Uusia ystäviä Turusta

joh-

Hei,

Havaihduin tässä siihen, miten vuodet ovat kuljettaneet vanhat ystävät eri puolille Suomea. Nyt olisi siis aika hankkia näitä uusia ystäviä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja elää tätä nuoruutta, mitä vielä hetki on jäljellä.

Olen 26-vuotias turkulaisnainen. Puhelias ja avoin. Erityisesti kaipailen seuraa yöelämään, matkusteluun, harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan viettoon.

Laittakaapa viestiä tänne mikäli samankaltaisia Turusta tai lähiympäristöstä löytyy.

14

678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • carpe diem

      Itse olen 37-vuotias nainen ja myös ystäviä vailla. Olen aluksi vähän ujo, olen viime vuosina masennuksen yms takia jämähtänyt aika lailla neljän seinän sisälle. Yöelämässä en juuri viihdy, mutta satunnaisesti voni päiväsaikaan piipahtaa vaikkapa siiderillä jossain. Myös kahvitteluun, leffaan, teatteriin, shoppailemaan, kirpputorille, lenkille, marja-/sienimetsään yms olisi kaveri kiva. Käyn silloin tällöin uimassa ja olen miettinyt jotain kansalaisopiston kursseja (tänä vuonna tosin jo myöhäistä), kuten joogaa tai tanssia.

      En ole työelämässä ja liikun pyörällä tai bussilla.

      Myönteisyys, suvaitsevaisuus ja jonkinlainen henkisyys ovat minulle läheisiä arvoja.

      • -ann-

        Hei carpe diem! Täällä vähän samanhenkinen 31-v. nainen. Laitapa viestiä osoitteeseen [email protected], jos luet tämän ystävyys kiinnostaisi.


    • -daria86-

      Moikka

      Täällä olisi yksi 26-v nainen jolla on aivan sama tilanne...kerran sitä vaan havahtui siihen että kaverit on perustaneet jo perheet ja porukka hajaantunut kukin minnekin. Ja itse kun vielä haluaisin elää täysillä tän jäljellä olevan nuoruuden ja olla kokoajan menossa niin sitä menoseuraa ei vaan nykyisin millään tahdo saada.
      Mutta jos tahdot tutustua niin mulle voi kirjoitella [email protected]

    • pikkumyy*89

      Moi
      On 23 vuotias nainen ja asun myös Turussa. Ystäviä ei ole mitenkään liikaa ja osa asuu myös toiseella paikkakunnalla.

      Seuraa kaipaisin myös yöelämään, matkusteluun ja ihan vapaa ajan hengailuun.

      viestiä voi laittaa [email protected]

    • mauku123

      mihin osoitteeseen sulle vois kirjotella?:)

      • mauku123

        siis -joh?


    • linnee123

      Hei täällä myös yksi turkulainen. Ikää on 22 vuotta. Uusia kavereita olisin vailla. Iällä tai millään muullakaan ei niin väliä. Saa laittaa viestiä niin tutustutaan paremmin:)
      [email protected]

    • uusturkulainen1

      Moikka. Olen 20 nuori nainen, kohta vuoden Turussa asustanut korkeakouluopiskelija. Uudet tuttavuudet täältäpäin, mielellään naispuoliset, olisivat enemmän kuin tervetulleita. Luonteeltani olen rauhallinen, hieman oman tien kulkija enkä oikein viihdy isoissa porukoissa, joten kavereita ei ole vielä liiemmin löytynyt. Näin kesän tullen seuraa olisi mukava saada vaikka kahville, leffaan tai terassille =)

    • Mirja

      Laittakaa vapaaehtoiset viestiä jos uusia kavereita/ystäviä ei ole vielä ilmaantunut tai yrittäneiden kanssa kemiat pelanneet. Itse olen 26-vuotias Turkulainen, alunperin Lahdesta vuonna 2006 muuttanut. Nainen, vaateartesaani-opiskelija, puhelias, ei-ujo, shoppailu, muoti, leffat, kahvittelu, ompelu, uskokin, kissat, musiikki, tarjoilija, ranskaa opiskeleva; siinä minua kuvaavia juttuja.
      [email protected]
      FB: Mirja Laitinen

    • true bb

      Asun Turun lähellä. Ois mukava tutustua uusiin ihmisiin. En ole alkup. Varsinais-suomesta kotoisin vaan Itäsuomesta. 28v naimaton mies olen ja en tällä hetkellä töissä, mutta kovasti töitä etsin Turusta. Samankaltaisia ajatuksia ollu kuten viestissäsi kuvailit. mun osote on: [email protected]

    • Kyynel

      Täälä On Sulle Tummanruskeet Nappi Silmät Ja ruskeet hiukset omaava 37vuotias Kohtelias,Komea,Mukava,tunteellinen,hellyydenkipee,suudelmienkipee Ja Hyväkroppainen luotettava Todella Yksinäinen Mies SUOMEN Turusta Joka Etsii Sinua Nainen kuka haluut olla se maailman onnellisin nainen ja kaipaat hellyyttá,suudelmia ym kuten erotiikkaa eli Seksiá niin ota yhteyttá ja otetaan yhdessá selváá mitá Rakkaus todella on. Niin pidán sua kainalossani kun kaipaat lámpóá annan suudelmia,hellyyttá,Rakkautta ym ja vien sinut taivaisiin kun haluut seká kuivaan kyyneleesi kun itket mutta ota yhteyttá ja teen susta sen maailman onnellisemman naisen [email protected]

    • Minä vain

      Minäkin haluaisin tutustua uusiin ihmisiin Turussa. Olen kohta 32 täyttävä naisihminen.
      Seuraa haluaisin esim elokuviin, teatteriin, kaikenlaisiin pieniin tapahtumiin, grillailemaan, biljardin peluuseen ja miksei nyt yöelämäänkin mutta mikään bilehile en ole.
      Saat olla kumpaa sukupuolta vaan & mielellään 25 vuodesta ylöspäin
      kirjoittele [email protected]

    • ------------

      Moikka,

      Täällä olis yks turkulainen nainen myös, jolla samanlaiset intressit. Laitahan viestiä [email protected]

    • mandiina82

      moikka kaikille!
      täällä kans just täyttänyt 32 vuotias,avioliitossa oleva nainen ja kaipailisi ystäviä kahvitteluun,yöelämään ja kaikkeen muuhunkin yhdessä tekemiseen..
      olen iloinen,avoin,huumorintajuinen
      tykkään kuunnella rokkia mutta kaikki muutkin menee
      olisi kiva saada uusia kavereita kun kaikki jotenkin vaan hävinneet ajan myötä jonnekkin..mulle saa kirjoitella [email protected]

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2432
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      334
      1559
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      86
      978
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe