä mukana vai ei
Yksi jolle lähetin on Saksassa asustava laulajatuttuni.Sain häneltä jo kiitoksen, tekstiviestillä kännykkääni.
Minulla on erilaisia ystäviä ja kaikki ovat hyvin muodollisia tällaisena päivänä.
**** ****** Ystävät ovat kuin tähtiä. et aina näe heitä, mutta he ovat aina
olemassa.
*****
Mielestäni ystävänpäivä on ihan turha juttu ja itselleni sillä ei ole mitään merkitystä.
Erikoista kun olin siinä jo kavereita halinut ja muuta homomaista paskaa ja sitten sain yhdeltä muijalta halin ja aattelin että tässäkö se sitten oli mutta sittenhä niitä alko tulemaan ja näin ihastukseni ja erikoista kyllä en kävelly ohi niinkun olisin luullut tekeväni vaan ennen ku aattelinkaan olin jo tervehtiny ja pyytäny nimen siihen vitun sydänlipukkaseen mikä roikku kaulasta. Sitten vaikutti tytsy vähän pettyneeltä että eikö se saanukkaa halia mutta sitten kysyin että halitaanko ja toki me siinä sitten halittiin. Sitä ihmettelen ku se kävi niinkuin automaattisesti se homma. Joku vittu käsikirjottaa mun elämää O_o