AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Pakkomielle ja

Pakkomielle ja

8 Vastausta 767 Lukukertaa
Voisiko joku kertoa mistä ihmeestä tällaiset johtuvat...

En ajattele/tunne yleensä ihmisiä kohtaan seksuaalisia asioita, koska mielestäni se vaatii ensin syviä tuntemuksia. Ihastun harvoin. Silti vanha ihastus, jota kohtaan olevat tunteet ovat tavallaan kuolleet, pyörii juuri sillä tavalla päässä loputtoman tuntuisesti. Seurustelen siis tällä hetkellä ja kaikki on hyvin. Kumppanissani ei ole seksuaalisesti mitään vikaa, päinvastoin.

Voisihan sitä ajatella, että se on aika vähän, jos elämänsä aikana on tuntenut näitä tunteita vain kahta henkilöä kohtaan, mutta häiritsee HIEMAN, että miksi yhtäaikaa.

Omat tunteeni hieman säikäyttelevät minua ja myös ällöttävät. Moraaliini ei kuulu edes sellaiset ajatukset, jotka joskus pyörivät päässä. Olen pelästynyt suuresti, kun olen tajunnut, että vaikka kaikissa muissa tilanteissa pääsisin pois paikalta ja pidettyä itseni ruodussa, niin tämän henkilön kanssa kahden en pystyisi hillitsemään asioita, jos hän tekisi minkäänlaisia alotteita. Niin ei tapahdu tietenkään, mutta ajatus moraalini heikkoudesta on hieman pelottava.

Kaikenlisäksi ajatukset saavat minut tuntemaan itseni todella moraalittomaksi, jota en ole. Oikeastaan kaikki seksiin löyhästi suhtautuvat ihmiset vähän ällöttävät minua tavalla tai toisella enkä voisi kuvitella ikinä seurustelevani saati olevani missään kovin läheisessä tekemisessä (edes kaverina, kertonee suhtautumisestani) sellaisen henkilön kanssa. Hänet kuitenkin päästän tästä asiasta läpi. Hän ei ällötä minua, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi. Samat standardit eivät siis koske häntä, jotka koskevat muita ihmisiä, outoa?

Toinen syy miksi minun ei edes kuuluisi tykätä hänestä on se, että hän kohtelee minua inhottavasti. On haukkunut syyttä huoraksi ja olen hänen silmissään aina epäilyttävä ja hirveä, vaikka en tee mitään. En tiedä johtuuko se siitä, että hän itse ja myös hänen oma kumppaninsa on harrastanut "huorailua" ja hän siksi näkee sitä kaikkialla. Oikeastaan sillä ei ole väliä miksi sitä haukkumista on ollut, kun sitä kumminkin on ollut.

Minun kumppanini on siinä asiassa aivan toista maata kuin tämä ihminen ja sen huomaa, kuinka mukava on, kun toinen arvostaa. Sen ansaitsenkin, koska ei ole helppoa selvitä nuoruudesta ja elämästä kiltisti. Sitä saakin siis arvostaa. Hänen mielestään olen aina viaton ja puhdas. Vaikka sehän ei näiden ajatusten osalta pidä paikkaansa. Olen kyllä kertonut jonkun verran ja hän yrittää ymmärtää eikä silti ole muuttanut mielipidettään minusta.
Olen myös täysin tyytyväinen yhden kumppanin kanssa ja osaan sitoutua, joten en tajua mistä tämä johtuu.

En siis millään pääse eroon ajatuksista, että tämä kohtuullisen kamalasti minua kohteleva (en missään nimessä pidä sellaisesta, tunnen itseni. Toisaalta sekin on vaan tämän henkilön pintaa eikä hän kohtele kaikkia kamalasti. Olenko sitten ansainnut sen, en tiedä?) henkilö tuntuisi ihanalta. Tämä on niin kummallista ja kamalaa. Päässäni pyörii jostain syystä ihan vääriä ajatuksia, jotka saavat minut tuntemaan, että en kunnioita itseäni enkä mitään. Antaisin hänen tehdä itselleni oikeastaan mitä vain ja luultavasti pitäisin siitä. Niitä asioita, jotka pyörivät päässäni, emme tee edes mieheni kanssa. Nämä halut näyttävät kohdistuvan vain häneen. MIKSI? Sairasta. Ihan kuolemaksenikin haluan hänet ajatuksissani täyttämään minut kokonaan, panevan peppuun... Mitä ei siis ole kenenkään kanssa koskaan tapahtunut ja ajatuksissani pidän ajatuksesta jopa silloinkin, vaikka hän tekisi sen niin, että se sattuu ja itkettää, niin haluaisin VARMASTI siltikin sitä enemmän ja enemmän. Ajatukset tuntuvat siis todella sairailta ja haluan tietää miksi ajattelen tällaista! Miksi haluan väärän henkilön kanssa mm. tuollaista, mitä en edes halua muiden kanssa tehdä? Ja miksi se ajatus pyörii pakkomielteisen paljon päässä?

Ajatukseni eivät siis ole sellaisia, että mietin tuollaisia siksi, että hän olisi satuttava ääliö, ei. Parhaimmissa ajatuksissa se on ainakin aluksi hellää ettei satu kuin vähän. Kyse ei siis ole sattumisen kaipaamisesta, joten mistä h*elvetistä? Voisiko joku viisas kertoa, niin voin järkeillä itseni eroon näistä ajatuksista.
ehkä sun ei pitäis tarttua ajatukseen,kun huomaat sen tulevan päähäsi,annat sen mennä vaan ohi,etkä kiinnitä siihen niin paljon huomiota.kuullostaa ehkä hankalalta,mutta,on olemassa,helppo ja toimiva "lääke".keskityt vain tähän hetkeen.ei siihen mikä oli 5minsaa sitten,tai siihen mikä on 5minuutin kuluttua.suositan muutaman kerran päivässä,pysähtymään tähän hetkeen.siitä saa voimia selättää pakkomielteiset ajatukset.
Oo, sulla on vaan fantasia :) Ne on parhaita ei-toteutettuna.
Hyvä neuvo tuo tähän hetkeen keskittyminen, kiitoksia. Siinä on vaan jostain syystä sellainen ongelma, että se kyllä toimii täydellisesti valveilla, mutta aina kun teen niin, niin ne ajatukset siirtyy uniini. Muuten en näe ko. henkilöstä juurikaan unta. Ne liian todellisen tuntuiset ja vivahteikkaat unet ovat tavallaan jopa pahempia. Oisko jotain vinkkiä, millä saisi molemmat pois...

Sehän riippuu kai täysin fantasian todellisuusasteesta ja toteutuksesta. Tunnen ehkä liikaa niitä, jotka sanovat, että fantasioiden toteutuminen on ollut parempaa kuin mikään haaveilu koskaan, koska en oikein osaa olla samaa mieltä. Mutta tosiaan tämä tuskin on fantasia, koska fantasian nyt luulisi olevan sellainen, joka ei aiheuta näin suurta halua saada sitä pois päästäni. Fantasiassa kaikki myös ehkä menisi aina hyvin ja tiettyjen ajattelemieni asioiden mukaan, mutta tämä nyt ei ole ihan sellainen ajatus. Tai jos se on fantasia, niin periaattessahan sen voisi toteuttaa kenen vaan kanssa. Tai ainakin jonkun luonteeltaan samankaltaisen, ehkä ulkonäöltäänkin vastaavan henkilön kanssa. Enkä nyt usko, että olisi sellaisesta aivan kyse. Fantasian sijaan käyttäisin termiä "riivaava ajatus"?
En jaksanut lukea tekstiäsi mutta onko mahdollista että:
- Et ole rakastunut omaan kumppaniisi ja/tai
- Olet seksuaalisesti puutteessa. Silloin ihminen näkee unia jopa sairaitakin ... :)

Toisaalta eihän se nyt niin vakavaa ole jos joku himotuttaa. Ehkä sinulla on taipumusta pakkoajatteluun. Se voi olla jokin tiedostamaton defenssi että haaveilet turvallisesta ihastuksesta (jota et kumminkaan saa. Muista esim. nuoruuden ihastukset). Onhan näitä monia mahdollisuuksia! Kun vain tiedostat, että kaukoihastuksella harvoin on realistista pohjaa (etenkään jos ette tunne/seurustelet) joten miksipä ottaa sitä vakavaksi ajattelurituaaliksi.Sekin voi olla että sinulla on liian vähän ajateltavaa/tekemistä joten kaipailet ketä nyt milloinkin siihen tyhjyyden tarpeeseen.
Oman kumppanin kanssa on joitain ongelmia, mutta luultavasti ihan normaaleja ja ratkaistavissa olevia. Joten sinäänsä tuosta voisi olla kysymys, mutta sitten taas ei, koska tämä tunne ei seuraile niitä vaihteluja vaan elää omaa elämäänsä.

Seksuaalisesta turhautumisestakaan ei varmaan ole kyse, koska ne ajatukset ja niiden aiheuttamat tunteet saattavat tulla ihan koska tahansa. Silloinkin, vaikka olisin seksuaalisesti täydellisen epäturhautunut ja ne saavat aikaan sen tunteen, että olisin. Voin yrittää tehdä sille jotain, mutta sen aiheuttamat tuntemukset eivät poistu kehosta. Vaikea selittää, mutta se riivaaminen ehkä kuvaa tilannetta. Voin siis tyydyttää itseni itse, mutta se olo mikä saa tekemään niin ei poistu kehosta, vaikka sen pitäisi. Edes hetkeksi, mutta ei.

En ole varma ymmärränkö mitä ihastumisilla yms. tarkoitetaan, koska itselleni tapahtuu sitä hyvin harvoin. Minulla ei taida olla kokemusta nuoruuden (kauko)ihastumisistakaan/ihailustakaan. Ainakaan siinä mielessä, mitä muilla tytöillä oli Leonardo DiCaprioon ja mihin lie. Ihastuin lapsuudessa kerran ja hyvin heikosti, eikä se ollut mitenkään kaukoihastumista eikä muutenkaan ehkä tyypillistä. Jotain sellaista, että se poika piti musta huolta ja halusi istuskella mun kanssa, vaikka halusin vaan olla hiljaa tai en uskaltanut päästää sitä kovin lähelle enkä ollut varma olinko sittenkään ihastunut, vaikka tykkäsin siitä ja oltiin samalla luokalla eli usein tekemisissä. Myös vähän vanhempana ihastumiseni ovat aina olleet hyvin samantapaisia, että jos ihastun, niin säikähdän sitä itse ja menen vähän vaikeaksi. Kaukohaaveilu tuntuu siksi ehkä hieman oudolta, kun se ei ehkä ollenkaan sovi persoonaani.

Pakkoajatteluunkaan minulla ei ole taipumusta. Oikeastaan päinvastoin. Kiinnityn huonosti ajatuksiin, asuinpaikkoihin, ihmisiin yms. Olen aika irrallinen ja olemuksenikin on kuulemma aina hyvin hillitty ja melkein välinpitämättömän viileä, vaikka olen ystävällinen kyllä. Mutta en siis liittäisi tusinaihastumisia ja pakkoajattelua omaan persoonaani, vaan ehkä juuri päinvastaiset ajatukset. Siksi tämä kummastuttaakin.

Täytynee mainita myös, että tämä häiritsee minua hyvin paljon senkin takia, että tunnen, kuinka ne ajatukset ja niiden aiheuttama ristiriita saa hengitykseni tahdin muuttumaan ja silmät tuntuvat raskailta. Se tuntuu koko ajan silmissä. Ja jostain syystä se näkyy silmistäni sillä tavalla, että JOKAIKINEN kerta, kun tällaisia ristiriitaisia riivaavia ajatuksia on pyörinyt päässäni, niin miehet alkavat käyttäytyä kummallisesti. Alkavat vihjailla kohteliaasti, mutta ihan liian selkeästi. Ja itse olen varmasti entistä välinpitämättömämpi ja sen on pakko johtua siitä, että silmistä näkyy ne asiat, mutta ne välittyy jollain väärällä tavalla. En osaa kuvata asiaa, mutta se tunne muuttaa eleitäni hitaammaksi ja muutun poissaolevaksi ja pää ja silmät tuntuvat juopuneilta ja sisällä repivältä. Ja tässä olotilassa ollessani tapahtuu aina liian suorien vihjeiden tulva, joten haluaisin senkin vuoksi tämän olon pois. Näitä on ollut erilaisia joskus. Liian pitkä tarina selitettäväksi, mutta aiheutumat ovat olleet sellaisia, että esimerkiksi autokoulun opettajani halusi näyttää miten voisin ottaa vaihdekepistä kiinni ja puristaa käden enemmän sen ympärille ja piti kättään käteni päällä. Aina silloin, kun se alkaa tuntua silmissä, vaikka en edes katso ketään ja olen välinpitämätön, mutta se on niiden riivaavien ajatusten syy, koska ne muuttavat olemukseni jotenkin raskaammaksi.

Haluan mainita myös, että olen hyvin realistinen, enkä ole kiinnittynyt tähän kyseiseen henkilöön, vaan ajatukseen hetkestä hänen kanssaan ja siinä hetkessä tapahtuvista asioista. Tietysti voisin vieläkin ihastua häneen varmasti, mutta en anna sen tapahtua pääni sisällä.

Nämä ajatukset nimenomaan luovat sitä tyhjyyttä, koska ne repivät minua ylempänä mainituista syistä, jättävät jatkuvaa puutoksen tunnetta ja saavat oloni hyvin välinpitämättömäksi koko maailmaa kohtaan.

Sekavaa, mutta toivottavasti joku ratkaisun keksivä saa selvää. Terv. optimisti.
oiskohan kuitenkin niin että olet tahtomattasi rakastunut häneen? Tutulta tuntuu. olen kokenuut melkein samaa ja loppujen lopuksi minun piti myöntää itselleni että olin rakastunut henkilöön joka ei kuulunut minun maailmaani.
Mieti!
Ikävä myöntää, että on suuri mahdollisuus, että olet oikeassa.

En silti haluaisi myöntää asiaa itselleni. Etenkään jos siitä ei ole asian käsittelyn kannalta hyötyä. Pelkään, että se alkaisi varmaan ahdistaa minua enemmän, jos tässä tilanteessa myöntäisin itselleni sellaista. En tiedä? Toisaalta olen aina sitä mieltä, että faktat on faktoja eikä niitä saa paeta.

Mutta voiko se sittenkään olla rakastumista, kun se on niin kapeaa se ajattelu. Suuren osan häneen liittyvistä ajatuksista pystyn suodattamaan kokonaan pois, pystyisinkö jos olisin rakastunut? Ehkä, en tiedä. Paitsi nyt noita yksiä ajatuksia. Miksi en halua ajatella koko asiaa, miksi se tyhjentää, eikö rakkauden tunteiden kuuluisi tuottaa mielihyvää?

Tuosta rakastumisajatuksestasi tuli mieleen, että ehkä tosiaan jotain sen kaltaista tunnetta on, mutta kestän edes itse käsitellä sellaista minimaalisen vähän. Ja siksi se koko ajatusrakennelma on vaan yksittäinen hetki, jonka kulusta en oikeastaan välitä miten se ajatuksissani kulkee, kunhan se alkaa, jotta tunteet pääsevät ulos ja että se loppuu, jotta en joudu kestämään tunteitani enempää.

Päätäni hieman särkee ja luulin, että en jaksa pohtia tätä asiaa enempää, mutta kiitos paljon sinulle, koska se nyt aukenikin itselleni vähän enemmän sun näkemyksen myötä. Olen varmaan tahtomattani rakastunut tai jotain sen kaltaista, mutta en itsekään kestä niiden tunteiden tuntemista liian pitkiä ajatusjaksoja ja tarvitsen taukoa niiltä ja tietoa, että saan ne päästä pois ja siksi ajatuksetkin ehkä pyörivät todella kummallisesti. Vaikka ei silti selitä miksi tunnen juuri tiettyjä asioita juuri tiettyä henkilöä kohtaan. Ja se kysymys vielä jää, että miten ne ajatukset saa pois päästä... Miten sen rakastuneisuuden rippeen voi sammuttaa, jos sellainen on olemassa? Pääni on ilmeisesti kehittänyt keinon elää sen kanssa antamalla sille sijaa vain sen verran kuin itse kestän ja tiedon, että tunteilta voi aina levätä. Joten miten sammutan omien aivojeni kehittäneen sopeutumismekanismin kokonaan? Haluaisin takaisin esimerkiksi normaalin fyysisen olon...
vai niin
 /   /  /  / Pakkomielle ja

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku

E-Kontakti
33 v. V-Suomi
40 v. Uusimaa
38 v. Uusimaa
47 v. Uusimaa
47 v. K-Suomi
42 v. Kymenlaakso

LÖYDÄ SEURAA TOSITARKOITUKSELLA!

Haen naista:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Haen miestä:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta