Talvivaaran osakkeita saa 10 sentillä

suosiellävetelätääll

jo kesäkuussa.Ei kannata maksaa 16 senttiä nyt. Eli tuli ns "pilipali" osake ja Pekka Perää näytästi vituttavan vaikka toinen vaihtoehto oli konkurssi.

Ennen vedet paskattiin Pekka Perän osake enemmistöllä ja tulevaisuudessa vedet paskataan samalla tavalla valtion (Solidiumin) osake enemmistöllä. Varmoja häviäjiä ovat luonto ja veronmaksajat.

397

7155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osakkeenomistaja.

      Hah hah,vittu mikä satusetä.. osakkeen hinta on nyt n.1.08e ja alkaa nousemaan. Mee ny polttaan pilvee vaan aateveljies kanssa äläkä puutu asioihin joiden käsittely vaatii aivoja.

      • aattelepa ite

        Omistaja bullerot pakotetaan ostamaan lisää osakkeita tai omien omistusten arvo liudentuu kuusikertaa pienemmäksi

      • ----

      • Perä ilman miljoonia

        Itellä vain 8000 kappaletta. Odotan että edes vähän nousisi ja myyn rökäletappiolla. Turha siitä firmasta osinkoja odottaa eikä pääse mun elinaikana voitolle kun 0,36 Eur keskihankintahinta. No saa ne tappiot sitten vähentää kun myy laatufirmojen osakkeita voitolla eikä enää moisiin lähde.

      • aateveli

        Heips, miten on maananti tuottanut? Oletko tyytyväinen kurssi nousuun ja osinkoihin?

      • shfhsfhsh

        taitaa olla tällä hetkellä 0.11e kpl. koska se alkaa nousta?

      • Ni-hintavedätys?
        shfhsfhsh kirjoitti:

        taitaa olla tällä hetkellä 0.11e kpl. koska se alkaa nousta?

        sitten kun Varma on saanut myytyä turskansa pois (n. 3kk), konkka tosin jo kolkuttelee samoihin aikoihin

        http://www.yle.fi/tekstitv/html/P177_04.html

        04/10 0,1054EUR -3,57%

      • nyt vai heti

        osake nyt 4 senttiä...ai vaatii aivoja - onks sul aivoja, osakkeenomistaja? älä sä puutu asioihin njoiden käsittely vaatii isoja aivoja - aivoton tollo.

      • Aivoton

        Mitenkäs kävi????Vai satusetä...

      • siittä vaan sano ...
        nyt vai heti kirjoitti:

        osake nyt 4 senttiä...ai vaatii aivoja - onks sul aivoja, osakkeenomistaja? älä sä puutu asioihin njoiden käsittely vaatii isoja aivoja - aivoton tollo.

        Talvivaara-Bingo on toiminut hyvin.

        Pilipalihintaan kun on aina välillä ostanut ja muutaman kymmenen %:n voitolla myynyt niin tiliä on tulut tehtyä.

        Talvivaaran lottolappu on ollut yksi parhaista välineistä talvivaarauskovaisten eurojen siirtelyyn järkevämpien sijoittajien tileille...

      • Varma tieto

        Hyvä ostaja. Kuulepas . Nyt ois tiedossa varma äffääri .Yks yritys myy kaikki varastossa olevat raitisilmasäkit sisältöineen pilkkahintaan . Varausmaksu 75 euroa per kolli . Ota ajoissa , jottet jää ilman.Yrityksellä on valtion takaus .Varaa osoittesta :

        Kuusamon ilma ja pamaus
        Raitisilmapuoli / Sotkamon aluetoimisto
        Kuusamo

      • Ostakee
        shfhsfhsh kirjoitti:

        taitaa olla tällä hetkellä 0.11e kpl. koska se alkaa nousta?

        Huomenna kuulema nousee

      • neropateille

        ja tosta aamuntähdestä laita joku taitavampi henkilö valitsemaan kohdan " 1Y ".

    • einyteikäkoskaan

      Tuo toisena nimimerkillä "osakkeenomistaja" on niin tyhmä, että tuskin on saanut rahaa elämänsä aikana kerättyä edes senttiosakkeeseen. Jos ei tajua mitään, olisi parempi olla kommentoimatta.

      Talvivaarasta tulee 100 % varmuudella senttiosake. Ja myös 100 % varmuudella ei useisiin vuosiin tulla jakamaan osinkoja.

      Ei kannata sijoittaa tu(o)hon osakkeeseen senttiäkään.

    • hahhhaaahaaaaaaaa

      Kyllä minua nauratti kun kuulin tuosta osakeannista. Nyt Lehtomäen on sijoitettava omaa rahaa samanverran kuin sai lahjuksena. Siihähän sitten tasoittuu "tilit" ja jos ei sijoita uutta rahaa, niin osakeomistus realisoituu 1/6 osaan. Sama koskee kainuun pöljiä ukkoja, jotka pistivät viimeiset metsärahat Talvivaaraan ja ovat jo hävinneet rahoistaan vuoden aikana 70 % ja nyt tulee häviötä 25 % kerralla ja jäljelle jää rahoista vaan 5 % kun ei ole enää rahaa sijoittaa mitään. Loput 5 % menee kun uutta osaketta noteerataan, eli sinne on sitten mennyt koko osakesijoitus Pekka Perän perseeseen.

      Oikein teille pöljille!

      • analyytikko.....

        Tarkka arvio tämänpäivän osakkeen laskusta on 94,27 %, joten olet täysin oikeassa.

      • Kilin Lanttu 44

        Ohhos! Pistivätkö metsänomistajatkin rahojaan Talvivaaraan? No tais käydä sitten kalpaten kun hinta laskee joka päivä ja vielä tuo pilkkominen ja käynti omistajien kukkarolla. Onneksi kiersin kaukaa ja vanhojen koukeroiden takia vain 7000 kappaletta Sampoa mutta hyvin antaa osinkoa ja kurssikin nousee .. Tänä vuonnakin noussut 50 rosenttia ja kymppitonnin vuodes antaa osinkoja.

    • oikein arveltu

      Jos oikein tarkkoja ollaan, niin osake realisoituu 1/7 osaan ja osakkeen arvosta jää jäljelle enää 3,57 %, joka menee ensimmäisenä noteerauspäivänä nollaan.

      Sama lopputulos kylläkin laski miten laski.

      • Riskipeliä en pelkää

        Hommahan menee näin: jos omistat 100 kpl tv:n osakkeita, saat merkitä 600 kpl hintaan a 0,16 eur. Jos merkitset, sijoitat siis uutta rahaa 96 euoa. Merkinnän jälkeen sinulla on 700 kpl osakkeita. Hankitahintasi ratkaisee kuinka paljon olet kokonaisuudessa sijoittanut. Lisää se merkintähintaan ja jaa 700 lla, niin tiedät kuinka korkealle kurssin pitää nousta ollaksesi omillasi. T-vaara on pitkän ajan sijoitus ja siihen kuuluu aina riski. Omasta takaa on koettu monet kerrat

      • varma nakki
        Riskipeliä en pelkää kirjoitti:

        Juuri noin se menee ja joku ottaa takkiin ja pahasti. Jos ei merkitse tai saa myytyä merkintäoikeuksia. Esim Perä on sitoutunut merkitsemään 5 miljoonalla mutta jos merkitsisi kaikki, niin vaatisi rahaa yli 9 miljoonaa. Taisi Perältä loppua rahat tai sitten ei usko itsekään koko yhtiöön.

        Joka tapauksessa niin riskialtis yhtiö, että piensijoittajan kannattaa sijoittaa varmempiin kohteisiin.

        Sijoittajan kannalta pitäisi saada osinkoakin, mutta Talvivaarasta sitä tulee tuskin koskaan. Todennäköisempää on, että häviää rahansa.

      • 000-

        0-0=0

    • päitä pölkylle

      Luulisi jotakin tahoa kiinnostavan, miksi Solidiumin johto saa hukata veronmaksajien rahoja. Sama koskee eläkerahastojen eläkeläisten rahoja, sillä pohjattomaan suohon menevät nekin rahat loppujenlopuksi ja tappioita tulee rutkasti.

    • 1,5mrd ei riittänyt

      Monellako sadalla miljoonalla vielä pitää hakata päitä Talvivaaran petäjiin ennenkuin uskotaan ettei "bioliuotus" toimi muussa kuin horiskoukkojen tilien tyhjennyksessä?

      • 10000000

        Luultavasti menee miljardi.Meneehän Kreikkaankin

    • hullun hommaa

      Kohta tulee niin paljon Talvivaaran osakkeita myyntiin, että ei takuulla kelpaa kenellekään kuin "puoli-ilmaiseksi". Pekka Peräkin joutuu myymään melkoisen määrän jos vaan joku pöljä ostaa kun Pekallekin jää vielä sopimuksen mukaan 24 % rahoista ja 5 miljoonaa pitää sijoittaa uusiin paskaosakkeisiin.

      Sopimusteksti:

      "Pekka Perä, joka omistaa noin 20,7 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on
      peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään (i) noin 31,3 miljoonaa Tarjottavaa
      osaketta (vastaa yhteensä 5 miljoonan euron merkintähintaa) (''Perän
      merkintäsitoumus") ja (ii) sen lisämäärän Tarjottavia osakkeita, joiden
      merkintähinta on yhteensä 76 prosenttia niistä nettovaroista, joita hän saa (A)
      Merkintäoikeuksien myymisestä Osakkeiden merkintäaikana ja (B) Osakkeiden
      myynnistä minä tahansa aikana ennen Osakkeiden merkintäajan päättymistä."

      Sanoisin, että suuri puhallus jatkuu ja pöljät maksaa, mikäli pöljiä vielä löytyy!

      • Riskipeliä en pelkää

        Olen edelleen sitä mieltä, että yhtiöön voi sijoittaa. Ellei se tuota niin ei sitten. Tuskin kukaan laittaa siihen kaikkia varojaan. En odota osinkoja ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta luotan kurssin olevan viiden vuoden kuluttua kaksinkertainen, mikä tarkoittaa samaa kuin 20%:n osinkoa sijoitetulle pääomalle vuosittain. Osallistuin aikoinaan KOP:n "Kansallisantiin", mikä turvasi suomalaisen liikepankkitoiminnan, vaikka meni lähes 10 vuotta ennenkuin olin omillani. Muistatteko sen pukkilalaisen naisen, joka osti pieniä eriä kumikenkätehdas Nokian osakkeita joskus 40- ja 50- luvuilla. Testamentissaan hän määräsi ne Pukkilan kunnalle, joka myi niitä 1900 luvun lopulla kymmenillä miljoonilla markoilla.

        Sellaista on osakekauppa!

      • ei tipu

        Jokainenhan saa tehdä omilla rahoillaan mitä lystää. Vanha sanonta pätee tässäkin: Ei se hullu ole joka pyytää vaan se, joka maksaa.

      • ---
        Riskipeliä en pelkää kirjoitti:

        Olen edelleen sitä mieltä, että yhtiöön voi sijoittaa. Ellei se tuota niin ei sitten. Tuskin kukaan laittaa siihen kaikkia varojaan. En odota osinkoja ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta luotan kurssin olevan viiden vuoden kuluttua kaksinkertainen, mikä tarkoittaa samaa kuin 20%:n osinkoa sijoitetulle pääomalle vuosittain. Osallistuin aikoinaan KOP:n "Kansallisantiin", mikä turvasi suomalaisen liikepankkitoiminnan, vaikka meni lähes 10 vuotta ennenkuin olin omillani. Muistatteko sen pukkilalaisen naisen, joka osti pieniä eriä kumikenkätehdas Nokian osakkeita joskus 40- ja 50- luvuilla. Testamentissaan hän määräsi ne Pukkilan kunnalle, joka myi niitä 1900 luvun lopulla kymmenillä miljoonilla markoilla.

        Sellaista on osakekauppa!

        Muistatko sen bulleron joka osti niitä samoja nokian osakkeita 2000-luvun alussa 60e/kappale. Paljonko on niiden arvo nyt on oliko 3e/kpl.
        Entä jos luotit talvivaaraan vuonna 2011 ja ostit sen osakkeita 7e/kpl
        Paljonko olisit nyt saannut sijoitetulle pääomallekorkoa jos joutuisit nyt ne osakkeesi myymään elämäntilanteesta johtuneesta muutoksesta.
        Osakekauppa vaatii aktiivisuutta ja jatkuvaa kurssien seurantaa ja on myös oltava valmis myymään. Osakeiden homehduttamin salkunpohjalla ei sovi nykyaikaiseen nopeita liikkeitä vaativaan pörssikauppaan.
        Sellaista on osakekauppa

      • Riskipeliä en pelkää
        --- kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan hajautetun osakesalkun omistaja, joka on vain pitänyt paperinsa, on pärjännyt parhaiten. Aktiivinen kauppa on todellisuudessa nollasummapeliä, jossa harvemmat voittavat. Tiedätkö mikä on v 1986 ostettujen Kajaani oy:n 20 kpl:n osakkeen arvo tänä päivänä? Siis Kajaanin, Yhtyneiden ja UPM:n fuusioiden jälkeen. Ostohintani oli 20 x 310 mk = 6200 Smk.

        Mitä arvelette, aiheuttaako kateutta tai jälkikäteistä valitusta, vaikerrusta ja itkun hyrskettä, jos nyt sijoittavat vetävät joskus hyvän tilin?

      • Arvonta alkaa

        Ei herätä, niin moni ehtii jo poistumaan tästä elämästä ennekuin saa rahojaan takaisin, saati että pääsee nauttimaan voitoistaan.
        Ihan niinkuin se pukkilainen jonka nokian arpalippuja käytit esimerkkinä

      • Riskipeliä en pelkää
        Arvonta alkaa kirjoitti:

        Ei herätä, niin moni ehtii jo poistumaan tästä elämästä ennekuin saa rahojaan takaisin, saati että pääsee nauttimaan voitoistaan.
        Ihan niinkuin se pukkilainen jonka nokian arpalippuja käytit esimerkkinä

        Perusteeni sijoitukselleni ovat kokonaan toiset kuin oman kukkaron kasvattaminen. Talvivaaran kohdalla se on työpaikkojen turvaaminen toisille. Tuo mainitsemani rouva oli pukkilalainen, ei pukkilainen. Hän tuli tunnetuksi kun Pukkilan kunta haki KO:sta ratkaisua osakkeiden käytöstä.

        Olen huomannut, että varallisuus kelpaa jälkipolville siltä osin kun ei itse ehdi hävittää.

        Päätän tämän keskustelun tältä erää tähän.

        Rouvako? Ei ollut
        Onni Nurmi oli mies ja häneltä pukkilan kunta nokian osakkeet peri. Kunnalla oli tuuria että myi osakkeet oikeaan aikaan ja rahoilla rakennettin hyvinvointikeskus Onni. Osakkeiden ostajalla taas kävi huonompi tuuri.
        Se on kyllä hyvä että olet sijoittamisessa liikkeellä sosiaalisin perustein se on ehkä ainoa peruste ollakin ko. tapauksessa mukana.

        Kiitos oikaisusta. Minulta taitaisi löytyä lehtiuutinen, jossa testamentin jättäjäksi mainittiin nainen. Siksi se oli syöpynyt mieleeni. Toinen virheeni oli, että ratkaisun teki tietysti KHO eikä KO.

        Asiasta toiseen: Hiljattain kerrottiin erään naisen (tämä pitänee paikkansa) testamentanneen jälkeensä jättämän omaisuuden olympiavoittajille. Jo ehdotti säätiötä varojen hallitsijaksi. Seurasin ylen sivuilta keskustelua jossa sadasta mielipiteestä muistaakseni vain parissa annettiin ehdotukselle tukea. Olen sitä mieltä, että mikä Matille (Nykänen) on luvattu se Matille annettakoon.

        Tein poikkeuksen palatessani keskusteluun.

        Juuri niin, jos tohon laitetaan säätiö säätämään niin säätiön johtajat vievät rahat ja mitallistit jäävät ilman.

      • 6541635
        Riskipeliä en pelkää kirjoitti:

        Perusteeni sijoitukselleni ovat kokonaan toiset kuin oman kukkaron kasvattaminen. Talvivaaran kohdalla se on työpaikkojen turvaaminen toisille. Tuo mainitsemani rouva oli pukkilalainen, ei pukkilainen. Hän tuli tunnetuksi kun Pukkilan kunta haki KO:sta ratkaisua osakkeiden käytöstä.

        Olen huomannut, että varallisuus kelpaa jälkipolville siltä osin kun ei itse ehdi hävittää.

        Päätän tämän keskustelun tältä erää tähän.

        höpö höpö,vai työpaikkojen turvaaminen toisille,elä viitti syöttää tommosta...

    • pyramidipeli

      Talvivaaraan sijoittaminen on lopputulokseltaan osapuilleen sama asia kuin polttaisi rahat pihalla nuotiossa.

    • varma nakki

      Kertokaapas minulle pöljälle mihin menee yli 147 tuhatta euroa?

      Talvivaara laskee liikkeelle 1633 857 840 kpl 0,16 euron osaketta ja on arvioinut osakeannin parhaillaan tuottavan 261 miljoonaa euroa. Laskennallisesti tuotto olisi ko myynnillä 261miljoonaa 147 tuhatta ja risat.

      Sen kyllä ymmärrän, että todellisuudessa tuota 261 miljoonaa ei maksa kukaan, vaan anti jää alle. Solidiumin ja eläkeyhtiöiden rahoituksella saadaan juuri velat maksettua ja hommaa pyöritettyä muutaman vuoden, edellyttäen, että saadaan lupa edes toimia niin pitkään.Talvivaaraan on hukattu niin paljon rahaa, että jonkun per.settä se kirvelee vielä pitkään.

      Vertailun vuoksi kerrottakoon, että norjalaiset eläkesijoitusyhtiöllä takovat nytkin 13 % vuosituottoa. Suomessa näillä sijoituksilla eläkeyhtiöille tulee turpaan ja tulos miinukselle.

    • hukka investointi

      Talvivaara ei ole ikinä tuottanut muuta kuin valtavasti tappioita ja myrkkyvesiä.

      Esim. vuoden 2011 tappiot 30,9 milj euroa, vuoden 2012 tammi-syyskuun tappiot 26,6 milj euroa. Syyskuun jälkeen valtavat tappiot ensi vuodelle. Arvioidut investoinnit jo tulevaisuudessa laskettuna keskimäärin 40 miljoonaa euroa/vuosi. Päälle käyttökustannukset ja maksettavat korvaukset ja maksettavat velat, jotka ovat jo kesään mennessä pitkälti yli 100 miljoonaa euroa. Tulevalla osakeannilla ei yhtiö toimi kovinkaan pitkään kun rahat ovat taas loppu vaikka osakeanti onnistuisikin suunnitellulla tavalla.

      Nikkelin hinta yhtiön aloittaessa 50 000 euroa /tonni, tämänhetkinen hinta 16500 euroa/tonni.

      => yhtiön toiminta ei tule olemaan kannattava koskaan.

      • Rahatsait

        Kyllä kassavirta on pätevänpi mittari tässä yhtiössä.Tasearvo 300M€ kasoissa keskeneräisenä tuotantona mistä tuskin rahaksi puoletkaan muuttuu.Nyt kun louhinta keskeytyksissä niin tapiot suuret kun rahaa ei pysty kasoihin leipomaan.

    • realisti arvio

      Ja vuoden päästä osakeen arvo 2 senttiä.

    • onneksi loppuu

      Mutta kun Talvivaara ei saa enää lupaa aloittaa kaivostoimintaa. Jätevesiasiat eivät ole kunnossa koskaan, joten turha laittaa senttiäkään rahaa. Lupaa ei tule enää lahjomallakaan kun valvonta siirretään pois kainuun ely-keskukselta.

      Siihen jo kaatuu Talvivaara vaikka rahat toimintaan riittäisikin reiluksi vuodeksi osakeannilla.

      • Rahatsait

        Juu ei tosiaankaan ole mikään toiminta lainvoimaista.Esim.nyt laskee louhoksesta suoraan vesiä oulun suuntaan,mikä täysin vailla lupaa.VHO nimenomaan kielsi ohittamasta kipsisakka-allasta mennä viikkon päätöksessä.On outoa ettei Kely puutu tähän lainvastaiseen toimintaan valvojana.

    • uraani ei halkeakaan

      Tuskin tulee koskaan toimintalupaa talvivaaran uraanikaivokselle.

      STUK: Talvivaaran lähilammessa korkeita uraanipitoisuuksia
      Säteilyturvakeskus on löytänyt Talvivaaran kaivoksen läheisestä Salmisen lammesta korkeita uraanipitoisuuksia. STUK ei ole aiemmin tiennyt lammen korkeista uraanipitoisuuksista. STUK onkin pyytänyt yhtiötä selvittämään, milloin ja mitä kautta uraani on lampeen päätynyt..

      Työmiehiä Talvivaaran tyhjiin vuotaneen kipsisakka-altaan pohjalla. Lammesta löytynyt uraani on mahdollisesti peräisin vuotaneesta kipsisakka-altaasta. Kuva: Heikki Rönty / Yle

      STUKin mittauksissa lammen väli- ja pohjavesistä löytyi lähes 600 mikrogrammaa uraania litrassa. Sen sijaan pintaveden pitoisuudet olivat hyvin alhaiset, alle 1 mikrogramma litrassa. Toimenpideraja juomavedelle on 100 mikrogrammaa. STUKin Tarja Ikäheimonen kuvaa löytöä yllättäväksi.

      - Ei meillä ole tästä ollut aiemmin tietoa. Siitä tietenkin johtuu sekin, ettei nyt voida vielä sanoa, kuinka paljon lammessa kokonaisuudessaan on uraania. Lisäksi toistaiseksi ei ole tietä siitä, onko yhtiö tai ELY-keskus mitannut näitä Salmisen vesiä aiemmin. STUKilla ei ole aiempia mittaustuloksia itse järvestä, sen sijaan noita puron rantojen vesiä olemme mitanneet. Niiden uraanipitoisuudet ovat olleet huomattavasti alhaisempia.

      Ikäheimosen mukaan yhtiö joutuu selvittämään uraanin alkuperän.

      - Onhan siinä tietenkin se vuotanut kipsisakka-allas lähellä.

      Ikäheimonen arvioi, että Salmisen lammen vesi joudutaan neutraloimaan kokonaan tai veden pääsy lammesta eteenpäin estämään.

      - Nämä on vielä tässä vaiheessa ihan henkilökohtaisia ajatuksia siitä, miten tästä mennään eteenpäin. Joka tapauksessa sen veden pääsy eteenpäin sellaisenaan pitää estää. Tässä nyt mietitään muutama päivä näitä.

      Talvivaaran kaivosyhtiö on aloittanut asian selvittämisen.

      Marraskuun kipsisakka-altaan vuodon alkuvaiheessa pohjoisen suuntaan pääsi luontoon noin 20 000 kuutiometriä puhdistamatonta allasvettä. Yhtiöllä ei ole neutralointikapasiteettia valmiina Salmisen lammen välittömässä läheisyydessä.
      Purkuvesien uraaninpoisto on onnistunut hyvin

      Uraanin poisto louhoksen purkuvesien puhdistus on Säteilyturvakeskuksen mukaan onnistunut hyvin. STUK otti vesistä näytteitä viime viikolla, kun kaivosyhtiö aloitti ylimääräisten vesien juoksutuksen.

      Uraania löytyi näytteistä korkeimmillaan 2 mikrogrammaa litrasta, kun toimenpideraja juomavedelle on 100 mikrogrammaa. Kaivosyhtiön nyt laskemissa liikavesissä uraania oli ennen puhdistusta lähes 900 mikrogrammaa litrassa.

      Näytteitä otettiin purun alkuvaiheessa useita päivässä usean päivan ajan.

      - Puhdistaminen on onnistunut todella hyvin. Pitoisuudet ovat reippaasti alle määrittelemämme 10 mikrogamman alapuolella, sanoo Ikäheimonen.

      Purkuvedet ohjautuvat tällä hetkellä pohjoiseen, mutta eivät Salmisen lammen kautta.

      Näytteiden otto jatkuu STUKin ottamana kaksi kertaa kuukaudessa. Ikäheimonen muistuttaa, että eteläisen suunnan purun alkaessa siellä on alkuun tiheä näytteenotto.

      - Samalla tavalla otetaan päivittäin näytteitä, kunnes on varmaa, että puhdistus onnistuu. Sitten otetaan varmistusnäytteet kahden viikon välein.
      Kaivosalueella liukoista uraania 34 tonnia

      Kaikkiaan liukoisessa muodossa oleva uraanimäärä kaivosalueella vuoden 2012 lopulla oli yhteensä 33 500 kiloa. Tästä 18 500 kiloa on kipsisakka-altaassa, 1500 kiloa avolouhoksessa, varoaltailla 4000 kiloa ja metallien talteenottolaitoksella 9500 kiloa.

      Nyt Salmisesta löydettu liukoinen uraani ei ole mukana tässä kokonaisarviossa.

      Altaiden uraanimäärät on arvioitu STUKin mittaustulosten ja Talvivaaran ilmoittamien vesimäärien perusteella. Liukoisessa muodossa vesissä oleva uraani pitää saada saostettua tai muilla keinoin poistettua ennen kuin vesiä voidaan laskea ympäristöön

      Uraanilla voi olla merkitystä kemiallisena myrkkynä eliöstön hyvinvointiin. Suomessa ei ole asetettu ympäristönormeja uraanin kemiallisen myrkyllisyyden perusteella eliöstölle. STUKin mukaan kirjallisuudessa esitetyt eliöstölle haitalliset pitoisuusraja-arvot vaihtelevat viidestä viiteenkymmeneen mikrogrammaan litrassa.

      Myös useiden haitta-aineiden, kuten muiden raskasmetallien ja sulfaatin yhteisvaikutus voi lisätä haittoja. STUK ei voi tässä vaiheessa arvioida yhteisvaikutuksen todellista merkitystä.
      Lisää aiheesta
      STUKin Talvivaaraa koskevat mittaustuokset

      • Talteen uraani

        Juuri tämän vuoksi uraanin talteenotto pitää käynnistää heti

      • pönkkä ovelle
        Talteen uraani kirjoitti:

        Juuri tämän vuoksi uraanin talteenotto pitää käynnistää heti

        Juuri ympäristönpilaamisen vuoksi Talvivaaraa ei tule koskaan käynnistää.

      • tuonelanvirranmaa
        pönkkä ovelle kirjoitti:

        Juuri ympäristönpilaamisen vuoksi Talvivaaraa ei tule koskaan käynnistää.

        Talvivaara tuottaa pastaa kyllä valtio magsaa osakkeita ostaa kansa nielee uraanipaskaa naurattaapi ..........

    • varma nakki

      Talvivaaran v 2012 tilinpäätöksestä kerättyä tietoa:

      Velat, joissa korko juoksee 563,8 miljoonaa euroa, tilikauden tappio 83,6 miljoonaa euroa ja varat vuoden lopussa 36,1 miljoonaa euroa.

      Osake anti, jossa on tarkoitus kerätä 261 miljoonaa ei riitä edes velkojen maksuun. Jos anti epäonnistuu, on yhtiö heti konkurssissa, sillä velkaa lankeaa heti maksuun 77 miljoonaa euroa. Jos anti onnistuu, voidaan puliveivata vielä jonkin aikaa.Konkurssi on kuitenkin vääjäämätön ennenpitkää näillä metallien hinnoilla.

      Voidaan sanoa, että yhtiötä on johdettu aivan väärin. Olisi pitänyt lähteä pienemmällä volyymilla liikkeelle ja keskittyä jätevesien hoitoon eikä vesien pilaamiseen. Periaate "mulle kaikki heti nyt" seurauksista välittämättä ei sovi suomalaiseen kaivostoimintaan.

      Jo sokeampikin näkee, että Talvivaaralla ei ole tulevaisuutta, sen laski aikoinaan jo Outokumpukin.

    • myönnetään

      Vuosituhannen puhallus, ja taitavasti tehty.

      • Win Win Win

        Laillinen Win Capita, jossa olikin tarkoitus saada valtio ja yksityiset sijoittamaan ahneuksissaan rahaa, jotka puhallettiin käytännössä Pekka Perän taskuun. Pekka (ja muutama muu) kääri miljoonat taskuun ja nauraa nurkantakana koko loppuikänsä pöljille.On millä mällätä.

        Niin nauran minäkin.

    • talvivaarafani1

      Talvivaara on tulevaisuuden osake, kun lama menee ohi niin alkaa kaikkien hintojen nousu jne

      • Lost Lost Lost

        Olitko eilen Kaukametsässä taputtamassa perelle muiden talkoovaaralaisten kanssa ?
        Mallia jenkkilästä.........ei valmiiksi naurettu vaan valmiiksi taputettu.

      • Perän taskuun vaan
        Lost Lost Lost kirjoitti:

        Olitko eilen Kaukametsässä taputtamassa perelle muiden talkoovaaralaisten kanssa ?
        Mallia jenkkilästä.........ei valmiiksi naurettu vaan valmiiksi taputettu.

        Ainahan niitä höynäytettäviä on. Tyhmiltä rahat pois ja joutaakin ottaa, sillä mitäs ne tyhmät rahalla tekiskään.

    • TV:aa ei salkussa

      Kauppalehden kommentointi palstalla joku sijoittaja kertoi jo hävinneensä Talvivaaran osakkeissa 3 vuoden bruttopalkan. Vaikka analyytikot ovat varoitelleet sijoittamisesta Talvivaaraan, niin toopeja vaan riittää ja sitten itketään, että rahat meni ja vaaditaan viranomaisia puuttumaan toimintaan.

      Jos on niin pöljä, että sijoittaa riskiosakkeeseen ja häviää rahansa, olisi parempi pitää mölyt mahassaan ja syyttää vaan itseään.

      Ihmettelen Talvivaaraan sijoittajia, koska on olemassa aivan varmojakin sijoituskohteita, jos haluaa osakemarkkinoille.

      • Sijoittajan riski

        Anna yksi "varma" sijoituskohde!

      • TV:aa ei salkussa
        Sijoittajan riski kirjoitti:

        Anna yksi "varma" sijoituskohde!

        Tosi pitkällä tähtäimellä voin antaa varman vinkin: puhdas vesi. Se on vielä arvossaan enemmän kuin Talvivaaran metallit, sillä ilman metallejakin ihminen elää, mutta ilman juomakelpoista vettä ei elä.

    • pitkiä pellavia!

      18.3.2013 klo 12.24

      Talvivaara osake pudonnut tänään 10,69% , alin 0.30€, ylin 0.37€, vaihto 0.78M€

      • myrkky-yhtiö

        Punaisen listan kärjessä TV vielä monta kertaa ennenkuin peli vihelletään poikki ja lyödään pönkkä ovelle.

        Osakkeen oikea arvo pyörii mielestäni siinä sentin huitteilla.

      • 1-vahti
        myrkky-yhtiö kirjoitti:

        Punaisen listan kärjessä TV vielä monta kertaa ennenkuin peli vihelletään poikki ja lyödään pönkkä ovelle.

        Osakkeen oikea arvo pyörii mielestäni siinä sentin huitteilla.

        Talvivaaran osake laski tänään Helsingin pörssissä -13.65 %...!!! Kylmää on ulko-
        nakin, mutta kylmää on kyyti myös osakkeen arvolle.!

    • pellavat yhä pitenee
    • Ylikersantti

      Nyt Talvivaaran osake on halpaa kuin saippua (... kuin helikoptereista kylvetty lipeä Mourunpurolla, Ylä-Lumijärvellä, Lumijoen varren soilla ja Kivijärvellä)?

      Jos siis omistat 1000 Tv-osaketta, niin Sinulla on merkintäoikeus 6000 uuuteen osakkeeseen, a´ 0.16€/kpl.

      6000 x 0,16€ = 960€ kulut.

      Jos ostit Talvivaaraa esim. 1000 x 2€/kpl => maksoit 2000€.

      Nyt kun maksat n. 1000€ lisää, niin olet lotonnut käytännösssä yli 3000€:lla (pankkihan perii jatkuvasti erilaisia maksuja salkkusi hoidosta ja muista tapahtumista) .

      Osinkoja et ole saanut lainkaan, etkä PP:n mukaa tule saamaan jatkossakaan.
      "Kaivosala kun on niin syklistä, että huonoina aikoina ei ole mitä jakaa ja hyvinä aikoina pitää investoida laitoksen uusimiseen, että ollaan iskussa huonoja aikoja varten".
      Mahtavaa! Talvivaarassakin osataan varautua siis tulevaisuuteen, nykyään.

      Vieläkö haluat lotota lisää Talvivaaraan?

      http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29616/talvivaara-ongelma

    • hullut sijoittajat

      Eilisen ja tämän päivän aikana Talvivaara tullut alas taas n liki 20 %. Tässä pelissä sijoittajat ovat 3 vuoden aikana hävinneet 93,30 % koko sijoituksestaan eli käytännössä saavat sanoa, että sinne meni Pekka Perän per C:een koko potti.

    • ostaako joku?

      Pekka Perä sai maailman parasta osake neuvontaa ulkomailta "konsulttiapuna". Osakkeen liudennus ja merkintäoikeuksien myynti on nerokas keino rahastaa ja kun liudennus tehdään suhteessa 1:6:een, saadaan yli 1633 miljoonaa uutta osaketta. Nämä osakkeet myymällä tulee taas rytinällä uutta rahaa jaettavaksi, vaikka kurssi olisi lähes mikä tahansa.

      Edellyttäen, että joku ostaa...

      Toinen nerokas temppu oli saada valtio, Ilmarinen ja Varma mukaan, joiden avustuksella joku yksityinenkin menee lankaan.

      Ei rikkailta keinot lopu, mutta ihmettelen, miksi liudennusta ei tehty vielä suuremmalle osakemäärälle. Olisihan mukava myydä jokaisen kymmenen kertaa suurempi merkintäanti ja uusia osakkeitakin olisi tullut kymmenkertainen määrä.

      Edellyttäen, että joku ostaa...

    • valtion veronmaksaja

      Siinä sitä on pureksimista vielä Solidiumillekin pitkäksi aikaa, kun Pekka on käsi ojossa muutaman kuukauden välein.

      Ja ei mene kauaa kun puhelin pirahtaa Solidiumin pääkonttorissa.

      Sitten saa Solidiumin johtokin kenkää.

      Solidiumi hävisi viime vuonna TV:n osakkeilla 72 miljoonaa ja loppua ei näy tappioille.

      • Aika on rahaa

        Solidium ei ole hävinnyt senttiäkään koska ei ole myynyt. Nyt sijoitettu sentti voi tulevaisuudessa olla euro.

    • cfvbgbgb

      Aloittaja taisi olla oikeassa 10c painuu. Sisä piiri jo myy Omistuksiaan,,,,,

      • sisäpiiri

        Ympäristö johtajan puolisokin möi kaikkiTalvivaaran osakkeet pois. Se kertoo, että jo sisäpiirissäkin tiedetään, että konkurssi on vain ajan kysymys.

    • antimaa

      Ei hätää siellä nyt vaan kerätään rahaa merkintäoikeuksilla jotta saadaan lisää ostettua osakkeita. Tottakai tilapäisesti kurssi laskee ja vaikuttaa osakeeseen myös hieman. Kurssi palautuu pian takaisin. Itse uskon, että on tosi hyvä sijoitus pitkiin aikoihin kun anti on ohi. Nyt on kyllä hyvä tilaisuus ostaa ja homma on nyt oikealla pohjalla.

    • tulevaisuudentutkija

      Ensiviikolla maanantaina alkaa oikein jytky alennusmyynti Talvivaaran osakkeella ja keskiviikkona Talvivaara on halpaa pas.kaa

      . Huhtikuun 1 viikolla alkaa jo housut tutisemaan ja kesäkuussa osake rauhoituu 10 sentin tietämille ja siinä sahaa n vuoden ja alkaa näkyä konkurssin merkit ilmassa kesällä 2015

      .Pekka Perä ryhtyy neuvotteleman koko osakepottinsa myymisestä sijoitusrahastolle tai venäläiselle nikkeliyhtiölle.

      Hinta on halpa kun Talvivaaralla ei ole lupaa toimintaan, koska toiminta on keskeytetty taas ympäristöön tapahtuvan myrkkypäästön vuoksi (4. kerta).

      Paikallisten vastustus on kasvanut ja vedet ovat edelleen myrkyllisiä v 2015 ja mitään muutoksia parempaan ei ole näkynyt vaikka jatkuvasti on luvattu.

      Lähijärvet ovat edelleen puhdistamatta ja kalat ym sisältävät raskasmetalleja ja uraania.

      Talvivaara ei ole maksanut kenellekään mitään korvauksia ja oikeusprosessit ovat edelleen kesken.

      Jotenkin tähän tapaan tämä etenee.

    • Tv:n perusvieras

      melkosen hyvä ennuste...ihan pikkasen vaan liian opimistinen.

    • fgrfg

      10sentiä/osake nykyisellä osakkeiden määrällä on aivan liian iso....

      • gfdgefeff

        26 000 000 000 osaketta X 0,10 = 260 000 000
        eli tällä hetkellä osakkeen arvo noin 5senttiä/osake

    • prmalm

      Mitä muutakaan siellä aluella tehtäisiin ? Muutama äkäpussi huutelee kun ei tohdi itse ostaa.. Hi Hi.. Kivoja nuo laskukaavat .Ostettu on ja paljon.

      • näin käy

        Ja mitä enemmän ostat, sitä suurempi tappio odottaa.

      • hkukululul

        Esitä sitten paremmat laskelmat jos pystyt
        mitä kohtaa epäilet laskelmissa

      • fbgrrg

        Jos ihmettelet osakkeiden määrää, niin annissa olevien määrä on kyllä paljon pienenpi. Mahdollisus on 26 000 000 000 osakkeeseen yhtiö kokouksen päätösten jälkeen. Ensin merkitään 16sentin osakkeet annissa jonka jälkeen lasketaan liikkeelle loput osakkeet. Jonka jälkeen arvo on 1-4 senttiin

      • trhfbg

        Alkaa lähestyä tilanne jossa laitetaan loput osakkeet liikkeelle....

    • Kätevä isäntä

      PP möi osakkeita ja merkintäoikeuksia 10 miljoonalla että voi "lisärahoittaa" Talvivaaraa lupaamansa 5 miljoonan verran.

      5 miljoonaa siirtyi Luxemburgin kautta puhtaampien ja lämpimämpien vesien maisemiin...

    • tunarit

      Pekka Perän omistus Talvivaarasta enää 5,5 %. Nyt Pekka ei voi enää hillitä osakeomistuksellaan markkinavoimia, vaan ne hoitaa talvivaaran konkurssiin entistä nopemmassa tahdissa.

      Talvivaaran osakkeen arvo tänään enää 22 senttia ja alas tulee lisää ja pöhköt laittoi vielä lisää rahaa yhtiöön. Nyt menee nekin.

      • ei tulevaisuutta

        Yhtiöllä velkaa yli 600 mijoonaa ja anti, millä pitäisi toimintaa rahoittaa (261 miljoonaa) häviää osakkeiden laskussa, joten yhtälö kestämätön ja konkurssi edessä ajan kanssa.

    • peräsuoli

      21 senttiä ja alamäki jatkuu....

    • pohjanoteeraus tänää

      20 senttiä.....

    • en osta

      Ei menny perän osakkeet tänään kaupaksi kuin reilulla miljoonalla. Jäi vielä myymättä yli 200 miljoonan edestä. Ei taida ihmiset laittaa rahaa enää Talvivaaraan. Alennusmyynti paukkuu kesäkuussa kun ihmiset myyvät ostamansa pois, mutta käteen jää mustatpekat toopeille.

    • anti persiilleen?

      Ankarat ehdot: jos anti epäonnistuu, Talvivaaran lainat erääntyvät ja yhtiö menee nurin

      Talouselämä

      14.2.2013 09:55

      4

      Jaa

      Talvivaaran torstaina julkistamalle 260 miljoonan euron osakeannin onnistumiselle ei ole vaihtoehtoa.

      Yhtiö solmi 13. helmikuuta velkojiensa kanssa muutetun luottolimiittisopimuksen, jossa on ankarat kovenantit eli erityisehdot. Jos ehdot eivät toteudu, lainat erääntyvät ja yhtiö menee nurin.

      Yhtiökokouksella ei toisin sanoen ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä anti.

      Aiheesta lisää

      Talvivaara hakee sijoittajilta 260 miljoonaa euroa päivitetty 14.2.2013

      Uusien sopimusehtojen mukaan syntyy eräännyttämiseen oikeuttava sopimusrikkomus, jos anti ei tuota yhtiölle vähintään 240 miljoonan euron nettovaroja 30. huhtikuuta mennessä. Seuraukset ovat yhtiölle karut:

      "Eräännyttämistilanne voisi aiheuttaa sen, että merkittävä osa Talvivaaran lainoista tulee vaadittaessa takaisinmaksettavaksi. Lisäksi ilman ehdotetusta merkintäetuoikeusannista saatavia lisävaroja Talvivaara todennäköisesti menettää maksuvalmiutensa eikä kykene rahoittamaan suunniteltua toimintaansa tai maksamaan takaisin velkojaan, mukaanlukien toukokuussa 2013 erääntyviä vaihtovelkakirjoja. Tällaiset tapahtumat voivat edellyttää Talvivaaran kaivoksen tai Talvivaaran myyntiä tai Talvivaaran 84 prosentin omistusosuuden myymistä Talvivaara Sotkamossa, joka omistaa Talvivaaran kaivoksen, ja johtaa maksukyvyttömyyteen ja lopulta Yhtiön selvitystilaan joutumiseen”, kuvaa yhtiön tiedote.

    • 6878779

      talvivaara junaan kyllä kerkeää myöhemminkin.

      • odottaja..

        Siinä kyllä kerkiää vielä moni kylpeä ensi kesänä halvan osakkeen aikana. Nyt ei kannata sijoittaa mitään. (myyvät nyt keskenään, että osake hilautuis ylöspäin)

        Viisas sijoittaja odottaa kesäkuuhun ja katsoo sitten miten asiat on.

    • pörssipeliä

      Pörssissä hoksattiin, että merkintäoikeuksista ei kannata paljoa maksaa. Kohta saa annin jälkeen ostaa Talvivaaraa ilman merkintäoikeuksiakin halvemmalla kuin 0,16 euroa. Tosin siitä ei kannata silloinkaan maksaa 10 senttiä enempää jos ei saa jollekin jossain saumassa myytyä 11 sentillä. Muuten nekin rahat ovat mennyttä ja lisäksi häviää vielä kulutkin.

      Kuka saa lopussa käsiinsä Mustan Pekan, on hävinnyt pelin.

    • Riskit

      Talvivaaran osakkeenomistaja!
      Pää kylmänä nyt, kun osakeanti on edennyt näin pitkälle! Osakkeen hinta on lähi- viikot aika alamaissa. Jos vesisotkut saadaan hoidetuksi ja louhinta alkaa kesäkuussa, osakekurssi nousee varmasti.

      Voi olla, että osakkeita saa alle 16 sentillä kappale, mutta se vaatii hermostuneita sijoittajia. Miksi joku hermostuisi tästä mustamaalaamisesta VASTA NYT?

      • kuoppaan nauraa

        Miksi joku hermostuisi tästä mustamaalaamisesta VASTA NYT?

        Että miksikö? Siksi, että tyhmimmät eivät ole vielä edes heränneet. He heräävät
        aina vasta sitten kun kaikki on jo menetetty.

        Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.

      • Joka toiselle ei
        kuoppaan nauraa kirjoitti:

        Miksi joku hermostuisi tästä mustamaalaamisesta VASTA NYT?

        Että miksikö? Siksi, että tyhmimmät eivät ole vielä edes heränneet. He heräävät
        aina vasta sitten kun kaikki on jo menetetty.

        Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.

        Nyt se vasta alkaakin oikein kunnolla naurattaan. Arvatkaapa, mikä on osakekurssi maanantai-iltana?

        Kuhmolaiset on ostaneet kaikki Ilmarisen myymät osakkeet ja saivat ne hyvin halvalla. Kohtahan ne ei enää kelpaa kuin saunan sytykkeeksi. Kannattaa ostaa niitä oikeina paperitavarana eikä minään bitteinä. Onkohan jätepaperin kurssi jo nousussa?

    • Haloo järki

      Kohta kurssi 0,05-.0,06e. Ei Peräkään ostanut osakeannissa

    • centit euroksi

      Kaikki ostetaan ja niin paljon lisää kun vain saa...

      • 40 000 puhtaana

        No niitä kyllä saa ja niitä piisaa jokaiselle joka haluaa rahansa hävittää. Siitä vaan ostamaan. Itse en osta kuin konetta. Ostin 20 eurolla osakkeita ja niiden arvo nyt jo yli 60 euroa ja osinkoakin vuosittain, jota ei tule Talvivaarasta koskaan.

      • ---

        Vanhojen osakkaiden arvohan on lähes nollaantuntu joten osta nyt lisää, rahojasi tarvitaankin ympäristönsotkemisen siivoamiseen.

      • Köyhät
        --- kirjoitti:

        Vanhojen osakkaiden arvohan on lähes nollaantuntu joten osta nyt lisää, rahojasi tarvitaankin ympäristönsotkemisen siivoamiseen.

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

      • Köyhät kyykkyyn :-)
        40 000 puhtaana kirjoitti:

        No niitä kyllä saa ja niitä piisaa jokaiselle joka haluaa rahansa hävittää. Siitä vaan ostamaan. Itse en osta kuin konetta. Ostin 20 eurolla osakkeita ja niiden arvo nyt jo yli 60 euroa ja osinkoakin vuosittain, jota ei tule Talvivaarasta koskaan.

        ;-) jep 4 vuotta samassa, sulla ei varmaankaan ole tavoite tehdä rahaa vaan sijoittaa eläkepäiviin 'varmoilla' sijoituksilla ;-) myy kaikki ja osta oblikaatioita ;-)) rohkea tekee rahaa, mamo tyytyy samaan p.aan. Olisit ottanu outotecii tai yit;tä 10/5e kpl ja tienannu vuodes yli tän hetkisen tavoittees. Ilman riskejä kommentointi/sijoittaminen on sama kun pitäs rahat pankis tai patjan alla.

      • Simona.
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        Ei muuta kun onnea veikkaukseen tai tarkoitin sijoitukseen.

      • Hehööhööööh
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        Viimeisin noteeraus on jo alle 20 senttiä. Terkkuja sinne Kankkulan kaivoon!

      • cdgffrf
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        tänään taas hyviä uutisia :)

      • Jep,,

      • ...
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        Onpa bullero varma asiastaan

      • häviät rahasi
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        40 % sijoituksestasi mennyt jo.

      • tgtgtgt
        Köyhät kirjoitti:

        Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

        joko kylmää

      • Pörssivihje

        Nyt kannattaa ostaa lisää saat keskihintaa pudotettua.

    • jyrgenthecashman

      Nyt on tahtotila se, että valuviat korjataan ja kaivos lähtee Nousuuun. Kun nikkelin
      hinta nousee ja sisäinen vesikierto saadaan toimimaan kuin suunnitelmissa, poistuu pienet käyttöongelmat. Lähivesistöt huuhdellaan puhtaiksi entisistä lietteistä ja päästään aloittamaan ikäänkuin puhtaaltapöydältä.
      Tämä voidaan toteuttaa melkoisella varmuudella nopeassa aikataulussa välttämättömän taloudellisen tuotosohjelman periaatteita noudattaen unohtamatta ympäristövaikutusten huomioonottamatta jättämisiä.
      Niistä jutellaan ehkä sitten myöhemmin tarkemmin selvitysten valmistuttua.
      Tällä voidaan tienata, joten eikun keepgoing and ostelkaa lappuja kokorahalla.
      Ps. omani mö...eikun ostin jo .

      • ghgggnn,n

        Ostan 5 sentillä ja myyn jos sattuu hipomaan 10 senttiä. 100%:n voitto. Tämä on kokeneen vinkki!
        Ollaan jo hyvää vauhtia siihen suuntaan menossa. Koskaan ei enää tulla saavuttamaan yli 15 sentin tasoja.

    • niinpä niin.....

      Tänään saa Talvivaaraa jo 16 sentillä ja edelleen laskusuunta, joten taitaa jo ennen kesäkuuta olla tuo 10 senttiä. Hyvin aloittajalta veikattu kurssikehitys.

    • eläkeläiset maksaa

      Rotat lähtee uppoavasta laivasta, ja nyt lähti Ilmarinen ja kuittasi kymmenien miljoonien eurojen tappiot. Sinne meni eläkeläisten rahat.

    • uuhh,

      Kyll ne eläkeläisten rahat noin loppuu, mielestäni huono päätös. Nyt pitäis kannustaa ja lopettaa mediapeli.Ei minkään lätökön vesi puhdasta ole, jos joku väittää niin menköön juomaan vaikka itämerestä.

      • edfef

        Ilmarin voi ostaa kyllä osakkeensa takaisin myöhemmin paljon halvemmalla...

    • hyvä kohde

      Pöljien rahat heti ympäristön siivoukseen ja järvien puhdituksiin. Löytyihän maksaja viimein ja oikeat tahot maksajina.

    • Kummiski

      Ilari voi ostaa taas 4€ kurssilla kun nousevaan kurssiin kantsii lähteä..

    • suosiellävetelätääll

      Huomenna taas rötkähtää, siillä Reuters ennakoinut 8 sentin osakekohtaista tappiota. Julkistetaan klo 9 jälkeen.

    • oppia ikä kaikki?
    • kyyt povellasi

      Osakekohtainen tappio on ennustemaksimi, 9sentttiä.

      Talvivaarassa osataan erittäin hyvin tappion teko, vesistöjen pilaaminen ja rahan kerjuu valtiolta ja eläkeläisukoilta.

      http://porssi.arvopaperi.fi/arvopaperi/site/newsdetail.page?magic=(cc (news (detailid urn:newsml:six.se:20130424:Hugin_0819305070:1)))

      Kauanko tuommoista kummajaista pitää kansan enemmistön sietää?

    • rahamiehiä

      Euro on paras konsultti.

    • komeljanttareita

      ja tukieuro huonoin

    • näin käy

      Talvivaaralle jäi annista kulujen jälkeen kassaan 49,5 miljoonaa euroa. Velkaa on edelleen yli 500 miljoonaa euroa ja tappiota luvassa niin kauan kuin kassa riittää toimintaan. Pulju ajautuu vääjäämättä konkkaan ennemmin tai myöhemmin ja ukot häviävät kaikki rahansa.

    • Ponzi-Tv

      Lomaltapaluurahat kesälomien osalta tulevat olemaan tiukassa.
      Solidium ei pelasta kahta kertaa puolen vuoden sisällä.

    • huh huh huh huuuuuhh

      Kohta taas hölähtää ja Ylä-Lumijärvi ja sen myrkylliset vedet tyhjennetään savolaisten niskaan. Liian kallista puhdistaa järvi, joten tulee halvemmaksi.

    • Ensin Lumijoki, sitt
    • sama kohtalo

      Talvivaaran kohtalo on aivan sama kuin Pajalan kaivoksen ja samat ovat ongelmatkin. Oslon pörssi ei noteeraa enää Pajalan kaivosta kertoo tänään kauppalehti.

      Oslon pörssi keskeytti kaupan Pajalan osakkeilla

      Oslon pörssi keskeytti maanantaiaamuna kaupan kaivosyhtiön osakkeilla.

      Oslon pörssi keskeytti maanantaiaamuna kaupan kaivosyhtiö Northland Resourcesin osakkeilla.

      Maanantai 29.04.2013 klo 11:09

    • Pajala nousussa
      • surkeimmat ensin

    • halvalla sekundaa

      Köyhän malmion eli pienen metallipitoisuuden vuoksi louhinnan on katsottu asiantuntijapiireissä olevan mahdollista vain vähentämällä kuluja. Kuluja voidaan vähentää vain vesien puhdistuksesta, joten niitä ei ole koskaan aiottukaan puhdistaa vaan laskea myrkkyvedet luontoon.

      Paperilla viranomaisille syötetään vaan valetta ja se on halpaa.

    • mahdollisimman pian

      Pekka Perä linnaan ja 10 vuodeksi.

    • 0,23% vs 0,6%...1,x%

      Talvivaaran nikkelin (0,23% malmissa) tuotantohinta ei saavuta kilpailukykyistä tasoa maailman markkinoilla ikinä.

      http://www.theglobeandmail.com/report-on-business/industry-news/energy-and-resources/a-breakthrough-in-china-branother-blow-for-sudbury/article4099122/

      http://www.cnsteel.com.au/operations.php

      http://www.cnsteel.com.au/npi.php

      http://www.cnsteel.com.au/npi_process.php

      PP:ltä oli hieno veto powerpointata Solidiumille ja piensijoittajille ruostumattoman teräksen kasvavaa kysyntää Kiinassa yms.
      Kyllähän se ruostumattoman teräksen kulutus pikkuhiljaa kasvaakin kehittyvissä maissa, mutta ei RST:nn tekoon tarvita siellä ylikallista Talvivaaran nikkeliä.
      Kiinalaiset ovat jalostuskeksinnöillään pääsemässä jo nikkelin suhteen omavaraisuuteen ja kilpailevat yhä voimakkaammin perinteisten nikkelintuottajien (Australia, Kanada) kanssa

      Muualla maailmassa nikkelikaivokset- ja tehtaa vaihtavat nyt nopeaan tahtiin omistajia, sillä vaarana on, että "Musta Pekka" jää kouraan kuin suomalaisilla piensijoittajilla Talvivaaran osakkeiden kanssa!

    • musta Pekka

      16 sentin osakkeesta ei ole pitkä matka 0 sentin osakkeeksi.

    • Kauanko TV:ssa

      Ison kaatopaikan jälkihoito kestää yli 200 vuotta

      Nykyisten säännösten mukaan kaatopaikan pitäjien tulee rahastoida varoja vähintään 30 vuotta kestävään jälkihoitoon. Tämä aika on yleensä täysin riittämätön vaadittujen ympäristönormien täyttymiseen, ilmenee DI Yu Wangin Aalto-yliopistossa tekemästä väitöstutkimuksesta.

    • Hyvästi Talvivaara!

      TALVIVAARA OY:ssä ei vesienhallinnassa ole ollut kyse osaamattomuudesta koko aikana, vaan lähes kaikki on tehty (jätetty tekemättä) halvimman mukaan.

      Tärkeintä oli saada kaivos äkkiä pystyyn nikkelin keinotekoisen hintapiikin aikana, keinoja kaihtamatta.
      Yksi keino oli jättää rakentamatta kalliit jätteenkäsittelylaitokset.
      (Ympäristöministeriön raportteja; 2 / 2013 Talvivaaraselvitys, s.34 : ..."pilaantumisen ehkäisemiseksi ja siinä säädettyjä yleisiä periaatteita. Ilmeisesti pääpaino on ollut saada varsinainen toiminta käyntiin ja tällöin paneutuminen muuan muassa ympäristöasioihin ja niissä syntyneiden ongelmien ratkaisemiseen on jäänyt vähemmälle" ...).

      Tosiasiassa kyllä sulfidimalmien happoliuotusjätevesille ei ole keksitty missään päin maailmaa taloudellisesti kannattavaa puhdistuskeinoa. Tyypillinen keino ongelman ratkaisuun on ollut jätesuolaveden johtaminen meriin. Se siitä.

      Toisekseen nikkelin hintapiikki jäi kokoluokassaan ainutkertaiseksi kiinalaisten kehittämän NPI (Nickel Pig Iron, ns. "sikarauta") -ferroraudan ansiosta.

      Kiina saa ruostumattoman teräksen valmistukseen tarvitsemansa nikkelin huomattavan halvalla "sikaraudan" oheistuotteena.
      Kiina alkaa pikkuhiljaa olla jo omavarainen nikkelin suhteen ja se on jo aloittanut maailman valloituksen jaloteräsmarkkinoilla.
      Torniossa tilanne on huolestuttanut jo pitkään ....

      Tuolla ei läträtä vesien ja happojen kanssa:
      http://www.cnsteel.com.au/npi_process.php

      Ja tekniikkakin kehittymässä ympäristöystävällisemmäksi:
      http://cmgroup.net/en/industries/nickel

      Eipä näy Pekka Perän nimeä kokouksien osanottajalistoilla Aasiassa...:
      http://www.indoferro.growthsteelgroup.com/NEWS/

    • kannattamaton yksikk

      Ja nikkelin hinta edelleen alle 15 000 euron, jolla hinnalla Talvivaaran toiminta ei ole Natusen mukaan kannattavaa eli on "kipurajan alla". Oheisena vanha lehtijuttu.

      Talvivaara ei voi teoriassakaan olla kannattava vaikka mitään muita vastoinkäymisiä ei olisikaan. Mutta kun tuli pöljiltä lisää rahaa, niin voihan ne huvikseenkin kaivostoimintaan tuhlata kun ei niillä rahoilla voi oikein muutakaan tehdä...

      Talvivaara
      Jukka Lukkari, 6.9.2012, 10:21 .

      Talvivaaran Natunen:" Nikkelin hinta kipurajalla"
      .

      Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Harri Natusen mukaan nikkelin hinta alkaa olla kipurajalla.

      Natunen kuitenkin arvioi Talvivaaran kotipaikkakunnan Sotkamo-lehdessä, että hinnan pohjakosketus on nyt saavutettu.

      Nikkelin hinta oli alkuvuonna yli 20 000 dollaria tonnilta, mistä se on luisunut alle 16 000 dollarin.

      Natusen mukaan alle 15 000 dollarin hintataso tarkoittaa kipurajan alittumista. Natunen ei täsmennä, mitä kipuraja käytännössä tarkoittaa, mutta jo näilläkin hinnoilla Talvivaara on tehnyt tänä vuonna selvää tappiota.

      Yhtiön liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 72 miljoonaa euroa ja liiketappio 22 miljoonaa. Työntekijöitä on hieman yli 500.

      Maailman tilanteen lisäksi Talvivaaran riesana ovat olleet ilmojen haltijat. Kainuussa on roiminut kesällä runsaasti vettä, mikä on laskenut metalliliuoksen metallipitoisuuksia.

      Nikkelin halpuus rassaa myös toista kaivosta, tuotannon aloitusvaiheessa olevaa Kevitsaa Sodankylässä.

    • että näin

      Taas sataa ja Talvivaaarsta alkaa tulla myrkkyvettä juoksutukseen mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa.

      Talvivaaran ainainen motto on: "meillä ei ole vesitase kunnossa ja tilanne on haastava" (suomeksi sanottuna, mahdoton)

    • että sillä lailla

      Haisuvaaran osake on ensi vuonna 2-6 sentin haarukassa ja Pekka Pyllyn v..tuskäyrä maksimissaan.

    • oujeeesss
    • 10 snt on liikaa !

      Kyseessä oli selvääkin selvempi pörssikeinotteluhuijaus mm. englantilaisten pelureiden avustamana.
      Talvivaara oli vain yksi osanen tässä koko länsimaita ja Aasiaakin koskeneessa nikkelihuijauksessa.

      Nikkelin hintavedätys oli hyvin valmisteltu ja eri kaivosoperaatoiot siinä samalla.
      Halvalla ostettuja kaivoksia (tuottamattomia ja suljettuja) saatiin yht'äkkiä myyntikuntoisiksi ja muutama uusikin "nikkelikaivos" rakenteille (Talvivaara ja Keivits mm.).
      Lontoon pörssi ylikuumeneni nikkelihypetyksen kanssa ja rahaa löytyi miljardeittain.

      Olihan siinä se hyvä puoli, että ilmeisesti Keivitsa ei olisi muuten saanut rahoitusta ja olisi jäänyt rakentamatta kaivos, joka pysyy nyt pystyssä kullan, platinan , kuparin (ja pieneltä osin nikkelinkin) avulla.

      Talvivaaran rakentamiselle tuli erityiskiire, sillä se perustui täysin epärealistisen korkealle nikkelin hinnalle.
      Kiireen ja kannattamattomuuden takia puhdistuslaitossuunnittelut siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, Kainuun ELY:n suosiollisella avustuksella.
      Miksipä rakentaa hyviä ja kalliita altaita ja puhdistuslaitoksia, kun tiedettiin toiminnan kestoajaksi 4 - X vuotta (X = korkeintaan yksinumeroinen luku) !

      Talvivaaralla rahastaminen on nyt loppusuoralla ja rahansa saaneet voivat lähteä toteuttamaan uusia huijausoperaatioitaan, ongelmat ja siivouskulut jäävät paikanpaallaolijoille.

      NPI Nickel Pig Iron (kokeilepa googlettaa... ja käännätä Googlen automaattisella kääntäjällä))

    • trion perä vuotaa
    • huhuhuuhuhuuuuh

      Sitä se majavankusi tietää. kommentoidaan Talvivaarasta.

    • ei lopu Tv-temput
    • Varman päälle
    • Ternin hylsy
    • niinpä niin....

      Kerrankin hyvä idea Kainuun järvien pelastamiseksi tässä. Huono puoli on vain se, että meri kyllä myrkyttyy suurelta alueelta...tuo toinen vaihtoehto Oulujoen reitin myrkyttäminen tarkoittaa Oulujärvenkin menettämistä.

      Ympäristö
      Harri Repo, 10.6.2013, 10:16 .

      Mielikuvituksellinen idea: Talvivaaran jätevedet Perämereen
      .

      Talvivaaran jätevesiä esitetään johdettavaksi pitkällä putkella Perämereen.

      Ajatuksen taustalla on Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän ympäristölautakunta. Asiasta kertoo Iisalmen sanomat.

      Lehden mukaan lautakunta aikoo valittaa Talvivaaran ympäristöluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen. Lautakunnan mielestä Perämeren jälkeen paras vaihtoehto olisi johtaa jätevedet Oulujoen vesistöön.

      Talvivaaran mielestä yli 200 kilometrin pituisen johdon rakentaminen merelle nopeassa tahdissa on epärealistista.

    • eurot Espooseen

      Sähkölinja ja sähköistetty junarata rakennettiin alta aikayksikön Talvivaaraan... aivan samoin voisi rakentaa jäteputken vaikkapa noita em. väyliä pitkin.
      Homma olisi helppo ja suhteessa halpa, mutta kun ahneet haluavat ihan välttämättä sen paskasen lopun (muiden siivottavaksi), niin pitäähän heidän toki saada se!

    • elyelyelyelyelyely??

      EU-rahaa poltettu miljoonamääriä vaikutuksiltaan mitättömimpiin kohteisiin, miksi ei sitten Talvivaaran paskaputkeen?
      ELY osannee vastata?

    • Tv-osake 0.1568€

      Molemmat valuvat alavirtaan kuin jäteliemet Lumijoessa.

      Nickel Price 1440US$/tn.

      Tee siinä sitten tulosta....

    • munakori nitisee
    • ---

      Hei bullerot, miltä se rikastuminen tuntuu?

      • varma nakki

        Ei Talvivaarasta kukaan saa omiaankaan pois ikinä. Talvivaaraan sijoittajat ovat täysin toopeja.

    • Black Pete

      persnettoojat olleet mykkäkoulusilla viime aikoina. usko pyramidihuijareihin hiipuu?

    • nöyrä mielistelijä
    • ------

      Kertokaa talvivaaranosakeisiin vuonna 2009 sijoittaneet mitä olette osingoila tehneet? Matkustelleet, ostaneet uuden auton, talon, kesämökin jne.
      Vai ostaneet lisää osakkeita kevään osakeannista.

    • Laakanen

      Se on kylmää kyytiä nyt, tuskin Rouva Natunen muuten olisi osakkeitaan myynyt.

    • etuviisas?

      Kevään aikana metallitehtaan tuotannon luulisi olleen tikissään kun liuotuskiertoon saatiin vaihdettua uudet, väkevämmät "öljyt".
      Eri asia sitten, että nikkelin hinta vaipuu pian koomaan.
      Q2:ssa heinäkussa nähdään, mitä Tv-sijoituksille olisi pitänyt viimeistään kesäkuussa tehdä.

      Huomiota herättävä kyllä tuo natussalkun osasiivous.

    • manipulantti

      Huvittava yksityiskohta Helsingin pörssissä tänään. Kaikki muut kurssit laskevat, mutta Talvivaara nousussa, lähes 2% plussalla (vaihtoa senttifirmalla tosin vain 600 000€).

      Erikoinen kupla tuo Talvivaara.

    • huvikumpu3

      -3.34% ja päätös 0,14 huvittaa varmasti 7e/kpl mehtärahansa sijoittaneita

    • Kiina tanssittaa

      Eräät paniikissa yrittivät vedätystä, mutta Omaan Jalkaansa Ampuivat.

      Talvivaara Mining 18:29 1,25 M -3,45% 0,140€

    • Nikkelimies

      Talvivaaran osakkeen hintaan vaikuttaa nikkelin maailmanmarkkinahinta. Se on nyt matalalla. Nikkeliä on tuotettu viime vuosina enemmän kuin sitä on kulutettu. Vuosi 2010 oli poikkeus: kysyntä oli 2,8 % pienempi kuin tuotanto. Vaikutus hintaan oli hurja: vuodesta 2009 vuoteen 2010 nikkelin maailmanmarkkinahinta nousi yli 50 % (14,272USD/tn >> $21,809USD/tn). Tuo hinnannousu kuvaa nikkelin käyttöarvoa: nikkelistä ollaan maksamaan melkein mitä tahansa, jotta sitä saataisiin.

      Nikkelin kulutuksen kasvu jatkuu edelleen. Kulutus per capita on yhteydessä bruttokansantuotteeseen per capita.

      Sen sijaan nikkelivarannot eivät kasva. Arviota maailman nikkelivarannoista on vuonna 2013 tarkistettu 6,25 % alaspäin siitä, miten suuriksi varannot arvioitiin vuonna 2012 (ks. http://minerals.usgs.gov/minerals/pubs/commodity/nickel/).

      Tuotannon ja kulutuksen vastaamattomuuden vuoksi nikkeliä on kertynyt varastoihin viime vuosina. Varastoinnin osuus oli vuosina 2008-2009 oli noin 7 % tuotannosta, mutta vuosina 2011-2012 enää vain noin 2 % tuotannosta.

      Jos kylmäfuusion kehittämisessä tehdään läpimurto, se heijastuu nikkelin hintaan (samalla uraanin hinta ilmeisesti romahtaisi).

    • miljardivelka

      Unohdit nikkelin kasvavan kierrätyksen ja sen, että noita tunnettuja varantoja on riittävästi useamman sukupolven ajaksi.

      Talvivaaran osakkeen hinta riippuu nykyään muista tekijöistä kuin nikkelin hinnasta.
      Yleisesti tunnettuja, osakken arvoon liittyviä ongelmia Talvivaarassa:
      - isot velat
      - kulutetut ennakkomaksut sopimuksineen
      - ympäristötuhonnat ja niiden korjailut
      - laittomat allasrakenteet
      - laittomat altaat
      - vuotavat altaat
      - korjaamattomat altaat
      - saastuneet pohjavedet
      - kivettyvät ja holvautuvat liuotusaumat
      - toimimaton jäteveden kalvosuodatus
      - rikkiyhdisteet
      - raskasmetallit ja niiden yhdisteet
      - jne., jne., jne., ....
      - jne., jne., jne., ....
      - jne., jne., jne., ....
      - jne., jne., jne., ....

      Talvivaaran olemassaoloon ei vaikuta ensisijaisesti sen osakkeen arvo, vaan se, kuinka saada myydystä nikkelistä voittoa.

      • Nikkelimies

        Vuodesta 2008 vuoteen 2008 nikkelin kulutus on kasvanut keskimäärin 7 %. Kierrätys ei riitä kattamaan kasvavaa tarvetta. Sitä paitsi infrastruktuuriin (kuten rakennuksiin, kulkuväyliin, siltoihin jne.) upotettua terästä ei pysty kierrättämään: niihin sitä menee erittäin pitkiksi ajoiksi. Niin on käynyt säännönmukaisesti kaikissa valtioissa, joissa on tapahtunut elintason nousua. Huom! Em. tuotantomäärissä on jo otettu huomioon kierrätys, koska kysymys on nikkelin uustuotannosta.

        Hyödynnettävissä olevat nikkelivarannot ovat rajalliset: ne on arvioitu 75 miljoonaksi tonniksi ( 55 miljoonaa tonnia alle 1% nikkelimalmia; Talvivaara 2,7 %). Jos kulutus kasvaa edelleen 7 % vuodessa, maapallon nykyisin hyödynnettävät nikkelivarannot riittävät vuoteen 2030 saakka.

        Olen siitä samaa mieltä, että kaivostoiminnassa tulee pyrkiä siihen, että luontoa ei heikennetä yli palautumiskyvyn (luonnolla tulee olla edellytykset palautua normaaliksi kaivostoiminnan päätyttyä).

        Ihmisen muukin toiminta kuin kaivostoiminta tuottaa haittaa luonnolle. Jokainen autolla ajettu metri pilaa luontoa, jokainen rakennettu tie, kaupunki ja rakennus pilaa luontoa. Jopa jokainen puhelu pilaa luontoa. Ei ole vaikeaa tehdä esittämiäsi noita jne-listoja lähes mistä tahansa.

        Luontoa ei voida pitää alkuperäisessä tilassa niin kauan kuin ihmisiä on maailmassa. Linkola on ollut koko ajan oikeassa. Toivottavasti ymmärrät tämän. Ihminen muuttaa luontoa, koska sillä ei ole vaihtoehtoja. Herää! ja Opi suhteuttamaan asiat .

      • Nikkelimies
        Nikkelimies kirjoitti:

        korjaus: Vuodesta 2008 vuoteen 2012..

    • kupla mikä kupla

      "Tunnetut nikkelivarannot" -käsite on ollut hyvä harhautuskäsite viime vuosiin asti. Ei enää.

      Nikkelin liiallinen ylituotanto on tosiasia, eikä muuksi muutu.
      Saa siinä kaivosyhtiöt tuottaa disinformaatiota rahoitusongelmiensa siirtämiseksi, mutta tosiasioille ei pitkässä juoksussa mahda mitään.

      Piensijoittajilta on kerätty nyt viimeinen rahapotti tällä vuosikymmenellä nikkelin
      avulla.
      Mikä lienee seuraava alkuaine pyramidihuijauksen ytimeksi kaivosteollisuuden raaka-ainemarkkinoilla?

      • Nikkelimies

        kupla mikä kupla, sanasi ovat pelkkää hihasta ravistelua ja pelkää inttämistä. Kun viittaat tosiasioihin, kerro lähde, niin tulee uskottavuutta. Ja kerro enemmän näistä raaka-ainehuijauksista, varmaan osaat sanioa seuraavan raaka-aineen, jota se koskee, kun väität olevasi asioita perillä.

    • Ni 0,23%= raakkukivi
    • 007 51N1S1LMÄ

      Talvivaara nyt antaa sellaisia lukuja jotka palvelevat parhaiten heidän tarkoitusperiään. Mediamyllytystä parhaimmillaan. Eli mielikuva annetaan että jos sijoitat rahasi meidän osakkeisiin niin hyvin käy. Tyhmä sinisilmä hän joka höpöjä uskoo.

    • 0,0000jotakin

      tossa vähä aiemmin joku "Nikkelimies" näyttää tosiaan väittävän Talvivaaran malmin nikkelipitoisuuden olevan 2,7%... voi jos olisikin. Talvivaarasta louhittava kiviaines on todella miltei raakkua, sillä malmiksi nimitettävän kiviaineksen nikkelipitoisuus on tuo Talvivaaran ilmoittama 0,22%.

      Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, kuinka Nikkelimies antaa talvivaaralaistyyppisen seliseliselityksensä ropsenttiluvuista.

      • Nikkelimies

        Nikkelipitoisuuteen oli tullut minulta väärä arvo, otin luvun taulukosta väärästä paikasta.

      • paperi tiikeri
        Nikkelimies kirjoitti:

        Nikkelipitoisuuteen oli tullut minulta väärä arvo, otin luvun taulukosta väärästä paikasta.

        Ihan pieni 12 kertainen virhe. Kaikki kannattaa kun siirtää vain vähän pilkun paikkaa.

      • Seeiooihanterve
        paperi tiikeri kirjoitti:

        Ihan pieni 12 kertainen virhe. Kaikki kannattaa kun siirtää vain vähän pilkun paikkaa.

        Nikkelimies, olet tekemisissä sairaan ihmisen kanssa, ei kannata jatkaa!

      • vai että sairas!
        Seeiooihanterve kirjoitti:

        Nikkelimies, olet tekemisissä sairaan ihmisen kanssa, ei kannata jatkaa!

        Kurssi 0,13 siinä sitä on bulleroille oikea luku.

      • pikut ja prosentit
        Seeiooihanterve kirjoitti:

        Nikkelimies, olet tekemisissä sairaan ihmisen kanssa, ei kannata jatkaa!

        Nyt kun kurssi on pudonnut 16 sentistä 8 senttiin niiin pudotus on ollut 50% jotta kurssi nousisi takaisin 16 senttiin niin nousu pitäisi olla 100% tämmöstä se on sairaan ihmisen prosenttilasku

    • Ni: 0,22% vs. 1,68%
      • Nikkelimies

        Eagle nestin esiintymähän on poikkeuksellinen, eikä sitä ole otettu käyttöön. Suurin osa maailman markkinoille tulevasta nikkelistä saadaan malmista, jossa nikkelipitoisuus on olennaisesti vähäisempi kuin Eagle nestin esiintymässä. Erinomaisesta esiintymästä huolimatta Eagle nestin osakkeen arvo kuitenkin putosi 42 % vuonna 2012 (yhtiön vuosikertomus). Yhtiö arvioi kuitenkin, että teräksen kulutus jatkaa kasvuaan ja nikkelin hinta korjautuu viimeistään parin vuoden sisällä, jolloin esiintymää aletaan hyödyntää.

        Liiketaloudellisesti minkään kaivosyhtiön ei ole järkevää tuottaa nikkeliä niin huonoilla hinnoilla kuin nyt sitä tuotetaan. Kaivostoimintaa supistetaankin. On tosin eräitä yhtiöitä, jotka eivät ole supistamassa tuotantoaan.

    • raakkua vaan Tv:ssa

      Lueskele laajemmista tietolähteistä, kyllä otetaan käyttöön.

      Mukavaa kun Talvivaaran ahneustöppäykksien vaikutuksista tietoa on levinnyt maailmalle ja niin vanhojen kuin uusien kaivosten lupa-asiat ovat entistä tarkemman suurennuslasin alla. Mistähän sellaisen saisi Kainuun ELYyn ja vielä sitten ammattitaitoisten henkilöiden silmiä lasin etupuolelle?

      • Nikkelimies

        Norontin vuosikertomus 2012:
        "By 2015, many analysts predict demand will outstrip available supply, leading to increased nickel prices in 2015 and into 2016. Commercial production at Eagle’s Nest, scheduled to commence in 2016 – 2017, would be ideally positioned to benet from this period of improved metal prices. "

      • tappio firma

        Talvivaara ei tule koskaan tuottamaan voittoa vaan aina vaan tappiota konkurssiinsa saakka.

        Ei tuottanut voittoa nikkelin 50 000 taalan tonnihinnalla ja nykyisin hinta pyörinyt siellä 14 000 korvilla, jolla hinnalla köyhän malmion hyödyntäminen vaikka millä liotuksella on taloudellisesti kannattamatonta toimintaa.

        Koko puulaaki pyörii vaan siihen asti kunnes toope sijoittajien ja valtion ja eläkeläisten rahat on tuhlattu. Voi vaan ihmetellä maksajien sokeutta!

    • huijauspyramidi

      Etihän uudempi tiedote, tämänvuotisissa tuoreempaa tietoa....

      ja tuo Kotkakin vai yksi esimerkki kymmenistä juuri avautuvista ja sulkeutuvista nikkelikaivoksista... pitää kiinnittää huomio metsään, ei yksittäisiin puihin,.. Talvivaara tietenkin poikkeus!

      • Nikkelimies

        Vuoden 2013 vuosikertomus laaditaan vuoden 2014 puolella - se on selvää jo jokaiselle, joka tuntee yhtiöiden taloudellisesta raportoinnin perusasiat. Jos mielestäsi uudempaa tietoa on, niin ole hyvä ja esitä lähde. Heittelet koko ajan yksittäisiä "uutisia", mikä viittaa heikkoon asioiden kokonaiskäsitykseen. Mtä olen tekstejäsi analysoinut, ei sitä sinulta voi kohtuudella odottaa paljon, jos pitää ymmärtää vaativampia kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita.

      • heitto vaan, taas

        ...niinpä niin, kokonaiskäsitys muodostuu tällä kertaa sadoista selatuista kaivosalaa ja metallien hintakehitystä raportoivista sivuista.
        Asioita on pakko tiivistää ja yksinkertaistaa, eräille väkyttäjille, poimimalla selkeitä ja lyhyttekstisiä faktasivuja.

        Mm. nikkelin hinta tulee vielä laskemaan ja pysymään vuosia alhaalla, on itsestään selvä asia, kun seuraa uutisia Aasian ja Länsimaiden talouksien ongelmien jatkumisista.

        Tässä yksi varma todiste (taas yksittäinen, selkeä heitto!) pitemmän laman tulosta meillekin:
        http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/euroopan-uusien-henkiloautojen-markkinat-toukokuussa-2013

        Jos kiinnostaa .... niin ajankulua iltapuhteeksi...
        http://www.industryabout.com/mining/nickel-mining

        Mielenkiintoisia henkilöhistorioita, googlettamalla sopivasti ...
        http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/AGM 2013 FI/NIMITYSVALIOKUNNAN_EHDOTUS_HALLITUKSEN_KOKOONPANOKSI.pdf

        Mitä eroa PP:llä ja SM:llä?
        Toinen ei osaa juurikaan puhua harkitsemattomia, suomeksi?

    • sosiaalinen perimä?

      Miksi Tv-asioiden kommentointipalstoille tulee niin paljon totuudenvastaisia kirjoitelmia ja toisten kommentoijien halveeramisia?
      Ilmeisesti kyseessä on Tv:ssa työskenteleviä ja/tai Tv:n osakkeisiin hurahtaneita, tai muuten vaan totuutta jostain syystä silmiinkatsomattomia henkilöitä, joille Tv on aiheuttanut obsession.

      • Puhuva aasi

        Puhut asiaa

    • varma asia

      Kaivoksen loppuminen on varma asia ja myrkkyjen jääminen maastoon ja vesistöihin on toinen varma asia.

    • Rahatsait

      Nyt siellä taas puppugenerattori vauhdissa. olisko kallis osake 10c hintaan

    • 0,11€ ja -8,28%

      Onko sulla myydä? En kyllä tarjoo kuin 5 senttiä/kpl.
      Alkaa olla tuota tinkuuvaraa, kun näkyy tänä aamuna Talvivaara olevan lähes 10%:n pudotuksessa...

    • totuus valkenee
    • paskanen loppu

      Siinä se alkaa olla lähellä 10 senttiä ja markkinavoimat kaatavat utopialle perustuvan paskaajayhtiön huisin nevadaan (suomeksi: vit tuun) vesiä pilaamasta.

    • Heittäkää arvauksia

      Ihan jänskättää milloin kymppi paukkuu.

      • Paska pulju

        Paukku jo. Aloittaja oli oikeassa. Mutta kuka hullu maksaa edes 10 senttiä?

      • €rkki

        Poks, tänään klo 12:03.

    • ahneella on ........

      Rajaylikersantti evp. hykertelee mielissään lisää tiinehtyvän osakesalkkunsa kanssa, eikä kiirehdi sen poi´ittamista
      Toiveena mahdollisimman iso "hybridimullikka" jatkojalostukseen, mutta riskinä toki on, että "emolehmä" menehtyy synnytystuskiinsa...

      klo 12.34 kurssi 0,099€, hyvältä näyttää.

      • uskossa vahva

        Noh, Saijanlahti kun on ylävesillä Talvivaaraan nähden, niin on helppo siirtyä yhä enempi kalaruokiin... ei nälän pelkoa.

    • rahat mänt jo

      TV:n osake on nyt kaljapullon pantin arvoinen mutta vuodenvaihteen jälkeen tyhjä kaljapullo on paljon arvokkaampi, sillä Talvivaaran kassan pohja jo näkyy ja tuskin kainuustakaan niin emäpöljiä löytyy, että vielä siihen rahaa sijoittavat.

      Onnea vaan äkkirikastumisen toivossa rahansa menettäneille. Toivottavasti vielä perämehtiä pöljyilemiseen riittää.

    • Voitto Onninen

      ONNEA VOITTAJILLE

      • €rkki

        Nyt meni jo 0,09 € rikki. Kyyti on kylmää ja pulkkamäki jatkuu.

      • oikein sille
        €rkki kirjoitti:

        Nyt meni jo 0,09 € rikki. Kyyti on kylmää ja pulkkamäki jatkuu.

        Vähiin menee ja sitten loppuu paskaaminen...

    • pönkkä ovelle

      Pekka väsäilee jo kuulema konkurssihakemusta. Päivämäärä paperissa vielä auki, mutta kyllä se siihen vielä löytyy....

    • WAUTSI WAU

      Alas mennään vauhtia sentti per päivä.

      • Pentti Senttinen

        Päivän päätteeksi 9,17. Saa nähdä onko huomenna alle 9 senttiä.

      • Pentti Senttinen

        Päivän päätteeksi 9,17. Saa nähdä onko huomenna alle 9 senttiä.

      • €rkki
        Pentti Senttinen kirjoitti:

        Päivän päätteeksi 9,17. Saa nähdä onko huomenna alle 9 senttiä.

        Jeps, ainakin osa kaupoista tehty jo alle 9 senttiä. Pulkkamäki jatkuuu...

    • kurssi

      Päivän päätteeksi 9,17

    • peli loppuu 4/2015

      TJ ja PP & Co eivät väsäile konkurssihakemuksia, vaan yrityssaneerausanomuksia.
      Suurimmat omistajat, Solidium ensimmäisenä, kiirehtivät hyväksymään hakemukset ja valtion ja eläkevakuutusyhtiöiden "sijoitusmiljoonat" siunataan lopullisesti veroparatiisien keinottelutileille.

    • kurssi

      Päivän päätteeksi 8,8

      • 100%

        Kurssin pitäis nousta 100% niin maan antiin osallistuneet bullerot olisivat omillaan.

      • vähiin menee

        Mukavasti TV:n pörssiarvo hupenee ja miljoonat häviää. Sillälailla sano Tarvajärvi.

    • kurssi

      Päivän päätteeksi 8,0senttiä.

    • varma nakki

      Joko niitä nimiä alkaa siihen konkurssihakemukseen löytyä. Alkakaahan teroitella niitä kuulakärkikyniä.

    • asiutyr

      missä ne arvon nousun hehkuttajat nyt hehkuttelee? hehm heh heh, heh heh heeheh. heh.. Tiesin tämän, arvo tänään 8 centtiä,heh hehe heh heheh hehe!!!

    • saa..tanan tunarit

      Lähtölaskennan viimeiset menee näin: 10, 9,8,7,6,5,4,3,2,1 ja siinä on kainuun ukkojen rahojen meno, paitsi Pekka Perän, jolla on edelleenkin pirusti ja satoja miljoonia kun keksi pyramidipelin, joka on laillinenkin.

    • Tsitsit

      Natunen: "Biokasaliuotus on tärkeimpiä osaamisalueitamme ja kovin seikkaperäisesti siihen ei voi julkisessa asiakirjassa pureutua. Jos pureudutaan, on mahdollista vaatia, että asiakirja olisi siltä osin salainen."

      OSAAMISALUEITAMME!

      Tarkoitit ilmeisesti osaamattomuusaluetta.

      Eikö koko puulaaki perustu juuri biokasaliuotuksen ympärille?

      Missä kohtaa on ollut havaittavissa osaamista?

      Onko se oikeasti kovin salaista tietoa ettei Talvivaara hallitse biokasaliuotusta?

      Tuotako salaisuutta pitää sitten vielä kovin varjella?

      Oikeastikko joku haluaisi perustaa uuden täysin kannattamattoman luonnotuhoamislaitoksen Talvivaaran suunnitelmilla?

      Valot päälle Harri!

    • loppuu lörinät

      Koko Talvivaara perustuu siihen, että tiedetään nikkeliä olevan. Sitten ryhdyttiin laskemaan paljonko nikkeliä on. Määrää kerrottiin tonnihinnalla, joka oli silloin 50 000 taalaa. Tulokseksi saatiin helvetinmoinen rahasumma ja keksittiin, että kyllä tähän ahneita osallistujia (maksajia) riittää. Puhuttiin pankkien ja lakimiesten ja konsulttien avulla mukaan valtio ja pörssit ja myös sijoittajista se pöljempi osa.

      No mikään ei tietenkään toimi mutta se ei ollutkaan tarkoitus- kun rahat oli jo saatu.

      Sen jälkeen on yksi helevetin hailee miten tässä käy. Rahat on jo liiveissä ja pois ei saa kukaan omiaan.

      Pikkuisen piti välillä voidella mutta rahaakin oli ja Pekkarinen kanto lisää kun pyydettiin.

      Sopassa on koko Suomen eliitti niin kukaan ei Perään huutele! Ei edes konkurssissa.

    • Ke-vaalit 2015

      Pitemmälle asiaa tutkittaessa sen taustalta löytyy ryhmä Outokumpu Oy:öön liittyviä henkilöitä, joilla oli valmis sapluuna Talvivaarapuhallukseen.

      Kautta aikojen kaivosalaa hyväksikäyttäen on tehty ja tullaan tekemään vastaavia pörssihuijauksia.

      Nikkeli on ollut erityisen hyvä "pelimetalli", koska sen hinta on luonnostaan hyppinyt voimakkaasti sotateollisuuden tahtiin. Nikkelikaivoksia ja -tehtaita on aikojen saatossa totuttu avaamaan, sulkemaan ja rakentamaan uusiakin nopeaan tahtiin.

      Nykyinen sotateollisuus ei vaan enää tarvitse nikkeliä entiseen malliin, joten erityisesti nikkelikaivosalaan liittyvillä pörssihuijareilla piti keksiä uusi, yllättävä nikkelin tarvitsija;
      Kiina oli hyvä valinta, kuten olemme huomanneet.

      Kiina ei pitkään suostunut olemaan pelkkänä pelinappulana monopolipelissä, vaan halusi myös pelaajaksi. Siinä se on onnistunut paremmin kuin hyvin ja säätelee nyt nikkelin hintaa itselleen sopivaksi.
      Ruostumattomien terästen hintojen odotetaan pysyvän vakaana pitkään, keinottelun aika on ohi.

      Niin, pitkäänkö entisten ja osin nykyisten outokumpulaisten ja heidän HVV:n annetaan lypsää EU-suomen varallisuutta omiin taskuihinsa?
      Vieläkö Solidiumia käytetään montakin kertaa pumppuna?
      Vai joko valtiovalta houkutellaan eläkerahastojen miljardien kimppuun?

    • Ketjun parasko

      Tämän ketjun helmi :)

      Köyhät
      5.4.2013 21:09

      Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

    • Keille MP jää?

      Outokumpua ja Talvivaraa on näköjään palattu pönkittämään jälleen tukiostoilla.
      Talvivaaraa on helppo manipuloida pienilläkin rahamäärillä mutta Outokumpu onkin jo eri juttu.
      Tv pompannut yht´äkkiä 12% ja Outokumpu 3%.

      Tervein osakas, Outotec pysynyt sen sijaan miinuksella 1,5%, niinkuin pitääkin, alan vaikeudet huomioon ottaen.
      Nikkelin hinta rauhoittumassa "Talvivaara pulassa -nosteesta" ja palannutt reilusta alle 14000$/tn.

      Voihan siinä olla Mustan Pekan pelaamistakin, tarkotaan viimeisetkin sukanvarsisäästöt pöljemmiltä pois....

      • snt 9

        Laittaako Pekka & kump. Tulvavaaran " koipussiin " jootamiksi vuosiksi kunnes niksun hinta on taas min 18000 taalaa / tn ?????
        Huhuako ?

      • parotettu koto
        snt 9 kirjoitti:

        Laittaako Pekka & kump. Tulvavaaran " koipussiin " jootamiksi vuosiksi kunnes niksun hinta on taas min 18000 taalaa / tn ?????
        Huhuako ?

        Jos pystyy erääntyvät lainat muut juoksevat kulut maksamaan niin ei kait siinä, Mutta taitaa keretä sitä ennen korotetut Latosuon ja Kortelammen padot pettää.

    • 0sakkeenomistaja

      Plussaa 16,59% Kurssi 0,1005e. Nyt alkaa osakkeen nousukiito. JESS

      • kirstu tyhjä

        Niin varmaan alkaa. Näkyy nousseen pirusti koko historiansa ajan ja viimeisen vuoden aikana varsinaista nousukiitoa :D

    • satasia plussalle

      klo 10.30 ostin, klo 17.30 möin, Musta Pekka jäi tällä kertaa jonkun muun tilille.

    • 0sakkeenomistaja

      Plussaa taas 14,43. Kurssi 0,115e. Köyhät kyykkyyn.

    • Ni 13500$/tn

      Jätin Mustan Pekan "käteeni" yön yli, halpaa jännitystä joka sentti ...

    • olkaahan napilla

      Pekka lähti juuri maailmalle.

      Peräkylien piensijoittajat suorittavat parhaillaan sijoituskurssin osiota "Ahneella on PL xx."

      P.S.
      1% on =0,01

    • talvivaara on pop

      ostin ke 100000 osaketta ja mielestäni tämä on ainut oikea osake johon kannattaa nyt sijoittaa. 0,17€ kun kolmas kvarttaali julkaistaan. Odottakaan vaan.

      • ------

        Mitä näyttää oletko jo tuplannut rahasi

      • raha tuli raha meni

        Taisitpa haukata Talvivaaran osakkeilla kakkaa. Ähä kutti! kaikki tais mennä.

    • ylösalas

      Nousu johtuu shorttaajista. Onkin varaa nousta vähän, mutta voip olla väliaikaista.

    • joskus sijoittanut

      Etellisellä kirjoittajalla hyvä kommentti! Pysyykö piensijoittajat mukana, taitaa raha mennä rahanluo.

    • piensijoittaja1

      Nousu johtuu shorttaajista jotka ostavat osaketta nyt saadakseen kurssin ylös. Talvivaara laski aikaisemmin kesäkuussa jo -53% shorttaajien toimesta. Nyt on hyvä hetki ostaa lyhyeksi koska osavuosikatsaus julkistetaan 15.8. silloin osake kuitenkin laskee ja sitä ennen shorttaajat myy osakkeet pois ja ostavat takaisin halvalla osavuosikatsauksen jälkeen. Jos katsotte vaihtomääriä niin ne on hyvin pieniä vrt. muihin osakkeisiin. Talvivaara on senttiosake ja siksi sen kurssia on helppo manipuloida.

      http://www.kauppalehti.fi/etusivu/yksi uskoo talvivaara halpenee viela/201307465767

      • ylösalas

        Vinkkinä.Shorttaus on eri asia kuin tavallinen päiväkauppa.

    • varma nakki

      Talvivaaran osakkeeseen pätee vanha viidakon sanonta: Älä lyö käsiäsi paskaan. Eläkeyhtiö Varmakin jo älysi asian.

      • varma kakki

        Näin on.

    • tre små troll

      Kalliiksi kävi Varmalle Talvivaaran sijoitukset.

    • turkkiin tulee

      Eikä ole ainut, joka kylpee Talvivaarassa ennenkuin homma loppuu kokonaan.

    • saa.tanan myrkyttäjä

      Talvivaara vedonnut sisäministeriöön kun pelkää, että tukeutujat vaarantavat kaivosalueella itsensä (iltasanomien uutinen).

      Olisikohan niin, että Talvivaara vaarantaa kaikki lähiseudun ihmiset ja heidän terveytensä!

      • Paavo Pääläri

        Kaikki mitä on päässyt luontoon on lähinnä kirnunhuuhdevesiä.

      • myrkkyvettä
        Paavo Pääläri kirjoitti:

        Kaikki mitä on päässyt luontoon on lähinnä kirnunhuuhdevesiä.

        Kellään ei ole ikinä kainuussa ollut niin pas...kasta kirnua. Vesi on Talvivaaran mukaan niin puhdasta, että voi laskea luontoon----mutta kummasti vaan pitää kokoajan karkottaa vesilintuja tykillä kun muuten laskeuduttuaan kuolevat altaisiin.

        Puhdastahan se vesi varmaan on---usko jos haluat.

    • osittaisfaktaa
    • Kuis panee

      Mites bulleroiden mehtä rahat ? Ootteko poltellut sikareita viime aikoina sijoituksen kunniaksi?

    • loppuliuotus?

      "Niitä" saa taas tasan 0,10ekellä:
      9.10.2013, klo 14:14
      Talvivaara: 0,10€, 429501€, -4,03%.

      • pönkkä häämöttää

        Arvopaperi-lehdessä on uutinen, jossa pohditaan mitä Talvivaara joutuu tekemään kun nikkelin hinta on alhainen ja luultavimmin pysyykin alhaisena.

        Talvivaara syö kokoajan kassaansa, joka loppuu aikanaan.

        Tuleeko jälleen osakeanti?

        Kuka torvi vielä maksaa Talvivaarasta tai sijoittaa lisää, kun näytästää, että kaikki jo yrittävät päästä TV:n osakkeista eroon vaikka tappiolla?

        Kohta ei ole jaossa kuin arvottomia mustiapekkoja tässä pakassa.

    • potti tulossa

      Elä, elä, ... seuraavaksi tulee roadshow "Taivaan anti", jossa tarjotaan 5 sentin hintaan 12 uutta osaketta yhtä vanhaa kohti.
      On se kuule komiaa kun pienellä sijoituksella Talvivaaran osakkeiden määrä ja tulevat voitot yli kymmenkertaistuu!

    • Käkriäinen

      En ees paskapaperiksi ostasi, arvottomia ovat.

    • loppu tulee

      Seuraavaksi lähtee velkasaneeraushakemus ja sitten konkurssi.

    • outo hiljaisuus

      (ahneella on ........22.7.2013 12:58)

      Onks susi syöny Saijanlahden suunnan pystykorvan kun ei kuulu tuttua räksytystä?

      • Bulleroita riittää

        Saijanlahden entisellä rajamiehellä taisi Talvivaaran kanssa aueta perse.

      • Valhe ja emävalhe

        Sinne meni taas veronmaksajien rahoja iso kasa iäksi ja samalla myös eläkeläisten rahoja. Ja vielä menee ja paljon. TV:lta jää jälkeen myrkytetyt järvet ja paljon romuksi kelpaavaa metallia tehdasalueella sekä puhkiruostuneita ajoneuvoja ja pirunpaljon velkaa, joita monet harnittelevat loppuelämänsä.

        Pekka Perä nauraa paskasesti pöljille West Endissä ja Monacossa siemaillessaan samppakaljaa. Eurolla ei moni tule miljonääriksi, sillä se vaatii järkeä omassa päässä ja tyhmyyttä toisten päissä.

        Tässä maassa ei ainakaan pöljyys lopu, sillä se on ehtymätön luonnonvara, jota ei tarvitse edes kaivaa.

        Pikkusen kun antaa vielä päättäjille "liuotushoitoa", niin johan alkaa irrota.

    • Sijoituksen tehnyt

      Talvivaara polttaa hyppysissä, pelastatko mitä pelastettavissa on vai pelaatko sököä. Valtion lainatakaus, on ainut asia mikä vakauttaa tilannetta. Uskon, että ajat paranee ja tulosta syntyy, jos vain housut pysyy jalassa siihen asti.

    • Hätähuuto

      Talvivaaralle lappu luukulle ja joutuin. Ei ole mitään bioliuotusta niinkuin meitä hölmöläisiä alkuun sumutettiin vaan rikkihapolla liuotetaan joka on myrkkyä! Sotkamon matkailulle käy "ohraisesti" jos tätä myrkkytynnyriä ei lopeteta. Minullakin on osakkeita kun sinisilmäisyyttäni ostin silloin kun olivat yli 7 €uroa.Menkööt osakkeet,luonto kun on elintärkeä meille ihmisille,pelastetaan ettei vahinko kasva suuremmaksi.Eikö tosiaan Suomen valtiolla ole mitään keinoa tehdä lopettamispäätös?

    • loppuu...

      Eee oo ennää ku 0,075 euroo : )

      • loppuu...

        Eee oo ennää ku 0,070euroo : )

    • näin se menee

      Mitenhän menee silläkin sijoittajalla, joka kehui ostaneensa (livenä) perintörahoillaan ( melkein 100 000 euroa) aikoinaan TV:n osakkeita. Osake oli silloin juuri hinnoissaan. Nyt lienee osakkeiden arvo apauttiarallaa viitisen tonnia ja kohta ei sitäkään. Tulihan perintörahoilla kuitenkin myrkytettyä muutama järvi iäksi.

    • j ä n n ä ä

      Elikkäs toisinsanoen jäihän siitä jotakin jännää tuleville sukupolville. Saavat lapsukaiset tehdä retkiä mystiseen ja etten sanoisi hyvin salaperäiseen kiellettyyn alueeseen jossa vallitsee arvoituksellinen hiljaisuus.

    • ettei unohdu

      Tämä jäi jotenkin mieleeni

      Köyhät
      5.4.2013 21:09

      Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

    • minä nauran.

      Entäs se kun Lehtomäen mies osti Talvivaaran osakkeita 230 000 eurolla n. 4 euron kappalehintaan. Hän ei ole ilmeisesti myynyt osakkeitaan, joiden arvo on tänään n.3600 euroa. Lisäksi tappiota vielä kasvattaa, jos osti vanhojen osakkeiden lisäksi "Maan osakeannin". Jos vielä ostaa mahdollisesti tulevan "Taivaan osakeannin", niin tappiot ovat jo sitä luokkaa, että tavallista pulliaista ainakin "rupeis ottamaan pattiin". Ei muuta kun sijoittakaa oikein railakkaasti vaan Talvivaaraan pökelöt niin

      • Tumppi Tukityö

        Minä myös. Loppusi pian niin peäsisin siivoamaan paskoa selekosista ja saesin minähi rahhoa kun en soa työtä kun vaen valtiontukityöllistettynä.

    • kaatuu varmasti

      Tiimarin osakkeen noteeraus lopetettiin 7 sentissä.

      Talvivaaran osake on nyt 7 sentissä.

      Paljoonko pitää vielä pudota kun lyödään hanskat tiskiin?Antakaapas veikkauksia senteistä ja ajankohdasta.

      Päällä oleva lama ja tulevaisuuden huonot näkymät tekevät yhtiöstä vääjäämättä selvää.

    • voiko olla totta?

      http://bambuser.com/v/4001500

      Solidiumin sijoitusjohtajatar Hanna Masala toistaa Pekka Perän vanhaa Powerpoint-mantraa Talvivaaran toiminnoista ja rahan tarpeesta.

      Poloisella ei ole siis minkäänlaista omaa tietoa nikkelin maailmanmarkkinatilantesta eikä muista nikkelikaivoksista maailmalla; pelottava esimerkki veronmaksajan ja luonnon kannalta.

    • kokemusta on

      Kylläpä tämä tiijettiin jo 2008, kun sitä tehdasta kovalla kiireellä käynnistettiin.

    • ihmettelijöille
    • huh heijaa

      Tänään 6 senttiä ja kohta sipissä.

      Sinne män pöljien rahat.

    • Taono Taunsift

      Tämä taetaa olla sitä taunsiftaosta, osakepuolen sellaesta meinoan.

    • pesiilleen mänt

      Osakkeen arvo 6 senttiä ja osakekohtainen tulos 6 senttiä tappiolla. Kirstu tyhjä ja velkaa TV:llä vaikka muille jakaa. Ei voi yhtiö toimia pitkään. Pekka, taisi nyt lirahtaa pahemman kerran! Entäs ympäristön suojelu, veden puhdistus ja suljettukierto? Myrkyt levällään pitkin mantuja ja järviä, altaat myrkkyvesiä täynnä ja sakkoja tulossa.
      Entäs poliisitutkinnan tulokset, niistäkin kohta kuuluu.

      On vitsit vähissä.

      • AkseliKallenKallella

        Uppoaa suohon.

    • jaakoton teppo

      Joutas ajjoo suolle uppoommaan.

    • höynäytetty

      Peräkään ei usko enää Talvivaaraan vaan möi osan osakkeistaan. Kurssi hieman päälle 5 senttiä. Paljonko meni sinulta rahaa bittiavaruuteen?

    • Tv -25%/pv on OK

      Siis Heikki Perä möi osakkeitaan.
      Ajautuu se Musta Pekka joskus käteen konkarillekin vaikka on minkalaiset takapirurt "apuna", ihmekös sitten jos myös kainuulaisille herrauskovaisille.

      (ja Ni n. 13800$/tn)

    • sen kun kerää

      Tyhjä alumiini tölkki on 3 kertaa arvokkaampi kuin Talvivaaran nikkeli osake. Ja niitä tölkkejä on tien posket täynnä.

    • kuoppassa

      nooh ei hätäillä.
      voi olla että tää "korttitalo" kaatuu mutta tää talo on vielä 100miljoonan mökki eikä se ole mitenkään ennen kuulumatonta että niin sanottu sentti osake nousee takaisin euro osakkeeksi.
      jos talvivaara saa iuotuksen kuntoon ja rahoitus varmistaa pyörittämisen niin lopputulos selviää vasta ensi vuonna.
      on arvioitu että nikkelin maailman hinta nousee 2014 jolloin toiminta on jälleen erittäin kannattavaa.
      ite oon ottanut pahasti kuonoon noilla osakkeilla mutta toivon suomalaisen alkutuotannon kannalta että saisi homman toimimaan.
      hinta ei niin paljoa nouse että omilleni pääsisin ainakaan tämän hetkisellä osake määrällä.

      • noooh

        aivopesu on kohdallasi onnistunut.juuri oikea kohderyhmä maksamaan.huomaat kaiken hävinneesi mutta älä hätäile, tulee se vielä toinenkin mahdollisuus hävitä vielä lisää.jos ei tähän yritykseen niin johonkin toiseen.

    • halapoa makkaroa

      BMW 525 on ihan OK mutta TV 5,25 on kyllä jo suorastaan etullinen etten sanoisi halapa. Eli joku meni varmaan halapaan.

    • no.

      Se oli sitten siinä...

    • Vihtor von first

      Eukko toi illalla töistä palatessa peltilehmän ja sano että juo nuo kaljat niin hän aamulla töihin mennessä ostaa tyhjien tölökkien pallautusrahoilla 72 talkoovaaran osaketta, ja lupasi illalla taas tuuva uuven satsin kaljoo, meillä se avio-onni kukoistaa.

      • oujeeesss

        Talvivaaran osakkeet n 120 miljoonaa, että saat juoda jonkun tölkin. Sitten on vielä Talvivaaran velat yli 800 miljoonaa, että jos nekin maksat, niin maksamaksamaksakirroosi on jo sullakin kuten monella muullakinTalvivaaran osakkeissa kylpeneillä.

    • huuhaat hiljenee

      Mitäs möittä!

      Näkyy Talvivaaran osake tänään nousseen jo 20% ja nousu jatkuu, jatkuu, jatkuu,....
      Alkoi sadan vuoden nousuputki Talvivaaralle.

      • oujeeesss

        Ettei vaan sekin nousuputki yhdisty vielä siihen jätevesiputkeen...

      • vfvfv

        osta lisää.. jos tiedät :))))

      • 6677
        oujeeesss kirjoitti:

        Ettei vaan sekin nousuputki yhdisty vielä siihen jätevesiputkeen...

        Huomenna lasku jatkuu.. joku otti 26% voitot päivässä. Ja se ei ole niitä jotka ostavat 500e kerrallaan....

    • tri20

      Talvivaara 31 prosentin nousussa

      Talvivaaran kurssinousu on vain kiihtynyt iltapäivällä. Osake noteerattiin 31,2 prosentin nousussa 0,0689 eurossa klo 14.56.
      http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/talvivaara 31 prosentin nousussa/a939137

      Talvivaarassa Euroopan suurin kultaesiintymä?

      Talvivaarassa sijaitseva kaivoksen kultaesiintymä on osoittautunut merkittävästi suuremmaksi kuin tähän asti on uskottu. Kultaa voi löytyä

      jopa 80 kertaa enemmän kuin tähän asti oletettu. Esiintymä saattaa olla jopa Euroopan toiseksi suurin ja se tulee korjaaman kaivosyhtiön

      talouden ja börssikurssin todella vauhdilla, arvioi toimitusjohtaja...

      http://www.talvivaara.com/kultaa/

      • ROOPE ANKKA.

        Jos kultaa ei ole löytynyt tähänkään saakka niin kuinka paljon on 0x80? Aikas tarkkaan saman verran kuin 0x1 000 000 eli kyse todella todella MASSIIWISESTA KULTAMALMIOSTA. Ei kun pankkiin vaan velan ottoon ja ostamaan Kultavaaran osakkeita ja talo ja takametsät emännän perintömaat vakuudeksi lainalle. Hyvin tässä käy kun on käydäkseen.

    • putken suulta

      Köyhille tiedoksi: Talvivaaran osake jatkaa nousuaan jyrkässä kulmassa ja nikkeli myös! Toissapäivänä oli oston aika.

      • et ole ainoa

        Laita vaan kaikki rahasi Talvivaaraan, saadaan yksi persaukinen lisää.

    • Katos katos
      • mitä veikkaat

        Ja lehtien mukaan kaksi syyttäjää alkaa oikeudessa syyttämään Talvivaaran vastuuhenkilöitä törkeästä ympäristörikoksesta. Tuomarin nuija vielä paukkuu, mutta kumpi kerkee ensin tulla tuomiot vai konkurssi?

      • €rkki

        kun ensin laskee 50% ja sitten nousee 50%, niin ollaan vielä neljäsosa tappiolla lähtötilanteeseen.

        Kurssikehitys pidemmällä aikavälillä

        Vuoden alusta -79.31%
        1v. muutos -85.22%
        2v. muutos -89.24%
        3v. muutos -95.73%

      • tietosta kiitollinen

        Paljonko oli kurssi eufoorisen klimaksin aikaan eli toisinsanoen hinta jossa kurssi kävi yläkuolokohdassaan?

      • Paska TV
        tietosta kiitollinen kirjoitti:

        Paljonko oli kurssi eufoorisen klimaksin aikaan eli toisinsanoen hinta jossa kurssi kävi yläkuolokohdassaan?

        Montaa henkilökohtaisesti kiinnostaa enemmän se, onko sijoitus tuottanut vai onko tullut tappiota ja mitenkä käy tulevaisuudessa. Jos esim sijoitit osakeantiin 16 tuhatta, niin nyt on jäljellä vajaat 7 tuhatta ja on aika todennäköistä että menee loputkin, jos et ota rahojasi pois.

        Valtion häviäminen esim 100 miljoonaa ei sijoittajaa koske mihinkään, koska hän sijoitti veronmaksajien rahoja ja mihinkään vastuuseen ei joudu.

        Osakkeet ovat tänä vuonna tuottaneet keskiarvona 21 % sijoitetusta pääomasta, eli toiset yhtiöt tuottaa todella hyvin ja toiset tuottaa vain tappiota.

      • Euro Eufoorinen
        tietosta kiitollinen kirjoitti:

        Paljonko oli kurssi eufoorisen klimaksin aikaan eli toisinsanoen hinta jossa kurssi kävi yläkuolokohdassaan?

        7,33 EUROA

    • Mustatpekat jakoon

      Ensin lähti Ilmarinen nyt Varma ja vain yksityiset toopet ostaa...

      Taloussanomat

      19.10.2013 09:44
      22

      Työeläkeyhtiö Varma on myynyt suuren osan omistuksestaan kaivosyhtiö Talvivaarassa, kertoo Helsingin Sanomat.

      Varman osuus Talvivaaran osakekannasta oli vielä viime huhtikuun osakeannin aikaan 8,7 prosentissa. Toukokuussa Varman osuuden uutisoitiin laskeneen 7,1 prosenttiin. Tuolloin eläkeyhtiöllä oli hallussaan kaikkiaan noin 135,5 miljoonaa osaketta.

      Syyskuun lopussa päivätyn omistajaluettelon mukaan Varman omistusosuus oli painunut enää 2,8 prosenttiin.

      Varma ei kommentoinut asiaa HS:lle. Yhtiö ei ole pukahtanut aiheesta aiemminkaan, kun Taloussanomat haastatteli toimitusjohtaja Risto Murtoa toukokuussa.

      Taloustiedot
      Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

      Eläkeyhtiö Ilmarinen luopui osakkeistaan Talvivaarassa ennen kevään osakeantia. Vuodenvaihteessa yhtiön osuus Talvivaarasta oli vielä yli kuusi prosenttia.

    • suljettukierrätys

      Kohta puhelin soi Kuusankoski OY.ssä ja luurista kuuluu: " Paljollako tulette hitsailemaan Talvivaaran kaivoksen rakennelmat pois? Tehkää tarjous ja huomioikaa siinä tarjouksessa, että saatte pitää kaikki metalliosat. Lähettäkää se tarjous, kun näytästää, että tässä pitää laittaa pillit (ja tykit) pussiin. Kiitos ja kuulemiin ja palataan asiaan.

    • turha loisija
    • kuka vastaa?

      Nikkelin hinta näkuu olevan hurjassa nousussa. Ostanko Talvivaaran ja Silverin osakkeita vai uuden Jakt-puvun?

    • Kaukaa viisas

      Osta Talvivaaraa osake on tänäänkin (14:02 23.10.2013) 8,38% nousussa.

    • On se vaan kumma

      Talvivaara vaan nousee... ja nousee...
      tilanne tänään (13:36 24.10.2013) 5,68%

    • syysteurastus

      Kansanedustajamme ovat jo pitkään tienneet valtion rahoittavan Talvivaaraa jatkossakin.
      Ovat siis saaneet sisäpiirin tietoa ennen Q3:n julkaisua. Tavis tuulipukukansa saatiin erilaisilla peloitteluilla lahjoittamaan osakkeensa "eliitillemme".

    • rahatmenikriisituli

      Oletko laittanut rahat Talvivaaraan? Tarvitsetko kriisiapua? Talvivaaran työntekijät jo kriisiavun piirissä.

      Lehdestä ote :

      Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoo, että työntekijät ovat saaneet valtavien paineiden ja julkisuuden alla apua jaksamiseen työterveyshuollon lisäksi myös Sotkamon seurakunnalta.

      - Julkisuus on ollut suurta, ja se näkyy ihmisten jaksamisessa ja ilmapiirissä. Seurakunta on tarjonnut ja järjestänyt keskusteluapua, Nissinen sanoo.

      JUHA VELI JOKINEN
      JOHANNA MATTINEN
      [email protected]

    • Se nyt vaan jatkuu..

      Talvivaaran nousu vaan jatkuu... ja jatkuu...
      tilanne tänään (19:10 25.10.2013) 13,85%

    • vihreä m

      tuplasin jo rahani tv on

    • ja Perä linnaan

      Tänään kauppalehti kirjoittaa, että edes velkasaneeraus ei auta Talvivaaraa.

      Mitenkäs edes voisi auttaa, kun ikänsä tehnyt tappiota ja tekee aina tulevaisuudessakin mikäli toimii. Peli pitäisi viheltää heti poikki, ettei enempää mene veronmaksajien rahoja ja jälkihoito tehdä varastoiduilla 32 miljoonalla ja pönkkä ovelle.

      • ggt

        olen miettinyt että tuo talvivaaran rikkihappo-liuotus menetelmä on niin halpa, että metalleja kannattaa liuottaa raakkukivestä. miksi tätä menetelmää ei käytä kukaan muu? sokli tuottais miljardeja...

      • Höh
        ggt kirjoitti:

        Mitä sä nyt tollasia mietit, osta osakkeita äläkä mieti turhia...

    • kalat jo rauhottu

      Ei saa häiritä talvivaaralaisia, niille pitää antaa jatkuva söheltämisRAUHA.

    • suosiellävetelätääll

      ostin talvivaaraa, toivotaan että se nousee kuin nordea aikoinaan.

      • suosiellävetelätääll

        En ole ostanut, eikä varmaan feikkikään.

    • ja rahat menee

      Mistä näitä pöljiä oikein riittää?

      Talvivaara
      Mirko Hurmerinta, 14:57 .

      Piensijoittajat ostivat Talvivaaraa pää märkänä
      .

      Suomalaiset piensijoittajat jatkoivat Talvivaaran osakkeiden ostamista lokakuussa, vaikka yhtiön tilanne on käynyt yhä tukalammaksi.

      .
      .

      Kotitalouksien ostuus Talvivaaran osakekannasta kasvoi lokakuussa jo 59,9 prosenttiin syyskuun 56,9 prosentista. Piensijoittajilal ei ole koskaan aiemmin ollut näin suurta valtaa yhtiössä.

      Sen sijaan ulkomaiset ja hallintarekisteröidyt sijoittajat jatkoivat pakoaan yhtiöstä. Heidän osuus laski jo 13 prosenttiin.

      Lokakuu oli Talvivaaran osakkeelle yhtä vuoristorataa. Korkeimmillaan osakkeesta sai maksaa 0,11 euroa ja alimmillaan vain 0,0510 euroa.

    • varma nakki

      Tänään alkaa Talvivaaran alennusmyynti. Nyt pöljät äkkiä ostamaan mustiapekkoja ja pankaa kaikki rahat niin ei tarvitse rahoja enää laskea ikinä.

    • päekkä

      Mehtärahat meni, mitä nyt

      • menköön kaikki

        Myö vaikka emäntäs ja sijoita nekin, sillä nyt niitä osakkeita riittää ja saa halvalla. Ja pääset siitäkin emännästä samoilla kuumennuksilla.

    • kyllä ihmettyttää

      Jokaisen osakkeen omistajan pitäisi maksaa Talvivaaran ympäristö tuhosta omasta pussista .Ei se voi olla, että pelkät veron maksajat maksaa .Firman omistajat maksakoon ensimmäisenä koko omaisuudella.Monelta meni koti alta pakkolunastuksella. Joka leikkiin lähtee se kestäköön. Ei kauaa kestäny 250 000 000 ;ja tämmösille pyyryksille pitäisi antaa lisää rahaa! Kova on Perän poika humeltaan rahan kanssa. Varmaan maksoi omat takuunsa pois, ja lähti litomaan.Suomessa hoidetaan ympäristöasiota Venäjän malliin ;raha on kaikkein tärkeintä. Vaan käy niin että pää jää vetäjän käteen.Ei venäläisille pidä kotimaata myydä; sen pitäisi jo järjen sanoa. Eikä kiinalaisille yhtään sen enempää. Kainuu on pilalla ! Kukaan ei osta mökkejä eikä taloja minne Talvivaara vaikuttaa...

    • järjetön kaivosidea

      Se on hyvä, että osakeet menee nollaan, sillä osakkeen omistajat (rahoittajat) ovat mahdollistaneet valtavan alueen myrkyttämisen. Lisäksi jokainen veronmaksaja maksaa vielä paljon valtion sekoilusta ko yritykseen.

      Ihmettelen vaan miksi viranomaiset eivät vaatineet TV:tä laittamaan rahaa riittävästi ympäristön siivoukseen ja jälkihoitoon, koska ovat työryhmän toiminnasta tietoisia ja sekin on laskenut jälkihoidon maksavan vähintään 100 miljoonaa. Ympäristöviranomaiset vaativat vain 32 miljoonan sijoitusta ko rahastoon.

      Talvivaaralta olisi nyt vaadittava rahastoitavaksi ainakin 200 miljoonan verran kun lopputulos tulee olemaan velkasaneeraus ja konkurssi. Vaikka valtio laittaisi toimintaan nyt puolimiljardia, niin sekin menee tappioihin ajan kanssa, jos toimintaa jatketaan. Talvivaara ei tule ikinä tuottamaan voittoa, mutta ympäristön se voi pilata vielä tupla alueelta siihen verrattuna mitä se on pilaantunut tällähetkellä.

      • Kolmisoppi.

        Talvivaaran pitää triplata tuotanto päästäkseen voitolliseksi. Se tietäisi kolminkertaisia päästöjä.

    • Saneeraja

      saneeraus ....sillä se nousuun saadaan ...uusi pääoma ja rahoitus ei silloin mene vanhojen velkojen maksuun...ennemmin valtion rahat talvivaaralle kuin jos vaihtoehtona konkurssi niin silloin rahat menisi työttömyyskorvauksina....saneeraus rules :)

      • Auma Hyytynen

        Olisiko saneerauslaasti OK aumojen kapselointiin? Saako sillä estettyä aumojen ilmauksen/kastelun?

    • Perä linnaan

      Milloikohan kainuulaiset heräävät lopullisesti "ruususen unestaan"? Jotkut toopet vielä oikein haluavat, että myrkkyjä tulee vain lisää ja vedet ovat käyttökelvottomia kuten maatkin.

      Myrkyllinen kultakaivos suututti kreikkalaiset kaduille

      REUTERS/Shamil Zhumatov
      Myrkyllinen kultakaivos suututti kreikkalaiset kaduille
      Kreikkalaiset protestoivat viikonloppuna kaduilla. Syynä ei tällä kertaa olleet hallituksen säästöt vaan kanadalaisen kaivosyhtiön toimet.

      Taloussanomat

      10.11.2013 17:45
      15

      Tuhannet kreikkalaiset marssivat maan toiseksi suurimassa kaupungissa Thessalonikissa ympäristöhaitoista syytettyä kaivosemoyhtiö Eldorado Goldia vastaan, kertoo kreikkalaislehti Kathimerini.

      Thessalonikin lähellä sijaitsevan Skouriesin kultakaivosta vastustavia mielenosoituksia pidettiin lauantaina myös muualla Euroopassa.

      Kaivosyhtiötä syytetään ympäristön saastuttamisesta. Alueen asukkaat ovat huolissaan myrkkyjen kuten elophopean leviämisestä lähialueiden juomaveteen.

      Kaivosta on vastustettu Kreikassa siitä asti, kun hallitus myönsi kanadalaisyhtiön kreikkalaiselle tytäryhtiölle kaivosluvan toissavuonna.

      Helmikuussa aktivistit heittivät kaivosalueelle palopommeja, haavoittaen yhtä vartijaa ja aiheuttaen materiaalista vahinkoa.

      Kreikan hallituksen mukaan ympäristöhaitat ovat hallinnassa. Hallitus korostaa hankkeen työllistävän satoja kreikkalaisia.

    • aukesko perse?

      No niin, nyt niitä osakkeita saa halvalla. Ostakaa, ostakaa ja polttakaa rahanne. Voi voi, mitenkä kävikään pöhköjen sijoitukset ja mikäpäs teidän päätänne kääntäis...

    • kiitos sinulle

      Kiitos keskustelu palstan aloittajalle, kaikki maaliskuussa ennustamat tai (tietämät)
      asiat ovat nyt täysin totta. Kaikki on konkresoituneet todeksi,aivan täysin .

      • suosiellävetelätääll

        Näin minä sen arvelin käyvänkin ja näinhän siinä suurinpiirtein meni.

    • Alas männöö.

      Nyt 0,04 eurua.

    • köyhät

      nostetaas ylös ketjun helmi.

      Köyhät
      5.4.2013 21:09

      Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

      • Heikki Karvinen

        Tuohan on klassikko. Jos ei feikki viesti niin luulisi pikkuisen sisuksissa karvastelevan kun sijoitettu mammona katosi kuin pieru Saharan hiekkamyrskyyn.

    • Markku Hulkko

      Terve,

      miettikääpä näin,
      siis aivan ilman mitään syvällisyyttä vain aivan ajatusleikkinä:

      -------------------------------------

      1) Luette valtion tutkimuksen
      Talvivaaran miljarien arvoisista varoista.

      Se on julkinen ja netissä.

      --------------------------------------

      2) Otatte huomioon,
      että Talvivaara tuottaa mm. a) kassavirran omistajalle (joka on suuri),
      b) kassavirran työntekijälle (joka on suuri) sekä c) kassavirran verottajalle (joka on suuri):

      3) Laskette kassavirrat 1-3 yhteen:

      --------------------------------------------------------

      Kassavirta on niin suuri, miljardeja euroja,
      että se vaikuttaa jo koko raaka-aineen hintaan maailmanmarkkinoilla(?).

      Ehkä hieman,
      mutta tällä kassavirralla voidaan heti:

      Aloittaa muita vastaavia projekteja ympäri Suomea,
      kun asia on saatu ensin toimimaan Talvivaarassa.

      ------------------------------------------------------------------

      Siinä miljardien edestä kassavirtaa,
      mikäli valtion tutkimus pitää paikkansa edes osittain.

      Nyt oletuksena pitää olla vaikkapa viimeiden
      viiden vuoden keskimääräiset raaka-aineiden hinnat (siis kaikki):

      ---------------------------------------------------------

      Ei ole mikään ihme,
      että Venäläinen valtionyritys halusi
      täyden monopolin näinden varojen jalostamiseen(?).

      Silloin Putinilla on veto-oikeus lähes kaikkeen
      Suomen kaivosteollisuuteen, joka on idioottimaista?

      Sillä koko jalostusprosessi on Venäläiten hallussa,
      kun taas raaka-aina on meillä.

      --------------------------------------------------------------

      No,
      ainakin kassavirta on suuri, mikäli asia saadaan toimimaan.

      Pääasiallinen este on helppoa (?) poistaa: laitetaan luonnonsuojelu kuntoon.

      --------------------------------------------------------------

      Asian suurin ongelma on mielestäni ollut Pekka Perän
      hyväuskoisuus itänaapurin suhteen.

      Pekka Perä ei ollut tietoinen asian poliittisesta kerrannaisvaikuksesta?

      Pelkkä talousajattelu ei riitä,
      kun asia on monimutkainen: siinä pitää olla mukana kokonaiskäsitys
      siitä mitä tapahtuu jos tapahtuu ja sitten tapahtuu seuraavaksi...

      Tämä on nyt ensimmäinen vaikutelma.

      • Markku Hulkko

        Siis

        mistäpä tuollaisia tajuaa,
        mutta sitten tulee mieleen sekin, että kun kerran kaikki Talvivaaran tuotteet on jalostettu venäläisten toimesta jollain monopolisopimuksella:

        Jalosteet myydään poliittisin perustein eteenpäin?

        Kun kerran Kiinakin pyrki yhdessä välissä hankkimaan maametalli monopolia, jotta sitten voisi sitä ja tätä...

        Onko järkee vai ei?

    • Markku Hulkko

      Perä ajatteli liian kapeasti:

      1) Luonnosuojelu on täysin riittämätöntä (?)
      ainakin paikallisten mielestäjä ja laki sanoi saman.

      2) Kokonaiskäsitys ei ollut kasassa,
      että on vain yksi kohde minne voi myydä raaka-aineen?

      3) Laskettiin ainoastaan kannattavuusluvut
      ja siinä kaikki?

      Miten Perä itse on kommentoinut?

      En ole asiaan tutustunut ollenkaan,
      mutta kyllähän tuo on vähintään:

      Ekonomis-poliittis-luonnonsuojelu-kysymys.

      Pekka Perä on insinööri: onko hän kommentoinut asiaa laajemmin?

    • ensiavuksi

      Markku, ota esille vaikkapa kaupan muovikassi (paperipussi kylläkin parempi) ja laita se suht tiiviisti kasvojesi eteen. Hengitä muutama minuutti pussi edelleen kasvojen edessä.
      Kun olosi on tasaantuntu, niin mene kotiapteekillesi ja ota unohtuneet lääkkeet ohjeeen mukaan.
      Öitä!

    • Markku Hulkko

      Niin,

      hyvä ensiapu,
      katsoppa hieman miten se kokonaisuus sitten
      menee jos sitä lähdetään kehittämään vaikkapa
      5-10-vuoden perspektiivillä:

      Sinä et tajua juuri mitään kokonaisuudesta:
      olet lapsellinnen.

      -------------------------------------------------

      Asia on tässä:

      --------------------------------------

      Hyvä ensiapu:

      1) Sinä voit aivan hyvin kuvitella,
      että asia on siten, että kun venäläinen
      kaveri ostaa pelkän jalostuksen:

      Se ei pyri ostamaan koko ketjua sitten
      alkutuotantoon asti ja jalostus ja lopputuotteet ja kaikki mitä irti lähteen.

      Kyllä se ostaa kaiken pois,
      jotta saa monopolin ja voi tehdä mitä haluaa, kun kaikki on hänen.

      Silloin asiaa voi hinnoitella miten haluaa.

      Ja niillä on niin paljon rahaa, että että suomalaisilla ei ole rahaa.

      Piste.

      --------------------------------------------------------

      Kyllä se ostaa koko ketjun jos voi,
      mikäli se osaa asian sekä siten sillä on tarpeeksi rahaa.

      Ja se kannattaa: tämä on se kaava ollut
      venäjällä: oligarkeille on keskitetty kaikki.

      Siellä ei ole pienyrittäjiä juurikaan suhteessa
      siihen mikä on ison teollisuuden koko.

      ----------------------------------------------------

      Hyvin todennäköisesti se haluaa
      kontrollia enemmän pikällä aikavälillä.

      ----------------------------------------------------

      Nyt,
      jos venäläiset omistavat suomalaisen kaivosteollisuuden,
      se on eri asia kuin se,
      että saksalaiset omistavat suomalisen kaivosteollisuuden.

      Saksalaiset ovat demokraattisia kapitalisteja joilla on ihmisoikeudet,
      vaikka ovat epätäydellisiä sekä monessa suhteessa vaillinaisia.

      Osa on jopa valkokaulusrikollisia.

      -----------------------------------------------------

      Venäläiset ovat aivan toinen porukka:

      Venäläiset ovat statistisia jolloin valta ei vaihdu kun ei vaihdu, kun ei vaihdu kun ei.
      Sama mies on aina johtaja koska on johtaja ja on johtaja ja se riittää siihen että mies on johtaja kun se on johtaja ja asiasta ei keskutella kun kerran mies on johtaja.

      Ymmärsitkö kuka on johtaja?

      Jaa et?

      No totuus on se, että sama mies on johtaja koska on johtaja ja on johtaja ja siksi hän on johtaja ja siksi on...

      -----------------------------------------------------------------------------------

      • Markku Hulkko

        Venäläilset ovat myös roistokapitalisteja joilla ei ole ihmisoikeuksia samassa määrin.

        Heille kapitalismi ei perustu objektiivisiin sääntöihin, joissa paras voittaa älyllä, vaan siihen, että jos äly ei riitä:

        Väärennetään dokumentit ja sitten pakotetaan väkivallalla kilpailijaa kunnes sen on pakko luovuttaa.

        Voitettiin siis "kapitalismilla", johon on liitetty pieniä ekstroja.

        ---------------------------------------------------------------------------

        Tämähän nyt oli hyvä testi:

        Suomalainen joka veneilee typerällä paatilla venäjällä on:
        "merirosvo", jolle annetaan aluksi muka 13-vuoden tuomio.

        Miksi venäläinen deripaska ei ole meille "merirosvo", jolle annetaan 13-vuoden tuomio siitä että purjehti 20 000 000 suotuveneellä Helsingin satamaan?

        ------------------------------------------------------------------------

        Koska se on rikas se ei ole merirosvo, vaikka olisi tinasotilas:
        mutta Sinillä on US$8.5 billion vähemmän rahaakuin Olegilla:

        -----------------------------------------------------

        Kun Sini ja Oleg ovat oikeudessa Venäjällä,
        Oleg voittaa aina:

        Koska Sinin lahjomismahdollisuudet ovat
        US$8.5 billion vähemmän Moskovan oikeudessa kuin Sinillä.

        8.5 billion US€ on aika paljon rahaa Suomessa:
        sillä USA dollari vaihtuu Suomen euroksi: 2-sekunnissa pankissa.

        -----------------------------------------------------------------------

        Sen vaihtavat kaikki Suomen liikepankit, koska laki näin määrää ja aikaa kuluu
        sen verran kuin neiti painaa nappia näppäimistöltä.

        Tämän jälkeen Oleg on "herra" ja Sini on "merirosvo" myös Suomessa, mikäli on käytössä venäläinen oikeusjärjestys.

        -------------------------------------------------------------------

        Jos prosessiin ei puututa sitten poliittisesti organisoituneen valtiorikollisuuden rahanpesuyrityksenä.

        Tai sitten vaikkapa mennä koko maa lakkoon,
        jos lähettävät jostain Iranista meille ukon jauhamaan paskaa.

        -----------------------------------------------------------------------

        8.5 billion US€ - mitähän se on niin kuin teoriassa ja mitä käytännössä?

        8,5 billion US€ on teoriassa: rahaa.

        ----------------------------------------------------------------------------

        8,5 billion US€ on käytännössä Venäjällä tämä asia:
        Siksi Sini on "merirosvo" ja Oleg ei ole "tinasotilas",
        vaan "kansanjohtaja".

        Siis Oleg voi olla mukava mies,
        mutta epäilen, koska ei ole julkisesti kommenoinut Venäjän tilannetta missään:
        joten se on pelailija jolla on lotossa ja kasinolla 8,5 billoin US€.

        Moraali ja rohkeus on kaatopaikalla.

        ----------------------------------------------------------------------------

        Venäjällä:

        Asiasta ei tarvitse edes keskusella,
        koska Sini on "merirosvo" aina ja Oleg on "sankari" aina,
        koska Olegilla on 8,5 billioni US€ whatever enemmän kuin Sinillä:

        Raha puhuu ja totuus vaikenee.

        ----------------------------------------------------------------------------------

        2) Venäläisillä ei ole historiaa siitä,
        että luonnonsuojelu toimii:

        Liittyy ylläolevaan 8,5 billioin lukuun.

        3) Joten asia voi levitä eteenpäin kuten Suomeen.

        4) Niillä on myös historiaa siitä,
        että oikeusvaltio ei ole valmis.

        Liittyy tähän kummalliseen isoon lukuun 8,5 billion.

        5) Voi kohta olla ehkä,
        mutta tällähetkellä ei ole - joten asia voi levitä Suomeen.

        Sillä Suomessa on myös sellainen tosiaasia,
        että vaikkapa 3 700 euroa kuussa on vähemmän kuin
        Olegin 8 700 000 000 euroa takataskussa:

        Oleg voi sanoa näin Itä-Suomessa:

        --------------------------------------------------------------------

        "Kävin ajelemassa katumaasturila vaikkapa Juukassa".

        "Näin erää paikkakunnan, jos pidin.

        Koska pidin siitä ja minulla oli 8 700 000 000 takataskussa,
        ostin sen kokonaan koska pidin siitä.

        Paikkakunnan nimi oli "mitä tahansa"
        ja sen arvo oli about 10 miljoonaa euroa:

        Joten ostin kaikki sen tuotantolaitokset sekä kaikki sen
        poliitikot ja kaikki sen lehdet noin 50 miljoonalla.

        Onneksi minulle jäi vielä rahaa:

        -------------------------------------------------------------------

        8 650 000 000 euroa "minkä tahansa" kaupungin ostamisen jälkeen,
        koska sitä oli alunperin

        8 700 000 000 euroja.

        50 miljoonaa oli minulle aikalailla yksi lysti.
        pikkuraha kun on 8,5 miljardia takataskussa.

        ------------------------------------------------------------------

      • Markku Hulkko
        Markku Hulkko kirjoitti:

        Siksi:
        pystyin ostamaan koko pikkukaupungin asukkaat
        sivuasiana: nyt kukaan ei koskaan enää valita mitään,
        koska kaikki ovat töissä minulla tietämättä sitä itse.

        Lisäksi olen ostanut kaikki koko maakunnan lehdet
        vaikkapa bulvaanien kautta, joiden omistus on jossain
        missä sattuu ja kaikki lehtien omistajat on myös piilotettu jollain omistusrakenteella,
        joka ei ole läpinäkyvä:

        Näin me Venäjällä aina teemme.

        ------------------------------------------

        On mahdollisuus,
        että Suomessa tuhotaan sekä oikeusvaltiota
        että luonnonsuojelua todella isolla rahalla joka on rublissa.

        Sillä rublia on paljon enemmän kuin suomalaisia euroja.

        -------------------------------------------------------------

        Pitkällä tähtäimella asia on niin,
        että ostetaan koko kokonaisuutta haltuun:

        Siinä käy suurinpiirtein niin,
        että jos ostavat pari kaivosta sekä sen
        jälkeen jatkavat sijoittamista juuri Suomeen:

        Kohta niillä on 75 % Suomen kaivoksista,
        koska:

        Suomessa sitä pääomaa ei ole: se tulee ulkomailta.

        Vaihtoehdot ovat ne ulkomaalaiset maat joissa
        on tarvittava raha ja tietotaito.

        Muita ei ole.

        Piste.

        --------------------------------------------------------

        Lisäksi kaivokset ovat "suhteellisesti sivistymättömillä alueilla",
        sekä ihmiset ovat köyhempiä.

        Mutta suomalainen "köyhä" on rikas ja sivistynyt:
        joten korruptoiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin vaikkapa
        Aasiassa tai Afrikassa.

        Lisäksi suomalainen on tottunut puhtaaseen luontoon,
        eikä anna periksi, kuten Talvivaaran kohdalla nähtiin.

        -----------------------------------------------------------------

        Niin, venäläinen ei osta:

        Pelkästään jalostusta,
        vaan ostetaan sitä ketjua molempiin suuntiin:

        2) Jalostukseen lisätään:

        1) Itse malmin tuontanto ostetaan Venäläiseen omistukseen,
        se ei saa olla suomalainen.

        Koska muuten suomalainen alkaa valittamaan,
        kun venäläinen tekee ihan mitä sattuu:

        On itse vaikkapa "kansanisä suomelle" ja "hyväntekijä",
        ja lentelee helikopterilla itäsuomessa hymyillen imelästi tekohymyä.

        sekä

        3) Sen jälkeen ostetaan pois myös
        koko jalostustavarasta tehtävä tuote:

        Kaikki konepajateollisuus siirtyy myös itärajan taakse
        asteittaisesti.

        -

        ------------------------------------------------------

        Ostetaa koko arvoketju haltuun ja täysin,
        jonka jälkeen kaikki suomen kaivokset ovat:

        Venäjäläisellä rahalla alla,
        sekä sitten kaikki:

        Suomen jalostusprosessit ovat myös venäläisen rahan alla ja
        sitten:

        Se mitä vaikkapa voidaan metalleista tehdä:
        on venäläisen rahan alla, eli konepajateollisuus.

        -----------------------------------------------------------------

        He eivät edes muuta osaa,
        koska ovat vain varastelleet niin paljon,
        että heillä ei ole innovatiivista teollisuutta ollenkaan
        lukuunottamatta asekauppaa ja sekä vakoilua.

        Piste.

        ------------------------------------------------------------------

        Mutta tälläinen bisnes jossa ei ole tutkimusta niin paljon,
        se on helpompi ottaa haltuun.

        Rahalla.

        ---------------------------------------------------------------------

        Eli ensin lähteä yksi osa kokonaisuutta:

        Vaikkapa jalostus.

        Siihen lisätään sitten alkutuotanto kaivoksessa,
        sekä sitten jalostetun tuotteen eteenpäinjalostus: konepajateollisuus.

        ----------------------------------------------------------------

        Kun koko ketju on hallussa on tilanne tämä:

        Venäläinen Oleg joka kotona tottunut ostamaan myös
        kaikki lehdet sekä kaikki poliitikot:

        --------------------------------------------------------

        Omistaa nyt suomalaiset:

        1) Kaivokset.

        2) Kaivostuotteen jalostusprosessin.

        3) Sen, mitä lopputuotteesta voidaan tehdä,
        eli koko konepajateollisuuden.

        ---------------------------------------------------------------

        Kun ketju on valmis,
        siihen ei voi laillisesti puuttua mitenkään.

        Tässä vaiheessa myös ammattiliitot ovat hiljaa,
        koska niiden kaikki ukot ovat töissä venäläisellä miehittäjällä.

        ---------------------------------------------------------------

        Lisäksi kun tämä ketju on valmis
        ovat myös kunnallispoliitikot hiljaa koska ei ole paljon
        vaihtoehtoja jossain Itä-Lapissa.

        ----------------------------------------------------------------

        Sitten Oleg siirtää vaikkapa 50 000 000 taskurahalla
        kaikki paikallislehdet itselleen

        ja yhä on käteistä 8,65 miljardia, joten ei häntä haittaa paskaakaan.

        ---------------------------------------------------------------

        Tässä vaiheessa koko itä-lappi puhuu venäjää:

        Oleg on ostanut koko kaivosteollisuuden,
        Oleg on ostanut koko jalostusprosessin,
        Oleg on ostanut koko konepajateollisuus ja lisäksi sai:

        Oleg on ostanut koko ammattiliitot,
        Oleg on ostanut koko politiikan ja
        Oleg on ostanut kaikki lahdet.

        --------------------------------------------------------------------

        Se sitten siitä.

        --------------------------------------------------------------------------

        Kun koko kokonaisuutta on ostettu haltuun,
        tämän jälkeen seuraa se,
        että pystytään sanomaan minkälaiset
        edellytykset tulee olla liiketoiminnalla.

        Nämä edellytykset ovat politiikka:

        ------------------------------------------------------

        Siirrymme lobbaamaan valtakunnapolitiikkaan
        sekä rajusti viemme asiaa kohti etelää.

        Oleg kirjoittaa joka kerta paikallislehdessä näin:
        (koska Helsingin kansanedustaja ei tottele minua)
        he ovat hulluja ja siksi meidän on noustava täällä maakunnassa Helgingin herroja vastaan kapinaan.

        OIkeasti Oleg äänestää itseään paikallislehdessä,
        mutta sanoo että Itä-Lappilaisten pitää vastustaa vaikkapaa ahvenanmaata, jotta:

        Oleg saa oman ukon eduskuntaan
        (mutta onneksi Oleg omistaa lehden joten totuus ei koskaan tule julki).

        ------------------------------------------------------

        Silloin:

        Suomi on venäläinen maa joka puhuu suomea,
        mutta Olegin käskyt tulevat Vladimirilta,
        koska Vladimirin diili Olegin kanssa on tässä:

        Sinä teet kaivostoimintaa Venäjällä minun säännöilläni,
        joten jos bisnekset Venäjällä jatkuu:

        1) Oleg tottelee Vladimiria, ymmärtääkö Oleg?

        -------------------------------------------------------------

        2) Nyt Oleg on näin:
        Suomessa Talvivaarassa on jokin lehti,
        joka kirjoitti että Venäjällä eräs automerkki on ollut huono,
        nimittäin uusi lada.

        3) Nyt Oleg erottaa tämän toimittan Talvivaaran lehdestä,
        koska mä myyn Ladoja juuri Itä-Suomeen.

        4) Oleg, se on sun palkoilla, käske päätoimittajaa antamaan potkut
        tai sitten vaikkapa Murmanskin tuotonta on jäissä 5-päivää ja se maksaa
        sinulle: 38 000 000 euroa kun minua vituttaa.

        ---------------------------------------------------------------------

        5) Oleg laskee 38 000 000 euroa on enemmän kuin Juntti Arvonen,
        joka oli arvostellut Vladimirin ladan kuntoa. Juntti Arvosen arvo on
        Olegille 50 000 euroa:

        ------------------------------------------------------------------------------

        6) Oleg katsoo: 38 000 000 on isompi luku kuin 50 000:
        Juntti Arvonen uhrataan.

        /) Oleg sanoo Valdimirille "ok", mutta venäjäksi.

        8) Ja Juntti Arvonen alkaa etsimään
        sitten töitä seuraavaksi vaikkapa: työttömyyskortistosta.

        Mutta oman alan töitä ei enää ikinä saa Itä-Lapista,
        koska on Olegin mustalla listalla.

        Ja Oleg omistaa koko Itä-Lapin kaikki lehdet.

        Kun sain ne 50 000 000 taskurahalla.

        Ylläolevasta syystä johtuen:

        1) Osa venäläisistä, jotka ymmärtävät tämän kuvion:
        muuttavat Ranskaan tai USA:han.

        2) Osa on erittäin suuttuneita, mutta miettii mitä tekisi.

        3) Osa ajattelee sopeutuvansa, vaikka ovat tympeissään.

        4) Osa ei ymmärrä täysin.

        5) Joku voi olla tyytäiväinen kun saa kiristää muita ja sitten itse rikastua.

        Osa venäläisistä oligarkeista - voipi olla Oleg nimisiäkin sellaisia - eivät näin halua toimia.

        Osa pakotetaan toimimaan näin.

        Osa toimii näin aivan "hyvällä omallatunnolla".

        Tämä nyt on sellainen karkea stereotypia asiasta, mutta näitä rakenteita venäjällä on huomattavasti enemmän kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.

        Tämä ilmenee tiettyinä yliluonteinä, jotka paljastavat systemmin ongelmia asteita.

        Sille voidaan tehdä testejä, joissa näkyy kuinka vilpitöntä ajattelu on:

        Onko asiolla oikeat nimet vai väärät nimet?
        Onko Greenpeace-tyyppi "Greenpeace-tyyppi" vai "merirosvo"?

        Jos vaikkapa on pakko väittää "saunaa" "kerrostaloksi" silloin on jokin ongelma puhujassa.

        Ovatko tuomiot järkeviä vai järjettömiä?
        Jos purjehtii jäämerellä: saako siitä karkoituksen vai saako vaikkapa elinkautisen vankeustuomion siksi, että että on "jalkapallo huligaani"?

        Ovatko ihmiset lahjoja ja koulutusta vastaavissa töissä vai joissain aivan muissa tehtävissä ja mitkä ovat tekosyyt ja oikeat syyt?

        Esimerkiksi: jos henkilön koulutus on vaikkapa "miliisi" hänen työtehtävänsä ei voi olla "verovaras".

        Että silleen se taitaa ilmetä: katsotaan mitä se sanoo tekevänsä ja mitä se tekee.

        Ja koko ajan se yrittää peittää mitä se tekee ja mitä se sanoo:

        Mutta koska oma maa on sekaisin, tänne se pääsee ainoastaan:

        Tekemällä Suomesta oman maansa joka siis on sekaisin.

        Kyllä se siitä vielä edistyy,
        mutta ainakin tässä vaiheessa:

        Sanat eivät vastaa tosiasioita:

        Suomessa on merirosvoja 0 kpl.

        Venäjällä on varastavia poliiseja: "no pirusti".

        Kyllä Venäjä varmasti vahvistuu,
        mutta niin kauan kuin vaikkapa:

        Ortodoksit tekevät abortteja todella suuren määrän:
        teot eivät vastaa oppia.

        Näin ollen suhde omaan vakaumukseen ei ole aito.

        Tämä on myös aivan kiistämätön asia:

        Mikäli yhteiskunnassa on merkkejä siitä,
        että termit ja todellisuus eivät ole 1=1 edes etäisesti:

        Prosessi on kesken kehityksessä kohti oikeusvaltiota.

        Mikään ei ole täydellistä, jokaisessa maassa on vääryyksiä sekä jokainen maa on osittain huono.

        Mutta jos termit ovat ihan mitä sattuu ja kaikilla yhteiskunnan asteilla:
        siinä on jotain ongelmaa.

        Sitähän voidaan testata: no testaan tarpeeksi.

        Mitä enemmän pitää tehdä törkeämpiä virheitä ilmiselvissä asiossa: sitä pahempi.

      • Eisaatana

        Voi vittu mikä kaheli.

      • haikeaa huomenta
        Eisaatana kirjoitti:

        Voi vittu mikä kaheli.

        Sitä se tekee kun vetää "liian pitkät". Menee humeeti sekaisin kuin Talvivaaraan sijoittavilta.

        Paras pysyä vissyssä, niin ei tule

    • Markku Hulkko

      Te provosoitte tahallanne, mikä on omaa tyhmyyttänne.

      Venäjä voi hyvinkin kehittyä,
      mutta tällähetkellä tilanne ei ole valmis:

      Mikäli kansalaisaktivistiin on pakko soveltaa lakia, joka koskee "merirosvoja", laki on ajasta jäljessä.

      Joten olisi parempi, jos siellä olisi kansalaisaktivismia koskien tarkat erittelyt siitä millaisesta toiminnasta on kyse ja miten siihen suhtaudutaan:

      Vaikkapa:

      1) Kotimainen kansalaisaktivismi, hyväntahtoinen.
      2) Kotimainen kansalaisaktivismi, pahantahtoinen.¨
      3) Kotimainnen kansalaisaktivismi, jossa on rikottu lakia.

      4) Ulkomainen kansalaisaktivismia, hyväntahtoinen.
      5) Ulkomainan, kansalaisaktivismia, pahantahtoinen.
      6) Ulkomainen kansalaisaktivismi, rikottu lakia.

      Koska nyt olisi aivan selvää, että 1-2 ovat laillisia, niitä voisi julkisesti kritisoida vaikkapa "naivismista" tai kiittää "asiallisuudesta". Kohta 3) voisi sitten olla vaikkapa "uskonrauhan rikkominen", jos sellainen on.

      4-5 olisivat myös laillisia, mutta 5 voisi jo olla aika mielenkiintoinen koko ulkomaisen organisaation maineen kannalta. 6 olisi rikos.

      Nyt on hieman epäselvää, mikä on Sinin ongelma suhteessa Venäjän valtioon, joten venäjän lait ovat kelvottomat.

      Valitettavasti.

      Täytyy toivoa, että tekevät parhaansa: tämä on huonoa imagoa Venäjälle.

      Todella.

      Itseasiassa se tulee johtamaan myös Venäjän vastaisuuteen Venäjän omien rajojen sisällä.

      Se on Venäjän heikkoutta, valitettavasti.

      • sinne joudat

        Suosittelen heinäntekoa, ajankohtakin sopiva. Ei muuta kun hae seipäitä.

    • Ropakandaa

      En sitten myy yhtään osaketta 10 sentillä. Rikastumaan tulen vielä Talvivaaran osakekaupoilla. Terveisin ent. miljonnääri.

      • En osta ollenkaan

        Älä myy. Häviät loputkin ja aina varmemmin olet ent. miljonääri.

    • kyllä ihmetyttää

      nyt kannattaa poliisin tutkia asia varmasti on tehty suomen suurin puhallus.vaikka on pörssi yhtiö rahat ei voi loppua kolmen kuukauden jälkeen kun niitten piti kestää kolme vuotta perän omaisuus hukkaamis kieltoon ja hallituksen jäsenien myös joku tolkku pitää olla kerjätessäkin.

      • BYE BYE hah hah haaa

        Kuule, olet myöhässä. Rahat on jo siivilöity ainakin sadan eri yhtiön kautta veroparatiiseihin kenenkään ulkopuolisen käden ulottumattomiin. Tätä puhallusta suunniteltiin vuosia ja toteutettiin vuosia, joten saatte kaivella mutta sinne ne jää.

        Teille nauretaan: BUAH HAH HAH HAA pöljät!

    • yhteensattuma
    • 1 toope = 0

      Helsingin tuomari antoi toopeille viikon lisäaikaa myydä osakkeet vielä toopeimmille. Pyramidipelin loppu häämöttää ja sitten samme lukea iltalehdistä kuka oli minkäkin kokoinen toope. Kokonaistoope määrä jo tiedetään, se on yli 70 000 ja he jakavat vajaat 2 miljardia toopeyksikköä, joka on paljon huonompi valuutta kuin bitcoin.

    • pelko päällä
    • lottoahan se

      TALVIVAARA MINING COMPANY PLC (T)
      HEL 0,1079EUR 13:11 -13,19% 0,108/0,1097 0,1265/0,1486 50,2 M

      No kylläpäs säikähdettiin pientä vitsiä kovasti,
      klo 13:01 kurssi oli vielä 0,1337€ ja kymmenen minuuttia myöhemmin enää
      0,1079€. Pudotusta 7,48%!

      Nyt (13:22) jo taas 0,1314€... siis lottolappu mikä lottolappu.

    • hoh hoh haa haa

      Talvivaassa nauretaan ely-keskuksen uhkasakoille vaikka niitä on määrätty 4 kpl:tta.

      Ensinnäkin uhkasakot ovat niin pieniä ettei uhkaa ole ja toisekseen ely-keskus ei laita niitä maksuun.

      Tommoset uhkasakot ovat yleinen naurun aihe-ei mitään virkaa.

    • Pökiö

      No niin nyt kaikki ruikuttajat naikaapa lujasti kättä. Se helpottaa ja ei tarvi sitten itkeä täällä joutavaa paskaa talvivaarasta. Pökiöt

      • sinä maksat vielä

        Onpas kannattava kaivos uuden tilinpäätöksen mukaan. Vajaa miljardi vaan vuodessa tappiota ja veronmaksajat maksaa.

        Saa siinä valtio pyydellä lisää velkaa taas reilusti ulkomailta.

      • I L L U M I N A T I
        sinä maksat vielä kirjoitti:

        Onpas kannattava kaivos uuden tilinpäätöksen mukaan. Vajaa miljardi vaan vuodessa tappiota ja veronmaksajat maksaa.

        Saa siinä valtio pyydellä lisää velkaa taas reilusti ulkomailta.

        Rothschildin pankkiirisuku luo rahaa tyhjästä joten onnistunee.

    • ostohalukas

      Mikä on osakekurssi tänään????

    • täh

      Miten on maananti tuottanut? Tuliko osinkoa.

    • uuninpankolta

      Ja entäs ne optiot?

    • XXXX x 2,21=>$/tn
    • faktoja vaan...
    • "84,17% jäljellä"

      16.10.2014 13:05

      0,0303€, (-15,83%)

    • lappu luukulle

      Nyt voi jo vaihtaa tyhjän oluttölkin viiteen Talvivaaran osakkeeseen, mutta viisaampi on pitää tyhjä tölkki.

      • Kauko Kaipuu

        Älkää hermostuko. Valtio tulee apuun. Venäjältä löytyy ostaja.
        Fennovoima ja olkiluoto tarvitsevat uraania. Talvivaara on lähimpänä.
        Venäjän aseteollisuus tarvitsee nikkeliä. Kohta tulee miljonäärejä Kainuuseen.

      • Kauko Kaipuu
        Kauko Kaipuu kirjoitti:

        Älkää hermostuko. Valtio tulee apuun. Venäjältä löytyy ostaja.
        Fennovoima ja olkiluoto tarvitsevat uraania. Talvivaara on lähimpänä.
        Venäjän aseteollisuus tarvitsee nikkeliä. Kohta tulee miljonäärejä Kainuuseen.

        Venäjä pistää 500 miljardia € asevoimien kehittämiseen. Sotateollisuus tarvitsee nikkeliä. Ydinvoimalat uraania. Valtio ja venäläinen miljardööri ostavat Talvivaaran
        nousuun. Osakkeen nousu on alkanut.

      • Riisto Realisti

    • realismia

      Ei venäläiset ole tyhmiä, ei niitä raakkukivi kiinnosta.

    • Kauko Kaipuu

      Talvivaara on kultakaivos.

    • Rikastunko paljonkin

      Maksaako talvivaara tänävuonna osinkoja, ja jos maksaa miten ne saa omalle tilille?

    • Tuliko selväksi?

      Talvivaara ei ole koskaan maksanut osinkoja sijoittajille, eikä Pekka Perän lausuman mukaan (kevät 2013) tule koskaan maksamaankaan.

    • en kadehdi

      Tyypillinen AHNE sekoomuslainen.

    • eiiiiiiiiiii

      Talvivaaran 3 senttiä maksavalla osakkeella, saa 9 senttiä velkaa,
      ja velka vain kasvaa kokoajan.

      Älkää nyt hyvänenaika koskeko tuohon.

      Kaupankäynti pitäisi keskeyttää.

    • Allu Takala

      Aamen tälle episodille. Osanottoni rahansa menettäneille. KUN NOITA KONKURSSIIN HUKATTUJA EI VOI VÄHENTÄÄ EDES VEROTUKSESSAKAAN. Harmi.

    • ostakkee

      Nyt sais Talvivaaraa nollalla sentillä. Enää ei voi hävitä

      • kohta hölähtää

        Ei saa enää mustia Pekkoja ostettua, ne on jaettu ja joillain on mustia Pekkoja käsi täynnä. Peli on loppu mutta metsät ja järvet ovat myrkkyjä täynnä ja altaissa muhii lisää paskaa.

    • paskaa tulee paljon

      "Hah hah,***** mikä satusetä.. osakkeen hinta on nyt n.1.08e ja alkaa nousemaan. Mee ny polttaan pilvee vaan aateveljies kanssa äläkä puutu asioihin joiden käsittely vaatii aivoja. "

      No ny on osakkeet noussu lopullisesti, onnea vaan hyvästä sijoituksesta :-)

      Suurin potti tulee viimeistään ensi keväänä kun kaikki altaat valuvat ylitse, niin sitä vaan että ne kellä on jotain kiinteää omaisuutta niiden järvien ja jokien suunnalla mihin maa viettää ni paree myydä pikaisesti pois jos vielä löytää tarpeeksi tollon ostajan.

    • ketjun helmi

      Köyhät
      5.4.2013 21:09

      -Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

      Niinpä

    • sillä niin kävi

      Oikea helmi oli kyllä aloittajan " varmoja häviäjiä ovat luonto ja veronmaksajat"

    • (ei T.R. versiota?)

      Tuopin jäljet

      Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai
      Tämän kirjavan kulkuni tiellä.
      Moni tuoppini hauskasti tyhjeni kai,
      Kait se katkera ollut on niellä.
      Joka tuopista jälkiä pöytään jää
      Ja ne montakin muistoa säilyttää.
      Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

      Moni tyhjeni seurassa ystävien,
      Kuvat hilpeät vaahdossa kulki.
      Monen muisto on kylmä ja murheellinen,
      Suru suuni kun laululta sulki.
      Jälki harmaa jos tuopista jäädä vois,
      Paras maksaa on lasku ja mennä pois.
      Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

      Toki tuoppini kuohussa välkkynyt on
      Usein muisto niin lämmin ja hellä.
      Tuopin sellaisen muisto on kuolematon,
      Hyvä silloin on mulla, jos kellä.
      Jälki tuoppini rattoisa silloin lie.
      Se ei syytä, vaan herkäksi mielen vie.
      Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

      Elon krouveissa vaihteluun tottua saa,
      Tuoppi näyttää voi houkuttavalta.
      Vaikka raikasta on se ja vaahtoavaa,
      Sakan löytää voi kielensä alta.
      Jälki pöydässä ilmoittaa mulle sen,
      Että pettymysisku on melkoinen.
      Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

      Mutta tuoppini tyhjennän, vaikka en voi
      Kuohun laatua arvata aina.
      Ilo ehkäpä tuopissa vaahtona soi,
      Tuoppi silloin ei kourassa paina.
      Tumman jäljen jos tuoppini pöytään tuo,
      Tuoppi uusi jo ehkäpä kirkkaan luo.
      Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

      http://www.youtube.com/watch?v=llvRSlC1p8c

      • suosieljavetelätääll

    • myrkyttäjä valtio

      Aloittaja oli siinäkin oikeassa, että nyt todella myrkytetään järvet valtion toimesta. Myrkyttäminen on ovelasti naamioitu muka vesienkäsittelyksi mutta myrkkyvesiä tulee tehtaan ollessa käynnissä koko ajan lisää. Sama järvien myrkyttäminen jätevesipäästöillä vaan jatkuu ja ei ole muuttunut miksikään.

    • Sulle-mulle

      14.11. TV-uutisissa näkyi taustalla myös luonnonvaraministeri Grahn-Laasonen, joka ilmeisesti ojentaa Talvivaaran uusille omistajille - ja jotka eivät tietenkään vastaa jo tuhotun luonnon siivoamisesta. Iijoen Sanni lahjoittaa kavereilleen Pohjolan Voima Oy:ssä.

    • 4+15

      Talvivaara tuli ja meni. Tilalle tulee veronmaksajien rahoilla Talvivaara2, eikun Uusi Vaara!

    • sinä tämän maksat

      Mikään ei ole muuttunut. Sama raakkukivi, sama mitätön malmipitoisuus, sama vesistöjen sotkeminen ja myrkyttäminen ja sama toimimaton rikkihappo liuotus.

      Ainoastaan nyt käytetään kannattamattomaan toimintaa veronmaksajien rahaa sijoittajien rahojen asemesta.

      Mutta loppuvat ne valtionkin rahat joskus kun tarpeeksi kauan niitä hävitetään suunnitelmallisesti. Kohta maksaa Suomen kansa itsensä kipeäksi näiden poliitikkojen vuoksi. Per-se se aukee vielä keskiluokallakin kun kaikki rahat menevät välittömiin ja välillisiin veroihin ja korotettuihin palvelumaksuihin. Jostakin ne on nämä Talvivaaraankin heitetyt rahat poissa.

    • Herrat tietää

      Hienosti hoidettu, miljardit menneet, ympäristö saastunut, sijottajat menettäneet rahansa, hienosti hoidettu...

    • up_up_up

      Köyhät

      5.4.2013 21:09

      Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-)

      Ja voin taata, .. mitä shittii!

    • Kepuli_kaivos

      Kepuli kaivos päätyi sitten veronmaksajien riesaksi. Tästä voidaan kiittää kaikkia bulleroita jotka rahoittivat kaivosta, että se ylipäänsä voitiin rakentaa.

    • peruskepulainen

      Sinne mehtärahat , satatuhatta hävisin ja valtio osti kaivoksen pilkkahinnalla.

      • Porarie

        Kyllähän se kaivos ajetaan alas.Eihän valtio voi olla mikään kaivos firma.

      • nyt_10290dollaria

      • ei.toivoakaan.paremmasta
        nyt_10290dollaria kirjoitti:

        Kiinalaiset määräävät nikkelin hintatason mieleisekseen, nyt ja tulevaisuudessa.
        Sitä vaan ei nykyhallitus kaivosteollisuudesta tulevien konsulttien hämääminä usko.

        ARVOPAPERI 10.8.2015
        http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/talvivaaran kaivoksen kannattavuus koetuksella nailla nikkelin hinnoilla/a1068210

        Nikkelin hinta nyt siis 10290$/tn.
        Lienee syytä muistella vanhoja...

        tekniikka&talous -lehti
        Talvivaara Jukka Lukkari, 6.9.2012, 10:21 .

        Talvivaaran Natunen:" Nikkelin hinta kipurajalla"
        .
        Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Harri Natusen mukaan nikkelin hinta alkaa olla kipurajalla.
        Natunen kuitenkin arvioi Talvivaaran kotipaikkakunnan Sotkamo-lehdessä, että hinnan pohjakosketus on nyt saavutettu.
        Nikkelin hinta oli alkuvuonna yli 20 000 dollaria tonnilta, mistä se on luisunut alle 16 000 dollarin.
        Natusen mukaan alle 15 000 dollarin hintataso tarkoittaa kipurajan alittumista. Natunen ei täsmennä, mitä kipuraja käytännössä tarkoittaa, mutta jo näilläkin hinnoilla Talvivaara on tehnyt tänä vuonna selvää tappiota.
        Yhtiön liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 72 miljoonaa euroa ja liiketappio 22 miljoonaa. Työntekijöitä on hieman yli 500.
        Maailman tilanteen lisäksi Talvivaaran riesana ovat olleet ilmojen haltijat. Kainuussa on roiminut kesällä runsaasti vettä, mikä on laskenut metalliliuoksen metallipitoisuuksia.
        Nikkelin halpuus rassaa myös toista kaivosta, tuotannon aloitusvaiheessa olevaa Kevitsaa Sodankylässä.

    • Huolettunut

      Miten nyt käy vanhojen osakkeiden, iso tsppio tullut jo muutenkin kun 4e hinnasta vain rippeet jäljellä.

    • Rahat_bioliukeni

      "Mahtaa teitä vi...taa kun osakkeen ja kaiken muun tavoite toteutuu. Ihan samaa shittii tääl maailmasta kaikkitietävässä köyhien mediassa. Mul 500 000 kpl alle 0,20 ostettu ja voin taata teille köyhille, että mulla on aika paljon rahaa syksyllä ;-) mut te pysytte edelleen köyhinä kyykyssä ;-) "

      No miten kävi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe