Oli Heidillä mahdollisuus korruption kitkemiseen, vaan hän ei uskaltanut, kun itsekin on rahaperheestä kotoisin.
Ilmarisen vakuutusrahat käytetään yksittäisen ylihintaisen asunnon ostoon, kun sitä ei osta edes venäläiset keinottelijat ylihinnalla.
EI ollut HEIDILLÄ munaa purkaa HYVÄ VELI-
23
107
Vastaukset
- joopa joo-
Valta on jo yuhonnut vihreät..
- HösötätiHeidi
""Ministeri Hautala ja puheenjohtaja Sailas keskustelivat Hautalan mukaan asuntokauppa- ja vuokrausprosessista yksityiskohtaisesti.
Hautala vakuuttui siitä, että kaikki on sujunut hyvän hallintotavan ja lakien mukaan.""
Kaupat olivat siis ihan ok.
Hautala hätiköi ja luuli keräävänsä poliittiset pisteet.... mutta kaupat sinällään olivatkin ihan ok - RIKKAASTA PERHEESTÄ
KOTIMAA
Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
Hyvä veli -verkostot yleisin korruption muoto
julkaistu to 16.2. klo 13:52, päivitetty eilen 17.2. klo 09:31
Kansalaisten tiedonsaanti viranomaisilta ei aina toimi toivotulla tavalla, ilmenee Transparency Suomi ry:n tilaamasta Kansallisesta integriteetti- eli riippumattomuustutkimuksesta. Esteellisyyssäännöksistä halutaan myös selkeämmät ja niihin pitäisi kuulua sanktiot.
Vaasan yliopiston tutkijaryhmän tekemän raportin mukaan hyvä veli -verkostot ovat yleisin suomalaisen korruption muoto. Raportissa todetaan tämän olevan kuitenkin murtumassa, sillä jääviyteen, esteellisyyteen ja intressiristiriitoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Resursseja ei kuitenkaan ole lisätty.
- Korruptio on ensi kertaa mukana hallitusohjelmassa. Korruptionvastaisen työn resursseja ei kuitenkaan olla lisätty. Olisi tärkeää, että esimerkiksi kansalaisyhteiskunta ja media tekisivät yhteistyötä viranomaisten kanssa korruption torjumiseksi, Transparency Suomi ry:n puheenjohtaja Pentti Mäkinen kommentoi.
Transparency Suomi esittää, että eri viranomaisten - kuten verottajan, tullin, poliisin ja oikeuskanslerinviraston - on lisättävä yhteistyötä korruption torjunnassa. Myös avoimuutta kaivataan lisää, edistyksellisestä julkisuuslainsäädännöstä huolimatta kansalaiset eivät aina saa tärkeää tietoa helposti.
YLE Uutiset
Lisää aiheesta:
Areena: Tv-uutisten juttu korruptiosta
Muualla netissä:
Transparency Suomen sivut- rakennetarkkais
Suomessa virkanimitykset ovat yksi erittäin merkittävä ja salakavala korruption muoto. Pakkoruotsi ja siihen liittyvät moninaiset asetukset ovat yksi rakenteellisen korruption aiheuttajia.
- täysin tyrmätty
AIVAN järkyttävää toimintaa!!! Olin aivan varma,kun HEIDI HAUTALA asiaa tutkii,niin asia ei todellakaan olisi loppuunkäsitelty.
HALLITUS ,HALLITUSPUOLUE,näinkö se on ,että tavallista kansalaista näin tyhmänä HALLITUSPUOLUEET pitää????? ONNEKSI MEILLÄ ON OPPOSITIO!!!!! - herrojen kakara
Heidi on rikkaan sotaupseerin tytär.
Ja sen huomaa. - HUPSISTA keikkaaa
EI USKALTANUT HH KOSKEA ENTISEN NOKIAJOHTAJAN ETUUKSIIN....
NIIN ONHAN NIITÄ MUITAKIN LENTOYHTIÖITÄ........... - varo vihreää kissaa
Vihreät Rikkaat Vanhatpiiat käyvät erittäin kalliiksi Suomen kansalle ja varsinkin köyhille.
- kummatkin ruodut
VIHREÄT käyvät kalliiksi Suomelle olivat ne sitten rikkaita tai niitä" keppikerjäöläisiä" puhavihervärisokeita.
- Hyvä Heidi
Hyvä !
- Rahasta...
Heidi nettosi kivasti. Niin sitä pitää toimia.
- De rikkaat Gröna
Varokaa Rikkaita Vihreitä Rouvia.
- Heidi sössöttää
Heidi on suurpääoman kätyri.
- rikkaiden asialla
Heidi vaihtoon.
- Uussi Tiaroi
Ei Heidi mitään rahaa saanut. Piiskaa hän sai ja oikein isän kädestä. Mulle-sulle hyväveliporukka nauraa taas katketakseen...
- Kauppa Lopo
Tähän kasuntokauppaan kuului myös takaisinosto-oikeus! Se takaa vuokralaiselle oikeuden asua asunnossaan mahdollisen kultaisen kädenpuristuksen jälkeenkin. Lienee sovittu myös edukas takaisinostohinta? Monatkohann kertaa kauppa voidaan peräjälökeen mulle-sulle tehdä, ennekuin nsw. hyvä kauppatapa osoittautuu ehken tavanomaiseksi?
- rouvahissi
Jospa Heidille on alkanut maistua konjakki ja whisky tuplalla?
- Heidi hakoteillä
Heidin kotona harrastetaan Hyvä-Veli-peliä.
Sotaherrat isin kanssa ohjeistavat pikku-Heidiä. - Myvä Veli Mafia
Korruptio on Suomen ja Italian syöpä.
- Bullitt
Heidi tiesi väärin...
Heidi väitti, että asia olisi jo loppuunkäsitelty, mutta hän ei sitä pysty päättämään. - Betty Nyt
Finnairin työntekijänä olen pettynyt valtion kokoomuslais-virhinkäiseen omistajaohjauskeen. Finnairin johto sai lähes kolmen miljardin lahjabonukset samaan aikaan kun työntekijöiltä palkanlisät jäädytettiin, jopa suoritetttiin palkanalennuksia! Reilua "vastuullisuutta" hallituskoalitiolta, totta vie!
- voi2moralismi
Miksikähän Hautala ei ottanut esille ISOINTA asiaa?
Miten Ilmarisen johtaja ko. kaupaa perustelee eläkerahojen tuoton kannalta?
Eihän pari milliä ole iso raha eläkerahoissa mutta kyllä senkin olisi tuotettava plussaa.
Hautala on nostamassa eläkemaksuja ( pakollisia!) mutta rahojen tuotosta ei puhuta mitään! Tästähän Hautalan pitäisi pitää huolta.
Siis tuotaaako vuokra (vaikka nyt Finnairin maksama) ja mikä on asunnon ajateltu myyntihinta? ko. asuntohan oli myynnissä pitkän eikä ostajaa löytynyt pyydetyllä hinnalla, niin ihmettelen että miten sille nyt Ilmarinen ostaja taikoo joka maksaa vielä enemmän.
Jos tappiota tulee ko. kohteesta niin minusta silloin on paikka kysyä että kenen bonuksia leikataan?
Ja nythän noita mökki kauppoja sitten tuli lisää muiden osalta sekä Ilmarisen johtajan kämpän juttu. Kohta menee uskottavuus koko eläkemaksuihin vaikka ovatkin pikkurahoja nuo koko summaan verraten.
Se että jollakin johtajalla on joku etu tai bonus on minusta vain hänen neuvottelutaitoa mutta elävarojen tuotto on ISO asia jota on vahdittava. - ääni täräjää
kesykyyhky-Hautala vaihtoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1064287Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k663086Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152841Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622322- 771552
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771378- 981332
- 771138
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?691125Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911121