Kiitetään Jumalaa kaikesta juutalaisten kautta saadusta hyvästä

sillä palvellessaan

Jumalaa eivät nuo kaikki juutalaiset palvelleet itseään vaan maan ja taivaan Luojaa ja kaiken hyvän kaikille ihmisille antavaa Jumalaa.

Kiitos Jumala että annoit kaiken sen hyvä juutalaisten ja valitun kansa kautta. Auta myös meitä rakastamaan juutalaisia sinun kansanasi, sillä sinä olet valintasi tehnyt ja sitä tahdomme kunnioittaa ja muistaa ja kaikesta hyvästä kiittää.

Ole ylistetty ja kiitetty Juutalaisten Jumala maan ja taivaan Luojana ja pyhänä Herrana ja kaikkien ihmisten Auttajana ja Hyvän Antajana, hallelujah!

Vihataan kaikkia valheita juutalaisista ja heidän Jumalasta, joka on maan ja taivaan luonut ja kansansa valinnut hyviä töitä varten, kuten profeetat ovat ne esille tuoneet ja samoin kaikki valitut pyhät Kuninkaiden Kuninkaassa ja Herrojen Herrassa eli Juutalaisten Jumalassa, sillä pelastus on juutalaisista, totisesti. Hallelujah!

Siunataan Israelia ja kaikkia juutalaisia tuomaan väkevästi esille Herran Hengessä Juutalaisten Kuninkaan hyvää totuudellista ilosanomaa!

17

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Baruch HaBa BeShem

      Adonai!
      Rakastetaan Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningasta!
      Rakastetaan kaikkia juutalaisia kuten itseämme!
      Herra siunaa sinua Israel!
      Herra valistaa kasvonsa sinulle Israel!
      Herra kirkastaa kasvonsa sinulle Israel!
      Herra antaa sinulle armonsa Israel!
      Herra kääntää sinulle kasvonsa Israel!
      Herra antaa sinulle rauhansa Israel!
      Totisesti, Israelin Herra on hyvä!

    • Aloittajan toivomus

      Tähän aloitukseen ei kenenkään tarvitse vastata mitenkään!

      Tahdon pyhittää tämän viestin aloittajana Juutalaisten hyvän Jumalan kiitämiseen!

    • 91-13=78

      Sinulle ja kavereillesi kelpaavat juutalaiset vain omien mittapuidenne mukaan ja sellaisina kuin te juutalaiset haluatte. Juutalaiset ja israelilaiset omina itsenään eivät teille kelpaa, jopa vastustatte, kiellätte ja häpäisette, kuten jokainen lukutaitoinen voi täälläkin lukea. Mitään te ette tee pyyteettömästi, vaan taustalla on aina odotus saada oma hyöty ("siunaus"). Hunajaiset puheenne eivät ole todellista ystävyyttä. Jopa kooteeäs, jota arvostelette, on todellisuudessa suurempi Israelin ystävä kuin te itse. Mutta jatka ihmeessä veisuutasi...

    • KTS (Ei kirj.)

      Ja varotaan kaikkia juutalaisia taruja, kuten Uusi Testamentti kehoittaa eikä langeta erilaatuisten pikkulössien ansoihin, joita aloittajakin pyrkii virittelemään sinne tänne pyrkien kääntämään ihmisiä totuudesta pois omatekoisten ajatustensa voimalla.

      Kiitetään Herraa siitä, että hän nämä ansalanat katkoo ja kietoo niillä tämän fanittajalössin itsensä.

      Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.

      Tiituksen kirje:
      1:14 eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin

      • Joka toiselle

        kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.

        Hienoa, että tuot noin selkeästi esille juutalaisvastaisuutesi. Ei jää kenellekään mitään epäselvyyttä. Kaikkein eniten sinua tuntuu tosiaan vaivaavan se, että kaikki ei vihaakaan juutalaisia.

        Jos olisit yhtään looginen, niin et enää koskaan vierailisi tällä pastalla. Sinulle on tarjolla vaikka miten paljon rasistipalstoja.

      • 17+3=20
        Joka toiselle kirjoitti:

        Kooteesi ei nyt kyllä tuossa tuo millään tavoin esiin "juutalaisvastaisuuttaan", jota hänellä ei ole, vaikka fundislössi epätoivoisesti yrittää väittää hänellä olevan, jottei katse kääntyisi fundislössin omiin juutalaisvastaisiin kirjoituksiin ja varsinkin tekoihin. Te ette häikäile antaa väärää todistusta lähimmäisestä, vaikka se raamatun mukaan on kadottava synti, mainittu jopa itsessään 10 käskyssä.

        "Juutalaiset tarut", joihin Paavali kirjeessään Tiitukselle viittaa, ovat epäilemättä joitakin juutalaisuuteen liittyviä taruja. Joka kansalla on omat tarustonsa, myös juutalaisilla. Juutalaisilla taruilla ei Paavali tarkoita sen enempää kuin mitä sanoo, se ei siis viittaa esim. juutalaisiin pyhiin kirjoituksiin, vaan esim. juuri nimenomaan keksittyihin, raamatun ulkopuolisiin tarinoihin.

        Kaivat itse kuoppaa Kooteelle, sanonpa: silkasta kateudesta. Hän ei vihaa juutalaisia, mutta epäilen, että sinä vihaat.

      • Noinhan
        17+3=20 kirjoitti:

        se juuri menee. Juutalaisuudessa esim. kirjoituksista hyvänä nähdään se, mikä on yhteistä kristinuskon kanssa. Muu onkin sitten pahaa ja tuomittavaa. Kompastut jopa omaan tekstiisi.

        Mistä joku voisi olla kateellinen kyseiselle kirjoittajalle?

      • 70x70=4900
        Noinhan kirjoitti:

        se juuri menee. Juutalaisuudessa esim. kirjoituksista hyvänä nähdään se, mikä on yhteistä kristinuskon kanssa. Muu onkin sitten pahaa ja tuomittavaa. Kompastut jopa omaan tekstiisi.

        Mistä joku voisi olla kateellinen kyseiselle kirjoittajalle?

        Kyse on nyt kuitenkin eri uskonsuunnasta. Kristinusko on Jeesuksen messiaanisuuden tunnustavaa juutalaisuutta.

        Samoin voisi kysyä päinvastoin: miksi juutalaiset kieltävät juutalaisen Jeesuksen opetukset? Juutalaiset pitävät näitä taruina.

        Paavalin opetusten keskipiste oli raamatun hengellisissä kirjoituksissa, ei paikallisissa perinnäissäännöissä. Ei hän niitä "pahoina ja tuomittavina" pitänyt, tuo on omaa tulkintaasi. Hän vain neuvoi Tiitusta olemaan "kiinnittämättä niihin huomiota". Paavali oli aiemmin juutalainen farisealaisen lahkon rabbi, hän kyllä tunsi Kirjoitukset ja osasi erottaa niistä hengellisen, sekä taruston. Samoin oletan muidenkin juutalaisten rabbien tekevän. Mitä outoa tuossa on? Taidat olla vähän paranoidi.

      • Väärin menee
        70x70=4900 kirjoitti:

        taas alusta alkaen. Kyse ei ole mistään eri uskonsuunnasta (mitä se tarkoittaneekin). Kristinusko ja juutalaisuus ovat eri uskontoja, joita ei voi mitenkään yhdistää toisiinsa. Kun tunnustat sen, niin koko kirjoitukseltasi tippuu pohja pois.

        Lienee tarpeetonta jatkaa, koska et osaa käytöstapoja.

      • 19+9=28
        Väärin menee kirjoitti:

        taas alusta alkaen. Kyse ei ole mistään eri uskonsuunnasta (mitä se tarkoittaneekin). Kristinusko ja juutalaisuus ovat eri uskontoja, joita ei voi mitenkään yhdistää toisiinsa. Kun tunnustat sen, niin koko kirjoitukseltasi tippuu pohja pois.

        Lienee tarpeetonta jatkaa, koska et osaa käytöstapoja.

        Et näytä tuntevan juutalaisuutta.
        Juutalaiset itse sanovat kristinuskon olevan juutalaisuuden lahko.
        Näitä tosin pidetään kahtena eri uskontona, mutta juuri on kuitenkin sama. Kristinusko lähtee juutalaisuudesta.

        Olet joku vapaidensuuntien huijarisaarnaaja joka perustat väitteesi sille, etteivät ihmiset useinkaan tunne kirkkohistoriaa, eivätkä muita uskontoja. Ns. messiaanisuus on muutaman vuosikymmenen vanha uususkonto, jonka helluntailaiset huijarisaarnaajat keksivät uutena rahastuskeinona, vanhan jo alkaessa tehdä kuolemaa (helluntailaisethan pitävät haamukirjanpitoa, seurakunnista eronneita ei poisteta kirjanpidosta ja näin jäsenmäärä vaikuttaa todellista suuremmalta). Te vain väitätte, ettei kristinusko ole juutalaisuutta, koska tiedätte, että harva vaivautuu selvittämään kristinuskon lähtökohtia.

        Juutalaisen uskonnon mukaan kristinusko on suurin juutalaisuuden lahko, rakentuen erään juutalaisen messiashahmon, rabbin ja hänen seuraajiensa opetuksille.

    • 9+11

      Kooteesi valvoo palestinian piippyleitä. :) Tottuuvellisesti ansalanat tanassa.

      Mikä toi ansalana muuten on ?

    • "Hallelujah! Amen!"

      Tänäkään päivänä eikä tulevaisuudessa koskaan voi muuttua tämän aloitusviestin hyvä sanoma ja toivo Jumalan armosta ja totuudesta ja valtakunnasta ja vanhurskaudesta.

      Jätetään kaikki huono ja valheet sivuun ja keskitytään hyvään, sillä Israelin pyhä Herra ja Jumala on hyvä, totisesti!

      Siunataan Israelia ja anotaan vanhurskauden sadetta taivaasta Israelin Herralta ja Jumalalta nimessään!

    • KTS (ei kirj.)

      Ollaan kiitollisia Herralle siitä, että hän on tehnyt tyhjiksi juutalaiset tarut ja monenlaisten vippaslössien konnankoukut.

      Tiituksen kirje:
      1:14 eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin

      :o

      • Mitä nämä

        juutalaisten tarut ja muut konnankoukut oikein ovat?

    • Varmaa on se

      että Juutalaisten Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja on oman pyhän nimensä tähden antanut juutalaisille tuo luvatun maa-alueen Israelissa ja myös Jerusalemin viikunapuun lehteen tulon merkiksi.

      Samoin noin kuusivuosituhatta sitten Jumala loi maan ja taivaan ja kaiken eläväisen meriin ja maalle ja ilmaankin rikastuttamaan elämää tällä planeetalla.

      Noin neljä vuosituhatta sitten kutsui Abramin uskon isäksi ja myöhemmin antoi nimekseen Aabraham ja tarkoittaa kansojen isää ja Aabraham uskoi ja rakasti Jumalaa.

      Olkaamme kuin Aabraham, ja kasvattakaamme lapsemme rauhan tielle, sillä Israelin Jumalalla on hyvät ajatukset ihmisiä kohtaan kuten antaa meille anoessamme lahjavanhurskauden ja pyhityksen pyhien kirjoituksien ja Henkensä kautta.

      Ylistetään ja kiitetään Israelin Herraa ja Jumalaa, amen. Hallelujah!

    • KTS (Ei kirj.)

      Ollaan taitavaisia ja totuudellisia Sanan seuraajia eikä langeta sellaiseen harhaoppiin, jossa Jumala olisi jätetty vain juutalaisten omaisuudeksi. Onhan apostoli Paavalikin sanonut:

      Roomalaiskirje:
      3:29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin...

      Kansat tulevat ja menevät, ihmiset syntyvät ja kuolevat mutta Jumala pysyy ja on kaikkien maailman ihmisten yhteistä omaisuutta!

      HYVÄ!

      • 14+12=26

        Juuh. Ihan totuudellisesti näin on.

        Joh.1:9-18
        9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
        15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
        16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
        17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
        18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      110
      4310
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      72
      3116
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      315
      2871
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2352
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      77
      1562
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      77
      1388
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      98
      1352
    8. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      71
      1176
    9. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1138
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    Aihe