Nikamansiirtymä

M43.1

Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Mulla on nivelrappeuma sekä nyt todettiin tuo nikaman siirtymä alaselässä. Sain viikon sairasloman ja kehotuksen fysioterapeutille kyseleen selkäjumpasta. Sitten lääkäri käsi ostaa selän tukivyön. Millainen sairaus tämä jatkossa on? Olen jo kohta 58 vuotias, joten paheneeko tämä vai voiko parantua?

8

3191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummo vm. -54

      Kylläpä on kokemusta. Minulle on tehty 3 selkäleikkausta lannerankaan ( vuosina 2002, 2008 ja 2011). Marraskuussa 2011 luudutusleikkauksella leikattiin yksi nikamaväli. Nyt sitten luudutusleikkauksen molemmin puolin alkaa selkä liukumaan. Rappeuma on entisestään pahentunut. Ortopedi sanoi, että olisikohan ollut paras, että ei olisi ensimmäistäkään leikkausta tehty. Aika lohduttomalta tuntui toteamus kolmen selkäleikkauksen jälkeen. Kipustimulaattoria kokeiltiin myös leikkauksessa 2008, josta ei ollut apua. Rasitusta ei paljon siedä. Kävellessä alkaa jalat mennä alta jo noin 200 metrin jälkeen. Olen 58 vuotias ja työkyvyttömyyseläkkeellä olen ollut noin 10 vuotta. Ortopedin mukaan selässäni on jo sikiöaikana tullut valuvika. Rintarangassa on syringomyelia (eli sellainen ontelo) ja kaularankaani on leikattu myös 2008. Leikanneella ortopedillä kävin tammikuussa laittoi kipupolin jonoon. Kipupolilta tuli tieto, että jonot noin 3-6 kk. Tällä hetkellä ei ole onneksi jatkuvaa hermosärkyä, kun muistaa ettei rasita liikaa ja antaa selälle lepohetken. Vahvoista opioidesta ja kipulaastareista on sen verran kokemusta, että niitä en ala käyttää ennenkuin pakon edessä. Suolentoiminta menee jumiin ja ulostaminen on yhtä synnyttämistä. Mutta eteenpäin kuin mummo lumessa. Kohdallasi voi asiat mennä hyvin, mutta tämä on minun tarinani.

    • M43.1

      Voi hyvänen aika. Olet aika kovia kokenut. Mulla on ollut muutaman viikon sellainen olo ettei voi kävellä muutamaa sataa metriä enempää ku meinaa lähtee jalat alta, niin hirvee kipu tulee. Ja tuskinpa tää yhden viikon sairaslomalla paranee. Töitä kun olen painanut niin ettei paljoo levähdystaukoo ole ollut moniin vuosiin. Istumatyötä teen, mutta paljon joutuu välillä juoksenteleen ja käveleen. Kipulääkkeeksi sain buranaa ja sirdaluzia. Töissä ei katota hyvällä silmällä jos on poissa. Tätä selkäsärkyä kun ei oikein mielletä, ellei sitä itse ole kokenut. Mitenköhän mun tässä oikein käy? Eläkkeellekin on vielä monta vuotta.

    • mummo vm. -54

      Todettiinko nikamasiirtymä röntgenkuvissa? Minulla "löytyi" nikamasiirtymä ensimmäisen kerran syyskuussa 2011 kun olin nukutettuna leikkauspöydällä läpivalaisulaitteella. Oli silloin tarkoitus tehdä vain hermonvapautusleikkaus, mutta yllättäen mekka-asennossa ollessani huomattiin tämä siirtymä. Nukutus "purettiin" ja sitten luudutusleikkaus oli marraskuussa 2011. Onneksi ei ehditty tehdä vielä viiltoa selkään. Lonkkaluusta otettiin selkään luunsiirre. Nyt sitten seuraavat liukumat näkyvät jo tavan kuvissa. Ortopedin mielestä selkää ei operoida koska ei ole ruuveille kun rappeutunutta luuta. Sairauskertomukseen hän ei tätä kyllä sanellut. Luudutus on kyllä operoidussa nikamassa kestänyt hyvin kuvien perusteella. Siitä tukivyöstä sen verran, että jouduin leikkauksen jälkeen käyttämään noin 3 kk aina kun olin jalkeilla. Sain tukivyön sairaalasta omakseni. Toivottavasti saat selän kuntoon ei kannata vielä huolestua. Kyllähän se niin on, että itse kokeneena kivut tietää.

    • M43.1

      Röntgenkuvissa todettiin. Kuinka kauan mun pitää itse koittaa parantaa tätä ennen kuin joudun/pääsen tuohon leikkaukseen. Eiks se kannattais tehdä ajoissa ennen kuin pahenee. Mulla tuo nivelrappeuma on nilkoissa, sormissa, polvessa - siis näkyvästi. Eli sormetkin alkaa olla nivelien kohdalta patteja ja sattuu kun hiukankin hipaisee, siinä vaiheessa kun särky taas yllättää. Harmittaa vaan kun menee taas töihin niin muutamat kattoo sillä silmällä, et jaahas "lintsausta". Mutta hällä välii, odotan eläkettä, että saisin edes jonkin aikaa suht terveenä olla lastenlasten kanssa. Työ vie suurimman osa ajastani eikä ole sijaa omalle elämälle :o(.

    • mmmo vm. -54

      Lihaskunnon ylläpitäminen on tietysti kaikkein tärkein asia. Kuitenkin kipujen sallimissa rajoissa. Minun kohdallani on rasituksen sieto niin vähäistä kivun takia, että on vaikeaa lihaskunto pitää yllä. Lääkäri (ortopedi yksityinen) suositteli koko lannerangan luudutusleikkausta (rappeuman vuoksi) jo vuonna 2007, mutta yliopistosairaalan lääkärit olivat toista mieltä asiasta. Kahteen vuoteen ennen leikkausta en pystynyt istumaan edes ruokaillessa ja pissat meni housuun. Jouduin käyttämään vaippoja yöt ja päivät. Olin puoli vuotta jonossa gynenpolille. Gynegologin vastaanotolla ei löytynyt syytä pissan karkailuun. Gynegologi kiirehti leikkaavaa tahoa ja leikkaus olikin sitten viikon päästä kiirreellisenä. Pissan karkailut loppuivat leikkaukseen. Istuminen onnistui heti leikkauksesta toivuttuani. Kyllähän ne lastenlapset antavat voimaa tähän elämään ja läheiset.

      • l 4-5

        heippa mul kans nikamasiirtymä sekä pullistumia ja ahtaumia selkänikamissä. täl hetkel oon saitsull 3kk .
        oon maanviljelijä ja ikää 52 . hirvittää taas tuleva kesä ,kuink töistä taas selviää
        ei oo mitää kevyit juttui , enkä oikee usko eläkkeelkää viel pääsevän


      • M43.1
        l 4-5 kirjoitti:

        heippa mul kans nikamasiirtymä sekä pullistumia ja ahtaumia selkänikamissä. täl hetkel oon saitsull 3kk .
        oon maanviljelijä ja ikää 52 . hirvittää taas tuleva kesä ,kuink töistä taas selviää
        ei oo mitää kevyit juttui , enkä oikee usko eläkkeelkää viel pääsevän

        Voi hyvänen aika ja mulla saikkua 1 vaivanen viikko. Kävin äsken kokeilemassa kestääkö selkä kävelyä. Talon ympäri (kerrostalo) onnistui juuri ja juuri kotiin saakka. Huomenna mulla on omalääkäri joka on neurologi, voisikohan häneltä kysellä mikä on homman nimi. Kun on jäänyt hiukan epäselväksi koko juttu. Kysymyksiä on pää täysi. Esim miten selviän töissä kun kuntoutusta ei ole aloitettu ja varmaan tuo selän vahvistaminen kestää aika kauan. Tuskaa tuottaa joskus kävely autosta toimistoon eli noin 50 m.Tekis mieli sanoo ruma sana !


    • Huolestunut nuori

      Hei! Olen 16 vuotias poika. Minulle on todettu nikaman siirtymä 7-8mm. Fysioterapeutin antamat liikkeet eivät auta. Mikäli täällä on vaivasta parantuneita niin voisitteko kerto että miten olette parantuneet?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe