SIJAISPERHETOIMINTA KIELLETTÄVÄ

Hansuliini

Nykyinen mantra perhehoidon lisäämisestä sijoitettujen lasten kohdalla on kammottavaa. Vielä edellisillä vuosikymmenillä perheissään, joskus hieman horjuvissakin oloissa täysipäisiksi kansalaisiksi kasvaneet lapset sijoitetaan tämän päivän lastensuojelutotalitarismissa kaupunkien ja kuntien kanssa toimeksiantosopimuksen tehneisiin "parempiin perheisiin". Näille perheille syydetään rahaa ja heidän kanssaan ollaan hämmästyttävän pitkämielisiä erilaisten ongelmien ja suoranaisten laiminlyöntien suhteen, vaikka biologisten vanhempien kanssa ollaan melkeinpä hysteerisiä. Voidaan jopa kysyä, kuka enää pystyy kasvattamaan lastaan täysin nykyaikaisten lastensuojelustandardien mukaisesti oikein?

Sijaisperhetoiminta pitäisi kieltää, samoin voitontavoitteluun pyrkivien yritysten toiminta lastensuojelusektorilla. Kuntayhtymien julkisin varoin ja omana tuotantonaan ylläpitämät, kodinomaiset lastenkodit ja ennen kaikkea nykyisestä moninkertaistettava lasten ja perheiden auttaminen suoraan kotiin eli ns. avohuolto ja matalan kynnyksen tukipalvelut olisivat paljon parempia ja tuloksellisempia keinoja. Nykyisenlainen lastensuojelupolitiikka herättää laajaa pelkoa, inhoa, aggressioita, pahoinvointia, katkeruutta ja epäluuloisuutta tarpeellistakin lastensuojelutyötä kohtaan. Lastensuojelun tavoitteena tuntuu nykyisin olevan lapsen suojeleminen omilta vanhemmiltaan, mikä on perverssi lähtökohta, paitsi tietysti silloin, jos vanhemmat selkeästi ovat vaaraksi lapselleen. Suurimmassa osassa lastensuojeluasiakkuuksista ja huostaanotoista ei kuitenkaan tällaisesta ole kyse.

31

739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sijoitettu

      Minut on sijoitettu ollessani 9kk vanha. Biologinen vanhempani ei nyt suoranaisesti ollut minulle vaaraksi, mutta eipä hän osaisi kasvattaakkaan. Oletko tosissasi sitä mieltä että lapsi saisi kärsiä eikä ole oikeutta olla onnellinen? Toisen asemaan ei pysty samaistumaan, mutta yritäpä.

      • pois hyvät veljet

        Kyllä sijaisperheitä tarvitaan. On kuitenkin huolestuttavaa, että osa lapsista joutuu todella ala-arvoisiin paikkoihin, joissa väkivalta yms. kukoistaa. valvonta on olematonta ja jotkut saattavat päätyä tehtävään esim. poliittisen imagon perusteella "Hyvä tyyppi / hyvä veli".

      • Tavisperheitä
        pois hyvät veljet kirjoitti:

        Kyllä sijaisperheitä tarvitaan. On kuitenkin huolestuttavaa, että osa lapsista joutuu todella ala-arvoisiin paikkoihin, joissa väkivalta yms. kukoistaa. valvonta on olematonta ja jotkut saattavat päätyä tehtävään esim. poliittisen imagon perusteella "Hyvä tyyppi / hyvä veli".

        Lasta pitäisi suojella myös sijaisvanhemmilta. Jotkin sijaisvanhemmat ovat selkeästi vaaraksi kaikille lapsille, niin omilleen kuin sijoitetuille. Onhan näitä jo toteutunut, että sijaisvanhemmilta on viety ensin sijaislapset pois ja sen jälkeen otettu huostaan biologisia lapsia.

      • oma maa lähinnä
        Tavisperheitä kirjoitti:

        Lasta pitäisi suojella myös sijaisvanhemmilta. Jotkin sijaisvanhemmat ovat selkeästi vaaraksi kaikille lapsille, niin omilleen kuin sijoitetuille. Onhan näitä jo toteutunut, että sijaisvanhemmilta on viety ensin sijaislapset pois ja sen jälkeen otettu huostaan biologisia lapsia.

        Ja jotkut ovat vaaraksi sijoitetuille lapsille!

    • halpaa ja huonoa

      Kyllä koko lastensuojelusysteemi on raiteiltaan, mutta silti Laadusta on maksettava. Minulla on kokemusta sijaisperheestä, jonka vanhemmilla ei ollut juuri mitään koulutusta, mutta lapsia hoidossaan enemmän, kuin ammatillisissa perhekodeissa. Ja voin sanoa, että jälki on ollut huonoa ja kärsimystä aiheuttavaa. Hyi.

      Siispä, jos lapsia on pakko huostaanottaa, heidän HYVÄLAATUISESTA hoidostaan on maksettava.

      Siksipä valtio ja RAY tukevat Perhehoitoliittoa, kun se harjoittaa propagandaa sijaisperheiden puolesta. Mutta minä ainakin valitsisin lapselleni hyvin koulutetun vanhemman, joka osaa olla samalla kertaa sekä vanhempi että ammattilainen.

      • Shusha

        Hyvin kirjoitettu.

        Mielestäni kyseiseen työhön tulisi vaatia vähintäänkin sosiaali-ja terveysalan perustutkintoa pohjaksi, ja sieltä mieluusti vielä lapsiin ja nuoriin erikoistumista, vaikka joissakin tapauksissa myös mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisopinnoista voisi olla hyötyä. Tämä voisi olla se vähimmäiskoulutus, joka vaadittaisiin. Näillä palkoilla mitä sijaisvanhemmille maksetaan tulisi varmaan aika harva lastentarhanopettaja, sosionomi tai sairaanhoitaja luopumaan jo valmiiksi suht hyvin palkatusta työstään, mutta jo lähihoitajan ammattitaidolla olisi sijaisvanhemmalla aika hyvät edellytykset toimia vanhempana lapselle, joka vaatii tavallista runsaampaa hoivaa ja huolenpitoa.

        Jos taas halutaan näitä "erityispäteviä ammattilaisia", on sen näyttävä palkassakin. Onhan se totta, että moni hakeutuu alalle "kutsumuksesta", mutta toisaalta, kuinka moni putkimieskään tekee työnsä puoli-ilmaiseksi ja ihan kutsumuksesta?

        Aika harva. Ja kyllähän sitä toivoisi, että jos lapsi kerran sijoitetaan perheeseen, että perhe pitäisi lasta siinä mielessä yhtenä omistaan, ettei lasta perheessä syrjittäisi ja sorsittaisi, vaan että lapsi olisi samanarvoisessa asemassa muiden perheenjäsenten kanssa. Näin ei aina ole, mutta kuten ylläkin kirjoitettiin, niin "minä ainakin valitsisin lapselleni hyvin koulutetun vanhemman, joka osaa olla samalla kertaa sekä vanhempi, että ammattilainen". Ja nämä ammattilaiset eivät varmasti tee työtään puoli-ilmaiseksi, kukapa ammattilainen tekisi?

      • Epäihmisiä monetkin
        Shusha kirjoitti:

        Lähi- ja mielenterveyshoitajissa saattaa olla keskimääräistä enemmän pöpiä porukkaa ihan itsellään. Kuka tervepäinen menisi hullujen huoneelle töihin tai vaihtamaan vaippoja jos muuhun työtön olisi kykyjä tai mahdollisuuksia. Ei palkka ole motivoiva ollenkaan eikä enemmistö tee laupeuden työtä vaikka heitäkin on. Eikä heilläkään kaikki jauhot pussissa ole.

        Syrjätyneiden joukkoon saattaa pääosin kuulua nämä sijoitettuja pitävät. Melko varmasti tämä joukko on syrjäytynyt jossain vaiheessa yhteiskunnasta. Mielestäni sijaisvanhemmat näyttäisivät olevan syrjäytyneempiä kuin kukaan. Kuka viitsii heitä seurata niin toteaa hyvin pian outoja asioita. Pintakiilto rapisee kun kuvittelevat olevansa ilman ulkopuolisten läsnäolemista. Ystävystykää hyvät ihmiset näiden sijaisvanhempien kanssa niin pääsette itse toteamaan.

      • Njanjanja
        Epäihmisiä monetkin kirjoitti:

        No kukapa sitä haluaisi sitten toimia putkimiehenä tai yhtään minään muunakaan jos niitä pätevyyksiä on muualle. Kuule ihan itsekin tässä lähihoitajaksi opiskelen, vaikka on jo yliopistotason tutkinto ja ura takana. Ja ihan siksi opiskelen, että koen ihmisten auttamisen huomattavasti mielekkäämmäksi työksi kuin jonkun halvatun paperienpyörittämisen päivästä toiseen jossain virastossa. En lähihoitajankaan hommaa ilmaiseksi tekisi, vaikka se kutsumukselta tuntuukin, jollainhan sitä on elettävä, mutta miksi toisista ihmisistä huolehtiminen muka tekisi ihmisestä yhtään sen hullumpaa kuin vaikkapa roskakuskista tai putkimiehestä.

        Ja ei se lähihoitajankaan palkkaus niin huono ole, hyvin sillä mm. omakotitalon lainaa maksellaan pois... Olisin päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksikin, mutta opiskeluaika olisi ollut puolta pidempi, ja palkkaero ehkä 200 luokkaa/kk. Enemmän vastuuta monessa mielessä. Mieluummin siis kouluttaudun nopeasti työhön, jota haluan todella tehdä, kuin odotan vuosikausia pääsyä lähes samoihin hommiin...

        En kyllä koe olevani millään lailla syrjäytynyt, vaikka tässä hyvinkin pohdin sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Omituisia tapauksia heistäkin varmasti löytyy, mutta aika rankasti sinäkin kyllä yleistät!

        Nyt kun kerran vauhtiin pääsit, niin mitkäs ne nyt sitten on niitä ei-hullujen duuneja, että tiedetään me hullutkin sitten tulevaisuudessa valita ammattimme paremmin!

    • ei huonoille!!!

      Kyllä sijaisperheitä tarvitaan. On kuitenkin huolestuttavaa, että osa lapsista joutuu todella ala-arvoisiin paikkoihin, joissa väkivalta yms. kukoistaa. valvonta on olematonta ja jotkut saattavat päätyä tehtävään esim. poliittisen imagon perusteella "Hyvä tyyppi / hyvä veli".

    • psykologiset testit

      Valvontaa toivon minäkin. Myös tarkkuutta sijaisvanhempien valinnassa.

      • Hyvä Bisnes.

        Tosiaankin valvontaa, jota nykyisin ei ole lainkaan.
        Kunnan lastensuojeluviranomaiset eivät edes tiedä kuntansa alueella olevista sijoitetuista lapsista ... käsittämätöntä!
        Että sopii kysyä, kuka ja mikä Suomessa tätä lapsibisnestä junailee.

    • sijaisvanhemmat

      Olen myös kuullut, että kun toimeksiantosopimuksella olevat sijaisvanhemmat alkavat napsia lapsia esim. Hakkaraisen lanseeraamasa Perhehoitokumppanit Suomessa OY.stä, eivät kunnan sossut välttämättä saa mitään tietoa asiasta.

      Eikös perhehoitajan tai PKS:n pitäisi tällaisessa tapauksessa informoida niitä kuntia, joista ko. toimeksiantosijaisvanhemmilla on lapsia.

      Eli mielestäni jotkut rahanahneet sijaisvanhemmat junailevat rahaa itselleen.

      • pisnes on kovaa

        Ja sitten on vielä ryhmä, joka ei ole varsinaisesti sijoitettu, mutta tuo kuitenkin rahaa. PKS junailee näitäkin lapsia / nuoria.

        Sairasta pisnestä!!!!!!!--------

    • Perhehoitoliitto!!!!

      Miten ihmeessä kunnan sossut voivat tietää lapsista, joita jotkut sijaisvanhemmat napsivat sieltä sun täältä. Perhehoitoliitto ja Hakkarainen voisivat tarttua osin itse aiheuttamaansa ongrlmaan.

      • pois puljut

        Olen kerran tiedustellut eräästä yksityisestä firmasta, mikseivät he ole informoineet kuntaa sijoittamastaan lapsesta, vastasi puljun sossu. "Olisivat itse kysyneet".

        Kyllä tässä tapauksessa asetun ehdottomasti kunnan sossujen puolelle, ja näitä ihmepuljuja ja rahastavia firmoja vastaan.

    • ARVIOINTIA!!!!!

      Ja kyllä sillä perhehoitajallakin on jonkinlainen vastuu informoida sijoittajakuntien sossuja, jos hamuaa lapsia sieltä sun täältä firmasta. Minusta on ainakin loukkaavaa, kun paikkaan, johon lapseni oli sijoitettu kunnan toimeksiantosopimuksella ilmaantui yhtäkkiä lapsia, jotka osoittautuivat firmojen kautta tulleiksi. Myöskään sossu ei tiennyt asiasta mitään.

      TÖRKEÄÄ!!! Mielestäni jonkun muunkin, kuin esim., erittäin minimaalisesti koulutetun sijaishuoltajan (joka mahdollisesti on saanut korkeamman aseman, mitä koulutus edellyttäisi) tulee arvioida, sopivatko 4 pientä sijoitettua ja levoton nuori sekä muutama siitä väliltä samaan talouteen asumaan. ja riittääkö itsetietoisen perhehoitajan ammattitaito tehtävään, kun siinä muutenkin on jo ollut paljon vaikeuksia ja lapset ovat kärsineet.

      • Pohdintaan

        jos mikään kunta ei tiedä näistä yrityksen "napsimista" lapsista niin mikä taho maksaa yrtykselle /perhekodille korvauksia? Eikö sijoittava kunta kuitenkin vastaa kuluista ja kai he nyt sentään titää mitä maksaa ja minne.

      • Sijari

        Hiukan faktoja pöytään:

        Ensinnäkin sijaisperhe on lain mukaan velvollinen ilmoittamaan sijoittajakunnalle, jos perheeseen sijoitetaan tai syntyy lisää lapsia. Lupaa ei tarvitse kysyä, ellei toimeksiantosopimus sitä edellytä, mutta ilmoittaa pitää. Biovanhemmille asia ei varsinaisesti kuulu, mutta itse kyllä kertoisin, koska yhteistyö sujuu hyvin.

        Toisekseen sijaisperheessä ei lain mukaan voi olla enempää kuin 4 lasta, omat mukaan lukien. Eli tämmöiset "4 pientä levoton nuori kaikki siltä väliltä" -jutut ovat puhdasta lööperiä.

        Kolmanneksi itse ottaisin sijoitetun lapsen mieluiten juuri PKS:n kautta, koska kunnissa on niin ammattitaidotonta väkeä sossuina, ettei heihin voi luottaa. Luotettava, sijarien toimintaa valvova ja työnohjausta tarjoava välikäsi on nimenomaan sijoitetun lapsen etu! Sijoitetun lapsen etu on sekin, että PKS maksaa jos ei nyt hyvää, niin sellaista palkkiota, jolla on niukin naukin mahdollista hoitaa traumatisoitunutta lasta kotona. Kuntien minimipalkkiolla ei yksinkertaisesti tule toimeen ja kuntien sossuja ei p....n vertaa kiinnosta, jos lapsi on pakko laittaa päivähoitoon vastoin hänen etuaan.

        Itse olen kasvatustieteilijä, mutta väittäisin, ettei koulutuksesta paljoa ole apua perhehoitajan työssä. Tohtori ja amis voivat olla ihan yhtä lailla hyviä tai huonoja sijareita. Hyvästä valmennuksesta ja jatkuvasta juuri perhehoitajille suunnatusta koulutuksesta sen sijaan on paljonkin hyötyä.

    • näin on käynyt

      Sijoittava kunta onkin eri, kuin se, joka on sijoittanut enemistön lapsista. Ja kun siinä on PKS tai muu firma vielä välissä, on ilmoittaminen "enemmistösijoittajalle" jäänyt tekemättä niin kunnalta, firmalta kuin perhehoitajaltakin.

      Ja sijoittava kunta on saattanut olla satojen kilometrien päässä enemmistösijoittajasta, vaikka ei silläkään nykypäivänä pitäisi olla merkitystä.

      PKS:lle ja muille firmoille kuitenkin ryhdistäytymisen paikka. Myös Perhehoitliitolle, joka näitä markkinafirmoja tänne lanseeraa rahastamaan. Ilmeisesti liitto vetää provikoita?

      • kyllä ääntä löytyy

        Perhehoitajan on aivan turha vetäytyä vastuusta. Kyllä yleensä on suunapäänä asiasta kuin asiasta. Tässä vaan lapset alkoivat oireilla mm. nuoruusikäisen levottoman tultua kunioon, mutta syy laitettiin tietenkin toisaalle.

      • järkyttävää!!!
        kyllä ääntä löytyy kirjoitti:

        Perhehoitajan on aivan turha vetäytyä vastuusta. Kyllä yleensä on suunapäänä asiasta kuin asiasta. Tässä vaan lapset alkoivat oireilla mm. nuoruusikäisen levottoman tultua kunioon, mutta syy laitettiin tietenkin toisaalle.

        Hakkaraisen mukaan sijoittajakunnalta pyydetään lausunto, voiko perhe ryhtyä esim. PKS:n perheeksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tässä tapauksessa enemmistösijoittajalla ei ollut mitään tietoa siitä, että ko. toimeksiantopaikka oli ryhtynyt rahastamaan firmojen kautta.

        Tämä on tyypillistä "omaehtoisuutta" eräille sijaishuoltopaikoille.

      • luikerrellaan
        järkyttävää!!! kirjoitti:

        Hakkaraisen mukaan sijoittajakunnalta pyydetään lausunto, voiko perhe ryhtyä esim. PKS:n perheeksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tässä tapauksessa enemmistösijoittajalla ei ollut mitään tietoa siitä, että ko. toimeksiantopaikka oli ryhtynyt rahastamaan firmojen kautta.

        Tämä on tyypillistä "omaehtoisuutta" eräille sijaishuoltopaikoille.

        Eli erikoisia väyliä myöten luikerrellaan rahan ja maineen äärelle. Peli on armotonta ja kovaa.

      • epärehellisyys
        luikerrellaan kirjoitti:

        Eli erikoisia väyliä myöten luikerrellaan rahan ja maineen äärelle. Peli on armotonta ja kovaa.

        Rehti normaali toiminta on täysin vierasta. Sellaista kyllä esitetään, mutta "kanssakulkijat" joutuvat kärsimään ja näkemään saastuneille takapihoille.

      • Rehtiys peliin!
        epärehellisyys kirjoitti:

        Rehti normaali toiminta on täysin vierasta. Sellaista kyllä esitetään, mutta "kanssakulkijat" joutuvat kärsimään ja näkemään saastuneille takapihoille.

        Pyydän, ettei Perhehoitliitto enää lähde mukaan peittelemään luikuritoimintaa ja vieläpä esittämään sitä glamour - muotoisena. Hyi!

      • rauhaa toivomme
        Rehtiys peliin! kirjoitti:

        Pyydän, ettei Perhehoitliitto enää lähde mukaan peittelemään luikuritoimintaa ja vieläpä esittämään sitä glamour - muotoisena. Hyi!

        Toivomme vaan, että pääsemme viimein rauhaan. Elämästä on mennyt jo liikaa vuosia kärsimykseen.

      • Onko sinun
        rauhaa toivomme kirjoitti:

        Toivomme vaan, että pääsemme viimein rauhaan. Elämästä on mennyt jo liikaa vuosia kärsimykseen.

        pakko keskustella täällä itsesi kanssa? Menee oikeasti hiukan asian vierestä, mutta kalvaa kummasti myös sinun uskottavuuttasi.

    • katse toisaalle

      Kalvakoon vaan. Ei ole pakko lukea.

    • otsikon mukaista

      Mitenkäs se asian vierestä menee, kun katsoo otsikkoa. Kannatan rehtiä ja selkeää sijaishuoltoa, en kaikenmaailman välistävetoja ja naamareita.

    • sairastunut paikka

      Ja tämä lasten "välistävetelmeinen" on vain yksi pieni asia niiden kaikkien sairaiden asioiden joukossa, joita tuosta paikasta löytyy.

      Ja tämä ei olekaan uskonasia.

      • asian tunteva

        Kyllä sijaisvanhemmat käyvät koulutuksen, edes sairaanhoitaja koulutuksessa ei käydä asioita läpi mitä tarvitaan kun ryhdytään sijaisvanhemmaksi.. Lasten menettämiset, ongelmat, apuja käyttäytymis ongelmiin ja yleensä kasvatus asioita ja kiintymystä.. Näitä käydään pride-koulutuksessa ja harjoitellaan, tehdään itsetutkimusta ja kunnon selvitykset lapsuudesta, kasvatuksesta Ym kyllä perhehoitopalveua tuottavat yritykset tietää millaisista sijaisvanhemmista on kysymys niin perusteelliset siat käydään läpi niin talous, rikos ja sos.palv. taustat

    • Sadismia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe