kumppanin tärkeys verrattuna muihin?

En usko että se että miehesi arvostaa ja rakastaa muitakin läheisiään, kertoo mitenkään siitä että teillä olisi huono suhde. Rakastumisen ja romanttisen rakkauden sinä voit vaatia täysin itsellesi, mutta mitä lähimmäisen rakkauteen tulee, niin sinun on hyväksyttävä että muutkin ovat rakkaita ihmisiä hänelle.

Mikäli tämä näkyy ajankäytössä niin että sinä jäät aina kakkoseksi muille, voit olla syyn kanssa huolissasi. Mikäli taas kyse on vain puhtaasti siitä että kumppanisi välittää muistakin hyvin paljon, on se aivan normaalia.

Minulle avomieheni on siinä mielessä tärkein, että tietoisesti uhraan hänelle eniten aikaani, ja hän on minun paras ystäväni ja rakastettuni. Siinä mielessä en voi verrata häntä muihin. Mutta myös sisarukseni ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita, mutta en käytä heihin samoissa määrin energiaa ja aikaa.

Sanoisinko nyt niin että ihmissuhteista tärkein on suhde puolisooni, tärkeimpiä ihmisiä taas on monia; puoliso, läheisimmät ystävät, perhe jne.

Jotkut ovat myös enemmän sellaisia yhteen kiintyviä ihmisiä. Kyllähän sen huomaa jo lapsena, monet tarvitsevat sen yhden tukipilarin parhaaksi ystäväksi ja sulkevat muut ulkopuolelle, kun taas toiset tarvitsevat useamman ystävän. Ehkä tämä on teidän ero?

Jos mun pitäis nimetä elämäni tärkein ihminen, niin en kyllä siihen pystyis. Mulle tärkeimpiä on mies, äiti, sisko ja veli. En vaan pysty niitä erottelemaan, kaikki on yhtä tärkeitä ja rakkaita.

Itselleni tärkein on aina elämänkumppani. Sitten seuraavat perhe ja ystävät samalla viivalla. Lapsia minulla ei ole, he tulisivat toki ensimmäisenä.

Kyllä itselle kaikista tärkein on se oma perhe: lapsi ja mies. Sitten sukulaiset ja ystävät siihen perään.

Minulle tärkein on oma lapsi ja sitte mies. Enne lasta tärkein oli mies ja sitten vasta vanhemmat ja ystävät.
Tämä johtunee varmaan viileistä väleistä vanhempiin...?

Minulle kumppani on aina tärkein ihminen ja kaikki muut tulevat hänen jälkeensä. Vanhemmillani on tietysti siinä rinnalla oma asemansa, mutta he eivät ole samalla tavalla tärkeitä, kun kumppani. Jos eivät myöskään vähemmän tärkeitä verivanhempinani.

:-)

Minullakaan ei ole lapsia, mutta jos olisi he olisivat tietysti numero yksi. Heidän isänsä tietysti myös miehenä aina se tärkein ihminen.

Lapset ovat nro 1 sitten tulee puoliso. Molemmilla meillä on sama periaate.

Omat vanhemmat, sisarukset, ystävät, sukulaiset, kaverit tulee sitten tuossa järjestyksessä.

Miksi ihmiset hassahtavat nostamaan lapset sijalle 1??? Kyllä pitäis edelleen tärkein olla se kumppani ja parisuhteesta muodostunut yksikkö, johon sitten vaan liitetään lapsia. Parisuhteen pitäisi tietyllä tavalla mennä lasten yli, koska toimiva parisuhde on koko perheen ydin, ei ne laaaaapset.

Minulle tuon määrittely on helppoa, ei ole vanhempia enää elossa eikä ole lapsia ja sisaruksiin on melko etäiset välit. Siispä rakas vaimonihan se läheisin ihminen minulle on.

Minulle kaikista tärkein on hän, aviopuolisoni ja hän on sanonut, että minä olen hänelle tärkein. Kun lapset aikuistuu heistä on silloin päästettävä tietyllä tapaa irti, antaa heidän itsenäistyä. Lapset ovat vain "lainaa", kumppani on rinnalla kunnes kuolema eroittaa. Tällä periaateella ainakin minä elän avioliitossa rakastamani miehen kanssa.

Mulle moni ihminen on tärkeä omalla tavallaan. Puoliso eri tavalla kuin lapset, vanhemmat eri tavalla kuin puoliso, sisarukset omia yksilöitään ja kaverit ja ystävät. Puoliso on kuitenkin se paras kaveri, ystävä, jonka kanssa jaetaan ihan kaikki - no ei toistemme kavereiden salaisuuksia tietenkään. Omistushaluista kumppania en edes sietäisi. Me kyllä ymmärretään hyväksytään ja pidetään itsestänä selvänä että joskus on muutakin tärkeämpää kuin oman kullan kainalossa löhöily. Sellaiselle on silti aina oma aikansa ja paikkansa. Sellasta tilannetta ei ehkä ole tullut, missä pitäisi päättää kumman puolella on: kumppanin vai jonkun muun ja hävinnyt osapuoli loukkaantuisi. Sisareni joutui pari vuotta sitten onnettomuuteen. Yh, lapsi oli 6-vuotias. Peruutin mieheni kanssa sovitun hänelle todella tärkeän menon (minun olisi ehdottomasti pitänyt olla avecina) sekä omien lastemme hoitajan (naapurin tyttö) ja olin itse lasten siskon lapsen kanssa kotona. Pari päivää siskolla meni sairaalassa. Mieheni ymmärsi täysin. Hän olisi vastaavassa tilanteessa toiminut samoin. Tiedän kyllä ettei kaikki tekisi niin. "Onhan siskolla muitakin ihmisiä, kavereita, teidän äiti, lapsen isä (joo joo).." Sillä hetkellä se vaan tuntui oikealta tavalta eikä sen enempää.

Samoilla linjoilla kanssani tuntuu enemmistö olevan. Joskus vaan elämässä tulee tilanteita jolloin ihmiset pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.
Jokainen voi vaikka kuvitella mielikuvitustilanteen, että olisi kotona lasten kanssa ja kumppani, sukulaiset ja ystävät olisivat lähteneet veneretkelle. Sitten poliisi soittaisi, että vain yksi selvisi. Kenen nimen haluatte kuulla?

Kyllä se niin on, että lapset ensimmäiseksi. Lapset ovat minun ja mieheni lihaa ja verta ja meidän vastuulla. Ei mikään ole sen tärkeämpää. Mies, äiti, veli, muut sukulaiset ja ystävät tulevat sitten perässä, mutta heitäkin rakastan eri tavalla ja jokainen heistä yhtä tärkeä enkä voisi heitä mitenkään listata... Se nyt vaan on niin.

Tuota veneretki juttua en haluaisi edes miettiä. Mutta kyllä haluaisin kuulla, että mieheni (lasten isä ja toinen puoliskoni) olisi se selviytyjä... Tietysti omaa perhettä ajatellen.

omituisia juttuja mietitte. kuka on tärkein. harvapa tunnustaa itse olevansa tärkein. kaikki muu on teeskentelyä.

Itsekin olen miettinyt samaa, en ole varma, että kuinka tärkeä olen vaimolleni.

-hän jaksaa aina leipoa synttärikakun vanhapoikaveljelleen, ei koskaan minulle

-kun hän saa kehuja pomoltaan, niin hän soittaa ekana äidilleen, ei minulle

-hän auttaa joskus isäänsä tämän auton pesemisessä, ei koskaan osallistu meidän auton pesuun. Se on aviomiehen velvollisuus!

-työttömälle siskolle löytyy aina muutama kymppi tarvittaessa avustusta, minä en saa vahingossakaan jättää jotain pikkulaskua maksamatta!

-kun hän voittaa leffaliput työpaikan arvonnasta niin tietenkin hän pyytää ystävättärensä mukaan leffaan, ei minua