J.Ollila totesi keskustelun yritysjohtajien palkkioista olevan 'trendi-ilmiö'. Eiköhän pikemminkin 'ikiaikainen ilmiö', sehän on iankaikkista luokkataistelu - keskustelua. So.: jotkut tekevät oikeat työt, ja pieni porukka vetää rahat. Toisekseen Ollilan kommentit Nokian 'ikiaikaisesta kehittämisestä' menevät juuri päinvastoin. Väittäisin etteivät matkapuhelimet jatkossa pysty sisältämään enää uusia ihmellisyyksiä. Vaikka markkinat pysyvätki jollakin akselilla pystyssä on pahin buumi matkapuhelinalalla menneisyyttä. En ainakaan minä ymmärrä mitä uutta -paitsi pilkunhöyläämistä- kys. ala voisi enää uusilla malleilla tarjota. Valtio sijoitti Lipposen ja Vanhasen hallituksien aikaan Nokiaan satoja miljoonia. Lupauksista ja tuista huolimatta Nokian yksiköt eivät ole kuitenkaan maassa pysyneet. Ollilan olisi syytä olla onnellisena hiljaa. Jatkuvan kasvun odotus -vailla konkreettista hyötyä- on paradoksi.
J.Ollila YLElle ...
6
<50
Vastaukset
- Ollit kupille
Ollila myös totesi johtajien palkkioiden olevan kohtuullisella tasolla.Toisaalta Ollila totesi eri termein ilmaistuna työntekijöiden palkkojen olevan syy tuotannon lähtemiseen Suomesta.Suomeksi tämä on liian suuret palkat.Johtajat ansaitsevat kahdessa viikossa tai kuukaudessa sen mitä keskituloinen VUODESSA.Eikä tässä ole edes mitään bonuksia tai muita palkkijoita laskettu mukaan.Siis kohtuu on katsojan silmässä ja Ollilan kohtuus on aivan muuta mitä keskivertokansalaisen kohtuus.Ollila on ilmiselvästi imenyt samat opit mitä Wahlrooskin viljelee kannanotoissaan.Kohtuutta näillä herroilla ei ole puheissa mitä suustaan päästävät.Viimeinen kohtuullinen arvostettu johtaja on minun mielestäni Casimir Ehrnroot.
- jo on markkinat
Tää setä ei vielä ole tajunnut että hänen loiston vuotensa ovat menneet ajat sitten.
Kannattaisi jonkun maidontuottajan ottaa hänet lypsäjäksi tilallensa, niin etevä on lypsyhommissa tämä mies. Taidokkaasti lypsi valtiolta rahaa uhkailemalla että Nokia lähtee Suomesta ellei massia heru - ja aina taisi onnistua. Monta ker6aa. Nyt sitten lypsetään piensijoittajien viimeisetkin eurot ja ollaan niin suomalaista niin suomalaista ja piensijoittaja on arvossaan.. Mitenkähän on pääseekö tämä setä ylimielisyydestään ja omahyväisyystään ikinä .
Sitäpaitsi hän taitaa olla ihan väärä mies puhumaan kohtuullisuudesta. Siinä ei varsinaisesti ole mitään kohtuullista että samaan aikaan kun herrat käärii bonusmiljoonia plakkariinsa, duunari käy sossusta kinumassa perusturvaa voidakseen tienata näille bonustelijoille lisää miljoonia. - JOHTAJAT PÄRJÄÄVÄT
"Johtajien palkat ovat Suomessa kohtuullisia", olisi mielenkiintoista kuinka tämä herra määrittelisi pienituloiset ihmiset esimerkiksi: kansaneläkeläiset, työttömät, pienituloiset työeläkeläiset ja muut vastaavat.
- haisevaa p a s k aa
ollilalle lähtölahjaksi !
huomattiin, vähätteli johtajien palkkoja ja palkkioita, sai monen suomalaisen niskakarvat pystyy,
Ollila vaikutti typerykseltä, ei ihme jos nokia kaatuiki tommosen johdolla ! - kateus oli päällimäi
senä, ettei vaan suomesta löydy yhtä hyvää ja parempaa uutta johtajaa.
EI Ollila älykäs johtaja ollu, kyllä sen menestyksen teki aikoinaan huippu älykkäät insinööit eli työntekijät,,
jos oli älykäs ollu ei olisi ikinä palkannu Elopia johtoon !- Ahneiden jalanjäljet
"Vanha kansa" on keksinyt viisaita sananlaskuja; anheella on p......n loppu, pää tulee vetäjän käteen, sitä niittää mitä kylvää jne. Ahneet saavat siis maistaa omaa lääkettään jossakin vaiheessa.
Ollilan mielestä on trendikästä puhua ahneudesta, mutta totuus on hieman karvaampi; ahneudesta on tullut maan tapa, kuten lahjuksistakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k573949Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k92551Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet541932- 721416
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761270Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1991237Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911081- 901069
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41896Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55894