AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Syrjiminen koulussa

Syrjiminen koulussa

17 Vastausta 243 Lukukertaa
Minua syrjitään koulussa. Luokallani on yksi poika, joka saa kaverinsa pilkkaamaan minua nk. selkäni takana vaikka kuulen lähes kaiken mitä he minusta puhuvat. Yhtenäpäivänä pidin kaverini kanssa esitelmää luokan edessä ja koko ajan pojat katsoivat minua kuin hullua, kommentoivat seisontatyyliäni ja puhettani, eivät ääneen tunsin sen silti. Eräs poikien kaveri on myös minun kaverini ja hän kertoi poikien nauraneen minulle luokassa. He ajattelevat minun olevan ällöttävä. Olen yrittänyt esittää ettei tunnu missään kun he syrjivät ja olevani vahva mutta itsetuntuni alkaa tosiaan romahtaa, aivan kuten he tahtovat. En uskalla puhua asiasta enää äidille, joka soitti jo kouluun kerran kun puhuin asiasta ja jouduin siksi hankaluuksiin. Erityisesti he haukkuvat ulkonäköäni. En ole itsenikään mielestä kaunis, mutta se todella sattuu kun pojat porukalla haukkuvat minua rumaksi. En ole tehnyt heille mitään mistä heillä olisi syytä syrjiä minua. Muut eivät tajua tilannetta. En uskalla puhua edes koulukuraattorille tai terveydenhoitajalle. Ainoa keino on kysyä keskustelupalstalla. Mikä siis auttaisi? Inhoan niitä poikia ja yritän kaikin tavoin välttää heidän kanssaan ryhmätöitä, keksusteluja ja riitoja. En mielelläni edes vastaa luokan edessä. He myös häiritsevät luokan työrauhaa. Kaikista pahin oli tällä eilen kun eräs poika kysyi arvuutteli kaveriltani hänen ihastuksen kohdettaan. Poika kysyi eräästä toisesta pojasta ja kaverini sanoi epäillen "ei se ole hän". Poika kuitenkin kertoi toiselle pojalle näin: "sulla on ihailijoita". Kolmas poika, joka oli juuri tämä joka minua syrjii, kommentoi siihen: "niin joku tuollainen"ja osoitti minua. En osannut sanoa takaisin mitään nasevaa. toivottavasti käsititte tämä on vaikea selittää.Minusta on vahingossa levinnyt juoruja joidenmukaan olisin muka ihastunut johonkin kyseisen jengin poikaan-mikä ei pidä paikkaansa. Olen ihan neuvoton. On hirvittävää herätä aamulla ja arvuutella minkälaista tekstiä koulussa tänään kuulee ja nolataanko minut vai ei! Toivottavasti joku voi auttaa.
Ainakin saisit ikävät ajatukset vaivaamasta sinua, jos aloittaisit jonkun harrastuksen :)?
Harrasta koirien kanssa kaikenlaista, luen paljon ja liikun ja ne innostaa minua. Se todella auttaa, mutta silti tuntuu pahalta.
Kuule, paras vaihtoehto on kertoa syrjimisestä koulun aikuisille, opettajalle, kuraattorille ja myös omille vanhemmille. Koululla on keinoja puuttua asiaan ja saada syrjiminen ja ilkeily loppumaan ihan kokonaan. Sillä sinuahan kiusataan, eikö niin?

Omaa poikaani kiusattiin samalla lailla ja loppua kohti se meni myös fyysiseksi, koska sitä ei lopettu ajoissa. Koska luokan opettaja ei ongelmaa halunnut nähdä tai tunnustaa tai uskonut sen edes ratkeavan, niin me vanhemmat päätimme vaihtaa koulua. Paras päätös ikinä : ).

Tsemppiä ja rohkeutta kertoa vaikeasta asiasta! Sinussa ei ole mitään vikaa vaan vika on kiusaajissa. Kun kiusaaminen loppuu, niin itsetuntosikin paranee. Odottamalla ja sietämällä halveksivaa käytöstä itseäsi kohtaan se vain huononee.

Kerro vaikka ensiksi äidillesi ja miettikää yhdessä mitä voitte tehdä. Kouluhan ei ole hoitanut asiaa kuntoon, vaikka ovat olleet siitä tietoisia. Nyt on aika ottaa järeämmät keinot käyttöön.
Mä en ymmärrä miks kiusatut ei tee rikosilmoitusta poliisille pahoipitelystä kunnian loukkauksesta yms. Rikoslaki se koskee lapsiakin vanhemmat vain on enempi vastuussa! Ei sinne poliisiasemalle tarvi mennä itkeen mitään kiusaamista vaan pahoinpitelyä tai kunnianloukkausta kunhan on vaan kunnon todisteet mustaa valkoisella ja valvontakameran kuvaa.
Kyllä, koulun aikuisille kertominen on tärkeää. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, kuten edellinen sanoikin, ettet alistu ja tee itsestäsi helppoa uhria. Usko itseesi, sillä SINUSSA ITSESSÄSI EI OLE MITÄÄN VIKAA, vika on 100 % kiusaajissa. On heidän oma vikansa jos he eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet.

Mikäli koulun aikuiset eivät kuitenkaan saa tilannetta kuriin (näin tuntuu käyvän valitettavan usein), niin on parasta vaihtaa koulua. Periaattellisesti se on tietenkin väärin, sillä kiusaajien niiden pitäisi joutua vaihtamaan koulua, ei kiusatun. Mutta käytännössä näin ei käy kai juuri koskaan. Uudessa koulussa, jossa kukaan ei tunne sinua, voisit saada kokonaan uuden alun. Paitsi sitten jos nuo kiusaajasi ovat jo ehtineet pilata maineesi koko paikkakunnalla, niin että jokainen '''''tietää'''', kuinka ''''ällöttävä'''' olet, jolloin tilanne on ihan helvetin, helvetin paha.

Silloin ainoiksi vaihtoehtoiksi jäävät vain saada kiusaaminen jollakin ihmeen keinolla loppumaan, mikä on tuossa vaiheessa jo aivan järkyttävän vaikeaa, tai sitten vain muuttaa pois paikkakunnalta.

Mutta kaikkein tärkeintä on uskoa itseensä, ei kiusaajiin. Miksi he muuten sinua kiusaavat, onko sinulle mitään aavistusta?
Kiusaaminen on kyllä syvältä. Kerran poikaani kiusattiin kaupanpihalla satuinpa sillon juuri kauppaan ja pidin kiusaajille pitkän saarnan.........
En tiedä miksi minua kiusataan...olen ilmeisesti vain ällöttävä, koska en tykkää meikata kauhean usein kuten kaikki muut ikäiseni pissikset, enkä ole hirveän rohkea puhumaan luokassa kuten muut. En minäkään nauti sen pojan seurasta yhtään. Hänellä on ilmeisesti ollut itsellä vaikeuksia taustalla. Kiusaaminen ei ole jokapäiväistä, sitä on noin kerran pari viikossa(nimittelyä, vihjailua ym. henkistä).

Kerroin siis äidilleni asiasta kerran. Sanoin ettei saa vielä soittaa opettajille vaan kerron itse kun tilanteeseen täytyy puuttua. Äitini soitti silti seuraavana päivänä opettajalle. Opettaja otti pojan puhutteluun ja paljasti hänelle "kuka oli kannellut". Hän oli kai tarkkaanottaen sanonut näin: -Oletko nimitellyt tai kiusannut tätä tyyppiä? Siitä poika arvasi että "minä olin kannellut" ja tilanne vain paheni. En enää kerro äidille.
Ihan kauheaa tuo. . .äitisi selvästikin välittää sinusta todella paljon. Hän varmastikin ajatteli että parempi näin, että kiusaaminen saadaan mahdollisimman pian loppumaan, mutta siitä olikin sitten vain haittaa.

Miten helvetissä ne on koulussa niin avuttomia? Tuntuu että missään ei koulun aikuiset saa enää kiusaamista loppumaan, kun näitä kiusattujen tarinoita lukee. Niin kuin tuokin - otetaan vain kerran ns. '''''puhutteluun'''' ja sitten tilanne vain pahenee.

Ehdotan että kysyt nyt joltain noista kiusaajistasi ihan suoraan, että miksi he sinua kiusaavat. Siis nimenomaan yhdeltä heistä, silloin kun hän on yksin, sillä yhdessä kiusaajat (tai nuoret yleensäkin) harvoin ajattelevat omilla aivoillaan.
Et varmasti ole ällöttävä! Tuo kauneus ja rumuus on yläasteiässä jotakin muuta kuin ulkonäköasia: siellä puhutaan todellisuudessa siitä, miten suosittu on, eikä ulkonäöstä. Sinä olet nyt joidenkin silmätikkuna.

Juttele nyt jollekin siellä koulussa kuitenkin. Eikö joku vaikuta sellaiselta, jolle voisi puhua? Onko koulussasi jotain tukioppilaita tms? Voisiko heiltä saada tukea?

Jos ensimmäisellä kerralla koit, että opettajalle kertomisesta ei ollut hyötyä, niin kannattaa silti jatkaa. Ota asia esiin niin kauan, että tilanne paranee. Ei sinun tarvitse sietää tuollaista kohtelua. Sinulla on yhtä suuri oikeus olla rauhassa kuin kaikilla muillakin.

Pidä puolesi ja pidä huolta itsestäsi!

T. Eija ja Miio
Jyväskylän nettisaapas
'''''''Et varmasti ole ällöttävä! Tuo kauneus ja rumuus on yläasteiässä jotakin muuta kuin ulkonäköasia: siellä puhutaan todellisuudessa siitä, miten suosittu on, eikä ulkonäöstä. Sinä olet nyt joidenkin silmätikkuna.'''''

Aivan. Yläastaiässä vain suurin osa nuorista tuntuu olevan niin tyhmiä ja avuttomia, ettei heillä ole lainkaan omaa mielipidettä vaan he vain menevät sen massan mukana, joka taas kulkee suosituimpien oppilaiden mukana. Ja aivan samoin ala-asteella.

Ja avutonsyrjitty: joo puhu vaan vieläkin niille aikuisille, kerro oikein kunnolla, juurta jaksaen koko tilanteesi. Selitä kaikki mahdollisimman tarkasti, jos he sitten ymmärtäisivät. Mutta suosittelen lisäksi myös tuota yhdelle kiusaajalle puhumista kahden kesken.
Kiitoksia avusta. ja nimim. netti.saapas, koulussamme on tukioppilaita, mutta ongelma on siinä, että he ovat kaikki kiusaajan jengissä tai hänen tuttujaan.
mites tilanne nyt? Onko helpottunu? Toivon vaan sulle tosi paljon voimia. Jaksa!
Nollatoleranssista kiusaamisen suhteen on puhuttu päättäjien suulla pitkään.Sen pitäisi näkyä koulun henkilökunnan joka tasolla,opettajista,vahtimestarista,keittäjistä rehtoreihin.Jos heillä ei aika riitä tehtävien hoitoon tai halua kehittää nykyistä on aika kokeilla uutta.Esim: otetaan mukaan työttömiä.vapaaehtoisia ja eläkeläisiä välituntivalvojiksi.käytäväavustajiaksi ja kotimatkalle risteyksiin "tikkarimieheksi/naiseksi.Tulisi samalla turvattua koulun ja kodin välinen yhteys.
SIIS NY vittu RYHDISTÄYDYT, OTAT PESIKSEN JA NÄYTÄ NIILLE KAAPIN PAIKKA, se on luokan vieressä.
Minusta voisit hyvin ottaa yhteyttä paikkakuntasi sovittelutoimistoon. Ne hoitavat asian eteenpäin. Siitä ei aiheudu Sinulle, eikä muillekaan vaikeuksia, ja kaikki on täysin maksutonta. Yhteystiedot löydät netistä.
Mua ollaan kiusattu jo kauan jopa niin pahasti että masennuin
eikä se ole pelkkä syy miks masennuin siihen on monta eri juttuu
Nyt mua ei niin pahasti TÄLLÄ HETKELLÄ VIELÄ syrjitä meinaan olin
kolme kuukautta yksin koulussa seisoin vain tolpilla yksin . Sain
opettajalta
kahen viikon jälkeen ku olin ollu yksin sellasen lapun että mun pitäisin
mennä kuraattorille
en alus tienny miks mut sit se kuraattori sano että mä oon
masentuneen
olonen ku en puhunu paljoo tai hymyilly/nauranu vaikka muut nauro
luokas
tai mitään sit vahemmatki ihmetteli kui olin noi outo ja sano taino kysy
että
ootko masentunut tai jotain ku et puhu tai tee mitään ilmeitä kuin
ennen
ja ainii yks syy oli siihen ku yks mun bff muutti turkuun nii masennuin
seki
masentu ja kaikkee oon sen jälkeen viillelly ja kaikkee mua pidetään
hulluna
ku viiltelen . Sitku iskä näki nää se rages nii *** ja katto google haust
viiltojen kuvii ja puristi täysii mun kättä samanl ku oli nii huolestunu ku
näki
ne mun kädes ja sitse kysy miks teet tollast Huus* .D :P sanoin et en tiiä
sit sain kovat raget ja kaikkee ja konekkiellon :P . Nyt en pysty
lopettamaan
viiltelyä ku se tekeee jotenki rauhallisen olon ku on vihanen enkä viittis
kertoo iskälle koska se vois laiitaa mut vaik vuodeks kotiarestiin tai
johonki
sairaalaan ;_;

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

 /   /  / Syrjiminen koulussa

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku
Väylä

Kysy ja keskustele VÄYLÄllä

RIKU tiistaisin 17.00 - 19.00
Tietoa, neuvoa ja tukea rikosuhriasioissa.

Nuorten EXIT keskiviikkoisin 17.00 - 19.00
Tukea ja tietoa omista rajoista ja seksuaalisesta kaltoinkohtelusta.

RIKU EXIT-hanke
EXIT-hanke

Onko aikuinen yrittänyt ostaa sinulta tai kaveriltasi seksipalveluita?

Katso video



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta