Hempeyden henki

Kun on muisteltu kososlaisuuden henkeä, niin muistellaan henkeä, josta syytettyjä oli vähintään yhtä paljon, -siis hoitokokousaikana. Silloin piti tehdä parannusta hempeyden hengestä-kin.

Toivoisin että Heino kertoisi asiasta, hän osaisi tehdä sen seikkaperäisesti.

Hempeydenhenki oli sitä esim, jos osoitti sääliä tai muunlaista myötätuntoa hoitokokouskiusattua kohtaan.

Kuitenkin Jeesus sanoi: "Laupeutta minä teiltä vaadin". Jos hoitokokous aikaan osoitti laupeutta niin joutui varmasti itse hoidetuksi.

Onko Jumalakin hempeyden hengessä?

"Jumala on laupias. Ps 103:8-13"

30

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hempeäkosonen

      Johannes 4:21-24.21 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
      22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
      23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
      24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    • jovain passas

      Se oli helppoa aikaa, oli kaksi mahdollisuutta jos oli vähäkin "tiukkapipo" oli kuiva laki henki. Tiukkuus ilmeni muunmuassa siitä, että ei ollut kaikkiin hoitajien tuomioihin tyytyväinen, eli jos vähänkin osoitti erimielisyyttä, oli lakihenkinen.

      Hempeä henki ilmeni, jos oli liian herkkä saarnaamaan ilman tutkimista synnit anteeksi, tai erehtyi hoitomiestenn sitomalle saarnaamaan synnin päästön, oli henpeä henki. Kun myöhemmin näitä tapauksia tutkittiin, niin havaittiin, että nämä tuntomerkit eivät täsmänneet kaikkiin, niin silloin otettiin käyttöön kososlainen henki, niin jopa passasi tuntomerkit kaikkiin uskoviin.

      • Vaivassa ja valtakun

        Meillä kuiva henki ja lakihenki olivat eri henkiä. Muutama "hengenerottamisen lahjalla" varustettu mies ja nainen päättivät, että mikä henki oli kulloinkin syytteeseen laitettavana.

        Isänsähenki oli mm sitä, että jos hakkasi vaimon ja lapset liian usein.

        Maailmahenki ja maailmanrakkauden henki ilmeni esimerkiksi pukeutumisella muodikkaisiin vaatteisiin tai muuten osoitti pitävänsä elämästään.

        Hempeä henki oli lähinnä vanhojen mummojen heiniä.

        Lisäksi oli vielä kova henki, joka ilmeni siinä, ettei saarnannut synninpäästöä, vaikka toinen oli valmis pyytämään anteeksi vaikka oman syntymänsä...

        Kososlaisuudella selitettiinkin lähes kaikki muu... Paitsi jos ei osattu selittää kososlaisuudellakaan, otettiin käyttöön "yleinen väärä hanki" joka sitten kattoi varmasti kaikki matkan viat ja virheet!


    • olihan se henkeä se

      Kun lähisukulainen yritti puolustaa saatanalle heittettävää, sanoivat jos puolustat heitetään sutkin.

    • Hempeilyäkö?

      Meillä erästä mummoa syytettiin hempeästä hengestä, koska hänen "epäuskoinen" poikansa omisti television. Mummo asui siis poikansa perheen hyyryläisenä rintamamiestalon vinttihuoneessa. Samaa syytettä on käytetty useilla paikkakunnilla.

    • mä vain

      Hoitajat sanoivat hoidettavalle miehelle, että Pyhä Henki ei tee syntiä, joten sinussa on väärä henki. Kun mies ihmetteli, että milloin se Jumala olisi syntiä tehnyt! Eikö Pyhä Henki ole itse Jumalan kolmas persoona! Hoitajat kauhistelivat, kun mies tällä tavoin nousee seurakuntaa vastaan, sanoivat: "Jo on pimeä ja syvällä, ei taida enää armo tulla osaksesi, kun ei ole synnintuntoa."
      Olen itsekseni jälkeenpäin ajatellut, että eikö pitäisi tulla "hengen tuntoon", eikä synnin tuntoon, kun kerran väärästä hengestä nuhdellaan? Mutta minä nyt olen tämmöinen yksinkertainen maalaisakka.

    • joopa joo

      Empä usko, että Heinokaan osaisi selittää näitä henkiä! Einari Lepistö yrittää selittää ja menee selityksissään niin mutkille, että kukaan ei kykene uskomaan oikeassa hengessä.

      Taisi Einarissa itsessäänkin olla useita henkiä. Tulee vain mieleen, että jos henkiopissa pääsee taivaaseen, niin tuleeko taivaspaikka hengillekin? Sillä hoitokokouksissa sanottiin, että väärä henki vaikuttaa yötä päivää.

    • Monta hyvää muistelusta, henkiopista toitte tänne.


      ***Taisi Einarissa itsessäänkin olla useita henkiä. Tulee vain mieleen, että jos henkiopissa pääsee taivaaseen, niin tuleeko taivaspaikka hengillekin? Sillä hoitokokouksissa sanottiin, että väärä henki vaikuttaa yötä päivää. ****

      Hyvä kysymys, pahoin pelkään että henki opissa saatiin karkoitettua Pyhä Henki ja pahat henget sen kuin lisääntyivät.

      Henkioppi tarjosi rajattomat kiusaamismahdollisuudet hoitajille

    • Seurakunta vaikenee

      Muistatteko mitä tarkoitti kun "seurakunta vaikenee..."? Se oli kiusaamisen muodoista nöyrryttävin - ihminen oli suuren joukon edessä ja pyysi syntejään anteeksi niin silloin tällöin hänelle ei saarnattukaan. Se taas johtui siitä, että hoitomiehet eivät nostaneet kättään ja muutkaan eivät niin tehneet. Menettely oli ilmeisesti muutamien hoitomiesten raakaa sadismia. Ihmisjoukon edessä oleva ihminen saattoi kauhistua, pelästyä ja varmasti nolostua. Hän ei useimmiten tiennyt miksi synninpäästö evättiin, joskus siihen riitti vain väärä sanamuoto. Muistan tällaisia tapauksia useita, vaikka olin nuori poika silloin, ne jäi mieleen karmeina nöyrrytyksinä.

      • Valon puolella

        Ei vaiennut seurakunta kuitenkaan syyttelöissä. Meitin paikkakunnalla johtomiesten vaimot heittelevät lisäsyytöksiä yleisön joukosta.Minäkin olin silloin nuori poika. Ja päätin, että en minä tähänpimeään jää vaeltamaan. Sen illan saivat repiä rauhassa, sjaatanan sjudet. Kelmeän kattolampun valossa, kyynelten läpi olin näkevinäni pienet sarvet jokaisen hoitomiehen pään päällä ja suuren osan yleisöstä.


      • Mitä tuota salata?

        Entäpä jos alkaisitte pistellä nimiä tänne. Koska hoitokokousten rikoksille ei ole rikoslaissa nimikettä niin ei sellaiseen syyllistynyt osallinen voi esittää kunnianloukkaussyytettäkään vaikka nimi tuotaisiin julki


      • simueli
        Mitä tuota salata? kirjoitti:

        Entäpä jos alkaisitte pistellä nimiä tänne. Koska hoitokokousten rikoksille ei ole rikoslaissa nimikettä niin ei sellaiseen syyllistynyt osallinen voi esittää kunnianloukkaussyytettäkään vaikka nimi tuotaisiin julki

        Ja sortuisimme samaan julkiseen pilkkaan, johon hoitajamme sortuivat. Emme me siihen rupea.


      • hoidosta hoitoon

        Muistan hyvin. Näin kuinka ihmiset ravasivat useissa hoitokokousissa ja eivät saaneet anteeksi.
        Karmeeta ylen karmeeta oli !!!!!!

        Sielunvihollisen raatelevat sudet heikoimpien kimpussa.

        xxxxx on nämä nykyiset johtajat kun pitävät tuota aikaa siunauksellisena. Tai mitäs jos ne tarkoittaa tuolla sielunvihollisen siunausta.

        Olen nyt aikuinen ja jos miulta joku tulee pyytämään syntejään anteeksi niin eipä omatunto antais olla saarnaamatta.

        Olihan niitä kuulemma määräajaksi annettuja anteeksiantoja eli sai anteeksi seuraavaan viikonloppuun jolloin hoitokokous jatkui.

        Muuten miun lapsuuden kotisiionissa vain yksi henkilö on pyytänyt hoidetuilta anteeksi hoitoja.
        Muut luimistelee ja muutama vuosi sitten lapsuuden kotisiionista vieraillut henkilö ihmeteli oletko sää vielä uskovainen? Ei muuten tervehtinyt. Pari viikkoa tämän jälkeen jännäsin että oliko hää palatessaan kotia ottanut puheeksi että miekin vielä roikun näissä ympyröissä. Ja olisi tullut jotain ikäviä seuraamuksia.

        Hoidetut suvut ja perheet on jotain paarialuokkaa uskovaisissa vielä nykypäivänäkin.


      • 34D2
        hoidosta hoitoon kirjoitti:

        Muistan hyvin. Näin kuinka ihmiset ravasivat useissa hoitokokousissa ja eivät saaneet anteeksi.
        Karmeeta ylen karmeeta oli !!!!!!

        Sielunvihollisen raatelevat sudet heikoimpien kimpussa.

        xxxxx on nämä nykyiset johtajat kun pitävät tuota aikaa siunauksellisena. Tai mitäs jos ne tarkoittaa tuolla sielunvihollisen siunausta.

        Olen nyt aikuinen ja jos miulta joku tulee pyytämään syntejään anteeksi niin eipä omatunto antais olla saarnaamatta.

        Olihan niitä kuulemma määräajaksi annettuja anteeksiantoja eli sai anteeksi seuraavaan viikonloppuun jolloin hoitokokous jatkui.

        Muuten miun lapsuuden kotisiionissa vain yksi henkilö on pyytänyt hoidetuilta anteeksi hoitoja.
        Muut luimistelee ja muutama vuosi sitten lapsuuden kotisiionista vieraillut henkilö ihmeteli oletko sää vielä uskovainen? Ei muuten tervehtinyt. Pari viikkoa tämän jälkeen jännäsin että oliko hää palatessaan kotia ottanut puheeksi että miekin vielä roikun näissä ympyröissä. Ja olisi tullut jotain ikäviä seuraamuksia.

        Hoidetut suvut ja perheet on jotain paarialuokkaa uskovaisissa vielä nykypäivänäkin.

        "Muuten miun lapsuuden kotisiionissa vain yksi henkilö on pyytänyt hoidetuilta anteeksi hoitoja."
        Eipä niitä montaa hoitajaa ole koko valtakunnassa, jotka ovat anteeksi pyytäneet niiltä, joita vastaan ovat rikkoneet. Tässä kohtaa teidän opissa mennään sen taakse, että synnit voi pyytää anteeksi keltä vl:ltä vain ja vieläpä yksilöimättä niitä. Raamattu tosin opettaa tästäkin toisin.

        Meidän ulkopuolisten silmissä vl-oppi on perustaltaan ihan se sama, joka vallitsi hoitokokousten aikana. Vaikka tavat ja säännöt muuttuvat, se on yhä Oulusta käsin johdettu oppi, jossa tulkitaan Raamattua rankalla kädellä.


      • iistä
        34D2 kirjoitti:

        "Muuten miun lapsuuden kotisiionissa vain yksi henkilö on pyytänyt hoidetuilta anteeksi hoitoja."
        Eipä niitä montaa hoitajaa ole koko valtakunnassa, jotka ovat anteeksi pyytäneet niiltä, joita vastaan ovat rikkoneet. Tässä kohtaa teidän opissa mennään sen taakse, että synnit voi pyytää anteeksi keltä vl:ltä vain ja vieläpä yksilöimättä niitä. Raamattu tosin opettaa tästäkin toisin.

        Meidän ulkopuolisten silmissä vl-oppi on perustaltaan ihan se sama, joka vallitsi hoitokokousten aikana. Vaikka tavat ja säännöt muuttuvat, se on yhä Oulusta käsin johdettu oppi, jossa tulkitaan Raamattua rankalla kädellä.

        "Muut luimistelee ja muutama vuosi sitten lapsuuden kotisiionista vieraillut henkilö ihmeteli oletko sää vielä uskovainen? Ei muuten tervehtinyt."

        Tämä liittyyy näihin hoitokokoushemmoihin, he eivät anna muiden uskoa vapaasti, vaan vaanivat vapaita kristityitä ja voivat pokkana sanoa päin naamaa, että oletko sinäkin vielä uskovainen.
        Hoitokokousten aikaan eräs hoitohemmo, oli ollut seuranpidossa Reisjärven kansanopistolla ja hyökännyt oman kylän tytön kimppun ja syyttänyt häntä vaikka mistä, jopa huoruudesta.
        Tyttö oli aivan järkyttynyt ja jätti sitten vl-liikkeen. jälkeenpäin selvisi, että mies itse eli huoruudessa.


      • Sitä aikaa

        Se oli karmeeta.

        Muistan tällaisen kokouksen. Eräs mummo aneli itkien seurakunnan edessä anteeksi, eikä kukaan saarnannut. Sitten vaan rehvakkaasti seliteltiin, ettei anteeksipyyntö "vastannut henkeen."
        Se oli ahdistavaa kuultavaa ja katseltavaa.

        Muutaman päivän päästä kuulin, ettei mummo ollut kestänyt moista järkytystä, vaan oli menehtyn eli kuollut järkytykseen. Ilmeisesti sydän petti?


    • Totuuden henki

      Käytetäämpä lainaksi laulunsanoja.

      "Totuuden henki- johda sinä meitä,,,"


      Siinö on vl lestadiolaisille paljon oppimista.
      VL kun piilottaa pedofiilit, vaikka omassa perheessä, vaimo
      ei käräytä edes omaa miestään, vaikka olisi käyttänyt
      kaikkia omia pieniä tyttöjään hyväksi.

      Sitten mummot heitettiin kadotuksenn E-liikkeessä käynnistä,
      henki kun oli niin syntinen.

      Heikinhenki oli kaikkineen, mutta totuutta ei ole missään.

      Siksi "Totuuden henki on otettava vl lahkossa
      uutena, jotta valhelahko saadaan nousuun"

    • Meidän pösössä

      Asustaa vieläki tuo kososlainen henki, ei suostunu taas käynnistymään seuramatkalle... kertokaapa veljet miten tuon noitus kuntoon vai pitääkö se lykätä saliin seurakunnan eteen parannusta tekemään...

      • Huh huh

        Kysyisin onko näitä hoitokokouksia oikeesti vieläkin josskin päin siionia vai onko Jumala saanaut avata jo oikeasti hoitajien sydämet, sillä Oikea hoitaja on vain Jeesus Kristus Raamatun mukaan.


    • niin aina

      Monenlaista kehoitusta tulee, mm. mennä/tulla seuroihin, joku toisenlainen uskovainen kun meni tuli heti oppista riitaa, jos ja kun tietävät et mene, kuunnella ainakin rediosta, eikö em. ole hoitoa? yritystä

    • Syytteet muuttuvat

      Hoitokokousaika jatkuu edelleen ja on voimistunut viime aikoina. Väärien henkien sijasta nykyään syytetään vl-lastenraiskaamisen tuomitsemisesta ja naispappeuden tuomitsematta jättämisestä.

      Vl-lastenraiskaamisen tuomitseminen on ollut useimpien hoitokokousten pääaije nykyään, näin mm Hurtigilla, Rainiolla, Alarannalla, Ilolalla, Sulilalla, Asikaisella jne...

    • lihasta terveisin

      Se on ihan Ok! Laitan kansanedustajat ajaan lakimuutosta. Tätähän kaikki kansa jo haluaa.Kestäisi kyydissä tään työelämän... aina olisi jokin pikku pimppi tai pippeli!
      Elämä ilman ottoa ja riistoa.,.

    • Kuusamossa

      Hempeyden henki ilmeni mm. sillä tavalla, että vanhemmat eivät pystyneet kieltämään omia lapsia tulemasta kotiinsa yöksi susiparina.

      Heitä vanhuksia myös puhuteltiin, jotka antoivat aikuisten lastensa kantaa kotiinsa TV:n.
      Siitä seurasi puhuttelu ja jos ei saanut lapsiaan kuriin, niin suoraan päätä saa.tanan haltuun.

    • rivi vee äl

      Henkioppi on jo kuopattu

    • onkose 1+2 sitten 3

      Miksi ?

      Eikö se ollutkaan Jumalasta ?

      Ja jos ei ollut Jumalasta, miksi siitä ei selvästi sanouuta irti ja tunnusteta virheet ja pyydetä edes suurta julkista antteksipyyntöä ja selvitystä ??

      Onko tämä srk ihan hölmöläisistä kasattu porukka !

      • Oretna2

        SRK ei ota vastuuta ristiriitaisesta tiedottamisestaan:

        Aikaisemmin sanottiin, että hoitokokouksissa tapahtui yksittäisiä ylilyöntejä. 12.10.2011 julkaistussa kannanilmaisussa sanotaan kuitenkin, että on käsittämätöntä, että tällaiset väärinkäytökset ja oppiharhat pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
        Toiseksi SRK:n osuuden hoitokokouksiin on sanottu rajoittuneen vain siihen, että keskusteluapua on pyydettäessä annettu rauhanyhdistyksille. On kuitenkin selvinnyt, että SRK oli aktiivinen toimija hoitokokousten järjestämisessä. SRK lanseerasi henkioppiharhan ja lähetti rauhanyhdistysten johtokunnille kirjeitä, joissa kehotettiin järjestämään hoitokokouksia, jos johtokunnat eivät muuten ymmärtäneet pyytää SRK:n hoitomiehiä paikalle, vaikka SRK oli tiedottanut runsaasti väärien henkien ilmenemisestä.


      • 40%
        Oretna2 kirjoitti:

        SRK ei ota vastuuta ristiriitaisesta tiedottamisestaan:

        Aikaisemmin sanottiin, että hoitokokouksissa tapahtui yksittäisiä ylilyöntejä. 12.10.2011 julkaistussa kannanilmaisussa sanotaan kuitenkin, että on käsittämätöntä, että tällaiset väärinkäytökset ja oppiharhat pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
        Toiseksi SRK:n osuuden hoitokokouksiin on sanottu rajoittuneen vain siihen, että keskusteluapua on pyydettäessä annettu rauhanyhdistyksille. On kuitenkin selvinnyt, että SRK oli aktiivinen toimija hoitokokousten järjestämisessä. SRK lanseerasi henkioppiharhan ja lähetti rauhanyhdistysten johtokunnille kirjeitä, joissa kehotettiin järjestämään hoitokokouksia, jos johtokunnat eivät muuten ymmärtäneet pyytää SRK:n hoitomiehiä paikalle, vaikka SRK oli tiedottanut runsaasti väärien henkien ilmenemisestä.

        Kuuluiko Heikki Saari SRK:n johtokuntaan?
        Keitä silloin kuullui´SRK:n johtokuntaan?


    • lempeä henki

      Olisin iloinen, jos minulla olisi hempeä henki = lempeä henki.

      • raamattunet

        Hempeä henki ei ole samaa kuin lempeä henki.

        5.Mooseksen kirja:
        28:54 Hempeästi ja hekumallisesti elänyt mies sinun keskuudessasi katselee silloin karsaasti veljeänsä ja vaimoaan, joka hänen sylissänsä on, ja jäljellä olevia lapsiaan, jotka hän on jättänyt henkiin;
        28:56 Hempeästi ja hekumallisesti elänyt nainen sinun keskuudessasi, joka hekumassaan ja hempeydessään ei edes yrittänyt laskea jalkaansa maahan, katselee silloin karsaasti miestä, joka hänen sylissänsä on, ja poikaansa ja tytärtänsä

        Jesaja:
        47:1 Astu alas ja istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan, valtaistuinta vailla, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta hempeäksi ja hekumalliseksi.


    • Onhan Ju-

      mala laupias.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3940
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3742
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3738
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      14
      2383
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2332
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      1976
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1816
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1489
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe