Muuttaminen hometalosta pois ja irtaimiston puhdistus

kurkkukipu

Hei! Ensinnäkin olen saanut asumisterveysliitolta ohjeet irtaimiston puhdistusta varten, mutta ajattelin kysellä, jos täällä sattuisi olemaan joku jolla on ollut vastaava tilanne. Olemme muuttamassa talosta pois, jossa homekoirat ovat käyneet toteamassa hometta. Olemme asuneet reilun vuoden tässä talossa ja alusta asti olemme kärsineet erilaisista korvatulehduksista, flunssista,. päänsäryistä, oudoista allergioista. Meidän edellinenkin asunto oli melko varmasti homeessa ja olin ainoa joka rupesi siinä aiemmassa asunnossa iltaisin yskimään viimeisen vuoden aikana. Asuimme talossa lähes seitsemän vuotta. ja tässä nykyisessä ollaan asuttu yli vuosi.
No asiaan sitten eli olemme muuttamassa pois tästä ja mietinkin, että pitääkö minun siis jokaikinen palapelin nappula käyttää saunassa ja puhdistaa erittäin hyvin vai riittääkö huolellinen pyyhintä laatikon päältä? Ihmiset ovat sanoneet, että vaatteemme ei haise homeelta eikä meillä haise homeelta, joten tarviiko vaatteita silloin uusia tai käyttää saunassa eikö silitys aja saman asian? Sängyt, petivaatteet ja sohvat menevät vaihtoon. Olimme joulukuussa viikon sukuloimassa ja silloin meillä ei ollut mitään homeoireita matkan aikana vaikka nukuimme tavaroidemme kanssa samassa tilassa ja toinen lapsistamme nukkui meidän omassa matkasängyssä ( ollut meillä jo kuusi vuotta) eikä hän yskinyt yöllä kertaakaan. Kotona ollessamme hän oli yskinyt vastaavasti pinnasängyssä, jonka aiomme hävittää muuton yhteydessä. Voisiko tästä tapahtuneesta päätellä, että emme oirehdi tavaroistamme vaan ainoastaan tästä asunnosta? Homekoirat eivät merkanneet mitään meidän irtaimistoa homeiseksi, voisiko se kertoa että irtiamistomme on kunnossa?

13

5873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • home12

      Hei, pese kaikki vaatteet vähintään 60c asteessa ja mielummin kahteen kertaan. Jos teidän homeasunnossa ei ollut kosteutta, home ei päässyt ns. puremaan tekstiileihin kiinni. Homeen hajun puuttuminen ei todista mitään se kannattaa muistaa. Home on voinut itiöidä irtaimistoon ja tekstiileihin, kostealla kelillä vasta huomaatte sen. Jos lapset eivät oirehtineet voi johtua juuri siitä että olosuhteet olivat riittävän kuivat. Älkää kuitenkaan heittäytykö hysteerisiksi, tästä voi selvitä terveellä järjellä! Oliko homeasunnossa kostea ilma? esim. silloin kaikki irtaimisto (kovat huonekalut) kannattaa pyyhkiä kloritella ja antaa vaikuttaa vähän aikaa sen jälkeen hieman kostealla puhtaalla kertakäyttöliinalla. Älä käytä samaa liinaa vaan vaihda se usein uuteen! HUOM Viekää lapset hoitoon siivouksen ajaksi ja käyttäkää itse hengityssuojaimia tai kunnon tuuletus koko ajan, mitä enemmän itse altistutte toksiineille tai kemikaaleille sitä helpommin reagoitte seuraavan kerran. Jos teillä on kovia huonekaluja joissa on hyvä lakkaus pinnassa home tuskin on päässyt tekemään pesää. Kaikki muoviesineet kannattaa suosiolla heittää menemään, etenkin astiat. Muovin rakenne on onkaloinen / huokoinen ja sen puhdistaminen on käytännössä mahdotonta. Onnea matkaan ! toivottavasti ohjeista oli jotain apua!

      • onko tässä perää 60

        Kertooko joku,
        Mikä hyöty tulee siitä että pesee homeiset vaatteet 60ssä 40 sijasta.
        Tietääkseni itse pesuohjelma ei ole sen voimakkaampi.

        Onko niin että ihan oikeesti 60 astetta tuhoaa homeitiöt? ja poistaa ne vaatteista?


      • Lämpötilalisääpesutehoa

        Korkeampi lämpötila todennäköisemmin tuhoaa homeitiöitä, ja se myös poistaa tehokkaammin likaa ja hiukkasia vaatteista, joista oikeastaan lian ja hiukkasten poistaminen on käsittääkseni näistä se tärkeämpi vaihtoehto. Lämpötila on luonnollinen tapa lisätä pesutehoa. Jos haluat, niin voit vaikka joskus kokeilla pestä Allergia- ja astmaliiton hajusteettomalla pesuaineella ensin 30 C:ssä haisevan pyyhkeen muun pyykin seassa ja seuraavalla kerralla saman hajuisen 60 C:ssä tai jopa 95 C:ssä, niin huomaat eron. Huom! Peseminen pesulapun suosittelemaa lämpötilaa korkeammassa lämpötilassa on sitten omalla vastuulla!


    • kurkkukipu

      Nimenomaan lapset ovat oirehtineet tässä asunnossa, mutta ei silloin kun oltiin viikko muualla, vaikka meillä oli omia leluja ja vaatteita iso kasa mukana ja pidimme niitä samassa huoneessa missä nukuimme. Ilma ei ole kostea tässä asunnossa. Asumisterveysliitolta sanottiin, että kloritti ja muut desinfioivat aineet ovat pahasta ja paras puhdistusaine on ihan tavallinen yleispuhdistusaine.

    • hajutonko?

      Olisiko teillä mahdollisuus pakata osa irtotavaroista tiiviisti muovipusseihin ja säilyttää ensin jossain muualla. Ottaisitte sitten vähitellen niitä käyttöön niin voisitte seurata tuleeko oireita. ja jos tulee niin silloin tietäisitte mikä ne aiheutti.
      Tämä nyt vaan yhtäkkiä tuli mieleen, en tiedä onko hyvä neuvo?

    • Ei onnistu aina

      Tuhoutuiko irtaimistonne homedesinfioinnin jälkeen. Tehtiinkö siellä homeremontti irtaimistoa suojaamatta.
      http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kemikaalituotevalvonta/Ala-kasittele-hometaloa-tai-irtaimistoa-vaarallisilla-desinfiointiaineilla/

      Vie yksitellen tavarat uuteen puhtaaseen asuntoon, ne tavarat mitkä aiheuttaa selviä oireita raaka peli pois vaan.

      Voi tietenkin yhden huoneen varata tavaroille ja ovet teipata. Tai isoon häkkivarastoon ja sieltä yksitellen laatikko kerralla uuteen puhtaaseen sisälle.
      Kyllä ne tavarat mitkä ovat saastuneet pahoin niin oireita selvästi aiheuttaa sairaille. Hengitysoireita, käsissä pistelyä, kirvelyä ja sormien välissä polttelua kuin nokkoset. Silmäoireita ja kurkkuun limaisuutta. Oireet ovat yksilöllisiä ja tuskin kovin montaa samanlaista tapausta on. Terveet ei reagoi heti saastuneisiin tavaroihin tai ei ehkä koskaan. Pahoin sairastuneet jo pieniinkin määriin. En ole huomannut, että saastuneet materiaalit tartuttaisi puhtaisiin tavaroihin myrkyt. Vaatteita oli samassa kaapissa nipussa saastuneita ja uusia puhtaita. Puhtaat olen voinut pitää mutta saastuneet oli heitetävä pois. Päälle puettaessa aiheutti hengitysoireita kutinaa ja ihottumaa sekä silmäoireita.

      Olen yrittänyt pelastaa muoveja ja AV tarvikkeita kasetteja ja kaapeleita. Ei onnistunut kuin erittän harvan tavaran kohdalla. Vaatteet ja tyynyt sekä petivehkeet sänkyineen meni kaikki kaatopaikalle vaikka vaatteita pestiin ja yritettiin monia jippoja huonekaluille.

      Kolriitti puhdistusaineena on kysymysmerkki koska en saanut puhtaaksi edes sillä. Etanoli ei auttanut kuin koviin materiaaleihin lasi, käsitelty puu, metalli ja vastaavat. Muoveja ei pelastanut viinakaa. Myrkyt oli kovia ja syvällä ilmeisesti.
      UV säteily ei auttanut kaikkeen eikä pakkanen 28 tai enemmän. Ei sauna 80 astetta 4-5 t. ei kuumuuskaan. Kovasti yrittettiin. Paineilmaa tuhauteltiin pihalla ja hepa imuri. ASTE ry:n ohjeiden mukaan ja vähän toistenkin. Onnen kauppaa koko yritys kun on kunnolla pilattu irtaimisto ja sisäilmasto.

      • pH.

        Ei kai vaan sitä irtamistoa pilattu millään sisäilman desinfioivalla kemikaalisumutuksella tyyppiä PHMG/PHMB ? Tavallisesti irtamisto ja tekstiilit on melko helposti puhdistettavissa käyttökuntoon. Toisin on laita vaarallisten desinfiointikemikaalien kanssa.


      • Kurkkukipu
        pH. kirjoitti:

        Ei kai vaan sitä irtamistoa pilattu millään sisäilman desinfioivalla kemikaalisumutuksella tyyppiä PHMG/PHMB ? Tavallisesti irtamisto ja tekstiilit on melko helposti puhdistettavissa käyttökuntoon. Toisin on laita vaarallisten desinfiointikemikaalien kanssa.

        Meillä ei ole tehty mitään homedesinfiointeja eikä muita homekorjauksia. Emmekä tiedä onko seuraava asunto puhdas vai ei. Ihmettelen vaan, kun emme saaneet viikon lomallamme mitään oireita tavaroistamme ja parannuimme olemassa olevista oireista vaikka meillä oli ne tavarat siis useampi matkalaukullinen tavaraa huoneessamme. Niin siksi mietin, että irtaimistomme ei ole saastunut. Ja vaatteita voimme pitää hyvin ja kirjoja lukea.


      • Olet itse mittatikku
        Kurkkukipu kirjoitti:

        Meillä ei ole tehty mitään homedesinfiointeja eikä muita homekorjauksia. Emmekä tiedä onko seuraava asunto puhdas vai ei. Ihmettelen vaan, kun emme saaneet viikon lomallamme mitään oireita tavaroistamme ja parannuimme olemassa olevista oireista vaikka meillä oli ne tavarat siis useampi matkalaukullinen tavaraa huoneessamme. Niin siksi mietin, että irtaimistomme ei ole saastunut. Ja vaatteita voimme pitää hyvin ja kirjoja lukea.

        "Niin siksi mietin, että irtaimistomme ei ole saastunut. Ja vaatteita voimme pitää hyvin ja kirjoja lukea".

        Tuo kuulostaa hyvältä. Toivon, että saatte vielä puhtaan asunnon. Ainakin sellaisen missä ette enään oireita saa ja toipuminen voisi alkaa. Onnea tässä tarvitaan ja omaa tervettä harkintaa toimia sen mukaan miten roppa reagoi. Ihminen on se paras mittari ja vastaavaa ei ole yhdelläkään pintakosteusmittaajalla. Ei edes homedesinfiointiporukoilla.

        Tänään häkkivarastosta kaivoin yhden VHS kasetin (urheilukisoja -98) mikä oli yli kuusi vuotta ollut asunnossa mistä lähes kaikki jouduttiin heittämään pois myrkkyjen vuoksi. Oireita sain tuosta videokasetista ja pahvisesta kotelosta vieläkin. Kolme vuotta on aikaa kun saastuminen tapahtui. Monenlaisia myrkkyjä ja homeita asunnosta löytyi. Germaset Super ja MCF desinfiointien sekä otsonoinnin jälkeen terveys ja irtaimisto meni sitten lopullisesti.

        Taidat nimimerkki ( pH.) olla oikeilla jäljillä. Sanoisin, että kaikki homedesinfiointiaineet ovat kovia myrkkyjä.


      • Homeessa3
        Olet itse mittatikku kirjoitti:

        "Niin siksi mietin, että irtaimistomme ei ole saastunut. Ja vaatteita voimme pitää hyvin ja kirjoja lukea".

        Tuo kuulostaa hyvältä. Toivon, että saatte vielä puhtaan asunnon. Ainakin sellaisen missä ette enään oireita saa ja toipuminen voisi alkaa. Onnea tässä tarvitaan ja omaa tervettä harkintaa toimia sen mukaan miten roppa reagoi. Ihminen on se paras mittari ja vastaavaa ei ole yhdelläkään pintakosteusmittaajalla. Ei edes homedesinfiointiporukoilla.

        Tänään häkkivarastosta kaivoin yhden VHS kasetin (urheilukisoja -98) mikä oli yli kuusi vuotta ollut asunnossa mistä lähes kaikki jouduttiin heittämään pois myrkkyjen vuoksi. Oireita sain tuosta videokasetista ja pahvisesta kotelosta vieläkin. Kolme vuotta on aikaa kun saastuminen tapahtui. Monenlaisia myrkkyjä ja homeita asunnosta löytyi. Germaset Super ja MCF desinfiointien sekä otsonoinnin jälkeen terveys ja irtaimisto meni sitten lopullisesti.

        Taidat nimimerkki ( pH.) olla oikeilla jäljillä. Sanoisin, että kaikki homedesinfiointiaineet ovat kovia myrkkyjä.

        Tavaroiden yksittelen tuominen olisi hyvä. Itse olin uudessa asunnossa kolme päivää oireeton, mutta kun kaikki laatikot avattiin, aloin oireilla uudelleen.


    • Homeantibiootti

      tappaa homealtistuksessa limakalvojen hyötybakteerit! Sinun pitää palauttaa nuo tärkeimmät bakteerit limakalvoillesi, jotta kestät kaikkia allergeeneja, Ei nuo hyötybakteerit tyhjästä ilmesty limakalvoillesi.


      ...............jatkuu. Lääkärikään ei pysty edellä mainitussa Kvht-altistuksessa tekemään muuta, kuin:
      - Altistuksen pysyvä lopettaminen joka on =>>>>>>>>>>>50% hoidosta, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki olisi automaattisesti kunnossa! Oireilu poistuu viiveellä, sen nopeammin mitä enemmän syöt po Probiootti-bakteereita, joka =50% hoidosta! >>>>>>>>>>>>>Mh-bakteereita sinun pitää syödä kv-home antibiootin tuhoamien Probioottien tilalle, jolloin pikkuhiljaa ajankuluessa pystyt kestämään niin luonnonhomeita, kuin kosteusvauriohomeiden-toksiinia. ........
      Jatkuu linkissä:
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/kvht-altistuneen-oiretesti/


      Hyötybakteeriopastus:
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/

    • Www.homesaneeraus.fi

      Moi. Irtaimiston puhdistukseen riittää miedostiemäksiset puhdistusaineet (esim: laimennettu antibact). Kuten aiemmin kirjoitettiin on tärkeää että puhdistusliina vaihdetaan riittävän usein. Tekstiilipintaisia huonekaluja on vaikea puhdistaa, joten ne on suositeltavaa hävittää. Pyykit pestään 60c.

    • Www.homesaneeraus.fi

      Myös elektroniikka kerää itiöitä. Elektroniikka olisi hyvä vähintään puhaltaa ilmalla. Pitää muistaa vain että joissain laitteissa takuu voi raueta kun laitteen kannet avaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe