Katsokaa kuvaa ja kertokaa onko samanlaista teillä?

Kertokaa jos tiedätt

http://oi50.tinypic.com/t5hcnt.jpg

^tuo ei ole minun päästä kuva, mutta itselläni on täysin samannäköisiä laikkuja sekä punoitusta / näppylää

Hei!

Olen kärsinyt hyvin nopeasti hiustenlähdöstä tässä nyt kahden vuoden ajan.

Yhdessä vaiheessa hiuksia irtosi koko ajan pitkin päivää se ei vaikuttanut normaalilta.

Olen käynyt jo kertaalleen ihotautilääkärillä mutta mun on pakko mennä uudestaan.

Eniten/lähinnä olen kaljuuntunut päälaelta. Varmaan miestyyppistä koska sinne ei ole kasvanut uutta hiusta lainkaan tilalle. Hieno juttu.
Samaa mieltä oli ihotautilääkäri.

Kuitenkin kun ajan hiukset lyhyemmäksi niin pääni näyttää jännän "laikukkaalta" eli on kuvanmukaista vaaleaa laikkua pitkin päätä. Siis myös esim korvien takana, josta ei ole mielestäni hiusta lähtenyt.

Lisäksi on jatkuvaa kutinaa ja punaisia kohtia / näppylöitä. Näitä on myös niskarajassa. Eli tuskin nämä nyt miestyyppiseen kaljuuntumiseen kuitenkaan liittyvät koska kutisee kauttaaltaan eikä vain päälaelta/ohimoilta.

Täten kysyisin että ovatko muut huomanneet että päänsä näyttää samanlaiselta kuin tuossa kuvassa ?

Eli että on tuollaisia valkoisia kohtia ?

Siitä on kauan ku mulla oli pidemmät hiukset joten en tiedä onko noita valkoisia laikkuja ollut sitten kauemmankin aikaa.

Sairaalloista kutinaa ollut noin puoltoista vuotta. Samoin näppylöitä.

21

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertokaa jos tiedätt

      http://www.hairlosshelp.com/forums/attachments/viewattachment.cfm?attachid=28310&forumid=1


      http://www.hairlosshelp.com/forums/attachments/viewattachment.cfm?attachid=28311&forumid=1


      http://www.hairlosshelp.com/forums/attachments/viewattachment.cfm?attachid=28312&forumid=1


      http://www.hairlosshelp.com/forums/attachments/viewattachment.cfm?attachid=28313&forumid=1


      ^tuossa lisää kuvia.. ei ole minun pääni mutta juurikin tuollaista on minun päässäni!

      Mulla ei ole noin pahasti edestä kaljuuntunut vaan pääosin tuolta päälaelta ihan sairaasti.

      Mutta siis tuo punoitus / näppylät / valkoinen laikukas pää kun siili ajettu ?

      Onko muilla ollut sellaista ? ja jos niin mikä oli diagnoosi ? Mikä auttoi ?

    • arvailija123

      eiköhän tuo ole ihotautilääkärin heiniä ,täältä voit saada jotakin arvauksia mutta luotatko niihin? varmaankin jokin allergia / tulehdustila veikkaisin.. voi olla mistä hyvänsä. vaihda vaikka alkuun shampoosi hellävaraisempiin .. ph:t jne

    • kertokaa jos tiedätt

      No, enhän mä täältä mitään diagnoosia odota saavankaan.

      Mutta ajattelin että jos joku muu tunnistaa kuvista tilanteensa ?

    • whatisthishuh

      Mulla sama tilanne, fleda ohentunut edestä takaa, oikeelta vasemmalta jopa niskan alaosasta. Päänahka kutiaa ihan kiitettävästi ja näitä näppyjä pää täynnä niskaa myöten.

      • kertokaa jos tiedätt

        Kuulostaa tutulta! Arvelinkin etten voi olla ainut.

        Onko sinulla minkäpituiset hiukset tällä hetkellä ? tarkoitan että muistuttaako kuvat omaa päätäsi ?


      • whatisthishuh

        Lääkäreiltä olen asiasta pariin otteeseen kysellyt mutta eipä ne sen enempää ole osannut sanoa kun 5 sekunnin vilaus päänahkaan ja miestyyppistä kaljuuntumista tulee vastaukseksi aina.


      • whatisthishuh
        kertokaa jos tiedätt kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta! Arvelinkin etten voi olla ainut.

        Onko sinulla minkäpituiset hiukset tällä hetkellä ? tarkoitan että muistuttaako kuvat omaa päätäsi ?

        tällä hetkellä hiukset about yhtä pitkän kuin tuossa ekassa viestissä olevassa kuvassa


      • kertokaa jos tiedätt
        whatisthishuh kirjoitti:

        Lääkäreiltä olen asiasta pariin otteeseen kysellyt mutta eipä ne sen enempää ole osannut sanoa kun 5 sekunnin vilaus päänahkaan ja miestyyppistä kaljuuntumista tulee vastaukseksi aina.

        Näin mullakin kävi tosiaan. Selitin lääkärille kaikki kutinat ja muut.

        Ja en nyt sinänsä epäile etteikö olisi koska tosiaan lähinnä tuolta päälaelta ohentunut hiukset. Mut en tosiaan tajua että liittyykö muka sitten jokaiseen kaljuuntumiseen tällainen mielisairaalloinen kutina, näppylät ja punoitus.

        Ja sitten tollaset vaaleammat laikut pitkin päätä ?

        Vittumaista kun on pakko höylätä pää kun on niin pahasti kaljuuntunut päälaki mut ku siel on noita näppylöitä niin se ärtyy vaan lisää ja välillä tosi pahan näkönen.

        Jos liittyy miestyyppiseen kaljuuntumiseen niin sittenhän kaikilla pitäisi olla tollai pää jotka siitä kärsii eiks niin ?


    • asdasdasdasdasdasdad

      Vaadi parempia tutkimuksia ja mene julkisella puolelle niin tulee halvemmaksi. Sano, ettei oireet sovi miestyyppiseen kaljuuntumiseen. Thyrox-lääkityskin voi aiheuttaa hiustenlähtöä..

      • kertokaa jos tiedätt

        Mä syön tyroksiinia.

        Mutta nämä kutinat ja hiustenlähdöt oli jo ennen sen aloittamista.

        Kuin myös ihotautilääkärillä kävin jo silloin ennen kuin edes aloitin tyroksiinin.

        Mielestäni ei ole muuttunut mihinkään suuntaan sinä aikana kun syönyt tyroksiinia.¨¨Päälaki oli jo sairaalloisen kaljuuntunut ,kutina ja veriset näppylät läsnä jo kauan ennen tyroksiinia.

        Ketokonatsolilla peseskelen.


    • whatisthishuh

      En tiedä mikä tämä Thyrox-lääke on mutta tällä on varmaan jotain yhteyttä kilppariin ainakin omalla kohdalla kun arvot heittelee miten sattuu mutta just ja just viitearvojen sisällä aina joten lääkärit eivät tahdo tehdä asialle mitään muuta kuin odottaa että menevät täysin sekaisin ja sitten vasta katsotaan uusiksi.

      • kertokaa jos tiedätt

        Niin onko sulla tollai valkoinen laikukas pää ku katsot esim kylppärin valossa peilistä ?


      • dadad3

        Kyllä, oma kilpirauhanen ei tarpeeksi sitä tuota, joten korvataan synteenttisellä hormonilla. Pitäisi selvittää onko mahdollisesti aivolisäkkeen vajaatoiminta, joka voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa.. Voi olla myös ihan perinnöllistä tuo. Suomessa rajat ihan päin p. Vaikka olisi viitteissä, pitäisi katsoa pääseekö lääkityksellä eroon oireista.. Lisämunuaisten uupumus voi myös tehdä osansa; jos kortisolia ei erity tarpeeksi, ei kilpirauhashormoneita pääse verestä solutasolle. Tämä kyllä selviää perus verenkuvasta.


      • whatisthishuh
        dadad3 kirjoitti:

        Kyllä, oma kilpirauhanen ei tarpeeksi sitä tuota, joten korvataan synteenttisellä hormonilla. Pitäisi selvittää onko mahdollisesti aivolisäkkeen vajaatoiminta, joka voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa.. Voi olla myös ihan perinnöllistä tuo. Suomessa rajat ihan päin p. Vaikka olisi viitteissä, pitäisi katsoa pääseekö lääkityksellä eroon oireista.. Lisämunuaisten uupumus voi myös tehdä osansa; jos kortisolia ei erity tarpeeksi, ei kilpirauhashormoneita pääse verestä solutasolle. Tämä kyllä selviää perus verenkuvasta.

        En osaa sanoa mikä on homman nimi mulla kun T4 on yleensä viitearvojen ylärajoilla kuten kuuluukin mutta TSh on myös ylärajoilla ja pari kertaa ollut reilusti yli arvojen ja lääkäreitä ei pahemmin näytä kiinnostavan... sanovat vaan että ootellaan kun T4 alkaa tippumaan ja ihmetellään sitten lisää.


      • kertokaa jos tiedätt
        whatisthishuh kirjoitti:

        En osaa sanoa mikä on homman nimi mulla kun T4 on yleensä viitearvojen ylärajoilla kuten kuuluukin mutta TSh on myös ylärajoilla ja pari kertaa ollut reilusti yli arvojen ja lääkäreitä ei pahemmin näytä kiinnostavan... sanovat vaan että ootellaan kun T4 alkaa tippumaan ja ihmetellään sitten lisää.

        No mulla oli aina viitteissä noi arvot, tsh, t3 ja t4 arvot siis.

        Arvauskeskuksssa vaan aina sanottiin että viitteissä on eli ei mitään vikaa.
        Yksityiseltä sain piilevään vajaatoimintaan tyroksiini lääkityksen.

        Oireet edelleen läsnä esim. jatkuva palelu, kädet ja varpaat aina ihan jäässä yms. kivaa.


      • whatisthishuh
        kertokaa jos tiedätt kirjoitti:

        No mulla oli aina viitteissä noi arvot, tsh, t3 ja t4 arvot siis.

        Arvauskeskuksssa vaan aina sanottiin että viitteissä on eli ei mitään vikaa.
        Yksityiseltä sain piilevään vajaatoimintaan tyroksiini lääkityksen.

        Oireet edelleen läsnä esim. jatkuva palelu, kädet ja varpaat aina ihan jäässä yms. kivaa.

        Mä oon ite ottanu Jodia tohon paleluun ja auttanut ihan jees, väsymys tosin vaivaan edelleen.


    • whatisthishuh

      No siis hyvin samanlainen tilanne kun noissa linkkaamissasi kuvissa.

    • kokeile tuota

      Kortisoni-liuos lopettaa kutinan jos se on allerginen tai autoimmuuni peräinen.

    • DoctorOfTheUniverse

      Helpollahan lääkärit pääsee. Yksityisellä 100e/20min ja julkisella palkka juoksee, vaikka lonkkaa heittäisi. Tää me siitä saadaan, kun meidän verorahoilla kustannetaan niiden kallis koulutus ja sitten palvelu on tuollaista. Monesti vielä vittuilevat kaiken lisäksi.

    • kertokaa jos tiedätt

      Joo kävin just suihkussa ja totesin että näitä punaisia näppylöitä / punoitusta on ohimoilla ja niskassa ja siis paikoissa missä ei edes hiusta kasva.

      lisäksi näyttää olevan myös kulmakarvojen alla ? kiva kiva !

      vaikea kuvitella että liittyy miestyyppiseen kaljuuntumiseen.

      vai mistä lähtien miestyyppinen kaljuuuntuminen aiheuttaa näppylöitä ja punoitusta kulmakarvojenkin alle ?

    • Kokeile ainakin

      Vaihda shampoot ja muutkin kemikaalit sellaisiin missä ei ole propylene glycolia ja Rogaine vaahtoon, jos käytät. Eivät kaikki ihotautilääkärit tunnista tuota allergiaa. Jos kyse tuosta, niin helpottaa melko nopeasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe