Lapsi ei tykkää olla päiväkodissa, apua!

Asu

3 vuotias lapseni aloitti viikko sitten päiväkodissa (ainoa lapsi ja ollut 3 vuotta äidin kanssa kotona). Lapsi ei halua mennä päiväkotiin, aloittaa itkun jo lähtiessä ja huutaa hysteerisesti vielä jäädessään hoitoon. Päiväunet nukkuu siellä hyvin, mutta juurikaan mitään ei syö (kotona syö hyvin!) ja on arka leikeissä eli istuskelee nurkassa seuraamassa muiden touhuja. Kauanko sopeutumiseen menee? Onko tämä käytös normaalia? Tuntuu niin pahalta viedä kun huuto alkaa jo kotona :(

4

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lh

      Lapsesi käytös on ihan normaalia. Sopeutuminen päivähoitoon ottaa oman aikansa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Olen päiväkodissa töissä ja viime vuonna ryhmääni tuli kolmevuotias, jolla oli myös vaikea jäädä hoitoon. Hän myös aloitti jo kotona itkun ja takertui äitiin, kun piti jäädä. Ruoka ei maistunut, eikä hän ollut nukkunut enää päiväuniakaan kotona. Meillä päiväkodissa yksi aikuinen toimi aluksi enemmän juuri tämän lapsen kanssa ja pikkuhiljaa lapsella alkoi hoito sujumaan. Ruoat maistuvat, on kavereita ja leikit sujuvat. Päiväunia hän ei nuku, mutta lepäilee hetken satua kuunnellen. Vanhemmat ovat myös tyytyväisiä. Uskon, että teilläkin alkaa sujumaan. Toivottavasti myös hoitopaikan henkilökunta osaa hommansa ja auttaa lastanne oikealla tavalla sopeutumisessa.

    • sjidhU

      Tuttu lastentarhanopettaja kertoi nimettömästi (en siis tunne tuosta päiväkodista muita kuin tuon open, en lapsia, en näiden vanhempia, enkä muita työntekijöitä) lapsesta (ei siis kertonut myöskään sukupuolta), joka oli myös ollut äidin kanssa kotona juuri tuon 3 vuotta, eikä sopeutunut kuin vasta ensimmäisen päiksyvuoden keväällä. Oli kuulemma todella hankala yrittää saada lasta osallistumaan leikkeihin, syömiseen, tai ylipäätään olemaan olemassa, kun lapsi vain istui mykkänä tai itkien koko päivän yhdessä nurkassa tuijottaen seinää. Ja tämän lapsen äiti oli kuulemma (asun toisella puolella Suomea, enkä tunne kyseiseltä paikkakunnalta muita kuin tuon vanhan opiskelutoverini) itsekin lastentarhanopettaja tjsp. Eli ilmeisesti tosiaan voi mennä vaikka ja kuinka kauan.

      Ystävieni lapsista yksi tottui heti (olisiko mennyt kaksi päivää) toisella meni pari kuukautta, kolmannella lähes puoli vuotta. Oma tyttöni tottui parissa viikossa. Yhtä yksilöllistä kuin kukin lapsikin. :)

    • dsrtyhrt

      Tunnen tuskasi, itsekin lähdin viikko sitten töihin 3,5 vuoden kotiäitiyden jälkeen. Nuorimmainen on 1v9kk ja vanhin 3v4kk. Meillä lapset ovat 3 päivää viikossa pphoidossa ja esikoisen sopeutumista auttoi seuraavat asiat: 1) selitin hänelle juurta jaksain päivän rytmin (ensin menette ulos, sitten syödään, sitten nukutaan ja päikkärien jälkeen jo pian haetaan kotiin) ja ennen kaikkea selitin hänelle, kuka häntä hoitaa ja kenen puoleen voi kääntyä jos ikävä yllättää tms. ongelma. Lisäksi tutustuttiin hoitajaan jo ennen hoidon alkua ja kerroin 3-vuotiaalle, mitä häneltä odotetaan hoidossa. Meillä esikoinen sopeutunu tosi hyvin,mutta nuorimmainen itki ekana parina päivänä ja vieläkin on aamulla itkuisen/pelokkaan näköinen (mutta ei itke) kun jää hoitoon. Hoitopäivä kuitenkin menee hyvin, koska hoitajalla on aikaa pitää lapsia sylissä ja leikkiä (hänellä ei nyt muita lapsia ole). Kannattaa muistaa, että 3-vuotiaskin on vielä pieni kuitenkin ja iso ryhmä saattaa pelottaa ujompia lapsia! 3-vuotias kuitenkin kypsempi hoitoon kuin nuoremmat (huomasin itse tämän meidän lapsista, kun vanhin on 3 ja nuorimmainen vajaa 2v).

    • nämä kertovat jostai

      onko joillakin n3v sopeutuminen kestänyt kauankin?

      nukkuuko lapsi samassa huoneessa ?


      pyrkiikö äidin viereen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe