Yksinäisten liikuntaharrastukset

Himolaskettelija

Olen tässä jo noin vuoden päivät pohdiskellut, että mitä yksinäiset ihmiset harrastava?. Merkille olen laittanut sen, että usein kaikilla on ystävä/ystäviä mukana niin salilla, kuntopolulla kuin laskettelukeskuksissakin. Varsinkin jälkimmäisenä mainitsemani harrastus on sellainen, jota ei valitettavasti yksin juurikaan harrasteta (Kaikilla nuorilla on aina joku ystävä/ystäviä matkassa).
Muutenkin on vaikea aloittaa tai mennä mukaan sellaiseen harrastukseen, josta ei kaikkea oleellista tiedäkään heti, esimerkiksi suuri juoksutapahtuma, jossa on jo muutenkin sitä porukkaa paljon ja ei oo kaveria, jolta kysellä informaatiota Tuntemattomille kun ei viitsi itseä nolata jos onkin kysymys, joka varmasti pitäisi heidän mielestään jo tietää; olethan kerta mukaan tällaiseen jo lähtenyt..


Mutta laskettelu, joka on vieläpä rakkain harrastusmuotoni, olisi erittäin mahtavaa saada joka talviseksi harrastuksekseni. Viimeksi jolloin olen päässyt rinteeseen oli maaliskuussa 2011 (!!!) ( Olin entisen ystäväni kanssa reissussa Lapissa) Tämä repii sisintäni erittäin paljon kun olisi kova hinku päästä laskettelemaan, mutta yksin se on vaikeaa kun ei ole omaa autoa ja näin ollen tavaran säilytyskin on aika *ittumaista, vaikka onhan siellä säilytystilat, mutta silti.

Aikomukseni on nyt tulevana lauantaina lähteä Pohjoiseen laskemaan, mutta saa nähdä jääkö vain pelkäksi haaveeksi ja tänäkään vuonna rinteeseen pääse :(

15

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Himolaskettelija

      Tarkennan, että jos päätän lähteä niin joutuu bussilla matkustamaan ja vieläpä yksin...

    • kova harastaja

      Harastan kalian juontia ja bitsan syöntiä paitsi jos olen nukumasa

    • Mie käyn kuntosalilla. Eilen meni 3 tuntii siel ja tänään pari tuntii. 5-6 kertaa viikos käyn salilla. Käyn yleensä aamuisin salilla kun ei siel ole niin paljoo porukkaa silloin.

    • paljonkos on aloittajalla ikää ja ooks talmaan menos?

    • Itse runkkaan

      Käsin ja fleshlightilla, hyvin pysyy kunnossa.

    • errerere

      harrastukseni pyörii paljon koirani ympärillä... ulkoilua, lenkkeilyä ja koirapuistossa koiran kanssa leikkimistä.

    • fdsfds

      Laskettelu oli myös oma rakkain harrastukseni vuosien ajan mutta ilman ystäviä se kävi todella tylsäksi vaikka alussa olikin kivaa. Nyt ei tosin ole enää edes autoa ja suksiakaan :(

    • yksinäinen mies.

      minä en harrasta mitään. Miksi harrastaisin kun en saa siltin ystäviä tai tyttöystävää.

    • pystyy tai sit ei....

      Juoksua ja koirien kanssa treenaamista. Ajoittain iskee into mennä jyrsijöiden kanssa näyttelyihin ja juttelemaan harrastajien kanssa. Eläinharrastuksen parissa on enemmistö tuttavista ja loput menee koristeena fb:ssa kun ei ole oikein mitään puhuttavaa..
      Nyt en ole jaksanut ottaa kontaktia tai puurtaa... Lääkäri puhuu kaamoksesta ja d-vitamiinien vaikutuksesta mieleen. Onko moni kokeilut noita vitskuja näin pimeän aikaan tai yleisesti? :p

    • a18plus6

      Kuntosalia, lenkkeilyä ja pyöräilyä, ne ovat sellaisten harrastusten joukossa mitä voi tehdä yksinäisenäkin. Kukaan ei kuntosalilla kummastele yksinäistä, yksinhän siellä muutkin ovat. Opiskelu kansalaisopistossa / aikuislukiossa jne "sopii" myös yksinäiselle.

      Joskin minun mielestäni kannattaa harrastaa sitä mistä itse tykkää, ja olla välittämättä siitä onko se "hyväksyttävää" yksinäiselle vaiko ei. Voihan sieltä harrastuksesta sitten löytää samanmielisiä kavereiksi.

    • liikkuja4

      Kuntosalia itsekin harrastan. Se on oikeastaan harrastus, jossa yksinäisyydestä on vain "hyötyä"; viikon treeniohjelman noudattaminen onnistuu hyvin, kun vapaa-ajalla ei pahemmin muita menoja ole. Ihan kiva myös omaan tahtiin ja omien voimien mukaan sitä rautaa nostaa.

      Talvella tulee myös kaikessa yksinäisyydessä hiihdettyä metsissä. Kesällä taas on tapana lenkkeillä samoissa ympyröissä.

    • väsyttää

      Olisihan se mukavaa käydä taas pitkästä aikaa laskettelemassa. Edellisestä kerrasta on varmaan kohta 10 vuotta... Ei ole laskettelukaveria joten eipä sinne kehtaa yksinään lähteä. Lasketteluvermeetkin olisi täysin uusittavissa.

    • exskimbaaja

      Mulla taitaa olla viimeisestä käynnistä rinteessä mutkamäenlaskua
      harrastamassa jo yli 20 vuotta. Sama juttu jo silloin, mitä siellä yksin
      tekee, alkaa vaan maistua puulle.
      Onkohan sekin taito muuten semmoinen niin kuin pyörällä ajo tai
      uiminen, kerran kun opit niin muistat lopun ikäs.
      Vieläköhän tuo edes menis vanhasta muistista?
      No tämä talvi alkaa olla jo pulkassa, kesää kohti taas.
      Sitten saahaan vääntää juttua edellisestä uintireissusta milloin.

    • 7km-13km...

      harrastan pitkiä kävelylenkkejä,yksin...

    • entinen skimbaaja

      Mä muuten olen koittanut kehittää aivan omanlaiseni tavan liikkua
      tässä viime aikoina, juoksukävelyhyppely sauvan tapaisten kanssa,
      en ole koskaan nähnyt kenenkään vielä suorittavan kuntoilua tällä
      tavalla, on erittäin tehokasta enkä ainakaan vielä ole onnistunut
      itseäni sillä sairauskohtaukseenkaan asti rääkkäämään.

      Yritin yhdistää siihen luisteluhiihdosta jotain yläkropan kuormittamista
      ynnä muuta mukaan. Jos en onnistu itseäni rampauttamaan sillä
      keskipitkällä aikavälillä, saatanpa alkaa mainostamaan sitä
      laajemmallekin. On tehokasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe