Vl-tytön kuolema synnytti kansanliikkeen!

Lapinlahden serkut

"Lapinlahtelaisen koulutytön kuolema on synnyttänyt kansanliikkeen Suomen tierauhan puolesta.

Pääministeri Jyrki Katainen ottaa perjantaina kello 11 vastaan aiheeseen liittyvän kansalaisvetoomuksen.

Lapinlahdella lähtee perjantai-iltana liikkeelle Tierauhanmarssi, joka kunnioittaa menehtyneen koulutytön muistoa ja kaikkia tapahtuneen johdosta surevia.

Koko Suomen kansaa kehotetaan perjantaina kello 18 minuutin pituiseen hiljaiseen hetkeen lapinlahtelaisen koulutytön ja kaikkien Suomen teillä menehtyneiden muistoksi.

Nettiadressin allekirjoitti yhdeksän päivän aikana yhteensä 2228 ihmistä ympäri Suomen.

Kansanliikkeen pyynnöstä adressin toimittaa pääministeri Jyrki Kataiselle Lapinlahden kunnanjohtaja Marko Korhonen.


Rattijuoppo ajoi pyöräilijätyttöjen päälle

Kansanliike sai alkunsa Lapinlahdella 2. toukokuuta sattuneesta kuolonkolarista, josta rattijuoppo ajoi henkilöautolla kahden pyöräilijätytön päälle. Toinen sisaruksista, 11-vuotias tyttö menehtyi.

Vetoomus kuuluu: ”Rauha teille! Lapinlahtelaisen koulutytön muistoksi me vaadimme Suomen teille tierauhaa ja kaikille oikeutta liikkua teillä turvallisesti. Vetoamme kaikkiin autoilijoihin, että he muistaisivat vastuunsa. Jokaisen autoilijan pitää muistaa, että hänen piittaamattomuutensa liikenteessä voi aiheuttaa suunnatonta surua ja kärsimystä monille. Vetoamme kaikkiin kansalaisiin, että toimisimme paremman tierauhan puolesta. Emme saa katsella sormiemme läpi emmekä jättää ilmoittamatta, jos näemme jotain liikenteeseen sopimatonta tai vaarallista. Vaadimme Suomen hallitusta ja eduskuntaa ryhtymään mahdollisimman laaja-alaisiin toimenpiteisiin paremman tierauhan puolesta yhteistyössä eri hallinnonalojen ja kansalaisjärjestöjen kanssa.”


Minuutin hiljainen hetki

Kaikille avoin Tierauhanmarssi alkaa perjantaina kello 18 Lapinlahden arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun pihasta (Linnansalmentie 85 Lapinlahti).

Marssi kunnioittaa menehtyneen koulutytön muistoa ja kaikkia tapahtuneen johdosta surevia.

Tierauhanmarssi alkaa minuutin pituisella hiljaisuudella. Samalla aikaa koko Suomen kansaa kehotetaan kello 18 minuutin pituiseen hiljaiseen hetkeen lapinlahtelaisen koulutytön ja kaikkien Suomen teillä menehtyneiden muistoksi.

Tierauhanmarssi päättyy Lapinlahden kirkkoon, jossa kokoonnutaan hartaushetkeen kello 19 alkaen" .

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/koulutyton-traaginen-kohtalo-synnytti-kansanliikkeen---hiljainen-hetki-perjantaina-/art-1288470012767.html

22

1164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeutta uhreille!

      Sen pahempaa ei äidille ja isälle voi tapahtua elämässä, kuin pienen lapsen äkillinen kuolema. Rukoilemme vanhemmille voimia ja luottamusta Taivaan Isään.

    • Päivämiesss

      Viime viikon Päivämiehessä oli tytön kuolinilmoitus. Tämän viikon Päivämiehessä on tämän miehen kuolinilmoitus:

      "Ruonaojasta löytyi kuollut mies

      Mies löytyi hukkuneena tiistai-iltana Raahen Ruonaojasta Varikkotien varrelta. Tapahtumapaikalle hälytettiin pelastuslaitos, ambulanssi ja poliisi.

      Pelastuslaitoksen henkilökunta nosti vedestä miehen pois ja hänet todettiin menehtyneeksi. Tapahtumapaikalla saatiin tunnistettua miehen henkilöllisyys.

      Poliisi ei voi antaa tapauksesta lisätietoja, koska menehtyneen miehen kuolinsyyntutkinta on kesken"(Raahen seutu).

    • klo 18.00

      Hiljainen hetki

      "Tierauhanmarssi alkaa minuutin pituisella hiljaisuudella. Samalla aikaa koko Suomen kansaa kehotetaan kello 18 minuutin pituiseen hiljaiseen hetkeen lapinlahtelaisen koulutytön ja kaikkien Suomen teillä menehtyneiden muistoksi.

      Tierauhanmarssi päättyy Lapinlahden kirkkoon, jossa kokoonnutaan hartaushetkeen kello 19 alkaen" .

      • Usko on tukemme

        "Tierauhanmarssi päättyy Lapinlahden kirkkoon, jossa kokoonnutaan hartaushetkeen kello 19 alkaen" "

        Hieno asia tuo hartaushetki. Toivottavasti siellä ei kuitenkaan saarnata kaikkia vl-liikkeen ulkopuolisia pois Jumalan rakkauden kämmeneltä.


    • Rattijuoppo...

      päässee pään silityksellä ja muodollisella sakolla, olivathan uhrit vain vl?

      • Peli selväksi

        "olivathan uhrit vain vl"

        Jotenkin ymmärtäisin tuon, jos se olisi vaikkapa "olivathan uhrit vain vl:iä". Mitähän Sinä mahdoit tarkoittaa?


      • tuomiot kovemmiksi

        Mitä paskapuhetta tuo on, luuletko että pääsee pään silityksellä koska vl:iä sorsitaan (kuten on kirjoitettu...) ja todistaa näin vl erinomaisuutta...
        Hohhoijaa, ei voi olla totta.


      • 3+12

        nimimerkille rattijuoppo...

        törkeistä ihmisiä koskevista rikoksista tosiaan päästetään lähes seuraamuksetta, mutta eivät vanhoillislestadiolaiset uhrit ole yhteiskunnassa eri asemassa, ainahan nämä näin menevät. kuolemantuottamus kännissä ajellessa on vähäinen rikos Suomessa, oli uhri kuka tahansa.


      • Ensin pelataan
        Peli selväksi kirjoitti:

        "olivathan uhrit vain vl"

        Jotenkin ymmärtäisin tuon, jos se olisi vaikkapa "olivathan uhrit vain vl:iä". Mitähän Sinä mahdoit tarkoittaa?

        Kaskas siellä fiksu Vl. Kiva kun teitäkin on:)
        Kun ei tajuta asiaa heitetään joku ilkeys ja herja.
        Kuvitteletteko olevanne jonkun kämmenellä vielä.
        Tarkoittanee sitä että tappo lienee vain synti teidän piireissä. Ei kun laulamaan Voitonlaulua=YÄK


    • mediaaaa
    • 2 + 6

      Vl:t eivät uskalla/halua käräyttää tunnettua rattijuoppoa, koska itsekin tekevät liikennerikkomuksia esim. kuljettamalla liikaa lapsia henkilöautossa. Tämä rattijuoppo oli tunnettu kylällä.

      • Hävetkää !!!

        Täysin sairasta toimintaa!

        Jokaisen velvollisuus on käräyttää rattijuoppo, oli hän sitten kuka hyvänsä.
        Tällaisella toiminnallako kuvittelette Paratiisiin pääsevänne?

        Nyt piti uhrata Pieni Lapsi, joka oli elämänsä alussa.

        Toivottavasti omaatuntoanne kolkuttaa ja lujaa!


      • Miksi suojelette?
        Hävetkää !!! kirjoitti:

        Täysin sairasta toimintaa!

        Jokaisen velvollisuus on käräyttää rattijuoppo, oli hän sitten kuka hyvänsä.
        Tällaisella toiminnallako kuvittelette Paratiisiin pääsevänne?

        Nyt piti uhrata Pieni Lapsi, joka oli elämänsä alussa.

        Toivottavasti omaatuntoanne kolkuttaa ja lujaa!

        Rattijuopon kuva ja nimi lehtiin!

        Jos on kanttia kännissä toistuvasti ajella, pitää olla myös selkärankaa vastata omista teoistaan julkisuudessa.

        Miksi hänestä ei ole aiemmin ilmoitettu poliisille?
        Tämäkö on Jumalan tahdon mukaista toimintaa?


      • Eikö hävetä
        Hävetkää !!! kirjoitti:

        Täysin sairasta toimintaa!

        Jokaisen velvollisuus on käräyttää rattijuoppo, oli hän sitten kuka hyvänsä.
        Tällaisella toiminnallako kuvittelette Paratiisiin pääsevänne?

        Nyt piti uhrata Pieni Lapsi, joka oli elämänsä alussa.

        Toivottavasti omaatuntoanne kolkuttaa ja lujaa!

        Ei tämän sairaampaa kommenttia voi olla!!
        Rattijuoppo ajaa vl-tytön kuoliaaksi, niin tämä pannaan vl-yhteisön syyksi.


      • Katsokaa peiliin
        Eikö hävetä kirjoitti:

        Ei tämän sairaampaa kommenttia voi olla!!
        Rattijuoppo ajaa vl-tytön kuoliaaksi, niin tämä pannaan vl-yhteisön syyksi.

        Syy on vl-yhteisön, koska he eivät olleet aiemmin ilmoittaneet kyseisestä rattijuoposta poliisille, vaikka tilanteen tiesivät.

        Se ei poista vastuuta, vaikka olisi vl!


      • hörhölle
        Katsokaa peiliin kirjoitti:

        Syy on vl-yhteisön, koska he eivät olleet aiemmin ilmoittaneet kyseisestä rattijuoposta poliisille, vaikka tilanteen tiesivät.

        Se ei poista vastuuta, vaikka olisi vl!

        Ei oo tosi, mistä näitä hörhöjä riittää.


      • really bad
        Miksi suojelette? kirjoitti:

        Rattijuopon kuva ja nimi lehtiin!

        Jos on kanttia kännissä toistuvasti ajella, pitää olla myös selkärankaa vastata omista teoistaan julkisuudessa.

        Miksi hänestä ei ole aiemmin ilmoitettu poliisille?
        Tämäkö on Jumalan tahdon mukaista toimintaa?

        lehteen kuva vain ja piste. Ja kunnasta karkotus.


    • kasvotkasvot
      • SonnisPenanKaveri

        Pielaveden Ry:llä olin Jorman häissä aikoinaan.


    • Ei järjen häivää

      Voiko näin sairaita ihmisiä / yhteisöjä olla, jotka uhravat viattoman lapsen, suojellakseen omiaan?
      Tuoko on suora tie paratiisiin - vrt. islamin terroriteot

    • jo nuorena

      Muistutus kuolevaisuiudesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      45
      3864
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      52
      1839
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1396
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1240
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      198
      1189
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1061
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1029
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      876
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      53
      836
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      790
    Aihe