AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Miksi hoitta sairasta koiraa?

Miksi hoitta sairasta koiraa?

45 Vastausta 166 Lukukertaa
Haluaisin herättää arvokeskustelua asiasta.

Oletus, on koira jolla vaativa, ja jollain muotoa parantumaton sairaus, joka vaatii jatkuvaa lääkitystä ja toisinaan lääkärilläkäyntiä. Aikaa ja rahaa kuluu, ja koirakaan ei välttämättä niin onnellinen. Useinhan ihmiset viimeiseen asti "elvyttävät" koiraansa, perustellen, että se on perheenjäsen. Eikö tämänkin rahan ja energian voisi laittaa vaikka vieraalle sairaalasängyssä yksinäisyydessä lojuvalle vanhukselle? Koira ei kuitenkaan ole ihminen, ja se on vähempiarvoinen selkeästi yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan. Koiria, terveitä, saa kuitenkin ostaa edullisestikin, ja paljon on kodinvaihtajia myös . Eikö olisi laupeudentyö ottaa ja antaa tälläiselle terveelle hyvä koti? Onko usein niin, että ihminen omista itsekkaistä syistä hoitaa sairasta koiraansa, kuvitellen että koira kykenee häntä rakkaudellisesti rakastamaan?
Miksi hoitaa sairasta koiraansa?

Oma koirani sairastui epilepsiaan kuusi vuotiaana. Luonne oli jo vaativa ja vaati sinälläänkin paljon aikaa ja koulutusta(eroahdistustakin ehkä epilepsian osin tuomaa).

Miksi en lopettanut koiraani?
Kuka lopettaa perheenjäsenen joka on rakas. En minä ainakaan. Kukaan ei ole täydellinen ja se mitä koirani hoito vaati oli vähäisin asia minkä voin tehdä jotta saan pitää koirani edelleen.

Onko laupiasta lopettaa sairas koira?
Kyllä mikäli koiralla on kroonista kipua jolle ei voi mitään. Omani pärjäsi lääkityksen avulla ja eli tasapainoista hyvää elämää ilman kipuja. Nautti kaikesta.

Entä kun kustannukset kasvaa?
Koiraa varten on ajateltava jo kustannuksetkin..jätän mielelläni ulkomaan matkan tai lehdet tilaamatta sillä kiintymys koiraani on suurempi kuin materiaali.
Ja en ottanut vakuutusta mutta laitoin rahaa vakuutuksen verran syrjään koiraani varten.

Onko usein niin, että ihminen omista itsekkaistä syistä hoitaa sairasta koiraansa, kuvitellen että koira kykenee häntä rakkaudellisesti rakastamaan?
En odota vastapalvelua. Rakastan koiraani se riittää.

Koirani sairastui myös vanhan munuaisvikaan jonka takia jouduin koirani erittäin vanhana lopettamaan. Siihen asti oli erikoisruualla munuaisten takia. Kun mikään ei auttanut enään ja koirani alkoi kärsimään teimme eläinlääkärin kanssa yhteispäätöksen. Tärkeintä on elämän laatu ja oikein eletty vanhuus. Koirani eli 15v. Kustannuksia en laske vaan oon iloinen että sain pitää koirani näin pitkään sairauksista huolimatta. Ja hoisin hyvin koirani ja olen ylpeä myös itsestäni sillä tiedän että kaikki ei olisi näin tehnyt.

"Koira ei kuitenkaan ole ihminen, ja se on vähempiarvoinen selkeästi yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan."
Ei minulle.
Vähän riippuen sairauden laadusta, jos koira kipuilisi jatkuvasti en haluaisi perheenjäseneni kärsivän vaan veisin ystäväni viimeiselle matkalleen. Jos sairaus vaatisi lääkitystä, mutta ei aiheuttaisi fyysisiä vaivoja, se olisi sen arvoista, koiran ottaneena tiedän että sitä rahaa voi palaa paljonkin. (Ja tämän vuoksi heidän jotka koiran ottavat tulee miettiä onko varaa siihen jos jalka murtuu, tai tulee äkillinen leikkaus)

"Eikö tämänkin rahan ja energian voisi laittaa vaikka vieraalle sairaalasängyssä yksinäisyydessä lojuvalle vanhukselle?"

Ei, sillä vieras, sairaalasängyssä lojuva vanhus ei ole perheenjäseneni, en häntä tunne niin en voi niin kovasti hänestä välittää että kävisin hänelle rahaa antamassa.

"Koira ei kuitenkaan ole ihminen, ja se on vähempiarvoinen selkeästi yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan."

Itseasiassa ihminen vain leikkii jumalaa, on ihan itse korottanut omaa tyhmyyttään itsensä jalustalle. Kyllä ihmisen moraalinen ja henkinen kehitys on selvästi muita eläinlajeja edellä, mutta että koira tai mikään muukaan olisi vähempiarvoinen kuin ihminen? Tuskin, sillä ihminen=eläin, ei olla yhtään sen korkeampiarvoisia, eikä meidän elämämme ole yhtään sen arvokkaampaa kuin naapurin chihuahuan.

"Onko usein niin, että ihminen omista itsekkaistä syistä hoitaa sairasta koiraansa, kuvitellen että koira kykenee häntä rakkaudellisesti rakastamaan"

Ei, ei ole mutta niinkuin en antaisi mieheni kuolla, en antaisi koirienkaan ellei se olisi armollisempaa, jollei oikeasti olisi mitään tehtävissä. Tämä on taas tätä ihmisten typeryyttä, mitä se rakkaus loppujenlopuksi meilläkään on? Suvun jatketta, valitaan kumppani jonka kanssa olisi todennäköisintä jatkaa sukua ja sanotaan sitä rakkaudeksi, vaikka se onkin meillä geeneissä. Samalla tavalla kun pelkotilassa reisiisi virtaa veri, jotta pako olisi mahdollisimman nopea. Jokaisen nisäkkään aivoissa rupeaa kehittymään oksitoni nimistä hormonia kun se kiintyy johonkin, kun ihminen rapsuttaa koiraa, tätä hormonia kehittyy molemmissa osapuolissa (oksitoni=rakkaushormoni) josta syntyy kiintymisen tunne. Joten rakkaudesta ei nyt oikein voida puhua.. Kun puhut sinua miellyttävän henkilön kanssa, tätä hormonia kehittyy = ihastumisen tunne..

Ihminen on eläin joka kuvittelee olevansa muun eläinmaailman yläpuolella, vaikka todellisuudessa mitä pidemmälle kehitytään, sitä enemmän vieraannutaan alkuperästämme ja sitä avuttomampia meistä tulee. Tuhotaan oma elinympäristömme siihen pisteeseen että kohta siitä ei ole mitään jäljellä.
Olet aivan sairas ja päästäsi kajahtanut.

"Ei, sillä vieras, sairaalasängyssä lojuva vanhus ei ole perheenjäseneni, en häntä tunne niin en voi niin kovasti hänestä välittää että kävisin hänelle rahaa antamassa."

-Todella itsekkäästi ajateltu. Et lainkaan ajattele toisten ihmisten parasta ja hyvinvointia. Onneksi minun suvussani kaikki ovat valmiit uhraamaan rahaa hyväntekeväisyyteen huonovointisten ihmisten parhaaksi. Et enää tajua ihmisten ja koirien eroja. Ihmiselle on kehittynyt oma ajattelutapansa. Olen todella pettynyt kaltaisiisi "pysyviin teineihin"", jotka koirien lumoissa sokaistuvat kaikesta muusta.

Kun joskus mahdollisesti joudut onnettomuuteen, vahingoitut vakavasti ja tarvitset hyväntekeväisyysrahaa parantuaksesi, suurin osa suomalaisista on valmis uhraamaan rahaa sinua ja muita vastaavassa tilanteessa olevia varten, mutta itse et suostu ajattelemaan kuin itseäsi ja helpohitoisia lemmikkejäsi.

Koira on alunperin ollut ihmisen hyötyeläin. Ihminen kohtelee nykyään koiraa samalla tavalla kuin itseään, eikä ajattele kuinka vakavaa sairastelu on luonnossa. Koira ei osaa ajatella ihmisen tavoin. Koira ei tajua mitä ihmiset sille tekevät, kun yrittävät auttaa sitä. Eläin toimii vaistoillaan, eikä ajattele kuin ihminen. Eläinrääkkäystä pitää sairas koira väkisin hengissä.
"Todella itsekkäästi ajateltu. Et lainkaan ajattele toisten ihmisten parasta ja hyvinvointia. Onneksi minun suvussani kaikki ovat valmiit uhraamaan rahaa hyväntekeväisyyteen huonovointisten ihmisten parhaaksi. Et enää tajua ihmisten ja koirien eroja. Ihmiselle on kehittynyt oma ajattelutapansa. Olen todella pettynyt kaltaisiisi "pysyviin teineihin"", jotka koirien lumoissa sokaistuvat kaikesta muusta"

- Minäkin lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen, mm suomen eläinsuojeluliitolle, rekku rescuelle ja silloin tällöin punaiselle ristille, käyn viemässä sillointällöin ruokaa ruokajonoihin,lahjoitan myös vanhat hyväkuntoiset vaatteeni ja huonekaluni niitä enemmän tarvitseville. Mutta vaikka näin teenkin, ei kukaan näistä tuntemattomista ole minulle yhtä tärkeä kuin koirani. Millä tavoin olen sokaistunut kaikesta muusta? Vai välitätkö sinä kaupassa käydessäsi heistä kaikista niin että olisit valmis viimeiset roposesi heille antamaan, tuskin.

"Kun joskus mahdollisesti joudut onnettomuuteen, vahingoitut vakavasti ja tarvitset hyväntekeväisyysrahaa parantuaksesi, suurin osa suomalaisista on valmis uhraamaan rahaa sinua ja muita vastaavassa tilanteessa olevia varten, mutta itse et suostu ajattelemaan kuin itseäsi ja helpohitoisia lemmikkejäsi."

-Olen joutunut vakavaan onnettomuuteen, tämän vuoksi minulla on vakuutus joten en tarvitse hyväntekeväisyysrahoja parantuakseni, tuskin kukaan suomessa tarvitsee.

"Eläin toimii vaistoillaan, eikä ajattele kuin ihminen. Eläinrääkkäystä pitää sairas koira väkisin hengissä."

-katsos, asia josta olemme samaa mieltä!
Joo eipä tarvitse noihin missyn kommentteihin mitään lisätä, samoilla linjoilla minäkin.

Jos koirani sairastuisi yllättäen vakavasti (onneksi on vakuutus) ja minun pitäisi päättää aletaanko sitä hoitamaan niin kyllä se menisi ihan koiran ehdoilla. Jos selviytymisprosentti olisi todella pieni ja koiralla olisi kovia kipuja niin kyllä minä varmasti antaisin koiralleni armokuoleman. Mutta jos on mahdollisuus toipua täydellisesti, niin tottakai minä pistäisin rahani koiran hoitoon. Ja jos joku tyyppi tulisi sinne klinikan aulaan kerjäämään minulta niitä koiranhoitoon meneviä rahoja jollekin tuntemattomalle mummolle niin ei tarvisi kyllä miettiä! Kyllä se koira on tuossa tapauksessa tärkeämpi kuin tuntemattomattomat ihmiset.

Ja kyllä minäkin autan muita ihmisiä mm. maksamalla veroja sekä lahjoittamalla ylimääräiset vaatteet yms. konttiin. Toivoisin että me kaikki voisimme elää täällä onnellisina elämämme loppuun mutta kun emme me voi.

Ja siitä olen todellakin samaa mieltä että ihminen ei ole millään tavalla muiden eläimien yläpuolella vaikka kyllä varmasti jonkinlainen suosio samaa lajia kohtaan oleviin on meihin kaikkiin sisäänrakennettu. En tiedä mitä tekisin jos pitäisi päättää kumpi kuolisi tuntematon ihminen vain oma koirani. En oikeasti tiedä koska ei tuollaisia asioita oikeasti voi tietää kuin vasta sitten jos on noin suuren päätöksen edessä. Vähän sama kun käskettäisiin päättää kumpi kuolee, isäsi vai äitisi.
Oikeastaan minä kallistun pikkuisen enemmän ehkä vielä eläinten puolelle koska ne ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisen julmuutta vastaan. Sanotaanko että lapset ja eläimet ovat samalla tasolla mutta aikuiset ihmiset ovat niiden alapuolella.
Totta puhut. Puolustuskyvytöntä, vaistoillaan toimivaa eläintä on helppoa pitää väkisin hengissä. Eläimelle fyysinen tuska on aivan eri vakavuustasoa kuin ihmiselle, koska eläin ei tiedä, että se voidaan parantaa, eli se ei sairaana pysty elämään toivossa paranemisesta.

mis.sy ei tiedä, että eläin toimii vaistoin. mis.sy on sitä mieltä, että eläimet tietävät milloin ja miten ihmiset niitä auttavat. Luonnossa eläimet parantavat aina itse itsensä tai sitten kulevat pois kärsimästä. Jos eläin sairastaa jotain, josta se ei itse pysty paranemaan, niin eläin kärsii koko sen sairautensa ajan, koska vaistoaa ja tuntee ruumiissaan sen sairauden, muttei tiedä sen olevan mahdollista parantua. Ihmiset osaavat sentään uskoa parantuvansa. Ihmisillä on kyky ajatella. Ihmiset ymmärtävät toisiaan, koska tajuavat toistensa puhekieltä ja ovat koulutettuja ihmiskulttuuriin.
"mis.sy ei tiedä, että eläin toimii vaistoin. mis.sy on sitä mieltä, että eläimet tietävät milloin ja miten ihmiset niitä auttavat. "
Missä kohtaa hän sanoi näin? Itse en ainakaan löytänyt yhdestäkään kommentista mitään tällaista.
Etkö tajunnut? Hänen kommenttinsa ovat antaneet käsittää, että hänen mielestään eläimelle olisi parempi elää kivuissa kuin kuolla kivuistaan. Jos eläin vaatii sairastaessaan saman laista kohtelua kuin ihminen, niin eläimen täytyy myös kyetä ymmärtämään että sitä autetaan. Mis.syn ajattelutapa on jo selvä: eläin ajattelee ihmisen tavoin, koska eläimen lopettaminen on yhtä ala-arvoista kuin ihmisen samassa terveystilassa. Se on tullut selville jo useissa kyselyissä. Luehan niitä ja päättele, että tajuaakohan mys.sy ihmisen ajattelutavan ja koiran vaistojen eroja.

Kärsivä koira ansaitsee piikin, jos sitä ei pystytä heti parantamaan. Koira pelkää koko ajan kun se kärsii, sillä se ei tiedä ihmisten pystyvän parantamaan sitä. mis.sy ei salli luonnon lakia.
Se että SINÄ käsität asian jollakin tavalla ei tarkoita sitä että ihminen tarkoittaa asiaa juuri sillä tavalla. Itse en ymmärtänyt kyllä mis.syn kommenttia yhtään tuolla tavalla kuin sinä.
Mutta ehkä sinä oletkin niitä ihmisiä jotka omistavat sen rivien välistä lukemisen jalon taidon jota tällä palstalla niin paljon viljellään.

Juurikin olet kyllä kaunis esimerkki siitä miksi minusta ihmiset eivät ole niin erityisen mahtavia eläimiä..
Nyt en minäkään ymmärrä enää, mutta ei kai minuakaan ymmärretä. Annan olla, jos käsitykset toisten teksteistä menevät niin ristiin. Kommentoinnin keskeyttäminen, kuten vastaväitteiden lopettaminen, tällaisessa tilanteessa on paras tapa antaa kiistojen olla :-)
mistähän sinä olet tämän repinyt? missä kohtaa olen sanonut noin? ja näytä ihan todella tarkasti että missä kohtaa sanon eläimen ajattelevan ihmisen tavoin?

suora lainaus tekstistäni :

"Eläin toimii vaistoillaan, eikä ajattele kuin ihminen. Eläinrääkkäystä pitää sairas koira väkisin hengissä."

-katsos, asia josta olemme samaa mieltä!

ja sitten vastausta sinun tekstiisi

"koska eläimen lopettaminen on yhtä ala-arvoista kuin ihmisen samassa terveystilassa. "

- Itseasiassa mielestäni myös kärsivälle ihmiselle pitäisi sallia eutanasia, eikä pitkittää kenenkään kärsimyksiä. Meillä taitaa vaan olla erinäkemys siitä mikä on sairas koira.. sinulle se on kun koiralle nousee kuume,
Itse osaan koiralta kuumeen hoitaa pois, se on vuorokauden juttu. Minulle sairas koira on kun tästä sairaudesta aiheutuu vaivoja koiralle, eikä koiraa voida parantaa enää, tai parantamisestakin aiheutuisi suurta vaivaa koiralle ja sairaus silti huonontaisi sen elämänlaatua, silloin päästän koiraystäväni lepoon.

" Luehan niitä ja päättele, että tajuaakohan mys.sy ihmisen ajattelutavan ja koiran vaistojen eroja."'
Koira ei voi ajatella kuten ihminen, eikä tuntea kuten ihminen, enkä nosta koiraa jalustalle, vaan koetan pudotella teitä itseenne rakastuneita, ihmiskuntaa jumaloivia urpoja maantasalle. Ihminen on eläin, kaikki meidän tunteemme johtuvat hormoneista ja geeneistä. Meidän toimintomme ovat eläimellisiä, kun pelkäät, rakastat, vihaat,puolustat jotain se johtuu eläimellisistä vaistoista.Tottakai ihmisen moraalinen käsitys on muita eläinlajeja edellä, olemme myös älykkäämpiä, mutta emme me ole yhtään sen arvokkaampia kuin muutkaan eläimet. Ja luontoon verrattuna olemme häviävän pieniä, tarpeettomia.
Mielestäni monilla koiranomistajilla on "ylikehittynyt" suhde omaan koiraansa. Ehkä tämä maailma on niin pirstaleinen ja suhteeton, että ihmiset käpertyvät siihen koiransa ympärille. Unohtaen oman lajinsa. Tai kun sitä ei yksinäisyydessä ole ketään muuta, niin onpahan ainakin koira. Ihmisten tulisi muistaa, että se "oma rakas" koira on valmis hetikohta hyväksymään ja ottamaan isännäkseen kenet tahansa, jos se sinulta poisotetaan. Tässä on suurin henkinen ero koiralla ja ihmisellä - ihminen muistaa aiemmat suhteensa, koira varsinaisesti ei, koira ei ajattele eikä muista. Kaipaan aikaa, jolloin ihmset suhteuttivat koiran oikealla lailla itseensä: antoivat koiran olla koira; jos se oli siaras tai alkoi tulla vanhaksi, se lopetettiin joko itse tai naapurinisännän toimesta ja otettiin uusi siinä sivussa. Aivan normaalia elämää, vai ajatteletteko, että esivanhempamme olivat jotenkin julmempia eläimiä kohtaan?
"os se oli siaras tai alkoi tulla vanhaksi, se lopetettiin joko itse tai naapurinisännän toimesta ja otettiin uusi siinä sivussa."

- Jos tarkkaan ympärillesi katsot, niin sitä tapahtuu yhä. Ja paljon. Kun koira tulee vanhaksi ja sairaaksi, niin piikille vaan ja uutta kehään. Tai sitten laitetaan se vanha koira kiertoon. Apulahan on täynnä noita joita omistaja ei enää "tarvitse", siispä kiertoon vaan(ja jossei kelleen kelpaa niin piikille sitten). Ja samaan aikaan kun käyt noutamassa sitä, niin siellähän toisessa huoneessa mitäpä muuta kuin räkyttää joku nuori sesse, uusi lupaus kilpa- ja harrastekentille.

Joten heitä arkihuolesi jo pois, ei ihminen niin paljon kehittynyt ole kuin epäilet. Toisinaan jopa valitettavasti.
"
Mielestäni monilla koiranomistajilla on "ylikehittynyt" suhde omaan koiraansa. Ehkä tämä maailma on niin pirstaleinen ja suhteeton, että ihmiset käpertyvät siihen koiransa ympärille."

Ei minulla ole ylikehittynyttä suhdetta koiraani vaikka rakastankin koiraani ja hoidan hyvin kuten aina kun lemmikkieläimen ottaa.
En ole käpertynyt omaan napaani päinvastoin. Vanhukset tykkää koirista ja siksi he nauttivat kun vien koiran palvelutaloon.
Se että pidän eläimistä ei vie minun aikaani ihmisiltäkään. Työni ja koirani lisäksi käyn säännöllisesti hoitamassa suvun vanhusta toisin kuin sisarukseni joilla ei ole edes koiraa.

Ja vapaaajan käytän yleishyödylliseen eläinja ympäristösuojeluun. Eläimet on äärettömän tärkeitä meidänkin lajillemme, joka pyrkii tuhoamaan kaiken.

Mitä sinä teet muuta kuin haluat viedä ihmisiltä heidän elänlaadun kohottajan pois? Tiedätkö että koirat antaa monille tien pois yksinäisyydestä, masennuksesta ja auttaa avopotilaita saamaan itsensaä liikkeelle. Tulli poliisi avustajakoirat turvakoirat etc.

Ajattelet hyvin suppeasti, kylmästi(tapetaan vanha koira kun ei enään hyödytä ja liikaa työtä?) ja oman napasi kautta ja ymmärrän sen hyvin koska et omaa koiraa joka avartaa näkemystä elämästä lajeista ja ympäristöstä jossa elämme.

Minun tehtäväni on auttaa eläimiä ja ympäristöä ihmisten tuhoamisvimmalta. Mutta en väitä ettei ihmisiäkin pidä auttaa. Koirakin auttaa ihmisiä. Ja niin minäkin siinä sivussa.

Tee sinäkin jotain hyvää. Kuten me. Vai etkö pysty rakastamaan mitään tai ketään?
Tekstisi ei liity kuinkaan fyysiseen kärsimykseen, kuten sairateluun, vaan ennemminkin laji- kuin yksilökohtaiseen kärsimykseen. Eläinrääkkäystä jättää eläin kitumaan lopunikääkseen. Eläin ei osaa ajatella ihmisten auttavan sitä paranemaan. Todella itsekästä säästää kärsivä eläin vain oaman mielialan kannalta.
Ei kukaan anna kenenkään kärsiä..?
Pitäisikö kaikki elävä lopettaa ennakolta vain jos ne joskus tulee kärsimään..?
Nykyään moni sairaus on hoidettavissa kuten vaikka epilepsia
"Tai kun sitä ei yksinäisyydessä ole ketään muuta, niin onpahan ainakin koira. Ihmisten tulisi muistaa, että se "oma rakas" koira on valmis hetikohta hyväksymään ja ottamaan isännäkseen kenet tahansa, jos se sinulta poisotetaan."

Ja miksiköhän ihminen on yksinäinen? Missä ovat ne kaikki toisiaan niin kovasti rakastavat ihmiset? Miksi kenenkään tarvitsee nykyään tässä ihmispaljoudessa olla yksin? Ehkä siksi että sinulla sattuu olemaan vääränlaiset vaatteet päällä, näkyvä arpi naamassa tai vääränvärinen iho. Ihmiset ovat niin pirun julmia ja ahdasmielisiä kun he tuijottavat toisen ihmisen ulkonäköä. Moni yksinäinen on yksinäinen vain sen takia miltä näyttää! Ja näitä idioottejako meidän pitäisi ylistää? Niitä ihania nuoria jotka hakkaavat tytön koska tyttö on liian kaunis, tai syrjivät toista jolla on vinot hampaat, uittavat vessanpöntössä sellaisen jolla on kihara tukka?? Ei minusta ihmisissä ole oikeasti juurikaan mitään ylistämisen arvoista. Mutta eläin hyväksyy ihmisen ihan sama miltä hän näyttää ja rakastaa sinua omalla tavallaan jos sinäkin rakastat sitä muuta siihen ei tarvita. Ei tarvita viimeisimpiä farkkuja tai viimeistä iPhonea. Kun muut ihmiset ovat lapsesta asti lytänneet sinut maankoloon hörökorvien takia voi kymmenien vuosien piina aiheuttaa sen että mielellään ottaa koiran ihan ainoaksi kumppanikseen ja koirasta tulee todella rakas ja korvaamaton. Ja kuinka paha paikka se sitten on jos koira sairastuu..

Ja kyllä koira voi ottaa isännäkseen jonkun muun jos se POISOTETAAN mutta isäntään kunnioittava koira ei lähde isäntänsä vierestä itse, toisin kuin ihmiset jotka pettävät ja hylkäävät ja ovat täysin unohtaneet mitä lojaalius tarkottaa.

"ihminen muistaa aiemmat suhteensa, koira varsinaisesti ei, koira ei ajattele eikä muista" Kyllä koira muistaa. Kun minä vierailen entisen koirani luona, se menee sekaisin onnesta eikä suostu lähtemään vierestäni. Se ei käyttäydy kenenkään kanssa samalla tavalla, ei edes nykyisen omistajansa. Joten kyllä koira oikeasti muistaa.

"Kaipaan aikaa, jolloin ihmset suhteuttivat koiran oikealla lailla itseensä: antoivat koiran olla koira" Ei tainnut ihan olla antamisesta kiinni vaan siitä että silloin ei ollut rahaa, teknologiaa eikä kykyä hoitaa eläimiä. Ei silloin ollut kunnollista terveydenhuoltoakaan. Ja kyllä ihmiset vieläkin lopettavat eläimiään itse mutta hyvin harvalla enää on asetta kotona saatika taitoa ampua..
esivanhemilla ei ollut MAHDOLLISUUKSIA hoitaa muuten kuin suomalla nopea loppu, kun elämä kvi tuskaksi. Tpsin aika oli monin osina raaempaa silloin.Lasten ja palvelijoiden ja vaimojen hakkaaminen oli sallittua, (kuti se olla pitää) ruoskintakin tunnettiin rikollisten rangaistuksena, samoin hirttäjäiset. Isäntä raiskasi piian ja jos piika paukahti paksuksi, syytettiin huoraksi ja ajettiin maantielle äpäränsä kanssa. Ei ollyt yh-äideille mitään suojaa.
Saatiin lopulta eläinsuojelulaki. sitten lastensuojelu. ja viimeksi naisille turvakodit.
Näin elämä oli ennen.Jos siis sairas koira sai kirveestä kalloonsa, niin melkein samoin sai loisena ja keräjäisenä elävä ihminenkin. Siis elämä oli julmempaa ennen. kaikille heikoille
Olet oikeassa. Luonnossakin sairaat ja heikkokuntoiset yksilöt karsiintuvat heti. Vain terveet yksilöt jäävät jäljelle mahdolliseen suvun jatkamiseen, jotta kanta pysyy terveenä. Ihminenkin on jo koko populaatioltaan aivan sairas, ihmiskunta on ympäri maailmaa täynnä perinnöllisiä sairauksia. Jopa liikuntakyvyttömät, kärsivät, sairaaloissa makaavat ihmiset pakotetaan elämään, vaikka he eivät enää kestä ja halua. 93-vuotias isoisoäitini (isäni isoäiti) makaa sairaalassa kärsimässä ja haluaisi kuolla, mutta laki kieltää ihmisten armotappamisenkin: minäkään en kestäisi elää sillain letkuissa liikuntakyvyttömänä ilman että pääsen enää ikinä liikkeelle.

Parantumattomista, tuskaa aiheuttavista sairauksista kärsivät koirat tulee lopettaa luonnon lain mukaisesti. Eläinrääkkäystä jalostaa koirista sairaita ja sitten väkisin pitää ne hengissä. Koirat alkavat kärsiä samoista ongelmista kuin ihmiset, eli jatkuvista perinnöllisistä sairauksista. Koira ei ole ihminen.
Mitä sinä teet kenenkään tai minkään hyväksi?

Aiheutat vain huonoa oloa kaikille jotka välittää eläimistä mitä hyvää siinä on?
Olen uhrannut paljon rahaa hyväntekeväisyyteen. Ja jos minusta olisi kiinni, niin sairaaksi jalostaminen tulisi laittomaksi. Mielelläni lahjoitan rahaa myös mielenterveyspotilaille, jotka luulevat jo koirien ajattelevan kuin ihmiset. Pysyvästi kärsivä eläin kuuluu lopettaa heti, aivan niin kuin luonnossakin tapahtuu.
Kauanko olet työskennellyt mielenterveyspotilaiden kanssa kun tiedät että he luulevat koirien ajattelevan kuin ihmiset. Lause oli aivan käsittämätön ja yleistetty.
Itse olen tyoskennellyt n 30 vuotta e.m ihmisten kanssa enkä todellakaan allekirjoita kommenttiasi.
Hyvä että olet uhrannut paljon rahaa hyväntekeväisyyteen kuten moni muukin palstalle kommentteja laittanut. Mutta kuinka moni teistä on esim. vieraillut sairaalassa vanhusta tervehtimässä. Lukemassa päivän lehteä,ulkoiluttamassa tai jopa viemällä vaikka kahvilaan? Tuskin kovinkaan moni. Itse hoidan sairaita eläimiäni ja uhraan rahaa hoitoon samoin kuin toimin muittenkin perheenjäsenteni kanssa.
Kuten jo kerroin, oma sukulaiseni on sairaalassa lopullisesti lähes liikuntakyvyttömässä tilassa. Käyn usein ulkoiluttamassa häntä pyörätuolissa.

Tuttujeni piirissä on ihmisiä, joiltä löytyy ADHD:ta, aspergerin syndroomaa tai kehitysvammaa.

Mutta minua säälittää koirat, jotka joutuvat kärsimään sairaaksi jalostamisesta tai huolimattomasta kasvatustyöstä perinnöllisillä sairauksilla. Itse en omien sairauksieni kanssa jaksaisi elää ilman että ihmiset kuuntelisivat ja yhmmärtäisivät minua. Koira joutuu koko ajan elämään pelossa ja paineissa, kun sairaudet vaivaavat sitä. En jatksa sukupolveani sairauksieni takia, jotka periytyvät. Onneksi minulla on 2 täysin tervettä sisarta, jotka ovat myös löytäneet vallan hyväkuntoiset, liikunnalliset, urheilulliset puolisotkin. Harmittaa oma terveyteni, joka lääkärienkin mukaan on perinnöllistä, mutta ei mahda mitään. Olen harkinnut lapsen adoptoimista siitä syystä, enkä pidä sitä huonona asiana, jos kumminkin lapsen tarvitsen ja haluan terveen sellaisen.

Mutta enää ei mahda mitään ihmiskunnan sairastelulle. Natsi-Saksassa koitettiin joskus tehdä ihmisille terveystarkastus, ennen kuin he saivat jatkaa sukuaan. Luonnon lakien tapaan siellä yritettiin estää perinnöllisten sairauksien leviäminen, mutta siitä luovuttiin lakien muututtua.
Kukaan tässäkään ketjussa ei ylläpidä eläimillä huonoa elämää vaan käyttää eläinlääkärien apuja. Minulla oli kroonisesti sairas koira ja ei ollut kipuja vaan samanlainen sairaus kuin isällänikin eli epilepsia . Olisiko minun pitänyt tappaa koirani ja harrastaa eutanasiaa isääni koska oli sairaita?

Kivut on eri asia kuin krooninen sairaustila.

Vanhuus on eri kuin krooninen kiputila.

Nykyään ei ylläpidetä koirilla kipuja. Ihmiset vie koiransa hoitoon melkoisen tunnollisesti muutenhan kyse on eläinrääkkäyksestä ja siihen harva osallistuu.

Minullekin sanottiin että pian joudut koirasi lopettaa epilepsian vuoksi..en joutunut. Ja koira ei kärsinyt-sai elää normaalia elämää. Kohtaus pysyi kurissa lääkityksellä.

Olen kyllä kuullut päivastoin että täytyy lopettaa koira kun se on jo vanha tai että kohta se kuitenkin jo kipuilee kun on sairastunut. Eli koiria saatetaan lopettaa ennenaikaisesti paremmin ja se on epäeettistä. Elämä on aina arvokas oli se sitten samaa lajia kuin me tai eri lajia.
Ja mitä sinä teet luonnon hyväksi?
Mitäkö?

-Rakentanut ja asettanut linnunpönttöjä kaiken kokoisille kolopesijöille sinitiaisesta viirupöllöön ja näätään.

-Kyhännyt kalasääsken keinopesän.

-Ollut apuna kahdessa kaakkurin pesälaudan rakentamisessa.

-Rauhoittanut osan metsästäni.

-Metsästänyt minkkejä ja supikoiria, mutta en Suomen aluperäislajeja.

-Ruokkinut talvilintuja.

-Pikkutikkahavainnolla pelastanut erään metsävanhuksen kaatamiselta. Lisäksi piilotin sinne liito-oravan papanoita, joka sai ihmiset käsittämään myös liito-oravien esiintymisen siellä.

-Uhrannut rahaa eri luonnonsuojelujärjestöille.

Siinä omat uhraukseni luonnon hyväksi. Rahaa, aikaa ja energiaa menee näihin aivan saatanasti, mutta luonto on minulle tärkeä. Samoin ihmisten hyvinvointi. Ja koirien terveys.

Vieläkö valitat toiminnastani?
Siis kysymys oli riinalle ei sinulle edelleenkään tässä menee nämä ketjutukset jotenkin nurin..

Ärsyttää riinan moralisointi vaikka ei tee kenenkään tai luonnon hyväksi mitään..aiheuttaa vain pahaa mieltä ja on kylmä ja suppea ihminen joka ajattelee vain omaa napaansa.

Kotieläimet antaa paljon henkisesti (masentuneet yksinäiset hieno harrastus elämäntason nosto)monelle ja eläimistä on hyötyä myös yleisellä tasolla(tulli,poliisi avustajakoirat etsijäkoirat etc.

Kukaan ei anna koiran kärsiä ja meillä on eläinsuojelulaki ja eläinlääkärit sitä varten. Ihme oletus että koirien annetaan kärsiä..Mutta on epäeettistä lopettaa vanhaa mutta tervettä koiraa!!
Okei. Sitä on täällä vain niin vaikea erottaa, kenelle viesti on tarkoitettu :-)
tämä on totta, jos joku ihminen katoaa niin täältä lähtee ainakin yksi nuuskupartio auttamaan etsinnöissä. On se vaan hieno juttu tuo koiran nenä :)
Niin on helppoa laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja luulla tekevänsä hyvää.. mitä sinä teet oli kysymys?
Hoidatko vanhuksia viemällä heitä ulos jne..
Kuinka monta kertaa minun pitää kommentoida tuohon samaan? Lue kommenttejani väliin, äläkä yhtä mittaa kirjoittele omiasi. 93-vuotias isoisoäitini on liikuntakyvyttömänä ja täysin masentuneena hoitolassa, ja käyn usein ulkoiluttamassa häntä pyörätuolissa. Tuttavapiirissäni esiintyy ADHD:ta, aspergerin syndroomaa ja kehitysvammaa.

Sitä paitsi luuletko minun pystyvän kaikkeen yhtä aikaa: ottamaan vastuu ja uhraamaan rahaa oman perheeni, lemmikkieni, hyväntekeväisyyden ja luonnonsuojelun hyväksi. Olen köyhä yksityishenkilö. Teen sen mitä pystyn. Tarvitsen itsekin lepoa jaksaakseni huolehtia muustakin kuin itsestäni ja koirastani.

Sinulla ei taida olla muuta kuin itsesi, panokumppanisi, lottovoittosi, tuottoisat vanhempasi ja vaivattomat lemmikkisi.

Kommenttini ovat tässä. En ehdi tänne jatkuvasti, mutta omat vastuuni elämästäni olen jo kerrannut.
Tämä edellinenkin teksti oli aloittajalle!!!!
No sori :-)
Vaikeaa saada teksti oikealle henkilölle eli riinalle :) Mutta luin tekstisi ja hienoa että teet paljon asioita hyvien asioiden puolesta.

Itsekin pyrin siinä resurssissa missä pystyn auttamaan läheisiäni ja luontoa varsinkin..sillä ilman sitä ei ole ihmiskuntaakaan vaikka tosin luonto tulisi paremmin toimeen ilman tätä ylikasvanutta ihmiskuntaa. :(

Tsemppiä sinne ja sori myös tämä ketjutusongelmani..

ja muillekin pidetään huoli ympäristöstämme niin ihmisineen kuin eläimineen..
Tämä oli tarkoitettu Riinalle.
No johan!!!!
Et taida olla kauaa koirapiireissä elänyt tai sitten sun arviointikykysi on lipsahtanut aivan väärälle laitumelle ja jo pelkästään siksi, että kehtaat häpäistä noin radikaalisti muiden ihmisten surun omista "lapsistaan" ja vielä saatat hyökätä kaikkien koiranomistajien kurkkuun moisilla väitteillä!!!!
HERRA ISÄ sentään, että joku noin nuija ihminen voi puskista hyökätä kaikkien arvostettujen kasvattajien kimppuun ja viedä heiltä kaikki se ilo siitä, minkälainen määrä pokaaleja kullakin kirjahyllyissä kimaltelee.
Häpee riina ja ajattele niitä tuhansia ihmisiä jonka " palkintohyllystön" juuri kaadoit.
Riina mitä sinä olet tehnyt minkään hyväksi varsinkaan luonnon????
Lueskelin viestiketjun ja kommentoin nyt itsekin.

'Oletus, on koira jolla vaativa, ja jollain muotoa parantumaton sairaus, joka vaatii jatkuvaa lääkitystä ja toisinaan lääkärilläkäyntiä. Aikaa ja rahaa kuluu, ja koirakaan ei välttämättä niin onnellinen. Useinhan ihmiset viimeiseen asti "elvyttävät"'

Lääkärillä voi joutua käymään usein ilman mitään parantumatonta tai kroonista sairautta, ja aikaa kulua esim. 'hankalan' luonteen tm. koulimiseen. Eikö ihmisellä ole oikeus käyttää aikansa ja itse ansaitsemansa rahat miten haluaa?

'Eikö tämänkin rahan ja energian voisi laittaa vaikka vieraalle sairaalasängyssä yksinäisyydessä lojuvalle vanhukselle?'

Jos rahaa ei käytettäisi koiran hoitamiseen, tuskin se menisi kenellekään vieraalle vanhukselle. Kyse on edelleen siitä, mihin haluaa omat rahansa laittaa. Yksi kysymys. Mitä sairaalasängyssä yksinäisyydessä lojuva vanhus edes tekisi tällä rahalla? Seura varmaan olisi hyvä, mutta miksi oletat, että jos ihminen luopuisi koirastaan, hän menisi vieraan sairasvuoteelle? Miksei siihen hommaan voi rekrytä ihmisiä, joilla on aikaa? Jos joku haluaa hoitaa rakasta lemmikkiään, miksi ei saisi? Kyllä ihmiset ostelevat jos jonkinlaista turhaketta, kalliilla. Miksi et vaadi niitä rahoja laitettaman sairaalasängyssä olevalle vanhukselle?

'Onko usein niin, että ihminen omista itsekkaistä syistä hoitaa sairasta koiraansa, kuvitellen että koira kykenee häntä rakkaudellisesti rakastamaan?'

Ehkä ihminen on vastuullinen, tai haluaa pitää huolta perheenjäsenestään; onhan sen kanssa mahdollisesti ehditty kokea vaikka mitä männä vuosina. Ihminen voi elätellä toivoa parantumisesta. En usko, että kovin moni väkisin pitää koiraa elossa, jos näkee sen tuskan hoidosta huolimatta. Myös eläinlääkärin mielipide painaa astiassa.
Ai, että antaisin omia rahojani huonovointisten sairaiden vanhusten hyväksi?? Sen sijaan, että hoitaisin koiraani? Olen sairaanhoitaja ja ei tulisi edes mieleen, että alkaisin rahoittamaan kroonisesti pitkäaikaissairaita omilla rahoillani.. Luuletko, että vanhukset ovat jotain pyhimyksiä? Samalla tavalla ihmisiä kuin me muutkin, eläkkeitä maksamme jo ja on heilläkin omaiset usein. Ihan naurettava ja täysin käsittämätön vertaus, että aikuisen suomalaisen pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että hoitaa koiraansa eikä ventovierasta vanhusta!
Ei tulisi edes mieleeni, että jonkun vieraan ihmisen pitäisi rahoittaa pitkäaikaissairaan mummini Aku Ankan lukemisia vanhustenkodissa, lopettamalla sairas koiransa! Aivan järjetön idea..
Väärentelet nyt ketjua. Kukaan ei väittänyt, että sairaiden vanhusten hoitoon pitäisi rahaa uhrata oman koiransa hyväksi. Mutta sairaan, kärsivän koiran pakonomaisen hengissäpitämisen sijaan ehdotettiin rahan uhrausta hyväntekeväisyyteen.

Etkä ole mikään sairaanhoitaja, vaan provoilija.
Aika kaukaa haettua lopeta koirasi ja käytä siitä jäävä raha hyväntekeväisyyteen..logiikka hukassa.

Ihan älytöntä.

Ja kukaan ei edelleenkään anna koiransa kitua vaikka hoitaakin vanhaa koiraa tai sairautta joka pysyy kurissa lääkkeellä.
minun seropini on 12v, elää vielä täyttä elämää, jaksaa juosta ja leikkiä perustarkistuksessa ei löytynyt neidin terveydestä mitään vikaa ja toivon että ainakin pari vuotta saisin rakkaan ystäväni täällä pitää. Tottakai sitten jos jotain sattuu niin ei lähdetä enää tämän ikäistä koiraa leikkaamaan tai terveys heikkenee huomattavasti niin annetaan ystävän mennä lepoon.

Hyvä kirjoitus sinulla, ja vanhan mutta terveen koiran omistajana ymmärrän pointtisi täysin
Minä en lahjoita rahaa kuolemansairaiden ikivanhusten hengissäpitämiseksi. He kumminkin menettävät pian henkensä. Lasten, nuorten ja keski-ikäisten hoitoon saatan rahaa väliin uhrata tilanteesta riippuen, mutta en sellaisten, jotka eivät enää parane sairaalakuntoisesta. Itselleni tekee vain pahaa ajatella ihmisiä, jotka eivät ikinä enää pääse sairaaloista omin jaloin ulkoilemaan tai joita pidetään väkisin hengissä. Kehitysvammaisten hyväksi joskus lahjoitan rahaa. Mutta koska olen itse köyhä, en voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen kuin pieniä summia, kuten 5 e kuukaudessa.

Sairaaksi jalostettuja tai pitkäksi aikaa sairastuneita/vahingoittuneita, kärsiviä koiria minun on myös todella karmaisevaa katsella. Luonnossa niiden tuska loppuisi heti. Koirat pelkäävät koko sen ajan kun sairastavat ja kärsivät, koska eivät ymmärrä ihmisten voivan parantaa niitä. Jos koirani sairastuu pitkäaikaisesti lievästikin niin että selvästi kärsii, lopetan sen, koska se on eläimen parhaaksi. Itsekästä pitää kärsivä koira väkisin hengissä vain oman mielenrauhan kannalta.
"Jos koirani sairastuu pitkäaikaisesti lievästikin "

Sairauksia on monia ja moni saadaan hallittua lääkkeen avulla. Omani sairastui epilepsiaan kuten aiemmin puhuin ja ei olisi tullut mieleenkään lopettaa koiraani.
Koirani nautti suunnattomasti elämästä ja lääkitys puri tehokkaasti. Kohtauksia ei tullut.
Ei mitään järkeä olisi tuolloin koiraa lopettaa..lääkityskin onnistui hyvin sillä koirani tykkäsi lääkkeen mukana tuomasta herkuista ja komensi minua lääkkeen antamaan jos meinasin unohtaa. :)

Elämä ei aina ole täydellistä mutta siitä voi tehdä tasokasta..koirani oli muutenkin sporttinen ja toimelias ja täynnä virtaa. Kuka lopettaa koiran tuolloin? en minä ainakaan. Ihmisilläkin on samoja sairauksia kuten tosiaan oli myös isälläni tosin rajumpana joten sairaus oli tuttua senkin osalta. Ihmiset pelkää liikaakin sairauksia..asioissa on paras edetä sen mukaan mikä on elämäntaso ja jos kivut olisi ollut niin lopetus olisi ollut suotuisaa. Käyttäkää eläinlääkärien tietoa hyväksi ja keskustelkaa..näissä ei voi olla pikaratkaisua kun se on peruuttamatonta.

Itsekästä pitää kipuisaa koiraa hengissä mutta itsekästä lopettaa koira joka nauttii elämästään sairaudesta(hoitotilanne hyvä) huolimatta tai vanhuudestaan.
 /   /  /  / Miksi hoitta sairasta koiraa?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta