Mitä mieltä olette... (entisistä ihastuksista/rakkauksista)

mä en koskaan tuu unohtaa mun ihastuksia, joskus mietin että ajatteleekohan ne koskaan muo, koska tiedän että ne tykkäs myös musta :D...

Yks entinen ihastus on ollut viime aikoina aika paljon mielessä jostain syystä, vaikka viimeksi näin hänet lukion päättöjuhlissa vuonna 2009... emme juuri koskaan mitään puhuneet koko lukioaikana. Ja olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, mutta ei se ole estänyt häntä ajattelemasta.

Lähinnä olen miettinyt, että mitä hänelle mahtaa elämässä mennä. :) Ja haaveilen uudelleentapaamisesta. Että voisin pyytää anteeksi, kun en uskaltanut mennä juttelemaan hänelle, vaikka hän selkeästi halusi jutella minulle.

(Ja älkää kysykö, kelle olen tämän osoittanut. Hän on liian fiksu viettääkseen aikaa tällaisella palstalla. ;P )

No riippuu varmaan Vesasta, että herääkö niitä tunteita vielä. Jos herää, niin sitten pitäisi varmaan keskustella Annin tilanteesta ja siitä, mitä hän haluaa.

Ei ole kyllä ole minulla unohtunut yksikään ihastus niiltä kahdenkymmenenkahden vuoden ajalta jolloin on tätä palloa tultu koluttua. Ensimmäiset taitavat olla 5-6 luokalta ala-asteelta silloin ja siitä eteenpäin rakkausasiat ovatkin sekoittaneet meikän pakkaa. Suurin osa kiinnostuksista ei enää millään lailla kiinnosta, mutta kyllä muutamat ovat sellaisia joille edelleenkin sydän lämpenee.

Jos puhutaan tuoreemmista tapauksista joista on päässyt jo yli, niin kyllä ainakin minä tarttuisin tilaisuuteen jos kyseinen henkilö alkaisikin osoittaa kiinnostusta. Ei sitä koskaan tiedä...

Sanoisin että ihastukset/rakkaudet ovat kuin hehkuvia hiiliä: mitä kuumempana liekki on leiskunut, sitä pidempään lämpö säilyy hiilessä ja sitä helpommin se lämpiää uudestaan vaikka hehku olisikin jo himmennyt.

Ite ihastunut hyvin harvaan ihmiseen koko lähes 30 vuotta kestäneen elämän aikana. Kyllä mä varmasti ainakin tutustuisin uudelleen ja katsoisin mitä tapahtuisi. Ja tämä siis koskee tietysti vain ihastuksia, joiden kanssa seurustelua ei koskaan kokeiltu. Exät, joiden kanssa on jo todettu ettei homma toimi, ei kiinnostaisi.

Hitaasti se ois varmaan tollasessa tapauksessa kyllä edettävä. Ei varmaan mitään rakkautta ensisilmäyksellä tapahdu henkilöön, jota kohtaan olleet tunteet on joutunut jo kertaalleen tappamaan.

Mutta miksei ajan kanssa, jos edelleen tultaisiin juttuun ja viihdyttäisi toistemme seurassa? Noin teoriassa se ihminen on kai kuitenkin sama ihminen, jonka joskus aiemmin koki niin kiinnostavaksi, että tunteita muodostui. Joten miksei se voisi olla edelleen kiinnostava?

Vesalla kävi nii hyvä tsäkä että ottaa ja kokeilee silloin varmasti, vaikka ihastusta enää ilmassa niin olisikaan

Ihastukset unohtuu, rakkaudet ei.

Antaisin tietenkin mahdollisuuden uudelle tilanteelle, jotkut jutut kehittyvät hitaammin. Ja jotkut eivät vaan osaa erota ilman uutta ihastusta, vaikka entinen suhde olisi kuinka kuollut.

Mulle on nyt käynyt niin, että olen kohdannut henkilön, jonka kanssa hellustelin 30 vuotta sitten. Meidän juttu ei tuolloin loppunut riitaan tms. Tilanne vain oli hankala, kun toinen opiskeli kaukana eikä yhteistä aikaa oikein löytynyt. Tykkääminen ei koskaan tainnut loppua. 1980-luvulla ei ollut kännyköitä eikä nettiä, joiden kanssa yhteydenpito olisi ollut helpompaa.
Nyt olemme tapailleet kesäkuusta lähtien ja tuntuu tosi hyvältä. Rauhallinen ja mukava olo. Ehkäpä meidän molempien elämät vaativat sen, että tämä 30 vuotta kului ja nyt olemme ikäänkuin kypsiä toinen toisillemme. En tiedä, mutta tämä kivi kannatti kääntää! Kiva olla, kun mikään ei ärsytä, mikään ei ota pannuun... On vain kauheen kiva olla yhdessä. Ja aatelkaa... Me ollaan nyt viiskymppisiä! :) Elämä jatkuu ja on vieläkin aika ihanaa...