SDP -vetoinen VALTUUSTO KOROTTI PALKKIOITAAN

velkakello.fi

Tämä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta, tämä on edesvastuuttomuutta.

Kaupunki velkaantuu, samoin valtio.

Ja tälläisenä aikana; SDP-vetoinen kaupunginvaltuusto näyttää huonoa esimerkkiä ja nostaa palkkioitaan.

Juuri päinvastainen veto kuin Presidentti Sauli Niinistön palkka-ale.

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston suurin puoluelauma on vuosina 2013-2016 Suomen Sosialidemokraattinen puolue, SDP.

Valitettavasti ja tilanne on perin huono.

Esimerkiksi jokaisen viisihenkisen Lappeenrantalaisperheen nimissä on otettu jo reilusti yli 100 000 euroa julkisen sektorin velkaa (kaupunki & valtio.)

http://www.lappeenranta.fi/Suomeksi/Palvelut/Paatoksenteko/Kaupunginvaltuusto.iw3

40

883

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Come on!

      Näin virkamiehet tienaavat Lappeenrannassa

      Lappeenrannan kaupunki maksaa eniten palkkaa kaupunginjohtaja Kimmo Jarvalle. Hänen palkkansa on yhteensä 12 201 euroa.

      Kari Korkiakoski, apulaiskaupunginjohtaja, 10 399 euroa kuukaudessa

      Jussi Salo, tekninen johtaja, 7 681 euroa

      Juha Willberg, kaupunginsihteeri, 7567 euroa

      Olli Naukkarinen, strategia- ja rahoitusjohtaja, 7 200 euroa

      Pasi Leimi, tuotantojohtaja, 6 974 euroa

      Tuija Willberg, kasvatus- ja opetustoimen johtaja, 6 610 euroa

      Erkki Hokkanen, pelastusjohtaja, 6 422 euroa

      Päivi Savilampi, henkilöstöjohtaja, 6 178 euroa

      Tuija Ahonen, talousjohtaja, 6 169 euroa

      Päivi Ahonen, palvelujohtaja, 6 134 euroa

      Mari Routti, perusopetusjohtaja, 5 987

      Alina Kujansivu, 2. kaupunginsihteeri, viestintäjohtaja 5 974 euroa

      Jost tätä nyt pitää jotenkin kommentoida niin se tulee tässä: ei voi olla totta!

      http://www.imatralainen.fi/artikkeli/134672-nain-virkamiehet-tienaavat-lappeenrannassa-karjessa-kaupunginjohtaja

      • l.helmiina

        Iloinen veronmaksajamummo ( 920 e kk) kiittää ja kumartaa syvään ylemmän euromäärän "ansaitsevia".


      • Miksi heille?

        Willbergin pariskunta siis saa MEIDÄN verorahojamme yhteensä 14177 euroa kuukaudessa.


      • Fy fan

        Kaiken lisäksi yksikään näistä tai muista vastaavista henkilöistä ei tee tuottavaa työtä,vaan ovat presidenttimme mainitsemia oleskeluyhteiskunnan siivellä oleskelijoita.Lisäksi mm.nämä ovat päättämässä kun yhteisiä rahoja syydetään järjettömiin kohteisiin kuten teatteritaloon tai kaupungintalon laajennukseen.Toisten rahoilla on helppo luoda itselle ja kamraatille mukava oleskeluyhteiskunnan oleskelupaikka.


      • lee arvin

        noi pitäs kaikki viedä saunan taakse...


      • Unohdit TAS suorituk
        Miksi heille? kirjoitti:

        Willbergin pariskunta siis saa MEIDÄN verorahojamme yhteensä 14177 euroa kuukaudessa.

        Kuule eihän se todellakaan tuohon jää, kerro se vähintään 1,7 kertaiseksi niin ollaan edes lähellä kokonaiskustannuksia, (TAS suoritukset) eli Willbergin pariskunta maksaa veronmaksajille vuodessa vähintään: 290000 EUROA vuodessa ja lomarat nostaa tuon summan reilusti yli kolmensadantuhannen euron ylläpitokulut (huoneet,sähkö,edustus,koulutus,jne...)

        Kaupunginjohtaja maksaa veronmaksajille vähintään 250000 EUROA vuodessa ja tässä ei ole edes lomarahoja mukana mitkä nostaa summan yli kolmensadantuhannen euron kaikki muu

        Eli nämä kolme marjaa yhteensä reilusti yli 600 000 EUROA

        Julkishallinnon keisarit ja keisarinnat jytää


      • Herätys!

        Veronmaksajia on järkytetty!!

        Käsittämättömiä palkkoja maksetaan verorahoillamme. Vielä noiden palkkojen lisäksi nuo saavat kokouspalkkioita ja muita etuja joka kuukausi. Tuossa listassa on vain ns."jäävuoren huippu". Paljon on muuta henkilökuntaa myös ylipalkattuna kaupungilla.


      • konssultti

        Lappeenrannan kaupungin ostettava konsulttiapua Jari Sarasvuolta, joka saa kaupungin "uuteen liitoon".


      • Eläkepäivät

        Mutta mitä tehdä tämän hyvävelitörkeyden muuttamiseksi? Taitaa olla ainoa keino muuttaa pois tästä venäläiskaupungista. Nyt kun siihen vihdoin on mahdollisuus.


      • Jo riittää
        konssultti kirjoitti:

        Lappeenrannan kaupungin ostettava konsulttiapua Jari Sarasvuolta, joka saa kaupungin "uuteen liitoon".

        Sarasvuo on yhtä paha kuppaaja, kuin täkäläinen hyväveliverkosto.


      • Aletaan vaatia
        Eläkepäivät kirjoitti:

        Mutta mitä tehdä tämän hyvävelitörkeyden muuttamiseksi? Taitaa olla ainoa keino muuttaa pois tästä venäläiskaupungista. Nyt kun siihen vihdoin on mahdollisuus.

        Ei anneta periksi. Tämä julkinen kirjoittelu näistä törkeistä verkostoista vaikuttaa jossain vaiheessa. Puhutaan asioista julkisesti siellä missä liikumme. Tämä on pieni kaupunki ja täällä saa kyllä asiat suuren enemmistön tietoon ihan puhumalla reilusti epäkohdista. Torilla ja kaduilla, kahviloissa, missä nyt ihmisiä kohtaatte. Nyt ei enää pidetä suuta kiinni vaan puhutaan ja kirjoitetaan.

        Aletaan hyvät ihmiset myös vaatia asiallista kohtelua asioidessamme virastoissa yms. Paljon saa nykyisin aivan ala-arvoista kohtelua julkisella puolella. Se täytyy muuttaa. Vaatimalla saa asiat muuttumaan.


      • Missä työmoraali

        Katsokaapa ohjelma Pelastetaan duunit.
        http://areena.yle.fi/?q=Pelastetaan duunit&media=video

        Tällaista on todellinen työnteko. Se on todellakin vastuunottamista, itsensä "likoon" laittamista, kovaa puurtamista, ahkeruutta, pitkää työpäivää ja hyvää työmoraalia. Siitä huolimatta yrityksissä joudutaan lomauttamaan jopa puoleksi vuodeksi henkilökunta, mutta kaupungilla ei voida lomauttaa edes muutamaksi viikoksi. Missä on kaupungin työntekijöiden vastuu ja työmoraali?

        Julkisen sektorin työ on pekkää leikkiä ja verorahojen tuhlausta.


      • Vain hyväosaisille
        Herätys! kirjoitti:

        Veronmaksajia on järkytetty!!

        Käsittämättömiä palkkoja maksetaan verorahoillamme. Vielä noiden palkkojen lisäksi nuo saavat kokouspalkkioita ja muita etuja joka kuukausi. Tuossa listassa on vain ns."jäävuoren huippu". Paljon on muuta henkilökuntaa myös ylipalkattuna kaupungilla.

        Lappeenrannan Uutisissa oli juttu kokouspalkkioista. Monet saavat kokouspalkkioina sen summan, mitä pienipalkkainen hankkii koko vuodessa tekemällä joka päivä raskasta työtä. Kohtuuttomat ovat korvaukset mutta minkäs teet. Rahaa riittää näköjään kaupungin kassassa jaettavaksi etenkin hyväosaisille.


      • 10 000 € säästö
        Vain hyväosaisille kirjoitti:

        Lappeenrannan Uutisissa oli juttu kokouspalkkioista. Monet saavat kokouspalkkioina sen summan, mitä pienipalkkainen hankkii koko vuodessa tekemällä joka päivä raskasta työtä. Kohtuuttomat ovat korvaukset mutta minkäs teet. Rahaa riittää näköjään kaupungin kassassa jaettavaksi etenkin hyväosaisille.

        Nyt kuulemma vähentävät valtuuston kokouksia yhdellä tänä vuonna. Siitä tulee 10 000 euron säästöt. Hyvä sekin mutta paljon muitakin säästötoimia pitää tehdä. Ilmaisia lounaita on joka tapauksessa liikaa.


      • 3+7
        konssultti kirjoitti:

        Lappeenrannan kaupungin ostettava konsulttiapua Jari Sarasvuolta, joka saa kaupungin "uuteen liitoon".

        Lappeenranta-seminaarissa kävi 14.8. professori Pekka Himanen pitämässä luennon. Ehkäpä hän antoi hyviä ehdotuksia siihen, miten kunta saadaan "uuteen liitoon".


      • Missä säästöt

        Montakohan tonnia palkat ovat nousseet parissa vuodessa. Nyt on rahaa maksaa kunnon palkat, kun Lappeenranta on Suomen kallein kaupunki. Kaikkia maksuja on korotettu huimasti. Kaikkein kalleinta lappeenrannassa on asua kerrostalokaksiossa.

        Lopettakaa jo tämä veronmaksajien ruoskiminen ja alkakaa säästää edes jossain. Palkkojen leikkaus olisi hyvä säästökohde.


    • This Time

      Suomeen ja varsinkin Lappeenrantaan on nopeasti syntynyt kaksi aivan eri leiriä.

      Toinen vetää kaikki yhteiskunnan edut kertaa 10 ja toinen...
      pakotetaan kärsimään yhteiskunnan kääntöpuolesta...

      x 10.

      Mitä sitten tästä kahtiajaosta, eriarvoisuuden railosta oikein seuraa?

      Se jää nähtäväksi.

    • Johan on palkat

      Hurjia ovat palkat. Monilla työ on pelkkää pientä puuhastelua ja ajanvietettä, mutta palkka on kuitenkin suuren suuri.
      Eikös näillä kaikilla ole omat sihteerit ja muu hovi ympärillään. Myös autoetu on varmasti aika monella ja ainakin kaupunginjohtajalla jopa oma autonkuljettaja.
      Me maksamme kaikkien palkat ja muut edut. Tuntuu ihan epätodelliselta, että meillä on varaa pitää näin paljon elätettäviä kaupungin johdossa.

      Demarit ja kokoomus eivät enää nauti luottamustani. Eiköhän olisi aika vaihtaa päättäjät seuraavissa vaaleissa.

    • Mielipide Mattilasta

      Kyllä he ovat palkkansa ansainneet joten suut suppuun.
      Varsinkin kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja ovat suuren työmäärän vuoksi jopa palkkakuopassa.
      Oliko se viime viikolla kun oli kaupungilla "avoimet ovet"- tapahtuma, silloin huomasi esim Jarvan kiireet ja työtaakan. Eipä sitä moni kestäisi.
      En usko että monikaan kaupunkilainen pahastuisi vaikka kaupunginjohtajien palkat olisivat jossain 20000e tienoilla, kyllä hyvästä työstä kannattaa maksaa.

      • Nostetaan palkkaa

        Jos kaupunginjohtaja saisi palkkaa 20 000 euroa/kk, hänen palkkansa olisi suurin palkka, mitä kaupunginjohtajille suomessa maksetaan. Palkka ohittaisi kirkkaasti mm. Helsingin, Espoon sekä muiden isojen kaupunkien johtajien palkat. No, täällä varmaan olisi siihen vara koska "mielipide Mattilasta" niin kirjoittaa. Minä kun luulin että Lappeenrannassa olisi vähän pulaa rahasta, mutta ei kai sitten.


    • Vai 20 000€/kk

      Heh, heh, taidat olla jonkun suojatyössä olevan puoliso tai sukulainen kun tuollaisia kirjoitat. Vai huomasit ihan kaupunginjohtajan kiireen ja työtaakan kun oli avoimet ovet- tapahtuma. Kuule, kyllä ne kiireet on aivan itse aiheutettuja. Kaupunginjohtajan ym. viranhoitoon kun kuuluu juosta vaikka mihin "kissanristiäisiin". Heidän pitää esittää niin kiireistä ja tärkeää, vaikka työ on mitä helpointa ajanvietettä. Julkisen sektorin työnteko hallinnossa ja virastoissa on yhtä teatteria, se on tiedetty aina. Eikös niitä vitsejäkin ole vaikka kuinka paljon siitä kun ollaan "töissä" kaupungilla.

    • Kaupunginvaltuusto

      Tänään on kaupunginvaltuuston kokous. Toivottavasti pääsevät yhteisymmärrykseen säästöistä. Pahoin vaan pelkään, että mitään suuria säästöjä ei vieläkään saada aikaan. Paperille ehkä kirjataan taas jotain, mutta käytännössä unohdetaan, mitä tuli sovittua. Pelkkä teksti kun ei säästä mitään, todelliset teot ainoastaan.

    • Hyvä Kimmo Heinonen!

      Minä katson juuri nyt netin kautta kaupunginvaltuuston kokousta. Täytyy sanoa, että ainut, joka teki positiivisen vaikutuksen esiintymisellään, on perussuomalaisten Kimmo Heinonen. Hänellä oli hyviä konkreettisia ehdotuksia säästökohteista. Teknisen toimen töissä voitaisiin varmasti säästää miljoonia, kun tehtäisiin itse ne työt mitkä nyt teetetään konsulteilla. Myös kaupunginorkesteri ja teatteri olisi hyvä saada tuottamaan jotain lipputuloilla. Tulosvastuuta johtajille!

      Kouluasioista riittää näköjään puhetta paljon. Mielenkiintoista nähdä mitä päätöksiä lakkauttamisista tehdään, vai tehdäänkö mitään.

      Kyllä valtuusto kaipaa uusia raikkaita tuulia ja ajatuksia eli uusia valtuutettuja. On jo tylsä katsella noita samoja naamoja vuosikymmenestä toiseen. Samat ihmiset ovat istuneet päättävissä elimissä kymmeniä vuosia ja tähän on tultu. Hallintoa ja muutakin henkilöstöä on paisuteltu kuin pullataikinaa. Demarit, kokoomus ja keskusta ovat tehneet sataprosenttisesti kaikki päätökset lappeenrannassa. Toivottavasti tulevaisuudessa valta vaihtuu jo seuraavissa kunnallisvaaleissa.

      • ihmettelen vaan

        Todella huonoa esimerkkiä valtuustolta nykyisessä taloustilanteessa tuo alkuvuoden 2013 kokouspalkkioiden korotus.


      • Ansionmenetyskorvaus
        ihmettelen vaan kirjoitti:

        Todella huonoa esimerkkiä valtuustolta nykyisessä taloustilanteessa tuo alkuvuoden 2013 kokouspalkkioiden korotus.

        Kaiken kukkuraksi kuntasektorin työntekijät saavat kokouspalkkion lisäksi ANSIONMENETYSKORVAUKSEN silloin, kun työaika menee luottamustehtävissä tai muissa kokouksissa. Käsittämätöntä, en edes tiennyt tästä mutta perjantain Etelä-saimaassa oli Tuomas Telkän kirjoitus, josta asia selvisi. Aivan hullua, että ihmiset jotka saavat muutenkin aivan huikeita palkkoja, saavat vielä tuollaisia ylimääräisiä korvauksia siitä että hautovat kankkujaan kaikenmaailman turhanpäiväisissä kokouksissa. Tässä on todellinen ja aiheellinen säästökohde.
        Nyt alan ymmärtää sitä ylimielistä ja mahtavaa käytöstä kuntapäättäjiltä, koska heille annetaan ymmärtää että heille ihan oikeasti kuuluu joka asiasta korvaus, vaikka eivät tee yhtään mitään. Todellisuudentaju on hämärtynyt todella monelta eikä se ole ihme.


      • Kiitos Persut

        Kiitos puheenvuorostasi valtuuston kokouksessa 17.2. Kimmo Heinonen! Puhuit taas niin asiaa. Paljastit sen mitä kaupunki tekee hyvä veli-systeemillä eli tuhlaa valtavasti verorahoja. Rahaa laitetaan kaikkeen turhaan niin, että valtuutetut eivät pääse vaikuttamaan asiaan. Sinä osaat tiivistää hyvin asiat ja myös esittää ne selkeästi. Myös Ilpo Heltimoinen piti hyvän puheen.
        Hyvä Perussuomalaiset! Te olette saaneet aikaan sen, että valtuustossa muutkin alkavat herätä vaatimaan julkiseksi kaupungin toimia, esim. hankintojen valmistelua.

        M-L Vesterisen puhe oli tyypillistä demarihöttöä. Hän näki hyväksi sen, että maahanmuuttajille on tehty kalliita kotouttamistoimia ja maahanmuuttajat ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Hei, jos meille tulee työpaikkoja ainoastaan mamujen johdosta, kyllä silloin on huonosti asiat. Panos/tuotossuhde ei varmasti ole plussalla noissa hankkeissa. Eikö työpaikkoja pidä ensisijaisesti saada työttömänä oleville sekä muille työpaikkaa etsivälle (nuorille, opiskelijoille) kantaväestölle.


      • 1.6. Etelä-Saimaa
        Kiitos Persut kirjoitti:

        Kiitos puheenvuorostasi valtuuston kokouksessa 17.2. Kimmo Heinonen! Puhuit taas niin asiaa. Paljastit sen mitä kaupunki tekee hyvä veli-systeemillä eli tuhlaa valtavasti verorahoja. Rahaa laitetaan kaikkeen turhaan niin, että valtuutetut eivät pääse vaikuttamaan asiaan. Sinä osaat tiivistää hyvin asiat ja myös esittää ne selkeästi. Myös Ilpo Heltimoinen piti hyvän puheen.
        Hyvä Perussuomalaiset! Te olette saaneet aikaan sen, että valtuustossa muutkin alkavat herätä vaatimaan julkiseksi kaupungin toimia, esim. hankintojen valmistelua.

        M-L Vesterisen puhe oli tyypillistä demarihöttöä. Hän näki hyväksi sen, että maahanmuuttajille on tehty kalliita kotouttamistoimia ja maahanmuuttajat ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Hei, jos meille tulee työpaikkoja ainoastaan mamujen johdosta, kyllä silloin on huonosti asiat. Panos/tuotossuhde ei varmasti ole plussalla noissa hankkeissa. Eikö työpaikkoja pidä ensisijaisesti saada työttömänä oleville sekä muille työpaikkaa etsivälle (nuorille, opiskelijoille) kantaväestölle.

        Todellakin ainoastaan tämän mamutuksen seurauksena nykyisin syntyy työpaikkoja. Tänään Etelä-Saimaassa haetaan ilmoituksella Konnunsuon vastaanottokeskukseen 19 ohjaajaa ja yhtä sairaanhoitajaa. Kyllä hyvin pyyhkii valtiolla, ei ole rahapula kun on vara palkata valtavat määrät henkilökuntaa auttamaan maahanmuuttajia. Heille tarvitaan ohjaajia, tulkkeja, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä yms. paljon ja rahaa löytyy. Tuntuu siltä, että piikki on auki maahanmuuttajien kustannuksiin, vaikka kaikkeen muuhun tarpeelliseen piikki on nykyisin kiinni. Ei tunnu kivalta oman maan kansalaisia kohtaan.


    • Ei naurata ei

      Nuo palkat mitkä on ketjun alkupäässä, ovat jo vanhoja lukuja. Palkankorotuksia on tullut tuon ajan jälkeen ja lisää tulee. Hyvä kun tavalliset, köyhät kuntalaiset näkevät, mitä ryöstöpalkkapolitiikkaa Lappeenrannassa harjoitetaan. Palkan lisäksi kun monet saavat vielä muita etuja ja ns. "ilmaisia lounaita", ei kyllä tavallista pienipalkkaista veronmaksajaa naurata yhtään.

    • Ylen kysely

      No nyt se on oikein tutkittu asia, että Lappeenrannan kaupunginjohtaja saa korkeinta palkkaa mitä kaupunginjohtajille maksetaan. Katsokaa linkki ylen sivulle. Kaupunginjohtajien keskipalkka on 7000 euroa/kk, joten täällä melkein kaikki hallinnossa olevat esimiehet saavat yli tuon summan. Lappeenrannassa päättäjät ovat todellakin kadottaneet kosketuksen todelliseen elämään, koska on suostuttu maksamaan noin suuria palkkoja.

      http://yle.fi/uutiset/huippupalkkaista_eliittia_vai_tyojuhtia_yle_uutiset_selvitti_kunnanjohtajien_palkat_ja_luontoisedut/6898852

    • Helppo hymyillä
    • ldldlsla

      SDP-vetoinen? Vaikka kaikki muut puolueet pisti hanttiin? ;-)

      • Voi, voi

        No ei ihan pekästään demarit ole syypäät tähän tilanteeseen. Käytännössä Lappeenrannassa kaikista asioista on päättänyt Demarit, Kokoomus ja Keskusta jo vuosikymmenet. Tähän on tultu. Kaupunki on velkaantunut valtavasti. Kaupungin henkilöstöä on lisätty ajattelematta yhtään pidemmälle rahojen riittävyyttä kun on pitänyt saada ystäville ja sukulaisille sekä muille mielistelijöille hyvät virat.


    • Wc83
      • Keva ym. syyniin

        No nyt Kevan johtaja Merja Ailus on sitten eronnut itse. Ero ei kuulemma johtunutkaan hänen saamistaan etuisuuksista vaan erilaisista väärinkäytöksistä sosiaalietujen, hankintojen ym. puitteissa. Hyvä kun joku väärin asemaansa käyttänyt eroaa. Ehkä muita vastaavia tapauksia alkaa tulla enemmän tulevaisuudessa. Ailus saa kyllä hulppean erorahan, vuoden palkan, 303 000 euroa.

        Kyllä tuo Kevan varapomon autoetukin tuntuu aivan liialliselta ja olisi siinäkin tarkistuksen paikka. Toivottavasti Kevassa puututaan vielä muidenkin työntekijöiden etuihin ja etujen väärinkäytöksiin. Nuo kaikki maksetaan myös meidän tavallisten ihmisten rahoista.


    • Hyvä uutinen

      Hei, nyt kaupunki ilmoitti että lomautuksia tulee. Toivottavasti järki voittaa ja lomauttavat ainakin kuukaudeksi suurimman osan henkilöstöstä.

      Henkilöitä lomautetaan kuulemma etenkin asiakapalvelusta, mutta varmasti muualtakin voidaan lomauttaa jos halutaan. Saavat pidemmän kesäloman, eivätkä häviä juurikaan tuloissa. Verotulot eivät riitä tällaisten suojatyöpaikkojen pitämiseen. Henkilöstövähennyksiä pitää myös tehdä, että pidemmälläkin aikavälillä tulee säästöä.

      Kuntaministeri Hanna Virkkunen sanoi telkkarissa, että Suomessa julkinen sektori on niin suuri, että se riittäisi 20 miljoonalle asukkaalle. Eli tarvitsisimme vain neljäsosan nykyisestä julkisesta hallinnosta. Paljon tehdään samoja töitä monessa paikassa. Päällekkäisyydet pitää purkaa.

    • sdp aikaansaannokset

      Suomeen on tekemässä tehty demarien 20 vuotisen hallituskausien aikana järjetön julkinen sektori (piti saada kavereille töitä vaikka perustamalla joutavia virkoja) jossa elää meidän varoilla kovalla palkalla ja kovilla eduilla loisia tekemättä käytännössä mitään palkkansa eteen, on elänyt kymmeniä vuosia.
      Helsinki on pahin, siellä istuu eniten täysin joutavia viranhaltijoita ja kaikkein parhailla eduilla sekä huikeimmilla palkoilla.

    • sdp=talouden tuho

      Demarien pitkäjänteisellä hötöllä on tuhottu työpaikat ja Suomen talous, ei ne ei ole koskaan osanneet mitään muuta kun ruinata muilta ja koittaa saada aikaan mahdollisimman paljon kateutta palkanmaksajia kohtaan, demarit on pärjänneet pelkällä katkeruus politiikalla mikä ruokkii niiden etuja kun tyhmät valehtelemalla katkeriksi saadut äänestää niitä.

    • Hyvä veli

      Olipas outoa demaripolitiikkaa Imatralla, kun valitsivat Heikki Luukkasen kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään ohi edellisten kuntavaalien äänikuningattaren Tuija Wilen-Jäppisen. Tämä on kai tyyppiesimerkki hyvä veli-systeemistä. Vain suhteilla on merkitystä, millään muulla ei. No, tästä asiasta keskustellaan nyt kiivaasti Imatralla ja tällainen teko ei varmasti nosta demareiden kannatusta.

    • Diipadaapa diipadaap

      Katselen kaupunginvaltuustonn kokousta ja ihmettelen tuota diipadaapaa. Puhutaan kyllä hyvistä asioista mutta käytännössä kaikki toimet jäävät tekemättä. Ei kaupungin virkamiehet ajattele mitään muuta kuin itseään. Heiltä puuttuu täysin eläytyminen toisten ihmisten asiaan. Saa hyvät naurut, kun katsoo vaikka demareiden puheita ja lupauksia.
      Ainut puolue mikä kantaa vastuuta asukkaista ja kaupungin tulevaisuudesta, on Perussuomalaiset.
      Myö-liikkeen Härkönen on kyllä aina humoristinen ja hänen puheita on kiva katsella.

    • Taxi Free

      Kyse ei ole tarjonnasta vaan TAX FREE -järjestelmää hyödyntämisestä.

      Tarkkaan asiaan ole nyt niin perehtynyt mutta taxfree-kaupassa ostaja maksaa ostohetkellä arvonlisäveron, mutta saa sen myöhemmin takaisin.

      Että niinkun neljäsosa Suomalaisten maksamista hinnoista pois, miltäs se tuntuisi? Erinomainen esim. uusissa, kysytyissä tuotteissa.... ja palveluissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe