http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042115462112_uu.shtml
Myös narsistilla voi olla muitakin ongelmia ja narsistitkin ovat persoonia.
Itsemurha kuuluu osan tapoihin tai sillä uhkailu. tiedän narsistin näyttäneen 18 vuotiaalle sukulaistytölleen asetta ja uhanneen tappaa sillä joskus itsensä.
Mies ei sitä tehnyt vaan on edelleen yli 20 vuoden jälkeen hyvissä voimissa ja jatkaa erilaista kiusaamista.
Narsistitkaan eivät ole samanlaisia vaikka heissä on paljon samoja piirteitä. Osa on väkivaltaisia ja osa taas pelkän henkisen väkivallan taitajia. Ja sitten on näiden yhdistelmiä.
Perheen äiti kertoo narsistisesta miehestään
3
222
Vastaukset
- Narske
"Narsistitkin ovat persoonia..."
Aivan. Kyllä narsistit ovat persoonia, ennen ja jälkeen sen kun ovat luonnehäiriönsä itselleen ja lopulta ehkä toisillekin myöntäneet. Jälkeenpäin persoona on ontto.
Narsisti voi saada aikaan hyvääkin, häiriön häntä ajaessa. Narsisti voi olla hyväntahtoinen. Lopulta hinnan maksavat häntä lähinnä olevat. Ja hän itse.
Narsistien selviytymistarinat eivät taida iltapäivälehtiin kelvata. Ja olisiko niitä edes tarjolla?- Markku Ahdeoja
Narsisti on se, joka yleensä selviytyy. Saa naisia/miehiä. Saa rahaa ja voi hyvin.
Jos parisuhde kaatuu niin seuraava uhri on jo katsottu valmiiksi ja sama homma jatkuu
- hukka08
Täyttyykö narsismin tuntomerkit, jos ihminen valehtelee aina, kun hän sen avulla pääsee jostain itselle kiusallisesta/vahingollisesta tilanteesta eroon. Ihminen ei tunne syyllisyyttä siitä, että on aiheuttanut toiminnallaan toiselle ehkä vaikeasti korvattavaa vahinkoa. Ei tunne häpeää. Jotenkin hirveän kylmä. Syyllistää muita, vaikka itse on syyllinen. Ja se toinen puoli: työssä täysin luotettava ja erittäin kunnianhimoinen.
Tällainen johtajamies oli lähipiirissäni. Vieläkin puistattaa. Hän oli kuin liukas saippua. Turha oli yrittää ottaa otetta. Niin ja hän petti jatkuvasti vaimoaan eri naisten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k984128Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k292900Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2452337Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet602132- 721456
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761300- 901119
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911101- 71984
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?57955