Pudasjärvi – varoitus Suomelle

Erittäin huolestunut

62

2428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ho-hottentotti

      Vanhoina hyvinä aikoina Pudasjärven kongolaiset olivat hemmilöitä ja Lehmikankaita

    • miksi, oinaspanuma?

      Kannattaa lukea artikkeli, sillä on hyvätkin puolensa. Kiihkonationalismia tietysti on syytä varoa, mutta patriootin pojatkin ovat oikeilla jäljillä.
      Minusta tämä maahanmuuttopolitiikka olisi ansainnut etukäteen kunnon kansalais-keskustelun. On halpamaista ja kuntalaisia aliarvioivaa tehdä 'salassa' päätös miltei tuhannen maahanmuuttajan tuomisesta muutaman tuhannen asukkaan kyläkeskukseen. Ja järjestää jälkikäteen tupailtoja, joihin tekopyhästi kutsutaan jälkikäteen 'tutustumaan' monikulttuuriseen tulevaisuuteen. Niihin tupailtoihin en mene, kun en maahanmuuttajia ole tänne kutsunutkaan.
      Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset järjellä! Kaukaa pimeimmästä Afrikasta, aivan tuikituntemattomasta kulttuurista tuodaan tänne satoja ja taas satoja ihmisiä. Ilman että meitä paikallisia ennakkoon valmistellaan, mistä he tulevat, millaisista oloista, mitä he ovat kokeneet, mitä odotuksia heillä on. Onko meillä heille mitään muuta tarjottavaa kun villasukkia ja vanhoja polkupyöriä? Osaavatko he lukea ja kirjoittaa edes omalla äidinkielellään? Onko heille kerrottu meidän oloistamme, 30 asteen pakkasista, pilkkopimeistä marraskuun kaamospäivistä, terkkarissa makaavista vaippavanhuksista, työttömyydestä ja syrjäytyneisyydestä, masennuksesta ja itsemurhista? Tä? En myöskään ymmärrä että sodankäyneitä sotilaita Irakista, Somaliasta tai Afkanistanista tuodaan tänne, karsinoidaan testosteronia uhkuvat nuoret miehet Törrönkankaalle entiseen vanhainkotiin. Maksetaan ruoka, juoma ja huvitukset ja odotetaan, että he 'oppisivat tavoille', menisivät töihin ja olisivat nöyriä. Nämä pojat tulevat kulttuurista, jossa mies määrää ja miehellä on kunnia, jota varjellaan kyselemättä kylmästi vaikka väkivallalla. On siinä sossutädeillä kohta pitelemistä. Nämä pojat eivät pyydä nätisti, ovat tottuneet ottamaan minkä omakseen katsovat. Siinä on kohta Lars Levin viattomat, pisimmät reissunsa ouluun tehneet tyttäret ihmeissään.
      Mutta Oinas-Panuma, Riekki, Daavittila ja Kälkäjä ovat innoissaan - Pudasjärvi on totisesti kohta kansainvälistynyt.

      • Veteraanin kaveri

        Et varmastikaan kehtaisi paasata samasta asiasta sotaveteraanille. Hän olisi mitä todennäköisimmin historian kokeneena maahanmuuttopolitiikasta toista mieltä.

      • Pappa

        Aivan kestämätön tilanne on kun joutilaat MAMUT kävellä laahustavat toimettomana ja verorahoilla elellen. Hyvät ystävät te maksatte tämän kaiken! Onko tavallisella työttömällä tähän mahdollisuutta ja oikeutta, ei ole. Kyllä nöyrä työntekijä ulkoistetaan mutta MAMUILLE järjestetään kaikki. Tämähän on vasta alkua! varsinainen MAMUJEN maahan ryntäys on vielä edessä. Herra armahda meidät!

      • "paras sekoitus"

        voiko tuon paremmin enää asian kirjoittaa ,
        KIITOS
        ps. kohta on lestatytöt täkkä pystyssä näille pikipäille

      • Amirossi xxxl

        Todella hyvä kannanotto.
        Saamme uuden kaupunginjohtajan, hyvä näin.
        KD on pois samoin Kälkäjä ja E-Panuma. Tästä alkaa muutos Pudasjärven hyväksi. Vääryyksistä ja virheistä on kaupungilaiset saaneet tarpeeksi ja oppineet jotain.
        On alettava hakemaan vastuun kantajia, jotka vastaavat tekemistään virheistä?

      • sotiik
        Pappa kirjoitti:

        Aivan kestämätön tilanne on kun joutilaat MAMUT kävellä laahustavat toimettomana ja verorahoilla elellen. Hyvät ystävät te maksatte tämän kaiken! Onko tavallisella työttömällä tähän mahdollisuutta ja oikeutta, ei ole. Kyllä nöyrä työntekijä ulkoistetaan mutta MAMUILLE järjestetään kaikki. Tämähän on vasta alkua! varsinainen MAMUJEN maahan ryntäys on vielä edessä. Herra armahda meidät!

        Olipa hyvä kirjoitus! Kiitos. kiitos ja kiitos

      • Rappiollemen.

        16.12.2010 13:46
        "H päästettiin 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle"

        Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974 [1]) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki[2], joka istuu tuomiotaan Suomessa Vaasan vankilassa.[3] Hussein on tuomittu murhasta[4], raiskauksesta[1][5][3] ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä[1][5][3].

        Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.[6]

        Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä,[4] silpoen Ikosen veitsellä[3...........

        Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7] Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.[5

      • Andred
        Pappa kirjoitti:

        Aivan kestämätön tilanne on kun joutilaat MAMUT kävellä laahustavat toimettomana ja verorahoilla elellen. Hyvät ystävät te maksatte tämän kaiken! Onko tavallisella työttömällä tähän mahdollisuutta ja oikeutta, ei ole. Kyllä nöyrä työntekijä ulkoistetaan mutta MAMUILLE järjestetään kaikki. Tämähän on vasta alkua! varsinainen MAMUJEN maahan ryntäys on vielä edessä. Herra armahda meidät!

        Kyllä Papan kirjoitus on vielä tänäänkin nykypäivää. Kaupunkilaiset kärsii KD toiminnasta. Mamut voivat hyvin ja kantaväestö kärsii niukkuutta. Onko tämä oikein? KD vastuuseen! Kantaväestölle on annettava samat edut kuin mamut saavat.

    • T

      Asiallinen ja hyvä kirjoitus. Poliitikot ja muut monikulturistit pitävät ihmisiä pilkkanaan!!

      Jos olet kirjoituksen kanssa samaa mieltä, jaa sitä eteenpäin ystäville ja sukulaisille jne.

    • hitlerillä 1 kives..

      Natsisiat täällä suoltavat sontaa.

      • Munakas

        Hitleri tuli toimeen 1-kiveksellä hyvin. Epäonnistuneita työssään ovat kiveksöttämät

    • Tykkyläinen
      • minäminätaiteilija

        taas -minäminäminä . tykkyläinen.

      • Tykkyläinen
        minäminätaiteilija kirjoitti:

        taas -minäminäminä . tykkyläinen.

        Ei ollut muita laujajia Suomesta kuin minä ja minä ja minä ja minä ja minä ja kaikki kateelliset itkee nyt kun ei ole uskaltanut koskaan olla mitään.

      • lusikalla, meinaan
        Tykkyläinen kirjoitti:

        Ei ollut muita laujajia Suomesta kuin minä ja minä ja minä ja minä ja minä ja kaikki kateelliset itkee nyt kun ei ole uskaltanut koskaan olla mitään.

        jos muovisankon pohjan tepsuttelu sohvalla parin jodlaavanulkosuomalaisen kanssa on rohkeutta 'olla jotakin', niin eipä ole paljoa vaadittu. jos ei ole kyllä siinä tapauksessa annettukkaan.

      • Minimimerkki
        lusikalla, meinaan kirjoitti:

        jos muovisankon pohjan tepsuttelu sohvalla parin jodlaavanulkosuomalaisen kanssa on rohkeutta 'olla jotakin', niin eipä ole paljoa vaadittu. jos ei ole kyllä siinä tapauksessa annettukkaan.

        Tässä me rohkeat nimimerkillä kommentoidaan ja arvostellaan!

        Tykkyläiselle nostan hattua!!!

        Velliperseyden multihuipentuma yllä oleva kommentti.

      • minimi
        Minimimerkki kirjoitti:

        Tässä me rohkeat nimimerkillä kommentoidaan ja arvostellaan!

        Tykkyläiselle nostan hattua!!!

        Velliperseyden multihuipentuma yllä oleva kommentti.

        jos tuhat kärpästä tykkää sonnasta, ei se tee sonnasta hyvää.

      • Tykkyläinen
        lusikalla, meinaan kirjoitti:

        jos muovisankon pohjan tepsuttelu sohvalla parin jodlaavanulkosuomalaisen kanssa on rohkeutta 'olla jotakin', niin eipä ole paljoa vaadittu. jos ei ole kyllä siinä tapauksessa annettukkaan.

        Anarkia on ikävä piirre, johon epätoivo saamattomuudesta ihmistä ajaa, tappaminen eikä väkivalta auta missään asiassa, uteliaisuus elämää kohtaan on se voima jolla ympäristöämme rakennetaan ja joka luo uusia mahdollisuuksia elämään. Sankon pohjalta löytyy varmasti enempi totuuksia ja ideoita kuin peräkammarin sängynpohjalta. Ota vuoteesi ja suksi luontoon hengittämään raitista ilmaa, niin ajatuksetkin kirkastuvat ja löydät mahdollisesti ilon elämääsi, sinä katkera suomalainen.

      • mievaah

        tykkyläinen on kyllä kaiken huippu !! kaikkea se leipä elättää!! säälittää!!

      • haavistoko
        mievaah kirjoitti:

        tykkyläinen on kyllä kaiken huippu !! kaikkea se leipä elättää!! säälittää!!

        Soinilla pitäs potkasta koko Tykkylänen (150 kg) hevon v-tuun persuista. Jätkä on niin tyhymä ettei erota persuja vihreistä.

      • visio?
        haavistoko kirjoitti:

        Soinilla pitäs potkasta koko Tykkylänen (150 kg) hevon v-tuun persuista. Jätkä on niin tyhymä ettei erota persuja vihreistä.

        "Taiteilija" Tykkyläinen ja tyhjäntoimittaja (huom. ei lainausmerkkejä) Kemppainen voisivat perustaa yhessä oman puolueen Pudasjärvelle! Puolue ajaisi lessujen ja mamujen asioita, ja muutaman vuoden päästä Pudasjärvi voisi itsenäistyä muodostaen maahanmuuttajien ja lestadiolaisten vapaavaltion keisarin ja keisarinnan suvaitsevaisessa yhteishallinnassa.

      • Markku Kemppainen
        visio? kirjoitti:

        Kyllä näköjään tyhjäntoimittaja toisensa tunnistaa...

      • ho hooo
        Tykkyläinen kirjoitti:

        Ei ollut muita laujajia Suomesta kuin minä ja minä ja minä ja minä ja minä ja kaikki kateelliset itkee nyt kun ei ole uskaltanut koskaan olla mitään.

        tykkyläinenkö luulee olevansa jotain!?? vitun kylähullu joka joutais hoitoon!!

      • Laki,laki

        16.12.2010 13:46
        "H päästettiin 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle"

        Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974 [1]) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki[2], joka istuu tuomiotaan Suomessa Vaasan vankilassa.[3] Hussein on tuomittu murhasta[4], raiskauksesta[1][5][3] ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä[1][5][3].

        Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.[6]

        Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä,[4] silpoen Ikosen veitsellä[3...........

        Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7] Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.[5

    • Markku Kemppainen

      Olenpas minäminäminäkin käynyt mamuille laulamassa Törrössä. Että ainoa et ole!;-)) Vedin 3 varttia musaa.

      • Tykkyläinen

        Hyvä Markku, jatketaan laululinjalla, tässä ei päde mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, vai miten se oli....

    • Housupaskassa

      Paska jo housussa, ei siis tarvi muuta kuin siivota se paskantaja.

      Onneksi tulee vaalit!

