Homeiden haittoja liioitellaan

Lääkäri 2

Homeista on toki haittoja jossain määrin ja kosteusvaurioisessa rakennuksessa oleskelusta saattaa aiheutua jonkinlaisia oireita kuten nenäntukkoisuutta ja se saattaa aiheuttaa joillekin sivuontelotulehduksia eli "poskiontelotulehduksia" mutta poskiontelotulehdus on hyvin lievä sairaus ja toisaalta nuha tai nenän tukkoisuuskaan ei ole kovin hankala tai vakava vaiva. Astma on toki jo vähän ikävämpi sairaus mutta lääkkeillä sekin hoituu ja toisaalta homeen aiheuttama vaiva loppuu kun poistuu homerakennuksesta.

Ei siis kannata tehdä kärpäsestä härkästä tässäkään asiassa. Suuri osa homeiden aiheuttamista peloista liittyy mielikuvitukseen ja homeen hajuun, kun tarpeeksi alkaa pelätä niin pelkkä haju jo saa aikaan "oireita".

Minäkin olen ollut töissä homeisessa terveyskeskuksessa ja ainoa haitta minkä huomasin oli tunkkainen haju ja haju tarttui vähän vanhaan salkkuuni, jossa oli nupukkinahkaa salkun sisällä ja tuo nahka tuntui ottavan hajua itseensä herkästi. Sittemmin vaihdoin salkkua kun se vanha salkku oli muutenkin jo huonossa kunnossa.

Lisäksi olen ollut etelänmatkoilla kahteen kertaan hotellihuoneessa joissa on selvästi haissut kylpytiloissa / pesuhuoneessa home, etenkin jos ilmanvaihto on ollut pois päältä kun huoneessa ei ole ollut sisällä ketään. Toinen homeinen kylpyhuone oli v. 2008 valmistuneessa 5 tähden hotellissa Kreetalla ja toinen v. 2010 remontoidussa hotellissa Mallorcalla. Molemmat aivan huippuhotelleja ja parasta alueen rakentamista, mikä viittaa siihen että kaikissa rakennuksissa esim. välimeren alueella on hometta kylpyhuonetiloissa, siellä rakennusmääräykset eivät ole niin tiukat kuin Suomessa näissä kosteuseristysasioissa yms.

Homeen haju hotellihuoneesta lähtee pois kun laittaa ilmanvaihtoa vähän kovemmalle.

Ottaen huomioon että kukaan ei ihmettele mitään homesairauksia välimeren maissa tai muuallakaan maailmassa (paitsi suomessa ja ehkä joissain muissa pohjoismaissa) on ongelma selvästi liioiteltu ja ylireagointeja tapahtuu.

Mitä luulette kuinka homeessa on monsuunisateiden aikaan Intiassa rakennukset, seinät kasvavat täynnä näkyvää hometta Intiassa ja Vietnamissa asuintaloissa, kun ilmankosteus on koko ajan monsuunien aikaan 95-100% ja lämpötila 30 - 35 astetta. Samaten Venetsiassa todella homeessa oli useimmat rakennukset kun siellä viimeksi kävin, rakennuksethan alaosistaan ihan lilluivat vedessä ja veneellä joku tuli kaupasta kotiin kiinnittäen veneen talon seinään joka taas oli meriveden varassa.

Tiedän että jotkut saavat "oireita" jopa hajuista, ,mutta silloin kyseessä on psykosomaattinen oireilu eli saadaan oireita aistimusten perusteella, sama kuin joku kokee oireita siitä että kuulee inhottavan äänen esim. lautasta naarmutetaan veitsellä ja jollain ilmenee "kylmiä väreitä" mutta kyseessä ei ole vakava "sairaus".

Mielenhallinta on oleellista tuollaisissa psykosommaattisissa somatisointioireissa ja kannattaa tutkiskella ja perehtyä myös itsesuggestioon.

142

6080

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä mieltä MCF PHMG

      Vastaahan tähän Lääkäri 2, kiertelemättä ja kaartelematta.

      Sen verran tässä on tullut kavereitten kanssa "itsesuggestiota" mietittyä, että enää ei tilata MCF PHMG eikä vastaavia homedesinfiointeja asuntoomme keneltäkään kuivan kuivaajalta eikä kaupustelijalta.

      Homekoira kämpille ja siitä sitten raapimaan lisää.

      Täällä meilläpäin Päijät Hämeessä on joku kaupunginosa onko peräti (suolle rakennettu) Venetsia ja sinne en muuta on savista peltoa liian paljon mihin on asuntoja rakennettu. "Kylmiä väreitä" selkänahassa on aina kun ohi ajelen.

      Olen katsellut "unelmakoteja" vähän sillä silmällä.
      http://www.hs.fi/kotimaa/Unelmakoti muuttui homeen myrkytyksessä painajaiseksi/a1359608719785

      Olen käynyt sen verran lämpimissä maissa, että tiedän sen hajun mitä olet
      Malorcalla haistellut. Sanon aivan rehellisesti, että niihin ei kuole eikä pahemmin sairastu mutta näihin meidän (SUOMI) rakennustemme kastuneisiin- ja homehtuneisiin rakennusmateriaalien myrkyllisiin kaasuihin ja höyryihin sairastuu kun niihin on ruiskuteltu esim. MCF PHMG myrkkyjä.

      Kolme vuotta vittumainen isännöitsijä varmaan mietti sitä "itsesuggestiota" kun kämppä oli tyhjillään ja myymättä sen yli kolme vuotta. Ilmeisesti soma "sairaus" hänellä vähän hellitti koska viime vuoden lopulla oli tilannut entiseen asuntoomme ja vielä seinänaapurinkin "homesaneeraajan" joka teki sinne helekutin ison homeremontin.

      Vastaa lääkäri 2 tähän jos olet asiasta perillä MCF PHMG. Jollet pysty vastaamaan niin pellejuttuina pidän osaa niistä kirjoituksistasi mitä olet tänne palstalle vääntänyt. Kai sulla joku käsitys on myrkytyksistäkin lääkärinä.

      Suosittelen, että et ainakaan lähde tuonne Intiaan tai Vietnamiin noitten "homejuttujesi" siivittämänä. Siellä voisi käydä vaikka heikosti, sen verran on erilaiset olot näihin pohjosen oloihin verrattuna sosiaaliturvat ja muut kuten lääkäripalvelut.

      • Ei Malorcalle enää

        Vaarallisimpia on ne kosteusvauriorakennusten mikrobien aiheuttamat ongelmat, "aineenvaihduntatuotteet" mitkä ei haise millekään tai ei edes tuoksu.

        "Terveysongelmat johtuvat homesienen tuottamista myrkyllisistä aminohappoketjuista",

        http://yle.fi/uutiset/talojen_homeen_myrkyllisyyden_syy_selvisi_vihdoin/6323028

        Suosittelen lämpimästi Lääkäri 2 sinulle jättämään väliin ainakin yhden Malorcan reissun ja lukemaan sängynpohjalla siellä "homeongelmattomassa" luksuskodissasi ajatuksella aiheesta enempi. Aiheesta kosteus- ja homevauriorakennusten vaarat ja epäonnistuneet homekorjaukset (homepäiväkodit / homekoulut) sekä tutkia miten on käynyt tovottomien yritysten selvittää koko sotku pelkästään homedesinfioinnilla PHMG ja vastaavat.

      • Lääkäri 2

        Ne MCF PHMG -homesaneeraukset eli homeiden desinfioinnit olivat aivan turvallisia vielä tämän vuoden alkuun asti, ne on tehty ihan laillisesti ja rehellisesti tietääkseni.

        Mikään ei ole niin helppoa kuin jälkiviisaus, helppoahan se nyt jälkeen päin on huudella että "ahaa, virheellistä, olette tehneet väärin".

        eikä tuossakaan taida olla vielä viimeinen sana sanottu

        Liioitellaan näidenkin riskejä, esim. uimahalleissa käytetään:

        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36706/Talli_Pauliina.pdf?sequence=1

        "Opinnäytetyön aiheena on Pintahygienia uimahallissa. Opinnäytetyössä tutkittiin MCF Pintasuojan ja MCF Pintadesinfektioaineen toimivuutta uimahalliympäris-tössä näytteiden avulla. Ainekokeilun tarkoituksena oli testata, voiko klooripoh-jaiset puhdistusaineet jättää siivouksesta pois. Tarkoituksena oli myös löytää tämän hetken toimivin puhdistusaine uimahalliympäristöön. Tavoitteena on tule-vaisuudessa vähentää klooripohjaisten puhdistusaineiden käyttöä ja siirtyä ym-päristöystävällisempiin ainesiin.
        Tulokset olivat kauttaaltaan melko hyviä."

        Samaten muuallakin pintapuhtauteen liittyen hyödynnetään esim. matkailu- ravitsemis- ja talousalalla:

        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/46298/Hinkkanen_ Maija.pdf?sequence=1

        "Opinnäytetyössä selvitettiin KiiltoClean Oy:n toimeksiannosta kemiallisen nanopinnoitteen vaiku-tusta keraamisten ja lasipintojen pintapuhtauteen, pintojen puhdistamiseen ja siivouskustannuksiin.
        Tutkimuksessa verrattiin käsittelemätöntä ja käsiteltyä pintaa ennen ja jälkeen siivouksen.

        Tutkimuksen tulokset olivat kokonaisuutena myönteisiä, mikä kannattaa huomioida pinnoitteen markkinoinnissa ja uusien asiakasryhmien hankinnassa. Nanopin-noitteiden tutkimusta kannattaa jatkaa, koska pinnoitteita kehitetään koko ajan. Nanopinnoitteiden käytännön merkitystä on tutkittu vasta vähän, ja eri pinnoitteiden vertailututkimus puuttuu kokonaan."

      • "Jollet pysty vastaamaan niin pellejuttuina pidän osaa niistä kirjoituksistasi mitä olet tänne palstalle vääntänyt. Kai sulla joku käsitys on myrkytyksistäkin lääkärinä."

        - Lääkäri juu... Jos jätkä käy täällä vain tölvimässä homesairaita eikä ole kanttia kertoa nimeään eikä titteliään, en pokkuroisi ja kumartelisi yhtään. Voihan meikäkin sanoa olevansa Napoleon tai Julius Caesar.

        Kauanko meinaatte kestää jatkuvaa nälvintää? Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen. Tulta, tappuraa ja tykistötulta heti, jos näitä vaan lukee!

        Jumal'auta! Ihmiset saavat kärsiä ja toiset kehtaavat tulla ilkkumaan.

      • Lääkäri 2 lue loppu
        Lääkäri 2 kirjoitti:

        Ne MCF PHMG -homesaneeraukset eli homeiden desinfioinnit olivat aivan turvallisia vielä tämän vuoden alkuun asti, ne on tehty ihan laillisesti ja rehellisesti tietääkseni.

        Mikään ei ole niin helppoa kuin jälkiviisaus, helppoahan se nyt jälkeen päin on huudella että "ahaa, virheellistä, olette tehneet väärin".

        eikä tuossakaan taida olla vielä viimeinen sana sanottu

        Liioitellaan näidenkin riskejä, esim. uimahalleissa käytetään:

        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36706/Talli_Pauliina.pdf?sequence=1

        "Opinnäytetyön aiheena on Pintahygienia uimahallissa. Opinnäytetyössä tutkittiin MCF Pintasuojan ja MCF Pintadesinfektioaineen toimivuutta uimahalliympäris-tössä näytteiden avulla. Ainekokeilun tarkoituksena oli testata, voiko klooripoh-jaiset puhdistusaineet jättää siivouksesta pois. Tarkoituksena oli myös löytää tämän hetken toimivin puhdistusaine uimahalliympäristöön. Tavoitteena on tule-vaisuudessa vähentää klooripohjaisten puhdistusaineiden käyttöä ja siirtyä ym-päristöystävällisempiin ainesiin.
        Tulokset olivat kauttaaltaan melko hyviä."

        Samaten muuallakin pintapuhtauteen liittyen hyödynnetään esim. matkailu- ravitsemis- ja talousalalla:

        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/46298/Hinkkanen_ Maija.pdf?sequence=1

        "Opinnäytetyössä selvitettiin KiiltoClean Oy:n toimeksiannosta kemiallisen nanopinnoitteen vaiku-tusta keraamisten ja lasipintojen pintapuhtauteen, pintojen puhdistamiseen ja siivouskustannuksiin.
        Tutkimuksessa verrattiin käsittelemätöntä ja käsiteltyä pintaa ennen ja jälkeen siivouksen.

        Tutkimuksen tulokset olivat kokonaisuutena myönteisiä, mikä kannattaa huomioida pinnoitteen markkinoinnissa ja uusien asiakasryhmien hankinnassa. Nanopin-noitteiden tutkimusta kannattaa jatkaa, koska pinnoitteita kehitetään koko ajan. Nanopinnoitteiden käytännön merkitystä on tutkittu vasta vähän, ja eri pinnoitteiden vertailututkimus puuttuu kokonaan."

        "PHMG on myös käytössä turvallinen".
        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36706/Talli_Pauliina.pdf?sequence=1

        Miksi et lukenut juttua loppuun.
        Tuostahan meitä on varoitettu viime päivinä kuten tässä.

        "EU:n biosidisäädökset määräävät, että minkään biosidien yhteydessä ei saisi käyttää markkinointilauseita kuten "turvallinen", "ympäristöystävällinen" tai "vähäriskinen".
        http://www.hs.fi/kotimaa/Tukes Haitallisia aineita käytetty sadoissa kohteissa/a1359608444622

        Miksi sinä Lääkäri 2 et ota asioista selvää.

        Vaarallisia myrkkyjä ovat olleet kaiken aikaa mutta me Lääkäri 2 emme ole tuota tienneet siksi meitä on voitu kusettaa näissä asioissa mutta mua ei enää jatkossa yksikään kuivan kuivaaja eikä ohikulkija. Sinusta en tiedä, mutta pahalta näyttää. Myrkky on myrkkyä sullekin se on aivan varmaa se.

      • Eri maailmat
        Ei Malorcalle enää kirjoitti:

        Vaarallisimpia on ne kosteusvauriorakennusten mikrobien aiheuttamat ongelmat, "aineenvaihduntatuotteet" mitkä ei haise millekään tai ei edes tuoksu.

        "Terveysongelmat johtuvat homesienen tuottamista myrkyllisistä aminohappoketjuista",

        http://yle.fi/uutiset/talojen_homeen_myrkyllisyyden_syy_selvisi_vihdoin/6323028

        Suosittelen lämpimästi Lääkäri 2 sinulle jättämään väliin ainakin yhden Malorcan reissun ja lukemaan sängynpohjalla siellä "homeongelmattomassa" luksuskodissasi ajatuksella aiheesta enempi. Aiheesta kosteus- ja homevauriorakennusten vaarat ja epäonnistuneet homekorjaukset (homepäiväkodit / homekoulut) sekä tutkia miten on käynyt tovottomien yritysten selvittää koko sotku pelkästään homedesinfioinnilla PHMG ja vastaavat.

        Lämpötila saattaa vaikuttaa meillä myrkyllisempien kantojen menestykseen.
        Pahimpia mökkejä ovat olleet jotkut ylläpitolämmitetyt.

        Mallorcalla ei ulkolämpötilan vuoksi esiinny samanlaisia olosuhteita.
        Kosteuden tiivistyminen on vähäisempää pienemmästä lämpötilaerosta johtuen.

        Meidän huonosti hengittävät rakenteet saattavat suosia vähässä hapessa kasvavia häijympiä lajeja. Bakteerit käyttävät hengitykseen vaikka rautaoksidia.

      • purkuun heti

        home on aina vaarallinen.jos silmät vaivaa siihen ei ole kuin yksi konsti homekämppä purettava.samoin nuha altistuu päivittäin ja muuttuu vaaralliseksi ja krooniseksi.ja jatkuva keuhkoputken ärsytys muuttuu krooniseksi ja aiheuttaa keuhkoahtauman ja siitä seuraa hengen ahdistus,hapen puute aiheuttaa sydän kohtauksen rasituksessa ja levossa.äkkiä homeloukku purkuun ja uutta tilalle.vähin minkä voi tehdä äkkiä.seinään reikä ja puhallin puhaltamaan sisään puhdasta ilmaa,esimerkiksi lämpöpuhallin jolloin tulee ylipaine huoneeseen ja home ikään kuin painuu home rakenteisiin eikä leiju huoneessa.parempi purkaa koko homeloukku,vaarallisuuden takia.

      • Kukin tavallaan
        Eri maailmat kirjoitti:

        Lämpötila saattaa vaikuttaa meillä myrkyllisempien kantojen menestykseen.
        Pahimpia mökkejä ovat olleet jotkut ylläpitolämmitetyt.

        Mallorcalla ei ulkolämpötilan vuoksi esiinny samanlaisia olosuhteita.
        Kosteuden tiivistyminen on vähäisempää pienemmästä lämpötilaerosta johtuen.

        Meidän huonosti hengittävät rakenteet saattavat suosia vähässä hapessa kasvavia häijympiä lajeja. Bakteerit käyttävät hengitykseen vaikka rautaoksidia.

        Ap:lle
        Törkeää mitätellä toiten oireita.
        Kaikki eivät valitettavasti todellakaan selviä pelkällä tukkoisuudella ja pään kolotuksella!

      • korruptio suomi

        kuinka paljon sait LAHJUS RAHAA??? kun kirjoitit noin pitkän pakinan "liioittelusta"

        miten te AASIT luulette näissä olosuhteissa kenenkään pystyvän rakentamaan HOMEETTOMIA rakennuksia???

        JO PAKKAS KUURA aiheuttaa kosteusvaurioita!! saati sitten LUMI ja VESISADE!!!

        vielä oilis paljon sanottavaa...

      • home-eläkeläinen

        Homepölyaltistuksen saan työpaikalta 1994. Vuoden työskentelin homekoulussa ja ennen kuin työsopimukseni loppui lähdin sairaslomalle. Jälkeenpäin vasta ymmärsin, että olen altistunut homeille ja samat homevasta-aineet oli miulta laskeneet, mitä koululla oli. Altistuneet lapset saivat kotihoidontukea. Itse sairastin vuoden ja olin sairaalassa 8 kertaa. Samalla puhkesi erittäin vaikea astma. Kuntouduin jollakin tapaa ja pääsin yliopistolle töihin ja siellä miun työpistettäni 2. vuoden aikana vaihdettiin ainakin 5 kertaa ja joka paikassa oli homeita. Onneksi esimieheni oli myös allerginen henkilö ja ymmärsi, kun tuon tuostakin olin sairaalassa. Työsopimuksen loppui. Jäin kuntoutustuelle ollessani 38 vuotias ja 41 vuotias, kun postiluukusta putosi kirjekuori, jossa oli eläkepäätös. Yritin useaan kertaan itse selvittää sairauttani työperäiseksi, mutta tuolloin ei vielä homeista paljon huudeltu ja yksi ennakkotapaus oli ollut Jyväskylän koululta. En saan ammattitautipäätöstä ja oli viimeisen vuoden asianajajakin asiaa ajamassa. No, mikäs siinä ollaan kotona. Nyt olen 52 vuotias ja eläkkeellä ja monisairas vakavasti. Ystäväni asuu Itävallassa ja ostivat sian säkissä, talon ja homeita oli joka nurkka täysi. Olivat asunnossa 2 vuotta ja ystäväni sairastui erittäin vakavasti homeisiin. Kävi jopa 3 kertaa viikossa kortisonitiputuksessa. Sanoinkin hälle, että et parane ennen kuin lähdette siitä asunnosta pois. Homeet on syvältä. On meillä vanha huvilakin ja sieltä saa vaatteeisiinsa ns. homeen hajun, mutta siellä pystyn olemaan. Loppu elämän tätä saa sairastaa ja vielä astma päälle, mutta näillä eväillä on eteenpäin mentävä. Home-eläkeläinen.

      • ???
        home-eläkeläinen kirjoitti:

        Oliko minulla murkkuikäisenä somatisaatiohäiriö tietämättäni? Olin käynyt koko yläasteajan viikoittain poskiontelohuuhteluissa (niitä on tehty satoja kertoja) ja poskionteloni leikattiin kahteen kertaan (FESS ja antrostomia) jotta niitä voisi huuhdella helpommin... Homeesta ei puhuttu siihen aikaan mitään, mutta nykyään koko talo on purettu koska oli korjauskelvoton. Keuhkokuumekaan ei ollut mikään harvinainen tila.

        Sittemmin kun muutin paikkakunnalta pois, oireet loppuivat kuin seinään.

    • "Mielenhallinta on oleellista tuollaisissa psykosommaattisissa somatisointioireissa ja kannattaa tutkiskella ja perehtyä myös itsesuggestioon."

      - Suoli24:n pusikkotohtorin kannattaisi aloittaa maailman parantaminen itsestään. Jatkuva, lähes ripulinomainen tarve pitkiin nimettömiin sepustuksiin... Paha tauti vaivaa.

      Ja muka lääkäri, pah! Oikea lääkäri kertoo nimensä, mutta pusikkotohtori työntää vain päänsä pensaaseen. Puskii, homesairaat! Ei kumarreta ketään muuta kuin oikeaa Herraa - pusikkotohtorille kaapinpaikka.

      • Sontalinko?

        "eikä ole kanttia kertoa nimeään eikä titteliään"
        "Jatkuva, lähes ripulinomainen tarve pitkiin nimettömiin sepustuksiin... "

        Kirjoittaa nimettömänä ja itselleen vastaillen nimimerkillä "sanasinko" kaikkiaan 4601:n viestin tuomalla rutiinilla...

      • Voi herranen aika
        Sontalinko? kirjoitti:

        "eikä ole kanttia kertoa nimeään eikä titteliään"
        "Jatkuva, lähes ripulinomainen tarve pitkiin nimettömiin sepustuksiin... "

        Kirjoittaa nimettömänä ja itselleen vastaillen nimimerkillä "sanasinko" kaikkiaan 4601:n viestin tuomalla rutiinilla...

        senthän ja joku lääkärikakonen vielä puolustelee vähättelemällä homekusetusta ja pimittelyä sekä vääristelyä. Mihin tämä maa oikein on menossa.

        "EU-säädösten
        toimepidealuetta Nr 2, joka koskee sisätilapintojen käsittelyyn hyväksyttäviä biosidivalmisteita, siten
        että se sallisi biosidikäsittelyn myös kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa, vaikka EUasetuksessa
        luetellaan ainoastaan työpaikkatiloja. Tämänhetkisen tiedon valossa Suomi on ainoa EU maa, jossa
        pitkävaikutteisia biosideja (PHMG, PHMB) käytetään sisätiloissa, joissa altistujina ovat lapset ja
        raskaana olevat".

        Eihän tätä kusetusta, (ensin desinfiointi ja sitten näythet) voi kun ihimetellä.

        "Biosideilla harhautetaan viranomaisia. Biosidikäsittely aiheuttaa pesäkelukujen aleneman. Biosidien
        avulla saatua, alhaista pesäkelukua on käytetty näyttönä tilojen käyttäjälle tai terveysviranomaiselle,
        että sisätiloissa ei olisi kosteus- tai homevauriota, jopa siten, että näille tahoille ei ole annettu tietoa
        biosidikäsittelystä. Tämä voi johtaa siihen, että kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä
        ja vaurioiden korjaus jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain".

        Onko tämä sitä "Rehellistä toimintaa" Lääkäri 2. Jos sinun mielestäsi on niin älä kehtaa enää meille mitään möläytellä jatkossa.

        Lue juttuja missä on totuus maamme tämän hetkisestä superongelmasta se koskee meitä jokaista ja kaikkien velvollisuus on saada loppumaan homekusetukset ja tietoiset terveyden vaarantamiset PHMG ja vastaavilla myrkyillä.

        https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/files/24338502/FLYSalkinojaSalonenb.pdf

      • Sontalinko? kirjoitti:

        "eikä ole kanttia kertoa nimeään eikä titteliään"
        "Jatkuva, lähes ripulinomainen tarve pitkiin nimettömiin sepustuksiin... "

        Kirjoittaa nimettömänä ja itselleen vastaillen nimimerkillä "sanasinko" kaikkiaan 4601:n viestin tuomalla rutiinilla...

        "Sontalinko?"

        - Hmm... Eksoottista. Se on sitten sitä itheään.

        "Kirjoittaa nimettömänä ja itselleen vastaillen nimimerkillä 'sanasinko' kaikkiaan 4601:n viestin tuomalla rutiinilla..."

        - Ehei, kuule veikkonen. Käytän rekisteröityä nimimerkkiä, ja nimeni ja osoitteeni on Suomi24:n tiedossa. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta [email protected], jos jotain tärkeää asiaa tulee. Luonnollisesti Googlellakin on tarvittaessa yhteystietoni.

        Veikkaanpa muuten, että käytät anonyymiä palvelintakin, jolla voit miinustella viestejä mielesi mukaan ja jakautua moneen persoonaan. Eläkkeellä on hyvää aikaa?

    • Päivä 1.2.2013

      tai alkuvuosi ei ollut mikään hyvä selitys sille etteikö myrkyistä olisi ollut kysymys ja ihmisten myrkytyksistä ja irtaimistojen tuhoutumisesta litkuilla PHMG.Ainoastaan sitä ei oltu kielletty käyttämästä. Tietämättömyyttä ja mitä muuta.

      "Elinkeinopolitiikkaa" Sanoo Hannele Rämö ja jos noin on niin onhan se helvetin vaarallista touhua. "Elinkeinopolitiikka" menee ohi terveytemme suojelun vai mitä sanot Lääkäri 2 tähän.
      Sano jotain mutta älä mene enää uimahallille.
      Lue nyt kuitenkin näitä juttuja lisää.
      http://yle.fi/uutiset/homeenestoaineiden_kielto_ei_yllattanyt_asiantuntijaa/6454042

      Ihmisiä sairastui ja irtaimistoja tuhoutui jo ennen 1.2.2013 MCF PHMG aineiden vuoksi ja se on faktaa. Nyt on vaan pidettävä huoli valvonnalla, ettei jatkossa käy yhtä surullisesti ja litkut varmasti häipyy markkinoilta.

      "Ne MCF PHMG -homesaneeraukset eli homeiden desinfioinnit olivat aivan turvallisia vielä tämän vuoden alkuun asti, ne on tehty ihan laillisesti ja rehellisesti tietääkseni".

      Tuohan on sulta Lääkäri2 aivan täyttä paskaa.

      Ne eivät ole koskaan edes olleet turvallisia vaikka ovat olleet laillisia. Mietihän vähän mitä taasen möläyttelet meille.
      Jos ne on olleet vaikka "viranomaisten hyväksymiä" niin ei ne silti ole olleet vaarattomia. Jos joku porukka ei ole niistä tarpeeksi tiennyt ja hyvöksynyt, niin onhan se helvetinmoinen soppa mikä "tietämättömyydellä" on aiheutettu.

      "Viranomaisten hyväksymä" mutta ei viranomaisten vastuuta mistään. Näin se vaan Lääkäri 2 menee. Rehellisyydestä meillä taitaa olla hieman erilainen näkemys. Ensin MCF PHMG homedesinfiointi ja sen jälkeen home- ja mikrobi näytteiden ottoja ja sisäilmamittauksia. Tuoko sinusta on sitä rehellistä toimintaa homekusetuksessa kerrohan.

      http://homepakolaiset.fi/tutkimustietoa/MyrkyllisetBiosidit_mss.pdf

      Tässä on vielä juttua välittämisestä ja vastuunkantamisesta tässä maassa.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020516639034_uu.shtml

    • homedonna

      Älkää suotta tähän höpinään vastailko. Lääkäri2 on vaikeasti sairas tai täysin seniili.
      Emme me voi häntä enää auttaa.

      • voi helv

        Suotta. Sen verran vittumaisen tempun teki mulle kuivaajat, että pakko sanoa mitä homekusettajista ja heidän puolustelijoista ajattelen.

        "MCF–tuotteiden pohjana on mikrobeilta suojaava polymeeri, eli PHMG (kationi-sen kopolymeerin guanidini). Lyhenne PHMG tulee sanoista polyheksametylee-ni guanidiini hydrokloridi".

        http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36706/Talli_Pauliina.pdf?sequence=1

        Lääkäri2 lue koko juttu ja ota selvää asioista ennenkuin möläyttelet enempää tänne palstalle. En ole ainoa kenen asunnossa on ensi desinfioitu MCF PHMG myrkyillä ja sen jälkeen on otettu viranomaisille ja vittumaiselle isännöitsijälle näytteitä ja sisäilmanäyte vain yksi kerta Andersseen.
        Enkä ole edes ainoa joka sellaisessa rytäkässä on terveytensä menettänyt ja kamat saastu kaatopaikkakuntoon. Olen kyllä helvetin onnekas, että kaikesta huolimatta olen vielä hengissä.

    • Huolestunut puolesta

      Pitäisiköhän sinun kaveri kuule vaihtaa vähän muutakin kuin tuo salkku.
      "Sittemmin vaihdoin salkkua kun se vanha salkku oli muutenkin jo huonossa kunnossa".

      • Sinistra

        Nimim. Huolestunut puolesta: oikein. Taitaa kyseessä olla valelääkäri. Tai sitten vain ei ole oma lääkitys ok kun kuvittelee olevansa lääkäri. Ei ainakaan tunne homeen aiheuttamia vaivoja kunnolla eikä tiedä niistä mitään. Huvinsa kullakin.

    • "Homeista on toki haittoja jossain määrin ja kosteusvaurioisessa rakennuksessa oleskelusta saattaa aiheutua jonkinlaisia oireita kuten nenäntukkoisuutta ja se saattaa aiheuttaa joillekin sivuontelotulehduksia eli 'poskiontelotulehduksia' mutta poskiontelotulehdus on hyvin lievä sairaus ja toisaalta nuha tai nenän tukkoisuuskaan ei ole kovin hankala tai vakava vaiva."

      - Kirjoitat silkkaa hölynpölyä.

      Laitoit meikän yötöihin kirjanmerkkejäni penkomaan. Tässä sullekin luettavaa:

      Surprising Condition Occurs in Lungs After an Invasion of Mold, Study Shows
      http://www.sciencedaily.com/releases/2011/08/110804124702.htm

      Svampmedel bra mot astma [Sienilääke hyvä astmaan]
      http://www.dagensmedicin.se/vetenskap/luftvagarna/svampmedel-bra-mot-astma/

      Fungi The Cause Of Many Outbreaks Of Disease, But Mostly Ignored
      http://www.sciencedaily.com/releases/2008/07/080701145522.htm

      Mold Infection Symptoms
      http://www.neogenantiaging.com/mold-infection-symptoms/

      Aspirin, Pneumonia and Brilliant Sudanese Citizens
      http://www.knowthecause.com/index.php/health-blog/newsletter/february/1035-aspirin-pneumonia-and-brilliant-sudanese-citizens

      • tohtori7

        Lekurikakkoselle on vuosien varrella kirjoitettu lukuisia vastauksia.
        Hän ei ole ymmärtänyt niistä yhtään mitään.
        Hän on täysin sulkeutunut salkkuineen omaan kuplaansa, eikä mikään tieto tai linkki voi häntä sieltä tavoittaa. Hän ei ymmärrä vaikka sairastuisi (sairastaa jo) itse.
        Mutta jossain vaiheessa löytyy riittävästi lääkäreitä ja tutkijoita jotka ymmärtävät.
        Silloin syntyvä häpeä on niin vahva, että se puhkaisee tämänkin tohtorimme kuplan.
        Ja hän vajoaa lopullisesti alzheimerin tautiin, jonka syytä ei tunneta.
        Sitä odotellessa.

      • Lääkäri 2
        tohtori7 kirjoitti:

        Alzheimerin tauti on osittain perinnöllinen sairaus, sitä ei ole meillä suvussa onneksi laisinkaan eli en varmaankaan tule siihen koskaan sairastumaan.

        Alzheimerin tautia havaitaan 10% yli 65 vuotiaista ja lähes puolella yli 85 vuotiaista. Alzheimerin taudin etiologia ei ole täysin selvillä mutta geneettisillä tekijöillä uskotaan olevan keskeinen merkitys. Useimmin Alzheimerin tauti puhkeaa myöhäisemmällä iällä (>60 v.). Ikääntymisen lisäksi kromosomissa 19 sijaitsevan apolipoproteiini E:n (APOE) uskotaan olevan keskeisessä asemassa Alzheimerin taudin etiologiassa. APOE:n tuottamaa proteiinia tarvitaan elimistössä lipoproteiinien muodostamiseen.

        APOE esiintyy kolmessa eri muodossa: APOE E2, APOE E3 ja APOE E4. APOE E4 muodon on havaittu olevan yleisempi Alzheimerin tautia sairastavilla muuhun väestöön verrattuna. Toisaalta APOE E2 muoto on yhdistetty alentuneeseen riskiin Alzheimerin taudille. Maailmanlaajuisesti 77% väestöstä on APOE E3 muoto, 15% APOE E4 muoto ja 8% APOE E2. Suomalaisväestössä APOE E4 muoto on yleisempi ja tutkimusten mukaan 18-23% suomalaisista löytyy tämä Alzheimerin taudin aikaisempaan puhkeamiseen yhdistetty APOE geenimuoto.

        Aivoissa tapahtuu tiettyjä mikroskooppisia muutoksia (niihin kertyy mm. amyloidia), jotka vaurioittavat hermoratoja ja aivosoluja heikentäen muistia ja tiedonkäsittelyä. Vaurio alkaa aivojen ohimolohkojen sisäosista leviten vuosien mittaan laajemmin aivokuorelle.

        osassa tapauksia Alzheimerin tauti ei ole perinnöllinen. Vaikka Alzheimerin taudin varsinaista syytä ei tiedetä, tunnetaan erilaisia riskitekijöitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä sairastua. Naisilla sairaus näyttäisi olevan jonkin verran yleisempää kuin miehillä, samoin niillä, joiden suvussa on muita tätä sairautta sairastavia. Monet elämäntapoihin liittyvät tekijät lisäävät vaaraa sairastua Alzheimerin tautiin.

        Geenianalyysin tekemällä voi halutessaan selvittää riskinsä sairastua Alzheimerin tautiin, tätä varten voi netistäkin tilata testin:

        https://www.geenianalyysi.fi/geenianalyysi/alzheimerin_tauti

        Genleven tuottaa luotettavia ja laadukkaita geenianalyysejä helposti kuluttajan saataville. Oman perimän selvittäminen voi antaa tärkeää tietoa mahdollisesta riskistä sairastua johonkin analysoitavaan sairauteen. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan vaikuttaa suotuisasti omaan hyvinvointiin ja läheisten elämään. Näillä valinnoilla on myös suuri kansantaloudellinen merkitys.

        Tuo Genleven Oy ei ole julkinen yhtiö eli pörssiyhtiö, joten yhtiön osakkeet eivät ole "vapaasti" myynnissä, mutta voisi toki kysyä voisiko yhtiön osakkeita ostaa tai jos tuo yhtiö menee pörssiin niin varman sitten ainakin ostan sen yhtiön osakkeita.

        Tällainen kotoan tehtävä tstaaminen vakavienkin sairauksien suhteen voi nimittän olla tulevaisuutta, ihmisiä kiinnostaa terveys ja sairaus luonnollisesti.

        Olen ostanut pieniä, kehittyviä terveydenhuoltoalan yhtiöitä sen lisäksi että olen ostanut suuria amerikkalaisia lääkeyhtiöitä. Omistan vähän myös suomalaista lääkeyhtiötä.

      • Lääkäri 2

        Kaivamalla kaivat koko ajan kaikkia ihmeellisiä epäluotettavia ja epämääräisiä linkkejä ja lähteitä.

        Homeita on kaikkialla ja erityisesti lämpimissä ja kosteissa maissa ja merenrannalla missä kosteutta nousee vedestä, kaikki mökit merenrannalla ja saaristossa ovat osittain alapohjiensa osalta homeisia, se "mökin tuoksu" on nimenomaan mikrobien aineenvaihduntatuotteiden aiheuttamaa hajua ja monet pitävät mökin tuoksua ihan hyvänä jopa, eli kotoisa mökkimäinen haju.

        Välimeren maissa kylpyhuoneet hienoissakin hotelleissa ovat kosteusvauriohomeisia ja Venetsiassa kaikki vanhat rakennukset ovat homeessa. Suomessa julkiset rakennukset ovat pitkälti homeessa ja olen itsekin työskennellyt inakin kahdessa terveyskeskuksessa ja yhdellä terveysasemalla ja yhdessä sairaalassa, jotka olivat homeessa. Yliopistolla kellaritilat haisivat todella homeelle.

        Kaakkois-Aasiassa majat ovat silminnähden homeisia sateiden aikaan.

        Silti siellä elää pari miljardia ihmistä tyytyväisenä.

        Jos saa oireita homeen hajusta ja haluaa sitä välttää niin hyviä paikkoja on erityisen kuivat paikat, kuivat ja kuumat tai kuivat ja kylmät. Esim. Meksiko on varsin hyvä kohde, samaten Andit ja Suomen Lappi.

        Faktaa homeiden aiheuttamista terveyshaitoista:

        käheys
        nuha, tukkoisuus
        yskä ja limannousu

        päänsärky

        poskiontelotulehdukset
        keuhkoputkentulehdukset
        flunssat

        http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/terveysvaikutukset/mikrobien_terveyshaitat/

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98028

        Kosteusvauriorakennuksissa oireilee osa mikrobikasvulle ja siihen liittyville ilman epäpuhtauksille altistuvista henkilöistä. Tyypillisiä ovat silmien, ihon ja hengitysteiden ärsytysoireet, kuten nuha, yskä, ääniongelmat, limannousu ja hengenahdistus. Tavallisia ovat myös nivel- ja lihaskivut, päänsärky, väsymys, lämpöily ja muut yleisoireet. Nuhassa vain allergiasta johtuville oireille on tutkimusmenetelmiä. Rakennustekniset selvitykset tulee käynnistää viipymättä, jos hengitystieoireiden epäillään aiheutuvan kosteusvauriosta. Oireet yleensä häviävät, kun vaurio korjataan ja altistuminen loppuu. Jos työperäinen ongelma pitkittyy, joudutaan vaivalloisiin ja kalliisiin potilastutkimuksiin altistumisen ja oireilun syysuhteen selvittämiseksi. Ammattinuhaa epäiltäessä työterveyshuolto varmistaa altistumisen, oireet ja löydökset. Spesifiset allergologiset tutkimukset tehdään erikoissairaanhoidossa.

        Kannattaisi lukea Majvik II -tietopaketti, missä kerrotaan "kaikki" ja on selvät ohjeet ja suositukset miten tulee toimia.

        Uutta tietoa tuon jälkeen on tullut liittyen mikrobitoksiinien vaikutusmekanismeihin, siinä tuli "läpimurto" viime keväänä,

        TTL ja THL yhdessä saivat asiassa "läåimurron" aikaan:

        https://blogi.thl.fi/blogi/-/blogs/epailynalaiset-mikrobitoksiinit

      • Myrkyllinen sisäilma

        http://www.stat.fi/til/ksyyt/2011/ksyyt_2011_2012-12-21_kat_003_fi.html

        Tässä faktaa.
        "-alzheimerin tauti ja autismi".
        http://homepakolaiset.fi/terveyshaitat.html

      • Lääkäri 2 kirjoitti:

        Voi vittu ku on olevinaan tietoa!! Neljä vuotta ja kolme muuttoa eikä vieläkään kaikki oireet hävinny!? Sun hyvillä linkeilläkö ne loppuu!?
        Vedä tumppuun sanon MÄ

      • tt.

        Niin kauan kun asioita jaaritellaan ja veivataan eivät ne etene. MIksi ei tutkita syy yhteyksiä kunolla, jossa pitää asukkaat ehdottomasti olla mukana ja vuoden ajat jolloin oireita on esiintynyt enemmän.

        Et voi millään väittää etteivät toksiinit aiheuta vakavia oireita, itse varmaan syöt maitohappobakteereja vähentääkseen oman suoliston toksiinin tuotantuoa ja syy yhteyksiä hermosoluihin.
        Mitä se valinomysiini tekee haju hermosoluille? Vai onko se vielä psykosomaattista oireilua jos hajuaisti ei toimi tai on yliherkkä.

      • l-ä-ä-k-ä-r-i
        aaaarrggh kirjoitti:

        Voi vittu ku on olevinaan tietoa!! Neljä vuotta ja kolme muuttoa eikä vieläkään kaikki oireet hävinny!? Sun hyvillä linkeilläkö ne loppuu!?
        Vedä tumppuun sanon MÄ

        Niin juuri, älä anna tuon V-lääkärin härnätä, kun ei tuo ole mikään oikea lääkäri ja esittää niin väärää tietoa kuin olla voi.

        Jaksamista

      • Maallikko 2
        Lääkäri 2 kirjoitti:

        Alzheimerin tauti on osittain perinnöllinen sairaus, sitä ei ole meillä suvussa onneksi laisinkaan eli en varmaankaan tule siihen koskaan sairastumaan.

        Alzheimerin tautia havaitaan 10% yli 65 vuotiaista ja lähes puolella yli 85 vuotiaista. Alzheimerin taudin etiologia ei ole täysin selvillä mutta geneettisillä tekijöillä uskotaan olevan keskeinen merkitys. Useimmin Alzheimerin tauti puhkeaa myöhäisemmällä iällä (>60 v.). Ikääntymisen lisäksi kromosomissa 19 sijaitsevan apolipoproteiini E:n (APOE) uskotaan olevan keskeisessä asemassa Alzheimerin taudin etiologiassa. APOE:n tuottamaa proteiinia tarvitaan elimistössä lipoproteiinien muodostamiseen.

        APOE esiintyy kolmessa eri muodossa: APOE E2, APOE E3 ja APOE E4. APOE E4 muodon on havaittu olevan yleisempi Alzheimerin tautia sairastavilla muuhun väestöön verrattuna. Toisaalta APOE E2 muoto on yhdistetty alentuneeseen riskiin Alzheimerin taudille. Maailmanlaajuisesti 77% väestöstä on APOE E3 muoto, 15% APOE E4 muoto ja 8% APOE E2. Suomalaisväestössä APOE E4 muoto on yleisempi ja tutkimusten mukaan 18-23% suomalaisista löytyy tämä Alzheimerin taudin aikaisempaan puhkeamiseen yhdistetty APOE geenimuoto.

        Aivoissa tapahtuu tiettyjä mikroskooppisia muutoksia (niihin kertyy mm. amyloidia), jotka vaurioittavat hermoratoja ja aivosoluja heikentäen muistia ja tiedonkäsittelyä. Vaurio alkaa aivojen ohimolohkojen sisäosista leviten vuosien mittaan laajemmin aivokuorelle.

        osassa tapauksia Alzheimerin tauti ei ole perinnöllinen. Vaikka Alzheimerin taudin varsinaista syytä ei tiedetä, tunnetaan erilaisia riskitekijöitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä sairastua. Naisilla sairaus näyttäisi olevan jonkin verran yleisempää kuin miehillä, samoin niillä, joiden suvussa on muita tätä sairautta sairastavia. Monet elämäntapoihin liittyvät tekijät lisäävät vaaraa sairastua Alzheimerin tautiin.

        Geenianalyysin tekemällä voi halutessaan selvittää riskinsä sairastua Alzheimerin tautiin, tätä varten voi netistäkin tilata testin:

        https://www.geenianalyysi.fi/geenianalyysi/alzheimerin_tauti

        Genleven tuottaa luotettavia ja laadukkaita geenianalyysejä helposti kuluttajan saataville. Oman perimän selvittäminen voi antaa tärkeää tietoa mahdollisesta riskistä sairastua johonkin analysoitavaan sairauteen. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan vaikuttaa suotuisasti omaan hyvinvointiin ja läheisten elämään. Näillä valinnoilla on myös suuri kansantaloudellinen merkitys.

        Tuo Genleven Oy ei ole julkinen yhtiö eli pörssiyhtiö, joten yhtiön osakkeet eivät ole "vapaasti" myynnissä, mutta voisi toki kysyä voisiko yhtiön osakkeita ostaa tai jos tuo yhtiö menee pörssiin niin varman sitten ainakin ostan sen yhtiön osakkeita.

        Tällainen kotoan tehtävä tstaaminen vakavienkin sairauksien suhteen voi nimittän olla tulevaisuutta, ihmisiä kiinnostaa terveys ja sairaus luonnollisesti.

        Olen ostanut pieniä, kehittyviä terveydenhuoltoalan yhtiöitä sen lisäksi että olen ostanut suuria amerikkalaisia lääkeyhtiöitä. Omistan vähän myös suomalaista lääkeyhtiötä.

        Et voi tietää onko suvussasi Alzheimerin tautia. Sairaus on diagnosoitu vasta korkeintaan muutaman vuosikymmenen ajan. Aikaisemminkin on tautia tietenkin ollut mutta ei ole tiedetty että kyse on sairaudesta. Oltiin vaan vanhuuden höperöitä...

      • LägärMaister
        Lääkäri 2 kirjoitti:

        Kaivamalla kaivat koko ajan kaikkia ihmeellisiä epäluotettavia ja epämääräisiä linkkejä ja lähteitä.

        Homeita on kaikkialla ja erityisesti lämpimissä ja kosteissa maissa ja merenrannalla missä kosteutta nousee vedestä, kaikki mökit merenrannalla ja saaristossa ovat osittain alapohjiensa osalta homeisia, se "mökin tuoksu" on nimenomaan mikrobien aineenvaihduntatuotteiden aiheuttamaa hajua ja monet pitävät mökin tuoksua ihan hyvänä jopa, eli kotoisa mökkimäinen haju.

        Välimeren maissa kylpyhuoneet hienoissakin hotelleissa ovat kosteusvauriohomeisia ja Venetsiassa kaikki vanhat rakennukset ovat homeessa. Suomessa julkiset rakennukset ovat pitkälti homeessa ja olen itsekin työskennellyt inakin kahdessa terveyskeskuksessa ja yhdellä terveysasemalla ja yhdessä sairaalassa, jotka olivat homeessa. Yliopistolla kellaritilat haisivat todella homeelle.

        Kaakkois-Aasiassa majat ovat silminnähden homeisia sateiden aikaan.

        Silti siellä elää pari miljardia ihmistä tyytyväisenä.

        Jos saa oireita homeen hajusta ja haluaa sitä välttää niin hyviä paikkoja on erityisen kuivat paikat, kuivat ja kuumat tai kuivat ja kylmät. Esim. Meksiko on varsin hyvä kohde, samaten Andit ja Suomen Lappi.

        Faktaa homeiden aiheuttamista terveyshaitoista:

        käheys
        nuha, tukkoisuus
        yskä ja limannousu

        päänsärky

        poskiontelotulehdukset
        keuhkoputkentulehdukset
        flunssat

        http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/terveysvaikutukset/mikrobien_terveyshaitat/

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98028

        Kosteusvauriorakennuksissa oireilee osa mikrobikasvulle ja siihen liittyville ilman epäpuhtauksille altistuvista henkilöistä. Tyypillisiä ovat silmien, ihon ja hengitysteiden ärsytysoireet, kuten nuha, yskä, ääniongelmat, limannousu ja hengenahdistus. Tavallisia ovat myös nivel- ja lihaskivut, päänsärky, väsymys, lämpöily ja muut yleisoireet. Nuhassa vain allergiasta johtuville oireille on tutkimusmenetelmiä. Rakennustekniset selvitykset tulee käynnistää viipymättä, jos hengitystieoireiden epäillään aiheutuvan kosteusvauriosta. Oireet yleensä häviävät, kun vaurio korjataan ja altistuminen loppuu. Jos työperäinen ongelma pitkittyy, joudutaan vaivalloisiin ja kalliisiin potilastutkimuksiin altistumisen ja oireilun syysuhteen selvittämiseksi. Ammattinuhaa epäiltäessä työterveyshuolto varmistaa altistumisen, oireet ja löydökset. Spesifiset allergologiset tutkimukset tehdään erikoissairaanhoidossa.

        Kannattaisi lukea Majvik II -tietopaketti, missä kerrotaan "kaikki" ja on selvät ohjeet ja suositukset miten tulee toimia.

        Uutta tietoa tuon jälkeen on tullut liittyen mikrobitoksiinien vaikutusmekanismeihin, siinä tuli "läpimurto" viime keväänä,

        TTL ja THL yhdessä saivat asiassa "läåimurron" aikaan:

        https://blogi.thl.fi/blogi/-/blogs/epailynalaiset-mikrobitoksiinit

        Kaivoitko valelääkäri nuo hörinät netistä vai therapia Fennicasta?

        "lääkäri 2" Brouhhahahahahaahahhahahhahahahahahahahahahah

      • Valelääkäri 2.0

        Toivottavasti tuo Majvik II -päivitetään mahdollisimman pian.

      • FM, aivotutkija
        LägärMaister kirjoitti:

        Kaivoitko valelääkäri nuo hörinät netistä vai therapia Fennicasta?

        "lääkäri 2" Brouhhahahahahaahahhahahhahahahahahahahahahah

        Noh... tuo nyt on pelkkä provoilija koko lääkärinimimerkki. Johan tuon tekstistä saa selville. ApoE-alleelijutut on wikipediasta kopioitu ja koko Alzheimerin taudin genetiikka selitetty virheellisesti.

      • fishb
        Lääkäri 2 kirjoitti:

        Kaivamalla kaivat koko ajan kaikkia ihmeellisiä epäluotettavia ja epämääräisiä linkkejä ja lähteitä.

        Homeita on kaikkialla ja erityisesti lämpimissä ja kosteissa maissa ja merenrannalla missä kosteutta nousee vedestä, kaikki mökit merenrannalla ja saaristossa ovat osittain alapohjiensa osalta homeisia, se "mökin tuoksu" on nimenomaan mikrobien aineenvaihduntatuotteiden aiheuttamaa hajua ja monet pitävät mökin tuoksua ihan hyvänä jopa, eli kotoisa mökkimäinen haju.

        Välimeren maissa kylpyhuoneet hienoissakin hotelleissa ovat kosteusvauriohomeisia ja Venetsiassa kaikki vanhat rakennukset ovat homeessa. Suomessa julkiset rakennukset ovat pitkälti homeessa ja olen itsekin työskennellyt inakin kahdessa terveyskeskuksessa ja yhdellä terveysasemalla ja yhdessä sairaalassa, jotka olivat homeessa. Yliopistolla kellaritilat haisivat todella homeelle.

        Kaakkois-Aasiassa majat ovat silminnähden homeisia sateiden aikaan.

        Silti siellä elää pari miljardia ihmistä tyytyväisenä.

        Jos saa oireita homeen hajusta ja haluaa sitä välttää niin hyviä paikkoja on erityisen kuivat paikat, kuivat ja kuumat tai kuivat ja kylmät. Esim. Meksiko on varsin hyvä kohde, samaten Andit ja Suomen Lappi.

        Faktaa homeiden aiheuttamista terveyshaitoista:

        käheys
        nuha, tukkoisuus
        yskä ja limannousu

        päänsärky

        poskiontelotulehdukset
        keuhkoputkentulehdukset
        flunssat

        http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/terveysvaikutukset/mikrobien_terveyshaitat/

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98028

        Kosteusvauriorakennuksissa oireilee osa mikrobikasvulle ja siihen liittyville ilman epäpuhtauksille altistuvista henkilöistä. Tyypillisiä ovat silmien, ihon ja hengitysteiden ärsytysoireet, kuten nuha, yskä, ääniongelmat, limannousu ja hengenahdistus. Tavallisia ovat myös nivel- ja lihaskivut, päänsärky, väsymys, lämpöily ja muut yleisoireet. Nuhassa vain allergiasta johtuville oireille on tutkimusmenetelmiä. Rakennustekniset selvitykset tulee käynnistää viipymättä, jos hengitystieoireiden epäillään aiheutuvan kosteusvauriosta. Oireet yleensä häviävät, kun vaurio korjataan ja altistuminen loppuu. Jos työperäinen ongelma pitkittyy, joudutaan vaivalloisiin ja kalliisiin potilastutkimuksiin altistumisen ja oireilun syysuhteen selvittämiseksi. Ammattinuhaa epäiltäessä työterveyshuolto varmistaa altistumisen, oireet ja löydökset. Spesifiset allergologiset tutkimukset tehdään erikoissairaanhoidossa.

        Kannattaisi lukea Majvik II -tietopaketti, missä kerrotaan "kaikki" ja on selvät ohjeet ja suositukset miten tulee toimia.

        Uutta tietoa tuon jälkeen on tullut liittyen mikrobitoksiinien vaikutusmekanismeihin, siinä tuli "läpimurto" viime keväänä,

        TTL ja THL yhdessä saivat asiassa "läåimurron" aikaan:

        https://blogi.thl.fi/blogi/-/blogs/epailynalaiset-mikrobitoksiinit

        Kyllä nuo terveyshaitat ovat melko ikäviä, varsinkin päivittäin koettuina.

        Tietenkään ei ole helppo samaistua toisen henkilön kokemukseen oireesta mutta se ei silti välttämättä tee oireesta valheellista tai kuviteltua. Toivottavasti jokainen epäilijä saa omakohtaista kokemusta asiasta kuin asiasta, eipä tarvi sitten epäillä ihan kaikkea.

        En tiedä millainen homeiden toksiinien sietokyky milläkin kansalla on, eikä ole väliksikään, mutta onneksi näihin terveyshaittoihin on meillä tartuttu.

    • Oikeaa tietoo lue

      Ei loppuneet oireet Muntersin tekemällä MCF PHMG myrkytyksellä ensimmäisessä homeläävässä eikä vielä asunnon otsonoimisella.

      Kaveri kyllä sanoi MCF PHMG desinfioinnin ja sen toisen asunnon Kaarikatu otsonoinnin jälkeen ” Meillä ei ole työkaluja nykymyrkyille”. No varmaan oli perillä jotenkin niistä myrkyistä mitä asuntoihimme ruiskutti MCF PHMG ja Otsoni. Ei siis työkaluja niiden aiheuttamalle lisämyrkytykselle vai mitähän kaveri oikein tarkoitti.

      Eikä ole oireet loppuneet vielä Polygonin RATU vastaisella homeremontilla tässä nykyisessä (neljäs homeasunto) onneksi ei oma . Kuivaa kuivasivat ja tyhjää veivasivat ja betonipölyt ja Chaetomiumit levittelivät ympäri kämppää missä ei ollut osastoitu työskentelytilaa (makkarin katto ja lattia jyrsitty tai hiottu) eikä irtaimistoa suojattu. Myrkyt ja betonipöly levisi ympäriinsä vuokra kaksiossa. Kenen on vastuu tilaaja isännöitsijä joka on vastuussa asumisviihtyvyydestä ja asumisterveydestä vai Polygon joka tuon "pöllyytyksen" teki? Kerohan jos tiedät.

      Tuossa on esimerkillistä toimintaa jos vaan tekevät kuten lupaavat (polyntorjunta), mutta tarjouskilpailussa on sitten jo "taikinoimista" saada hinnat alas aikaa vievien esivalmistelujen vuoksi ja vielä vaativamman "homesiivouksen" takia. Kai tuon tiedät (aaaarrggh). Tietoa löytyy ja lisää tulee koita kestää totuuksia myös.

      Ottakaahan tuosta opiksenne.
      www.polyntorjunta.fi

      Voi loppua jollakin vielä vaikka oireet jos kunnolla työt tehdään eikä sählätä.

      Ja muistakaa "Kaikki hometalojen desinfioinnit turhia”.
      http://yle.fi/uutiset/viranomaiset_kaikki_hometalojen_desinfioinnit_turhia/6454355

      "Linkeillä" vähenee tulevien polvien kohtaama epätietoisuus homekusetuksiin.
      Oireita ne ei poista mutta tuskaa lievittää helvetisti.

    • Kirjallisuutta löyty

      Olisi parasta perehtyä asiaan perusteellisesti ennen kuin kirjoittelee tuollaista.
      Taidat olla niitä vale-sellaisia!

    • hevonpaskaa898098

      BS ja et ole ainakaan pätevä lääkäri kun tuollaista kirjoitat.
      Lääkärinä varmaan tietäisit mitä tällä tarkoitan mutta kuten totesin niin BS.

      Niin ja täällä ollaan Suomessa eikä Intiassa tai Vietnamissa ja varmaan lääkärinä tietäisit oikeasti, että ihmiset kärsii siellä monenmoisista asioista fyysisesti juurikin myös homeen aiheuttamista.

      ISOLLA PAKKO TODETA ETTÄ BS

    • Homeisella ladolla

      Ahtsii,ahtsii.Niin ne hajut lähtee kui.Hmm heinistäkin,kun vain viitsii niitä hangolla.Ahtsii.Hmm.Hieman heiluttaa.

    • Altistunut luokanope

      Homeko vaaratonta?

      Olen työurani alussa altistunut sisäilmaongelmille, ja tuloksena oli astmadiagnoosi ja 7 kk:n poskiontelotulehduskierre, ja niiden leikkaus. Olen vasta alle 29-vuotias, ja harkitsen pysyvää muuttoa ulkomaille Suomen ilmaston ja julkisten rakennusten tilan takia. Sisäilmareagointi tulee ottaa aina vakavasti, sillä se voi viedä pahimmillaan työkyvyn.

    • Voi jeesus

      sentään taas tätäkin aloitusta.
      Joo ei varmaan ole kyse kovin vakavista asioista, mutta entäpä sitten kun on vuosia hometyöpaikassa, sairastaa toistuvia keuhkoputkentulehduksia ja poskiontelotulehduksia? Saa toistuvia lääkekuureja? Jatkuva 24h rajua päänsärkyä? Jatkuvasti kuivat, vuotavat silmät? Jatkuvasti kuivat limakalvot, jatkuvasti juoksevaa"vettä" vuotava nenä? Ja mitäs ne jatkuvat lääkekuurit tekee mahasuolikanavalle ja sille kuuluisalle vastustuskyvylle? Töissä kun on pakko käydä kuitenkin! Joidenkin on!
      Todella karu olo kuule! Ja todella tehoton, väsynyt olo! Eipä ole tehokas olo työssä eikä kotona.
      Itsellä kaikki oireet 3,5v hometyösuhteesta hävisi vasta vuoden kuluttua poisjäännistä. Työkaverin astma jäi silti vaikka työpaikasta lähti. Ei taida olla hääviä kuule ennen terveen ihmisen vetää lääkkeitä piipusta että henki kulkis.
      Mutta olethan aloittaja tietenkin koululääketieteen edustaja eli yhden sortin idiootti. Enpä tk:sta ja lääkäreiltä enkä työterveyshuollosta mitään apua saanutkaan! Ainoa vaihtoehto oli jättää työpaikka ja luontaisterveystuotteet. Onneksi toivuin täysin. Kaikki eivät ole niin onnekkaita. Voimia heille!

    • tiedän sen

      homepelon takia voi tulla jopa avioero, kun toinen epäilee et talossa on hometta ja lähtee..

    • Shefulletöitä

      Pakko todeta, että sinä et ole lääkäri ;-)
      Kirjoituksesi on aika pahasti vastoin lääkärin vannomaa valaa sekä erityisesti lääkärin etiikaa vastoin kirjoitettu.

      Lääkäri kun ei tätä asiaa vähättele ja oikea lääkäri sitä paitsi tietää, että nämä sinun mainitsemasi ns. "oireet" ovat varsinkin vanhuksille aika yleinen kuolemaan johtava osasyy (keuhkokuume, tulehdukset jne. joita homeen vaikutus edesauttaa tai aiheuttaa. Hommahan ei suinkaan ole ns. sinun kirjoittamasi mukainen vaan ihan jotain muuta.

      Sinä et siis ole suinkaan lääkäri, vaikka annat näin nimimerkissäsi ymmärtää ja on erityisen tuomittavaa antaa tuollaista väärää tietoa tänne ihmisille, oikeastaan pitäisi olla lailla kiellettyä väärän tiedon levittäminen julkisesti.

      Terveysasioissa ei koskaan lääkärit vähättele asioita ja oikea lääkäri ei täällä esiinny tuntemattoman nimimerkin suojissa vaan sen tekee ns. valelääkäri tai ihminen joka yrittää päteä ja peittää omaa huonoa itsetuntoaan.

    • nuhanenä*tär

      Minulla on jatkuvasti poskiontelot turvonneet allergian takia, on myös tulehdusta joskus. Allergialääkitys on koko ajan.
      Ei poskiontelontulehdus ole ollut ainakaan itselleni pikku juttu.
      On pää kipeä, kun alkaa makuulle pyörryttää, todella kurja olo kokonaisuudessaan. Ei taatusti ole psyykkistä.
      En kestä hometalossa oloa yhtään, oireet tulevat niin voimakkaina, sopisin hyvin homekoiraa tuuraamaan.

      • allergine

        Mäkin kävisin homekoiran tuuraajana,
        menin kaverilleni kylään ja ihmettelin kun alkoivat allergiaoireet, jotka muuttuivat parissa tunnissa ihan sietämättömiksi, kun silmiin sattui ja alkoivat vuotaa niin vasta silloin kaveri kertoi että joo täällä on hometta, pitäis muuttaa.
        Heillä ei ilmeisesti ollut oireita, mutta itse reagoin välittömästi ja rajusti.
        Ai että sitä helpotusta kun pääsin pois sieltä ja ulos x)

    • ei pure oma koira

      Asuminen hometalossa jo vaikka puoli vuotta, aiheuttaa elinikäisiä vammoja hengityselimiin, asia on kiinteistöpuolella arka ja siksi on perustettu nämä tarkastukset, jotka pääosi tekee, joku toimisto, yksityisyrittäjä, jolle ei merkitse totuus mitään kunhan saa rahansa. Kun ostatte vanhan talon HOMEKOIRA on ainoa oikea tarkastus vaikka se onkin vähän hintava, niin se pätee ja huono kauppa jää tekemättä, tästä on puhuttu niin kauan, että oppikaa viimein se on ihmisen paras ystävä, joka tietää.

    • jajbdfjbahfb

      Et ole nähnyt todellista hometaloa. Kun oven avasi niin löyhähti kuin saunan löylyt silmille, eikä henki enää muutaman sekunnin kuluttua kunnolla kulkenut.
      Talo oli autio ja määrättiin poltettavaksi.

    • Homeesta kärsinyt

      Asu useampi vuosi homeasunnossa, siten että homeitiöt siirtyvät sieltä vessasta tai mistä tahansa kosteusvauriotilasta koko asuntoon.

      Kahden asunnon homeitiöistä kärsineenä, 2 3 vuotta homeasunnoissa asuneena voin sanoa ettei kyse ole mistään psykosomaattisista oireista.

      Perusvähättelyä sain kuulla viimeisen asunnon isännöitsijältä, kaiken muun vastuunpakoilun ohella. Isännöitsijän sävy muuttui kun totesin "laittakaa lapsenne sinne asumaan, niin jutellaan sitten..."

      Isännöitsijän mukaan oli myös normaalia että asunnon vaihtoilma otetaan suoraan maakellarista, joissa on homeita normisti(eikä suoraan ulkoilmasta, jeps juu)

      Kun lopulta pääsin pois viimeisestä homeasunnosta, meni n. 6kk että oireilut loppuivat. Johon kuului sairaalloista kuumeilua, pahoja ihottumia, aivastelua, kognitiivisia häiriöitä. Lisäksi vaatteeni haisivat pahalle, ja suurin osa irtaimistosta meni roskiin.

      Yliopiston tutkija kävi mittaamassa sisäilman, ja homearvot ylittyivät roimasti. Dioksiineja ja muita myrkkyjä niistä lähtee.

      Arvon herran lääkäri tuskin pääsee sairastumaan asuttuaan tai oleltuaan homeisissa tiloissa hetken aikaa, mutta asu vaikka huvikses sellasessa asunnossa useampi vuosi, niin jutellaan sitten lisää "onko päässä vikaa" mitä tulee psykosomaattiseen oireiluun.

    • home on hyvästä

      Itse asiassa home voi olla jopa terveellistä ihmiselle. Onhan homeesta kehitetty jopa ihmisten käyttöön lääke, joka vaikuttaa ja toimii hyvin.

      • Hanki tietoa

        Haloo, vai on home hyvästä. On täysin eri asia käyttää penisilliiniä lääkkeenä kuin olla homeisessa ympäristössä. Otapa sinäkin vähän selvää asioista ennen kuin kirjoitat tuollaista soopaa.

      • Valelääkäri 2.0

        Tuo "lääke" johon vittaat, lienee Penicillium -home. Valitettavasti kyseiselle homeelle altistunut ei voi kyseistä lääkettä käyttää. Tätä kutsutaan yliherkkyydeksi. Yliherkkyydestä, kuin myös myrkytystilasta kertoo hyvin se, että rokottamisen jälkeen tulee olla seurannassa hetkinen. Nähdään, tuleeko rokotteen sisältämistä aineista ykiherkkyysreaktioita.

      • ahistavaa

        Niin on keksitty penisiliini ,( Penicillium

        Penicillium on yleisin sisätiloissa todettava home. Sitä todetaan pieninä pitoisuuksina lähes kaikissa rakennuksissa (80 %:ssa pölynäytteistä ja 47 %:ssa ilmanäytteistä). Kosteusvaurion yhteydessä se voi alkaa kasvaa rakenteissa ja tuolloin se voi myös aiheuttaa merkittäviä terveyshaittoja. Penicilliumia pidetään ensilinjan homeena eli tuoreeseen kosteusvaurioon viittaavana mikrobina, joka hajottaa pienimolekyylisiä hiilihydraateja ja tärkkelystä. Penicillium-lajeja tunnetaan yli 500 ja niitä on vaikea tunnistaa ja erottaa toisistaan. Penicillium on allergisoiva ja sillä on myös toksiineja (myrkyllisiä aineita) tuottavia kantoja. Penicilliumin tuottamia toksiineja tunnetaan ainakin 15 eri molekyyliä, esim. citreoviridiini, citriniini (P. citrinin, munuaisvaurioita), mykofenolihappo, gliotoksiini, penisilliinihappo, patuliini (P. expansum), rubratoksiini (P.rubrum, maksatoksinen). sekalonihappo D (P. oxalicum, sikiövaurioita), spinulosiini (P. spinulosum), viomelleini, xanthomegniini.) mutta minä homealttiina kun nielasen sellasen tabletin tulee pahaolo ja oksettaa, se ei käy minulle.

    • wewew

      Homeita on erilaisia. Osa niistä on hyödyllisiä, mutta osa taas myrkyllisempiä.

      Itselläni on kaveri, joka asuu hometalossa ja myös lasten SEKÄ päiväkoti ETTÄ koulu ovat homeongelmaisia!!! Tällöin homeelta ei pääse pakoon minnekään. Tuloksena on koko perheen sairastuminen astmaan ja jatkuvaan sairastelukierteeseen. Perheen herkimmät yksilöt saavat oireita jo lyhyessäkin ajassa, mitä ovat homerakennuksessa. Tämä perhe on muuttanut useasti (vuokra-asuntoja, joissa omistajat eivät välitä homeesta), mutta omistusasuntoa vaikeampi myydä homeisena.

      Etelän maissa on helpompaa, koska siellä voidaan oleskella valtaosa päivästä ulkona. Suomessa taas ollaan vähintään se puoli vuotta sisätiloissa joka ikinen vuosi. Etelässä myös talot rakennetaan kivestä, joka ei homehdu kuten puurakenteet. Myös lumikuorma aiheuttaa omat ongelmansa sekä se, että Suomessa on suurimman osan vuodesta lämmitys päällä.

      Jos homeelle ei tehdä mitään, se tuhoaa rakennuksen asuinkelvottomaksi. Arviolta jopa 600.000 - 800.000 suomalaista altistuu homeelle päivittäin. Aika iso lasku tulossa julkisen sektorin maksettavaksi, kun ihmisten terveys menee. Myös työnantajat kärsivät, kun työntekijät jatkuvasti sairaana

    • KALLE KELLO

      Vai ei ole home haitallista? Voi sunua, kun et muutakaan vertailukohdetta löydä, kun olet jokusen kerran ollut etelässä ja hotelleissa haisee homeelle tai jossain hevon v*** periferiassa. Ei kai se mitään meinaa josjoskus olet viikon kaksi jossain jossa on hometta. Mutta ei sulla sattunut tulemaan sinne pääkoppaan laisinkaan sellaista ajatusta, että jos olisit ko kämpässä käytännöllisesti 24/7 vaikkapa 5 - 10 vuotta. Jo muuttuisi sinunkin ajatusmaailmasi. Aivan idioottimaista vertailla jotain lomakohteita vakituisasuntoon. Vai halusitko vain rehennellä homeen siivellä matkusteluistasi?

    • Haista HOME

      Vai ei muka tule homehaittoja kuin haju jne!!!! Lienetkö oikeasti edes lääkäri, kun tuollaista kirjoitat. Tunnen todella monta ihmistä, jotka ovat saaneet homeallergian homeisissa tiloissan pitempään ollessaan ja se on aiheuttanut herkitymisen myös monille muille allergeeneille. Erään ystävän yläpuolella olevassa asunnossa tehtiin homeremontti ja täysin suojaamatta, jolloin home räjähti alakerran asuntoon ilmastoinnin kautta. Kaksi henkeä sairastui vakavasti homeallergiaan ja herkistyivät muillekin asioille. Elämän laatu romahti, kun pitää välttää niin monia asioita ja paikkoja. Ja silti tulee tilanteita, joissa oireet tulevat voimakkaasti.

      Jos sinulle aiheutuu vain hajuhaitta homeesta, niin se ei todellakaan merkitse sitä, ettei se aiheuta muille vakavia terveydellisiä haittoja. Kuinkahan moni potilas on jäänyt ilman apua, kun sinun mielestäsi vaivat ovat vain psykosomaattisia eli kuviteltuja. Oletko todella oikea lääkäri vai itseoppinut valelääkäri. Outoa tekstiä on lääkäriltä. Tavallinen maallikkokin tietää paremmin homeasiat kuin sinä!

    • vänä

      Asun vuonna 1923 rakennetussa tiilisessä omakotitalossa jossa ei ole ilmanvaihtoa ollenkaan. Alunperin on ollut suora reikä suljettavalla luukulla seinässä mutta nämä on 80-luvulla muurattu umpeen. Jälkeenpäin rakennettuun saunaan joka
      sisältää suihkun on korvausilmaputki lattian alle asennettu joka vie suoraan ulos.

      Joka saunakerran jälkeen "saunaeteisen" seinät ovat märät kosteudesta.
      Seinät omaavatkin vihreän pilkutuksen kuivana.
      Näin ollaan asuttu jo vuosia ihan terveenä.
      Asuintilojen ikkunalaudoille ilmestyy myös näin talviaikana vihreä raita tiivisteiden lähettyville.

      • LägärMaister

        Aha, valelääkäri vaihto nikkiä!

      • Valelääkäri 2.0

        On totta, että kaikki eivät sairastu homeista. Talosi on sen ikäinen, ettei siinä liene käytetty kovin vaarallisia aineita kosteissa tiloissa -kuten suoraan betoniin/tiileen kiinnitettyä kipsilevyä.
        Toivon, että terveyttä riittää ja jaksat pitää talostasi huolta.

    • rasitusastma

      Etköhän nyt ole vähän yksinkertaistanut asiaa vertauksessasi lämpimämpiin.maihin. Sekä normaali looginen ajattelu että empiiriset tutkimukseni ovat selvittäneeet, että Suomessa joudutaan viettämään aikaa sisällä jonkin verran enemmän kuin noissa maissa. Jos viettäisin suurimman osan ajastani ulkoilmassa vaikka sitten katukahviloissa tai miten tahansa liikkuen, en varmaan kärsisi nenän tukkoisuudesta tai muista oireista samalla tavalla. Lievät oireet johtavat vakavampiin eli astmaan, joten ei ihan ehdoin tahdoin kannata altistaa itseään. Lisäksi kylmä talvi-ilma rasittaa aivan toisella tavalla kuin eteläisemmissä maissa inhimillisempi ilmasto.

      • Tietoisku

        Ylipaino lisää astmariskiä ja toisaalta laihduttaminen parantaa astman hoitotasapainoa ja vähentää lääkitystarvetta. Ylipainon vähentäminen on sinun itsesi näpeissä, ei kenenkään muun.

    • Voi hevon v toshiank
    • Tämä Lääkäri 2

      taitaa olla vakuutusyhtiön lääkäri, jolla on ylivertainen kyky diagnostisoida potilas häntä koskaan kohtaamatta ja toimitetut asiantuntijalausunnot kumoten.

      Vakuutusyhtiön lääkäreiden mukaan ihmiselle kasvaa uusi raaja katkenneen tilalle, jopa pään uusiutumiselle on hyvä ennuste.

      Homesairauksia ei vakuutuslääketiede tunne.

    • Varokaa!

      Itse en tiettävästi ole ns. allerginen homeelle, en tosin tietääkseni ole sille enemmän altistunutkaan. Mutta tiedän ihmisiä, joiden elämä on kyllä mennyt niin huonolle mallille näiden homeiden aiheuttamien sairauksien ja allergioiden takia, että en halua elää homeesta tietoisena elää sellaiselle saastuneessa asunnossa enkä suosittele sistä muillekaan. Tiedän home voi totaaalisesti pilata elämän!

    • jkop

      niinkö

    • muuntaja 235 V

      Homeifta on toki haittoja joffain määlin ja kofteufvaulioifeffa lakennukfeffa olefkelufta faattaa aiheutua jonkinlaifia oileita kuten nenäntukkoifuutta ja fe faattaa aiheuttaa joillekin fivuontelotulehdukfia eli "pofkiontelotulehdukfia" mutta pofkiontelotulehduf on hyvin lievä failauf ja toifaalta nuha tai nenän tukkoifuufkaan ei ole kovin hankala tai vakava vaiva. Aftma on toki jo vähän ikävämpi failauf mutta lääkkeillä fekin hoituu ja toifaalta homeen aiheuttama vaiva loppuu kun poiftuu homelakennukfefta.

      Ei fiif kannata tehdä kälpäfeftä hälkäftä täffäkään afiaffa. fuuli ofa homeiden aiheuttamifta peloifta liittyy mielikuvitukfeen ja homeen hajuun, kun talpeekfi alkaa pelätä niin pelkkä haju jo faa aikaan "oileita".

      Minäkin olen ollut töiffä homeifeffa telveyfkefkukfeffa ja ainoa haitta minkä huomafin oli tunkkainen haju ja haju talttui vähän vanhaan falkkuuni, joffa oli nupukkinahkaa falkun fifällä ja tuo nahka tuntui ottavan hajua itfeenfä helkäfti. fittemmin vaihdoin falkkua kun fe vanha falkku oli muutenkin jo huonoffa kunnoffa.

      Lifäkfi olen ollut etelänmatkoilla kahteen keltaan hotellihuoneeffa joiffa on felväfti haiffut kylpytiloiffa / pefuhuoneeffa home, etenkin jof ilmanvaihto on ollut poif päältä kun huoneeffa ei ole ollut fifällä ketään. Toinen homeinen kylpyhuone oli v. 2008 valmiftuneeffa 5 tähden hotelliffa Kleetalla ja toinen v. 2010 lemontoiduffa hotelliffa Mallolcalla. Molemmat aivan huippuhotelleja ja palafta alueen lakentamifta, mikä viittaa fiihen että kaikiffa lakennukfiffa efim. välimelen alueella on hometta kylpyhuonetiloiffa, fiellä lakennufmääläykfet eivät ole niin tiukat kuin fuomeffa näiffä kofteufeliftyfafioiffa ymf.

      Homeen haju hotellihuoneefta lähtee poif kun laittaa ilmanvaihtoa vähän kovemmalle.

      Ottaen huomioon että kukaan ei ihmettele mitään homefailaukfia välimelen maiffa tai muuallakaan maailmaffa (paitfi fuomeffa ja ehkä joiffain muiffa pohjoifmaiffa) on ongelma felväfti liioiteltu ja ylileagointeja tapahtuu.

      Mitä luulette kuinka homeeffa on monfuunifateiden aikaan Intiaffa lakennukfet, feinät kafvavat täynnä näkyvää hometta Intiaffa ja Vietnamiffa afuintaloiffa, kun ilmankofteuf on koko ajan monfuunien aikaan 95-100% ja lämpötila 30 - 35 aftetta. famaten Venetfiaffa todella homeeffa oli ufeimmat lakennukfet kun fiellä viimekfi kävin, lakennukfethan alaofiftaan ihan lilluivat vedeffä ja veneellä joku tuli kaupafta kotiin kiinnittäen veneen talon feinään joka taaf oli meliveden valaffa.

      Tiedän että jotkut faavat "oileita" jopa hajuifta, ,mutta filloin kyfeeffä on pfykofomaattinen oileilu eli faadaan oileita aiftimuften pelufteella, fama kuin joku kokee oileita fiitä että kuulee inhottavan äänen efim. lautafta naalmutetaan veitfellä ja jollain ilmenee "kylmiä väleitä" mutta kyfeeffä ei ole vakava "failauf".

      Mielenhallinta on oleellifta tuollaififfa pfykofommaattififfa fomatifointioileiffa ja kannattaa tutkifkella ja pelehtyä myöf itfefuggeftioon.

    • 666+

    • Homeindigaattori

      Asunnot on liian lämpöisiä täällä suomessa 24 astetta on liian korkea lämpötila, pudotus tuonne 21 jopa sen alle, niin homeetkin viihtyy huonommin ja sisäilma paranee. Ja rakentteelista tuuletusta lisää

    • jako tie t

      VAROKAA kun ostatte omakotitaloa, myynnissä hometaloja paljon

    • ...

      Minä kävin intin 5v sitten Parolassa ja voin sanoa, että homeesta on ja paljon haittaa. Minulla alkoi heti sinne mentyä nenäverenvuodot, alkoivat tosin heti rokotuksien jälkeen. Vuodot jatkuivat koko intin ja keväällä kävin lääkärillä ja hemoglobiinit olivat alhaalla siitä sitten rautaa syömään. Sen ansiosta nenäverenvuodot jatkuneet talvisin. Yksi intin kämppäkaverilla oli ainakin 4 kertaa intin aikana poskiontelotuhlehdus. Aivan kauheaa jos on hometta!! Se aheuttaa myös ajan kanssa autoimmunnisaurauksia ja kaikkea harmia. Elämän elin ehto on puhdas ilma!

      • ...

        Asuin myös asunnossa 67 rakennettu betonikerrostalo jossa saattoi olla hometta. Ikkunan karmit saattoivat olla homeessa. Minulla ollut myös paljon homeesta olevia oireita, toivotaan, nyt ettei ms-tautia koskaa puhkea.
        Aloitus on todella typerä. Home on ongelma ja todella iso ja vaijettu Suomessa, koska korjaukset tulisi maksamaan paljon ja ihmiset annetaan vaikka sairastua ennemmin ennenkuin talot tarkastettaisiin kosteusvauriosta...

    • Näin on

      Siis uskomaton kirjoitus aloittajalla (Lääkäri2). Kannattaisi todellakin pitää mielipiteet omanaan, jos taso ja tietämys on noin ala-arvoista. Ensinnäkin homeelle altistuminen altistaa myös kaikille muille kemikaaleille!!! Ja elämästä tulee enemmän kuin helvettiä. Sen lisäksi, että ihminen menettää työnsä, rahansa, harrastuksensa ja sosiaalisen elämän, on niitä jotka menettävät myös kotinsa. Joutuvat asumaan talvellakin teltassa, koska sopivaa asuntoa ei löydy. Oireet ovat vakavia ja ne ovat läsnä päivittäin. Ettäs kehtaatkin tulla vähättelemään tänne home-allergisia ihmisiä.

      Ainahan voit toki itse muuttaa vuosiksi asumaan home-asuntoon, sehän olisi kaltaisellesi juuri sopiva paikka!! Ja tiedoksi vielä, että allergia ei kehity päivässä vaan ajan kanssa. Että jos olet ollut muutaman viikon kosteusvaurioisessa hotellihuoneessa niin ei siitä oleskelusta välttämättä vielä oireita saakaan. Mutta mitäs sitä tietämättömälle selittämään, jos on kerran lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.

    • Siedätyshoidossa

      Liian kuivasta sisäilmasta taikka ylihygienian aiheuttamista ongelmista terveydelle ei kukaan taas puhu?
      Ja kuivuudella torjutaan hometta mutta..ei taata terveyttä.

      Home ei ole ainut ongelma jolla selitetään syitä ja seurauksia johonkin jota ei
      tiedetä..
      Homeesta on kieltämättä tehty bisnestä..jossa "asijantuntijakonsultteja" rahaa ja rahastajia pyörii..osa tarpeettomia

      • Kuten desinfektiot

        ja homeenestot. Osa täysin tarpeettomia. Jopa vaarallisia.

    • jfgkdjlfgdf

      Ja pidemmän päälle syöpäsairaus. Eräässä hometalossa työskennellyt sai syövän ja lopulta kuoli.

    • 2004 työkyvyttömäksi

      Nyt en ihmettele yhtään jos sisäilmasta sairastuneet eivät saakaan hoitoa Suomessa kun lääkäri/t ovat näin asenteellisia? Onko mielestäsi Migreeni edelleen psykosomaattinen tauti niin kuin muutama vuosikymmen sitten? Entä hermokipu onko sekin psykosomaattinen myös silloin kun hermo on luiden välissä pinteessä? HEI millä vuosikymmenellä arvon tohtori elää?
      On tehty paljon tutkimuksia EUssa siitä että homeenestoaineet saavat myrkyt vain lisääntymään. Luonnossa on harvoin myrkkyjä tuottavia homeita niin kuin rakennuksissa joissa on muoveja ja vähän ravinteita homeille.

      Suosittelen menemään nettiin tutustumaan asiaan
      http://www.adressit.com/suomen_home-_ja_kosteusvauriosairaille_saatava_tutkimus_ja_hoito
      Tutustu myös Pall:in tekemiin tutkimuksiin monikemikaaliyliherkkyydestä.
      Näyttää siltä, että kosteusvaurioista sairastuneet sairastuvat monikemikaaliyliherkkyyteen eriasteisesti. Onko Suomessa laajalti käytetyllä homeenestoaineenakin levitetyllä biosidilla tekemistä asian kanssa? Nyt nuo aineet ovat kiellettyjä. Niitä on levitetty homekorjausten yhteydessä 500 000 litraa eli 1/2 miljoonaa litraa Suomessa julkisiin rakennuksiin, päiväkoteihin, kouluihin ja koteihin. Näistä kemikaaleista puhdistautumista ei osata vielä. Onko tämä psykosomaattista????????? HÄPEÄ! Sinä lääkäri.

    • Huhhuh..

      "Astma on toki jo vähän ikävämpi sairaus mutta lääkkeillä sekin hoituu ja toisaalta homeen aiheuttama vaiva loppuu kun poistuu homerakennuksesta."

      Siis mitä ihmettä?! Astma ei todellakaan hoidu lääkkeillä vaan oireita voidaan lievittää!! Kohtausriski on edelleen olemassa ja lääkkeistä huolimatta sairaus voi yhä edetä!! Astman oireet eivät sitäpaitsi todellakaan häviä kun poistuu homerakennuksesta! Otappa selvää ennenkuin pädet tällaisista asioista..

      • huhhuh...

        Huomaa kyllä ettei oikea lääkäri ole kyseessä kun tällaista paskaa jauhaa..

    • Ei mitään desinfiota

      "Näistä kemikaaleista puhdistautumista ei osata vielä".

      Eikä vielä aivan hetikään.

      Se on sitten seuraavat ikäluokat joilla ihmiskokein tuota yrittävät mutta olkaahan varuillaan. Mikrobit voittaa aina.

      Kyllähän jokainen voi kuvitella miten siinä käy kun myrkyillä yritetään myrkkyjä poistaa sisäilmastossta. Pihan perällä ulkoilmassa on eri juttu mutta siitä ei sitten homekusetus revi euroakaan.

    • jkhkhh

      Sinusta lääkäri siis homeen aiheuttamat lievät sairaudet eivät juurikaan ole merkityksellisiä? Tai että jos joku tuntuu oireilevan jo pelkän hajun perusteella niin ongelma on sen ihmisen, ei homeen, samoin kun että jos nyt vaikka astma tuleekin niin lääkkeillä sekin hoituu?

      Pyrin nyt olemaan kohtelias, ihan keskustelun rakentavuuden takia, mutta mikähän lääkäri sinäkin olet? Sinustako oireilut ovat psykosomaattisia vain siksi että joku oirehtii ja toinen ei? Tajuatko ollenkaan että osa on herkempiä kuin toiset?

      Vaikka itse et oirehtisi ja sinusta olisikin ihan ookoo olla homeisessa tilassa hankkimassa sitä astmaa ja muita sairauksia, niin joku toinen voi saada todella vakavia oireita samasta syystä. Asiaa ei lievennä se että te puoskarit yritätte näitä vaivoja hoitaa niillä myrkyillänne jota ette edes tunne.

      Luulisi jo tajuavan että ihmiset nyt eivät ole ihan samasta puusta veistettyjä. Tajuatko mitä homeessa oleilu saa aikaan esimerkiksi kasvavalle lapselle, urheilijalle jonka keuhkot ovat yleensä olleet loistokunnossa, tai vaikka ihan tavallisellekin ihmiselle?

      Miksi pitäisi miettiä kuinka homeessa rakennukset ovat muualla maailmassa? Home on haitaksi ja piste. Kenenkään ei pitäisi oleilla homeisissa tiloissa hetkeäkään. Tarviiko sen maalaisjärjen kadota kun luetaan lääkäriksi? Tämä ei koske toki kaikkia alasi edustajia koska hyviäkin lääkäreitä olen tavannut.

      Mene itse sinne mielenhallintaasi jotta opit ymmärtämään ihmisiä! ********.

      Mistäkö tiedän, asuin homekämpässä vähän aikaa ja vuosi sitten pääsin sieltä pois. Oireilen vieläkin aika paljon, tosin parempaan suuntaan ollaan menossa. Olen aina urheillut paljon ja keuhkot on olleet aina hyvässä kunnossa. Ainakin tähän asti. Tosin oireitani te propellihatut ette ole mitenkään osanneet lievittää. Kiitos siitä kuuluu homeopaatilleni.

      • ???

        Voiko 67 vuonna rakennetussa betonikerrostalossa olla hometta? Tuntuu, kuin minulla olisi hajuaistin kanssa ongelmia ja yli 6v jatkuneita outoja silmäoireita. Jos täällä jossain on hometta, niin kylpyhuone ja huonosti tehty remontti.
        Kertooko betonin halkeaminen ja jauhoksi meneminen kosteus/homeesta?

    • Homeevakko79

      Joo ei home monille aiheuta pelkästään nuhaa tai poskiontelontulehduksia.
      kesän 2011 lopulla perheessäni alettiin urakalla sairastella toistuvia korvatulehduksia, keuhkoputkentulehduksia, poskiontelotulehduksia ja esikoisellemme puhkesi infektioastma. Emme edes itse osanneet epäillä hometta syyksi. Sitten aloin itse oireilla nuhan ja p.ontelotulehdusten ohella olin jatkuvasti todella väsynyt, migreeniäkin oli usein, mutta se väsymys oli todella kummallista ja totaalista ja järkyttävän kovaa ja haittasi pahasti jokapäiväistä suoriutumistani töistäni jne. sitten tuli myös rytmihäiriöitä. Myös mieheni oli jatkuvasti todella väsy. Laitoin kaiken oireiluni stressin tms. piikkiin vaikka en kokenut olevanikaan stressaantunut. siinä vaiheessa hälytyskelloni soivat kun eräs lääkärikin sanoi, että "eihän teillä vain ole homeongelmaa asunnossanne, onko tutkittu ja poissujljettu sellainen kun oireesi saattaisi sopia homeen aiheuttamaksi" ja kunnes sitten aloimme miehen kanssa haistaa lastenhuoneessa, infektioastmaan sairastuneen poikamme sängyn takaa, tunkkaisen, maakellarimaisen hajun. Sitten alkoi vilistä nurkissa sokeritoukkia....tilasin vuokranantajan piikkiin kosteusmittauksen ja tulokset molemmissa makkareissa oli tyrmäävät....muuta ei mittaaja sanonut, kuin että "jos terveytenne on teille tärkeä, teinä muuttaisin nopeasti täältä pois"....muutimmekin väliaikaiseen asuntoon, jonne veimme puhdistettuina tavaroitamme, mutta paljon tavaraa haisi niin ummehtuneelle jo ennen muuttoa, että terv.viranomaisen suosituksen mukaan hävitimme ne joihin ei puhdistuskaan olisi tehonnut....asuimme väliaikaisessa asunnossamme viikon, oireemme kaikilla lakkasivat melkein kuin seinään! Myöhemmin selvisi, että asunnosta, josta pois muutimme, oli löytynyt kolmea erilaista hometta, joista se vaarattomin vain haisi....kahdesta pahimpia oireita aiheuttaneista homeista emme aavistaneet mitään koska ne eivät haisseet. Rahallista menetystä tuli, osa saatiin vuokranantajalta takaisin, osaa ei, eikä sillä edes väliä, olen onnellinen ettei kenellekkään jäänyt mitään pysyvää. Esikoisemme ei ole infektioastma oireita saanut kuin 1 kerran lievänä flunssan yhteydessä koko aikana jonka olemme asuneet väliaikaisessa asunnossa/uudessa omassa asunnossamme.
      Nyt tosin oireeni viime kesänä palasivat, rytmihäiriöt, migreeni, poskiontelotulehdukset ja lämpöily, nuha....lievempinä kuin aiemmin, mutta kuitenkin ja muidenkin työkavereideni kokemien oireiden vakuuttamana olen lähes varma, että työpaikallani saattaisi olla home. Olin poissa töistä kuukauden, oireet katosivat, saas nähdä mitä tapahtuu kun palaan pian töihin samaan paikkaan.

      Ja siis todellakin, oireilin pahasti kauan tajuamatta edes ajatella hometta syyksi...eli en kuvitellut oireitani!

    • justjoo4

      Olipa hyvä, Lääkäri2, kun kerroit ettei homeista voi sairastua! TTL:n ylilääkärit, keuhkolääkärit ja työterveyslääkäri ovat siis olleet aivan väärässä diagnosoituaan minulla olevan kosteusvaurioastman, home- ja varastopunkkiallergian sekä allergisen nuhan. Väittivät niiden veiläpä aiheutuneen työpaikan homeista. Astmaa ne onnettomat luulivat vielä vaikeahoitoiseksi ja väittivät kaiken tuon aiheuttaneen koko loppuelämäkseni krooniset sairaudet ja varoittelivat vielä ainakin allergioita todennäköisesti puhkeavan lisääkin. He eivät ilmeisesti olleet lukeneet tekstiäsi. Onneksi nyt sentään tiedän asian laidan paremmi!

    • Rakennukset suomessa ja etelässä ovat eri asia. Etelässä ei ole eristeitä, jotka estävät kosteutta haihtumasta. Jos etelässä talo kastuu, niin se kuivuu, kun seinät ovat vain kiveä tai muuta. Suomessa taas on pullo taloja, joista ei kosteus pääse haihtumaan. Suomessa pitäisi palata vanhan aikaiseen rakentamiseen, niin ei olisi homeongelmia.

    • kertokaa joku

      Kertooko betonin halkeaminen ja jauhoksi meneminen kosteus/homeesta? Olen epäillyt että tämä kerrostalo saattaisi olla homepommi. Entistä kämppää jossa asuin melkein 20v. ei olla laitettu edes vuokralle viimeiseen 4kk teen.

    • hiiiuuuhh

      Astmaoireetkin johtuvat yleensä siitä, että ihmiset pitävät talojaan eläinsuojina.

    • Lääkkkeri

      Vuoden surkein trolli -palkinto myönnettiinkin jo helmikuussa! Onneksi olkoon!

    • archie bunker

      Jo on valelääkäri paikan löytänyt, mihin tulla ulkomaanmatkojensa välissä itseään tyydyttämään! Jo vain on äiti lukeneesta lapsestaan ylpeä.

      • Pahalta näyttää

    • Hotellihuone,Pyh!

      Aloittaja lienee jonkin homeoireilijan työkaveri, joka diagnosoi ettei toinen voi sairastua jos ei hänkään. Me altistumme erilailla, ja ongelma on kumulatiivinen. Itse olen sairastunut hometyöhuoneessa vakavasti, eikä tosiaan jäänyt pikkuvaivoiksi. Ja on ihan virallisesti todettu, että aiheuttajana on ollut home! Homeet voivat sekoittaa koko immunipuolustusjärjestelmät. Sen jälkeen kun luuydinnäytteestä ei löytynyt syöpää, vaikka kaikki muu siihen viittasi, ruvettiin vasta minunkin työhuoneessa kaapistoja siirtelemään. Löydösten jälkeen otettiin uudet verikokeet ja luokiteltiin vakavaksi myrkytystilaksi. Ehdoton kielto astua koko rakennukseen, jossa vain minä olin sairastunut. Neljän vuoden jälkeen lähdöstäni palasi ääni, astmaa ei ole, reuma, kilpirauhasvaivat ja jatkuva lämmönsäätelyongelma kyllä on edelleen. Aloittajalle sanoisin, että niin kauan kun hengitystieoireilla pääsee, on aikaa reagoida. Sitten kun hajuaisti on lopullisesti menetetty ja äänihuulet ei ylety sulkeutumaan, on jo päästetty asia liian pitkälle. Toksiinit vaikuttavat myös kognitiivisiin toimintoihin, joten jos alkaa tuntua siltä että potilas on luulosairas tai kärsii psykosomaattisista oireista, on aika tarttua toimeen ja tehdä työnsä, mikäli aloittaja oikeasti on lääkäri. Työympäristössä ja lähipiirissä riittää luulottelijoita ja vähättelijöitä, siihen ei lääkärinkoulutusta tarvita!

    • homeherkkäreuma

      Joku tk-pelle alkkis! lukenut ammattikirjallisuutta 80-luvulla. Immunologian tiedot 0, epidemiologian -1000 000. Turha ihminen. Kirurgina tuo ei sua leikkais kun tänään ollut jo yksi umppari, ei sulla voi siis olla. Oikeasti varmaan joku kunnan kiinteistöpäällikkö trollaa.

    • homekorva -86

      itse tykkään kaapia hometta seinien välistä ja laittaa sitä leivän päälle.

    • Home sweet Home

      Itsesuggestio ratkaisuna homeongelmiin rakennuksissa?

      Oleskeltuani kotonani parisen vuotta, sairastuin samankaltaisiin oireisiin, kun pitempiaikaiset vieraani, kuten poikani.

      Oireita olivat mm. flunssainen olo ja punaiset silmät, jotka jatkuivat kiusallisesti iltapäivään asti mm. työpaikalla ja seurakunnassa. Tosin em. yhteisöjen suhteen ongelmat poistuivat niistä poistumiseni myötä - juopoksi epäilivät molemmissa.

      Itse homeongelma poistui vasta saatuani vuokranantajalta; noin puolentoista vuoden jälkeen ongelman varmistumisesta, uuden vuokrakaksion. Tosin terveystarkastajan neuvoja noudattaen, taisi mennaä liki vuosi uudessakin; kunnes tajusin, että tämäkin on vain ihminen ja hävitin loputkin uusista kalusteistani (pehmeät kuten sohvat ja matot) ja paranin kokonaan mm. silmäoireista asunnon desinfioinnin jälkeen

      Miinuksena kokemuksestani on se, että ottaessani kyytiini eläimenpitäjän, ovat silmäni jälleen punaiset ja turvonneet, kun rattijuopolla konsanaan.

      Plussaa oli se, että köyhyydestäni huolimatta pääsimme poikani kanssa pois asunnostamme jokseenkin kohtuuajassa ilman jälkiseuraamuksia, sillä olimme vain vuokralaisia kaupungin asunnossa.

    • Homemittari

      Kokemuksesta voin sanoa että, kaikista taloista löytyy hometta jos ja kun sitä oikein
      haetaan löydetään taatusti. Yhdestäkään kohteesta en ole palannut ilman laboratoitavaa hometta ja niitä on tuhansia, Kokonaan eriasia on se onko se viellä vaarallista? Läheskään aina ei ole. Ja koirakaan ei haista kaikkea.

    • Taas mennään
      • Taas mennään

        Lasten terveyden eteen on tehtävä nopeita ratkaisuja kiitos siitä Humpulan päiväkodin vastaavat.

        Ei edes terveysmies käskenyt mua lähtemään?
        Mutta pakko vaan nyt on. Pari remonttia epäonnistunut ja desinfioinnit meni reisille.

    • Kosteusvaurio

      Meidän kaupassa oli kosteusvaurio katossa, ja aiheutti minulle valtavasti oireita. Pitkittynyt poskiontelontulehdus, ihon kerroksessa tulehdus, jota ei näkynyt edes verikokeissa, vain valkosolut olivat todella kohollaan, ihottuma, lihasjäykkyys, aivan järkyttävä väsymys, kuumeilu, räkäisyys.... listaa voisi jatkaa loputtomiin....

      Vaikken ole enää työssä tässä paikassa niin vieläkin tulehduksia ilmenee toisinaan ja oireilu alkaa heti, jos menen paikkaan, jossa kosteusvaurio-ongelmia, eikä todellakaan ole psyykkeestä kiinni!!!

      Voin kiittää onneani, etten jäänyt odottamaan mihin suuntaan tämä kehittyy.

      Jos nämä eivät ole vakavia niin mikä sitten?? Kysyn vaan...

    • Itellä yskä mikä jatkui yölläkin, johti lopulta jonkin asteiseen rytmikohtaukseen. Hengitysarvot hyvin paljon heikentyneet ja astmahan se seuraavaksi tulee. Keuhkokuvassa näkyi kuumeeton keuhkokuume, ilmankos ei meinannu jalat kantaa. Lisäksi mikrobit/toksiinit ilmassa muuttavat persoona, tekee väsyneeksi ja erittäin ärtyneeksi.

      Nyt olen jo niin herkkä, että tiedän välittömästi missä on hometta. Homeen vaaroja ei tule aliarvioida vaan äkkiä kaikki rahat rakennuskannan korjaamiseen. Siitä ei tule yhtään mitään jos kaikki lapset ja vanhukset sairastuvat astmaan. Kaikilla astmoilla ei voi urheilla, joten miten käy Suomen jo entuudestaan alennustilassa olevan urheilun.

      Uusi pullo rakentaminen lisättynä kiivaaseen rakennustahtiin aiheuttaa sen valitettavan seikan, lisättynä talotehtaiden tuotoksiin että hometaloista ei päästä vieläkään. On se valitettavaa, että vuoden 2012 avatusta kiinteistöstä jo tulee heti vedet katolta läpi ja ihmiset kärsii sisäilmaoireita. Lisäksi minä olen sitä mieltä, että työnantaja ja tilojen vuokraaja yhdessä ovat vastuussa siitä ovatko tilat terveelliset käyttää.

    • daghemmetin tant

      sairastuin homeesta työpaikalla vakavasti ja ilmeisesti lopuksi ikääni.
      Perässä seuraa vielä syöpäriski..

      Puhallusarvot keuhkojen tilavuudet tuskin koskaan palautuu entiselleen.Alentuma huomattava .Ihottumat,altistuminen.. Monen vuoden sairastaminen takana jatkuu..poskiontelot kurkku-oireet, silmäoireet, iho-oireet,poskionteloiden umpeen muurautuminen..keuhkojen värekarvojen häviäminen,nenäväre karvat valkeni..(tumma ihminen ), vakava astma seurauksena.. sopii enää vain kevyisiin töihin:((( kunnossa ei vikaa uudet keuhkot vaan pitäs saada..Olin kertakaikkiaan kuolla ja joku viittii kirjottaa liioitellaan.. kyseessä oli vielä Päiväkoti..Sairastuneita on muitakin.Nythän yleinen ongelma päiväkodeissa kouluissa julkisissa tiloissa ... Vakava ongelma vieläpä..Tilani on edelleen huono...pysyvä vamma..

    • koepäiväminuna

      onnittelen sinua fyysisestä kestävyydestäsi!

      lääkäriyteesi en usko. ainakin todella toivon ette tuossa ammatissa ole.

      miten on, jaksaisitko työskennellä päivästä toiseen näillä oireilla:
      - kuumetta 37.5 ynnä lamaava uupumus
      - kitalaki vuotaa verta ja limakalvot kuivat ja kipeät keuhkoputkesta korviin 24h vrk
      - ääni loppuu aamupäivän aikana eikä käheys laannu kuin pitkällä lomalla. laulaminen tai ääneenluku ei onnistu silloinkaan
      - muisti ja keskittymiskyky pettää yllättäen pitkin päivää eikä ajataju toimi. et tiedä oletko juuri aloittamassa työpäivää vai lopettamassa. et tiefä mitä lähdit hakemaan toisesta tilasta
      -koska nukut kaiken vapaa-aikasi perhe protestoi etkä kykene hakemaan uupumuksen vuoksi toista työpaikkaa
      - nivelsäryt ja hengästyneisyys estävät muun oireiston ohella kaikki liikunnalliset harrastukset ja uupumuksen kierre sos elämän

      edustat tyypillisesti tyhmänylpeää työkaveria jota ärsyttää kun ihmiset ympärillä voivat mukahuonosti. on surullista että vain osa meistä sairastuu. tiesitkö muuten että sädesieni ei haise. itse tunnistan sairaan tilan siitä, että ylähuuli ja kitalaki turpoavat ja kohta kipualue ulottuu keuhkoputkesta korviin. minäkin rakastan työtäni. työstä pitää jokaisen saada nauttia eikä se saa tehdä sairaaksi.
      -työkavereista oireettomat piikittelevät et syy on korvien välis ja äänen käheys ynnä nuhaoireet jotain flunssaa taas

      astma on vakava sairaus. homeelle altistunut ja sille allerginen saa jatkossa oirrita jopa kaupassa

      • samakuined

        tarkennuksena vielä:
        alasta riippuen homesairaus on vakava rajoittaja. Itse olenkuntaalalla virkamiehenä. olen tämän kohtalokkaan allergiani takia irtisanoutunut kerran ja kahdessa muussa työpaikassa käynyt läpi pienen helvetin saadakseni puhtaat tilat käyttööni. edelleen tiimityöskentely ontuu koska muka "korjatut" tilat on osa työympäristöä. tunnin palaveri sairaassa rakennuksessa aiheuttaa tuskallisen illan. työpaikan vaihto ei onnistu koska tän kaupungin kouluista lääkärin arvion mukaan vain yks on terve. nyt kuulin sielläkin paljastuneen vuosien peittelyoperaation jälkeen homeongelman. sairastuneet vaan tippuvat hiljaksiin pois. onneksi tykkään nykyisestä työstäni ja työpsikasta jossa siis uusi terve rakennus.

        et kykene hahmottamaan mitä tämä sairaus pitkässä juoksussa tekee uhrilleen. siksipä jätän luennot tältäerää sikseen. home todellakin voi tuhota elämän kerrannaisvaikutuksineen. siksi todella toivon että KAIKKI allergisoituisivat sille. rakennukset korjattaisiin kuntoon. tasa-arvoa ilkkumisen sijaan nilkki!

      • vertti-etu
        samakuined kirjoitti:

        "virkamiehenä".
        Ensimmäinen kunnon virkamies tämän homekatastrofin aikana tuli palstoille.
        kaikki virkamiehet kenen kanssa ongelmaamme olen yrittänyt järjestää kuntoon ovat olleet enempi tai vähempi "valevirkamiehiä" tai valvojan valvijia. Toisinsanoen ei valvo mitään. Voimia "Virkamies Sinulle ja toipumista aiankin välillä kun home ja myrkkyrakennuksista saat pois olla.

        Tuosta Lääkäri 2 on ollut ainakin hyvä apu siinä, ettei mun ole täällä palstalla tarvinnut kirjoitella vaikka hänen kananottonsa vakaviin asioihin on vähän p*******ä. Minä en kyllä toivo tätä kauheaa katastrofia edes pahimmalle vihamiehelle. Homekatastrofia oireineen ja monisairauksineen.
        No en etes niille surullisen kuuluisille "kylmäsavusumuttajillekaan".

        Oliko "muka korjatut" muuten MCF PHMG myrkytetyt vain, eikä mitään muuta?

    • Homeesta sairastunut

      Kommentti, jotkut voivat saada oireita jopa hajuista, mutta silloin kyseessä on psykosomaattinen oireilu. Voi ei sentään. Mielenhallintaakin pitäisi sitten ruveta harjoittamaan. Home voi aiheuttaa todella vaikeita ja invalidisoivia sairauksia. siinä on leikki kaukana kun homeesta sairastuu vakavasti. Toivoisin äskeisen jutun kirjoittajan miettivän vähän tarkemmin mitä on tullut kirjoitettua asiasta, jota ei nähtävästi tunne alkuunkaan.

      • bmbn

        höpö höpö

    • joko aika on kypsää

      Edelleenkin odotan vihdoin oikeita lääkäreitä palstalle.
      Lääkäreitä joilla on omakohtaisia kokemuksia homeoireista?
      Tiedän että teitä on hyvin vähän, koska itse asutte uusissa hyväkuntoisissa asunnoissa, mutta pakko muutama löytyä jotka alkavat jo ymmärtämään "kansantautiamme" let us know

      • 6+4

        No, uusien asuntojen kuntoon nyt ei voi luottaa.
        Sairastuneita lääkäreitä toki on, mutta lääkäriyhteisön, THL:n ja STM:n paine on niin kova että yksittäinen lääkäri ei uskalla astua esiin. Tulla näkyväksi kuten Tommy Hellsten sanoisi. Vanhat jäärät joilta home- ja kemikaalisairauksien kehitys on jäänyt huomaamatta, eivät voi myöntää virheitään. Paikkailevat sitten itsetuntoaan v......lemalla täällä palstoilla kuten tuo ketjun aloittajakin.
        Jos elävät vielä jonkun vuoden, putoavat jalustaltaan hyvin alas.

    • Homehaittoja VÄHÄTEL

      -LÄÄN ja rutkasti! Miksi? Siksi:

      .........jatkuu.Kun oikeaoppisesti lääkärin pitäisi opastaa potilasta poistumaan pysyvästi kvht-tiloista ja opastaa potilasta limakalvojen kolmen tärkeimmän L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteerien syöntiin!

      Se miksi kv-homeongelmia vähätellään jatkuvasti johtuu siitä, että suurin osa rakenteissa ”muhivista” kv-homeiden gogktaileista ei haise ollenkaan, jolloin potilaalla voi olla vuosien…..,jopa vuosikymmenien kvht-altistus päällä koko ajan ja ihmetellään ainoastaan outoja oireita ja sairastumisia! Helpoimmin kvht-altistus voidaan todentaa oiretestillä, jolla voidaan helposti seurata oireilun poistumista/lisääntymistä.
      Huomioi tämä:
      - Kvht-oireilu poistuu viiveellä (ks.oiretesti) sen hitaammin, mitä vähemmän syöt limakalvojen kolmea tärkeintä L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteeria limakalvojen tuhoutuneiden hyöty-bakteereiden tilalle.
      Tämä probiootti bakteerien palautusprosessi tarvitsee prikulleen nämä kolme nimen-omaista bakteeria:
      1. Lactobacillus asidophilus,
      2. Lactobacillus bulgaricus ja
      3. Bifidobacterium.
      Hyötybakteeri(mhb)-tuotteessa saa olla lisäksi muitakin hyöty-bakteereita. Jatkuu.........
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/

    • totuus

      ihan samaa mieltä, yhdellä miehellä joka ei enään muuta sairautta varhaiseläkkeellä keksinyt löysi homeen mihin on mukamas nyt sairastunut. menisi töihin saatanan VÄTYS

      • Haistahan sinäkin pitkä vittu, jos et asiasta mitään tiedä. OLE EDES HILJAA!

      • totuus
        aaaarrggh kirjoitti:

        Haistahan sinäkin pitkä vittu, jos et asiasta mitään tiedä. OLE EDES HILJAA!

        teistäkin valittajista suurin osa työtä vieroksuvia mökki höperöitä jotka alkaa keskittyä kaiken maailman pikku vikoihin, kun ei muuta tekemistä joutilaana keksi valtion maksamassa asunnossa.

    • gfdgbvcgfdfgd

      Itsekin olen sitä mieltä, että hometta hieman liiotellaan. Sanotaan, että itiöt eivät tuhoudu taikka poistu kuin äärimmäisissä lämpötiloissa, jollaisia ei joka paikkaan ole mahdollista saada. Neuvona on lähes aina heittää käypää tavaraa menemään ja ostaa uutta tilalle.

      Tietenkin on hyvä neuvoa varman päälle, mutta hieman omaakin harkintaa kannattaa käyttää. Jos jotkut asuvat vuosia umpihoimeisessa talossa ilman mitään oireita niin tuskin kerran homeelle altistunut yksittäinen huonekalu on haitallinen tavalliselle ihmiselle.

      Kun mikroskoopilla aletaan katsomaan ja tutkimaan asiaa niin varmasti löytyy homeita vaikka mistä. Asia erikseen, että onko noilla homeilla oikeasti mitään konkreettista vaikutusta terveyteen.

      • 9+10

        "Jos jotkut asuvat vuosia umpihoimeisessa talossa ilman mitään oireita niin tuskin kerran homeelle altistunut yksittäinen huonekalu on haitallinen tavalliselle ihmiselle. "
        Että meillä vielä on tämänkin tasoisia toopeleita keskuudessamme!
        Nimimerkki on asiaatuntevin kohta vastauksessasi.

      • KIRFRR
        9+10 kirjoitti:

        rahaa vaan yritätte pumpata muilta noilla vedätyksillä. SAATANAN MARTTYYRIT!!

      • homeetonna
        KIRFRR kirjoitti:

        rahaa vaan yritätte pumpata muilta noilla vedätyksillä. SAATANAN MARTTYYRIT!!

        Sukulaispariskunnan talo haisee niin selvästi homeelle, etten ole pystynyt siellä kyläilemään vuosikausiin. Olen työssäni homeelle herkistynyt ja saan kyseisestä pariskunnasta migreenin, lihaskipuja ja pahoinvoinnin jos vaikka tapaamme perhejuhlissa. Nyt pariskunta on ollut parivuotta eläkkeellä ja toinen on sairastunut parkinsoniin ja syöpään, toisella on lewyn kappaleet -dementia. Olen sitä mieltä, että meillä nopeasti oireilevilla on asiat paremmin, jos vain pystymme välttelemään homeisia rakennuksia.
        Edellisistä vastauksista muuten näkyy yksi homemyrkytyksen oire eli aggressiivisuus.

      • homeesta kärsinyt
        homeetonna kirjoitti:

        Niin homehan saattaa aiheuttaa noita sairauksia eli dementiaa, syöpää ja parkinsonin tautia. Tietääkö pariskunta että asuvat homeisessa talossa?

      • homeetonna
        homeesta kärsinyt kirjoitti:

        Niin homehan saattaa aiheuttaa noita sairauksia eli dementiaa, syöpää ja parkinsonin tautia. Tietääkö pariskunta että asuvat homeisessa talossa?

        Eivät halua tietää. Loukkaantuvat, jos asiaa yritetään varovasti ottaa puheeksi. Tai eivät ole kuulevinaan. Ovat "siistejä" ihmisiä, ei heillä ole mitään vikaa.
        Kun seuraavan kerran tapaa, eivät ole muistavinaan. Talonsa hyväksi eivät ole tehneet mitään, vaikka rahaakin olisi. Ostelevat uusia televisioita yms. ja matkustelevat. Kyllä säälittää ihmiset jotka esim. lentokoneessa joutuvat heidän lähelleen.

    • Lätkä_60

      Vaihtele sinä vaan salkkua,. Mihin vakuutusyhtiöön olet myynyt ammattietiikkasi?

    • kuka liioittelee

      OTSIKKO oli
      "HOMEIDEN HAITTOJA LIIOITELLAAN"

      tämän keskustelun aloittajalle kysymys: uskotko että Lääkärit vähättelevät homeiden haittoja, vai ketä tarkoitat. homeisiin sairastuneita, vai ketä???

      en ole tavannut vielä ketään tahoa joka olisi liioitellut homeiden haittoja, mutta VÄHÄTTELYYN olen törmännyt erittäin useasti.

      • vakavia sairauksia

        Yes lääkäri täysin väärässä. Nyt kun ei vielä tiedetä mitä sairauksia epäterveellinen sisäilmaongelma tuo tullessaan. Niin on väitetty, että voimakkaiden ärsytysoireiden, flunssien, silmätulehdusten, allergioiden ja astman lisäksi altistuminen aiheuttaa hermostollisia ja autoimmuunisairauksia siis peräti diabetesta, epilepsiaa, maksa- ja munaisvaurioita, syöpää, alzheimerin tautia, autismia jne. Niin miten tässä voidaan haittoja liioitella. Mitäs ne altistuneet ihmiset jotka oireilevat ja tulevat sairaaksi ja huonovointiseksi kun saavat oireita, eksyvät väärään siis homeiseen paikkaan. Entäs niiden elämä kun kärsivät tuoksuyliherkkyydestä ja monikemikaaliyliherkkyydestä.

      • Lääkäri 2
        vakavia sairauksia kirjoitti:

        Tuoksuyliherkkyyttä ei voida osoittaa olevan olemassa varsinaisesti, nimittäin kun henkilö hengittää samaa ilmaa missä tuoksua on mutta siten että hajuaisti on puudutettu pois eikä koehenkilö haista mitään niin mitään oireita ei tule. Myöskään mitään keuhkoputkissa ei voida osoittaa tapahtuvan.

        Tuoksu on tuoksu ja jos se tuntuu epämiellyttävälle niin se on vain aistimus, ei sairaus. Sama kuin jos syö pahaa ruokaa, esim. pahanmakuista juustoa niin se että se maistuu pahalle ei tarkoita että henkilö olisi sairas tai kärsisi jostain makuyliherkkyydestä. Jostain joku juusto maistuu hyvälle ja jostain taas se sama juusto maistuu pahalle. Maut ovat pitkälti juuri hajuja. Jos sinusta partavesi ei tuoksu hyvälle vaan pahalle niin kyseessä ei ole sairaus. Esim. Mennen -partavesi on melko raikas tuoksultaan ja sitä ei voi laittaa "liikaa" varsinaisesti. Toki juustoa voi syödä "liikaa" oli se sitten hyvää tai pahaa. Toinen hyvä partavesi on Old Spice ja myös Tabac Original on erittäin hyvä.

        Miten tuo "monikemikaaliyliherkkyys" voidaan todeta tai osoittaa jos haluaa sen hoidosta esim. vakuutuksesta korvauksia? Ei taida onnistua...

    • kaheli lääkäri 2:nen

      täysin kaheli tuo ns. lääkäri kakkonen, eikä todellakaan ole edes eläinlääkäri

    • homeista sairastunut

      Sinä ja sinun salkkusi...nupukki aiheuttavat todella kylmiä väreitä! Kehtaat olla satusetä tai -täti!

      • homeesta sairas

        Kosteavaurioisen ja homeisen rakennuksen jälkeen voin sanoa, että oirehdin edelleen ja olen sairas. On paikkoja mihin en voi mennä kun keho tulee niin kipeäksi. Voiko tämä olla liioittelua. Aivan sairaita väitteitä lääkäriltä. Entä tämä monikemikaaliyliherkkyys ja tuoksuyliherkkyys, kun oireita tulee joka puolella. Mietipä sitä lääkäri! Juuri nämä homesairaudet on otettava tosissaan ja ihmisten pakkoaltistaminen on lopetettava.

      • 50%+50%=100%
        homeesta sairas kirjoitti:

        Kvht.-altistuneen oiretesti hoito_ohjeet!
        Tämä sivu on päivitetty 21 heinäkuu 2013

        *L-a, L-b ja Bif ovat bakteereita, joilla palautetaan limakalvojen luontaiset bakteerikannat.
        *L-a, L-b ja Bif bakteerit ovat ainoa lääkinnällinen lääke kosteusvaurio hometta vastaan.
        *Nämä bakteeri-ohjeet soveltuvat limakalvoille vaikka kvht-altistuksesta ei olisikaan kyse.

        >>>>>>>>>>>>>>Huomioi ensin tämä:
        Kvht-altistuneen hoito menee näin esimerkiksi oirehtiminen 40-osuman saaneella:
        1. >>>>Pyrit kvht-altisteettomiin tiloihin jolloin kvht-altistumisen oireista häviää noin puolet, eli jäljelle jää noin 20-oiretta.
        2. >>>>Syöt riittävästi ja riittävän kauan limakalvojen tärkeimpiä L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteereita. Jäljelle jää noin 0….5 oiretta joka on normaali/terve tila.
        a. >>>>Mikäli oireilu jämähtää paikoilleen noin 10-osuman seudulle niin, joko et ole saanut po bakteereita riittävästi, tai
        b. Kvht-altistut edelleen tietämättäsi koska kvht-gogktailit eivät välttämättä haise!
        >>>>Syy siihen miksi rivilääkärit leimaavat kvht-altistuneen mielenvikaiseksi selviää testistä.
        Jatkuu oiretestissä................................

        Sinun pitää palauttaa limakalvoillesi L-a, L-b ja Bif hyötybakteerit kvht-altistuksessa tuhoutuneiden bakteereiden tilalle, jonka jälkeen kestät niin kost.vauriohometta kuin luonnonhometta! Ja tuohon hommaan et tarvitse Lääkäri2.n idioottia, pystyt siihen itsekin kun noudatat sivujen ohjeita! Kysy, jos jokin jää sinulle epäselväksi:
        http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-1-l-a-2-l-b-ja-3-bif-probioottimhb-bakteerien-kayton-aloitus-vaiheittain/

      • Näin on nääs
        50%+50%=100% kirjoitti:

        Mutta et kestä PHMG, PHMB ja vastaavia homedesinfiointimyrkkyjä vaikka söisit maitohappobakteereita aamusta iltaa roppakaupalla.

      • Laktaatti.
        Näin on nääs kirjoitti:

        Mutta et kestä PHMG, PHMB ja vastaavia homedesinfiointimyrkkyjä vaikka söisit maitohappobakteereita aamusta iltaa roppakaupalla.

        Et muuten Vertti ole ede kokellut. Miten voit silloin sanoa, ettei muka auta. Monet ovat saanneet näistä loppullisen avun, minä myäs. Eikä silloin tarvita niitä mainostamiasi homeentapposumutuksia PHMG:llä yms. peroksideillä ollenkaan.

        Kokeile ensin, hämmästy ja kirjoita vasta sitten, miten ihania ne maitohappobakteerit oikeasti on.

      • vertti-eetu
        Laktaatti. kirjoitti:

        Maitohappopakteerit ei poista itiöitä, mikrobeja ja toksiineja rakenteista ja sisäilmasta kuten PHMG ja BHMB. Vaikka nämä edm. ovatkin rajuja myrkkyjä niin niitä on sumeilematta sumutettu asuntoihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja kouluihinkin homedesinfiointien varjolla vaikka kaikki homedesinfioinnit ovat turhia.
        Niistä saatu hyöty on homekusettajilla jotka yrittävät saada näin "puhtaita näytteitä" terveysmiehille ja asuntojen ostajille ja kun joku haluaa päästä halvalla homeremontilla. Tuo on ollut jonkinlainen "käytäntö" edetä homeongelmassa kai virallisestikin kun sitä toimintaa on harrastettu laajemminkin tyhmien rahastamisessa.

        " Se on ollut elinkeinopolitiikkaa, että näin on saanut edelleen tehdä, toteaa Hannele Rämö".
        http://yle.fi/uutiset/homeenestoaineiden_kielto_ei_yllattanyt_asiantuntijaa/6454042

        Jos "elinkeinopolitiikka" menee yli "terveydensuojelumme" niin onhan se helv... huono homma lapsille ja vanhuksille ja vähän kaikille siinä välissä jotka näiden homerakennusten homedesinfiointien uhreiksi joutuvat. Silloin on nämä maitohappobakteerit tosi pieni lohtu sairastuneilla.

        Alkaa vaikuttamaan jo tietoiselta terveyden vaarantamiselta tuon tyyppiset systeemit.

        Ainoa lääkärin antama neuvo "homesairaus heti pois kotoa" on toiminut.

        On jotain kolesterolilääkettä mitä on lääkäri suositellut "homesairauteen" mutta marevanipotilas ei voi niitä käyttää.

        YOSA kyllä vähän helpottaa mutta sekään ei poista myrkkyjä rakennuksen sisäimasta eikä rakenteista ei edes alle garammaa.

        Olen lipittänyt maitohappopakteereita mutta mulla on sille rahalle muutakin käyttöä mikä siihen menee ja sehän ei auta luhyellä aikavälillä eikä välittömästi jos tunnet aiheen paremmin. "Ihanaa" ja mahtavaaaaa on kuitenkin päästä aivan uuteen ja puhtaaseen asuntoon. PARAS LÄÄKE kettuilematta.

        PHMG ja PHMB myrkyille ei auta vesipesu eikä maitohappobakteerit olen kokeillut. EI AUTA EI. Usko jos haluat. Tai sitten et.

      • Korjaus
        vertti-eetu kirjoitti:

        Ei BHMB vaan PHMB.

      • vertti-eetu

    • vertti-eetu

      Sen verran otan juttujani takaisin, että kyllä pieniä määriä PHMG:ä ja PHMB:ä voidaan sumahduttaa sisälle, jos sumahduksen hetkellä asukkaat ovat evakossa. On tutkittu, että nämä myrkyt ovat tehokkaita homeita ja bakteereita vastaan ja niitä sisäilmaan sumuttamalla voidaan saada ilma desinfioitua puhtaaksi ja raikkaaksi. Tämä taas voidaan todeta jopa heti perään otetuilla sisäilmanäytteillä.

      En oikeasti mistään mitään tiedä, mutta olen koitanut lukea paljon, mitä muut ovat kirjoittaneet ja ennen kaikkea sumahduksiin luotan, koriin en enää niin paljon.

      • vertti-eetu

        Jopa on nuijalla vi tu tus käyrä korkialla ku ei enää muuta keksinyt kun alkaa kirjoittelemaan varatulla nimimerkillä. Tää nuija on se sama joka on täällä kirjoitellut aikaisemmin eri nimimerkeillä niistä alle garmman näytteistään ja villapölyistään lieköhän entinen litkukauppias vai mikä hörhö lie.

        t: vertti-eetu se oikia.

        Nyt täällä on alkanut joku sekoilemaan ja käyttämään nimimerkkiäni ja nuijaksi nimittelee yms. juttuja. Tällaiset jutut kyllä kääntyy jujuttajaa itseään vastaan.

      • Mie vain kurvari
        vertti-eetu kirjoitti:

        Nyt täällä on alkanut joku sekoilemaan ja käyttämään nimimerkkiäni ja nuijaksi nimittelee yms. juttuja. Tällaiset jutut kyllä kääntyy jujuttajaa itseään vastaan.

        Niin siinä käy kun kusettaa ihmisiä, syyttömiäkin vielä kaiken maaliman myrkyillä ja alle gramman näytteillä mistä ei mitään löydy. Ei edes vuorivillapölyy.
        Otatko niitä näytteitä "hajustekynttilän" valossa vai onko se homma täysin pimeetä?

    • HOMEEN VÄHÄTTELY

      Mitäs sinä sanot tuosta artikkelista Lääkäri 2. Sinun aloituksesi oli vähän outo. Haluat niin kuin vähätellä asiaa. Mitäs se sitten kun on oikein mätä rakennus entäs jos on vuosikausia ollut koteusvaurioisessa paikassa. Mitäs kun mä saan oireita homeen hajusta ja samalla lentää homeitiöitä ilmaan esim. toisten vaatteista niin alan oikeasti oireilemaan. Onko tämä mukamas vaan kuvittelua. Siis sunko mielestä homeisessa tilassa olevat alitistuneet ihmiset oireillessaan kuvittelevat. Olisi niin hyvä, että nämä lääkärit koulutettaisiin oikeasti, niin että homesairaat ihmiset saisivat juuri oikeaa hoitoa.

      Entäs tämä juttu. Vastaapa tähän mitä Tuula Putus kirjoittaa.

      Tuula Putus hämmästelee homeongelman vähättelyä

      http://www.ts.fi/teemat/extra/528848/Tuula Putus hammastelee homeongelman vahattelya

      ÄLKÄÄ HYVÄT LÄÄKÄRIT VÄHÄTELKÖ HOMESAIRAITA JA OTTAKAA HOMEONGELMAT VAKAVASTI. KIITOS!

    • vaarallista-puhetta!

      kerroppa lääkäri2, montako vuokra-asuntoa omistat,???? kun täällä yrität tekemisiäsi lievennellä! SIIS, Aiheitatko suoranaisesti terveysongelmia tekemisilläsi, vai saatko nautintoa vain aiheuttamalla niitä välillisesti vähättelemällä täällä palstalla ihmisten homeoireita. Kuinkahan moni menee sinne homeiseen makuuhuoneeseensa sairastumaan ja pois kuolemaan vähättelysi seurauksena.

    • SAIRASTA PUHETTA

      Lääkäri jutut ovat aivan sairaita. Ei ole oikea lääkäri. Jos on niin täysin sairas tyyppi.

    • vihainen1

      Suoraan sanottuna alkaa vituttamaan, kun luen näitä sun juttujas täällä. Olen itse vasta lukiossa, mutta jo nyt sairastunut loppuelämäkseni homeesta. Vaikka olet itse syntynyt kultalusikka suussa ja säästynyt kaikelta pahalta niin älä ala vähättelemään muiden ongelmia.

    • Kuin pientä oravaa..

      "Homeiden haittoja liioitellaan". Luehan Lääkäri 2, tuostakin oikeaa juttua.
      Vieläkö siltä tuntuu.
      http://www.iltalehti.fi/viihde/2013062017177786_vi.shtml

      Oikeassa olet vihainen 1 ja syystäkin. Älä anna periksi. En minäkään.
      En ole vielä 600 000 homeasunnossa majaillut. Ei kyllä ole varallisuus siihen piisannut.
      Omakohtaisten homekatastrofien jälkeen vielä vähemmän siihen on mahdollisuutta edes jatkossa.

      • Totta se on

    • emme kaipaa

      Olen tyytyväinen, että tämä lääkäri 2 on poistunut täältä homepalstalta. Hän kun ei usko edes homeoireisiin eikä siihen, että altistuneet ihmiset kärsivät erilaisin oirein hajuista mm. kemikaalit, homeet, pakokaasut, hajusteet yms. Oireet ovat hyvin voimmakkaita ja työelämässä oleminen on vaikeaa kun saa oireita erilaisista rakennuksista ja hajusteista. Tuoksuyliherkkyys ja monikemikaaliyliherkkyys ovat oikeita ja invalisoivia sairauksia homeelle altistuneelle. Hänen leikkimieliset sutkautukset ja "musta tuntuu" mielipiteet ovat todella loukkaavia. Hän kun ei tiedä mistä puhuu mutta luulee tietävänsä. Homesairaat eivät kaipaa hänen vääristyneitä mielipitetään tänne palstalle. Muutenkin homesairaus aiheuttaa paljon erilaisia sairauksia ihmiskeholle. Henkisesti voi olla vaikeaa mm. asuntonsa, irtaimistonsa, työpaikkansa ja vielä perheenjäsenten sairastuminen vaikeuttaa elämää kummasti .( Jatkuva oirehtiminen vaikeuttaa elämää.

    • Hellanlettas...

      Tuli mieleeni,että olisikohan tämä "lääkäri 2" nimimerkillä kirjoitteleva mahdollisesti TTL:n Markku Sainio?
      Niin on tyypillä samanlaiset jutut ja mikäs sen kätevämpää ,kuin täällä saarnata itsekeksittyä ja vakuutusyhtiöiden ostamaa propagandaa.
      On kova kiire saada löpinäänsä levitettyä ennenkuin pamahtaa syyte rikoksista "tahallinen terveyden vaarantaminen" , "tietoinen ihmisten altistaminen ympäristön myrkyille"tms.

    • Lakoninen totuus

      Tämä lienee provo mutta vastaan silti. Ihmisen vastustuskyky on aivan erilainen kuten jokainen edes alkeet lääketieteestä tietävä käsittää sanomattakin. Samassa perheessä voi esim. isä olla oireeton, äidillä jatkuva flunssa, tytär täysin terve ja poika sairastaa kaikkia mahdollisia homesairauksia.

      Jos oikeasti luulet että koska sinä et ole sairastunut niin kukaan muukaan ei voi sairastua, kehotan oikeasti harkitsemaan alan vaihtoa mikäli lääkärin hommia oikeasti teet.

      Nuo psykosomatiikka-höpinät jätän omaan arvoonsa. Sen verran voisin kuitenkin sanoa että jokainen homesairas kärsii taatusti ihan tarpeeksi ilman vittuiluakin. Siis ihan varmasti.

    • wedrcwwww

      Ei niitä kannata vähätelläkkään.

      Mutta jos ei tule oireita niin kaikki hyvin.
      Mulla oli ensikosketus homeeseen armeijassa, pari tupaa suljettiin silloin.
      Lapsuudessa ollut astma puhkesi uudestaan, piippua sai imeä koko ajan kunnes sitten tutkimuksiin ja edelleen tilkkaan asti.

      Sittemmin myöhemmin ex asunnossa oli varmaan hometta koska hengitysoireita oli tasaisin väliajoin.

      Nyt on mennyt uudessa asunnossa jo yli 3 vuotta eikä mitään hengitystie oireita ole ollu.

    • Anonyymi

      Vittu mikä nuija!
      Timo Jokela
      KOtka

    • Anonyymi

      Osui hakukoneeseen tuo otsikko (en jaksa lukea ketjua ..) .
      Tuli puol paska teksti ja jotain tais kadota , mutta eipä ole selkeä tajuntakaan....eli:

      Voisikos lääkärit muuten kertoa ulkomaille että mukormykoosi on ihan vaan mielisairaus - eikö? Vai miten?? Eikä tapa Intiassa ,Venäjällä ( muualla?) yhtään ketään (koronan jälkitautina). Täysin höpöä kaikki. Ai juu sehän oli sitäpaitsi
      'joku' SIENI . Tsori mun virhe. Unohtakaa koko juttu. Ja muut __ulkomailla__ tappavat mykotoksiinit.

      Eikös muuten nyt kannattaisi siedättää homeelle, kuten Tri Markku Sainio suunnitteli , nämä korona potilaat varsinkin...? Näytettäis maailmalle suomalaista terveydenhuollon osaamista!
      Suomalaiset lääkärit osaa kaiken ja tietää kaiken... no moraalissa vähän uupuu

      Mikäs tää juttu muuten oli ,pistän otsikon, etsivä löytää:
      ---
      "Nuoren naisen kuolemaan johtanut kuumeilu, kouristelu ja tajuttomuus

      Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

      2000;116(22):2525-2532

      Marjaana Luisto ja Anders Paetau
      ---

      Noh , Jos yksi perusterve suomalainen kuolee mukormykoosiin (ennen koronaa) nin entäs sitten...vai mites lääkärit??. Pystyn hiukan kuvittelemaan että on kamala tapa lähteä.
      Onkos hei thl tullut näitä lisää nyt korona aikana?

      Itse nautiskelen fusariumista kellarissa, tai jossain ja aspergillusista välikatossa, mutta entäs sitten , eihän yhteiskunnan tehtävä ole toimia jonain hiton hoivaajana... jos ihmiseltä voimat loppuu...?

      Tarkoitan muuten erityisesti pitkää altistumista jos esim. muutaman vuosikymmenen altistuu, tietämättään ja vielä lisää tietäen, homeelle , eikä vain muutamia vuosia tms. Niin kuinka paskaksi pitää ihmisen terveys tuhota ihan vain välinpitämättömyyttään...

      Ja mites toi mun maksa, alat arvo ollut yli 80 vissii jo yli 20 vuotta? Pitäskö huolestuu. Aflatoksiini? Okratoksiini?

      Ainahan sitä voi lähtee hattu kourassa Belgiaan tai Hollantiin sitten kun ei enää jaksa, jos ja kun aivot ei ole vielä täysin paskana.

      Muuten mitä ne ihmisoikeudet on ja koskeeko ne kaikkia suomalaisia? Oikeus inhimilliseen elämään jne. ( no hei vähän huumoria )

      T: MiksMäEdesVaivaudun

      Ps
      Mut hei viettäkää te lääkärit hienoa rikasta elämää kun pystytte, pieni osa meistä muista ei saa / saanut koskaan tilaisuutta mihinkään(?), vaikka näytti olevankin henk.koht. täydellinen elämä edessä. Olen ilmeisesti kuitenkin jotenkin (geneettisesti?) epäkelpo suomalainen tms. Olisi kyllä mielenkiintoista joskus päästä pois homeesta.... että kuka minä oikein oikeasti olen?

      Pps
      Mites muuten olisi tutkimus näiden väsyneiden nuorten väsymyksen syystä, josko he eivät olekkaan kaikki "mielisairaita" (miten väsymys voi olla mielisairaus, rajanveto pielessä sanon...) . Jos te lääkärit ja muut viranomaiset ette ottaneet kaikkea huomioon?? Olinhan itse 'väsynyt' nuorena jo. Syy löytyi sitten mainituista kellarista ja välikatosta.

      Ppps
      Toisaalta olenhan, mainittakoon selvyyden vuoksi, psykoottinen ja/tai harhainen (koska siis 'kuvittelen' homeita). Paitsi viime psykiatrin mielestä en olekkaan?! Outo kaupunki, ikinä ei tiedä mitä saa, poliisit peräänsä vai terveen paperit kun valittaa homeesta/homeoireista

      Tosin ainakin pari SuomiProfessoria, erään Helsinkiläisen sairaalan lääkärit ja (vasta-aine) tutkijat, erään materiaaleja tutkivan laboratorion tutkijat ja pari homekoiraa ovat sitten ilmeisesti myös mielenterveys ongelmaisia. Pahin tapaus (sen Hkiläisen sairaalan tutkija/hoitaja) kävi asunnossani ja väitti löytäneensä : Penicilliumia, aspergillusia ja sädesientä!!... voi voi sentään. Toivottavasti edellämainitut osaavat hankkia apua harhoihinsa mielenterveys palveluista,

      Kumma paikka tuo Helsinki muuten, kohdeltiin kuin ihmistä eikä kukaan väittänyt
      ( homeen takia ) mielisairaaksi (on jo aikaa ja oli ehkä tuuria?). Mutta annas kun tulet (tai muutat) tänne kotikaupunkiin...

      Pppps
      Lopulta ei välttämättä jaksa enää muuttaa aina uudestaan (minne???????) ja pitää meteliä itsestään loputtomasti, ihan vaan tiedoksi. Varsinkaan jos avun pyytämisestä joutuu vaikeuksiin .

      Mut hei sääli on kuulemma sairautta

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe