Partiosta ja uskonnosta

Olen pitkään miettinyt partion ja kristinuskon suhdetta. Partiolupauksessahan luvataan rakastaa jumalaani vai Jumalaani, näillähän on aika merkittävä ero. Vaeltaja -ohjelmassa on aktiviteettejä, kuten oman jumala(Jumala) -suhteen kehittäminen ja pohdinta.

Omalla vartiojohtaja -jatkokurssilla viitisen vuotta sitten todettiin, että sen on tarkoitus olla isolla, kun asiasta puhuttiin. Tästä päätellen kyse on kristittyjen jumalasta eli tutummin Jumalasta. Lisäksi pienessä lippukunnassamme lähes kaikki itseäni ja muitameidän perhaan jäseniä lukuunottamatta ovat selkeästi kristittyjä.

Vika on siinä, miten suhtautua siihen, että partioon haluttaisiin myös muiden uskontokuntien edustajia. Eikö tuo edellä pyöritelty asia selkeästi osoita, että muslimit, juutalaiset, hindut yms. eivät voi partioon kuulua koska eivät voi rakastaa kristittyjen jumalaa eli Jumalaa vaan omia jumaluuksiaan??

Mielestäni nykyiseen partio-ohjelmaan olisi laadittava lisäys, joka selkeästi sanoisi, että partion tavoite uskontoon liittyvästä kasvatuksesta laadittaisiin siten, että tavoitteena on ensisijaisesti tuntea maailmanuskontoja ja myös erilasia kultteja ja lahkoja, eikä ensimmäisenä pohtia omaa jumala(vai Jumala) suhdettaan!

101

3388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ebq

      Partuon perustaja BP oli kristitty, mutta piti tärkeänä että kuka tahansa uskonnosta yms. riippumatta voi harrastaa partiota. Suomalaisessa lupauksessa se kirjoitetaan vieläkin isolla, joka johtunee vahvasta kristillisestä perinteestä Suomessa

    • partsalainen

      Partiossa tärkeää on oma hengellinen kasvu. Uskontokunnasta riippumatta. Harrastetaanhan partiota aktiivisesti muslimimaissakin.

      Suomessa partiolupauksessa rakastetaan Jumaalani ja Suomen Partiolaiset kattojärjestönä on sitoutunut kristillisen kasvatuksen jakamiseen. MUTTA, kaikissa ohjeistuksissa sanotaan, että Jumalani, kirjoitettuna isolla, voi tarkoittaa tässä yhteydessä jokaisen omaa jumalaa, eli kristittyjen tai muuta. Tarkoitus on korostaa sitä yhtä jumalaa/jumalia joita itse rakastaa. Lisäksi ohjehan on, että partiolainen voi korvata sana Jumalaani toisella termillä (esim. allah tms).

      Partioaatteen mukaan partiolaisen ei tarvitse olla kristitty, mutta tärkeää on nimenomaan pohtia omaa suhtautumista hengellisyyteen (ja ehkä sitten omaan jumalsuhteeseensa (liittyi siihen jumalat tai ei)). Kehittää itseään ihmisenä ja Etsiä elämän totuutta ovat partiolaisten ihanteita. Ei maailmanuskontojen ja kulttien tunteminen - tietopohjainen opetus. Vaan oman mielipiteen muodostaminen. Mikä on minulle tärkeää, miksi? jne. Myös uskonasioista.

    • uskoton uskonnoton

      Ei Jumal*uta onko partiokin jotenkin liitoksissa jeesusteluun. Ei helvet*i.
      Onneksi en kerenny omia lapsia sinne laittamaan. Opetan luonnossa selviytymisen itse ja todennäköisesti paremmin.

      Onko partioliikkeeltä jotain julkista kannanottoa tästä uskonnollisesta puolesta vai laitanko uutisvinkin toimittajille?

      • Lapsen paras

        Partion tunnuslause"KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA" ,on edelleen kannustava aate!


      • J. A.

        Oletan että Pioneereilla ei ole uskontoa mukana. Sinne kannattaa kaikkien "jeesustelua" vastustavien mennä.


      • J. A. kirjoitti:

        Oletan että Pioneereilla ei ole uskontoa mukana. Sinne kannattaa kaikkien "jeesustelua" vastustavien mennä.

        Entisenä pioneerina voin sanoa, että pioneerileirillä opetettiin myös yleisarvoja, mm. että pitää olla aina rehellinen, kaveria pitää auttaa, yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta, jne. Samoin jotain käytännön taitoja, kuten tulenteko ym.

        Siis oli silloinkin vahvoja arvoja ilman minkäänlaista jeesustelua.

        En ole kutenkaan mikään pioneerileirien fani. Aikonaan koko homma suorastaan v***tti kun piti jakaa huonetta 10 muun pioneerin kanssa ja ei päässyt uimaan aina kun huvitti :).


      • d+07g
        Lapsen paras kirjoitti:

        Partion tunnuslause"KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA" ,on edelleen kannustava aate!

        Koti on tietysti yleensä tärkeä asia kaikille keillä sellainen on. Isänmaa taas on kyseenalainen käsite, koska se on poliittisen debaatin alla. Uskonto on satuilulle altiiden harhauttamista.


      • seliseli
        agnostikko kirjoitti:

        Entisenä pioneerina voin sanoa, että pioneerileirillä opetettiin myös yleisarvoja, mm. että pitää olla aina rehellinen, kaveria pitää auttaa, yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta, jne. Samoin jotain käytännön taitoja, kuten tulenteko ym.

        Siis oli silloinkin vahvoja arvoja ilman minkäänlaista jeesustelua.

        En ole kutenkaan mikään pioneerileirien fani. Aikonaan koko homma suorastaan v***tti kun piti jakaa huonetta 10 muun pioneerin kanssa ja ei päässyt uimaan aina kun huvitti :).

        Eikös se niin ollut, että pioneeriliike on puhtaasti poliitinen järjestö. Ja minun mielestäni heillä oli ainakin 70-luvulla kommunistinen teema, että nyt täytyy kyllä sanoa entisen pioneeriohjaajan lapsena, että moneen liemeen jouduin äitini takia. Mun mielestä tämä on todella väärin mua kohtaan. Mitäs mä niistä muista, mutta kun äiti siirsi poliittisuutensa ja teemansa mun kasvatukseen. Nykyään se on ihan helvetin tanttara, jota ei tee mieli edes lähestyä. Alkaa oksettaa moinen.


      • hmmmmmmm

        ite kun olin pienenä partiossa ni ei siellä ny niit hirveesti mitään uskonto juttuja ollut joskus johki uskontoon viitattiin mut ei sitä mitenkää tyrkyttämällä tyrkytetty niin ei musta mitään pahaa tuossa.


      • Levittää ismiään
        J. A. kirjoitti:

        Oletan että Pioneereilla ei ole uskontoa mukana. Sinne kannattaa kaikkien "jeesustelua" vastustavien mennä.

        Kommari-skidi Toivo on Pioneeri-leirillä,sehän olisi Uskolle oiva paikka..


      • Partiosta eroon!
        agnostikko kirjoitti:

        Entisenä pioneerina voin sanoa, että pioneerileirillä opetettiin myös yleisarvoja, mm. että pitää olla aina rehellinen, kaveria pitää auttaa, yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta, jne. Samoin jotain käytännön taitoja, kuten tulenteko ym.

        Siis oli silloinkin vahvoja arvoja ilman minkäänlaista jeesustelua.

        En ole kutenkaan mikään pioneerileirien fani. Aikonaan koko homma suorastaan v***tti kun piti jakaa huonetta 10 muun pioneerin kanssa ja ei päässyt uimaan aina kun huvitti :).

        Toiminta kuin salaseurasta. "Kaveria ei jätetä". Sama on uskontojen ujuttaminen partioihin.

        Tuo on kovin tuttua ja jos et saatumoisin tiennyt partion perustaja kuului itse salaseuraan. Partiotoiminta on yhä salaseuran toimintaa jossa pyritään saamaan partioporukoista ihmisiä mukaan "yhteiseen" toimintaan. Kusetusta koko partio ja seurakuntatoiminta.

        On niin nähty jo vuosia sitten. Harva vain tajuaa tuotakaan asiaa mistä on kysymys. Ihmettelen vain miten vanhemmat laskevat lapsensa partioon jossa salaseuran kätyrit yrittää saada kontaktia nuoriin ja myös nuoriin aikuisiin. Vanhempien tulisi katsoa enemmän lasten perään missä ovat ja mille joutuvat alttiiksi.


      • WAESDRFTGU
        Partiosta eroon! kirjoitti:

        Toiminta kuin salaseurasta. "Kaveria ei jätetä". Sama on uskontojen ujuttaminen partioihin.

        Tuo on kovin tuttua ja jos et saatumoisin tiennyt partion perustaja kuului itse salaseuraan. Partiotoiminta on yhä salaseuran toimintaa jossa pyritään saamaan partioporukoista ihmisiä mukaan "yhteiseen" toimintaan. Kusetusta koko partio ja seurakuntatoiminta.

        On niin nähty jo vuosia sitten. Harva vain tajuaa tuotakaan asiaa mistä on kysymys. Ihmettelen vain miten vanhemmat laskevat lapsensa partioon jossa salaseuran kätyrit yrittää saada kontaktia nuoriin ja myös nuoriin aikuisiin. Vanhempien tulisi katsoa enemmän lasten perään missä ovat ja mille joutuvat alttiiksi.

        Ei uskontoa ole ujutettu partioon. Se oli alusta asti yksi sen peruspilareista.


      • partiolainen2
        Lapsen paras kirjoitti:

        Partion tunnuslause"KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA" ,on edelleen kannustava aate!

        Partio. Yhdistys ja harrastus.
        Partiolaiset. Harrastusta harrastavia tavallisia ihmisiä. Partiolaisten tunnus: "Ole valmis" on kaksi sanaa johon sisältyy paljon. Sanat eivät kuitenkaan riitä. "Jätä maailma hiukan parempana kuin sen löysit" Sekin on hienoa sanomaa. Mutta ennenkaikkea partio on harrastus lukuisine mahdollisuuksineen.

        Kuvittele harrastus jossa voi harrastaa kaikkia harrastuksia. Partio on tällainen harrastus.


      • partiolainen2
        Partiosta eroon! kirjoitti:

        Toiminta kuin salaseurasta. "Kaveria ei jätetä". Sama on uskontojen ujuttaminen partioihin.

        Tuo on kovin tuttua ja jos et saatumoisin tiennyt partion perustaja kuului itse salaseuraan. Partiotoiminta on yhä salaseuran toimintaa jossa pyritään saamaan partioporukoista ihmisiä mukaan "yhteiseen" toimintaan. Kusetusta koko partio ja seurakuntatoiminta.

        On niin nähty jo vuosia sitten. Harva vain tajuaa tuotakaan asiaa mistä on kysymys. Ihmettelen vain miten vanhemmat laskevat lapsensa partioon jossa salaseuran kätyrit yrittää saada kontaktia nuoriin ja myös nuoriin aikuisiin. Vanhempien tulisi katsoa enemmän lasten perään missä ovat ja mille joutuvat alttiiksi.

        Olen kohta kahdeksan vuotta ollut tässä "kusetuksessa mukana" ja mitä olen siitä hävinnyt: Olen saanut kymmeniä uusia ystäviä, oppinut monia taitoja, oppinut toimimaan ihmisten kanssa, nauttimaan elämän yksinkertaisista asiosta, huolehtimaan itsestäni ja muista sekä ottamaan vastuun itsestäni ja muista. Partioharrastukseen tosiaan kannattaa tutustua kunnolla ennen kuin tekee omia johtopäätöksiä.


      • Partsalainen
        Lapsen paras kirjoitti:

        Partion tunnuslause"KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA" ,on edelleen kannustava aate!

        Kyllä nyt muistat väärin. Ei tuo ollut partioliikkeen tunnuslause.


      • VanhaParta
        Partiosta eroon! kirjoitti:

        Toiminta kuin salaseurasta. "Kaveria ei jätetä". Sama on uskontojen ujuttaminen partioihin.

        Tuo on kovin tuttua ja jos et saatumoisin tiennyt partion perustaja kuului itse salaseuraan. Partiotoiminta on yhä salaseuran toimintaa jossa pyritään saamaan partioporukoista ihmisiä mukaan "yhteiseen" toimintaan. Kusetusta koko partio ja seurakuntatoiminta.

        On niin nähty jo vuosia sitten. Harva vain tajuaa tuotakaan asiaa mistä on kysymys. Ihmettelen vain miten vanhemmat laskevat lapsensa partioon jossa salaseuran kätyrit yrittää saada kontaktia nuoriin ja myös nuoriin aikuisiin. Vanhempien tulisi katsoa enemmän lasten perään missä ovat ja mille joutuvat alttiiksi.

        Näetkö muuallakin salaseuroja ja salaliittoja. Tarkista lääkityksesi.


    • ...
      • no miks siellä pitää jeesustella kaiken maailman ilta- nuotio hartauksissa ? ihme traditio uskonnollista hömppää prkl että lapsia pitää alkaa aivopesemään jo partiossakin!!


    • Nämä asiat kannattaa selvittää mikäli lapsi on liittymässä lippukuntaan. Lippukuntien taustat ovat erilaisia ja monilla lippukunnilla rahallista tukea seurakunnilta.

    • PJ90

      Riippuu niin lippukunnasta (paikallinen yhdistys joka toimii partiotoiminnan ytimenä) miten tuo hengellisyys otetaan. Oman lippukunnan ja paikallisen ev.lut. seurakunnan välillä on taustayhteisösopimus jonka puitteissa partiolaiset saavat seurakunnalta toimitilat, rahallista tukea ja maankäyttöoikeuden lippukunnan tilaisuuksissa ja lippukunta sitoutuu noudattamaan kirkon oppeja uskonnollisessa kasvatuksessa. On kuitenkin lippukunnasta ja etenkin johtajasta kiinni miten ohjelmaan tuo hengellisyys tuodaan, itse kirkkoon kuulumattomana ateistina en esimerkiksi ole tuonut hengellisyyttä ohjelmaan vaan olen jättänyt omantunnon asiat jokaisen omalletunnolle. Suurimmassa osassa lippukuntia uskonnon rooli rajoittuu lupauksenantoon, iltahartauteen leirillä, ja itsenäisyyspäivän kirkossakäyntiin.

    • J.K.P.

      No kyllä jokaisen vähänkään historiasta jotain tietävän pitäisi tietää, että partiotoiminta on alunperin ihan selkeän oikeistolais-kristillistä koti-uskonto-isänmaa -meininkiä. Ja vasemmistolainen versio aiheesta oli Pioneerit. Nykyään lienee niin, että mikä tahansa monoteistinen (yksijumalainen) uskonto kelpaa, täytyyhän partiotouhunkin uudistua nykyajan suvaitsevaisuuskulttuurin paineen alla.

      • Historiasta jotain..

        Historiasta jotain tietävä ei tarkoita että ymmärtää jotain historiasta!

        ..Pieni tarkennut tuohon väliin sinulle J.K.P.


    • Jappervokki

      Saako partiolupauksen lausua pastasiivilä päässä?

      • Riippuu asiayhtey-

        destä.
        Jossakin tilanteessa se sopii, mutta jos siivilä on päässä pelkästään rienaamismielessä, niin sitten ei.


      • Suora lainaus
        Riippuu asiayhtey- kirjoitti:

        destä.
        Jossakin tilanteessa se sopii, mutta jos siivilä on päässä pelkästään rienaamismielessä, niin sitten ei.

        Nimimerkki J.K.P. kirjoitti: "Nykyään lienee niin, että mikä tahansa monoteistinen (yksijumalainen) uskonto kelpaa, täytyyhän partiotouhunkin uudistua nykyajan suvaitsevaisuuskulttuurin paineen alla. ".

        On mielenkiintoista tämä suvaitsevaisuuskulttuuri kun jokaiseen asiaan näyttää olevan vain yksi totuus. Mutta kenen johdosta määritellään absoluuttinen totuus?

        Mutta partioliikkeestähän piti puhua...


    • Partioliikkeen perustajan näkemys oli minusta jotenkin sellainen, että uskonnollisuus on osa hyvän ihmisen määritelmää. Ei siis niin, että uskonnosta seuraisi asioita, joita pidämme hyvänä, vaan että se on arvo sinänsä.

      Vertaa vaikka Täällä pohjantähden alla -kirjan kuvaukseen muistaakseni Yllön isännästä: kävi kirkossa eikä köyhän tarvinnut lähteä talosta ilman leipäpalaa. Ne olivat molemmat hyviä asioita itsessään.

      Nykyään ei enää juurikaan ajatella noin. En tiedä tekisikö partioliikkeelle vääryyttä päivittyä tältä osin uudempaan ajatteluun. Ja johan tällainen muutos on tapahtunut: http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/poistuuko-jumala-suomalaisesta-partiolupauksesta/

    • hgfdre55

      Monikaan tulee harvoin ajatelleeksi, mitä ja miksi kirkko ja sen jäsenet koulutetaan rikollisiksi. Kirkon ei tulisi olla mukana lasten koulutuksessa kristillisten arvojen kaltaisiksi.
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

    • hiffari

      Jenkeissä partioon ei oteta ateisteja, eli sama meininki kuin muurareilla.

      • Partio=Salaseurauhri

        Tuon on huomannut muutkin että toiminta on sama kuin muurareilla. Partiotoiminta on salaseuran värväystoimintaa jota herkähipiäiset ja hyväuskoiset ei näe eikä kuule. Menevät sinne minne muut sanovat. Totuus on että partiossa olevat ovat salaseurojen uhreja / orjia tietämättään ja ymmärtämättään ja samalla yhteskuntavastaisia aivan kuten terroristit. Salaseuroissa on virkamieskorruptiota jotka terrorisoivat (Kokoomus) ja liittolaiset etenkin ovat kansakuntaa vastaan. Käyhiä kyykytetään ja ihmisoikeudet riistetään kaiken aikaa. Sitten luodaan partioita ja uskontokuntia sumentamaan salaseuran toimintoja kansan silmissä mitä tapahtuu salaseurojen kulissien takana. Partiot ja uskontokunnat ovat salaseurojen tuote.


      • partiolainen2
        Partio=Salaseurauhri kirjoitti:

        Tuon on huomannut muutkin että toiminta on sama kuin muurareilla. Partiotoiminta on salaseuran värväystoimintaa jota herkähipiäiset ja hyväuskoiset ei näe eikä kuule. Menevät sinne minne muut sanovat. Totuus on että partiossa olevat ovat salaseurojen uhreja / orjia tietämättään ja ymmärtämättään ja samalla yhteskuntavastaisia aivan kuten terroristit. Salaseuroissa on virkamieskorruptiota jotka terrorisoivat (Kokoomus) ja liittolaiset etenkin ovat kansakuntaa vastaan. Käyhiä kyykytetään ja ihmisoikeudet riistetään kaiken aikaa. Sitten luodaan partioita ja uskontokuntia sumentamaan salaseuran toimintoja kansan silmissä mitä tapahtuu salaseurojen kulissien takana. Partiot ja uskontokunnat ovat salaseurojen tuote.

        Saanko kysyä mistä mielipiteesi johtuu? Miksi partiolaiset ovat sellaisia kuin sanot heidän olevan? Partio on harrastus, kuten sulkapallo. Jos pidät sulkapallon peluusta, jatkat sen peluuta ja harrastamista. Näin on laita partionkin kanssa. Paitsi että partiossa on mahdollista harrastaa sulkapalloa.


    • Allahiiiii

      Muslimit mukaan ja touhu muutettava terroristi koulutukseksi.

      • jepulis jee

        Muslimi pääsee jenkeissä, mutta ateisti ei. Muslimithan uskovat samaan Raamatun Jumalaan.


      • Sokea ei näe!

        Tuohan on jo terroristikoulutusta kun partiolaiset menevät salaseurojen partio ja uskontovedätykseen mukaan. Virkamies joka on salaseurassa on kansakunnan terroristi ja yhteiskuntavastainen koska luo ja ylläpitää salaseuran ajamaa NWO.-byrokratiaa ja korruptiota. Koululaitokset, liitot, yritykset, lstenkodit ja muut ovat salaseuroilla pyörityksessä mediasta puhumattakaan. Media se vasta suoltaa kansalle sitä mitä kansa haluaa kuulla. Nyt kyllä kansa on alkanut tajuamaan että se mitä tulee televisiosta, radiosta, netistä ja lehdistä on disinformaatiota ja propagandaa. Kansa on selvästi järkiintymässä kun eroaa kirkoista ja tajuaa että salaseurat on takapiruja politiikasta lähtien virkamiesvirkoihin asti sekä liikeelämä ja seuratoiminta ym.


      • usmomatonta
        jepulis jee kirjoitti:

        Muslimi pääsee jenkeissä, mutta ateisti ei. Muslimithan uskovat samaan Raamatun Jumalaan.

        Uskooko kristityt Muslimien jumalaan. Kyllä tai Ei. Tätäkö tarkoitat?


    • ffhhff

      niin sateenkaari päättyy nakki kioskiin.

    • asdfghujkl

      Aiheen kirjoittaja ilmeisesi monikulttuurin julistaja islamisti.

    • Atte Ateisti

      Minä olen pohtinut jumalsuhteeni väistämättömään lopputulokseen asti.

      Vaimo ajatteli partoista pojallemme harrastusta. Hmm.

      • Vaimot on sekaisin

        Juu ne vaimot on sellasia että ei vät tajua näitä asioita. Tosin jotkut vaimot ovat mukana salaseurassa myös ja haluavat omista lapsista yhteiskuntavastaisia ja kansakuntaa orjuuvia porvarikansalaisia kuten kaikki (Kokoomus) ja muu ( lois-eliitti / lois-porvarit) ovat kätyreineen.


      • uskonto on pahasta
        Vaimot on sekaisin kirjoitti:

        Juu ne vaimot on sellasia että ei vät tajua näitä asioita. Tosin jotkut vaimot ovat mukana salaseurassa myös ja haluavat omista lapsista yhteiskuntavastaisia ja kansakuntaa orjuuvia porvarikansalaisia kuten kaikki (Kokoomus) ja muu ( lois-eliitti / lois-porvarit) ovat kätyreineen.

        Täytyy olla päässä vikaa vanhemmalla jos oman lapsensa tuonne partioon lapsensa laittaa.


    • 1 + 145

      Partiossa kaikki uskonnot ovat hyväksyttyjä, ja saavat näkyä ja kuulua. Suomessa luterilainen kristinusko näkyy ja kuuluu kuitenkin eniten, koska se on valtauskontomme

    • viisastellaan

      Joo. Kaikki maailman sonta kelpaa kyllä, mutta että kristinusko? Kauheaa!! Hyvin on suomalaiset aivopesty päästelemään säännöllisiä aivopieruja. Mitä enemmän itsensä fiksuksi tuntee sitä typerämpää on ulostulo. "Luullessaan viisaita olevansa, ovatkin tyhmiksi tulleet" sanotaan siellä raamatussakin. Viisaasti sanottu.

      • Häpäti häpäti

        Ympäripyöreää höpötystä lasettelet tulemaan. Kristinusko on täysin epäloogista, siinä missä useimmat muutkin uskonnot. Tosin mielestäni kun Partion kytkökset kristillisyyteen on itselleen selvittänyt, on turha marmattaa asiasta. Partioon voi jäädä menemättä ja jättää lapset laittamatta sinne.


    • Raha puhuu ......

      Tietyissä harrastuksissa on joko USKONTO tai POLITIIKKA esteenä.

      Mennä saa: Mutta annetaan Ymmärtää, että olisi hyvä, kun et tulisi enää toistakertaa.

      Kun olet tai vanhemmat oikeastaan ovat VÄÄRÄÄ poliitista tai uskollista puoluetta.

      Raha puhuu, joka paikassa nykyään.

      • Nykyään vai?

        Raha puhuu, joka paikassa nykyään.

        Ai nykyään vai?
        ..Se on aina ollut niin että raha, valta ja mielivalta puhuu!

        Urheilu ja vedonlöynti (uhkapelit) joka on korruption käsialaa rajoittaa pääsyn sellaisilta urheilijoilta jotka ovat paljon parempia urheilijoita eivätkä ole esimerkiksi salaseurojen omistamien urheiluseurojen ja liittojen korruption jake tai hormooni-hemohes-orja.

        Täytyy urheilijallakin olla päässä vikaa kun lähtee "salaseurojen" ja kätyreiden ohjamaan urheiluun mukaan näyttelemään mitaleja ja saavutuksia kun parempiakin urheilijoita on maailmassa. Niin vaan määritellään "Maailman paras" urheilija ja media hehkuttaa.

        Tosiasia on että kovempia ja puhtaampia urheilijoita löytyy vaikka kuinka jotka päihittää nuo salaseuran hormoni-heikki-hemohesurheilujat. Puhtaat ja köyhät urheilijat eivät pääset esimerkiksi arvokisailuun kuten Olympialaisiin kun Olympialaiset on täysin salaseurojen hallussa. Urheilu ja politiikka kulkee käsikädessä kulissien takana jonka takan on salaseurat.

        Olympia on salaseurojen luoma tuote myös kuten myös joulu ja joulupukki. Joulun tarkoitus on edistää salaseurojen omistamien tavaratalojen myyntiä ja joulu on vain markkinointikikka että ihmiset ostaisi mahdollisimman paljon. Meillä ei ole vietetty vuosikymmeniin joulua kun tuo paljastui entisen salaseurajäsenen toimesta.
        Onko joulupukilla ja jumalalla jotain eroa? ..Vain vaatetus!

        Good Jul = God Jumala!

        Sama on hevosurheilu, Formulat ja lukematon määrä muita lejela. Nuo ammattiliitot ja muut kisajärjestöt ovat korruptoituneita että suoltavat salaseurojen omistaman median kautta käsikirjoituksen mukaista paskaa. Osaksi tuota ohjaa myös vedonlöynti jolla kerätään hölmöltä kansalta rahat pois. Tämä kävi ilmi yhden ammattiliiton ukon kanssa käydyssä keskustelussa joka on pyörinyt salaseuran kuvioissa ja myös tuolla Veikkauksen / RAY:n kuvioissa. Vedonlyönti on vain rahanpesua ja samalla salaseurat lypsävät rahat kansalta pois. Salaseurat käyttävät hevosia symboliikassaan, Autoteollisuus on myös salaseurojen käsissä.

        https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=5Y2dU5eTKozK8gfNiICYCQ&gws_rd=ssl#q=auto saksa audi nazi


        Tiedätteko miksi vedonlyöntikoneita ei näytetä kansalle?
        Ei mitään mahiksia päästä niitä tutkimaan lähemmin koska huijaus paljastuu. Joku oli yrittänyt mutta oli torjuttu täysin.

        Vaikkauslogo - X kirjain on paljon käytetty salaseurojen bymboliikan liitteenä. Myös pornoteollisuun on salaseurojen hallussa. Huomaatko.. web -osoitteen päätteen xxx !

        http://www.veikkaus2011.fi/files/veikkaus_2011/img/veikkaus_logo.png

        Tämän tiedonton nimi selviää kun tallentaa kuvaa koneelle, uitenkaan tallentamatta.
        Katso nimi!
        http://4.bp.blogspot.com/_c7MWjX1iyw8/TVMOmMM0d_I/AAAAAAAAGTU/X2NlmJNjEok/s1600/elite_1.jpg

        XXX -kirjaimet tämänkin salaseuran logossa
        https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/v/t34.0-12/10589838_761169673946261_1505334741_n.jpg?oh=a2cefa9d4be97a6f1be92804efab9297&oe=53FB133B&__gda__=1408933995_860ce05a754e0e0d7e0d72ae236eb10e


    • evl.lut

      Eihän mekkaan pyhiinvaellusmatkoillekaan lähde kovin montaa kristinuskon harrastajaa/tunnustajaa! Eivätkä käy varmaan paljon rukoilemassa moskeijoissa.

    • sääntöjä

      Ei ole mitenkään pakko mennä. Voi perustaa kilpailevan yrityksen kuten neukkujen pioneerit tai hitlernuoret.

      Kaikissa ryhmissä on sellain en ikävä seikka kun säännöt.
      Ei tarvitse mennä.

      Juutalaispartio on muuten USA:ssa. Ja käsittääkseni intiassa on kans jotain

    • Yliukkonen

      Uskonnot ovat aivopesua ja ne tulisi jättää pois kaikista verovaroin tuettavista toiminnoista.

    • Outoja ongelmia '23

      Nohh, on sinulla, Aloittaja, oudot ongelmat. Ihan hassun typerältä esiintuontisi vaikuttaa. Ei kannata lähteä partiota muuttamaan Jumalan tähden. Siitä ei ainaskaan siunaus seuraa, sanon mä.

      Antaa asioiden olla niin kuin ne hyviä ovat.
      Miksi mennä tähän muotiin elävän kristinuskon periaatteessa-vaan-vastaanolemiseen, mitä pahaa se kenellekään tekee!

      Jos jotakuta ei Jumala miellytä, partiossakaan, niin pysköön pois partiosta, omapa on asiansa. Partio on partio, perustajansa mukaan. - Outoja ongelmia, niin teennäisiä!

      • Ahkun ystävä

        Ja TAAS Yksi Warma Tietäjä! HUH! Herrat varjelkaa meitä näistä äkkipäistä! Luepa 'outo ongelma' Ahku Biebmun kirjoitus ja AJATTELE! Eli tekikö kristinusko pahaa? Miksi Oulun piispa yritti sitä kirkolliskokouksessa käsitellä? Onko ilmaisemasi kanta Ainoa Oikea Jumalan Sana? Keitä ovat Sinun lähimmäisesi? Onko sorrettujen yhä pysyä sorrettuina?


      • Partion kulisseissa

        Ei ole monellakaan ymmärtämättömällä nuorella ole vaihtoehtoja jos vanhemmat laittaa lapsen partioon. Kiihkouskovaisten perheissä etenkin tuo partio on ollut vakio toimi että lapset pakotetaan. Joku tyttö oli raiskattu partiossa useaan kertaan. Tyttö joutui takaisin partioon vanhempien tahdosta. Raiskaajat ei joutunut vastuuseen.

        Laittakaa lapsenne partioon niin uskonnollinen uhteisö aivopesuineen tekee lapsista uusia esimerkkitapauksia. Kuinka moni vanhempi haluaa laittaa lapsensa tollaseen paikkaan joka on täynnä pahaa. Kyllä vanhemman täytyy olla sairas monella tapaa jos haluaa lapsen pahaan paikkaan.

        Raiskaus ole nähtävästi kaikkien mielestä riittävän outoa.
        ..Juu outoja ongelmia on niille ketkä haluavat niitä pitää outoina.


      • partiolainen
        Partion kulisseissa kirjoitti:

        Ei ole monellakaan ymmärtämättömällä nuorella ole vaihtoehtoja jos vanhemmat laittaa lapsen partioon. Kiihkouskovaisten perheissä etenkin tuo partio on ollut vakio toimi että lapset pakotetaan. Joku tyttö oli raiskattu partiossa useaan kertaan. Tyttö joutui takaisin partioon vanhempien tahdosta. Raiskaajat ei joutunut vastuuseen.

        Laittakaa lapsenne partioon niin uskonnollinen uhteisö aivopesuineen tekee lapsista uusia esimerkkitapauksia. Kuinka moni vanhempi haluaa laittaa lapsensa tollaseen paikkaan joka on täynnä pahaa. Kyllä vanhemman täytyy olla sairas monella tapaa jos haluaa lapsen pahaan paikkaan.

        Raiskaus ole nähtävästi kaikkien mielestä riittävän outoa.
        ..Juu outoja ongelmia on niille ketkä haluavat niitä pitää outoina.

        Kerran kun partiosta puhutaan niin raiskaajat ja hyväksikäyttäjät saapuvat partioon. Mutta onhan niitä muitakin harrastuksi jossa yhtälailla kaikki tämä voi tapahtua. Partiota voivat harrastaa kaikki ja toiminnan ylläpitämiseen voivat osallistua kaikki. Partio on harrastus tai vapaaehtoistyötä. Partio ei ole uskontokoulu eikä hyväksikäyttäjien leirintäalue. Partion rahat eivät mene kenenkään taskuun vaan kaikki hyötyvät. Partio on yhdistys. Yhdistys ei tuota voittoa.


    • Ahkun Biebmu

      Buorres buorres! Mii gullo? Kovastipa tet riethat oletta TAAS besserwisswreitä! Unohatta tärkeimmän Suomessa! Maa alkuperäiskansan, jolla oikeastaan ainoana oikeus raatata mitä tähän maahan kuuluu!
      Tosi on, partio on yhtä kuin yhden väkivaltaisimman uskonnon pakkopullaa. VARKOAA lapsianna sinne saastuttamasta! Toinen ääripää oli pioneeriliike.
      Oikein tuolla aiemmin kirjoitettiin saamelaisen Lars Levi Laestadiuksen kauhutöistä. Teki omalle kansalleen hirmuisia, mm tuhosivat koko kansan, saamelaisten, kulttuurin, ml uskonnon. Onko uskonnon levittäjät koskaan KYSYNEET toisen, sen käännytettävän, mielipidettä?
      On todella paljon hyviäkin harrastamisen tiimejä, joissa ei pidetä minkään uskonnon harjoittamista. Onneksi Suomen kouluissa opetukseen ei saa sisällyttää uskonnon harjoittamista, jota lakia kuitenkin rikotaan.
      Tavoitteen tulee olla Yhdenvertaisuus, eli kunnioitetaan lähimmäisen omaa vakaumusta, ilman minkään aatteen tuputusta. OK, sanovat - ei ole pakko osallistua! Let see, jos koko ryhmän enemmistö tekee jotain - miten se yksi, kaksi siihen suhteutuu?
      Noudatetaan Suomen Lakia, jonka mukaan meillä ON uskonnon ja mielipiteen VAPAUS. Oikeuskanslerin selvityksen mukaan, ihmisen ei pidä joutua tilanteeseen, jossa hänen vakaumus paljastuu ilman hänen omaa aktiivista ilmaisuaan!
      Tässäkin ketjussa kukaan ei käsittele uskontoihin kuulumattoman asemaa? noin puolitoista miljoonaa suomalaista ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, eli evät "usko" mihinkään ns jumaluuteen.
      Ovatko he lähimmäisiämme? What if..? Entä jos...?
      Voisivatko partiolaiset käsitellä esimerkiksi sitä maamme pappien antamaa kieltoa: "Saamen kieltä ei saa puhua, koska se ON perkeleestä!" Tai, ettei saamelainen saa omaan kansanlauluaan, joikua, päästää ääneen, koska "se on paholaisen kutsumista". Yksi pappi - Kyllä yksi pappi riitti 'todistamaan' ihmisen olevan noita ja tämä tapettiin.
      Näitä fatwoja ei ole vielä purettu! Olisiko taas nähtävissä rikka toisen silmässä, mutta ei parrua takapuolessa?
      Joten - Varokaa uskovaisten varmoja ystävyyden osoituksia! Jäljet puhuvat!
      Onneksi saamen nuoret eivät enää alistuneet. Ei kiitos partiolle!
      Giitu! Ielga tierva!

    • Partioton

      Ei kuulu mielestäni.
      Ja eikös tuon järjestön perusideanakin ollut, että kaikki voivat liittyä partioon yhteiskuntataustasta sekä uskonnollisesta suuntautumisestaan riippumatta?

    • vanha 1

      Olen joskus 1970 luvulla vetäny poikapartiota. Heidän vanhempien
      uskonnollisilla ja poliittisilla näkemyksillä ei ollut mitään väliä, olipa
      mitä tahansa. Mielestäni partio touhu pitäs olla seinätön ja katoton.
      Siihen pitäs mahtua kaikenlaiset ns. Jumaloiden käsitteet olivat mitä
      hyvänsä, ja myös poliittiset näkemykset.

    • Nillin nallin

      Ei ole tainnut olla ihmeemmin tunkua eikä ainakaan valitusta asiasta. Nämä aloitukset ovat ihan tietyn ihmistyypin tehtailemia.

    • sadin kolli

      Mitä jotkut itkee ja valittaa partiosta? Partioon ei kenenkään ole pakko mennä. Itse olin partiossa vielä ammattikouluaikana ,aika oli antoisaa ja kivaa. Ei partio jeesustelu meitä vahingoittanu.

      • Hmna

        Eihän se varmasti fyysesti vahingoita. Henkisesti jeesustelu voi sekoittaa nuoren pään.
        On FAKTA että kristinuskon leviäminen on tapahtunut lukemattomien ihmisten vainouksen ja murhauksen voimalla. Tämän voit tarkistaa mistä vain asiaa käsittelevästä historian kirjasta. Myös kristinuskon outo suhtautuminen ihmisten seksuaalisuuteen aiheutaa vainoa nykyäänkin.
        Eli jos nykypäivänä tällaisen taustan omaava uskonto/järjestö perustettaisiin tuskin haluisit lapsesi sen kanssa tekemisiin.


    • sanan saa

      aika outoa kun suomessa lähes kaikki kuuluu johonkin kristin uskoon mutta seurakuntien ulko puolella sitten jeesustelua.

    • Jepjepjoo-o

      Partion pitäisi tietenkin olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. Käytännössähän asia näin onkin partiolupausta lukuunottamatta. Valitettavasti uskonnolliset ihmiset ovat kieroja ja pyrkivät levittämään uskomuksiaan keinoja kaihtamatta.

      Jos kyseessä olisi vain luterilaisille tarkoitettu yksityinen järjestö jonka ydintehtävään kuuluisi uskonto, voisi tälläisen kohtelun hyväksyä. Mutta se että pistetään lupaamaan minkä hyvänsä paranormaalin olion nimissä on selkeästi tarkoitettu syrjimään uskonnottomia. Ja ei ole vaikea arvata että muutkin kristilliset syrjimiset ja vihapuheet kuplivat kannen alla.

    • Kesätuuli

      Mielestäni tässä keskustelussa on esitetty vääriä ja perusteettomia väitteitä kristinuskosta. On väitetty, että kristillinen kasvatus tekisi ihmisestä raiskaajan-murhaajan-sortajan. Ja että kristinuskoa olisi levitetty pakkokäännytyksellä kuolemalla uhaten.

      Kristinusko tarkoittaa uskoa neitseestä syntyneeseen vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen, joka kuoli pelastaakseen maailman ihmiset iankaikkisesta kadotuksesta iankaikkiseen elämään. Kristinusko on sitä, että Raamattu on Jumalan ilmoitus, kokonaan totuus ja ylin auktoriteetti kristitylle. Raamattu on kristillisyyttä. Usko Jeesukseen on kristillisyyttä. Olennnainen asia sekä Raamatun sanassa että Jeesuksen puheissa/opetuksissa on rakkaus. Jumala on Rakkaus, joka vihaa vääryyttä. Hän vihaa kaikkea pahuutta. Vaikka kuinka historiassa olisi katolinen kirkko, jonka toimesta on järjestetty ristiretkiä, joissa ihmisiä käskettiin kuoleman uhalla kääntymään "kristinuskoon", niin tällainen toiminta ei ole kristillistä eikä sille löydy Raamatusta mitään oikeutusta. Samoin on lasten raiskaamisen laita. Jeesus sanoi, että sille ihmiselle, joka viettelee lapsen, olisi ollut parempi, ettei tämä olisi koskaan syntynyt. Pedofiilien kohtalo iankaikkisuudessa tulee olemaan hirvittävä.

      Hedelmistään puu tunnetaan (sanoi Jeesus). Näytä uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon (sanoi Jaakob Raamatussa). Ei se, että joku sanoo olevansa kristitty tarkoita sitä, että hän olisi sitä. Moni ihminen, joka ei usko Raamattuun Jumalan sanana tai ylösnousemukseen väittää olevansa kristitty.
      Jos jonkun "kristityn" elämä on lasten raiskaamista, niin silloin hän ei ole kristitty.
      Hänen tekonsa kieltävät hänen uskonsa.

      Katolisella kirkolla on tunnollaan muitakin syntejä kuin ristiretket. Pappien selibaattilupaus, Raamatun kieltäminen tavalliselta kansalta. Anekauppa yms. Täysin epäraamatullisia asioita kaikki. Martti Lutter ei aloittanut uskonpuhdistusta tyhjän takia.

      Eli: keskeisin ja tärkein asia kristinuskossa on rakkaus. Jos ei ole rakkautta, ei ole myöskään kristinuskoa. Niin yksinkertaista se on.

      Mitä tulee lasten opettamiseen kristinuskosta, niin se on yksi arvokkaimmista kristityn tehtävistä. Kuten rakkauteen kuuluu, niin lapsen olon pitäisi tällaisessa toiminnassa olla hyvä ja turvallinen. Ei siis pakkoa eikä pelottelua. Ei mitään helvetti-puheita. Jos lapsi ahdistuu hengellisessä toiminnassa niin silloin jokin on pahasti pielessä. Sellaiselta toiminnalta lapsia kuuluu suojella.

      Mitä partioon tulee, niin kristillisessä partiotoiminnassa kuuluu olla hengellinen osuus, koska se on kristillistä. Ateistit perustakoot omat partionsa, joissa kerrotaan evoluutiosta ja uskontojen haitallisuudesta. Ihan vapaasti. Pioneerithan toiminnallaan kasvattavat lapsia poliittisesti. Mitä tähän uskonnolliseen "aivopesuun" tulee, niin minun mielestäni samaa aivopesua harrastaa joka ikinen aikuinen, joka opettaa lasta minkä tahansa maailmankuvan mukaan. Vaikka ateistisen. Arvotyhjiötä ei ole olemassakaan.

      Semmonen juttu vielä, kun aikaisemmin mainittiin, että 1,5 milj suomalaista ei kuulu kirkkoon eivätkä olisi kristittyjä. Tämä asia ei ole aivan totta. Pitää ottaa huomioon se, että vakaumuksellisia kristittyjä on ns. "vapaissa suunnissa". He ovat uskovia, joiden hengellinen koti on jossain muualla kuin luterilaisessa kirkossa (esim. helluntalaisuus).

      • Vapahtaja=Saatana666

        Kesätuuli kertoo sitä vapahtaja-satukertomusta legendaa jonka salaseurat ovat luomaansa raamattuun painaneet aina uusintapainosta myöten. Ihmiset ovat vauhdilla eronneet koska ovat saaneet tietää mikä on uskontokuntien taustalla ja todellinen takapiru.

        Jos et sattumoisin vielä tiennyt, raamatut ovat salaseurojen tuote kuten olemassa olevat seurakunnatkin. Seurakuntia on ollut historiassa muitakin. Ne ovat myös olleet salaseurojen luomia. Raamatuista on useita, lukemattomia painoksia eri versioineen joka perustuu satukertomukseen. Salaseuran entisen jäsenet myös vahvistavat nämä asiat.

        Kun puhut vapahtajasta tai Jumalasta, puhut saatanasta 666 jonka salaseurat ovat luoneet. Salaseurat saatanoineen 666 ovat sama asia kuin uskontokunnat. Sama symboliikka, viesti, kertomukset jne..

        Toimesi vapahtajasta vaahtoamisesta katsotaan yhteiskunnan näkökulmasta ihmiskuntavastaisena toimintana joka suosii salaseuroja ja salaseurojen toimia luoda sotia ja ohjailla kansakuntia. Suosit siis vapahtajaa joka ei ole olemassakaan.

        Kun mietit tätä asiaa kuten muutkin järjellä, ei raamattu ole kenenkään käteen taivaalta pudonnut teksteineen, vain onko? .Ei ole taivaassa painokoneita tai kirjapanimoja mutta sinun maailmassasi se vapahtaja on joka istuu raamattupainokoneen päällä.

        Ota hyvä ihminen järki käteen ja lopeta vapahtajasta höyryäminen!

        Raamattu on luotu salaseuroista eronneiden mukaan hyväuskoisten kansakunnan ihmisiä varten rahankeräystarkoituksessa. Lisäksi salaseurat haluavat luomansa seurakuntien palvelevan salaseurojen agendaa, eli New World Order NWO:ta (Uuden Maailman Järjestystä UMJ). Seurakuntien rooli on paaveja myöten luoda viaton mielikuva ja kuva hyvyydestä sekä häivyttää epäilyt siitä mistä salaseurojen uskontokunnissa on oikeasti kysymys.

        Seurakuntatoiminnan johdossa olevat henkilöt ovat eronneet seurakunnista juuri tuon kansakunnan harhauttamisen ja nöyryyttämisen vuoksi kun alemmissa hierarkia asteissa ei ole kaikkia asioita kerrottu. Tietoa tulee asteen mukaan.

        Et ole selvästikään tutkinut uskontokuntasi historiaa. Historia ei selviä raamatusta koska se on satukirja hahmoineen. Loukkaan ihmisiä ja täällä puheesi tulkitaan yhteiskuntavastaiseksi ja salaseuroja suosivaksi toiminnaksi.

        Ei minua tarvitse uskoa jos et halua. Käy itse henkilökohtaisesti katsomassa esimerkiksi Helsingin Tuomiokirkon symboliikkaa. Heti ensimmäisenä näet etuoven yläpuolella kaiken näkevän silmän kolmion keskellä säteineen. Salaseuran temppeleistä tuttua symboliikkaa on kaikki uskontokuntien kirkoissa ja saleissa.

        Miksi ennustukset käyvät toteen raamatun mukaan?

        Raamattu on satukirja ja samalla salaseurojen käsikirjoitus NWO:lle eli agenda siitä miten maailmaa ohjaillaan uskonnon ja yhteiskuntapolitiikan kautta aina uskontokunnan viattomuusharhautuksen myötä. Raamattu on kirjoitettu kauan aikaa sitten druidien esi-isien toimesta joka on käsikirjoitus tulevasta jonka esi-isät ovat kirjoittaneet NWO -ohjeeksi (NWO-agenda). Raamatun käsikirjotusta vertaisin elokuvan käsikirjoitukseen. Kun käsikirjoitus on valmis ja hahmot sekä näyttelijät hankittu ja roolijaot tehty, voi valmistelujen jälkeen alkaa toteuttamaan elokuvan kuvauksia, eli konkreettisia toimia. Elokuvat toimivat ns. käsikirjoituksena.

        Salaseuroilla on hyvin paljon mediayhtiöitä ja ovat myös mm. elokuvatuotannossa mukana. Elokuvissa näkyy paljon tuttua symboliikkaa joka on kuin viesti jossa myös nähdään siitä mihin maailmaan ohjaillaan "käsikirjoituksen mukaan" jota sinä kutsut raamatuksi. Raamattu on kuin mikä tahansa käsikirjoitus ja ihmisen luoma joka uusintapainoksineen muuttaa kertomuksen kulkua nykypäivää vastaavaksi ja se että se olisi uskottavampi.

        Painotan vielä tässä että oli sitten mikä tahansa uskontokunta kyseessä, se on yhteiskunnan harhautus keino luoda viaton mielikuva muun kansakunnan silmissä. Ei ole mitään viattomuutta, se on suorasti tekopyhyyttä ja mielivaltaa, ylimielisyyttä kansa kohtaan. Uskonto-hörhöt ovat osa salaseuroja käytännössä (kätyreitä tietämättään / ymmärtämättään) ja kansakuntaa vastaan koska suosivat salaseuratoimintaa. Salaseurat ovat politiikassa aina ministeriötä myöten mukana jotka ovat kulissien takana yhteiskuntaa vastaan ja ihmisten vapautta (autonomiaa) suoraa demokratiaa vastaan.

        Oletko koskaan nähnyt esimerkiksi Kokoomus -puolueen osallistuvan mielenosoitukseen ihmisoikeuksien puolesta? ..Puhetta riittää mutta salaseurat ovat osa puoluetoimintaa myös Suomessa. Äänestyksiä väärennellään ja gallupeja vääristellään kansalle jolla pyritään ohjailemaan kuten EU -floppi ja talouslupaukset sekä kaikki muut.

        Avaa silmäsi jotta voit nähdä. Avaa korvasi jotta voit kuulla. Avaa mielesi jotta voit ymmärtää kaiken näkemäsi, lukemasi ja kuulemasi.

        Käsittele realiteetteja, vain siten löydät oikean totuuden!


    • lolipop

      Tuli mieleen oma partioni kauan sitten lapsena. Meillä oli välillä jotain hartaushetkiä ja aina ruokarukous ja todennäköisesti olinkin seurakunnan partiossa. Se ei sinänsä haitannut koska se oli ryhmässä tehtävää yhteistä aktiviteettia. Haittasi kuitenkin sen verran että minä epä-uskovaisena haukottelin ja halusin palata normaaleihin puuhiin.

      Ymmärrän ehkä, että partioilla voi olla vaikeaa kohdentaa aktiviteetteja ja siksi yleensä päätyvät kristilliselle linjalle varsinkin jos suurin osa ryhmästä kuuluu siihen. Partiolla olisikin hyvä ilmoittaa etukäteen tms. millaista uskomusta ylläpitää.

    • erty qwty wqety qery

      Partiohan on evlutin ylläpitämä ja monesti myös toimii seurakunnan tiloissa.

    • foifittan

      Eikös tämä partioliikkeen perustaja pitänyt pikkupojista? Eli miten nykyään mahtaa olla, löytyykö partiossa toimivilta aikuisilta sama geeni joka aiheuttaa moista? Onko se yksi syy miksi hakeutuvat partioliikkeesen mukaan?

      • partiolainen2

        Olen 16 vuotias poika jolla on oma ryhmä poikia. Se että lähden heidän kanssaan ulos vaikka potkimaan palloa, opettamaan hyödyllisiä taitoja ja tarjoamaan äärimmäisen upeita kokemuksia on minulle täysin oma päätökseni. Olen vapaaehtoinen yhtälailla kuin punaisen ristin työtekijät. En saa palkkaa siitä että otan vastuun ja käytän omaa aikaani lukion ohella partioon. Partiossa on normaaleja ihmisiä ja kaikenlaiset ihmiset voivat harrastaa ja pitää yllä partiotoimintaa.


    • Kyllämäuskon

      Mihinhän täällä ihmiset perustaa väitteen, että Jumalaa ei ole olemassa? Onko teillä todisteita siitä asiasta?

      • ilkka kukkanen

        Raamattu on niin ristiriitainen ja ihmisen selkeästi kirjoittama teos, että Kaikkivaltiaalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

        Sen mukaan esim. isänä jumalasi on erittäin huono isämalli.


    • näytä kyntes..

      "Onko teillä todisteita siitä asiasta?"

      -Heh, sinä varmaan pystyt esittämään konkreettisen todisteen Jumalan olemassaolosta, vai??

    • TUO VANHA VAIVA, JUMALISUUS ON TODELLA OLLUT MONIN MUODOIN RASITTAVA , KIUSALLINEN SYÖPÄLÄINEN MUUTOIN REIPPAASSA JA RAIKKAASSA, ERÄHENKISESSÄ LUONTOPARTIOLAISTOIMINNASSA. TOKIHAN SE VÄHITELLEN NIUKKENEE. MUT MITEN SIIHEN ROSESSIIN VAUHTIA SAIS?

      PARTIOLAISTEN JA PIONEERIEN YHDISTYMINEN ON KANNATTAMISENARVOINEN KELPO EHOTUS. LYCKA TILL!
      22.8.2014 kiiom mikko tammerforssin nuapurista

    • Kyllämäuskon

      Kyllä pystyn no en taida sulle tyhmälle kertoa mitään. :) Ei ku ootas kyllä mä kerron... Selitä miksi sairaat parantuu uskonnollisissa tapahtumissa/kirkossa? Selitä kuka käyttäisi aikaansa raamatun kokoisen kirjan kirjoittamiseen jos se ei olisi totta? Piti esittää vastalause kun oot niin oikeessa ite vai? Kyllä te uskomattomat ootte peppukipeetä porukkaa.

      • Salaseurauskonto

        Erilaisissa tapahtumissa / kirkossa tapahtuneet parantumisfiilikset on yhtä selittämätöntä ja käsittämätöntä kuin uskontoon sekoamisetkin. Parantumiset ovat olleet hyvinkin selitettävissä jo sillä kun ei ole koskaan mitään todellista vaivaa ollutkaan. Miten sairaudesta voi parantua jos ei ole koko sairauttakaan. Iminen luulee olevansa sairas ja kuvittelee parantumisensa samalla tavoin kuin sarastumisensa. Kun olematon parantuminen toteutuu, hups, olet parantunut. Ihminen parantuu muusta kuin pyhästä hengestä. Uskonto = uskomus ja ihmeparantumiset on hyväuskoisten höpinöitä. Täyttä hulluutta uskontokunnat jotka on salaseurojen tuote siinä missä joulukin.

        En tiedä ketään kenen käteen raamattu olisi taivaalta pudonnut. Sen sijaan kaikki nuo uskovaiset uskovat että raamattu on pudonnut taivaalta käteen yhä uudelleen ja uudelleen uusintapainoksineen. Tarina muuttuu raamattu-sadussa ja uskovaisten käsitykset siinä samalla uusintapainoksien myötä.

        Totuus on kuitenkin se että seurakunnat on salaseurojen tuote. Druidit ja druidien esi-isät ovat luoneet historian aikana lukematon määrä uskontokuntia. Raamattu on hyväuskoisten hölmöjen ajanviihdettä ja rahastusta.

        Ei ole olemassa mitään jumalaa, on vain olemassa jumaloijia ja salaseuroja. Juma on kuviteltua siinä missä raamattukin on sadun käsikirjoitus. Salaseurojen tehtävä on huolentia ja rahastaa seurakuntien kautta että porvareiden kukkarossa riittää raha. Sotia järjestetään ja kansaa murhataan.

        Uskovaiset uskovat puolestaan jumalaan sitä enemmän mitä enemmän enemmän rahaa syynäävät seurakunnan kautta virkamieskorruptiolle ja kätyreille. Salaseurasta eronneet ovat kertoneet julkisesti mikä rooli salaseurojen luomilla uskontokunnilla on. Tieto ei ole salaista. Googlen avulla löytyy paljon tietoa kun vain osaa ja haluaa etsiä.


    • vyu

      Uskovaiset sen partion ovat kehittäneetkin.

    • pervon harrastus

      Eikös partion kehitellyt homoseksuaali B-P ihan omiin tarpeisiinsa?

    • Huristi

      Pariotoiminnassa on paljon hyvääkin. Sivusta seuranneena erään lippukunnan toimintaa on siellä sellaista yhteisöllitä jota monet nuoret tarvitsevat. Itsekkin olin liittymässä joka tosin loppui ensimmäiseen virrenveisuuseen. Tuntui olevan tärkein asia siinä lippukunnassa ja lähiseudullakaan kun muita ei ollut.

    • pois yhdestä totuudesta

      Ei tarvitse sitoutua mihinkään uskontoon, vaan moni seuraa Buddhan, Jeesuksen ja äiti Amman opetuksia samanaikaisesti. Kyse on hengellisyydestä tai henkisyydestä, jota sanaa enemmän nykyään käytetään.

    • Järjen ääni

      Partio on esim. erätaitojen oppimista varten. Suomessa on yli miljoona kirkosta eronnutta joista osa haluaa kuulua partioon. Oikeuskansleri linjasi hiljattain koulujenkin uskonnon harjoittamisesta ettei se kuulu koulutoimen tehtäviin edes ja uskonnon harjoittaminen on loputtava koulussa.
      Samaa käytäntöä voidaan soveltaa hyvällä syyllä myös partioon.
      Oikeuskansleri on saanut kouluja vastaavan kantelun koskien Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen toimintaa.
      Päätös kantelusta on tulossa ensi vuoden alkupuolella, missä todennnäköisesti linjataan samaan tapaan kuin koulujen kohdalla, että uskontojen harjoittaminen kuuluu ihmisten vapaa-aikaan.

    • Partioiden kulissit

      1/5
      Partioiden kulisseissa tapahtuu - Varokaa!

      Seuraavassa vastauksia etsiville..

      Tuo sama ihmetys on kaikilla partiolaisilla samalla tavoin kuin eri uskontokunnissa ns. "palvelusväellä", eli ei tunneta uskontokunnan taustaa kovinkaan hyvin ja sitä mitä uskontokunnan johtoedustaa ja pyrkii esimerkiksi partiotoiminnalla, uskontokunnilla jne.

      Täytyy vain ihmetellä sitä miten passiivisia ihmiset ovat eivätkä näe heidän edessään olevia asioita, vastauksia. Moni kyllä kertoo että ihmettelevät joitakin asioita seura, järjestö, yhdistys, partiotoiminnassa ja seurakuntatoiminnassa eivätkä saa selvää tai perusteellisia vastauksia tuskin koskaan elämänsä aikana.

      Partiolaisilta kuten eri uskontokunnassa olevilta pimitetään paljon sellaista tietoa mikä olisi erittäin tärkeää ihmisten tietää etenkin ennen liittymistä partiotoimintaan tai uskontokuntaan. Kerron jotain seuraavasti joka on monille täysin tuntematon asia.

      Ihmiset tutkimisen jälkeen ovat partioista ja uskontokunnista eroamisen jälkeen kertoneet että eivät olisi liittyneet partioon tai seurakuntaan jos olisivat tienneet mikä on tuon kaiken takana. Harva tietää sitä että partiotoiminnan taustat ja lonkerot ulottuvat salaseuroihin. Harva tietää sitäkään että olemassa olevat uskontokunnat ovat salaseurojen luomia.
      Kun tutkitte ja tahoillanne perehdytte tarpeeksi kauas partion ja uskontokunnan historiaa mm. symboliikkaan ymmärrätte asiaa paremmin.

      Kun puhumme kuviosta johon liittyy salaseurat, emme puhu mistään viattomasta toiminnasta. Salaseurat ovat valtiollisissa viroissa (virkamieskorruptio) aiheuttaen byrokratiaa ja korruptiota sekä sotia ympäri maailmaa jossa sotia järjestämällä harvennetaan ihmisiä maailmalta. Samalla sodat ovat ns. "viihdettä salaseuroille" jotka eivät itse osallistu sotiin. Huomaa, eivät osallistu itse varsinaiseen fyysiseen sotaan eli sotimiseen. Maailma on salaseuroille näyttämö josta myös salaseurojen temppelin seinässä on kuva. Maapallon sivuilla on teattereista tuttu esirippu.

      Temppelisymboliikkaa
      http://www.yogaesoteric.net/uploads/images/02_masonerie/descoperiti_manevrele/4401/4401-9.jpg

      Kadonnut lentokone HM-370 maalattu esiripun sisään. Näitä vastaavia tapauksia on paljon.
      http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/03/17/article-2582504-1C5AA93600000578-951_634x453.jpg

    • Partioiden kulissit

      2/5

      Huomatkaa että, virkamies on sotilasvirkamiehen kollega joka on mukana sisä- ja ulkopolitiikassa. Virkamiehet ja sotilasjohto ovat salaseuran jäseniä. Kun ei ole sotia, rauhan aikana kansaa riistetään monella eri tavoin kuten veroilla sekä sisä- ja ulkopolitiikalla. Esimerkiksi Suomen puoluepolitiikka on täysin korruptoitunut (Kokoomus) ja liittolaiset (kätyrit) ajavat omia salaseuran pyrkimyksiä ollessaan valtion palveluksessa, virassa.

      Media on yksi osa salaseurojen toimintaa joka harhauttaa kansaa äänestystuloksilla, gallupeilla, kuntaäänestyksillä, (disinformaatiolla) ja propagandalla. Kansa on alkanut paremmin ymmärtämään vasta viime vuosina mistä tässä politiikassa on kysymys. Toimintaa ohjaa salaseuratoiminta joka haluaa valtaa lisää ja lisää, rahaa ja mielivaltaa sekä haluaa karsia ihmisiä maailmasta koska salaseurat pitävät maailmaa ylikansoitettuna.

      Ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää jota salaseuroissa istuvat ministerit, presidentit harjoittavat kulissien takana. Salaseuroista eronneet jäsenet ovat paljastaneet salaseurojen toiminnasta paljon asioita. Myös salaseurojen sisältä vuotaa tietoa toiminnasta ja siitä mitä kulissien takana tehdään kansalta salassa.

      Partio kuin seurakunnan, sekä suoranaisesti salaseurojen kulissien takana tehdään sellaisia asioita joka saa kansan voimaan pahoin. Nyt nuo likaiset taustat ja pyrkimykset on piilotettu partiossa ja seurakunnissa olevilta ns. "palvelusväeltä".

      ..jatkuu 3/5

    • Partioiden kulissit

      3/5

      Mikä partio ja seurakunta todellisuudessa on?

      Salaseuran pyrkimyksiä tavoittelevan toiminnan vahvistaminen ja sivujäsentoiminnan eli "värväyksen" luominen (kontaktointi). Salaseuroille erilaisten partioiden ja uskontokuntien luominen on ollut erittäin tärkeää. Toimintakaava on ollut aina ollut sama. Salaseurojen tehtävä on aina ollut saada uskontokuntien, partioiden, seura, järjestö, yhdistys ja muiden lukuisten toimintojen kautta kontakti hyväuskoisiin ihmisiin jotka hakevat turvaa jostain seuratoiminnasta. Hyväuskoisimmat ihmiset hakeutuvat ns. "turvaan" liittyessään harrastuksen tai muun toiminnan kautta.

      Oli sitten kyseessä mikä tahansa edellä mainittu toiminta. Hengellisen toiminnan (uskontokuntien ja partiotoiminnan taustalla) ovat salaseurat jotka ovat luoneet ko. kulissitoiminnan salaseuran ympärille. Salaseurojen tavoite on saada ihmisiin mahdollisimman hyvä, täydellinen kontakti jossa edellä kerroin. Seurakunta, partio jne. Kun ihmisiin saadaan tuntuma ja tullaan "lähemmäksi ihmistä / tutuksi", on salaseuran helpompi käyttää ko. ihmisiä johdatteluun salaseuraan mukaan. Partio on esiaste okkultismille ja ns. johdattelulle salaseuratoimintaa. Partiotoimintaa kutsutaan myös aivopesuksi ”aivopesujohdatteluksi” ja ”poluksi / tasoksi” asteittain salaseuratoimintaan liittymiselle.

      Oletko koskaan miettinyt lasten huostaanottojen taustoja miksi lapsia huostaanotetaan niin paljon? ..Vastaus löytyy linkistä 5/5.

      Kerrottakoon vielä tähän loppuun että salaseurojen tavoite perustuu vallanhimoon, valtaa, mielivaltaa ja rahaan, loputtomaan ahneuteen. Salaseuran jäsenistä sanotaan että ovat he psykopaatteja, sosiopaatteja (mielenvikaisia). Sitä he varmasti ovatkin kun katsoo mitä he ovat historian aikana esimerkiksi saaneet aikaiseksi. Sotia, kidutusta, korruptiota, byrokratiaa ja kansakunnan ihmisoikeuksien polkemista.


      Partioiden taustalla hääräävät salaseurat ajavat Uuden Maailman Järjestystä UMJ joka tunnetaan maailmalla nimeltä New World Order NWO (Illuminati).

      Laitoin oheen vielä linkkiä. Käymällä avainsanoja läpi netistä löydät tärkeää tietoa joka on sinulta pimitetty. Mitä perusteellisemmin tutkit, sitä paremmin pääset perille. Kun tutkit merkkihenkilöiden historiaa löydät jossain vaiheessa. Yksi salaseuratutkijoista kertoo että tutkimustyö on oman myös oman itsensä tutkimista ja löytämistä samalla kun tutkitte avoimin mielin. Asioiden automaattinen kieltäminen on itsepetosta. Ihminen voi löytää totuuden vain avoimen mielen kautta, on kyllä totta.


      ..jatkuu 4/5

    • Partioiden kulissit

      4/5

      Laitoin tuohon alle tietoa vinkkinä ko. aiheesta kiinnostuneille jotka haluavat tietää mistä partiossa, uskontokunnissa ja salaseuroissa on kysymys. Moni salaseuran jäsen on menettänyt henkensä liittyessään salaseuraan tai ko. sivutoimintaan. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole väittää mitään, vaan todentaa ja tuoda vastaus niille ihmisille jotka elävät epätietoisuudessa.

      Vanhempien tulisi ehdottomasti tietää että partiotoiminta ja seurakuntatoiminta on väyliä salaseuroihin. Hyväntekeväisyys on myös yksi väylä jossa myös uskontokunnat ovat olleet kautta aikojen vahvasti mukana. Kolehdit ja kansalaisten lahjoitukset päätyvät salaseuroille jotka muodostavat korruptiorenkaan joka on kansakuntaa vastaan. Tuo korruptiorengas kutsuu itseään mm. eliitiksi ( eliitti, porvari ).


      ..Jatkuu 5/5

      • Eihän siinä mitään,

        mutta kun kerran " Moni salaseuran jäsen on menettänyt henkensä liittyessään salaseuraan tai ko. sivutoimintaan. ", niin laita ihmeessä linkkejä ja faktaa tänne pöytään. On jäänyt tuo ihan huomaamatta.


    • Partioiden kulissit

      5/5

      Pitäkää vanhemmat lapsenne pois partioseuroista, seurakunnista ja sellaisista harrastuksista jossa he ovat kontaktissa salaseurojen tai kätyreiden kanssa. Se voi olla vaikeaa koska salaseuroilla on monessa paikassa korruptiolonkerot aina seura, järjestö, ammattiyhdistysliikkeestä, liike-elämästä urheilusta politiikkaan asti. Suojelkaa jälkipolvianne pahalta.


      LINKIT

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Partio

      http://www.bplodge929.com/logo1.jpg

      http://leavethecult.files.wordpress.com/2012/08/the-masons-group-photo.png

      http://freemasonry.bcy.ca/biography/baden-powell_r/group_of_free_masons.jpg

      http://library.uglq.org.au/SiteAssets/Smalllogo-black.jpg

      http://lowres-picturecabinet.com.s3-eu-west-1.amazonaws.com/38/main/26/40846.jpg

      https://www.youtube.com/results?search_query=25 biggest secret societies

      https://www.youtube.com/results?search_query=freemasons illuminati

      http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0CCQQFjAB&url=http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113753-apu-niiniston-suosimalla-ritarikunnalla-hyvin-erikoinen-tausta&ei=mm_4U9vPFajhywOEl4KIBQ&usg=AFQjCNFDxtdLShPDRroZHXNVAdRMOkAHqQ

      https://www.youtube.com/results?search_query=harry s truman atomic bomb speech

      https://www.youtube.com/results?search_query=atomic bomb hiroshima and nagasaki

      https://www.youtube.com/results?search_query=harry s truman freemason

      http://www.pagrandlodge.org/district37/D37_Presidents/Harry_S_Truman-Masonic.jpg

      http://www.trumanlibrary.org/photographs/2006-323.jpg

      https://www.youtube.com/results?search_query=hitler nazi holkaust

      https://www.youtube.com/results?search_query=lenin holkaust

      https://www.youtube.com/results?search_query=occultism

      https://www.google.fi/search?q=jahbulon&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=jG74U7TFNaTR4QTrioGoAQ&ved=0CAYQ_AUoAQ&biw=1920&bih=930

      https://www.google.fi/search?q=jahbulon&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=jG74U7TFNaTR4QTrioGoAQ&ved=0CAYQ_AUoAQ&biw=1920&bih=930#q=baphomet&spell=1&tbm=isch

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Okkultismi

      http://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htm

      http://3.bp.blogspot.com/_hfHC-YyHkl0/Sq44aK4aFjI/AAAAAAAAADs/vzYKGJfAMV8/s400/untitled2.JPG

      http://www.freemasons-freemasonry.com/RAword04.jpg

      • Aika erikoista...

        ... kun samaan aikaan moititaan sekä kristinuskon tuputtamiseta, että okkultismista... Ettei vaan nyt lähtenyt mopo käsistä...


      • Ja tuo Hitlerkin

        mainitaan... Olikos hän tuon Baden-Powellin lanko vai mikä ?


    • partiolainen

      Uskonto kuuluu elämään! Elämään kuuluu monenmoista, mm. partio. Jos suomalaisen lippukunnan taustayhteisönä on kristillinen, luterilainen tai vapaakirkollinen yhteisö on luonnollista, että ko. partiolippukunnan arvopohja on kristillisyydessä - eikö vain. Niidenkin partiolippukuntien, joiden taustayhteisö on jokin muu tulee partion peruskirjan mukaan suhtautua uskontoon, olipa se kristillinen tai jokin muu, sallivasti ja ymmärtävästi. Kaikkiin lippukuntiin voi toki kuulua mistä uskontokunnasta tai vaikka uskonnottomasta yhteisöstä oleva henkilö. Partio kasvattaa oikeasti kunnioittamaan kaikkia muita, mutta pitämään myös omasta arvopohjastaan huolta.

    • Helppo juttu

      Kristityt ovat katsos suvaitsevaisia. Jotain mitä aikas monien täälläkin olisi hyvä olla.

      • Helppo juttu

        Juu, Helppo Juttu. Kristityt ovat suvaitsevaisia mutta vain muille kristityille aivan kuin salaseuran jäsen salaseuran jäsenelle. Helppo juttu. En ole koskaan nähnyt suvaitsevaista kristittyä, tai muutakaan uskossa olevaa. Helppo juttu. Itse sain kristillisen kasvatuksen mutta heivasin koko uskontopaskan kunnes tuo selvisi minulle entisen salaseurajäsen paljastettua että uskontokunnat ovat salaseuran luomia ja pelkkä kulissi viattomuuden verholle. Helppo juttu!

        En ole ainoa jotka on tuon saman huomannut ja eronnut seurakunnasta. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat joukolla eronneet koska ihmiset tajuavat sentään asioita, Ei ihmisiä pidä pitää tyhmänä. Jotkut tajuavat ajoista ja jotkut tajuavat myöhemmin ja ne loput eivät tajua koskaan koska eivät kykene muuttamaan tapojaan ja käsityksiään eivätkä vastaanottamaan totuutta. Lisäksi monikaan ei halua myöntää olevansa väärässä vaan tekopyhäusko pitää kulisseja pystyssä joka on verrattavissa itsepetokseen.

        Mielen ja käsityksen muuttaminen lähtee ihmisestä itsestään. Kaikki eivät näe eivätkä halua tulla häväistyksi tai myöntää tulleensa petetyksi / pettyneeksi. Itsepetos on yleistä etenkin uskontokunnan piireissä ja levittävät "salaseuran hyvää sanomaa jumalasta" kaikkialla. Tervejärkinen myöntää virheensä mutta uskontokunnan edustajat eivät tunne häpeää koska ovat osa salaseuran kätyreitä yhteiskuntavastaisella toiminnallaan.

        Te jotka höyryätte uskontoasioista, olette yhteiskuntavastaisia loisia. Olette pahoja ja uskontokunta on vain onneton kulissi teille. Ette tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin. Tiedätte vain mikä on sallittua ja ei sallittua jokka ei ole kuitenkaan mitään tekemistä terveen moraalin kanssa. Uskovaiset eivät näytä ymmärtävän myöskään mikä on suora demokratia ja ihmis-tasa-arvo ja rauha sekä lähimmäisen rakastaminen.

        Uskovaiset, te suositte salaseuroja jotka ovat kansakuntaa vastaan joka surmaa kansaa, aiheuttaa sodat, kärsimystä, byrokratiaa korruptiota, huostaanottobusinesta (ihmiskauppaa), lentokemikaalilevityksiä, joukkomurhia kuten Breivik, Hitler, Gaddafi, Harry S truman, Lenin. Kaikki nuo ovat salaseuran jäseniä.

        Te vain kysytte, miksi maailmassa on niin paljon pahaa vaikka itse olette sen kaiken pahan salaseuran tukijoita jonne laitatte rahanne tajuamatta mitä olette edes tekemässä. Ette tiedä edes mihin lahjoitukset lopulta päätyvät. Minä sanon. Lahjoitukset ja hyväntekeväisyyteen menevät rahat päätyvät korruptiolle, eli salaseuroille jotka kylvävät vihaa ja pelkoa yhteiskuntaan lisää ja lisää kaiken aikaa.

        Eikö kellojen pitäisi jo soida missä maailmalla mennään!
        UKrainassa ja Syyriassa uskontoasiat aletaan nyt näkemään sodan runtelemassa maassa. Tarvitaanko tännekin sota että vihdoin tajuaisitte mitä te jumaloitte ja rukoilette.

        Hävetkää jumaloijat ja vapahtajasta höyryävät hullut.


      • Joopa joo...
        Helppo juttu kirjoitti:

        Juu, Helppo Juttu. Kristityt ovat suvaitsevaisia mutta vain muille kristityille aivan kuin salaseuran jäsen salaseuran jäsenelle. Helppo juttu. En ole koskaan nähnyt suvaitsevaista kristittyä, tai muutakaan uskossa olevaa. Helppo juttu. Itse sain kristillisen kasvatuksen mutta heivasin koko uskontopaskan kunnes tuo selvisi minulle entisen salaseurajäsen paljastettua että uskontokunnat ovat salaseuran luomia ja pelkkä kulissi viattomuuden verholle. Helppo juttu!

        En ole ainoa jotka on tuon saman huomannut ja eronnut seurakunnasta. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat joukolla eronneet koska ihmiset tajuavat sentään asioita, Ei ihmisiä pidä pitää tyhmänä. Jotkut tajuavat ajoista ja jotkut tajuavat myöhemmin ja ne loput eivät tajua koskaan koska eivät kykene muuttamaan tapojaan ja käsityksiään eivätkä vastaanottamaan totuutta. Lisäksi monikaan ei halua myöntää olevansa väärässä vaan tekopyhäusko pitää kulisseja pystyssä joka on verrattavissa itsepetokseen.

        Mielen ja käsityksen muuttaminen lähtee ihmisestä itsestään. Kaikki eivät näe eivätkä halua tulla häväistyksi tai myöntää tulleensa petetyksi / pettyneeksi. Itsepetos on yleistä etenkin uskontokunnan piireissä ja levittävät "salaseuran hyvää sanomaa jumalasta" kaikkialla. Tervejärkinen myöntää virheensä mutta uskontokunnan edustajat eivät tunne häpeää koska ovat osa salaseuran kätyreitä yhteiskuntavastaisella toiminnallaan.

        Te jotka höyryätte uskontoasioista, olette yhteiskuntavastaisia loisia. Olette pahoja ja uskontokunta on vain onneton kulissi teille. Ette tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin. Tiedätte vain mikä on sallittua ja ei sallittua jokka ei ole kuitenkaan mitään tekemistä terveen moraalin kanssa. Uskovaiset eivät näytä ymmärtävän myöskään mikä on suora demokratia ja ihmis-tasa-arvo ja rauha sekä lähimmäisen rakastaminen.

        Uskovaiset, te suositte salaseuroja jotka ovat kansakuntaa vastaan joka surmaa kansaa, aiheuttaa sodat, kärsimystä, byrokratiaa korruptiota, huostaanottobusinesta (ihmiskauppaa), lentokemikaalilevityksiä, joukkomurhia kuten Breivik, Hitler, Gaddafi, Harry S truman, Lenin. Kaikki nuo ovat salaseuran jäseniä.

        Te vain kysytte, miksi maailmassa on niin paljon pahaa vaikka itse olette sen kaiken pahan salaseuran tukijoita jonne laitatte rahanne tajuamatta mitä olette edes tekemässä. Ette tiedä edes mihin lahjoitukset lopulta päätyvät. Minä sanon. Lahjoitukset ja hyväntekeväisyyteen menevät rahat päätyvät korruptiolle, eli salaseuroille jotka kylvävät vihaa ja pelkoa yhteiskuntaan lisää ja lisää kaiken aikaa.

        Eikö kellojen pitäisi jo soida missä maailmalla mennään!
        UKrainassa ja Syyriassa uskontoasiat aletaan nyt näkemään sodan runtelemassa maassa. Tarvitaanko tännekin sota että vihdoin tajuaisitte mitä te jumaloitte ja rukoilette.

        Hävetkää jumaloijat ja vapahtajasta höyryävät hullut.

        Mikähän se on se Syyrian uskonto? Onko se se rauhanuskonto, jota kuvaa puolikuu?


      • Islaminuskoisetkin
        Helppo juttu kirjoitti:

        Juu, Helppo Juttu. Kristityt ovat suvaitsevaisia mutta vain muille kristityille aivan kuin salaseuran jäsen salaseuran jäsenelle. Helppo juttu. En ole koskaan nähnyt suvaitsevaista kristittyä, tai muutakaan uskossa olevaa. Helppo juttu. Itse sain kristillisen kasvatuksen mutta heivasin koko uskontopaskan kunnes tuo selvisi minulle entisen salaseurajäsen paljastettua että uskontokunnat ovat salaseuran luomia ja pelkkä kulissi viattomuuden verholle. Helppo juttu!

        En ole ainoa jotka on tuon saman huomannut ja eronnut seurakunnasta. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat joukolla eronneet koska ihmiset tajuavat sentään asioita, Ei ihmisiä pidä pitää tyhmänä. Jotkut tajuavat ajoista ja jotkut tajuavat myöhemmin ja ne loput eivät tajua koskaan koska eivät kykene muuttamaan tapojaan ja käsityksiään eivätkä vastaanottamaan totuutta. Lisäksi monikaan ei halua myöntää olevansa väärässä vaan tekopyhäusko pitää kulisseja pystyssä joka on verrattavissa itsepetokseen.

        Mielen ja käsityksen muuttaminen lähtee ihmisestä itsestään. Kaikki eivät näe eivätkä halua tulla häväistyksi tai myöntää tulleensa petetyksi / pettyneeksi. Itsepetos on yleistä etenkin uskontokunnan piireissä ja levittävät "salaseuran hyvää sanomaa jumalasta" kaikkialla. Tervejärkinen myöntää virheensä mutta uskontokunnan edustajat eivät tunne häpeää koska ovat osa salaseuran kätyreitä yhteiskuntavastaisella toiminnallaan.

        Te jotka höyryätte uskontoasioista, olette yhteiskuntavastaisia loisia. Olette pahoja ja uskontokunta on vain onneton kulissi teille. Ette tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin. Tiedätte vain mikä on sallittua ja ei sallittua jokka ei ole kuitenkaan mitään tekemistä terveen moraalin kanssa. Uskovaiset eivät näytä ymmärtävän myöskään mikä on suora demokratia ja ihmis-tasa-arvo ja rauha sekä lähimmäisen rakastaminen.

        Uskovaiset, te suositte salaseuroja jotka ovat kansakuntaa vastaan joka surmaa kansaa, aiheuttaa sodat, kärsimystä, byrokratiaa korruptiota, huostaanottobusinesta (ihmiskauppaa), lentokemikaalilevityksiä, joukkomurhia kuten Breivik, Hitler, Gaddafi, Harry S truman, Lenin. Kaikki nuo ovat salaseuran jäseniä.

        Te vain kysytte, miksi maailmassa on niin paljon pahaa vaikka itse olette sen kaiken pahan salaseuran tukijoita jonne laitatte rahanne tajuamatta mitä olette edes tekemässä. Ette tiedä edes mihin lahjoitukset lopulta päätyvät. Minä sanon. Lahjoitukset ja hyväntekeväisyyteen menevät rahat päätyvät korruptiolle, eli salaseuroille jotka kylvävät vihaa ja pelkoa yhteiskuntaan lisää ja lisää kaiken aikaa.

        Eikö kellojen pitäisi jo soida missä maailmalla mennään!
        UKrainassa ja Syyriassa uskontoasiat aletaan nyt näkemään sodan runtelemassa maassa. Tarvitaanko tännekin sota että vihdoin tajuaisitte mitä te jumaloitte ja rukoilette.

        Hävetkää jumaloijat ja vapahtajasta höyryävät hullut.

        ovat enimmäkseen suvaitsevaisia muille islaminuskoisille. Muut saakin tappaa. Siihen on oikein velvoite.


    • ex-yh-isä

      Olin Meripartiossa Helsingissä -70 luvun puolivälissä, suurinpiirtein, meillä ei ollut mitään uskontoon viittaavaa, vaan kävimme retkillä sissiteltan kanssa metsissä ja saarissa. Meillä oli kaksi venettä, loppuaikoina kolmas lahjaksi saatu perämoottorivene, joita keväisin kunnostelimme. Suoritimme partiomerkkejä ja kokoonnuimme viikoittain kololla. Kun partsikan vanhimmat vetäjät jäivät pois, niin meidän nuorempien astuttua ohjaksiin meno muuttui vähän rennommaksi. Järjestimme kyllä kolkkapojille suunnistuskilpailuja yöllä Sipoon ym. metsissä, mutta ns. vanhan komennon aikaan ,
      jolloin iso-siskoni kuului lippukunnan johtajiin, opin vanhempien kavereitten (16 v.) opastuksella kolollamme keittämään pontikkaa. Muistan kun pimeällä kävimme pöllimässä Karppisen Neon OY:n pihalta Hertsikasta lasiputkia, joita taivutimme kaasukeittimen avulla pontikan keiton putkiksi. Retket ilman "isoja" maissa , vaikka suunnistimmekin parhaitten partioaatteitten mukaisesti, olivat kyllä aina Herballa ja Omppuviinillä höystetyt.Kaiken kaikkiaan Meripartiosta jäi mukavat muistot, ja mentyäni 1979 Upinniemeen Laivastoon oli mukava alokkaana opastaa herra kersanttia miten sissiteltta oikealla tavalla pystytetään. Nykyään alokkaat jotka eivät ole kotoaan äidin helmoista poistuneet, tulevat maitojunalla takaisin, vaikka nykyarmeija verrattuna vuoteen -79,on lastentarha. Laitoin aikoinaan, yksinhuoltaja kun olin, oman tyttärenikin Partioon, tosin maa sellaiseen, eikä tuo hänestä huonompaa ihmistä tehnyt, päinvastoin, ei pelkää leiri- , eikä merielämää.

      • Partiopellet

        Kysymys ei olekaan siitä pelkääkö leiri- tai merielämää vaan aivan kokonaan muusta asiasta.

        On tainut tuo järki teillä valua sinne meree kun ei näe metsää puilta mistä tässä asiassa puhutaan.


    • partiopervot

      No mitä ihmeellistä tuossa on? Pedofeelijä molemmat täynnä.

      • No eikun

        ilmoitat sitten poliisille, kun noin tarkkaan tiedät.
        Mitä mietit enää?


    • pjartio

      Monia järjestöjä on perustettu Kristilliseltä pohjalta ja niihin liittyminen on täysin vapaaehtoista mutta myös säännöt on tehty ja niitä tulee noudattaa jos aikoo järjestössä pysyä. Aina löytyy Kristillisyyden vastustajia ja hyökätään kaikkea vastaan missä tulee sana Kristillisyys esille.Usemmiten on vastusrajana ihminen joka ei tiedä terveestä Kristillisyydestä yhtään mitään.Kaikki tietävä ja Jumalan Sanan tunteva öykkäri on tuttu joka palstalta,vaikka varmasti tiedän etteivät kyseiset räkyttäjät tunne Raamatusta kuin sen minkä toiset räkyttäjät ovat kertoneet.Lapsuudessani Partioon menivät pääsääntöisesti rikkaampien ja oikeistolaisten perheiden lapset ja vasemmistolaisille sekä kommunisteille perustettiin omia järjestöjä lähinnä partion "vihaajille". Lapsiin istutettiin viha toisua vastaan ja se valitettavasti on elossa vieläkin.

    • iiaaiiaaei

      Uskonnon pakkotuputusta koko partio.

      • Ei ole pakko

        osallistua.


    • ei uskovainen

      Hyvä, että partioon kuuluu ja on aina kuulunutkin se vähäinenkin osa kristinuskoa. Ollessani partiossa ei siellä sitä uskontoa ollut kuin muutamassa laulussa tai joissain tilanteissa. Nykyään tuntuu olevan muotia vastustaa kristinuskoa ja halutaan muuttaa joillekkin ihmisille tärkeitä arvoja ja perinteitä.
      Minun puolestani jääkiekon voisi muuttaa ringeteksi ja pukea kaikille sateenkaari asut.

    • No onpa tässä väännetty aiheesta partio!

      Kyllä partiossa on tilaa jokaiselle uskonnosta riippumatta.

      Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaa ohjaa peruskirja. Tämä asiakirja liittyy kansainvälisen partioliikkeen arvoihin ja tavoitteisiin, joissa myös hengellisyys näkyy. Arvopohjasta peruskirjassa kirjoitetaan: ”Partiotoimintaa ohjaa partion maailmanjärjestöjen määrittelemä arvopohja. Sen lähtökohtana on ihmiskuva, jossa ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, omaan itseen, muihin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Suhde Jumalaan merkitsee myönteistä asennetta uskontoon, hengellisyyden etsimistä ja elämistä oman hengellisen vakaumuksen ja yhteisön mukaisesti.”

      Lippukuntatason toiminnasta peruskirja toteaa: ”Lippukunnat, joiden taustayhteisönä on tunnustuksellinen uskontokunta, antavat sen tunnustuksen mukaista uskontokasvatusta. Lippukunnat, joilla ei ole uskonnollista taustayhteisöä, tukevat jäsentensä uskonnollista kehitystä sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhteisöön jäsenet kuuluvat.”

      Näiden peruskirjan toteamien mukaan siis partio ei todellakaan ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon kokonaisvaltaisesti, vaikka Suomessa monet partiolippukunnat toimivatkin yhteistyössä kristillisten seurakuntien kanssa. Partiolupauksen "jumalaani" voi jokainen ymmärtää kuten haluaa, eikä kenelläkään ole velvollisuutta olla jollakin tietyllä tavalla uskovainen. Ehkä jossain tietyssä, vahvasti uskonnollisen alueen partiossa voi olla paineita uskonnollisuuteen. En silti ymmärrä ollenkaan, miksi "himouskovaisten lapset" pakotettaisiin partioon. Eikö heidät "kannattaisi" ennemmin pakottaa ihan sinne seurakuntaan suoraan jonkun välillisen partion sijasta?

      Kuten moni partiolainen on tässä todennut, uskonto ei todellakaan ole mikään partion keskeisin ajatus. Omien kokemusteni mukaan partion uskonnollisuus on paljon lähempänä kulttuuri- tai tapauskonnollisuutta kuin herätyskristillistä henkilökohtaista uskoa painottavaa hengellistä toimintaa. Arvostan kovasti partion tarjoamaa kosketuspintaa seurakuntaan - se todella on monelle lapselle, nuorelle ja perheelle ainut kontakti omaan seurakuntaansa. Huom, omaan seurakuntaansa, jonka jäsen hän jo valmiiksi on.

      Hassulta tuntuu myös keskustelussa esitetty kritiikki liiasta uskonnollisuudesta ja suoranaisesta aivopesusta. Olen nimittäin kuullut kritiikkiä partiota kohtaan myös siitä että se toimii seurakunnan "sateenvarjon" alla olematta kovin uskonnollinen, siis siitä, ettei siellä olla "tarpeeksi" kristittyjä. Tämäkin kritiikki osuu minusta aivan huti, koska partion ydintoiminnan tarkoitus ei todella liity uskonnon opettamiseen tai levittämiseen mitenkään. Partio on perustettu maailmanaikaan jolloin uskonto oli itsessään selviö ja hyve itsessään, kuten Jori Mäntysalo hyvin ylempänä toteaa.

      Monet partiolaiset ovat tässä ketjussa kertoneet siitä, millaista partiossa todella on, ja voin liittyä heidän joukkoonsa. Olen partiossa ala- ja yläkouluikäisenä oppinut vastuun kantoa, nuorempana ryhmässä toimimista, isompana ryhmän johtamista, ja ennen kaikkea käytännön taitoja: ensiapua, erätaitoja, tulen käsittelyä, luonnossa elämistä ja olemista. Leireillä koetaan elämyksiä, jotka nostavat itsetuntoa, kun selvitään hankalistakin tilanteista. Nykynuorelle voi yö sateessa kaminateltassa olla todellinen elämys. Nämä kaikki ovat minusta kovin yleishyödyllisiä asioita. Joka kerta saunan pesään tulta viritellessäni muistelen lämmöllä partioleiriä, jolla harjoiteltiin nuotion sytyttämistä.

      Sitten on vielä se, että partio on erittäin harvinainen harrastus harrastusten joukossa. Se on kohtuullisen halpaa, jokainen on tervetullut sellaisena kuin on ja vielä lisäksi toiminta keskittyy tekemiseen ja yhdessäoloon, ei kilpailemiseen, tavoitteisiin tai muuhun paremmuusjärjestykseen laittamiseen.

      Sinikka-pappi

    • tuskin tiesit

      Muotojumalinen kirkkolaitos ja Seurakunta ovat täysin eri asioita.

      tiesikö sinikkapappi sellaista detaljia.

      Raamatun seurakunnassa ei ollut sinikkapappeja eikä jumalattomia ihmisiä, tiesitkö sitä.

    • PracticeWhatUpreach

      Oma partio/vartio/mikälie-johtajani tosiaan opetti uskonnon merkityksen. Tekopyhin ukko, mitä koskaan olen tavannut. Nauroi epäonnistumisille ja piti huolen, että muutkin nauraa mukana. Sitten iltaisin tarinoi hartaana jotain raamatun legendoja. Siinä iässä saattoi jopa uskoa ukon juttuja, mutta tajusi myös että se tekee itse juuri toisin kun saarnaa.
      Oppi ainakin kyseenalaistamaan ja välttämään kaikkia huuhaauskontopropagandoja.
      Jos se olikin ukon tarkoitus, niin hieno mies.

    • ellunkana

      Nuorin poikani, nyt 19 -vuotias, liittyi meripartiolaisiin noin 9 -vuotiaana. On saanut käydä kaikki mahdolliset kipparikurssit, osallistua kesäleireihin ja olla mm. kansainvälisella Ruotsin jamboreella. Pystyy partion koulutuksella kipparoimaan isohkoa purjevenettä ja osti kesätienesteillään pienen purjeveneen. Tämä pitää hänet innokkasti vesillä toukokuusta syyskuun loppun, eikä ole näinollen kaljaremmeissä ym. ilkeyksissä. Uskonto ei ole kuulunut meripartiolaisten (ainakaan tämän porukan) perusjuttuihin, tosin opetettiin toisen kunnioittamista ja heikompien auttamista, mikä on ihan hieno asia. Perusasia oli se, että "onko jotain, mitä voin vielä tehdä", eli kuvasi yhteisöllisyyttä ja toisten auttamista. Harmittaa, että jotkut haluavat politisoida ja uskonnistaa kaiken. Haluan opastaa lapsenlapsiani partioon. t. jo Mummeli

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe