Adressi Kataisen erottamiseksi, 1 000 allekirjoitusta 12h

olisko aika

Adressi osoitteessa (alla kuitenkin pieni poiminta):

http://www.adressit.com/vetoomus_jyrki_kataisen_erottamisesta

Lisätietoa tuosta asiakirjaväärennöksestä, mukaanlukien KRP:n esitutkintapöytäkirjat löytyy osoitteesta:

http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/

"Arvoisa pääministeri

Asia: Vaatimus eroamisestanne

Te olette epärehellinen, Jyrki Katainen. Teillä on rikollinen mieli, criminal mind, HYI. Teidän tulee erota pääministerin virastanne.


Perustuslain 60 pykälän mukaan

Valtioneuvosto

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Ministerit ovat virkatoimistaan vastuunalaisia eduskunnalle. Jokainen asian käsittelyyn valtioneuvostossa osallistunut ministeri vastaa päätöksestä, jollei hän ole ilmoittanut eriävää mielipidettään pöytäkirjaan merkittäväksi.

Te ette ole täyttänyt tuota rehellisyyden vaatimusta, kun teidät ensimmäisen kerran nimitettiin valtiovarainministeriksi ja nyt myöhemmin pääministeriksi.

KRP:n esitutkinnassa 2400/R/705/00, liite 1, teitä ja muita vastaan oli kyse kolmen pöytäkirjan väärennyksestä:

Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999


Edellä mainitut väärennetyt pöytäkirjojen otteet esitettiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n syyskokouksessa 27.11.1999, jossa teidät valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei ole pidetty, ja Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ole yhdistysrekisterissä.

Tuskinpa teitä olisi valittu, jos kokouksessa olisi tiedetty, että esitetyt valtakirjat olivat väärennöksiä. Teidän kuningasuranne olisi päättynyt siihen paikkaan. Valtionsyyttäjä Pekka Koponen ei lähtenyt syyttämään teitä, koska rikoksesta, lievä väärennys, olisi tullut Koposen mukaan vain sakkoa. Itse asiassa käsillä on ollut törkeä väärennys, petos ja luottamusaseman väärinkäyttö. Lisäksi rikos oli tehty erittäin suunnitelmallisesti suurta hyötyä tavoitellen, jossa siis yksi palkinto teille on pääministeriys. Rikostoverinne Juho Romakkaniemi on hyötynyt avullanne makoisista virkapaikoista valtion hallinnossa. Rikokset on tehnyt suuri joukko suunnitelmallisesti yhdessä eli kyseessä on järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka seuraamukset vaikuttavat edelleenkin.

Rikoksesta epäiltyinä on kuulusteltu seuraavia

myyntineuvottelija Wille Berlin
kansanedustaja Jyrki Katainen
opiskelija Markus Korhonen
tunti-/vastuuopettja Jukka Liukkonen
opsikelija Juha Rannanheimo
opiskelija Juho Romakkaniemi


Te olette tunnustanut rikoksenne esitutkinnassa, joten sen suhteen ei ole mitään epäselvää."

6

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oisko aika

      Ja jos lisää halutaan niin Kataisen ei-rikollisia valheita kuten vaalilupausten pettämisiä löytyy aivan loputtomasti. Osa varmaan muistaa esimerkiksi sairaanhoitajien palkankorotukset, Kokoomus lupasi vaalien alla vähintään 10% palkankorotukset sairaanhoitajille. Kuitenkin vaalien jälkeen annettiin vain 1% palkankorotus, joka oli pienempi kuin edellisen vuoden inflaatio. Vasta yksi päivä ennen hoitajien puutteen takia suuren määrän kuolemantapauksia aiheuttamaan tulevan lakon alkua suostuttiin antamaan kunnolliset palkankorotukset.

      Sitten erityisen hyvin tulee mieleen nämä Kataisen "niskalenkit", ja "tienaamiset". Kreikkapaketeillahan piti tienata, ja markkinoista ottaa niskalenkki, vaan toisin kävi. Kriisi pahenee edelleen, ja Suomi on sitoutunut tarvittaessa eri arvioiden mukaan 50-150 miljardin vastuisiin. Kataisen hallitusaikana (vanhasen kakkoshallitus ja kataisen hallitus) Suomen valtio on myös velkaantunut yli 50 miljardilla eurolla, ja valtionvelka onkin nyt isompi kuin mitä sotakorvaukset aikoinaan olivat suhteutettuna sen aikaiseen bruttokansantuotteeseen.

      Tuossa hyviä arvioita Kataiselta uiutislähetyksessä vuonna 2010:

      http://www.youtube.com/watch?v=sAXYeGyhOjA

    • joko on lähtölaskent

      Lisättäköön tähän vielä se ettei kataisesta olisi kenties koskaan tullut valtionvarainministeriä taikka pääministeriä, ilman tuota asiakirja väärennöstä, joko on kataisen lähtölaskenta alkanut kunhan adressissa on tarpeeksi nimiä.

    • katainen on pahinta

      mitä suomen kansa on koskaan kokenut, kakkosena on mauno koivisto sitten paavo lipponen ja kolmosena talvisota sekä nälkävuodet

    • V

      Karua teksitä, jotai on pakko tehdä!
      Tiedättekö muuten kuinka monta allekirjoutsta tällainen adressi vaatii, jotta se vietäisiin eteenpäin?

      • Doddiii!

        1.3.2012 alkaen Suomessa on käytössä uusi valtiollisen tason vaikuttamiskeino, kansalaisaloite. Se antaa kansalaisille mahdollisuuden saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Uuden järjestelmän yleisenä tavoitteena on edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen.

        Maaliskuun alusta voimaantulleen perustuslain uuden säännöksen mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi.

        Kansalaisaloitetta tukevat allekirjoitukset eli kannatusilmoitukset on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa. Ne kerätään paperilla tai sähköisesti tietoverkossa. Paperilla kerättävissä ilmoituksissa on käytettävä oikeusministeriön asetuksella (86/2012) vahvistamaa lomaketta.

        Verkkokeräyksessä voidaan käyttää joko vireillepanijan itse järjestämää tietojärjestelmää tai oikeusministeriön ylläpitämää maksutonta verkkopalvelua, joka tulee käyttöön loppuvuodesta 2012. Vireillepanijan on hankittava mahdolliselle omalle verkkokeräysjärjestelmälleen Viestintäviraston hyväksyntä. Verkossa tehtävä aloite ja sen kannatusilmoitusten keräys edellyttävät aina niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistamista, esimerkiksi pankkitunnusten tai teleoperaattoreiden mobiilitunnusten käyttöä.


        http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisaloite

        Elikkä suomeks. Varmistetaan että ei varmasti tehä mitään sellaista mikä olis oikeudenmukaista kansaa kohtaan


    • Doddiih!

      Suomen Rahatiedon Taloussanomille keräämien tietojen mukaan Suomen valtionvelka nousi kesäkuussa 2012 jälleen uuteen ennätykseensä.

      Nyt Suomen valtiolla on velkaa noin 83 195 miljoonaa euroa eli pyöreästi 83,2 miljardia euroa. Velka kasvoi viime kuusta jopa 1 513 miljoonalla eurolla. Edellisvuoden kesäkuusta valtionvelka on kasvanut jo 10 191 miljoonalla eurolla.

      Velkaa kutakin suomalaista kohden on nyt 15 369 euroa. Viime kuussa valtionvelka asukasta kohden nousi nimellishinnoissa ensi kertaa yli 15 000 euron. Nykyhinnoiksi muutettuna 1990-luvun lama nosti velkatasoa vielä korkeammaksi.


      ------

      Että NÄIN se homma hoidetaan! Hyvä käteinen,hyvä,HIENOA... Käteistä puolustelevat ainoastaan aivopestyt,tai porvarit jotka ajaa vaan omaa etua.
      Ja jos kysyt joltain joka kannattaa Käteisen ajatusmaailmaa niin vastaus on vaan

      "No en nyt mitään PERSUJAKAAN äänestä" Tai.. "En kommentoi"

      Elikkä ei oo mitään oikeeta syytä äänestää Cock-oomusta tai Käteisen irvikuvaa joka ei oo rehellisesti edenny askeltakaan urallaan.
      Vankilaan pitäs heittää maanpetturi ja asiakirja väärentäjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe