Sortavalan radiotiedustelukeskus, missä?

Radiotiedustelukeskus (RTK) perustettiin Sortavalaan marraskuussa 1941.
RTK yhdisti sekä maavoimien että merivoimien tilanneseurannan ja radiotiedustelun.

Lisätietoja myöhemmin jahka muilta töiltäni ehdin tänne raportoimaan.

Radiotiedustelukeskus sijaitsi Vakkosalmen kaupunginosassa, joka on pääpiirtein Tuhkalammen ja Airanteen välisellä alueella, Kuhavuoren huipusta 600-700 metriä koilliseen.

Rakennuksen sijainti on osoitettu tässä karttakuvassa valkealla ristillä:

http://wikimapia.org#lat=61.7105432&lon=30.6781412&z=15&l=17&m=b

Radiotiedustelukeskus sijaitsi suuressa rakennuskompleksissa, jossa oli 365 huonetta. Rakennus oli nimeltään "Vaalijala", kehitysvammaisten lasten hoitolaitos, silloin tyhjäksi evakuoitu ja tiedusteluvoimiemme käytössä.

Työskentelytilat olivat alakerroksissa. Asuntola oli talon ylimmässä kerroksessa, naisten ja miesten puoli erikseen.

Radiotiedustelukeskus RTK kuului Päämajan Radiopataljoonaan, jonka komentajana toimi eversti Reino Hallamaa. Yksikkö sai erittäin merkittäviä tuloksia aikaiseksi tiedustelun saralla.

Rakennus "Vaalijala" on edelleen vanhalla paikallaan, ja tätä vaikuttavaa rakennusta kannattaa käydä kurkkaamassa Sortavalan matkalla. Kuva on tässä:

http://www.sortavala.fi/galleria/galleria-2/sortavalan-kaupunki/viljo-hakulisen-kuvat/vaalijala-622

Suomen radiotiedustelu alkoi muotoutua, kun itsenäistymisen jälkeen venäläisten mm. Suursaareen jättämät kipinälennättimet otettiin haltuun ja käyttöön.

Alan uranuurtajana Suomessa toimi Reino Hallamaa. Puolustusvoimien yleisesikunta luotti hänen osaamiseen vahvasti, ja vuonna 1927 hänen tehtäväkseen annettiin luoda suomalainen radiotiedustelu.

Hallamaa perehtyi alaan perinpohjin. Hän matkusti Euroopassa tapaamassa alan ammattilaisia ja oppi radiotiedustelutulosten hyväksikäyttöä ja nimenomaan sen, että sanomat oli avattava nopeasti.

Kotimaassa 1930-luvulla Hallamaa lobbasi valtionhallintoa ja puolueiden johtoa selvittäen radiotiedustelun suurta merkitystä pienelle maalle.

Syksyn 1939 kiristynyt tilanne teetti paljon työtä tiedustelulle. Venäläisjoukkojen keskityksiä voitiin seurata siepattujen salasanomien avulla, ja Suomen radiotiedustelu sai muutenkin tulikasteensa Talvisodassa. Korkein sodanjohto vakuuttui radiotiedustelun merkityksestä sotatoimien tarkoituksenmukaisessa johtamisessa. Radiotiedusteluun päätettiin panostaa merkittävästi lisää.

Jatkosodassa eversti Hallamaa työskenteli jatkuvasti radiotiedustelun kehittämiseksi. Hän yhdisti maa-, meri- ja ilmavoimien radiotiedustelun samaan radiotiedustelukeskukseen, joka sijaitsi marraskuusta 1941 alkaen Sortavalan Vaalijalassa.

Henkilökuntana oli muun muassa radisteja, hyvän sävelkorvan omaavia muusikoita, kielentuntijoita, matemaatikkoja, tilastomenetelmien tuntijoita ja eri alojen asiantuntijoita. Keskus pystyi vihollisen eri aselajeilta siepattujen salasanomien avulla tarkkailemaan kokonaistilannetta ja osallistumaan tiedoilla operatiivisiin sotatoimiin.

Myös kaukopartiotoimintamme perustui lähes kokonaan eversti Hallamaan hahmottelemaan Kyynel-radiotoimintaan.

Hallamaan tavoitteisiin radiotiedustelun kehittämistyössä liittyi alusta lähtien liikkuvan elementin sisällyttäminen radiotiedusteluun. Esikuvana oli hänen Saksassa 1920-luvun lopulla näkemänsä moottoroitu radiotiedusteluyksikkö.

Sitten Jatkosodassa etenevien yhtymien mukana ja asemasodan aikana eri rintamien suunnissa toimivat liikkuvat kuuntelujoukkueet. Liikkuvista eli moottoroiduista komppanioista käytettiin nimitystä MO tai Moto. Niistä lähetettiin 1-2 vaunua käsittäviä kuuntelu- ja suuntimoryhmiä rintaman läheisyyteen niihin suuntiin, joissa vihollisen oletettiin käyttävän radiota tavallista enemmän.

Tällainen tilanne oli esimerkiksi saarrostustapauksissa. Sen vuoksi näitä ryhmiä nimitettiinkin mottiryhmiksi. Komppanian pääosasto toimi liikkuvan radiotiedustelun johtoesikuntana ja tiedustelutietojen käsittelykeskuksena, joka raportoi Sortavalaan ja tuettavalle yhtymälle. MO:t oli perustettu nimenomaan taktista lähikuuntelua hoitavaksi radiotiedusteluyksiköksi.

Tässä oli lyhyesti kerrottuna Sortavalan Vaalijalan tarina maanpuolustuksen ja turvallisuuden kannalta.

Radiotiedustelun kunniakkaita perinteitä jatkavat tänään muun muassa Suomen elektroninen ja signaalitiedustelu.

Vaalijalasta ja radiotiedustelusta kiinnostuneille on tälle sivulle koottu useita valokuvia ja kertomus:

http://www.pkymasehist.fi/radtied.html

Talvisodassa Lavajärven motin tuhoaminen on hyvä esimerkki radiotiedustelun hyötykäytöstä.

Lavajärvelle täysin saarretun vihollisen ainoa yhteysväline ulospäin oli radio. Mottiin joutuneilla oli paljon puhuttavaa ylempiin esikuntiin. Pyydettiin mm. huoltotäydennystä lentoteitse ja selostettiin ulosmurtautumispyrkimyksiä myös paikka ja ajankohta mainiten.

Näin Suomen radiotiedustelu sai selville vihollisen aikeet. Vastatoimiin voitiin ryhtyä hyvissä ajoin. Samalla saatettiin keventää mottien vartiointia toisaalla ja keskittää voimat ulosmurtautumiseen valmistautuvan motin ympärille.

Konekiväärit sijoitettiin asemiin ristitulen saamiseksi murtautumiskohtaan, kranaatinheittimet suunnattiin samaan paikkaan. Tarkalleen ilmoitettuna hetkenä Lavajärven mottilaiset hyökkäsivät urhean komentajansa johdolla.

Suomalaiset murskasivat Lavajärven motista murtautuvien venäläisten hyökkäyksen, ja 750 vihollista tuupertui helmikuisille hangille.

Sotatoimet päättyivät samantyyppisesti kahdeksassa muussa motissa Lemetin-Koirinojan alueella.

Seuraavassa on eräs esimerkki radiotiedustelun liikkuvan kuunteluyksikön eli mottiryhmän käytöstä Jatkosodassa.

Äänisen takana, Puutoisissa koulutuksensa saanut partisaaniosasto – 1. Partisaaniprikaati -- sai kesällä 1942 käskyn hyökätä 640 partisaanin voimin suomalaisten joukkojen selustaa vastaan mm. Porajärvellä, Suojärvellä ja Kontupohjassa. Tehtävänä oli tuhota armeijakuntien esikunnat ja varastot. Toisena tehtävänä oli häiritä suomalaisten liikenneyhteyksiä.

Partisaanien marssi Sunglitsasta korpien halki kohti länttä alkoi kesäkuun lopulla. Jo heinäkuun alkupuoliskolla osasto oli havaittu, ja sitä vastaan tehtiin väijytyksiä. Partisaaniosaston suuruus yllätti. Suomalaiset joukot aloittivat partisaanien aktiivisen jäljittämisen ja takaa-ajon. Takaa-ajotehtävä annettiin 12. Prikaatille.

Kohta partisaanien tilanne oli erittäin tukala heidän paetessaan nälissään ja syöpäläisten vaivaamina pitkin korpia. Huoltopudotukset lentokoneilla olivat epäonnistuneet. He elivät käytännössä marjojen ja sienien varassa. Partisaanien jäljiltä löytyi merkkejä nälän aiheuttamasta kannibalismista.

Heinäkuun lopussa Täshäjoella suomalaisten raivoisa hyökkäys jätti taistelupaikalle 113 kaatuneen partisaanin ruumiit, joukossa myös prikaatin komentaja.

Elokuun alkupuoliskolla takaa-ajo ja lukuisat kahakat sävyttivät partisaanien pakoa ja murtautumista takaisin linjojen läpi omalle puolelle.

Lopulta Sunglitsaan onnistui palaamaan vain 120 partisaania.

Suomalaisten tappiot kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina olivat 119 miestä.

Suomen radiotiedustelu kunnostautui partisaanien viestiliikenteen avaamisessa ja aikeiden selvittämisessä. Kun partisaanijoukko tuli Ontajärven ja Jolmajärven kannaksen kautta linjoillemme ja tunkeutui linjojemme taakse erämaasaloille, käskettiin yhden motorisoidun radiokuunteluryhmän siirtyä viipymättä Paateneen-Selkin alueelle tukemaan 12. Prikaatin suorittamaa jäljitystä ja takaa-ajoa.

Ryhmän yksinomainen tehtävä oli seurata partisaanien radioliikennettä ja tukea suomalaisjoukkoja niiden ajaessa vihollista takaa.

Tällaiseen pieneen kuunteluryhmään kuului aina kielitaitoinen avaaja, jonka tehtäviin kuului yksinkertaisilla salausmenetelmillä lähetettyjen vihollisen viestien sisällön selvittäminen. Sitten kuunteluryhmä toimitti avatut sanomat selväkielisinä takaa-ajaville joukoille, mikä nopeutti Puutoisten partisaanien tuhoamista merkittävästi.

Sortavalan Radiotiedustelukeskuksen väki oli ratkaisemassa Tali-Ihantalan taistelua.

Tali-Ihantalan suurtaistelu käytiin 25.6-9.7.1944. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui parisataatuhatta sotilasta.

Illalla 2.7. Sortavalan Radiotiedustelukeskus sieppasi vihollisen tärkeän viestin.
Sen mukaan 63. Kaartindivisioona oli ryhmittymässä ja aloittaisi hyökkäyksen 30. Panssariprikaatin tukemana 3.7. aamulla Ihantalassa.

Viestin sisällön perusteella suomalainen tykistö keskitti tulensa ja ampui ennen aamua yhteensä 18 patteristolla vastavalmistelun vihollisen ryhmitysalueille. Lisäksi Stukat suorittivat alueelle päivän aikana 9 pommituslentoa 50 koneella.

Osa venäläisten hyökkäysjoukoista tuhoutui kokonaan, hyökkäys viivästyi, eikä se koskaan toteutunut siinä murskaavuudessaan kuin mitä vihollinen oli voitonvarmana suunnitellut.

Tali-Ihantalan taisteluissa merkittävään asemaan nousivat näin kenttätykistö, ilmavoimat, panssarijoukot ja panssarintorjunta sekä tiedustelu, erityisesti radiotiedustelu.

Ennen kaikkea tärkeää oli eri aselajien ja puolustushaarojen yhteistoiminta, mikä on tänäänkin Suomen Puolustusvoimien tärkeimpiä aseita.

Sortavalan radiotiedustelu auttoi myös saksalaisia joukkoja niiden sotatoimissa.

Näin tapahtui esimerkiksi marras-joulukuun vaihteessa vuonna 1941.
Silloin Saksan armeijan Pohjoisen Armeijaryhmän panssariarmeijakunta oli edennyt Tihvinään, noin 150 kilometrin päähän Syvärin eteläpuolelle.
Sitten saksalaisten omat yhteydet panssarikärkeen katkesivat.
Venäläiset olivat motittaneet joukon ja valmistautuivat sen tuhoamiseen.

Sortavalan Radiotiedustelukeskus nappasi karttapisteet venäläisten viesteistä ja kertoi saksalaisille, missä heidän kadonneet panssarinsa ja joukkonsa ovat. Mottia alettiin huoltaa kuljetuskoneiden avulla viemällä sinne bensiiniä, voiteluaineita ja ruokaa. Panssariarmeijakunta pääsi murtautumaan ulos motista.

Saksalaiset arvostivat erittäin korkealle Suomen radiotiedustelun tekemää työtä, ja yhtenä tunnustuksena oli, että Päämajan Radiopataljoonan komentajalle, eversti Reino Hallamaalle myönnettiin Rautaristi.

Osaltaan legendaariseksi Sortavalan Vaalijalan Radiotiedustelukeskuksen tekee sen rooli laivasaattueen PQ18:n tuhossa.

Liittoutuneiden laivasaattueet kuljettivat Neuvostoliitolle sotilasmateriaalia pohjoisiin Jäämeren satamiin.

Lähellä keskiyötä 5. päivänä syyskuuta 1942 siepattiin Radiotiedustelukeskuksessa kaksi epätavallista, pitkää salasanomaa.
Aluksi viestit menivät roskakoriin, josta ne poimi lomajunan lähtöä odotteleva kuunteluaseman päällikkö, kapteeni Erkki Pale.

Koska aikaa junan lähtöön vielä oli, hän istui alas ja alkoi tutkia viestejä.
Ne vaikuttivat kiinnostavilta siksi, että niissä oli mainittu nimeltä saksalaisia taistelulaivoja, kuten Tirpitz? Kuitenkin viestit oli lähettänyt venäläisten alemman portaan ilmavoimallinen yksikkö?

Pale purki salakirjoitusta lisää, ja kohta selvisi, että kyseessä oli liittoutuneiden laivasaattueen PQ18 reittiohjelma aikatauluineen sekä rahti- ja saattoalusten määrät välillä Islanti–Arkangel!

Avatut sanomat lähetettiin Päämajaan, josta niiden sisältämät tiedot välitettiin Saksaan. Saksalaiset hyökkäsivät saattuetta vastaan upottaen 44 rahtilaivasta 13, vaikka saattueen välittömänä suojana olivat lentotukialus HMS Avenger, risteilijä, parikymmentä hävittäjää sekä muutama korvetti ja raivaaja.

Suuri määrä puna-armeijalle tarkoitetuista aseista meni Jäämereen.
Tämä helpotti osaltaan tietysti myös omia joukkojamme.
PQ18:n kokeman tappion takia kolmeen kuukauteen Neuvostoliitolle ei lähetetty yhtään saattuetta.

Tapauksen jälkeen Saksan sodanjohto oli kiitollinen: ”Suomen radiotiedustelun on saatava meiltä kaikki, mitä se tarvitsee”.

Radiotiedustelussa koodien avaaminen ja selvittäminen vaati paljon loogista päättelyä ja kielituntemusta. Samoin laaja matematiikan ja tilastotieteen osaaminen olivat tärkeitä. Viestithän olivat pelkkiä numeroita ja numerojonoja.

Jatkosodan alussa venäläisten 168. Jalkaväkidivisioona ja sen komentaja eversti Andrei Bondarev olivat suomalaisten koodinmurtajien suosikkeja.

Esimerkiksi komentaja Bondarevin tilanneselostukset radioitse ylemmälle taholle olivat säännöllisiä, perusteellisia ja systemaattisia. Näiden viestien avulla aukesi kymmeniä muitakin viestejä päivittäin.

168. Jalkaväkidivisioona oli tuttu ja kuunneltu joukko jo Talvisodan ajalta.
Se suljettiin Laatokan koillisnurkassa ns. Kitilän suurmottiin.
Rauhantulo pelasti divisioonan silloin täydelliseltä tuholta.

Jatkosodassa 168. Jalkaväkidivisioonan rintamavastuualue oli Sortavalan suunnalla pääpiirtein Parikkalan Tyrjän ja Jänisjärven välisellä alueella.
Komentajana oli edelleen eversti A. Bondarev.

Suomalaiset puristivat vihollisdivisioonan Laatokkaa vasten elokuun puoliväliin 1941 mennessä. Vihollisjoukkojen rippeet pakenivat laivoilla Valamon saarille, myöhemmin sitten Leningradiin. Kalusto jäi Laatokan rannoille ja suomalaisten käsiin.

Andrei Bondarev palkittiin sodan aikana ansioistaan Neuvostoliiton sankarin arvolla.

Nykyään Sortavalassa Helyläntie, eli tie, jota pitkin tullaan pohjoisesta kaupunkiin, on nimetty Ulitsa Bondarevaksi.

Sana ”bondarev” (бондарь) tarkoittaa tynnyrintekijää.

Kokeneena sotilaana ja valtiomiestaitoisena henkilönä Suomen Armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ymmärsi radiotiedustelun suuren merkityksen pienelle maalle: se säästää suomalaisia, antaa tehoa omiin sotatoimiin ja voi palvella eri tilanteissa myös poliittista rintamaa.

Tässä on kuva Mannerheimin vierailusta Radiotiedustelukeskuksessa Sortavalan Vaalijalassa:

http://www.pkymasehist.fi/radtied04.jpg

Suomen sodanjohto oli jatkuvasti hyvin perillä kansainvälisestä viestiliikenteestä. Tästä oli merkittävää hyötyä vuosina 1943-44, kun Suomi halusi irrottautua sodasta ja neuvotella rauhasta. Radiotiedustelu oli jo vuosia selvittänyt ja avannut liittoutuneiden viestiliikennettä.

Kun Englanti brittiläisine kansainyhteisöneen oli julistanut sodan Suomelle joulukuussa 1941, Yhdysvallat sähkötti tiedoksi Helsingin lähetystölleen Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja Intian sodanjulistukset Suomelle.

Reino Hallamaa hankki sähkeiden alkuperäiset tekstit ulkoministeriöltä ja salakirjoitetut tekstit Posti- ja lennätinlaitokselta. Yli 40 erikoismiehen diplomaattisähkeiden avausryhmä selvitti koodin. Vuoden 1942 keväästä alkaen Suomi kykeni lukemaan Yhdysvaltain salaisimmatkin sähkeet.

Tällä oli oma merkityksensä, kun Suomi irrottautui sodasta loppukesällä 1944.

hyvä törinä, asia on klaari

Suomi24-roskapalstan helmiä! Mahottoman mielenkiintoiset tekstit, kiitos.
Mummini on ollut Vaalijalassa lottana ja kun tässä itse parhaillaan olen Sortavalassa käymässä täytyy ne rakennukset ehdottomasti käydä katsomassa.

Vaalijalan sairaalan rakennuskin lienee vielä olemassa, mutta ilmeisesti moskovalaisen keinottelijan ansiosta rappiolla.

Vahingossa löysin! Kuten SimoL tuossa aikaisemmin (vajaa vuosi sitten) kirjoitti, tässä on todellakin yksi Suomi24 -palstan helmistä. Kiitos asiantuntijoille!