Gestrin aikoo kaataa hallituksen Kauklahden tapauksella!

Käännöststo

Nyt Christina Gestrin on todella vihainen ja aikoo ampua kovilla.
Hän uhkaa haata ahallitusken, koska virkamies ei ole palvellut ruotsiksi tarpeeksi liukkaasti!"
Tulipalo Kauklahdessa levitti käryä Gestrinin taloon ja "somebody got to pay now!"

Yle:

"Hätäviestistä tulee hallituskysymys.
- Aikooko hallitus selvittää josko pelastusviranomaiset rikkoivat lakia, Kuusakosken palossa Kauklahdessa 12.2.2013, kysyy Christina Gestrin (RKP) kirjallisessa kysymyksessään.
Gestrin - Svenska Finlands folktingin puheenjohtaja - kysyy myös mihin toimenpiteisiin ryhdytään, että pelastusviranomaiset antaisivat varoitusviesti samaan aikaan kansalliskielillä.
Espoon palossa lähetettiin kansallinen varoitusviesti vain suomeksi. Meni yli tunti ennenkuin se tuli ruotsiksi.
Ruotsinkielistä viestiä ei lähetetty Yleen, mikä käytännössä tarkoitti, että eetteriin ei mennyy viestiä ruotsiksi.. Ruotsinkielisillä medioilla ei ole valtuuksia kääntää varoitusviestiä.
Tapauksessa oli kyse myrkyllisistä kaasuista, riski ihmisten elämälle. Ihmisiä alueelta evakuoitiin kaasujen alta

58

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hei...

      Mut miksi se espoon palopäällikkö ei evakuoinut Gestrinin eprhettä?

    • opiskelkaa suomea

      No kannattaisiko ruotsinkielisten opiskella suomea ihan oman terveytensä vuoksi? Eikö tässä olisi riittävästi motivaatiota kotimaansa pääkielen opiskeluun?

      • Huom!

        Koko jutun vitsihän on juuri siinä, että surueliitti osaa täysin suomea!


      • huusianna

        Suomenruotsalaiset eivät ole vielä niin pitkällä kotoutumisessa kuin romaanit.

        Romaanit ovat oppineet suomen kielen mutta ruotsinkieliset eivät ole oppineet vieläkään, vaikka ovat oman väittämänsä mukaan olleet Suomessa 300 vuotta kauemmin kuin romaanit.


      • "No kannattaisiko ruotsinkielisten opiskella suomea ihan oman terveytensä vuoksi? "

        Ei se paljoa auta jos katselee Femmaa tai kuuntelee Radio Vegaa eikä kuule varoituksia.
        Yksi pointtihan on ettei ruotsinkielisellä medialla ole lupa kääntää viranomaistiedotteita.

        Pitäisikö oman terveytensä vuoksi lakata katselemasta ja kuuntelemasta myös omakielisiä ohjelmia?


      • p.ersu
        Ankdam kirjoitti:

        "No kannattaisiko ruotsinkielisten opiskella suomea ihan oman terveytensä vuoksi? "

        Ei se paljoa auta jos katselee Femmaa tai kuuntelee Radio Vegaa eikä kuule varoituksia.
        Yksi pointtihan on ettei ruotsinkielisellä medialla ole lupa kääntää viranomaistiedotteita.

        Pitäisikö oman terveytensä vuoksi lakata katselemasta ja kuuntelemasta myös omakielisiä ohjelmia?

        Olisiko tukholman suomenkielisille vanhuksille lähetetty varoitus
        suomeksi vastaavassa tilanteessa?
        Eihän suomalaisia ole ollut siellä kuin keski-ajalta lähtien.
        Ruotsinkielisten kielelliset oikeudet toteutetaan parhaiten siten
        että he opettelevat suomen kunnolla.
        Kuntien kaksikielisyyden rajan voisi nostaa 10%.
        Tähän suuntaan lainsäädäntö.


      • järki käteen!
        Ankdam kirjoitti:

        "No kannattaisiko ruotsinkielisten opiskella suomea ihan oman terveytensä vuoksi? "

        Ei se paljoa auta jos katselee Femmaa tai kuuntelee Radio Vegaa eikä kuule varoituksia.
        Yksi pointtihan on ettei ruotsinkielisellä medialla ole lupa kääntää viranomaistiedotteita.

        Pitäisikö oman terveytensä vuoksi lakata katselemasta ja kuuntelemasta myös omakielisiä ohjelmia?

        Ei ole lupa kääntää ?

        Mutta taatusti on lupa ymmärtää viesti ja kertoa vaikka uutisena,
        että tuollainen viesti on julkaistu.

        Fiksu toimittaja olisi kertonut, että näemmä tulipalo menossa Espoossa.
        Ei kannata hengitellä sitä savua.

        Ovatko YLEn surutoimittajat aivan kädettömiä ? Suojatyöpaikka taitaa olla.


      • Sika, anteeksi siat
        p.ersu kirjoitti:

        Olisiko tukholman suomenkielisille vanhuksille lähetetty varoitus
        suomeksi vastaavassa tilanteessa?
        Eihän suomalaisia ole ollut siellä kuin keski-ajalta lähtien.
        Ruotsinkielisten kielelliset oikeudet toteutetaan parhaiten siten
        että he opettelevat suomen kunnolla.
        Kuntien kaksikielisyyden rajan voisi nostaa 10%.
        Tähän suuntaan lainsäädäntö.

        Onko ruosissa Suonkeilistä kanavaa?


      • Suomi Suomalaisille
        Sika, anteeksi siat kirjoitti:

        Onko ruosissa Suonkeilistä kanavaa?

        Siis Suomessa, oon juonu liika absolut vodkaa!


      • rautaako?
        p.ersu kirjoitti:

        Olisiko tukholman suomenkielisille vanhuksille lähetetty varoitus
        suomeksi vastaavassa tilanteessa?
        Eihän suomalaisia ole ollut siellä kuin keski-ajalta lähtien.
        Ruotsinkielisten kielelliset oikeudet toteutetaan parhaiten siten
        että he opettelevat suomen kunnolla.
        Kuntien kaksikielisyyden rajan voisi nostaa 10%.
        Tähän suuntaan lainsäädäntö.

        "Olisiko tukholman suomenkielisille vanhuksille lähetetty varoitus
        suomeksi vastaavassa tilanteessa?"

        Edellyyttääkö laki sitä Tukholmassa?

        Ja jos ei olei lähetetty vähemmistövaltuuttettu tai vastaava olisi tehnyt siitä valituksen jotta lainsäätäjä olisi ongelmasta tietoinen ja voisi tehdä asialle jotain. Tai päättää olla tekemättä.

        Folktingetin LAKISÄÄTEINEN tehtävä on tehdä juuri sitä mitä puheenjohtaja Gestrin nyt tekee. Se on hänen työtään.

        Folktinget on demokrattisest valittu eduskunnan alaisuudessa toimiva elin, johon valitaan edustajat kunnallisvaalien yhteydessä. Siellä ovat edustettuna kaikki puolueet paitsi yksi suurpuolue jolla ei ollut ensimmäistäkään ehdokasta vaaleissa. Sille puolueelle kun duuni ei oikein miastu eikä luonnistu.


    • Hyvästi RKP!

      Kyllä alkaa tuntu siltä, että vihdoin RKP:n hallitustaival päättyy.

      Eihän tuota kielisikailua ja vaatimuksia enää jaksa edes puolueiden svekojohdot kuunnella!

      • rautaako?

        "Kyllä alkaa tuntu siltä, että vihdoin RKP:n hallitustaival päättyy."

        Kuinka niin?


    • nyt ei pysty ruotsix

      Toivottavasti Katainen antaa selvällä ruotsin kielellä palopäällikölle nuhteet!

      • LOL 1000

        ----Toivottavasti Katainen antaa selvällä ruotsin kielellä palopäällikölle nuhteet!---
        LOL


      • Har-har-har
        LOL 1000 kirjoitti:

        ----Toivottavasti Katainen antaa selvällä ruotsin kielellä palopäällikölle nuhteet!---
        LOL

        .

        "Tämä oli päivän paras"

        .


    • kuten sanottu

      Lapsellinen svekko ämmä. Minä, minä ja minä. Niillä joita palo oikeasti satutti ei tietenkään ole mitään väliä.

    • sasitj

      Mahtavaa. :D

      Eukko istuu myrtsinä myrkkykaasujen keskellä, ei voi lähteä periaatteesta kun evakuoimiskäskyä ei tule ruotsiksi. Aivan loistavaa :D:D

      Se menisi botskin mukana pohjaan kuin kivi kun kapu sanoisi: Pelastusveneisiin.
      Muut menee, mutta ei mene gärring, ärisee vaan: sano se på svenska på svenska!!!

      Noin toimii luonnonvalinta. Aivan mielipuolisen absurdia teatteria koko noiden kaksikielisyystouhu! :D

    • Trotjänare

      Gestirn puhuu omille joukoilleen, joille kelpaa tällainen poliittinen populismi.

      Toisaalta - palopäällikön työssä on tähän asti ollut ensisijalla tulipalojen sammuttaminen ja muu pelastustoimi. Ilmeisesti ruotsin kielen osaaminen on vielä tärkeämpää ainakin Folktingetin ajatusmaailmassa.

      • väärin sammutettu

        Suomen kielellä sammutettu palo on väärin sammutettu.


    • bvx cbv

      SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL
      Nödmeddelanden på nationalspråken
      Till riksdagens talman
      Den 12.2 inträffade en stor brand vid Kuusakoskis industrianläggning i Esbo, Köklax, i en hall där elektronik, problemavfall samt kemikalier förvaras.
      Västra Nylands räddningsverk fick alarmen kl 18.35 och till platsen sändes 12 räddningsenheter och en ambulans. Branden var kraftig och ett nationellt varningsmeddelande sändes på finska via nödcentralen klockan
      18.50. Branden blev häftigare och ytterligare räddningskapacitet kallades till platsen. Rökbildningen var stor
      och rökgaserna giftiga. Det finska varningsmeddelandet uppmanade befolkningen väster om Köklax att hålla
      sig inomhus, stänga fönster och luftintag. Lukten av röken spred sig många kilometer från olycksplatsen. De
      giftiga rökgaserna utgjorde en risk för människors liv, säkerhet och hälsa i den omedelbara närheten av branden. Senare på kvällen blev de närmaste invånarna evakuerade.
      Först klockan 19.58 sändes ett svenskt varningsmeddelande från Västra Nylands Räddningsverk till nödcentralen för att förmedlas ut till massmedierna. Det svenska varningsmeddelande skickades dock inte vidare till
      rundradion. Med andra ord gavs varningsmeddelandet enbart på finska.
      Enligt den jourhavande brandchefen som ansvarade för informationen översattes varningsmeddelandet inte
      till svenska på grund av att ingen först kom att tänka på att varningsmeddelande enligt lagen bör ges på landets båda nationalspråk, samt för att ingen person med kunskaper i svenska fanns på plats vid Västra Nylands räddningsverk. Varningsmeddelandet översattes först en timme senare efter att en svensktalande person
      inkallats. Brandchefen konstaterade följande dag i en radiointervju att den finskspråkiga informationen om
      branden även verkar ha nått de svenskspråkiga invånarna.
      Enligt språklagen (423/2003) är det helt entydigt att alla nödmeddelanden som ges i landet, oberoende av
      vilka geografiska områden nödmeddelandet gäller, alltid bör publiceras på landets båda nationalspråk, finska
      och svenska. I detta fall var Västra Nylands räddningsverk den ansvariga myndigheten, och det enspråkigt
      finska meddelandet skickades ut via nödcentralen.
      I 32§ 1 mom. i språklagen stadgas följande om myndigheternas information: Information som statliga och
      kommunala myndigheter riktar till allmänheten skall ges på finska och svenska i tvåspråkiga kommuner. Det
      behöriga ministeriet skall se till att information som är väsentlig för individens liv, hälsa och säkerhet samt
      för egendom och miljön ges på båda nationalspråken i landet. I RP 92/2002 anges även principen om att informationen alltid skall ges samtidigt på finska och svenska i mån av möjlighet.
      Svenskspråkiga medier har inte befogenhet att översätta nödmeddelanden till svenska för sina radio- och TVsändningar. Tvärtom kan t.ex. YLE som bolag inte ta ansvar för eventuella skador eller t.o.m. dödsfall som
      kan uppkomma på grund av en inkorrekt eller otydlig översättning.
      Av detta händelseförlopp kan man dra slutsatsen att trots att frågan om kraven på varningsmeddelanden ingående diskuterats bland allmänheten samt särskilt i samband med stiftandet av en ny lag om varningsmeddelanden, som träder i kraft den 1 juni 2013, känner Västra Nylands räddningsverk inte till de lagstadgade
      principerna om informationen. I Esbo bor det över 20 000 svenskspråkiga och andelen svenskspråkiga i
      västra Esbo är inte obetydlig. I Kuusakoskis omedelbara närhet i finns både en svenskspråkig skola och ett
      stort svenskt daghem.Även den angränsande kommunen Kyrkslätt är en tvåspråkig kommun med en betydande andel svensksprå-
      kiga.
      Det föreligger m.a.o. ett behov av att förbättra rutinerna vid räddningsverket samt eventuellt också att se över
      ministeriets instruktioner ifall dessa hittills varit otydliga. Det är inte acceptabelt att ett tvåspråkigt räddningsverk försummar sin skyldighet att ge varningsmeddelande på båda nationalspråken samtidigt. Det är
      inte försvarbart at

      • loppuosa

        Det föreligger m.a.o. ett behov av att förbättra rutinerna vid räddningsverket samt eventuellt också att se över
        ministeriets instruktioner ifall dessa hittills varit otydliga. Det är inte acceptabelt att ett tvåspråkigt räddningsverk försummar sin skyldighet att ge varningsmeddelande på båda nationalspråken samtidigt. Det är
        inte försvarbart att skylla på ekonomiska resurser då det uppenbarligen handlar om nonchalans eller oförmåga att organisera informationsverksamheten systematiskt så att lagen uppfylls. Möjligheten att utveckla
        ett samarbete med andra tvåspråkiga räddningsverk, som i nödfall (som i detta fall) kan bistå med snabb
        översättningshjälp måste även snabbt utredas.
        Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 § riksdagens arbetsordning fö-
        reskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller:
        Vad ämnar regeringen göra för att utreda om myndigheterna följt lagen som slår fast att information som är
        viktig för individens liv, hälsa och säkerhet samt för egendom och miljö skall ges på båda nationalspråken i
        hela landet, i samband med branden vid Kuusakoski i Köklax den 12.2.2013. Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att garantera att räddningsmyndigheterna alltid skall beakta språklagen och ge varningsmeddelandet på båda nationalspråken samtidigt.
        Helsingfors den 18 februari 2013
        Christina Gestrin /sv


      • sisältö
        loppuosa kirjoitti:

        Det föreligger m.a.o. ett behov av att förbättra rutinerna vid räddningsverket samt eventuellt också att se över
        ministeriets instruktioner ifall dessa hittills varit otydliga. Det är inte acceptabelt att ett tvåspråkigt räddningsverk försummar sin skyldighet att ge varningsmeddelande på båda nationalspråken samtidigt. Det är
        inte försvarbart att skylla på ekonomiska resurser då det uppenbarligen handlar om nonchalans eller oförmåga att organisera informationsverksamheten systematiskt så att lagen uppfylls. Möjligheten att utveckla
        ett samarbete med andra tvåspråkiga räddningsverk, som i nödfall (som i detta fall) kan bistå med snabb
        översättningshjälp måste även snabbt utredas.
        Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 § riksdagens arbetsordning fö-
        reskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller:
        Vad ämnar regeringen göra för att utreda om myndigheterna följt lagen som slår fast att information som är
        viktig för individens liv, hälsa och säkerhet samt för egendom och miljö skall ges på båda nationalspråken i
        hela landet, i samband med branden vid Kuusakoski i Köklax den 12.2.2013. Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att garantera att räddningsmyndigheterna alltid skall beakta språklagen och ge varningsmeddelandet på båda nationalspråken samtidigt.
        Helsingfors den 18 februari 2013
        Christina Gestrin /sv

        Gestrin kysyy siis hallitukselta, että mitä hallitus aikoo tehdä, että selvitettäisiin, ovatko viranomaiset noudattaneet lakia Kauklahden Kuusankosken palon yhteydessä. Sitä lakia, joka märää, että informaatio, joka on tärkeää yksilön elämälle, terveydelle ja turvallisuudelle sekä omaisuudelle ja ympäristölle, annetaan molemmilla kansalliskielillä koko maassa.


        Hallitushan voi vastata: että "On noudatettu, palopäällikkön viesti käännettiin ruotsiks, jahka ehdittiin."



        Ja Gestrin kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä taatakseen että pelastusviranomaiset aina noudattaisivat kielilakia ja antaisivat varoitusviestin molemmilla kansalliskielillä samanaikaisesti.

        Tämä onkin jo kinkkisempi kysymys. Mitä hallitus siihen voisi vastata?
        Mihinköhän toimenpiteisiin se hallitus nyt sitten voisi ryhtyä?
        Aikaistaa ja lisätä pakkoruotsia?
        Lisätä kielilakiin rangaistukset?
        Miten saada ne finnarit noudattamaan kielilakia, siinäpä pulmaa kerrakseen Kataisen hallitukselle.


      • Sika

        Mitä IHMEEN kileltä väännät?


    • hahhahahahah

      "Sitä lakia, joka märää, että informaatio, joka on tärkeää yksilön elämälle, terveydelle ja turvallisuudelle sekä omaisuudelle ja ympäristölle, annetaan molemmilla kansalliskielillä koko maassa."

      Jaa, onko Itä-Suomessa raikuvat junien ja asemien ruotsinkieliset kuulutukset jotakin näistä?

    • sataa Soinin laariin

      Hienoa ! Nyt saa rkp taas oikeata julkisuutta :)


      Jokainen palomies inhoaa tämän jälkeen rantaruotsalaisia... !!

      Gestrin on kuin thoors, joka kerran kuin avaa suunsa nousee perussuomalalaisten kannatus prosentilla :))

    • itkutsto

      Lakeja on noudatettava ja sillä siisti! Asia on yksinkertaisuudessaan harvinaisen selvä.

    • Riitaisa nainen

      Selvä ja helppo ratkaisu: Viranomaiset eivät varoita ketään suomeksi eikä ruotsiksi. Riittää että viranomaiset antavat tiedon medialle, ja media antaa varoitukset millä kielellä haluaa. - Tämä toteuttaa Christina Gestrinin toiveen. Tärkeätä ei ole että tieto saavuttaa ihmiset, vaan tärkeintä on että tieto saadaan ruotsiksi.

      PS Lähistöllä olevien talojen asukkaita varoitettiin ja poliisiviranomaiset ohjasivat heidät evakkoon. Kaikista vaaravyöhykkeessä olevista huolehdittiin, Gestirn asuu muutaman kilometrin päässä ja ymmärsi itsekin sulkea ikkunat savun takia, ihan niin kuin kaikki muutkin.

    • hmm....

      onkos tämä karsea akka tuon YLE nettisensuroija gestrinin sisko ???

    • taistelkaa..

      Mikä persuja nyt harmittaa? Onko lakien noudattaminen persuille ylivoimaista?

    • d. end

      Johan, lilla vän,
      Sfp:s strategi är fel....

    • hmmm....

      Gestrinin sisko siivoaa Svenska YLE:sta asiaa koskevat keskustelut.

      Samoin tapaus Bensowin..

      Siinä se oli "puolueettomuus" ..

    • j mfghj

      "Tätä keskustelua ei voi käydä suomenkielisellä YLE:n puolella, joten käydään sitten täällä. Tiedoksi vihaiselle, joka arvostelee, että täällä on myös suomea, kerrottakoon, että pari viikkoa sitten Yle ilmoitti täällä, että suomenkielisiä tekstejä hyväksytään samalla tavalla kuin muunkinkielisiä. Eli tämä ei ole pelkästään ruotsinkielisten keskustelu, vaikka uutiset ovatkin ruotsiksi.
      Asiaan.
      Gestrin on kääntynyt hallituksen puoleen kahdella kysymyksellä. Ensin hän kysyy, toimittiinko Espoon paloasemalla ja hätäkeskusessa oikein, sen jälkeen, kun tämä Kuusakosken palo alkoi. Gestrin kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, selvittääkseen, toimivatko palo-aseman henkilöt oikein. No, hallituksellahan ei ole aikaa sitä alkaa tutkia, vaan delegoi asian eteenpäin. Mikä tulee olemaan tulos? Se, ennustan, että palopäällikkö ja muut Espoossa toimivat aivan oikein. He hälyttivät heti, sääntöjensä mukaan. Ruotsiksi ei laitettu mitään, koska paikalla ei ollut ruotsintaitoista väkeä. (Ruotsinkielisiä kun ei ollut hakeutunut Espoon paloasemalle töihin tarpeeksi). Pakkoruotsia lukeneiden hätäviesti olisi voinut olla virheellinen. Palopäälliköllä oli kädet täynnä työtä, eikä hän edes ajatellut kieliasiaa.
      Toiseksi Gestrin kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että kielilakia noudatettaisiin. Tuhannen talan kysymys: Miksi pakkoruotsia ei opita, miksi sitä ei puhuta, miksi virkamiehet eivät palvele ruotsiksi...
      No, hallitus ei siihenkään asiaan voi juuri enempää vaikuttaa. Pääministeri lähettää aika ajoin kirjeen virastoihin, jossa lukee, että noudattakaapa siellä kielilakia. Muuta hallitus ei voi tehdä. Rangaistuksia ei kielilaissa ole niitä virkamiehiä varten, jotka eivät puhu ruotsia. Ruotsin puhumattomuus ei ole rangaistava teko, eikä hallitus voi siitä sellaista tehdä, koska eduskunta ei sellaista hyväksyisi. Voihan Gestrin toki yrittää.
      Asenne, siitä on kysymys. Suomenkielisellä ei ole palveluasennetta, mitä tulee vähemmistökieleen. Sitä on vaikea muuttaa, koska Suomalaisuuden liitto, Vapaakielivalinta ym., sekä ihmisten oma järki puhuvat sitä vastaan, että enemmistön pitäisi palvella vähemmistöä sen kielellä. Missään muualla maailmassakaan ei sellainen ole käytäntönä. Vaan vähemmistöt vastaanottavat palvelunsa enemmistön kielellä.
      Rkp tarvitsisi kielipolitiikkansa tueksi nyt ennakkotapauksen. Jonkun suomenkielisen virkamiehen, joka joutuisi vastuuseen, että ei ole palvellut ruotsiksi. Tapaus "nuppolan"?
      Uusien vaalien uhan alainen hallitus ei välttämättä halua kärjistää kielipolitiikkaa, sehän sataisi Perussuomalaisten laariin."

    • Smör smör

      Tämä on tosi ikävä tapaus. Gestrinien fanaattinen pakkoruotsitusklaani on tukehtumassa omaan sinikeltaiseen sappeensa. Voi voi.

    • VOITTO !

      Brankkarit kyllä nyt tykkäävät noista rantahurreista tämän jälkeen, jos edes yrittävät koskea nuppolaan..

      nyt sataa Soinin laariin ja rajusti , alkaa jo ukkostaa . :))

    • hfnsgfn

      Jos ei oo TV koko ajan päällä, niin ei saa tietoa ollenkaan, paitsi nenän kautta.
      Tai sukulaisten tai naapureiden.
      Tai kun joku tulee evakuoimaan, koputtavat oveen.

      Mitenkähän muuten lestaadiolaiset jossain Larsmossa, kun eivät edes omista TV:tä, saavat tiedon hätätilanteista?

    • Voi voi!

      Smör smör -- kyllä säälittää noi petretalande venska volkit!

    • Ankaton Rouva

      Ei helvetten:) voiko joku olla ihan oikeasti noin idiootti? kyllähän jokaisen täysjärkisen pitäisi ymmärtää että oman turvallisuudenkin takia täytyy osata maan enemmistön kieltä.

      • Ank-dam

        Suomessa on kaksi virallista kieltä ja yhteiskunnan on lain mukaan palveltava molempia yhdenvertaisesti. Asia on täysin yksiselitteinen!

        Se mitä mieltä te netti fennot olette meidän surujen velvollisuudesta osata ruotsia on merkiytksetöntä.

        Koska teidän mielestänne yleistä hätäilmoitusta ei tarvitse antaa ruotsiksi niin siitä voitaneen luopua myös suomen kielellä.

        Rätt skall vara rätt.


      • Näin se menee
        Ank-dam kirjoitti:

        Suomessa on kaksi virallista kieltä ja yhteiskunnan on lain mukaan palveltava molempia yhdenvertaisesti. Asia on täysin yksiselitteinen!

        Se mitä mieltä te netti fennot olette meidän surujen velvollisuudesta osata ruotsia on merkiytksetöntä.

        Koska teidän mielestänne yleistä hätäilmoitusta ei tarvitse antaa ruotsiksi niin siitä voitaneen luopua myös suomen kielellä.

        Rätt skall vara rätt.

        Suomessa on todellisuudessa yksi pääkieli, suomen kieli, mutta lait eivät valitettavasti tue (vielä) tätä realiteettia.

        Asia on todellakin yksinkertainen; maan pääkielellä toimitaan kaikkialla sivistyneessä länsimaailmassa.

        Myös Ruotsissa. Se, että suomenkieliset Ruotsissa itkisivät, kun hätäviesti tulee ruotsiksi, kuulostaa tasan yhtä naurettavalta, kuin suomenruotsalaisten teatraalinen uikutus suomenkielisestä hätäviestistä Suomessa.


    • Jämpti on näin

      Tottakai voi. Ruotsalaisilla on ihan erillinen etuoikeuserivapaus olla täydellisiä idiootteja, ja vieläpä suomalaisten kustannuksella. Perustus- ja kielilaki takaavat sen.

      • Ank-dam

        "Tottakai voi. Ruotsalaisilla on ihan erillinen etuoikeuserivapaus olla täydellisiä idiootteja, ja vieläpä suomalaisten kustannuksella"

        Ihan sama oikeus meillä on kuin teillä netti fennoillakin on, olla täydellisiä idiootteja, te vain näyttäisitte hyödyntävän sitä oikeutta huomattavasti enemmän ja useammin.


      • Omapahan on oksanne
        Ank-dam kirjoitti:

        "Tottakai voi. Ruotsalaisilla on ihan erillinen etuoikeuserivapaus olla täydellisiä idiootteja, ja vieläpä suomalaisten kustannuksella"

        Ihan sama oikeus meillä on kuin teillä netti fennoillakin on, olla täydellisiä idiootteja, te vain näyttäisitte hyödyntävän sitä oikeutta huomattavasti enemmän ja useammin.

        Ihan noin niinkö lähes objektiivisesti voi todeta, että kyllä sen varmasti koko kansa tietää kuka ja ketkä ovat tehneet taas itsestään pellen tässäkin tapauksessa.

        Viranomaisosapuoli se ei ole. Kovasti inhotut "netti fennotkaan" eivät ole kyseessä.

        :)


      • Omapahan on oksanne kirjoitti:

        Ihan noin niinkö lähes objektiivisesti voi todeta, että kyllä sen varmasti koko kansa tietää kuka ja ketkä ovat tehneet taas itsestään pellen tässäkin tapauksessa.

        Viranomaisosapuoli se ei ole. Kovasti inhotut "netti fennotkaan" eivät ole kyseessä.

        :)

        Suomessa viranomainen on kaksikielinen, jos se ei huolehi virallisista tehtävistään molemmilla kotimaisilla kielillä se rikkoo lakia.

        Mitä mieltä netti fenno on viranomaisen kaksikielisyydestä ja ruotsinkielisten maanmiestensä oikeudesta ja tarpeesta saada todellisesta vaaratilnteesta tietoa äidinkielellään on täysin vailla merkitystä.

        Tämä ketju on loistava esimerkki siitä "peseytymättömän kansan sivistymättömästä nettikeskustelusta" ja sen tasosta jonka takia kukaan ei ota teitä netti fennoja ym nettiörisijöitä tosissaan.


      • Ankdam kirjoitti:

        Suomessa viranomainen on kaksikielinen, jos se ei huolehi virallisista tehtävistään molemmilla kotimaisilla kielillä se rikkoo lakia.

        Mitä mieltä netti fenno on viranomaisen kaksikielisyydestä ja ruotsinkielisten maanmiestensä oikeudesta ja tarpeesta saada todellisesta vaaratilnteesta tietoa äidinkielellään on täysin vailla merkitystä.

        Tämä ketju on loistava esimerkki siitä "peseytymättömän kansan sivistymättömästä nettikeskustelusta" ja sen tasosta jonka takia kukaan ei ota teitä netti fennoja ym nettiörisijöitä tosissaan.

        Kaikki viranomaiset eivät Suomessa ole kaksikielisiä, sillä vankilat ovat yksikielisesti suomenkielisiä - - - mutta suomenruotsalainen lainkirjoittaja toki lisäsi momentin, joka mahdollistaa herrakansalle ruotsinkieliset vankilaosastot.


    • hmmm....

      Nyt sataa Soinin laariin !


      YLE ja HS ovat hiiren hiljaa ! Yleensä RKP meuhkaamiset ovat pääuutisia, mutta ollaan ihan hys hys..

      Sasi ja co pelkäävät kansan reaktioita, ja aiheesta.

      • Miksi kiinnostaisi? AIhe tuskin kovin kiinnostaa suomenkielisen median lukijoita, asiahan ei varsinaisesti koske heitä.

        Väitteesi että ruotsinkielisten espoolaisten kielellinen syrjiminen ja saattaminen jopa mahdolliseen hengenvaaran viranomaisten taholta, sataa Soinin laariin on enemmän kuin mielenkiintoinen. Kertoisitko siitä hieman lisää? Soinihan on Espoon jopa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.


    • suomal.yle ja laki

      Suomenkielinen yle estää keskustelun.
      Onko tämä systemaattinen uutisoinninpuute ja keskustelun estäminen sopusoinnusssa lainsäädännön kanssa?

      • Men snälla du vad ahr det med SFP att göra? Det måste du fråga på YLEs spalt. Jag fattar inte att det är så svårt att hålla sakerna skilda.


    • Vesa Kaitera

      Kyseessä oli aito vaaratilanne, joka sattui kaksikielisessä kaupungissa. Mielestäni on selvää, että varoitusviesti olisi tullut lähettää Yleen sekä suomeksi että ruotsiksi.

    • faktaa ..!

      Kaksikielisessä kaupungissa ?

      Eiköhän Espoo ole vähintää 4 kielinen,.. suomi, venäjä, somali, ruotsi.

      Tiedotteet pitää jatkossa lähettää suomeksi ja englanniksi !

      RKP paitsi kerjää yhä enemmän ns verta nenästään myös alkaa olla naurettava näissä kielijankkauksissaan.

      • "Eiköhän Espoo ole vähintää 4 kielinen,.. suomi, venäjä, somali, ruotsi" tuohon on ihan turha vedota. Mailla on virallisia kieliä. Ja näillä kielillä viranomaiset on toimitettava. Sen lisäksi viranomaine voi harkinnan kukaan toimia myös muilla kielillä.
        Tässä asiassa on selvä esimerkki kuka on ohittanut jonon, eli päällikkö jolle kuuluisi osata myös toista kieltä on päässyt urallaan ohittamaan toisia vaikka pätevyysvaatimuksiin kuuluisi myös kielitaitoa.


    • HGNDGHFNFG

      On selvää, että hätätiedotuksessa on otettav huomioon kaikki kielet. Tai sitten on oltava, Ruotsin mallin mukaan, vain yksi pääkieli, jolla varoitus annetaan.

      Kesäkuussahan tulee voimaan jokin uusi laki? Onko se jo vanhentunut?
      Kaikki eivät istu aina TV:n ääressä , lestadiolaisilla ei edes ole TV:tä.
      Miten hätätiedote saadaan kaikille? Onko TV siihen oikea tapa? Ei ole.
      Kännyköihinhän sen varoituksen pitää mennä, kaikille. Mutta miten. Siinäpä pulma.

    • blundrare

      Miksi se pieni käry olisi pitänyt uutisoida tukhomalaisille?

    • Perhanan Brahe

      Vain käärmet tarvitsevat kaksihaaraisen kielen.
      Ruotsin kieli on vanha rudimentti miehityksen ajalta.
      Minä en ollut maahan eikä maa minuun tyytyväinen - vaikka kaveri yritti päinvastaista
      vääntää.

    • sasitj

      Vieläkö se eukko istuu myrtsinä siellä myrkkypilven keskellä siinä murjussaan.

      Naama happamena kun juna meni jo, ei vislannut ruotsiksi.
      Kyllä sitä ketuttaa.

    • Ei suomeksi!

      Kyllä asia on niin, että jos ei hätätiedotuksia pystytä antamaan millään ruotsalaisten ymmärtämällä sivistyskielellä, niin sitten niitä ei pitäisi julkistaa ollenkaan, kaikkein vähiten suomeksi.

      Hätäkeskuksissahan varmaan kielilain ansiosta osataan paremmin ruotsia kuin suomea, joten soitelkoot kaikki sinne ja kysykööt, onko toi savu myrkyllistä...

    • pakkoruotsinet

      Varsinainen kysymyshän kuuluu, miksi ruotsinkieliset eivät opi pakkosuomesta huolimatta suomea sen vertaa, että ymmärtäisivät hätäilmoitukset.

      Ai niin, mutta eihän kyse olekaan siitä, ettei ruotsinkielinen ymmärrä vaan siitä, että ruotsinkielinen haluaa kiusata omalla kielellään suomenkielisiä. "Kyllä me Espoossa ymmärretään suomea, mutta kyllä me silti vaaditaan, että suomenkielisten pitää tiedottaa myös ruotsiksi."

      Ruotsinkieliset ovat rasite.

    • eikohan se siina

      Ruotsinkieliset voivat vaatia, vaikka kuun taivaalta. MUTTA ei se tule sieltä. Suomalainen sananlasku sanoo: "Ei kannettu vesi kaivossa pysy"
      Kielilaki on kuu taivaalla ja kannettu vesi kaivossa. Mahdottomuus mikä mahdottomuus. Ja ensi vaaleissa taas tavataan.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe