Paras kaveri vai ei?

Kyllä mä ainakin hyvien ystävieni kanssa pystymme puhumaan ihan melkeinpä kaikesta, iloista ja suruista. Sinuna ottasin hieman etäisyyttä ystävääsi. Täysin ei tietenkään kannata välejä katkaista, olethan hänen lapsen kummi. Sinuna en enää purkaisi hänelle sydäntäsi ja lähettäisi joka päivä viestejä facebookissa jos niihin et vastausta saa. Hänestä varmaankin tuntuu, että kaadat kaikki murheesi hänen niskaan. Tosin siitäkin huolimatta hänen käytöksensä on tökeröä, jollei mitenkään ole kiinnostunut kuuntelemaan, tukemaan tai lohduttamaan.

Itse olen oppinut sen, ettei joillekin ihmisille yksinkertaisesti kannata kertoa omista asioistaan kun heitä ei tunnu kiinnostavan. Me kyllä ystäviemme kesken puhumme huolista ja murheista, mutta silloinkin pyrimme pitämään yllä tietynlaisen positiivisen fiiliksen, yritämme ettemme jää rypemään liikaa niissä ikävissä fiiliksissä. Täytyy myös muistaa itsekin olla kiinnostunut toisen asioista, ettei vain tilitä omista murheistaan. Kohdallasi ei välttämättä ole kyse siitä, häntä ei vaan taida kiinnostaa asiasi.

Ihmissuhteet ovat kinkkisiä. Ei aina löydä ihmistä, joka olisi kypsä tai riittävän orientoitunut jakamaan itselle tärkeitä asioita. Ei kai sitä voi mitenkään muuttaa tai alkaa vaatimaan. Saattaa olla että sinä olet myös tuolle kaverille liian haastavaa seutraa. Ei kaikilla ole kypsyyttä jutella esim. syvällisesti, tunteita koskettavista asioista.
Kahden ihmisen pääseminen samalle aaltopituudelle vain loksahtaa kuin itsestään, tai ei sitten ollenkaan.

Olen kokeillut sitä että olen odottanut ja katsonut milloin hän ottaa yhteyttä, pariki viikkoa on menny ja ihan normaalisti jutustelee. Tietenki ehkä lapsi saattaa vähän vaikuttaa koska olimme ennen lasta enemmän yhteydessä ja tekemisissä, mulle antoi eräs jolla on lapsia neuvon että ei lakkais pitämästä yhteyttä koska hänellä oli menny muutaman lapsettoman kaverin kans yhteyden pito kokonaan sen jälkeen kun sai lapsen, olen yrittänyt ettei meille kävisi niin.

no ei todellakaan oo sun hyvä ystävä!