      • hilly-billy, senior

      • a-pu-va
        hilly-billy, senior kirjoitti:

        what a dork.

        Voihan vee! Ja tämän kaverinko pitäisi olla hallituksen ykköstykki sortajia vastaan???
        Hyvästi Pudasjärvi, viimeinen sammuttaa valot

      • Tuunari toiseen
        a-pu-va kirjoitti:

        Voihan vee! Ja tämän kaverinko pitäisi olla hallituksen ykköstykki sortajia vastaan???
        Hyvästi Pudasjärvi, viimeinen sammuttaa valot

        Niin pitäisi mutta? Mihin on työläiset unohdettu? Kuka huomioi ja pitää tavallisen palkansaajan puolta? Mihin ollaan meneossa? Onneksi on Tuula!

      • Väärän koivun juuret

      • Tykkyläinen
        Väärän koivun juuret kirjoitti:

        Tykkyläisen olisi viisainta ilmoittaa julkisesti että hän edustaa rehellisten Perussuomalaisten sijaan Vihervasemmistoa, mihin jo tuubittelu ja sen aiheet selkesti viittaa.

        Pistäppä pari tuubilinkkiä, niin katsotaan asian oikea laita

      • Maamme puolesta

      • ruutipappa
        Tuunari toiseen kirjoitti:

        Niin pitäisi mutta? Mihin on työläiset unohdettu? Kuka huomioi ja pitää tavallisen palkansaajan puolta? Mihin ollaan meneossa? Onneksi on Tuula!

        Yritykset kaikki pois ettei tarvita palakansaajia. Jokkainen voi ellää luontaistalouvessa. Ei tarvita palakanmaksajia eikä palakansaajia. Jokkaine nvoi kasvattaa ite ruokasa ja tehä vaatteensa. Kun ei kukaan pijä huolta tavallisesta palakanmaksajastakaan.

    • ex-pudasjärvinen
      • Pirrkkonen

        en halua vaarantaa tietokoneen tietoturvaa menemällä kyseiselle sivustolle...

    • nim.

      Voi hyvät ihmiset, älkää nyt edes lukeko tuollaisten äärinationalistien kirjottamaa propagandaa!! itse en edes halua kutsua tuollaista isänmaallisuudeksi... Hulluutta ja jälkeenjääneisyyttä tuo on.

      • Pelkurit Raukat

        Totuus hirvittää ?

      • Rohkea rokansyöjä
        Pelkurit Raukat kirjoitti:

        Totuus hirvittää ?

        Mikä tuossa nyt niin paljon hirvittää ?

      • "paras sekoitus"
        Rohkea rokansyöjä kirjoitti:

        Mikä tuossa nyt niin paljon hirvittää ?

        miettikää nyt hyvät pudasjärveläiset ,että mitä hyötyä niistä meille on ?
        (omat jälkipolvet muuttavat pois)
        "pudasjärven parhain sekoitus"

    • Rasistit hiljaa

      Ei Pudasjärvi pilaannu muutamasta maahanmuuttajasta ei.Kulttuuria ovat kansalaiset kaivanneet ja nyt johto on sitä hankkinut.

      • Tuubitellen

        Tuubitus kulttuuria ?

    • "paras sekoitus"

      hyvä kun noin aatelet !
      rasisteja emme ole !ollaan vain pudasjärvisiä ,mutta ´mieti `´ mitä tapahtuu noin ehkä jo jos aateellan 5 vuotta eteepäin ? miten sitten täällä ihmiset vanhenee ja sitten ,ei tuu uusia meikälisiä tilalle,
      (ei tuu mieleen enää mitään)
      rasistit hiljaa hiljaa vai mitä ?

    • Puhdas valkoinen

      Ostin pyykkikoneen ja luin käyttöohjeen:värilliset pestävä erillään,valkoiset erillään.Mitä me opimme tästä?Ei "sotketa" valkoisia värillisillä!

      • Valitse värit

        Valkopyykkiä ei keltaiset rintaliivit niinkään tärvele

    • pudajärvi/puhos

      Pudasjärvellä suomen paskimmat päättäjät ajatellaan vaan omaa napaa eikä kyläläisiä. daavidistaki ollu ihan älyttömästi hyötyä, rahat loppuu kesken mutta ei hätää otetaan pudasjärvi täyteen maahanmuuttajia niin päättäjät voi ostaa itelle jotain kivaa !!!!

    • SuomiSuomalaisille
      • kake721

        kerrankin sellainen poliittinen ryhmä, joka ei vaikuta läpeensä korruptoituneelta!! mitenhän noihin voi liittyä?

      • Vastarinta

      • Vastarinta

    • SUOMI SUOMALAISILLE

      Pudasjärveläisten on aika ottaa järeämmät teot käyttöön näitten pakolaisten haalimista vastaan tänne pienelle paikkakunnalle.
      En yhtään ymmärrä Arvo Niskasaarenkaan toimintaa aikoinaan muutaman pakolaisen suojelusta ja piilottelusta jotka eivät saaneet turvapaikkaa suomesta,hänen toimintansa täytti rikollisen toiminnan teot joita teki kirkon suojissa.
      On aika perustaa Pudasjärvelle vastarintaliike vastustamaan ja estämään pakolaistulvaa tälläisellekkin paikkakunnalle,jossa lasten ja vanhusten asiat olisi laitettava ensin kuntoon ja omalle kansalle työtä,kikkarapäät voi suoraan passitta sinne mistä ovat tulleetkin!

      • plkjhgf

        Ei muuta kun perustamaan sitten.Nimettömänä huutelemalla täällä ei perusteta minkään puolesta tai vastaan olevaa liikettä.

    • yksikin p. liikaa

      Sotaveteraani isäkin alkaa haudassa kääntyilemään kun kuulee pakolaistulvasta Pudasjärvelle!

      • asiantuntia

        Minä jo ihmttelin mikä siellä Riekinkankaassa pölisee. Tuosta edeltähän se selvisi, sotaveteraanien jäänteet pyörivät haudoissaan.
        Nyt on kaljupäillä helppo panna kaikki itse kehittämänsä ennakkoluulot veteraanien piikkiin. Olisitte kysyneet heiltä itseltään.

    • hohhoijaaaaa

      Voi herran jumala. Pakolaisii on ympäri suomee ja te meuhkaatte siittä, kuinka Pudasjärvellä on niitä. Tehän tässä ajattelette omaa napaanne :) Ite opiskelin vuoden verran siellä ammattikoulussa eikä asia haitannu mua yhtään. Sen verran voin sanoo pudiksesta, etten siellä todellakaan asuis vaikka maksettaisiin. Jos on hiukankin eri näkönen, nii ihmiset kattoo ku syöpää kaupassa, terveyskeskuksessa jne jne. En sanois, että siellä on erityisen ystävällisiä ihmisiä. Se on moro pudikselle, minuu siel ei ennää nää ;)

    • lisää vaa

      Hyvä se on uutta verta siihen sisäsiittoiseen tuppukylään saada.

    • Että näin
    • Saara4

      Kyllä varmaan "uusi veri" olisi Pudasjärvelle tarpeen-sisäsiittoisuus lienee niin ilmiselvää!!!
      Toiseksi-ei kai kukaan Pudasjärvellä tosissaan kuvittele, että mamut tulevat siellä viipymään muutamaa pakollista kk pidempään?-elleivät sitten eksy avioon paikallisten kanssa!!!
      Jotenkin tuntuu, että eiköhän pudasjärvisten kannattaisi keskittyä vähän tärkeämpiin asioihin, kun koko kylä on kuin p...läpi! että sillai!!!

      • Historiatoist.

        16.12.2010 13:46
        "H päästettiin 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle"

        Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974 [1]) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki[2], joka istuu tuomiotaan Suomessa Vaasan vankilassa.[3] Hussein on tuomittu murhasta[4], raiskauksesta[1][5][3] ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä[1][5][3].

        Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.[6]

        Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä,[4] silpoen Ikosen veitsellä[3...........

        Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7] Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.[5

    • kurenposki

      Lieksassa on oltu tyytyväisiä. Käykääpä s24/lieksa-sivuilla.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe