Blondisutturat!

Realismia!

Mikä ihme nyrjähtää nuoren naisen päässä niin pahasti, että hän haluaa tehdä itsestään halvan sutturan?

Otan esimerkiksi Marianne Kallion. Hänen näköisiään halpoja tekoblondeja on amisten tupakkapaikat pullollaan. He ovat nuoria tyttöjä, jotka ovat valkaisseet huonokuntoisen tukkansa kaupan halpisvalkaisuaineilla, naamaan on lätkitty liian vaaleaa meikkivoidetta, silmät on maalattu mustiksi ja kulmakarvat on piirretty mustalla tussilla pellemäisesti puoleen väliin otsaa, huulet maalattu pinkillä töhnällä ja kaiken tämän karmeuden kruunaa paksu kerros halpaa puuteria.

Näitä tekoblondeja on ollut vuosikymmenet ja he kaikki ovat toistensa klooneja. Blondibimbot ovat käyneet hädin tuskin peruskoulunsa loppuun ja siihen se opiskelu sitten jääkin. Kuvittelevatko he ihan oikeasti, että he tulevat ansaitsemaan elantonsa pelkällä halvan näköisellä ulkokuorella. Ehkä he saavat aikansa julkisuutta ja heitä kuvataan kyseenalaisiin lehtiin ja sitten heidän paikalleen ponnahtaa taas uisi bimbo.

Yksikään fiksu mies ei koskaan esiintyisi julkisesti esim. Marianne Kallion näköisen sutturan kanssa. Hän kelpaisi korkeintaan sängyn lämmittäjäksi yön pimeinä hetkinä, mutta päivän valossa kuka tahansa mies häpeäsi häntä.

Millainen lapsuus ja perhearvot blondibimboilla on ollut? Ovatko vanhemmat tietoisesti kannustaneet tyttäriään blondi-idiooteiksi ja elämään laa-laa-maassa, jossa ei ole minkäänlaista realismia? Onko oikeasti silikonitissien ja huulitäytteiden hankkiminen tervettä?

Mikä on halvan sutturan tulevaisuus? Hän avioituu jonkun rentun kanssa ja jää yksinhuoltajaksi jo nuorena ja siinä ohessa hän käy paskalehtien halpiskuvauksissa muka mallina ja nostaa sossusta rahaa itsensä ja lastensa elantoon. Ulkonäkö pysyy samanlaisena hamaan hautaan asti. Blondipissismummona mariannekalliot eivät ole enää haluttuja ja eläkettä ei ole karttunut kunnolla. Miten sitten suu pannaan?

Tässä kuva Mariannesta ja hänen äidistään. Omena ei ole kauas puusta pudonnut.

http://is13.snstatic.fi/img/978/1288504906424.jpeg

111

3298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pellemeikki
    • jumalantie

      Marianne on seurustellut jo 2 vuotta, eikä sillä oo kun silikoonia tisseissä. Ei se tarkota ettäkö hän bimbo olisi tai mitään muutakaann mitä mainitsit. Ja hän käy ihan töissä, EIkä sillä lapsia ole, anna hänen elää, ei hänkään sun elämääsi puutu :) !

      • Koeta kestää

        Joku onneton on siis joutunut ottamaan tämän bimbon riesakseen. Syvimmät osanottomme.

      • filosofiankandidaatt

        niin, ja ootkos seurannut miten sen suhde on mennyt?
        jätkä jätti ku laitto facebookin tissikuvii täyteen, ja on saleen siitäkin
        kaverista kivaa ku kaikissa kuvissa puhutaan tytön tisseistä.
        mutta muistakaa blondeillakin on tunteet :/

      • höpölöpö 22
        filosofiankandidaatt kirjoitti:

        niin, ja ootkos seurannut miten sen suhde on mennyt?
        jätkä jätti ku laitto facebookin tissikuvii täyteen, ja on saleen siitäkin
        kaverista kivaa ku kaikissa kuvissa puhutaan tytön tisseistä.
        mutta muistakaa blondeillakin on tunteet :/

        kenestäköhän puhut? marianne on seurustellut 2 vuotta ,ihan parisuhteessa on ehkäpä horiset omista suhdekokemuksistasi. Ei nyt pidä paikkaansa tuo selostus mitä täänne väännät

      • Märiänne
        Koeta kestää kirjoitti:

        Joku onneton on siis joutunut ottamaan tämän bimbon riesakseen. Syvimmät osanottomme.

        Nyt sen suhde on poikki. Sillähän jätkät on ennenkin vaihtuneet...kierrätettävä superblondi. :)

    • Kundit lähitaloista

      Kuvitteletko sä että jonkun ihmisen elämä on kiinni randomien hyväksynnästä? Kato itse peiliin juuri sulla on ne huulitäytteet,hörökorvat ,hiusjatkeet ja naama pakkelissa pyöritetty.Statukses löytyy facebookista tiedetään kuka olet.kade dorka ämmä,nimees en viitsi tässä sanoa.Hanki ihmeessä jotain keskuteluapua katkeruutees ja kato sinne peiliin :D

    • Hanki Elämä Ääliö

      tuskin sinä kaikkien miesten puolesta puhut :DDD vitun ääliö hanki elämä. noh vaikeaahan se sulle on jos vaan jauhat muista paskaa. :)

    • lähde kyöpelille

      Yks todellinen tyhjänpäivänen suttura On Tia KIuru , haki BB:hen ja lähes taloon astumisen jälkeen samantien ulos talosta.Pakkelikerros on kasvanut vuosi vuodelta,persjalkainen, kyömynenäine,hiustenpidennykset,huulutäytteet mutta on kova paasaamaan muista ihmisistä mutta itse hän kuvittelee olevansa jokin mallikansalainen esimerkistä muille. Nykyään on pissa noussut nii päähän että kuvittelee olevansa joku tuomari miltä pitää kysyä lupa julkisuuteen tulemisesta ja siellä olemisesta ,haha :D Ja hänkö hyvä esimerkki? Naama täynnä valkoista rappausta, kuvat yli retursoitu. Kerran huulensa täyttänyt niin leikatkoon koko naamansa. Täysi tyhjäntoimittaja jota kukaan muu ei huolisi kuin kulahtaneen rotan näköinen luiseva miesystävä.Rääväsuinen ilkeä noita akka,siltä näyttää mitä onkin. Siltä näyttää päältä, mitä on sisältäkin. Hänen blogikin on pelkkää ihmisten arvostelua, itse hän on tämän kaiken ulkopulella.

    • idaritliikenteessä

      Mitä se sua liikuttaa, alottaja? Kehottaisin sinua keskittymään omaan elämääsi.

    • Bimboperimä

      Pahasti kyllä mädäntynyt. Kallen kuvaukset ehkä tiedossa, jos pervosivut kaipaavat täytettä.

    • Pullukka-Marianne

      Kohta äiti ja tytär taas kehuskelevat Miss Paksujalan notkumista jollakin grillillä.

    • Töppöjalat

      Miss Kaasupullo -kisa lähestyy. Martinakin mukana kisassa.

      • Kansaa puistattaa

        Rumat humpuukitissien haltijat rivissä.

    • kipsinaama kiuru hyi

      Tia kiuru on todella kaamean näköinen, hörökorvat sen kun lepattavat kun ei tiedä mihin päin ison ahterinsa työntäisi, niin kova vouhotus on siitä kuka on menossa julkisuuteen ja kuka ei. Tämä turhake kuvittelee että häneltä pitäisi kysyä kuka saa tehdä mitäkin :D BB turhakkeen oma ura ei mene mihinkään suuntaan. Hänhän tituleeraa itseään millon minkäkin alan ammattilaiseksi nykyään jopa laulajaksi, malliksi jne (leveä takapuolinen,tukevarakenteinen, paksujalkainen, pienirintainen, A vartalon ja kotkannenän omaava AINA sama DUCKFACE ilme naamalla (botoksia suu täynnä) .Meikkiä on niin paljon että tikkurilan värikartasto ei riitä. Keltäköhän kuvittelee näyttävänsä? irvikuvalta :D,Yök mikä pakkelinaama, täysin turha tyyppi mutta kuvitelmat itsestään on todella kovat . Missä on ammattikoulutus niihin mikä luulee olevansa? Suu on yhtä suuri kun ahteri. Odotamme mielenkiinnolla millainen hänen mahtava tulevaisuutensa on ja millainen eläke on tällä DUCKFACE-KIURU vanhalla muumiolla tulevaisuudessa ja millaista Supereläkettä hän mahtavalla "superjulkkis" urallaan nostaa. :DDDD Odotellaan niitä kansainvälisiä sopimuksia, joko löytyy., haha :DD. Lähtökohdat mistä tuollaisia alkeellisetkin käytöstavat omaamattomia päänaukoja tulee ei ole vaikea arvata. Kannattais katsoa sinne peillin jos sen pakkelikerroksen läpi mitään näkee. Muuta ilmettä kiurulla ei ole kuin ällöttävä DUCKFACE, yök

    • Kaasupullo kiuru

      Odotellaan millon se ikäneito kiuru työntää ison nokkansa ja ison ahterinsa kaasupullokropasta puhumattakaan ja jumbopaksuista kintuistaan millon mistäkin asiasta mäkättämään ,mäkä mäkä, kot kot .Iso nokkanen mutta pienet aivot,. Löytyisköhän niitä ees mikroskoopilla katsoessa, EI, mutta räksyttää kun vanha harppu mikä se jo onkin. Mites nyt duckface laitetaan..

    • Tukeva Tia

      BB tia on aina ollut lyhyt ja ja pullea ,Sen vuoksi taitaa olla suuri ongelma muiden asiat. MInkäänlaista järkevää julkisuutta ei hänellä ole eikä tule olemaan ., kukaan tulevaisuudessa tuskin tietää kuka joku pikku bb pullukka on

    • Punkero Tia

      Mikä on nyrjähtänyt erään ketjun aloittaneen anonyymin päässä että hän kuvittelee että joidenkin ihmisten elämä on kiinni hänen hyväksynnästään? Vastauksena koska tämän ketjun aloittanut on typeryyden riemuvoitto.

      • Luonnon kaunis!

        Pikku typyt on todella klooneja toisistaan ja kuvittelevat että tie tähtiin on auki isoilla silikoneilla ja turbohuulilla.Eihän se näin mene kun ihmisen täytyy olla jollakin tavalla persoona joko ulkonäöstään tai muilta lahjoiltaan!Menkääpä tytöt mallimamma Lailalle tarjoamaan itseänne niin olen varma että palaatte maan pinnalle ja oletteko huomanneet että suomen huippumallia etsittäessä ei ole yhtään silikoni potoksi tyttöä joten kyllä se ei ole tie tähtiin!

      • Köyhä-Marianne
        Luonnon kaunis! kirjoitti:

        Nämä bimbot taitavat tarjota itseään lähinnä varakkaille sedille elättäjän toivossa.

    • Meikkipossu

      Ketjun aloituksen esimerkki meikki on Tia Kiurulla, Esimerkiksi laitettu ei käytä pinkkiä huulipunaa ja hänellä ei näy koskaan meikkivoidetta naamassa kun sitä ei ole tarvetta juurikaan käyttää . Kiuru on pakkelinaamojen todellinen ylivoimainen ykkönen, näkyy kilon maali kaupasta kesämökille asti. Huh mikä maali ihan varotuskolmiona toimii, kiertäkää kaukaa., Kukapa moista kamalaa akkaa täyspäinen huolisikaan. Ulkonäkökin hänellä on juuri kuvatun esimerkin kaltainen, halvan näköinen suttura, paloautonpunaisine botox duckface huulineen, pilalle valkaistu kuontalo päässä täynnä irtoilevia hiusjatkeita joilla peitellään höröttäviä isoja korvia. Kaasupullokisaan ylivoimainen voittaja bb kisan keskeyttänyt punkero

    • herrasmies

      "Halvan sutturan" näköisiä eukkoja on yhtä lailla tummaveriköissä ja heitä on julkisuudessa erittäin paljon. Ei tarvitse edes arvata kenellä on silarit ja kenellä ei sen kyllä huomaa .Kaikkialla maailmassa, mutta esimerkkinä olkoon nyt Jenkit Baywatchit jne vastaavat ohjelmat on täynnä tämän ketjun aloittajan kuvaamia "halvan sutturan" näköisiä mimmejä ja kovien julkisuudenhenkilöiden vaimoista suurin osa täyttää "halvan sutturan" ulkonäön tunnusmerkit. Ne silarimimmit ja blondit on juuri niitä mistä sadat miehet unelmoi ja harva saa omakseen. Marianne Kallio ei ollut entuudestaan tuttu nimi mulle mutta katsastettuani hänen blogiaan ja kuviaan sekä sen mitä näin eräässä tapahtumassa missä satuin neitosen näkemään, hän ei ole millään tapaa "halvan sutturan" eikä kuvatun aloittajan kirjoituksen kaltainen. Päinvastoin upea nuori nainen. Ketjun aloittajan kirjoiustavasta paistaa niin selvästi läpi että katkeruus se siellä puhuu ja nimenomaan naisen kirjoittamaa nälvimistä. K ritiikki on eri asia kuin loanheitto.Ketjun aloittaja on selkeästi häviäjä ja hän on tehnyt itsestään todella typeryyden huipun kirjoituksellaan, kukaan ei ota vakavasti noin overiksi mennyttä sontaa. Katsoppa itseäsi peiliin. Tekstisi kertoo selkeästi siitä että voit itse todella pahoin ja huono itsetunto vaivaa pahasti., säälittävää shittiä

    • jjIIII
    • vai oikein herra

      haha, nimim. herrasmies on ihan pihalla siitä kuka on halpa suttura ja kuka ei :D
      puhuu ittensä ihan pussii

    • Eilisäätuksuja!!!!

      Noi Mariannen tissit on kyl niiin epäonnistuneet kuin vain voi olla :( Kun Marianne täällä itseään puolusteleee niin näytäppä itsesi joskus vaikka ilman meikkejä ym.. ni nähdään oletko kaunis? Ei kauneutta ole se että vedetään maalia kilokaupalla naamaan.. Se sisäinen kauneus on se juttu...

      Marianne taitaa olla uusi tuksu? tuksun urahan mneee jo niin alas et tarvitaan uusi skandaali blondi.. Marianne vois txt vaika Kataiselle? Jos saatas sekin eroamaan tehtävästään ... :D

    • Jannet 242

      Kyseisen henkilön ei tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään ,mutta kyseinen anonyymi Eilisäätuksuja, voi näyttää naamansa tänne,tiedetään jo sanomattakin millanen idiootti rumilus siellä inisee,

    • Jep 226

      Olen lähes 100 varma epäilyksissäni että ketjun aloittaja voisi olla t.kiuru . Kirjoittelee tänne näitä avautumiskommentteja eri anonyyminimimerkeillä. Ne ovat yhtä typeriä kuin meikkinaama, pullukka, törkyturpa itse .Kova on ongelma jonkun nuoren tytön asiat...voi ressukkaa

    • BLINDISUTTURA

      Ootteko vähän kateellisia...

      • Pullukka-Marianne

        Emme. Harmittaako?

      • BLONDISUTTURAA
        Pullukka-Marianne kirjoitti:

        Emme. Harmittaako?

        Taidatte vähän olla..

    • KertokaaJoku

      Olen todella kateellinen siitä, että minulla ei ole kusenpolttaman värinen blondi tukka eikä koulutusta. Kateellinnen olen myös ankkahuulista. Miksi minulle kävi näin?? Miksi valmistuin yliopistosta ja minulla on ruskea tukka? Miksi??

      • mamma 22222

        Tytöt hei ei pahalla mutta tuo super blondaus vie hiukset muutamassa vuodessa erittäin huonoon kuntoon ja saman tekee jatkuva pidennysten pito.En keljuile mitenkään kun en tunne ketään teistä mutta voitte kysyä ammattilaisilta!

      • taaas näitä näätiä

        Miksi kerrot tätä. Kuka tahansa normiälyinen voi valmistua yliopistosta.
        Kukaan ei ole sinulle kateellinen. Et ole kiinnostava. Olet vain tn. normaalinnäköinen harmaa suomalainen teet varmaan tylsää työtä 8-16 ja tulet kotiin avaat telkun ja katsot lasittunein silmin kuinka elämäsi valuu hukkaan.
        Saanet pari lasta, koet pari avioeroa tai sitten ihmettelette kumppanisi kanssa kuinka rakkaus vain hiipui. Jäät eläkkeelle saat kellon lahjaksi. Lapsesi menevät yliopistoon ja sama jatkuu heidän osaltaan.

        Olisit vain rehellisesti kerrankin kateellinen että on olemassa räiskyviä persoonia jotka elävät täyttä elämää.

      • POJAT PULLISTELEE
        taaas näitä näätiä kirjoitti:

        Ketähän räiskyvää persoonaa tarkoitat jolle pitäis olla viellä KATEELLINEN??Nyt taitaa poikarukan päässä vähän viheltää jos sinä tuon litanian kirjoitit aivan tosissasi?Mitens on jos voit työsi järkätä vaikka illasta pari tuntia ja päivästä vaikka kolme?Lapsia on ja ei tietoa avioerosta ja puolet vuodesta voi matkustella ja palkka se vaan pamahtaa joka kuukausi tilille!En ole sinua nähnyt ja en muutenkaan arvostelis oletko joku jokanaisen päiväuni(tuskin) ja ei minun elämä valu hukkaan kun synnyin normaalia enemmän kouluttatuneitten vanhempien perheeseen!Mitä sinäkään murehdit jonkun kade jutusta kun eihän se ole sinulta pois!

    • Kampaaja 27

      "Blondisutturan" näköisiä ovat myös Pamela Andersson ja Linda Lampenius,heidänkin ulkonäköään on kautta aikojen haukuttu ,hyvin on ura edennyt ,Tukka on molemmilla päässä,että nää vaalennuspuheet on yhtä höpö höpö juttua, ammattitaitoset kampaajat osaavat kyllä asiansa, kuka typerys tekisi mitään kotivalkaisuja,ei julkkikset ainakaan

      • Kyllä ammattilainen!

        Kyllä nämä pikkublondit tekee kotona kun ei raha riitä ammattilaiselle!Harva suomalainen on täysi blondi ja siihen kotikontein käyetään aineita jotka syö hiukset päästä!

      • samassa kampaamossa
        Kyllä ammattilainen! kirjoitti:

        Kyllä nämä pikkublondit tekee kotona kun ei raha riitä ammattilaiselle!Harva suomalainen on täysi blondi ja siihen kotikontein käyetään aineita jotka syö hiukset päästä!

        Marianne käy ainakin kampaajalla hänellä on ollut aina ammattikampaaja ,blogissaankin hiuspostaus mutta ehkäpä puhut kaltaisistasi :D Opettele muuten kirjoittamaan,vai lukihäiriökö vaivaa?

      • ABC-kirja
        samassa kampaamossa kirjoitti:

        Marianne käy ainakin kampaajalla hänellä on ollut aina ammattikampaaja ,blogissaankin hiuspostaus mutta ehkäpä puhut kaltaisistasi :D Opettele muuten kirjoittamaan,vai lukihäiriökö vaivaa?

        Nimimerkin "samassa kampaamossa" kannattaisi olla ihan hiljaa kirjoitustaidoista ja lukihäiriöstä.

      • Doctor Who
        ABC-kirja kirjoitti:

        Nimimerkin "samassa kampaamossa" kannattaisi olla ihan hiljaa kirjoitustaidoista ja lukihäiriöstä.

        Pelkkä peruskoulu ja silikonirinnat eivät anna mahdollisuuksia laadukkaampaan ilmaisuun, Marianne pulleroinen.

      • Pötypuhetta

        Nuo molemmat naiset edustavatkin sitä White Trashia mm. Tuksun ja Mariannen Kallion kanssa. Pamelaakaan ei palvonut 90-luvulla kuin teinipojat ja runkkarit jotka selailivat playboyta. En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi kumpaakaan ihannenaisenaan.

      • ett4
        Pötypuhetta kirjoitti:

        Nuo molemmat naiset edustavatkin sitä White Trashia mm. Tuksun ja Mariannen Kallion kanssa. Pamelaakaan ei palvonut 90-luvulla kuin teinipojat ja runkkarit jotka selailivat playboyta. En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi kumpaakaan ihannenaisenaan.

        Etpä niin , olet 200 kg valas lähiöstä ja nainen :D persjalkainen ruma juoruämmä en tiedä ketään miestä joka juoksee suomi 24 juorupalstoilla haukkumassa ihmisiä ,sellainen ei ole mies eikä mikään. Täällä käyvät rumat akat poikkeuksetta muita haukkumassa tai niiden ohjaimissa olevat luuseri poikaystävät jotka sanovat mitä tahansa että se kotijyrä olisi tyytyväinen. Kaikki blondit on tuksuja suomessa, siihen riittää tuntomerkkinä blondit pitkät hiukset ja silarit. Tiedän useita julkisuudenhenkilöitä mitkä menee tähän määritelmään: Katri Sorsa. Maisa Torppa, Linda Lampenius, Susanna Penttilä, näillä kaikilla silarit vaaleet pitkät hiukset ja panostettu silmä meikkiin.

      • Ottaako noin koville
        ett4 kirjoitti:

        Niinhän sinä yksinkertainen typerys kuvittelet :D Et edes oikeasti tiedä minkälaista porukkaa tänne kirjoittelee, kuka ties vaikka kuulut näihin lähiovalaisiin itse? Mutta täytyy sanoa että en ymmärrä miksi muutamat säälittävät ihmiset puolustavat tällaisia turhia julkkiksia. Ei heissä ole mitään ihailtavaa ominaisuutta. Eivät ole saavuttaneet yhtään mitään ja tuskin tulevatkaan. Kaikki nuo luettelemasi naiset ovat blondisutturoita joilla on silikonia ja botoxia kropassa vaikka millä mitalla. Ainoa joka noista on oikeasti kaunis On Linda Lampenius. Muut edustavat White Trashia.

      • Ihan eri tasoa

        Nuo naiset ovat saavuttaneet elämässään paljon ja ovat oikeasti kauniita. Ei Marianne Kalliota, Tia Kiurua tai muita nolouksia voi edes verrata Pamelan kaltaiseen maailmantähteen.

    • Doctor No

      Kenen vaan ulkonäköä voi arvostella "rumaksi" , kuinka "hirveä" joku on. Kauneus on katsojan silmissä, jokaiselle löytyy ihailijoita ja vihailijoita ,kenenkään elämää ei pysty kukaan tuntematon nälvimään kenestä mitäkin tulee,sen näyttää aika. Toisen ihmisen kunnioittaminen on itsestäänselvyys ja pitäisi kuulua jokaisen ihmisen peruskäytöstapoihin mutta ainakaan viestiketjun aloittajalla ei sitä omininaisuutta ole. Tuonkaltaisella ihmisellä on aivan varmasti suuria ongelmia ihmisten kanssa ja ongelmia saada edes työtä, vaikuttaa erittäin narsistiselta persoonalta. Miten jonkun tuntemattoman ihmisen arvosteleminen tuntuu niin tärkeältä? Tuntuu siltä että ketjun aloittanut on jäänyt jostain pahasti paitsi. Kaikki muut spekulaatiot jonkun ihmisen tulevaisuudesta ovat pelkkää kuvitelmaan mitä hallitsee voimakas jo lähtökohdaltaan kielteinen leimaaminen, Pelkkää kirjoittajan toiveunta .Ei realismia .Kukaan ei pysty sanomaan miten jonkun elämä rakentuu ja miten se nimenomaan tulee menemään. Olemme ihmisiä emme jumalia.:D Siihen omaan elämään Ketjun aloittaja on varmaankin paneutunut yhtä syvällä tukiskelulla, mielikuvineen kuin kyseisen henkilön kenen asiat häntä tuntuvat kovasti kaihertavan. Voinet julkaista kuvasi täällä kaikkien arvosteltavana niin näemme mihin "sutturalokeroon" itse kuulut ja kertoa kuinka mallikelpoinen oma elämäntaipaleesi on ollutkaan alusta loppuun ja voin ennustaa elämäsi ulkonäkösi ja elämäntarinasi perusteella, Erikoista että tuntemattomat ihmiset kuvittelevat olevansa selvännäkijöitä mitä kellekin tulee tapahtumaan ja kuvittelevat edustavansa kaikkien ihmisten mielipiteitä, ennusteessani lähden samalta perspektiiviltä kuin ketjun aloittanut, kaikkea mitä diagnosoin sinusta ja tulevaisuudestasi muistan katsoa kielteisellä silmällä. Sinulla lienee diagnosoimaton paranoia.

    • timanttti

      ei taida aloittajalla olla oma elämä kunnossa kun tarvii netissä tulla avautumaan ihmisestä jota ei edes tunne? Ne jotka ovat sinut itsensä kanssa ei tarvitse moittia muita ihmisiä ja vielä aiheetta. Tekstistä voi päätellä todella kateutta.
      Ja jos pitää huolen ulkonäöstään ei tee ihmisestä mitenkään "halpaa" tai jos sattuu meikkaamaan tai pukeutumaan tietyllä tavalla, kaikilla on oikeus pukeutua ja meikata niinkun tahtoo ilman että tarkoittaa että on jotenki ala-arvoinen.
      Mua hävettää tuollasten ihmisten puolesta, kehtaa jossai netissä arvostella ihmisiä joita ei tunne. Kertoo aika hyvin jotain omasta elämästä, siellä ei oo silloin kaikki ihan kunnossa.
      Antakaa ihmisten tehdä mitä tahtoo, otti joku silikonit tai ei, meikkasi sit kilon pakkelia naamaan, tai pukeutuu miten tahtoo jne. Onko se teidän elämästä jotenkin pois vai mikä siinä on että aina pitää arvostella??
      Yleensä naiset on pahimpia aina tarvii olla toisista etsimässä vikoja, koska ei olla itseensä tyytyväisiä.
      Itse oon nainen ja voin sanoa olevani kaunis, ja kauniita naisia riittää yllinkyllin. olen sinut itseni kans joten ei oo tarve moittia muita, tai tuntea kateutta ketään kohtaan. Kannattais muidenkin tavoitella siihen nii ei tarvi alentua muiden nälvimiseen.

    • nolot

      voi luoja hankkikaa elämä joka ikinen tekee ja pukeutuu kuten haluaa, se että te ootte arvostelemassa jotakin meinaa vaan sitä että ootte kateellisii hankkikaa elämä, ootte noloja! :)

    • tekoblondit jyrää

      Niin paljon kun näitä "sutturoita" parjataankin, tuntuvat saavan ihan just sen mitä haluavat... Ainakin yks tuollanen, ei vielä mahdottoman paljon julkisuudessa ollut, iski mun kaverin miehen... siinä jäi pieni lapsi ja avioliitto. YLPEÄSTI mies tassutteli tekotukasilikonihuulentäyteblondinsa vierellä sen pari kuukautta mitä vosu jaksoi sitä katella...
      Eihän tollaset jaksa lapsia hoitaa!
      Nyt isi itkee hairahdustaan yksin yksiössä...

      • bitch6

        Kuka tää kyseinen seiska huora oli?

    • 34jtfghy21

      Tosiaankin samaa mieltä tuosta tyylistä, noi tuonlaiset tyttäret on ihan hirveitä!!

      Mutta miestäni oli ikävää, että tässä mainitset nimeltä ihmisen, olisi riittänyt vaan yleisesti arvostella juuri tota tyyliä, kun kerran sitä mieltä olet. Kyllä kaikki tietää muutenkin nää typy-parat.

    • Asiaa 28

      Tiedän useitankin hyvännäköisiä "sutturan" näköisiä blondeja joilla on lapsia ja todella hyvin he niitä hoitavat, Näistä joistain kommenteista huomaa kuinka ihmisä leimataan hiustenvärinperusteella, tuntemattomat ihmiset eivät pysty sanomaan kuka on millainen ihminen ja mahdollisesti millainen äiti hän tulee olemaan . Suomalaiset ovat aina olleet todella katkeria ihmisille jotka näyttävät naisellisilta ja seksikkäiltä, Täällä on sellainen kultturi että äidin on näytettävä virtahevolta ennenkuin hän voi saada muiden hyväksynnän onko hän hyvä äiti. Naurettavaa. Marianne Kalliolla ei ole huulitäytteitä, silikonit on mitkä on sadoilla muillakin naisilla sekä blondatuilla että tummemmilla, Silikonien laittaminen on jokaisen henkilökohtainen asia ei yleinen päätös saako niitä laittaa vai ei. Jokaisella on päätäntävalta mitä itselleen tekee tai jättää tekemättä. Suurta typeryyttä alkaa täällä haukkumaan ihmistä omien ennakkokuvitelmien,nimenomaan kuvitelmien siitä mitä jotkut kuvittelevat että joku on, tekee,tai miten hän elää. Anonyyminä voi kenen vaan haukkua lyttyyn mutta sillä ei ole mitään merkitystä haukkumista tulee kuin hevoselta pierua ja samalla tuloksella, hetken kuplii sitten on hiljaista. Keskittykää omaan elämäänne,ulkonäköönne ja tekemisiinne vai onko kyseessä syvempikin psyykeongelma mikä vuoksi toisita räksyttäminen kulluu perusluonteeseen? Kenekään elämä ei ole kiinni randomien hyväksynnästä

      • voe äeti

        Kyse tässä ketjussa on näistä JULKISUUSHAKUISISTA, lapsettomista sutturoista. Kotisutturat on sitte erikseen, jos oikeasti joku tuolta haluaa kotonaan näyttää... en onneks tiedä ainuttakaan...

      • Joopa joo

        Blondihalpis sutturat ja seksikkäät ja kauniit ovat asia erikseen, älä sekoita niitä toisiinsa. On muutenkin turha yleistää että naisten muka tulisi näyttää virtahevoilta ja epä-naisellisilta. Ei pidä paikkaansa! Tiedän monia nuoria ja kauniita äitejä jotka huolehtivat ulkonäöstään mutta eivät näytä halvoilta horoilta. Toiset tekee ulkonäköön panostamisen tyylikkäästi ja toiset ei.

    • Jare 26

      Ketjun aloittanut ämmä ja yleensäkin toisten sättijät on ELÄMÄNTAPAKUSIPÄITÄ ,sen vuoks päässä virtaa pelkkää kusta, ahterin jätökset tulee suusta ja korvista

      • voe äeti

        Ota Jare lääkkeet huomenna... jooko. Tuo on jo pelottavaa!

    • hoitsu 2453

      Katsos itse elämäntapakusipää VOE ÄETI juoksee täällä päivystämässä ,onko jäänyt psykiatrin käynti viime viikolla käymättä ,sulla lienee työkyvyttömyyseläke mielenterveydellisitä syistä ,sen vaan huomaa näin psyyke alalla työskentelevänä

    • Esimies 33267

      Voe ÄIti nimimerkillä on suuruudenhulluus mennyt niin pitkälle että kuvittelee edustavansa kaikkien mielipiteitä ,laita kuvas tänne niin voin kertoa mihin sutturalokeroon itse kuulut ja laita ihmeessä koko elämäntarinasi niin ruoditaan miten olet itse elämäsi järjestänyt. Siellä nimimerkintakana on ylipainoinen virtahepo tai törymeikkipossu sehän on täysin selvää ja yllätys yllätys, NAINEN jonka elämänalueenna on suomi 24 roikkuminen kun ei muutakaan vähäosaisella luuserilla ole. Naiset ovat kautta aikojen haukkuneet muita naisia kuinka "hirveitä" he ovatja kuinka "kamalalta" joku näyttää miehenä tiedetään mitä se tarkoittaa, hahaha noita akkoja on joka paikassa kyräileviä ämmiä ja niitä tulee olemaan valitettavasti aina..,täytynee toivoa että tuo kyräilevien henkisesti jo rumien akkojen laji saataisiin sukupuuttoon,siinäpä nykytieteelle töitä

    • Yök

      Ainoostaan AKAT käy aina nuorten mimmien kimppuun . Onneksi ei ole hyökkäävää kotkaa koskaan ollut tyttöystävänä,
      Noita tia kiurun oloisia on aina pyritty välttämään. Moisen leväperseen ja hörökorvan kanssa millä pakkeli tippuu naamasta ei kehtaa edes kulkea, näyttää ihan maksullisesta vosulta .Pahin suttura"blondi" minkä olen nähnyt. Suu on kun michelinin renkaat niin pumpattu ettei voi kun nauraa. Kunnon virtahepo sekä ulkoisesti että henkisesti ajoi ittensä ulos joo BB:stä kun ei pokka riittänyt, nyt paasaa muille mitä saa tehdä ja mitä ei ,tekopyhä pelle ja nimenomaa meikkikin kun pellellä. Suomen rumin "blondi"suttura 160 cm persjalkainen ., ei noilla hörökorvilla pitkälle lennetä.

      • Häh???

        Jessus, kun tällanen ihminen ei pimeällä tulis vastaan, joutuis pelätä! Hanki kuule lääkkeet tuohon huonoon oloos...

    • pelimies 8

      Tuollahan se leväperse bb kiuru namussa pyörii kun pieru molskihousuissa."Tärkeä" areena tyhjäntoimittajalle

      • Jos herättäis?????

        Olikohan tämä pikku blondi jolle oikein äiti osti isot silikoni mollukat jatkaakseen tyttären malli uraa?Mitähän noilla luonnottomilla silikoneilla malliura jatkuu?Olisit mamma ostanut hyvän kameran että tyttäres olis voinu ottaa kuvia muutenkin kun puhelin kuvia?On jossakin vikaa jos tuon tasoisia kuvia laitetaan näkyville!Sori mutta näin se vaan ON

    • Tia sutturablondi

      BB pakkelinaamaa,tia kiuru on pumpannut botoxia suunsa täyteen vissiin sitä mennyt latvaan kanssa. Karmeet hörökorvat ja 2 metriä leveä perse.puistattava tyyppi,en ihmettele ettei pää kestänyt bb:sä ei se kestä mitään muutakaan.Täysin turha tyyppi.Nimenomaan sutturablondi ylläolevan käsitteen mukainen.

      • fat_ass1

        missä tia kirun tuore kuva, hymyn blogissa ihan nätti kuva? ei musta mikään ruma ja läski.

    • sefa 2

      Todella säälittävä ämmä bb kiuru,"ura" ei ole edennyt kuluneiden vuosien aikana mitenkään, sen vuoksi mälkättää mitä muut saisivat tehdä ja mitä ei. Näitä BB:n jälkeen pannukakku "ura" on väistämätön suurimmalle osalle bb julkisuudesta. Hakijoita on pilvin pimein mutta mitään sen jälkeen merkittävää ei tapahdu bb:n kautta julkisuudessa piipahtaville.Sillä "asiantuntemuksella" on turha saarnata muille mistään mitään. Kyseinen henkiö( tia kiuru) ei ole mikään nimi edes missään. Ö luokan pikkupelle ainut mitä hän on niin blondisuttura,todellakin

    • Voi lapset???

      Mistähän näille pikku pimatsuille on tullut käsitys että super blondi silikonitissi potoksiturpa on niin vastumaton ja kaunis?Voi tyttö reppanat kun kukaan mies ei ota teitä tosirakkaaksi vaan kerta pano koneeksi?Herätkää nuoret tytöt kun bimbo blondin tie on lyhyt ja tulevaisuus sylkykuppi!

    • Totuus sattuu

      Marianne Kallion äiti osti silikonitissit tyttärelleen vauhdittaakseen tyttärensä uraa... glamourmallina kauniisti sanottuna. Lehtijuttujen perusteella Marianne ja hänen äitinsä ovat yhdessä sopineet jo muutama vuosi sitten, että kun Marianne täyttää vaaditut 18 vuotta, hänen äitinsä ostaa hänelle heiti silikonirinnat.

      Mariannen äiti on siis viestittänyt blondibimbotyttärelleen, että tytär ei kelpaa sellaisena kuin hän on, vaan hänen on otettava silikonirinnat kelvatakseen olemaan ihminen.

      Mariannen äiti toimii lehtitietojen mukaan tyttärensä managerina ja myyjänä. Mariannen äiti on tunkenut itsensä julkisuuteen tyttärensä siivellä.

      Tässä kuva Mariannesta ja hänen äidistään. Koska äiti on tunkenut itsensä julkisuuteen tyttärensä siivellä, myös häntä saatetaan arvostella. Kuvassa Mariannen äiti näyttää jämähtäneen hiustensa perusteella 80-luvulle. Meneekö äidin kaikki rahat Mariannen hiusten valkaisuun, kun hänen omissa hiuksissaan on noin pitkä juurikasvu? Ja ihan oikeasti, käyttävätkö viisikymppinen äiti ja 18-vuotias tytär samaa hiusväriä? Äiti pukeutuu kuvien perusteellamyös ilmeisesti tyttärensä vaatteisiin :)

      Näitä äiti-tytär klooneja näkyy kauppakeskuksissa aika ajoin. Tytär raahaa viisikymppisen äitinsä Seppälään vaateostoksille ja äiti kuvittelee olevansa teinivaatteissa nuorekkaan näköinen. Äiti ja tytär ostavat myös vaatteensa Turkista tai Bulgariasta. Farkut ovat edelleenkin reisistä ja persuksesta valkaistut, vaikka se halpismuoti on jo vuosia sitten mennyt ohi. Nämä äidit ja tyttäret kantavat myös ylpeästi Vuittonin ym. kopiolaukkuja, joita he ovat ostaneet turistirysistä.

      Jos joku arvostelee mariannekallioita ja hidän äitejään halvan näköisiksi, heidän on vain se kestettävä. Itsepähän he itseään julkisuuteen tunkevat.

      • Liite edelliseen

      • Paha pari

      • kamalia kumpikin
        Paha pari kirjoitti:

        Pissis ja veteraanipissis

        Kurppa ja nuorempi kurppa.

    • saikku

      Muistitko ottaa lääkkeesi ,tuntuu siltä että tais unohtua ja psykiatrikäynnit on jääny sulla väliin ja älä nyt tia kiuru tänne viitsi tuota shittiä kirjoitella eri nimimerkeillä kyllä on huomattu että sua pännii ja pahasti

    • miikka6

      Kiuru ei saa huomiota eikä ole koskaan saanutkaan,kun ei ole mitään uraa mistä kirjoittaa, sen vuoksi hänen täytynee kirjoitella marianne kalliosta joka on huomattavasti fiksumpi eikä ole alentunut koskaan kenenkään sättimiseen. Turhakkeet joilla ei ole omaa elämää siihen alentuvat,niin se on aina ollut ja tulee olemaan

    • Marko T

      Sutturaämmä kiuru on sylkykuppi,siinä hänen meriittinsä

    • sande18

      Kiuru on 30 v jos ei niin todella vanhan näköinen. BB:n jälkeen ei ole saanut mitään aikaiseksi blogi on tökerö ja pelkkää muitten haukkumista. Saanut itselleen kivan maineen rääväsuisena muitten haukkujana se estää moneen työhön pääsyn.

    • kaitsu33

      Nuoret mimmit on kautta aikojen haukuttu "sutturannäköisiksi" ja vaikka miksi,kyseessä on vaan toisten kateellisten höpinää, mistä ei ole kukaan koskaan välittänyt. Kerran ihminen on nuori ja jokainen tehköön mitä haluaa. Aina tulee olemaan ihmisiä mitkä ei pidä joistain mitä siitä, kukaan ei ole kenenkään miellyttäjä eikä tarvitse. Nuoret tytöt on aina nättejä ja tuo esimerkki blondi marianne myös. Ketä vaan voi haukkua vaikka miksi,ei tarvitse välittää tuollaisista toisten haukkujista ne ovat rumia ihmisiä jo sydämestään joiden pitäisi hävetä

    • Sairas maailma...
      • äly hoi

        Ajattele omaa elämääsi,älä muiden bimbo

      • Sairas maailma...
        äly hoi kirjoitti:

        Ajattele omaa elämääsi,älä muiden bimbo

        Lapsi pienoinen, tämä on keskustelupalsta, jolla meistä jokainen voi ja saa ilmaista mielipiteensä hyvän maun ja palstan sääntöjen rajoissa.

        Se että kirjoitan tänne mielipiteeni ei tarkoita, että teidän elämänne kiinnostaisi minua vähääkään tai vaivautuisin sitä sen suuremmin ajattelemaan, vaikkakin monet teistä tyrkyttävät elämänsä sekä kumipalloprojektinsa meidän muiden luettavaksi lehtien sivuille..

        Sen sijaan te voisitte ajatella edes vähän meidän muiden elämiä ja miettiä kuinka suuren hinnan luonto maksaa turhamaisuudestanne...

    • Brune"suttura"

      Marraskuun Me Naisissa on parin sivun juttu Saron Lanteasta joka teki 18 v salaa äidiltään ensimmäiset silarinsa,Saron meni laittamaan lisää silikonia rintoihinsa jota on 5 dl. Saron kertoo haastattelussa kuvineen että puolen vuoden välein hänelle laitetaan otsaryppyihin botoxia ja hän on alkanut jo tottumaan että otsa ei liiku. Huulensa Saron on täyttänyt myös ja hänelle tehdään säännölliset ripsi ja kynsihuollot. Mistä Saron Lantea pitää säännöllistä huoltopäiväkirjaa. Saron Lantea käy paljon eri kauneuskilpailuissa ja hän on hallitseva MIss Plastic.Ihme ja kumma kukaan ei ole ottanut tätä ruskeaverikköä haukkumisesimerkisi vaikka hänelle on tehty suhteellisen paljon toimenpiteitä,että sinne vaan haukkumisketjua perustamaan ja linkkejä lähettelemään kuka on bimbo.
      8.11.2012 ilmestyneessä Me Naiset-lehdessä (nro 45) artikkeli mainoskasvostamme Saron Lanteasta. Lehden artikkelissa mainoskasvomme Saron Lantea Plastiikkakirurgia Fin-Estissä plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan suorittamassa injektiohoidossa. Aiheena myös Saronin ensimmäiset kansainväliset kauneuskilpailut Miss Bride of the World-kilpailut, joihin hän osallistui Miss Finest-organisaation kautta. Koko artikkeli luettavissa lehdestä sivuilta 46-51.

    • kuka onkaan se bimbo

    • ottakaa selvää ennen

      Kateelliset huutelee. Ja näkee ettei kukaan ole ikinä tavannut edes Tiaa elävänä. Tosi kiltti, nätti ja hauska. Kaikille ystävällinen ja osaa vitsailla omalla kustannuksellaan. Marianne on vielä nuori ja oppii kyllä. Kumpikaan noista ei ole lihava, melkein samankokoisia keskenään paitsi että toisella on silikoonit ja toisella ei.

      • Kiitos ei

        Olen nähnyt ja tiedän tuosta kotkasta ( t.kiuru) yhtä sun toista, tuollaisia on tapana välttää, Onneksi sen tuntee hörökorvistaan jo kauas ja huonoista käytöstavoistaan

      • Kamalan näköistä

        KUKAAN ei ole kateellinen sille kumihuuliselle ja transun näköiselle bimbolle, usko jo!! On turha "julkkis" ja nuoreksi ihmiseksi aivan hirveän näköinen, kiitos lukuisten kauneusoperaatioiden jotka ovat pilanneet hänen ulkonäkönsä. Tuollaisessa habituksessa ei ole mitään ihailtavaa eikä kadehdittavaa, päinvastoin. Tia on hyvä esimerkki siitä millaiseksi ei kannata tulla.

    • MISSÄ?

      missä tia kiuru on ikinä kirjoittanut Mariannsta muka yhtään mitään???? Ei ikinä oo sanonut sanaakaan!

    • Nähty

      Omilla sivuillan, egorazzi ("lehti" joka ei ilmesty lainkaan kaupoissa,pelkkä nettijulkaisu) ja omassa blogissaan.

    • Brune suttura

      Marraskuun Me Naisissa on parin sivun juttu Saron Lanteasta joka teki 18 v salaa äidiltään ensimmäiset silarinsa,Saron meni laittamaan lisää silikonia rintoihinsa jota on 5 dl. Saron kertoo haastattelussa kuvineen että puolen vuoden välein hänelle laitetaan otsaryppyihin botoxia ja hän on alkanut jo tottumaan että otsa ei liiku. Huulensa Saron on täyttänyt myös ja hänelle tehdään säännölliset ripsi ja kynsihuollot. Mistä Saron Lantea pitää säännöllistä huoltopäiväkirjaa. Saron Lantea käy paljon eri kauneuskilpailuissa ja hän on hallitseva MIss Plastic.Ihme ja kumma kukaan ei ole ottanut tätä ruskeaverikköä haukkumisesimerkisi vaikka hänelle on tehty suhteellisen paljon toimenpiteitä,että sinne vaan haukkumisketjua perustamaan ja linkkejä lähettelemään kuka on bimbo.
      8.11.2012 ilmestyneessä Me Naiset-lehdessä (nro 45) artikkeli mainoskasvostamme Saron Lanteasta. Lehden artikkelissa mainoskasvomme Saron Lantea Plastiikkakirurgia Fin-Estissä plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan suorittamassa injektiohoidossa. Aiheena myös Saronin ensimmäiset kansainväliset kauneuskilpailut Miss Bride of the World-kilpailut, joihin hän osallistui Miss Finest-organisaation kautta. Koko artikkeli luettavissa lehdestä sivuilta 46-51.

      • 17+1

        Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi? Miksi toistat itseäsi?

        Hanki suttura jotain älyllisesti stimuloivaa luettavaa...

      • Silikonipässi
        17+1 kirjoitti:

        Pitäähän Mariannen jotain keksiä, vaikka melko heikkolahjainen onkin.

      • hopo hopi
        Silikonipässi kirjoitti:

        Pitäähän Mariannen jotain keksiä, vaikka melko heikkolahjainen onkin.

        Koita pässi keksiä jotain elämääs että olis muuta kun suomi 24 ressulla ,ruma idiootti pelle

      • Siinä se taisi tulla
        hopo hopi kirjoitti:

        Koita pässi keksiä jotain elämääs että olis muuta kun suomi 24 ressulla ,ruma idiootti pelle

        Puhuitko juuri itsestäsi? :D Olethan täällä itsekin kirjoittelemassa.

    • Saron bimbosuttura

      Saron Lantea on todella leikelty ja pumpattu,kunnon brunesuttura huh huh mikä täyteainetyperys ,mikä bimbo

    • Lisää linkkiä

      No huh huh mikä silinkonipelle toi Saron Lantea hyvä tietää näistä sutturabimboista kuinka niitä on suomi pullollaan, Lisää linkkejä tänne kellä on mitäkin kuin tyhmiä bimboja suomi on täynnä. Saron on kunnon muovibimbo,

    • no huh huh

      Marraskuun Me Naisissa on parin sivun juttu Saron Lanteasta joka teki 18 v salaa äidiltään ensimmäiset silarinsa,Saron meni laittamaan lisää silikonia rintoihinsa jota on 5 dl. Saron kertoo haastattelussa kuvineen että puolen vuoden välein hänelle laitetaan otsaryppyihin botoxia ja hän on alkanut jo tottumaan että otsa ei liiku. Huulensa Saron on täyttänyt myös ja hänelle tehdään säännölliset ripsi ja kynsihuollot. Mistä Saron Lantea pitää säännöllistä huoltopäiväkirjaa. Saron Lantea käy paljon eri kauneuskilpailuissa ja hän on hallitseva MIss Plastic.Ihme ja kumma kukaan ei ole ottanut tätä ruskeaverikköä haukkumisesimerkisi vaikka hänelle on tehty suhteellisen paljon toimenpiteitä,että sinne vaan haukkumisketjua perustamaan ja linkkejä lähettelemään kuka on bimbo.
      8.11.2012 ilmestyneessä Me Naiset-lehdessä (nro 45) artikkeli mainoskasvostamme Saron Lanteasta. Lehden artikkelissa mainoskasvomme Saron Lantea Plastiikkakirurgia Fin-Estissä plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan suorittamassa injektiohoidossa. Aiheena myös Saronin ensimmäiset kansainväliset kauneuskilpailut Miss Bride of the World-kilpailut, joihin hän osallistui Miss Finest-organisaation kautta. Koko artikkeli luettavissa lehdestä sivuilta 46-51.

    • lisää sutturoita

      Silikonirintainen BB-Jonna I laihdutti 20 kiloa
      BIG BROTHER, 27.8.2012, 20:24 · Stara.fi

      Vaaleaverikkö BB-Jonna I saapui juuri Big Brother -taloon, jossa hän tulee viettämään mahdollisesti jopa reilun kolmen kuukauden ajan. 27-vuotias Kausalasta kotoisin oleva Jonna kertoo suurimmaksi saavutuksekseen 20 kilon laihduttamisen.

      Muodokas kaunotar pitää repäisevimpänä tekonaan silikonirintojen hankkimista vain lyhyen harkinta-ajan jälkeen. Jonna kertoo hakevansa Big Brotherista maksimaalisia haasteita ja uusia tilanteita sekä haluavansa kokea kaiken niin hyvässä ja pahassa. Hän on omasta mielestään varsin ulkonäkökeskeinen.

      - Olen turhamainen ja huomauttelen muiden ihmisten ulkonäöstä, en toki kovin rumasti. En ajattele, mitä sanon, ja suutun todella helposti. Silloin osaan olla todella ilkeä, Jonna I kuvailee huonoja puoliaan.

    • yök

      Tässä ovat The Hillsin Heidi Montagin kaikki kauneusleikkaukset!
      Uutiset 7.9.2010 klo 21:02 Katsottu: 232 Kommentteja: 0
      The Hills -sarjan Heidi Montag on muovistakin muovisempi.

      Hän kävi taannoin vuorokauden aikana peräti kymmenessä kauneusleikkauksessa. Suosikki selvitti kaikki Heidille tehdyt kirurgiset operaatiot – jotka eivät jääkään pelkästään niihin kymmeneen… Tässä ne ovat:

      *otsa kohotettu
      *Botoxia otsaryppyihin
      *kulmakarvat muokattu
      *huulet pullistettu
      *kaksoisleuka poistettu
      *selkä muotoiltu kaapimalla ylimääräinen rasva pois
      *vyötärö kurottu
      *lantiota pienennetty
      *ulkoreisistä poistettu ihraa
      *sisäreisistä imetty rasvaa
      *peppua kohotettu
      *rinnat suurennettu A:sta G:ksi
      *rasvaimu kaulasta
      *korvanlehdet taivutettu taaksepäin
      *naururypyt silotettu
      *poskipäät kohotettu
      *poskiin lisätty rasvaa
      *nenä leikattu kapeammaksi ja pystymmäksi
      Jebadi,mikä bimbohirviö

      • Jälkiviisastunut

        Ja nyt Heidi katuu leikkauksiaan.... Joilla oli myös suuri negatiivinen vaikutus Heidin ja Spencerin avioelämään.....

    • LOL

      ensin ne ei pääse peruskoulusta ja sit ne yhtäkkiä onkin amiksen tupakkipaikalla.. ;)

    • Kärpix

      Uuh. Mikä onkaan seksikkäämpää kuin hyvä vartalo, vaaleat pitkät hiukset ja silikonibosat.

      Ymmärrän kyllä viestiketjun aloittajaa. Hän on varmasti tyypillinen lyhyt-punatukkainen femakko, joka kulkee muumi t-paidassa. Siinä ei saa edes vahingossakaan huomioita miehiltä. Pistäähän se varmasti katkeraksi. Varsinkin, kun vieressä oleva rohkeasti pukeutunut blondi napakorussa vie kaiken huomion.

    • Totuudet sattuu

      Miksi pitää tehdä aloittajasta tai kenestäkään kirjoittajasta mitään päätelmiä kun ette tiedä minkänäköistä porukkaa tänne kirjoittaa? Kyllä saa kritiikkiä antaa ja ihan aiheesta. Ei se tarkoita sitä että oma ulkonäkö olisi huono. Ei tuollaisessa feikissa ja mauttomassa tyylissä ole mitään ihailtavaa eikä varsinkaan kadehdittavaa. Edellinenkin kirjoittaja on varmasti joku 40-vuotias runkkari joka kuolaa kaikkien teinilissujen ja halvan horon näköisten naisten perään ja haaveilee heistä. Siksi niin kärkkäästi puolustelee katsomatta asiaa objektiivisesti. Sitähän tässä tehdään, omaan mielipiteensä saa esittää mutta palstalaisia on turha mollata, ei me olla syynä siihen että jollakin on niin mauttoman ruma ja leikkauksilla pilattu ulkonäkö ja suuret luulot itsestään.

      • Kärpix

        No mut kylhän sen nyt (arvaa) tietää. Camoon! Sitäpaitsi parempi liian suuret luulot itsestään kuin päin vastoin. Ruman ulkonäön prototyypin kerroinkin jo aikaisemmassa viestissä.

        Jotkut on vaan niin rohjeita, että uskaltavat ikäänkuin päästä pidemmälle kuin mitä geenit ovat suoneet. Sekös harmittaa vaatimattoman näköisiä harmaahiirulaisia.

      • Ei taatusti
        Kärpix kirjoitti:

        Hah haha haha! :D Tää jätkä on hauska :D Kuvittelee että joku kadehtii possunaamaista ja yli-meikattua bimboa tajuamatta että juuri ne naiset ovat keskitasoa ulkonäöltään, on saatu meikeillä, silikonilla ja muilla lisäkkeillä "näyttävän" näköiseksi. Sellaista mautonta Tuksu-tyyliä ei kukaan kadehdi vaan kaikki nauravat sellaisille meikkipossubimboille ja säälivät heidän huonoa makua. Oikeasti kauniit ihmiset on ihan erikseen ja niitä ihmiset kadehtivat mutta mitättömän näköinen Marianne Kallio ei heihin kuulu, vaikka ammattirunkkari Kärpix niin ehkä haluaisikin. Kateuskortti vedetään aina siinä vaiheessa kun joku on sanonut sen ikävän totuuden, joka halutaan kieltää eikä itse aiheeseen löydy sopivaa vasta argumenttia sieltä olemattomasta sanavarastosta. Valitan mutta Marianne on vartaloltaan epäsuhtainen, naamaltaan ihan tavis. Ei keskivertoa kauniimpi, vaan perusnätti pissis. Samanlaisia lissuja mahtuu 13 tusinaan ja tuollaisia suurin nuorista tytöistä onin juuri tuollaisia. Mene vaikka Irc-Galleriaan niin sieltä löytyy noita pissiksiä.

      • Ei taatusti
        Ei taatusti kirjoitti:

        *on

        Maisa Torppa on upea esimerkki kauniista naisesta. Seksikäs, särmikäs ja kaiken lisäksi luonteeltaan enkeliä vastaava. Mulla ei ole mitää tarvetta mollata hänen kaltaisiaan upeita ja näyttävän näköisiä blondi naisia. "Ei taatusti" tyyppiset naiset pysyköön lestissään. Eli tarjoustalosta vaan sitä löysempää muumipaitaa päälle ja suupieltä edelleen alaspäin. Näyttävätpähän nämä kauniit, iloiset ja upeat blondinaiset entistä paremmilta. (Tämä viesti ilman alussa olevaa onttoa katkerassävytteistä tekonaurua).

      • Kaukana kauniista

        Se nainen on perusnätti kasvoiltaan, ei mitään kaunotar ja sillä on ruma feikkirusketus, hirveä meikkikerros naamassa ja ne sen silikonirinnat ovat aivan liian isot sen hoikkaan vartaloon nähden. Ei mitään suhteellisuudentajua näytä olevan kenellekään tuonkaltaisista naisista.

    • ohhoh bimbojen bimbo

      Marraskuun Me Naisissa on parin sivun juttu Saron Lanteasta joka teki 18 v salaa äidiltään ensimmäiset silarinsa,Saron meni laittamaan lisää silikonia rintoihinsa jota on 5 dl. Saron kertoo haastattelussa kuvineen että puolen vuoden välein hänelle laitetaan otsaryppyihin botoxia ja hän on alkanut jo tottumaan että otsa ei liiku. Huulensa Saron on täyttänyt myös ja hänelle tehdään säännölliset ripsi ja kynsihuollot. Mistä Saron Lantea pitää säännöllistä huoltopäiväkirjaa. Saron Lantea käy paljon eri kauneuskilpailuissa ja hän on hallitseva MIss Plastic.Ihme ja kumma kukaan ei ole ottanut tätä ruskeaverikköä haukkumisesimerkisi vaikka hänelle on tehty suhteellisen paljon toimenpiteitä,että sinne vaan haukkumisketjua perustamaan ja linkkejä lähettelemään kuka on bimbo.
      8.11.2012 ilmestyneessä Me Naiset-lehdessä (nro 45) artikkeli mainoskasvostamme Saron Lanteasta. Lehden artikkelissa mainoskasvomme Saron Lantea Plastiikkakirurgia Fin-Estissä plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan suorittamassa injektiohoidossa. Aiheena myös Saronin ensimmäiset kansainväliset kauneuskilpailut Miss Bride of the World-kilpailut, joihin hän osallistui Miss Finest-organisaation kautta. Koko artikkeli luettavissa lehdestä sivuilta 46-51.

    • Mikä niitä vaivaa?

      K-A-R-M-E-A. Ei löydy muita sanoja tuollaisille ihmisille.

    • pullamössötyttö

      ällöttävä pullukka tuo marianna ainakin on:s hyi

    • Nyt jumalauta

      Naiset te olette kateellisia koska nämä "bimbot" saavat miehiltä huomiota.
      Ja saanko kysyä miten nämä "bimbot" vaikuttavat teidän elämäänne? antaakaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat ei sen pitäisi teidän elämäänne vaikuttaa jos jollain on silarit jne. Jos ette olisi kateellisia niin luultavasti ette olisi täällä valittamassa.

    • :-) LOL :-) LOL

      Se pullukka Marianne on nyt BB- ohjelmassa. Ihmettelin ja äimistelin, sillä piti olla JULKKIS BB ja koskaan aiemmin en ollut tuosta bimbosta kuullut. Ainoa järkevä lause hänen suustaan tuolla talossa on ollut: "Hei, mis tääl on vessa"? Kiitos tuosta linkistä, jossa oli äitinsä kanssa. Todella pelottavan näköinen nainen (näytää joltain zombilta). Tuo kirjoituksesi on harvinaisen osuvasti kirjoitettu ja olen todella iloinen, että on vielä ihmisiä, jolla on aivot päässään (eivät siis syöpyneet vetyperoksidin vaikutuksesta). En ole ikinä kuullut mitään niin typerää, kun mitä tuo tankki kertoi siinä BB-ohjelman alussa. Jotenkin näin se meni: "Mul on tosi ihana ja ymmärtäväinen äiti, joka ymmärtää mua ja maailman ihanin äiti, joka osti mulle 18-v synttärilahjaks silikonit". Jos itselläni olisi tuollainen "äiti", niin olisin valmaan jo aikoja sitten kuollut häpeään. Oletettavasti ottavat oppinsa, jostain 7- päivää lehdestä ja lukevat sitä, kuin raamattua. Mutta oikea äiti varmasti kannustaisi tupakanpolton lopettamiseen ja hommaamaan kunnollisen koulutuksen ja ainakin laihduttamaan (siihen pystyy jokainen). Aion seurata tuota pullukkaa BB.ssä, siihen saakka kun joutuu häätöäänestykseen ja lentää pihalle (ellei jo aiemmin itse lähde)? Yleesä tuollaisilla kirkujilla ei ole selkärankaa, kun ovat sohvalla ikäsä maanneet (joko selällään tai mahallaan), tai jalat kohti taivasta? Ruokavaliokin näkyy päältäpäin (sipsit ja kokis ja ehkäpä kebab-ranskalaiset)? En oikeastaan tiedä, että pitäisikö itkeä, vaiko nauraa? Tuollaisia bimboja tuntuu nykyään olevan, jopa enemmistö...Kauhulla näen tulevaisuuden ja sen loputtoman "tyhjäpää" massan, joidenka kanssa ei voi edes keskustelua saada aikaiseksi.
      Suurkiitos tämän keskustelun aloittajalle!
      T: Eräs, joka lähtee ruskaretkelle viikonloppuna. :-)

      • Halpamyynti suttura

        Niinhän siinä sitten kävi...Blondisuttura poistettiin talosta väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Nyt voi "Zombi-äiti", olla ylpeä tyttärestään, jonka niin hyvin on kasvattanut...Oh my God! Pahempi, kun Tuksu...

      • 6+1
        Halpamyynti suttura kirjoitti:

        Niinhän siinä sitten kävi...Blondisuttura poistettiin talosta väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Nyt voi "Zombi-äiti", olla ylpeä tyttärestään, jonka niin hyvin on kasvattanut...Oh my God! Pahempi, kun Tuksu...

        En ole Marianne Kallion suurin ihailija, mielestäni muija on täysin turha "julkkis".

        Mutta täytyy sanoo että se ihramissi oli kyllä todella ilkee Mariannee kohtaan, ku koko ajan vittuili ja naljaili sekä pölli Mariannen tyynyn ja lopulta sängynkin. Todella lapsellista käytöstä AIKUISELTA ihmiseltä! Ilman sen ihramissin kiusaamista Marianne tuskin olis menny kilahtamaan sillä tavalla.

        Teppokin tietysti provosoi, mut mikään ei oikeuta silti lyömään toista! Ja jos Teppo nyt vähä töni takas, ni huh huh.. Ihan oikein että Marianne sai äkkilähdön bb:stä.

      • Sara tai Aleksi
        6+1 kirjoitti:

        Nyt erottuu edukseen- Miss Suomi, Sara Sieppi ja se Gay Finland, Aleksi. Tosi fiksuja tuollaisen "roskasakin" keskellä. Ihramissi ryyppää ja menee sen ilkeen Claudian vanavedessä. Se Anu on täys paska (vanha katkera akka), joka yrittää vielä 50- vuotiaana esittää jotain teiniä. Ainoo saavutus on ollut napata Risto-Matti Ratia (Rahan takia). Claudia on elämäänsä kyllästynyt ja katkera pöljä, joka kyttää muitten elämää ja puuttuu kaikkien asioihin, vaikka omat asiat on aivan päin peetä (huomaa, ettei ole edes peruskoulua suorittanut loppuun). Reetu on oma itsensä (narsistinen persoonallisuus), mutta olkoon, sellainen Reetun kuuluukin olla. Tepon tuleva työpaikka on varmaan jokin peilisali, jossa voi peilistä kurkata (noin 15 sekunnin välein, että: "Enks ookki komee?"). Se Susanna oikein miettii mennessään päiväkirjahuoneeseen, että minkä roolin ottaisi päälle (näyttelijä sielläkin, mutta huono sellainen). Saran huono puoli on tuolla talossa, että on niin huomaamaton ja hiljainen, mutta tulevaisuutta ajatellen tosi fiksua käytöstä. Gay Finland on mielestäni parantanut asemiaan, kun luopui siitä typerästä lippiksestä ja käytös on muutenkin ihan o.k. Taikuri Jori on vähän (outo tapaus), tiedä oisko lintu vai kala? Kolmen fiksuimman joukkoon kuitenkin. Tässä mun arvio, tosta porukasta. Hyvä ku se inhottava Marianne sai lähtöpassit...Toivottavasti tuo 19- naamainen Claudia kans potkittaisiin pian pois? Myönnän katselevani päivittäin...Toivottavasti taloon tulisi Remu, Mike Monroe, Dave Lindholm...tai joku aivan kamala ja hirveä ämmä (Lenita tai vastaava), kyl luulis löytyvän? Kommentoikaa muutkin näit pellejä.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe