Loppumattomat pakkoajatukset

Miksi olet lopettamassa lääkitystäsi? Ihmettelen vain koska olet selvästi lääkityksen tarpeessa. Käytkö missään terapiassa? Tilanteesi kuulostaa niin ahdistavalta että kyllä sinun kannattaa mennä puhumaan tuosta asiasta jollekkin. Ymmärrän että ei ole kiva syödä lääkitystä, ainakaan en itse pidä lääkkeiden syömisestä. Minä kuitenkin syön lääkkeitä OCD:hen koska minulla ei taida olla muita vaihtoehtoja. Syön Sertralin mielialalääkettä ja Risperidonia joka on psykoosinestolääke. Tuo lääkitys vaikuttaa siten että minulla pysyy pakkoajatuksen enimmäkseen poissa ja jos jätän Risperidonin syömättä pariksi päiväksi niin silloin pakkoajatuksen valtaavat mieleni.

Tuo mitä kerroit, kuulostaa tutulta. Kun minulla alkoi nämä pakkoajatuksen jylläämään viime syksynä, tuntui että tulen hulluksi. Olo oli irrationaalinen, käsittämättömän syvästi ahdistunut ja samanaikaisesti mietin että miten tämä on mahdollista, mitä tämä kaikki on. Kaikki alkoi kun vaimoni valitti vatsakipua jota hänellä on ollut useasti. Vaimoni sanoi että minulla on taas vatsa kipeä. Silloin minä ajattelin että mitäpä jos katsotaan mitä vatsasi sisällä on ja mielessä välähti ajatus vaimoni vatsan avaamisesta puukolla. Sitten kauhistuin tuosta ajatuksesta ja mietin että miksi minä tämmösiä ajattelen. Ahdistuin syvästi ja menin parvekkeelle tupakalle. Parvekkeella ollessa minulle tuli tunne että minä hyppään parvekkeelta alas. Samanaikaisesti tunsin ja tiesin että en halua tehdä sitä. Pikkuhiljaa tuosta tunteesta selvisin ja tilanne kutakuinkin normalisoitui.

Seuraavana päivänä tilanne alkoi uudelleen. Koko ajan mielessäni pyöri vaimoni tappaminen, vahingoittaminen mitä erilaisilla tavoilla. Olo oli ahdistunut, hämmästynyt, surullinen, vihainen, tunsin myös syyllisyyttä. Miksi tuommoisia ajattelin ja kelasin? Miksi minä muka haluaisin vahingoittaa vaimoani jota minä rakastan yli kaiken? En kuitenkaan päässyt irti tunteesta vaimoni tappamisesta. Ajatuksen kulkivat kehää: Mitä jos tapan vaimoni, en halua tappaa vaimoani, mitä jos kuitenkin haluan, mitä jos menen sekaisin ja teen jotakin..... tuota rataa ajatukset seilasivat päivästä toiseen. Viimein eräänä päivänä soitin töistä terveyskeskukseen mielenterveyshoitajalle ja sovimme ajasta vastaanotolle. Kerroin että mitä jos en jaksa odottaa niin kauaa, aika oli sovittu ensi viikolle. Silloin minulle kerrottiin että mitä jos tulisin heti terveyskeskukseen. Nimittäin ahdistus oli jotakin aivan..... en voi sitä selittää.

Pääsin viimein osastolle ja lääkitys aloitettiin. Kun sain kerrottua ongelmistani, ajatuksistani, oloni rupesi heti helpottumaan. Kuulin että minulla on pakko-oireinen häiriö. Oli hyvä kuulla nimi tällä kaikelle ahdistukselle ja ajatuksille. Myöhemmin tajusin että olin kärsinyt tästä OCDstä koko elämän. Minulla oli ollut tarkistamispakkoa, erilaisia pakkolaskemisia, rituaaleja, ja myöskin muita ajatuksia jotka luuppasivat päässäni yötä päivää. Kun pakko-ajatuksen alkoivat pyöriä väkivallan ja tappamisen ympärillä, silloin vasta ymmärsin hakeutua hoitoon. Kesti aikansa että lääkitys alkoi vaikuttamaan. Kärsin vielä noin kuukauden ajan pakko-oireista ja ahdistuksista sairaalasta pääsyn jälkeen. Jotku päivät oli parempia, jotku taas ei. Nyt on mennyt noin kolme kuukautta melko oireettomana ja uskon että se on tuo lääkitykseni ja myös terapia jotka ovat auttaneet. Silmiäni myös aukaisi kirja: Eroon pakko-oireista ja rituaaleista. Siinä kirjassa oli kertomuksia, varsinkin yksi joka muistutti omaa tilannettani.

Tiedän että olosi voi olla todella kamala. Itselläni oli tosiaan oireina tajuttoman syvä ahdistus fyysisine oireineen, harhaluulot, syyllisyys, vihantunne itse kohtaan että miksi tällaisia asioita mielessäni haudon, huoli, väsymys koska tuntuu että pakkoajatuksen eivät lopu koskaan, jne..... Sinulle haluan sanoa että älä luovuta, älä lopeta lääkitystä, ei ainakaan vielä, juttele lääkärin, psykiatrin kanssa oireistasi, lue alan kirjallisuutta, harrasta asioita jotta sinulla olisi muuta ajateltavaa. En tiedä millaisia pakkoajatuksia sinulla on mutta tiedät varmaan itsekkin kuinka järjettömiä ne voi olla. Sinulla on toivoa kuten oli minullakkin. Voi olla että jo tänään, huomenna, viikon päästä, kuukauden päästä jo voit paremmin. En osaa oikein sanoa muuta kuin että voimia ja jaksamisia sinulle toivotan ja tiedät että et ole ainut íhminen maailmassa joka näistä pakkoajatuksista kärsii.

Rikkipuhkipoikki, mikä on vointisi?

Olen syönyt lääkkeitä paniikkihäiriöön ja pakkoajatuksiin yli kymmenen vuotta. Nyt on vaan raskauden takia lopetettava lääkitys hetkellisesti. Pakkoajatukseni koskee itseni vahingoittamista. Päässäni alkaa usein pyöriä asiat, jotka minua eniten inhottaa ja ahdistaa ja ne jäävät jankkaamaan päähäni viikoiksi. Aamulla heti herätessä ne valtaavat ajatukset ja viimeisenä nukkumaan mennessä. Päivän aikana saan ne hetkellisesti pois tekemällä jotain muuta ja sitten taas mennään. Olo on aivan kamala. Vihaan tätä sairautta. Vihaan tätä lääkitystä, koska se osittain myös aiheuttaa oireeni. Olen syönyt lääkettä niin kauan, että omat aivoni eivät enää yksinkertaisesti osaa muodostaa tarvitsemiaan aineita, jotta olo olisi hyvä.

Minulla oli vuosi sitten ajatuksia että vahongoittaisin itseäni ja kävin juttelemassa psykologilla, ja se helpotti. nyt taas vuoden päästä tulevat ajatukset toisten ihmisten vahingoittamisesta. pelkään että teen jotain peruuttamatonta, ja jossittelen asioita " entä jos musta tulee hullu, mielisairas" yms. pelottaa aivan sairaasti että teen jollekkin ihmiselle jotain. oikeastaan itken melkein joka ilta kun menen nukkumaan että ahistaa nää ajatukset, yleensä olen kertonut äidilleni kaikki huolet mutta jotenkin en vain uskalla kertoa tätä kellekkään vaikka haluaisin. en vaan jaksa enää näitä ajatuksia enkä tiiä mitäpitäis tehdä? ajatuksiini tulee myös että "entä jos haluaisin tehdä jollekkin ihmiselle niin" se on myös pelottavaa koska jos ajattelen niin oikeasti. ja se pelottaa paljon. voisiko joku auttaa? olen 14v joten on aika vaikeaa kun on koulu ja kaikki.

http://www.youtube.com/watch?v=-WLrLwyE17o&feature=plcp
Tässä video sinulle ja sitten ehkä nämä viedot vois autaa.et ole ainoa suomessa.aika omonella on tätä häiriötä

Rikkipoikkipuhki:

Minulla on ollut ocd pienestä pitäen, joskin varsinainen diagnoosi tehtiin kun olin noin 25v. Lääkkeitä olen syönyt pian 15 vuotta ja niiden avulla olen pärjännyt suhteellisen hyvin. Koitin raskaussunnitelmien takia lopettaa lääkityksen, mutta se ei onnistunut vaan oireet palasivat. Jos olisin silloin tiennyt, että lääkityksestä ei ole haittaa raskauden aikana, en olisi edes yrittänyt päästä eroon pillereistä. Ainakin sitalopraami nimittäin on aivan turvallinen raskauden ja imetyksen aikana.

Neuvolalääkäri kehoitti ennen synnytystä vähentämään annostusta varmuuden vuoksi. Vauvan ollessa noin parin kuukauden ikäinen oireeni pahenivat ja mukaan tuli aiempaa enemmän ahdistusta. Väsymys ja stressihän tunnetusti lisäävät pakkoajatuksia. Näin jälkikäteen ajatellen ei olisi kannattanut pienentää tuolloin annosta tai sitten olisi pitänyt nostaa se pian entiselle tai jopa korkeammalle tasolle. Teratologisesta tietopalvelusta kannattaa kysyä lääkityksen sopivuus raskauden aikana. Vaikka lääkkeen "tuoteselosteessa" varoitellaan käytöstä, voi olla että raskaus ei kuitenkaan ole este lääkitykselle. Kannattaa myös ottaa yhteys neuvolaan! Suosittelen ehdottomasti hakemaan apua tässä vaiheessa, jotta jaksat vauvan kanssa. Voimia!!

Moi, täällä kanssa yksi joka ihmeissään pakkoajatuksista. Söin mirtatsapiinia 30 mg masennukseen ja unettomuuteen. Mä koen, että lääke laukaisi mulla pakkoajatukset, niitä oli hyvin lievänä sitä ennen, mutta en silloin edes ajatellut kärsiväni pakkoajatuksista. Vihasin mirtatsapiinia, se laukaisi myös paniikkikohtauksia, joita mulla ei ollut koskaan ennen lääkitystä. Nyt olen ollu 3 viikkoa ilman lääkettä, purettu pois muutama kuukausi. Nyt pakkoajatus on päässä ihan koko ajan. Mulla se on yksi inhottava ihminen joka on kohdellu mua törkeesti. Joudun näkemään tämän ihmisen silloin tällöin, mutta en saa mielestä nyt ollenkaan. Olen ahdistunut ja masennusoireitakin on, mutta en tiedä uskallanko ottaa mitään lääkitystä, kun mirtatsapiini toi vaan 100x enemmän ongelmia verrattuna hyötyyn.

Täällä yksi pakko-ajatuksista kärsivä. Nyt syksyn tullessa olen huomannut että näitä pakko-ajatuksia on enemmän. Viimeksi näitä oli alkuvuodesta. Ajatukset ovat välillä aika järjettömiä, eikä niitä voisi kellekkään lähimmäiselle kertoa, heti leimattaisiin hulluksi. Ja sitä itsekin luulee joskus että sitä tulee hulluksi. Olen kyllä perheelleni kertonut että kärsin pakko-oireista ja että on ollut masennusta mutta en ole kertonut pakko-ajatuksista, en vain kertakaikkiaan pysty kertomaan niistä, en edes psykiatrille. Pelkään näitä ajatuksia ja välillä mietin että olisi helpotus jos mua ei olisi koska tuntuu että olen kirottu näihin oireisiin..

Sama ongelma on ollut minulla. Ahdistuin suunnattomasti jos jäin yksikseni jonkun eläimen kanssa. Siis pelkäsin että vahingoitan eläintä vaikken tietenkään halua! Olen suunnattoman eläinrakas.

Myöhemmin olen päässyt syvälle traumojeni alkulähteille ja tiedän tasantarkkaan MIKSI ahdistun eläinten tai pienten vauvojen kanssa. Olen NIIN herkkä yksilö että alitajuntani kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Eläimet kuuluu vapauteen eikä ihmisten vangeiksi. Koen, että koira tylsistyy kun en pysty tarjoamaan sille riittävästi virikkeitä. Kissan TARTTEE päästä omille teilleen ulos vapaaksi, koska se on sen eläimen luonto! Ne kärsii sisällä. Pienenä minut pakotettiin hoitamaan eläimiä. Jouduin leikkaamaan koiralle sian kieltä ja sydäntä ruuaksi ja VIHASIN sitä, ihan oikesti! Olin vaan liian pieni ilmaisemaan sitä ja kieltäytymään siitä.

Vihaan väkivaltaa. Ahdistun väkivaltaisista ohjelmista. En pidä sitä viihteellisenä paitsi rikossarjoja joissa ei veri roisku.
Vihaan myös pornoa. Ahdistun siitä että joka puolella on alastomuutta, pornoa ja vähämielisiä panosuhteita. Niistäkin olen saanut oireilua.

Minun kattonia alla ei koskaan tulla hyväksymään pornoa eikä katsomaan kauhua! En myöskään lemmikkejä loukuta kotiini! Lapsia en tod.näk. tule hankkimaan koska mielestäni lapsia ei ole järkevää hankkia.

Jä täytyy myöntää että oloni on helpottunut kun tiedostan asiat näin hyvin ja pystyn tekemään oikeita valintoja.

Kaikki kertomanne kuulostaa tutulta. Olen vajaa 3-kymppinen, korkeasti koulutettu pienen lapsen äiti ja pakkoajatukseni liittyvät lapseni vahingoittamiseen seksuaalisesti. Olen hyvin kiltti ihminen ja tiedän, että ajatukset ovat yhtä huuhaata, mutta viimeksi eilen mietin itseni tappamista. Ajatukset kiertävät kehää loputtomasti ja vain unen tulo tuo helpotuksen. Syön mielialalääkettä (certralin 100mg ja ketipinor 50mg), mutta en koe niiden auttaneen. Olen hakeutumassa psykoterapiaan. Tämä on yhtä helvettiä, pahinta on, että vastapelurina on oma mieli, joka käyttää omia heikkoja kohtiani aseena minua vastaan. Suosittelen lukemaan kirjan: irti pakko-oireista ja rituaaleista, sen lukeminen helpottaa minua aina hetkeksi. Pahintahan tässä on, että ajatukset koskevat niin tabuja aiheita, että niihin ei uskalla edes hakea apua. Minulla tämä on pilannut koko seksielämäni. En halua mitään seksuaalista toimintaa, etteivät hirveät ajatukset tule päähäni väärällä hetkellä.

Täällä myös yksi pakkoajatuksista kärsivä! Tätä keskustelua lukiessani en voinut muuta kuin itkeä, tuli niin älyttömän paha mieli teidän tekstejänne lukiessa. Tiedän tasan tarkkaan miltä teistä tuntuu. On tavallaan helpottavaa tietää, että maailmassa on muitakin, jotka tästä kärsii ja samaan aikaan tuskallista ja surullista et niin moni muukin näiden ajatusten kanssa painii. Itse olen kai aina ollut aika neuroottinen. Muistan pelänneeni kaikkia mahdollisia tartuntasairauksia jo aivan nuorena. Vasta 17-vuotiaana sain varsinaisia pakkoajatuksia. Oikeastaan ne olivat pakkokuvia, joita näin sulkiessani silmät. Nämä kuvat olivat seksuaalissävytteisiä ja koskivat usein isääni, vaikka minulle ei koskaan ole tapahtunut hänen toimestaan mitään seksuaalista. En osaa sanoa miksi ne siis koskettivat häntä. Sen jälkeen on ollut jos jonkinlaista pakkoajatusta ja välillä olen ihan oikeasti pelännyt tulevani hulluksi ja toisinaan taas kuvitelleeni jo seonneen. Minulla on ollut uskonnollisia pakkoajatuksia, jotka ovat tällä hetkellä kaikista ahdistavimpia. Olen kuvitellut Saatanan ottavan minusta vallan ym, vaikka järjellä ajateltuna tiedän sen olevan epätotta. Olen pelännyt ja saanut paniikkikohtauksia, olen luullut tulevani hulluksi kerran jos toisenkin, mutta toistaiseksi lopullista sekoamista ei ole tapahtunut. En syö tällä hetkellä lääkitystä, koska ajatus lääkkeistä ahdistaa. Olisi ehkä parempi aloittaa lääkitys, mutta en kykee siihen. Joskus ajatukset ovat niin vainoharhaisia, että oon tosissani aatellut pimahtavani. Onko muilla tälläistä et ilmenee vainoharhaisia ajatuksia, joiden tietää olevan epätodellisia mutta jotka kuitenkin tuntuvat todellisilta? Tavallaan siis aattelee niin tai ei ole varma ajatteleeko niin vai. Vaikea selittää. Haleja ja voimia kaikille tämän kanssa kamppaileville!

Taas oli lyhyt kausi ilman näitä ajatuksia.. Mutta nyt ne on tullu takasi. En tajuu et miksei ne vaa voi pysyä poissa. Kävin psykologilla ja nyt en ole vähään aikaan käyny ku huomasin niiden lieventyvät/kadonneen, mutta nyt kai taas menen juttelemaan asioista ja miettimään jos tuon lääkityksen alottaisi.

Oletteko ajatelleet onko teistä lapsen kasvattajiksi.Onko voimia ja valmiuksia niin vaativaan tehtävään?Lapsi on pitkäaikainen kasvatettava ,pystytko vastaamaan edes itsestäsi?

Anna pakkoajatuksien tulla. Mene mukaan ja elä ne ajatukset läpi ja ota ne haltuun.

Itse olen myös sitä mieltä, että antaa pakkomielteiden tulla, vaikka ne pelottavia ovatkin. Kyllä ne lopulta mielestä lähtevät, uskokaa pois. Mutta niiden torjuminen ei tosiaan näytä auttavan, ei ainakaan itseäni. Ne vain vahvistuvat, jos yrittää torjua niitä.

Kärsin OCD:sta sekä myöskin Paniikkihäiriöistä... ja se on erittäin inhottavaa kun sinua alkaa ahdistamaan jokin juttu mitä ajattelen putkeen 24/7 ihankuin toinen sinä rankuttaisi itsellesi tätä ja sitten yrität sanoa itseäsi vastaan: '' unohda.. ajattele jotain kivaa ''

Itse kokisin että pakko-oireet ja ajatukset pohjautuvat itseluottamuksen ja itsetunnon puutteeseen, sekä yleiseen epävarmuuteen itsestä. Ja tällaiseenhan kiltillä ihmisellä on taipumusta? Niin hankalalta kuin ahdistuneena ja mahdollisesti masentuneena kuulostaakin, niin kannattaa opetella kohtaamaan nämä ajatukset, pienin askelein. Ensin siirtää niitä, että oppii sietämään ahdistusta. Sen jälkeen pikkuhiljaa alkaa tutustumaan niihin ja opettelee sietämään kohtaamisen aikana ilmaantuvaa ahdistusta. Ennen kaikkea jos pelkona on esimerkiksi läheisen puukottaminen, niin keskustelee tästä asiasta läheisen ihmisen kanssa (yleensä jo läheisen ymmärrys helpottaa ahdistusta!) ja harjoittelee vaikka yhdessä puukon kohtaamista, jopa ihokontaktissa, jotta itseluottamus lähtisi kasvamaan! Eli toisinsa oen oppisi uskomaan, ettei ole tekemässä tällaista tekoa :) puhun tässä omalla kokemuksella ja haluan rohkaista muitakin kokeilemaan oman uskalluksen rajoissa tätä tekniikkaa.

Ocdm

Tekstisi kuulosti ihan omaltani. Mulla on juuri tuollainen tunne että tavallaan aattelen mutta en oo varma ja tiedän että ne on epätodellisia mutta silti ne saa musta koko ajan otteen ja tavallaan uskon ja siksi pelkään. Välillä ajatukset helpottaa ja välillä tulee olo et tää on ihan naurettavaa. Ja hetken ehtii miettiä että huh huh kuinka tyhmää tää on ja kuinka sitä tällästäkin nyt on aatellut jo niin kauan. Ihan hukkaan mennyttä aikaa. Mut sit se taas vaan tapahtuu NAPS ja taas ajattelen ja tää kierre jatkuu koko ajan.

Mä olen 28 vuotias nainen. Oon tässä parin vuoden ajan tehnyt gradua ja oireet on tuona aikana pahentunut, kuitenkin tahtoa löytyy niin paljon että en vaan anna periksi enkä anna tämän taudin viedä tätäkin minulta. Aion saada opiskelut päätökseen vaikka se veisi ikuisuuden. Minä olen kamppaillut OCD:n kanssa nyt noin 10 vuotta. Vasta muutama vuosi sitten hain apua kävin terapian ja löysin keinoja sen kanssa elämiseen. Vähän aikaa helpotti mutta nyt gradun kanssa painiskellessa on oireet taas palannut ja pahentunut. Pakko-oireita ei enää niinkään oo vaan enempi on ajatuksia jotka johtaa mielettömään ahdistukseen/paniikkiin ja pelkoon. Pelkään hiviä ja muita tartuntoja. Tiedän että ne ei tartu arkipäiväisissä teoissa mutta se ei estä pelkoani ja ahdistustani.

Lääkkeitä en oo halunnut syödä entiedä miksi mutta nyt olisi nekin aloitettava tällä viikolla. Se on vaan pakko nyt kun muuta vaihtoehtoo ei enää oo.

Tsemppiä kanssakärsiville. Uskon että tästä voi parantua. Toivoa aina on!

Millaisia pakko-ajatuksia sulla on?

Minun mielestä pakkoajatukset,toisen vahingoittamiset,veitsipelot,
järjestys,kontrolli,ovien kokeilu ja muut rituaalit voivat olla alas
painettuja tunteita ja erityisesti negatiiviset ja aggressiiviset tunteet,
vihan osoitukset ja eri mieltä oleminen.Ihminen on tasapainossa myös
silloin kun on vihainen ja sanoo EI niin että jokainen ymmärtää.
Vahingoittamis ajatukset,pureminen ja toisen ihmisen työntäminen pois
on normaalia ja alkukantaisia tunteita ja viittaa lapsuuden kokemuksiin.
Ongelmana on että pakko-oireinen tai pakkoajatuksinen ihminen
kärsii näistä ongelmista koska ne ovat pään sisällä mutta ulkoisesti
hymyillään vierustoverille ja tässä se ongelma onkin.On uskallettava
sanoa ääneen EI eikä pitää sitä sisällä.Pakko-oireinen antaa väärän
kuvan lähimmäiselle hymyillessään koko ajan ja olevinaan positiivinen
kun pitäisi sanoa ulos mitä OIKEASTI TUNTUU.Näin oikeat tunteet
saadaan pintaan.Muuten jos näytellään positiivista niin vaarana
on se että mennään vaikka naimisiin vaikka ei oikeasti rakasteta toista
ja kun tulee lapsi liittoon niin tulee näitä negatiivisia vahingoittamis
ajatuksia koska sisällä on tunne että tässä ei kaikki ole rehellistä.
Lapsen syntymä aiheuttaa joillekin ahdistuksia ja siinä tilanteessa
itse pakko-oireinen saa kunnon primaaliterapiaa koska nyt ei pääse
tilannetta karkuun vaan on kasvun ja eheytymisen paikka.
Siis tunteet ulos,oli ne kuinka vaikeita ja mustia möykkyjä ja kun
ne tulee ylös vatsasta ja nousee suuhun,silmiin ja lopulta hiuksiin
hehe välillä otetaan huumoria.Vakavasti, tunteet ja niiden rehellinen
käsittely tuo meistä esiin sen oikean ja rehellisen ja avoimen ihmisen.
Lopuksi tervehtyminen vaatii raittiutta kaikista päihteistä.
Kyse on keskushermoston tasapainottamisesta ja rentouden
löytämisestä ja kyvystä kuunnella itseään ja toisiaan.
Sitten negatiivisten ajatusten,negatiivisten uutisten,sotien,rikollisuuden,
proovokatiivisten kiihkoilun välttäminen ja rauhoittuminen on yksi
tärkeä elementti.Maailmassa on tahoja jotka pyrkivät siihen että
ihmisillä on addiktioita ja neurooseja koska sillä tehdään rahaa ja
saadaan ihminen pyörimään jonninjoutavien ongelmien keskellä
kun pitäisi pitää itsestä huolta ja kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi

Pakko- oireista jä päihteistä ja niiden
vaikutus keskushermostoon.Kaikkea
mitä käytetään liikaa on haitallista
Päihteissä hyvänolontunnetta tunne
saavutetaan yhä suuremmilla annoksilla
ja lopulta se vaurioittaa hermostos
ja sisäelimiä ja estää selvinpäin
käsittelemästä tunteita.ongelmia ym ym
Keskushermoston rasittaminen vuodesta
toiseen kiihottamalla itseään päivän
poliittisilla asioilla,sodilla.rikoksilla
rasismilta ym ym ja kohteita löytyy
miljoonia estää meitä elämästä tasa
painoista elämää.Hermoston rasittaminen aiheuttaa saman ilmiön kuin rasitat lihaksia,aisteja ym tapahtuu
vaurioita ja ne näkyvät hermoston
osalta keskittymiskyvyn puutteena
Tietokoneen avaaminen jkestää tol
kutomaan kauan,avainten tai lusikan
pudottaminen saa raivon valtaan ja
tuntuu että ei saa heti vahvistusta
aivoille mitä tahansa on tekemässä
Kirjan lukeminen ei onnistu js huomaa
lukemaa yhtä tekstin pätkää uudestaan
ja uudestaan.On tärkeätä rauhoittua ja
välttää asioita joista provosoituu ja
kiihottuu liikaa myös yliaktiivinen
seksuaalinen käytös paljastaa ongelman
Tekniikoista,miten aloitat harjoitukset
esim ekstrovertillä ulospäinsuuntautu
nut oppii isossa ryhmässä jättämään pakkoajatukset ja todella kuuntelemaan
mitä toinen puhuu ja muistaa mistä
puhuttiin eikä koe että minua ei oteta
huomioon.Kykyä hyväksyä luovat
kokeilut.Musiikissa vaikka vaihdetaan
basistin,rumpalin ja kitaristin paikkoja
keskenään ja pidetään hauskaa.
Kaaos ja järjestys pystytään hyväksy
mään ilman että ahdistustaan.Näin löydetään uudestaan elämän ilo ja
se onnistuu kun raittiina ja selvinpäin
koetaan omat tunteet ja tapahtumat
elämässä

Jumalaan uskominen ja luottaminen auttaa pakko-oireissa ja elämässä yleisestikin, itse kärsinyt todella kovista ja jopa invalidisoivista pakkotoiminnoista, pahimmillaan niihin saattoi kulua jopa viikonpäivät ennenkuin ne sai ''suoritettua''. Kun uskoo Jumalaan että Hän pystyy auttamaan sinut ulos noista ahdistavista ajatuksista ja toiminnoista niin helpottaa.

Pakko-ajatukset.. Jotain sanoin kuvaamatonta. Muistan samanlaisia ahdistuksen tunteita jo lapsuudesta, mutta ne menivät mieleisen harrastuksen myötä ohi. Nykyisessä muodossaan ne alkoivat noin 6 vuotta sitten. Pakko-ajatuksia kesti ehkä noin vuoden ajan ennen kun tajusin, että minun ei tarvitse kestää näitä. Ne alkoivat seksuaalisesti häiriintyneillä ajatuksilla. Pakkoajatuksia tuli lähes aina kun näin esim lapsen tai eläimen, jolloin aivoni syöttivät minulle mitä hirveimpiä ajatuksia... En voinut puhua asiasta kenellekkään, pidin itseäni hulluna, olin todella peloissani. Ajatukset kuitenkin pahentuivat, ja ne muuttuivat toisten vahingoittamis/tappamisajatuksiksi, niin läheisten kuin tuntemattomien. Tämä aika elämässäni oli todella synkkää. Mietin mitä minulle on oikein tapahtunut? Mistä tämä kaikki tulee? Tunsin koko ajan suurta itseinhoa, syyllisyyden tunnetta ja ahdistusta. Ainoa hetki, millon minusta tuntui että sain olla rauhassa, oli kun nukuin. Oireet katosivat joskus jopa kuukausiksi, mutta palasivat aina takaisin. Viimein uskaltauduin lääkärille, jolle en oikein siltikään osannut /uskaltanut kuvailla oireitani, totesimme että minulla on paniikkihäiriö, aloitettiin sertralin 50 mg. Oireita ei ollut vuosiin, ja elin onnellista elämää. Olin yhdessä vaiheessa ilman lääkitystäkin. Minulle tuli ahdistusta (mutta ei pakkoajatuksia), joten palasin lääkkeiden syöntiin oltuani vuoden syömättä lääkkeitä. Nyt tänä päivänä oireet yht´äkkiä palasivat. Olo oli turvaton, mitä tämä nyt on? Tajusin oikean termin oireilleni ja kerroin siitä lääkärilleni. Pohdimme, että stressitason nousu on puhkaissut oireeni, luen nimittäin parhaillaan vaativiin pääsykokeisiin. Nostimme sertariilin 100 mg. Ja tässä nyt ollaan. Pakkoajatuksia on, mutta tiedän että kyllä tästä selvitään :) Kirjoitin tämän tänne koska olen saanut suurta helpotusta tilanteeseeni lukemalla muiden kokemuksia.
Haluan vain muistuttaa kaikkia, että hae apua heti kun siltä tuntuu, ethän jättäisin syöpääkään hoitomatta, sairaus tämä on muiden joukossa.
Älä anna pakkoajatusten viedä sinulta yhtään enempää ainutlaatuista elämääsi!
Ja ennen kaikkea pakkoajatukset eivät ole sinun vikasi :), ja hei ne ovat vaan ajatuksia..

Hei. Olen nyt kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä n. 8 vuotta (olen 20v). Neuvoni ocd:sta kärsiville on että menkää lähimmälle lääkärille heti eli nyt. Vaatikaa lähetettä johonkin missä oikeasti autetaan. Itse sain lähetteen oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopolille jossa kävin 2v juttelemassa mukavia. Sitten sieltä sairaalan osastolle jossa vietin yli vuoden. Sairaala-aikana asiat tuntuivat menevän eteenpäin, mutta sitten minut potkittiin ulos ja kaikki hoito lakkasi kuin seinään. Olen taas ajautumassa samaan pisteeseen kuin olin sen 2v sitten. Pakkoajatukset ovat kokoaikaisia ja ne käsittelevät inhoamiani henkilöitä ja asioita. Poispääsyä ei minulla enään taida olla. Pointtini on se, että hakekaa apua ja hoitakaa itseänne. Itse en enää jaksa saati viitsi

Tuntuvat nämä tekstit niin tutulta. Mulla on kanssa OCD, joskus mua auttoi terapia niissä joissakin. Triggerit on kauheita kokemuksia joskus, kokemusta minullakin. Muitakin siis löytyy, jotka tämän kanssa tappelee.

Kaikenlaiset pakkoajatukset ja rituaalit... Mahdollisia kun joutuu sen kanssa elämään. Mutta sitä voi oppia hallitsemaan, päästä niskan päälle. Itse syön myös Cipralex-nimistä lääkettä pienellä annoksella.

jos haluat lopettaa pakkomielteet!!!!!!!!!!!!!!! ainakun olet tekemässä vakio pakkomielteen sun pitää tehdä päin vastoin koska jos et tee sulle tapahtuu pahoja asioita koska olet lukenut tämän toivon että uskot muhun sun elämä helpottuu tämän jälkeen paljon koska niin munkin. kaikki meni päin helvettiä mutta ei mene enään.

Se on vain tekniikkaa. Hiljaista ääntä tai joskus voi olla voimakkaampaakin. Jo 70 luvulla voitiin tuottaa ääntä kallon sisälle. Miettikääs, kuinka tekniikka on kehittynyt. Individual targets Canada, kun googlaat niin pääset jyvälle. Minä olen uskovainen ja minua auttaa rukoilu. Uskon siis Jeesukseen.

Onko muuten sairaat pakko ajatukset normaaleja kun joskus ajattelen jotain sairasta läheisteni kohtaan. Se pelottaa minua. En tiedä miksi tulin tänne kysymään mutta silti :(

Mulla on pakkoajatuksia ja muutama kiva rituaaliki siihen päälle. Itellä ne ajatukset on sitä laatua et ku istun luokassa nii alan vaa kelaa et mitä jos kaikki kuulee mun ajatukset. Muitakin on mutta toi on kesto suosikki
Päätimpä sitten reippaana tyttönä kertoo asioistani ja sain ajan kouluni kuraattorille. (Oon 13v) Sille sitten kerroin asioista ja parin käynnin jälkeen hän lähetti mit psykiatrille.
Oon miettiny et mul vois olla lievä tai keskivaikea masennus mut en uskalla puhuu ku lähtis tieto vanhemmille mitä vauhdikkaimmin. Oon myös miettiny itsemurhaa mutta kai mä viel yritän elää ja hankkii apuu.
Onko muuten pakkoajatus jos pyöritän päivästä toiseen et mitä jos nää kaikki ongelmat on mun vika ja oon vaan niin paska huomiovuora et keksin kaiken ite??
Tsemit teille kanssa kärsijöille! :D