Raamattu ei tunne kuin kaksi tapaa, jolla Jumala vaikuttaa uskon syntymisen
ihmisen sydämessä.
1. Kuulemalla
"Usko tulee kuulemisesta" Room 10:17
"Kuinka kukaan voi uskoa,josta ei ole kuullut." Room 10:14
2. Lukemalla
Joh 20:31
"Ja nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika
ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."
Kirkkolaitokset ovat kehitelleet kuitenkin toisenlaisia "vippaskonsteja" , automaatteja, uskon
syntymiselle, jotta saisivat tukea epäraamatulliselle vauvakasteelle.
Hekin ymmärtävät, että raamatullisen kasteen edellytys on usko!
"Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu".
Siksi he ovat keksineet kiertoteitä joilla puolustavat harha-oppiaan.
Luther sekoili tämän asian kanssa ja oli ainakin kolmea erilaista mielipidettä asiassa.
Välillä uskoa ei tarvita lainkaan kasteen yhteydessä,ja siitä huolimatta hänen
mukaansa kaste on raamatullinen, välillä vauva saa uskon
kummien ja seurakunnan esirukousten kautta ja välillä se usko syntyy joskus
myöhemmin, jos on syntyäkseen.
Mutta tällaisiin selityksiin joudutaan, kun vauvakasteelle yritetään keksiä
raamatullista pohjaa.
Erikoista näissä epäraamatullisissa perusteluissa on se, että kun UT:ssä
ja lähetyskäskyssä opettaminen oli oleellinen osa uskon syntymisessä,
niin vauvakasteessa tuo opettaminen jätetään siihen ikään, että vauva on ymmärtävässä iässä. Ja kokemus on osoittanut, että valta-osa rippikoululaista
ei koskaan tule uskoon.
Tämä jo todistaa sen, että Jumala ei ole sitoutunut tuohon kirkkojen keksimään
rituaaliin, niin kaunis tapa kuin se onkin.
Sillä pönkitetään vain kirkon jäsenmäärän kasvua ja petetään ihmisiä luottamaan
"kasteen armoon", joka itse asiassa onkin suurta armottomuutta.
Pakkoa ja väkivaltaa.
Raamatussa opettaminen aloitettiin JO ENNEN KASTETTA! Ja se jatkui kasteen
jälkeen.
Miksihän vauvakastettuja ei opeteta heti kasteen jälkeen vaan odotetaan, että
he tulevat ymmärtävään ikään? Järkikö sen kuitenkin sanelee?
Uskon syntyminen
13
108
Vastaukset
- error flynn
Jos ihmiselle annetaan raamattu, niin se raamattu on kokonaan Jumalan sanaa.
Jos ihminen uskoo Raamatussa ilmoitettuun pelastukseen Jeesuksen kautta, hän saa sen pelastuksen.
Aina ei uskoa tarvita ollenkaan. Jos ateistille ja kiihkouskovaiselle antaa kummallekin raamatun, niin ateistin saama raamattu on ihan yhtä paljon raamattu ja sisältää ihan yhtä hyvän evankeliumin kuin kiihkouskovaiselle annettu kirjakin.
Ateisti voi pelastua raamattunsa avulla, jos hän myöhemmin kääntyy Vapahtajan puoleen ja alkaa uskoa häneen! Hänen aikaisempi ateisminsa ei johtunut siitä, että hänelle annetussa raamatussa olisi ollut jotain vialla!
Kastekin tarjoaa jokaiselle kastetulle lahjaksi uskolla vastaan otettavaksi Kristusta pelastajaksi. Kaste on samalla asialla kuin raamattu, sana. Uskoa varten. Että uskottaisiin.
Eli ei ole väliä, jos joku saa raamatun ennen uskoon tuloaan!
Eikä haittaa, jos kasteenkin saa ennen kuin uskoo!
Päinvastoin. Molemmista on hyötyä!
Sanooko ukastajat ihmisille, että tule ensin uskoon, niin sitten saat raamatun ja sitten kerrotaan sinulle sen sisällöstä? Sehän olisi kummaa. Kyllä he tajuavat, että raamattua saa kuulla ennen uskoon tuloa.
Ja pienillä lapsilla on raamatun ja Jeesuksen mukaan esimerkillinen usko (kyky ottaa vastaan valtakunta). Pahinta harhaa on heidän kastettaan estellä ja keksiä uskovien kaste -oppi.- raamattutunti!
Nyt "error" sekoittaa pahasti kaksi eri asiaa.
Jumalan sana on Jumalan itsensä ilmoittama sana. jossa kerrotaan,
miten ihminen voi pelastua.
Kaste taas on sanan tottelemista, kuuliaisuutta tuolle sanalle.
Ei sana sinällään pelasta ketään, ellei ihminen otsa sanaa vastaan ja
usko siihen:
"Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lap-
seksi, niille, jotka uskovat Häänen nimeensä."
Joh 1:12
Errorkin tajuaa, mikä on Raamatun juoni:
"Jos ihminen uskoo Raamatussa ilmoitettuun pelastukseen Jeesuksen kautta, hän saa sen pelastuksen."
Mutta miksi error ei itse usko, että tämä toimii, vaan vetää siihen kasteen,
joka tuon saman Raamatun mukaan KUULUU VAIN NIILLE, JOTKA USKOVAT!!!
Mutta kirkkolaitos on tehnyt kasteesta liukuhihna-automaatin, , jonka läpikäynyt pelastuu automaattisesti.
Nurinkurinen väite:
"Kastekin tarjoaa jokaiselle kastetulle lahjaksi uskolla vastaan otettavaksi Kristusta pelastajaksi"
Ei kaste tarjoa mitään!!!! Pelasus on lahja ilman kastettakin.
Miksi sotket tähän vastaanottamiseen kasteen. Kristuksen vastaanottamiseen
EI TARVITA KASTETTA! Usko riittää.
Ei kukaan pelastu sen johdosta, että hänellä on Raamattu, mutta ihminen
voi pelastua, vaikka ei omistakkaan Raamattua!
Miksihän error ei usko edes omaan tekstiinsä?
- Ei muuta nyt!
Mikä ihme siinä on ,ettäkö te tajua vai oletteko oman tietonne varassa tuosta Kasteesta,HÄ ?
Raamattu sanoo ja se on Jumalan sanaa,että ensin tullaan Uskoon Ja sitten käydään Kasteella ,ei millä Kasteella,vaan oikeasti Uppokasteella,Isän,Pojan ja Pyhänhengen nimeen,ei Lapsikaste ole mikään eikä Ripsottelukaste,ne on hölynpölyä,Uppokaste on Kasteen hauta,johon oma liha ja synnit haudataan kuvainnollisesti ja Jumalan tahtoisesti,joka siitä muuta väittää,menkööt lukeen Raamattua,se on niin selvästi,että jos ei tajua on päässä vika ymmärtää,sanon kovasti siksi,kun tuollainen asia on niin vaikea ymmärtää joidenkin ! Ari- IsoP
Missä kohtaa Raamatussa löytyy: "Uppokaste on Kasteen hauta,johon oma liha ja synnit haudataan kuvainnollisesti"
- vedetön!
IsoP kirjoitti:
Missä kohtaa Raamatussa löytyy: "Uppokaste on Kasteen hauta,johon oma liha ja synnit haudataan kuvainnollisesti"
Osaako kukaan sanoa, missä vaiheessa vauva saa uskon sydämeensä?
Tarvitaanko siihen vettä? - Tipaton tammikuu
vedetön! kirjoitti:
Osaako kukaan sanoa, missä vaiheessa vauva saa uskon sydämeensä?
Tarvitaanko siihen vettä?En tiedä pelkästään vauvoista, mutta yleensä sen saa 0-120 ikä vuoden välillä.
- Mietinttämyssy
vedetön! kirjoitti:
Osaako kukaan sanoa, missä vaiheessa vauva saa uskon sydämeensä?
Tarvitaanko siihen vettä?Vedettömälle :
Enpä osaa sanoa tuohon, mutta jos sinä osaat sanoa koska aikuinen
tulee uskoon , ootpa eri epeli. - sama epeli
Mietinttämyssy kirjoitti:
Vedettömälle :
Enpä osaa sanoa tuohon, mutta jos sinä osaat sanoa koska aikuinen
tulee uskoon , ootpa eri epeli.Aikuinen tulee uskoon silloin kun hän kuultuaan evankeliumia uskoo siihen ja
ottaa sanan vastaan:
"Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi; NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
Tuo uskon syntyminen on toki Jumalan teko mutta ei Jumala kenellekkään tyrkytä uskoa väkisin, kuten väitetään vauvakasteessa tapahtuvan. - totuus
kun dementikko käyy vanhuuskasteella , niin hän ei todellakaan tiedä että on kasteella käynyt, luulee vaan että on ollut vesijumpassa.
- ..,,.,,.,,.,,.,
Harmillista tuommoinen Jeesuksen työn halveksiminen, että synnit voitaisiin omatoimisesti haudata johonkin muuhun kuin viedä ne sinne ristinjuurelle.
- evankelista
"Raamattutunti", osaa perin huonosti Raamattuaan, joka kertoo monista muistakin tavoista, joiden kautta mm.: eri taudeista-, pitalista-, sokeudesta- parannetut ja riivaajista vapautetutkin tulivat Jeesukseen uskoviksi. - Ristiinnaulittu ryövärikin pelastui, jotenkin muuten, kuin saarnatun Kristuksen Sanan kautta!
Ja, mitä taas kasteisiin tulee, niin olen kymmenien uskossaolovuosieni (50) aikana nähnyt paljon lapsikasteellakin kastettuja, jotka ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä, kielillä puhumisineen ja profetoimisineen, kuten me molemmillakin kasteilla kastetut.
Jumala on suuressa laupeudessaan suonut, että kaikenlaisilla kastetavoilla kastetut, ovat kelvollisia Hänen valtakuntaansa, koska kaste ei pelasta, vaan Kristus. Ristin ryövärikin jäi muuten kastamatta, ja muutkin kastamattomat ovat taivaskelpoisia, ilman hätäkastettakin. - Kasteasia on hirvittävä saatanallinen harha, joka voi estää jopa vuosiksi jonkun uskoon tulon - koska "kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, Pyhä Henki antoi voiman tulla, Jumalan lapsiksi."
Ollessani Egyptin herätyksen aikana (1995) siellä ja kun armolahjojeni kautta tapahtui paranemisihmeitä, Jeesuksen nimessä, niitä näkivät myös jotkut suomalaiset turistit. Eräs huonekaverikaksikko heistä, sai selville Koptiomisteisen hotellini, jonne he tulivat iltamyöhällä pyytäen minua mukaansa "syömään". En lähtenyt, koska olin jo illastanut, eikä muslimimaassa siihen aikaan olleet auki, kuin hotellien yökerhot. - Silloin heistä nuorempi aloitti kauhean pilkkaamisen: "Olet saatanan talutusnuorassa, tehden ihmeitä sen voimalla jne.." - Sanoin hänenkin tuntevan Raamattua, jotenkin, mutta ei, siltä osin, kun Jeesus sanoi aikalaisilleen: "Te eksytte, kun te, ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa. Ja, jos valtakunta riitautuu itsensä kanssa, niin se ei voi pysyä pystyssä." - Kysyin, mihin seurakuntaan hän kuulut? Hän vastasi: "En halua kertoa." - Kysyin, häpeätkö sitten seurakuntaasi? "En häpeä, mutta en sano." - En hienotunteisuuttani häätänyt heitä, mutta lopulta tajusivat lähteä.
Nukkumaan mennessäni kauhistelin Herralle, minkälaisia uskovaisia... . Nukahdettuani näin elämäni ensimmäisen jumalallisen uninäyn, jossa oli koko näkökentän peittävä kuulas-valkea valo, joka puhui minulle: "Hän on sinun veljesi, jota sinun tulee rakastaa." - Meni muutama päivä ja kaksikko tuli taas luokseni, jolloin toistui melkein samat kuviot, kuin edelliselläkin kerralla. - Ja, taas ihmettelin Herralle heitä sanoen, niinhän Sinuakin aikalaisesi ivasivat, mutta, kun olen vain ihminen, jota nuo sanat satuttavat, enempi, kuin uskottomien suusta tulleina.
- Yöllinen näkykin uusiutui samoilla alkusanoilla, kuin viimeksi, mutta viimeisestä lauseesta sain balsamia "haavoihini": "Hän on sinun veljesi, jota sinun tulee rakastaa. Hän on kovasti pahoillansa kaikista niistä sanoista, joita on sanonut sinulle ja alkaa juuri itkeä." - Silloin jo unessa ymmärsin, että hän olikin lestaadiolainen, sillä hehän toimivat tosi Raamatullisesti omissa seuroissaankin, pyytäessään anteeksi itkien toisiltaan ja perheen jäseniltäänkin. Sitten myöhemmin jonain päivänä näinkin pilkkaajan huonekaverin yksin kaupungila, joka vahvisti kaverinsa lestaadiolaisuuden, jollainen hän ei ollut.
No, niin, nyt keskustelussamme lieneekin jo toinen sävy, kun taivaallisien uninäkyjen kautta tuli vahvistetuksi, että pelkällä lapsikasteellakin kastettu lestaadiolainenn, oli uppokastetun helluntalaisen veli, Jeesuksessa, Kristuksessa.
Ei, siis ollut hänen vikansa, että lestaadiolaisten uskon-yhteisössä ei uskota enää tässä aikakaudessa, Pyhällä Hengellä täyttymiseen ja armolahjojen saamiseen.Hei "Evankelista" !
Se on kumma juttu, kun tuota asiaa ei tajuta, tai vain harvat ovat sen löytäneet vielä, siis pääpiirteittäin se, mitä tässä sanotaan:
Gal. 6:15
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
Siis se uusi luomus syntyy vain kuten Paavali sanoo:
1. Kor. 4:15
Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
Siinä ei auta kaste tai useampikin, vaan se että uskova on ylhäältä syntynyt uudeksi eli Hengestä syntynyt, silloin kaikki on jo kunnossa.
Mutta miksi ihmeessä tätä ei ymmärretä Suomessa tai muuallakaan, vaan yhä kiistellään vain niistä vesi kasteista ???
Pitäisi tarkkaan miettiä sitä siis, mikä on tärkeintä, eikä kiistellä keskenään turhista muoto menoista !!!
Minä sain itse opetuksen aiheesta suoraan Herralta, ja olin ensin arka asiaa tuomaan, koska sitä joka puolella vastustetaan niin voimakkaasti, ja kuten kirjoitat meidän tulee elää muille, eikä itsellemme, eli kuten Paavali hyvin kirjoittaa aiheesta:
18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.
19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
Siis pitää mukautua ja sopia joukkoon, kyetäkseen auttamaan vaikka itse tietäisikin paremmin asiat.
25 Niin hän sanoi heille: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi.
26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
27 Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.
Eli tulee asettautua toisen tasolle jopa alemmas, siis palvelemaan ja auttamaan toista ALHAALTA käsin ja siihen hyvin harva nähdäkseni kykenee, ikävä kyllä. :(
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k443857Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet521809- 731389
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751221Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1951178Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911061- 881002
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41866Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49811- 39780