Unelmien kestävä lakana

kuluviin kyllästynyt

Ongelmani on vähän väliä repeävä aluslakana (yleensä omalta kohdaltani jalkopäästä). Käytössä on ollut Finnleissonin satiini lakana nyt viimeksi ja sitä ennen Finnleissonin tavallinen lakana. Reunat ompelen istuviksi, jotta lakana pysyy paikallaan. On varmasti olemassa kirjekuorilakanan nimellä saman kaltaisia, mutta en ole nähnyt 180 leveään sänkyyn.

Monta olen ostanut ja yhtä moneen pettynyt. Ovat mielestäni kuitenkin suhteellisen hinnakkaita hankintoja, että olisi kiva jos kestäisivätkin. Yleensä lakanat ensin nyppääntyvät ja lopulta muuttuvat haperoksi ja repeävät. Haaveilen hotellin ihanista paksuista ja kestävistä lakanaoista, mutta mistä!
Nykyinen satiinilakana on Stocmanilta, paketti vain oli niin kevyt että luulin sisällä olevan yhden hengen lakana, epäilen tämänkin kestävyyttä, kovin ohuelta vaikuttaa.
Se joka oli toisena lakanana on nyt lentänyt roskiin, ja kyselenkin teiltä kokemuksia kestävistä ja miellyttävistä lakanoista. Hintaankaan ei voi aina luottaa. Kalliilla voi saada haperoa ja vähän edullisemmin ihan laadukkaita, jos vain tietäisi mistä.

42

9534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikku vinkkejä:

      Oletko koskaan kokeillut pehmittää kovettumia kantapäistäsi?

      Vai nukutko korkokengät jalassa?

    • miemiemeime

      en ole koskaan kuullut tuommoisesta. kannattaisi varmaan laittaa lakanat "tavallisesti" eikä ommella (jos oikein ymmärsin) paikallaan pitämiseksi. voi olla että ompeleiden takia lakana on niin kireällä että se joutuu väkisinkin tavallista enemmän koetukselle..?

    • repaleisiin kyllästy

      Kantapäät ovat kunnossa ja yleensä ihmiset käyttvät muotoonommeltuja lakanoita tai jotain muuta keinoa ettei joku rauna repsota epäsiististi.

      En ole varmasti ainut joka on huomannut etteivät lakanat kestä noin ylipäätään samalla lailla kuin ennen (isoäidin lakanat tai edes nuoruuteni lakanat). Toivoinkin että joku olisi tästä valtavasta valikoimasta löytänyt jokusen helmen.

      Vertailun vuoksi Hemtexistä saa parivuoteen lakanan perkapuuvillaa 39 euroa. Perkapuuvillana mainostetaan myös Stokkalla lakanaa mutta hinta on 119. Onko tämä 39 kestävämpi kuin muut (edes hieman) vai kannattaisiko suoraan sijoittaa tähän kalliimpaan ja se olisi sitten se minun unelmieni kestävä ja ihana lakana vai pelkästään kallis merkkinsä vuoksi.

      • stockan lakanat

        Stockalla maksaa 34,90 perkaalilakana 100% egyptinpuuvillaa. Ne ovat paljon parempia kuin puuvillasatiinit tai hemtexin perkaalit. Sileän tuntuisia ja kestäviä (johtuen erittäin hienosta ja pitkäkuituisesta puuvillalaadusta). Eivät esim. muutu pörröisiksi kuten puuvillasatiinit tai hemtexin lyhytkuituiset perkaalit, sivusta katsoen egyptinpuuvillalakanan pinta on sileä eikä sieltä törrötä irti lähteviä puuvillakuituja.

        Tietysti koko setti parivuoteeseen maksaa reilun satasen, kun ostaa 2 pussilakanaa, ison muotoonommellun aluslakanan ja tyynyliinoja, mutta laatu on samaa tasoa kuin parhaissa hotellilakanoissa - huippusileää ja kestää päivittäistäkin pesua vuosia. Eri värejäkin löytyy (valkoinen, musta, vaaleansininen, tummansininen, tummanpunainen, harmaa, vaaleanruskea).

      • Ei repalehtiva

        Meillä on lakanoiden reunat käännetty petauspatjan reunan alle niin etteivät ne repsota. Eikä kenenkään valmistajan lakanoissa ole tähän päivään mennessä havaittu mitään nyppääntymistä eikä repeämistä. On Finlaysonia ja Nansoa ja mitä lie halpakaupan lakanaakin.

      • Perus Pertti
        Ei repalehtiva kirjoitti:

        Meillä on lakanoiden reunat käännetty petauspatjan reunan alle niin etteivät ne repsota. Eikä kenenkään valmistajan lakanoissa ole tähän päivään mennessä havaittu mitään nyppääntymistä eikä repeämistä. On Finlaysonia ja Nansoa ja mitä lie halpakaupan lakanaakin.

        Nanson lakanoissa ymmärtääkseni on modaalia puuvillan seassa. Se tekee materiaalista pehmeämmin laskeutuvaa, mutta kuka tätä ominaisuutta liinavaatteissaan kaipaa - varsinkin, kun modaali ei ole yhtä kestävä kuitu kuin puuvilla.

        Olen mies ja totaalisen k***iintynyt Nanson pooloihin ja muihin trikoisiin, jotka parransänki raastaa nyppyisiksi alta aikayksikön! Ei todellakaan mitään kestävää laatua!

        Olen harrastanut kalliita lakanoita, mutta todennut käytännöllisimmiksi Anttilan 100 % puuvillaiset peruslakanat. (Ei satiinia tms. jotka ovat tavallisesti roskaa, koska lyhytkuituisesta puuvillasta tehdystä ohuesta langasta kudottu materiaali ei ole mistään kotoisin, vaan nyppyyntyy nuhjuiseksi pian). Ne eivät mene pesussa ryppyisiksi, vaan siliävät kuivuessaan (en käytä kuivaajaa). Ne ovat myös kestäviä, ja vaikka eivät olisikaan, hinta on sen verran edullinen, ettei uusiminen kirpaise. Toivoisin perusvalikoimaan myös yksivärisiä pussilakanasettejä tästä materiaalista kauden väreissä samalla tavalla kuin on tyynyliinoja ja lakanoitakin.

    • kuluviin kyllästynyt

      Ok, kiitos. Sinulla on selvästi kokemusta. Taidanmpa laittaa tilauksen viikonloppuna Stocalle.

      • kunnon lakanat

        Nuo casa stockman lakanat ovat lähinnä markkinointiteknisesti perkaalia (älyttömän ohutta ja huonosti kudottua kangasta) ja kuralaatuista egyptinpuuvillaa. Oikeasti hienoa tavaraa saat Amazon.co.uk tilaamalla. Homescapes lakanat siellä puoleen hintaan, ovat kohtuu edullisia, thread count 400 ja laadukasta egyptinpuuvillaa.

    • unelmien lakan käsil

      Homescapesin lakanoita ei saanut tilattua Suomeen, mutta laitoin heille kyselyn, jos kuitenkin lähtettäisivät. Tilausta tehdessäni, tuli teksti, että ei onnistu vallitsemaani osoitteeseen. Kun laitoin netti osoitteeksi Amazon.com, ei heidän tuotteitaa tullut edes valittavaksi.
      Tilasin nyt ensi hätiin http://www.elinens.co.uk/ 400 thread count eyptinpuuvillalakanan ja tyyntynpäälisä 3 kpl 75 eruoa postikuluineen. Jos homescapeislta vastataan, tiilaan pussilakanoita ja vielä yhden aluslakanan sieltä.

    • unelmien lakana

      Nyt on elinenssin lakana ja homescapesin pussilakanat. Ihanilta tunutvat. Aina näyttää kestävätkö paremmin. Palaan ehkä kertomaan.

      • pussilakanan koko?

        Sopiiko nuo pussilakanat normaaleihin 150x210 peittoihin suomimitoituksella? Vai tilasitko peitotkin netistä? Kuten murobbs:n peitot ja tyynyt threadissa porukat tilaavat Saksasta halvalla sellaisia muhkeita untuvapeittoja että oksat pois, ja niihinhän sopii myös nuo brittiläiset laadukkaat egyptinpuuvilla pussilakanatkin.

      • uk sizes
        pussilakanan koko? kirjoitti:

        Sopiiko nuo pussilakanat normaaleihin 150x210 peittoihin suomimitoituksella? Vai tilasitko peitotkin netistä? Kuten murobbs:n peitot ja tyynyt threadissa porukat tilaavat Saksasta halvalla sellaisia muhkeita untuvapeittoja että oksat pois, ja niihinhän sopii myös nuo brittiläiset laadukkaat egyptinpuuvilla pussilakanatkin.

        Brittien ja jenkkien petivaatteet myydään sängyn koon mukaan. Single pussilakana (duvet cover) on kooltaan n. 135 x 200, ja ainakin minun ohuehko suomalainen peitteeni menee siihen napakasti.

        Seuraava koko on double, jonka pussilakana on n. 200 x 200. Näyttää tyynyineen hyvältä 120 cm sinkkusängyllä ilman päiväpeittoa.

        King size on seuraava, ja siihen sopii normaali suomalainen tuplaleveä eli parisängyn peitto.

        Tyynyliinat ovat meikäläisiä pidemmät, ylimääräisen voi taittaa sisään ja siistiltä näyttää.

      • unelmien lakana

        Homescapesin pussilakanat (300 thresd count) ovat osottautuneet käytössä aikaisempia lakanoita vielä vähän huonommiksi. Saumat ovat suorassa mutta kangas on jo nyt nuhjuinen vaikka silitän ne aina.

        Elinenssin aluslakana on ollut iloinen yllätys. Paksun oloista ja pesulapussakin lukee että egypin puuvilla toisin kuin näissä Homescapesin. Painoa pakassa on paljon enemmän kuin muissa samankokoisissa lakanoissa. Aluksi kissankarvat jäivät kummallisen hyvin kiinni, mutta nyt jäävät aivan samalla lailla kuin kaikkiin muihinkin. Luulen että tämä lakana tulee kestämään. Ainakin paketissa annettiin useiden vuosien takuu.

    • unipupuset

      tarkoittaako se egyptin puuvilla samaa kuin 'ennenvanhaan' oli merseroitu puuvilla... eli oli kiilloitettua kuitua ennen kankaaksi kutomista.... oli muuten laatua. Ostin joskus 80-luvun alkupuolella, yllätys,yllätys.... hobby hallista useamman sarjan näitä tanskalaisia alus-ja pussilakanoita.... olivat tosi kalliita silloin ja sitä parasta viidentähden laatua.Nykyiset satiinit ei ole mistään kotoisin verrattuna niihin. Ne on olleet jatkuvassa käytössä vuorotellen ja huom. EI AINUTTAKAAN NYPPYÄ. Keskeltä ovat nyt hiutuneet ohuemmiksi kuin reunoilta, Kissani on saanut petiinsä nyt ne ohentuneet. Muutaman olen eri liikkeistä ostellut uusia mutta huonoa laatua, kangas on ohutta luirua ja siitä ihan tavallisesta puuvillasta ilman sitä merserointi käsittelyä halvalla tehtyä.Ja voi sitä nyppyjen määrää jo ekassa pesussa.... eikö mitään enää voida tehdä kunnolla, olisi ilo nukkua tulevaisuudessakin oikeissa satiineissa.

      • Puuvilloista

        Egyptiläinen puuvilla on Egyptissä kasvavaa erityisen pitkäkuituista puuvillaa, josta parhaat petivaatteet yleensä tehdään. Tärkeätä olisi myös tietää, onko puuvilla kampapuuvillaa. Kampauksessa puuvillan kuidut suoristuvat ja lyhyet kuidut kampautuvat pois ennen langaksi kehräämistä. Tästä langasta kudottu kangas on sileää, pehmeää ja kestävää. (Jos puuvilla on engyptinpuuvillaa, mutta ei kampapuuvillaa, materiaali voi olla vain karstatusta puuvillasta tai kampausjätettä eli niitä poistettuja lyhyempiä kuituja - eli tarkkuutta valintoihin!).

        Merserointi on käsittely eikä puuvillalaatu. Merseroitu puuvilla on käsitelty lipeäliuoksella, jolloin se napakoituu ja "kiillottuu".

        Egyptiläisen puuvillan lisäksi huippupuuvilloja ovat Amerikan mantereen Peruvian Pima ja Supima. Supima on yhdysvaltalainen puuvillan luokitus, eli parhainta (superior) pima-puuvillaa. Noin 5 % USA:ssa tuotetusta pima-puuvillasta saa Supima luokituksen.

        (Kaikkein pitkäkuituisinta ja eksklusiivisinta puuvillaa on West Indies South Island Cotton Associationin puuvilla, mutta se taitaa olla liian kallista petivaatteisiin ja menee varmaankin kaikki ylellisyysmerkkien muotiin yms.)

      • ketä kiinostaa
        Puuvilloista kirjoitti:

        mikä oli se hobbyhallin myymä hyvälaatuinen lakanasarjan nimi, joskus80-luvulla ostin aika monta, niitä oli tumman siniset, tumman punaiset, keski vihreät, vaalean harmaat, vaalea lila, ja vielä keltaisetkin, joita en tosin tilannut ja sitten en enää saanut... laatu oli se korkein 5tähteä.Oliko se nimeltään clarisse/clarissa...voitaisiko perustaa kansanliike ja vaatia samoja tuotteita uudelleen myyntiin....aluslakanat alkaa olla keskeltä hiutuneet melko ohuiksi ja miehen käyttämät tyynyliinat, syynä ehkä parransänki joka on kuluttanut enemmän...mikä on nykyään vastaavaa laatua,ainakaan mikään hobbyhallin 'pioni' ei ole lähestulkoonkaan samaa laatua.Se jota tarkoitan oli muistaakseni tanskalaita tuotantoa mutta en mene muististani takuuseen.Ja nyt on ihan turha tuputtaa jotain 'kestäviä puuvilla'-tuotteita... haen oikean satiinin miellyttävää tuntua ja siinä ohessa se kestävyyskin on mukana.

      • Oi niitä aikoja...
        ketä kiinostaa kirjoitti:

        Suomalaisille saa myydä tuotteessa kuin tuotteessa huonoa laatua, varsinkin vaatteissa ja tekstiileissä. Laatu senkun huononee. Kaiken maailman jonninjoutavia kirkuvia kuvioita kaupataan kuin teini-ikäisille.

        Itsellänikin on Hobby Hallin kampapuuvillaisia raitasatiinituotteita kahdenkymmenen vuoden takaa. Ne ovat olleet hintansa arvoiset. Vastaavaa laatua (vähän leveämpi raita) olen myöhemmin saanut Elloksesta, joka myi yhteen aikaan egyptinpuuvillaista raitasatiinia. Luultavasti Hobby Hallin tuotekin oli jostain paremmasta puuvillalaadusta valmistettua - kuidun laatu/pituus todellakin on a & o.

        Nyt on elloksessa ja Jotexissa myytävänä raita- ja sileää satiinia Lovisa-nimellä, mutta mielestäni se ei ole yhtä pehmeää eikä koskettaessa yhtä sileän tuntuista.

      • ketä kiinostaa
        Oi niitä aikoja... kirjoitti:

        tarkoitin niitä toisia satiinisia, olivat samoja aikoja myynnissä sen raidallisen satiinin kanssa, itselläni on yhdet sitä raitasatiinia, vaalean punaiset... tarkoitin sitä jossa on /oli sellainen hento , kuin vesiväreillä sivelty hieman pohjaväriä tummemmalla kukka-aihe, ikäänkuin unikkoa mallaava...se oli parempilaatuinen vielä kuin se tasaraitainen näistä silloisista hobbyhallin tuotteista.

      • Clarissaa se oli

        En muista tuollaisia. Mutta äsken tuli kaapin perukoilta vastaan muovipussissa pari käyttämätöntä samppanjanvärisiä Hobby Hallin sileätä satiinityynyliinaa ja lakana, joiden nimi on näköjään Clarissa. Raitasatiinisia pussilakanoita olen käyttänyt ainakin 20 vuotta, pessyt 60 asteessa, silittänyt joskus eivätkä ne ole miksikään menneet.

      • ketä kiinostaa
        Clarissaa se oli kirjoitti:

        olisiko ollut niin jotta se aluslakana/tyynyliina sarja oli clarissa-niminen ja ne pussilakanat jotain muuta... se shamppanja on mullakin värinä niissä tasaraita pussilakanoissa ja aluslakanoissa...niitä parempia pussilakanoita mulla on nuo aiemmin luetellut värit, ovat vielä hyvässä kunnossa ja ei ainuttakaan nyppyä.Olemme muuttaneet tähän taloon v.1981 ja melko pian sen jälkeen tilaisin niitä lakanoita kunnes saatavuus loppui.Olisimpa tiennyt silloin niin olisin enemmän tilannut.Se kukkakuvio niissä pussilakanoissa on vähän kultaan vivahtavaa sävyä ja on tosiaan hieman unikkomainen sivellin kuvio.

      • tahdomme Clarissat
        Clarissaa se oli kirjoitti:

        En muista tuollaisia. Mutta äsken tuli kaapin perukoilta vastaan muovipussissa pari käyttämätöntä samppanjanvärisiä Hobby Hallin sileätä satiinityynyliinaa ja lakana, joiden nimi on näköjään Clarissa. Raitasatiinisia pussilakanoita olen käyttänyt ainakin 20 vuotta, pessyt 60 asteessa, silittänyt joskus eivätkä ne ole miksikään menneet.

        Katso sinä nyt meille kaikille mitä niiden Clarissa lakanoiden pesulaussa lukee, jos niitä myytäisiin vielä jossain.

      • ketä kiinostaa
        tahdomme Clarissat kirjoitti:

        Katso sinä nyt meille kaikille mitä niiden Clarissa lakanoiden pesulaussa lukee, jos niitä myytäisiin vielä jossain.

        tummansinisistä , niistä unikkoa muituttavista kuvioinneista kullalla hieman väritetyistä löysin kuin löysinkin tyynyliinasta yhden lukukelpoisen lapun.... NORDISK TEKSTIL. DANMARK. .... ja ne toiset jotka oletan clarissaksi, niissä oli vain lapussa että valmistuttaja hobbyhall.

      • Clarissaa sänkyyn

        Yritin tutkia tuota yritystä, on vielä olemassa. Nigt & Day on heidän alla toimiva merkki myös. En vain löytänyt nyt yhtäkkiä paikkaa mistä tuotteita voi vielä ostaa. Tähän pitää vielä palata paremmalla ajalla.

      • ketä kiinostaa
        Clarissaa sänkyyn kirjoitti:

        Yritin tutkia tuota yritystä, on vielä olemassa. Nigt & Day on heidän alla toimiva merkki myös. En vain löytänyt nyt yhtäkkiä paikkaa mistä tuotteita voi vielä ostaa. Tähän pitää vielä palata paremmalla ajalla.

        katselin minäkin niitä sivuja..oli satiinia ym., mutta mistä niitä taas tietää onko laatu samanlaista vai tätä nykytyylistä ala-arvoista ns. satiinia jota kaikki myyvä ja millä ei ole mitään tekemistä senlaatuisen satiinin kanssa mitä oli nämä 80-luvun tuotteet.Luulisi kehityksen menevän eteenpäin ja markkinoille tulevan aina vaan parempia tuotteita, mutta suunta näyttää olevan päinvastainen, yhä huonompaa tehdään.

      • oi aikoja
        ketä kiinostaa kirjoitti:

        mikä oli se hobbyhallin myymä hyvälaatuinen lakanasarjan nimi, joskus80-luvulla ostin aika monta, niitä oli tumman siniset, tumman punaiset, keski vihreät, vaalean harmaat, vaalea lila, ja vielä keltaisetkin, joita en tosin tilannut ja sitten en enää saanut... laatu oli se korkein 5tähteä.Oliko se nimeltään clarisse/clarissa...voitaisiko perustaa kansanliike ja vaatia samoja tuotteita uudelleen myyntiin....aluslakanat alkaa olla keskeltä hiutuneet melko ohuiksi ja miehen käyttämät tyynyliinat, syynä ehkä parransänki joka on kuluttanut enemmän...mikä on nykyään vastaavaa laatua,ainakaan mikään hobbyhallin 'pioni' ei ole lähestulkoonkaan samaa laatua.Se jota tarkoitan oli muistaakseni tanskalaita tuotantoa mutta en mene muististani takuuseen.Ja nyt on ihan turha tuputtaa jotain 'kestäviä puuvilla'-tuotteita... haen oikean satiinin miellyttävää tuntua ja siinä ohessa se kestävyyskin on mukana.

        Siis minullakin on niitä 80-luvun alussa ostettuja pussilakanasettejä pari kappaletta ja keltaisena. Ne tanskalaiset laatulakanat ovat vieläkin tosi ihania.
        Jos silloin olisi tiennyt, että ne osoittautuvat näin hyviksi, olisin ostanut Hobby Hallista niitä ainakin joka väriä pari erää.

      • ketä kiinostaa
        oi aikoja kirjoitti:

        siis sitä sarjaako missä on niitä unikkoa muistuttavia sivellin kuvioita pohjaväriä tummemmälla ja hiukka vaaleampaa kultaa... jos näitä niin eikö olekin ihania ja tosi laadukkaita... voi kun jostain vielä samanmoisia saisi, hinnallakaan ei olisi väliä. Olivat silloinkin paljon kalliimpia kuin muut.Se NORDISK TEKSTIL on jo lopettanut 2006, jostain ongin sellaisen tiedon, mutta voihan olla vääräkin tieto, täällä ei kuitenkaan taida ollenkaan niitä tuotteita olla myynnissä ollut missään.Otaksun.

    • mirka9

      Raumalla kotimainen valmistaja Vormu Oy myy erittäin kestviä lakanoita. malleja on monia, alta auki olevaa ja petauspussia jne. Saa myös mitä koko haluaa..

      • laatulakanaa tavikselle

        Minustakin lakanat kestää enää muutaman vuoden, kun ennen ne kesti 10-15vuotta. Olen käyttänyt elloksen ja stockan lakanoita ja niiden värit haalistuvat heti ja pinta muuttuu vanhan näköiseksi. Stockan hienommat lakanat taas on tehty ilman pussilakanoiden yläaukkoja, joten niitä on hankala laittaa. Niissä on mitatkin usein outoja. Ja erityisen hankalaa on, kun pesuohjeessa lukee 40 astetta, kuka lakanoita niin viileällä pesee? Nehän alkaa haisemaan. Hobby hallista olen ostellut kotimaisten merkkien lakanoita. Marimekon lakanat pysyy hyvinä. Ompelen yleensä 2 tavallista aluslakanaa yhteen ja silloin on riittävän iso aluslakana parisänkyyn. Nykyään, kun ei mankeloida, niin lakanat tuppaa kutistumaan enemmän. Ihmettelen, miksei kukaan valmistaja tee oikeasti isoja aluslakanoita? Laatua arkeen kaipan minäkin.

    • Uni näkyjä

      " Olen käyttänyt elloksen ja stockan lakanoita ja niiden värit haalistuvat heti ja pinta muuttuu vanhan näköiseksi."
      Eikö sägyssä ensisijaisesti nukuta silmät kiinni ? Eikä kytätä miltä lakanat näyttää. Sen nyt ymmärrän miltä lakanat tuntuu ja se on hieman eri juttu.
      Jos jostain lakanoista täytyy ottaa moinen huoli niin miten muu elämä menee? Aikoinaan kävin suuria sotia mutsin kanssa, hän otti hirveitä paineita kun en silittänyt kaikkea pyykkiä. Mitä järkeä siinä olisikaan. Silittää pussilakana joka ensimmäisen yön jälkeen on varmasti kurtussa enempi ttai vähempi.

    • unipupuset

      silitän AINA lakanat... on aivan eri tuntu iholla ja se silityksen vaikutus kestää kyllä koko käyttöajan ...ei se mihinkään häviä yhden yön jälkeen... jos häviää niin osta paremmat lakanat.Ei tulisi mieleenkään pedata ilman silitystä.Mankelia ei ole kun ollaan vain kaksistaan puolison kissan kanssa.... nämä kyllä silittelen mielikseni.... myöskin ne kissalle annetut ohuiksi kuluneet lakanat.

      • tahtoo Carissa lakat

        Teillä joilla on näitä Hobbari Clarissa lakanoita. Minkä merkkisä ovat, saako pesulapusta sisäpuolelta vielä selvää. Voisi tutkia, josko sen merkkisä olisi jossain muualla vielä myynnissä.

    • ketä kiinostaa

      pesulaput on haalistuneet jo vuosia sitten.... jos sen tietäisin mitä niissä luki niin olisin jo aikaåpäivää sitten jostain etsinyt samaa..siitä alkaa olla kohta 30 vuotta kun niitä oli hobbarilla myynnissä, mikään tuote ei sellaisenaan ole niin kauan myynnissä, valitettavasti.Minä ostin niitä 80-luvun alkupuolelta lähtien muutaman vuoden ajan ja sitten ne loppui.Oli aikanaan hobbarin korkeaa laatua ja 5-tähden luokituksessa. Tämän päivän hobbari laatu on yhtä ala-arvoista kuin mikä tahansa anttila tms.... jotka 'satiini' nimellä myyvät mitä tahansa, mikä nyppyyntyy jo ekassa pesussa.Muistelisin jotta ne oli tanskalaisia tai saksalaisia, mutta enpä mene takuuseen muististani.

    • Ompelija1

      Minkä kokoisena olette tilanneet briteistä. Kun meillä on tavallinen pussilakanan koko 150 x 210, on siellä jotain king sizeja??

      Olen etsinyt myös kankaita, joista ommella itse, mutta ei näitä parempia kankaita tunnu olevan kangaskaupoissa.

    • VKA

      Hei! Nyt on avattu uusi suomalainen verkkokauppa, josta löytyy hienoimmasta materiaalista, aidosta egyptiläisestä puuvillasta valmistetut petivaatteet, italialainen Frette on valmistaja, myös ruotsalaisen
      Himlan laatu on todella korkealaatuista puuvillaperkaalia ja puuvillasatiinia. Tervetuloa tutustumaan: www.delfino.fi

      • JennyG

        Ovat muuten erittäin laadukkaita lakanoita, voin suositella! Frette paras, toisena Gant, myös Balmuir ollut hyvä. Laatu maksaa - itsensä takaisin

    • kaikkea kanssa

      Noilla hinnoilla en ostaisi yhtään mitään. Enemmän kuin kymmenen tavallista lakanaa saa normaalista kaupasta yhden "delfiinin" hinnalla.

    • kokeilin

      Finlayson on nin surkee tänä päivänä ja millä hinnalla, että laatu ei kelpaa edes jätevedensuodattimeks ja kuosi vaan maksaa mansikoita.
      Jyskistä voi saada paljon laadukkaampaa tavaraa paljon halvemmalla.
      Stocka ku lopettaa, ni vähiin käy hyvät kaupat.
      Prisman halvimmat on ihan kelposia, Housella roskalaatuista lakanaa.

    • Ihananviileä
    • Pussilakanoita

      Millainen materiali kreppi on (siis puuvillakreppi)? Niitä on pussilakanoissa, löytyy ainakin Jysk kaupassa. Onko kreppi viileämpi kuin puuvilla?

    • Picou

      Perkaali/Percale lakanoiden vertailu!

      Minulla on 3 eri merkkisiä perkaali-aluslakanat eli Familon, Finlayson ja Kronborg. Kaikissa perkaaleissa on puuvillaa mutta Finlaysonilla on kampapuuvillaa.

      Vertailut:
      Lämpimin: Familon ja Kronborg
      Viilein: Finlayson
      Ohuin materiaali: Finlayson
      Pehmein: Finlayson
      Jäykin materiaali: Familon
      Pölyisin: Finlayson (Familonilla & Kronborgilla ei ole sellaista ongelmaa)
      Halvin hinta: Kronborg (Jysk kaupasta)

      Yhteenveto: Familon ja Kronborg ovat voittajat, mutta vaikea sanoa kumpi on ykkönen. :) Finlayson jäi viimeiseksi koska pölyt kerääntyy runsaasti että piti imuroida ne (pölyt) pois. :(

    • okja

      Minäkin olen tykästynyt perkaalilakanoihin! Kestää hyvin käytössä, kangas on napakkaa mutta kuitenkin pehmeetä. Näyttää ja tuntuu kivalta ryppyisenäkin mutta erityisen luxukkaalta tietty silitettynä :) Törmäsin Familonin lakanoihin blogissa jossa kerrottiin niistä ja innoistuin kokeilemaan eikä paluuta normilakanoihin ole <3 Nämä vaaleansiniset multa löytyy ja ovat aivan ihanat: https://www.familon.fi/fi/tuote/familon-ultra-pussilakanasetti-percale-1544/

    • pussilakanat34

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1917
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1569
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1519
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1425
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1370
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1317
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1157
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe