>Esimerkiksi kun presidentti Sauli Niinistö avasi viime vuonna Inarissa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen, pressitilaisuuteen osallistui erään saamelaistoimittajan mukaan putkinäköisiä kollegoita.
”Toimittajat jankkasivat vain ILO:n alkuperäiskansasopimuksesta eivätkä osanneet kysyä mistään muusta. Tuntui, että heiltä loppuivat eväät kesken”, hän kertoo.
”Presidentiltä olisi voinut kysyä vaikka hänen suhteestaan Lappiin tai saamen kielen ja kulttuurin säilyttämisestä.”<
Kysymyshän tässä on presidentti Niinistön törkeästi Sajoksen avajaisissa esittämästä ILO-sopimuksen ratifioinnin tärkeyttä väheksyvästä kommentista. Kokoomuslainen presidentti pyrkii eriskummallisilla ja saamelaisia väheksyvillä kommenteillaan miellyttämään kokoomuksen vaalikarjaa, suomalaisia.
ILO-sopimuksen ratifiointihan on kuitenkin hallituksemme hyväksymä päämäärä. Sopimuksen ratifioinnissa ei pohjoisen kuntalaisilla ole mitään pelättävää. Päinvastoin kuin eräissä itsensä kaikkivoimaisiksi tuntevissa valtuutetuissamme.
ILO 169 sopimushan nimenomaan pyrkii palauttamaan ja tasaamaan sellaisia oikeuksia, jotka on jossain vaiheessa on saamelaisilta viety, ei luomaan uusia ja muuta väestöä parempia oikeuksia. Siinä ei siis ole mitään pelättävää kenellekään.
Kysymys ei ole varsinkaan sellaisista oikeuksista, jotka mitätöivät toisten perustuslaillisia tai yksityisoikeudellisia oikeuksia.
Uusimmat akateemiset tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, että saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja ILO-sopimus koskee juuri heitä.
ILO-sopimuksen ratifiointi on iloinen asia, ja tuo rauhaa ja vakautta Lappiin.
Tyhmimmät pelottelijat kuvittelevat, että ihmisiä voi huijata väittämällä, että ratifioinnin hyväksymisessä on kysymys yhden itsensä valinneen ja itseään sääntelevän ryhmän halusta päättää mitä muut saavat täällä pohjoisessa tehdä. Mukaan lukien kuntien tekemiset. Tällaiset väitteet osoittavat täydellistä välinpitämättömyyttä tosiasioista ja kumpuavat jostakin 30-luvulta.
Journalistissa Johanna Pohjola kirjoittaa
26
330
Vastaukset
- Soikiopää
Pientä rajaa... Voisitko yst. tarkentaa täsmällisesti yksilöiden mistä oikeuksista on kysymys. Mitä oikeuksia on viety? Mitä oikeuksia on vähemmän kuin suomalaisilla?
Odotan vastausta.- olehyvä
Kysymys on saamelaisten oikeudesta olla oma kansa. Tavoitteena on lopettaa saamelaisten epäoikeudenmukainen kohtelu, niin että aiempien aikojen sulauttamis- ja suomalaistamispolitiikasta päästäisiin lopullisesti eroon.
Saamelaisilta on viety hyvin monenlaisia oikeuksia. Esimerkiksi maan ja veden käyttöön liittyvät oikeudet. Onhan se hullua, että isien mailla kulkiessa ja kalastellessa pitää kysyä ja maksaa luvasta alueelle tunkeutuneille suomalaisille. Tai että omin kustannuksin joudutaan ruokkimaan kruunun petoja.
Näyttää, että et tunne ollenkaan Lapin oloja, kun kysyt, että mitä oikeuksia on vähemmän kuin suomalaisilla.
Yleisesti on tiedossa, ulkomaita myöten, että esimerkiksi saamelaisten oikeutta harjoitaa kieltään ja kulttuuriaan on rajoitettu monin tavoin. Käsittämättömän törkeää on esimerkiksi eräiden lapin kuntien johtavien viranhaltijoiden ja valtuutettujen kiihkeä saamelaisvastainen toiminta.
Ennen kaikkea kysymys on siitä, että vastoin yksiselitteisiä ja kiistämättömiä tieteellisiä todisteita, joidenkin kiihkoilijoiden on vaikea hyväksyä se tosiasia, että Suomen alueella on kautta maamme historian ollut oma saamelainen väestöryhmänsä. - Soikiopää
olehyvä kirjoitti:
Kysymys on saamelaisten oikeudesta olla oma kansa. Tavoitteena on lopettaa saamelaisten epäoikeudenmukainen kohtelu, niin että aiempien aikojen sulauttamis- ja suomalaistamispolitiikasta päästäisiin lopullisesti eroon.
Saamelaisilta on viety hyvin monenlaisia oikeuksia. Esimerkiksi maan ja veden käyttöön liittyvät oikeudet. Onhan se hullua, että isien mailla kulkiessa ja kalastellessa pitää kysyä ja maksaa luvasta alueelle tunkeutuneille suomalaisille. Tai että omin kustannuksin joudutaan ruokkimaan kruunun petoja.
Näyttää, että et tunne ollenkaan Lapin oloja, kun kysyt, että mitä oikeuksia on vähemmän kuin suomalaisilla.
Yleisesti on tiedossa, ulkomaita myöten, että esimerkiksi saamelaisten oikeutta harjoitaa kieltään ja kulttuuriaan on rajoitettu monin tavoin. Käsittämättömän törkeää on esimerkiksi eräiden lapin kuntien johtavien viranhaltijoiden ja valtuutettujen kiihkeä saamelaisvastainen toiminta.
Ennen kaikkea kysymys on siitä, että vastoin yksiselitteisiä ja kiistämättömiä tieteellisiä todisteita, joidenkin kiihkoilijoiden on vaikea hyväksyä se tosiasia, että Suomen alueella on kautta maamme historian ollut oma saamelainen väestöryhmänsä.Minkälaista on se epäoikeudenmukainen kohtelu? Millälailla pitäisi kohdella? Kuinka päästään aiemasta politiikasta eroon? Maan ja veden käyttöön on tälläkin hetkellä suuremmat oikeudet kuin muilla.Vrt vapaa laidunnusoikeus. Keneltä on rajoitettu kalastus? Taitaa olla niin,että esim. kalastusta tulisikin rajoittaa oska esim. utsjoella kaikki rautujärvet joissa kalaa tiedetään olevan, ne tyhjennetään järjestelmällisesti, ettei kukaan vaan niistä hyötyisi.
Millä tavoin rajoitetaan kielenkäyttöoikeutta?
Eräiden lapin kuntien johtavat viranhaltijat ovat vain olleet erimieltä Sk:n johdon kanssa, eivät kiihkeästi saamelaisvastaisia. Omassa tekstissäsi kuultaa kiihkoilu -
ei viileä asiallisuus. - olehyvä
Soikiopää kirjoitti:
Minkälaista on se epäoikeudenmukainen kohtelu? Millälailla pitäisi kohdella? Kuinka päästään aiemasta politiikasta eroon? Maan ja veden käyttöön on tälläkin hetkellä suuremmat oikeudet kuin muilla.Vrt vapaa laidunnusoikeus. Keneltä on rajoitettu kalastus? Taitaa olla niin,että esim. kalastusta tulisikin rajoittaa oska esim. utsjoella kaikki rautujärvet joissa kalaa tiedetään olevan, ne tyhjennetään järjestelmällisesti, ettei kukaan vaan niistä hyötyisi.
Millä tavoin rajoitetaan kielenkäyttöoikeutta?
Eräiden lapin kuntien johtavat viranhaltijat ovat vain olleet erimieltä Sk:n johdon kanssa, eivät kiihkeästi saamelaisvastaisia. Omassa tekstissäsi kuultaa kiihkoilu -
ei viileä asiallisuus.Kysymäsi epäoikeudenmukainen kohtelu on tietenkin kohtelua, jossa kaikille ei anneta heille kuuluvia oikeuksia. Kohtelu muuttuu oikeudenmukaiseksi, kun kaikki saavat oikeutensa.
Kysyt myös miten sitten ihmisiä pitäisi Lapissa kohdella? Tietenkin kaikkia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti. Vai hyväksytkö sen, että osaa ihmisistä saa haukkua ja solvata ilman mitään rajaa?
Aiemmasta politiikasta ei varmaan päästä eroon ainakaan ennen kuin nyt vallassa oleva sukupolvi vaihtuu. Saamelaisvihamielinen ajattelu on monella niin selkäytimessä, että he eivät huomaa saamelaisten kohtaamaa epäoikeudenmukaisuutta missään.
Tällaisen vihamielisyyden äidinmaidossaan saaneet ihmiset eivät usko silmiään eivätkä korviaan vaikka itse näkevät ja kuulevat jopa päivittäin toisten kaltoin kohtelua.
Väität vastoin parempaa tietoa, että saamelaisilla on maan ja veden käyttöön tälläkin hetkellä suuremmat oikeudet kuin muilla. Ei vapaa laidunnusoikeus ole mikään saamelaisten yksinoikeus.
Toisaalta taas et ilmeisesti edes halunnut ymmärtää kommentissa olevaa viittausta kalastukseen. Hitaasti uudelleen lukemalla se ehkä selviää. Totta kai kestävään kalastukseen kuuluvat erilaiset rajoitukset. En ole kuullut yhdenkään järjellisen ihmisen olleen sitä mieltä, että kalastuksessa ei tarvittaisi mitään rajoituksia.
Väität kiihkoiluksi sitä, että kerron kaikkien Lapin ihmisten tietämän totuuden: eräät Lapin kuntien johtavat viranhaltijat ja luottamusmiehet ovat erittäin saamelaisvastaisia. Mistä muusta kertoo esimerkiksi Lapin liiton ehdokasvalinta saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämistä valmistelevaan työryhmään. - kaikki on viety
kaikki on viety
- suomalainen wanna be suk
mitähän oikeuksia Näkkäläjärviltä, jotka on 1920-luvulla tunkeutuneet Inariin, ja jotka on Suomalaisen Klaus Kaukosen jälkeläisiä, on viety?? Anna minun nauraa. Miksi meidän pitää tällaisen valloittajaporukan ikeessä elää?
- Soikiopää
"Yleisesti on tiedossa, ulkomaita myöten, että esimerkiksi saamelaisten oikeutta harjoitaa kieltään ja kulttuuriaan on rajoitettu monin tavoin." Miten? Juuri kerrttiin miten inarinsaame on pelastettu kuolemalta. Käytetty uusia metodeja yms. Vai oliko se väärä kieli? Inarinsaamelaisethan eivät ole rekisterisaamelaisia.
"osaa ihmisistä saa haukkua ja solvata ilman mitään rajaa?" On rikosasia. Teeppä kuule rikosilmoitus, loppuu se herjaus.
Haluat siis kalastaa ilmaiseksi missä vaan, kunhan valtio kasvattaa sulle kalat ja hoitaa kaiken muunkin infran, tietysti sinulle ilmaiseksi? Niinpä niin...
Tämä riittää minun osaltani tällä kertaa.- paavo71
hävisit ja luovutit.kaveri löi sulle luun kurkuu.vastasi mitäkysyit ja hyvin vastaski.sinulaisten takia lapisa riieläänpaavo
- jape123
Eiköhän tässä olisi viisainta ottaa riitapuolet pöydän ääreen. Ja vain riitapuolet ilman ylimääräisiä hämmentäjiä. Uskoisin yhteisen linjan löytyvän.
- piipunpolttaja
Sinulle iso peukku.
- johann
ILO-sopimuksen ratifiointi on iloinen asia, ja tuo rauhaa ja vakautta Lappiin.
- katso ihmistä
Tämän vuoksi saamelaisilla onkin oma presidentti.
- Saamel. presidentti
Älykäs ja hieno mies. Ei niin kuin suomalaisten kannattaja joka on
- Rasisti riitapukari
ja kauhea riitapukari...
- Komppaan aloittajaa.
Tuossa olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa, että "Uusimmat akateemiset tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, että saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja ILO-sopimus koskee juuri heitä. " Pitäisi niitten änkyräsuomalaistenkin, jos eivät itse viitsi lukea tutkimuksia, kysellä vaikka niiltä jotka lukee.
- En komppaa
En komppaa aloittajaa.
- enkomppaanen
En komppaa kirjoitti:
En komppaa aloittajaa.
En komppaa enkomppaajaa
- 13+12
Toimittajia on monenlaisia.
- inuihta
paskit ovat aivan oma joukkonsa, etenkin kielellisesti. Espanja ja Ranska eivät hyväksy heitä alkuperäiskansaksi vaikka heillä oikeus oliskin. Tanskassa on myös lukuisa joukko inuiitteja perua tanskan omistusoikeudesta Grönlantiin. Myös he ovat alkuperäiskansaa.
- ihmetteliä
resitentti on resitentti mutta ei se virka näytä kaikile järkeä antavan
- kansalainen67
Älä nyt presidenttiä moiti!
- poskivaar
Jokainen kansa ja kansanryhmä valitsee itse itselleen presidentin. Siihen on tyytyminen.
- kelmiporo
Saamelaiset on suurin osa homoja ppersreikä tumputtajia
- suaraleuka
Olikohan sama, joka aina valittelee, että ei ole saanut suurta journalistipalkintoa rasismityyppisistä kirjoituksistaan huolimatta.
- enviira
luulennii
- Entinen ehdokas
Niin tyhmää ei taida ollakaan, etteikö valtuustoon pääsis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1104330Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k763135Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152891Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622362- 771572
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771398- 981352
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?721197- 801185
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911131