Minua syrjitään!

yksin jätetty

Elikkä kaikki jotka minut tuntevat ovat päättäneet sen että minä en ansaitse heidän ystävyyttään vaan minun kuuluu olla yksin. Elikkä kukaan ei ota minuun vartavasten yhteyttä vaikka itse yritänkin ottaa, varsinkin facebookin kautta. Kukaan ei kutsu minua kylään eikä tule koskaan minun luo kylään vaikka itse olenkin kutsunut. Kukaan ei lähde koskaan kanssani mihinkään vaikka olen pyytänytkin. Ja toiset jopa poistuvat paikalta saman tien kun itse saavun sinne, esimerkiksi paikalliseen abc: n baariin. En ymmärrä mitä niillä kaikilla voi olla minua vastaan vaikka en ole sanonut heistä pahaa sanaa en edessä enkä edes takana päin. Vai onko niin että ne ovat vain jostain syystä kateellisia minulle ja päättävät kostaa sen pahimmalla mahdollisella tavalla eli jättämällä yksin. Ja siinä ne ovat kyllä täysin onnistuneet. Koska elämäni on välillä yhtä helvettiä. Valvon öitä ja joudun syömään masennuslääkkeitä heidän takia. Kerran yritin jopa jättää tämän kaiken ja lentää pilven reunalle mutta ambulanssi ehti ensin.

37

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfafsdasfas

      "Valvon öitä ja joudun syömään masennuslääkkeitä heidän takia." Joopa joo. Uhriutuneen katkeraa tilitystä. Katso peiliin, ihmissuhteet muutetaan muuttamalla omaa toimintaa.

      He ovat vain vieraantuneet sinusta kun olet kehittänyt noin negatiivisen asenteen heihin sekä elämään ja siitä luonnollisesti seuraavalla syrjäytymiselläsi ruokit asennettasi vain lisää.

      • kjsdkssdkjsks

        Olipas ilkeä ja asiaton vastaus masentuneelle ja kaltoinkohdellulle!

        Mitä on tapahtunut tai uskot tapahtuneen, mistä tuo johtuu?
        Oletko mies vai nainen? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen, joka voisi olla kateuden syy?
        Voisiko joku vihamies olla levittänyt sinusta pahoja perättömiä puheita selkäsi takana?
        Mutta et ole ainoa, joka tuollaista joutuu kokemaan. Minullekin hyvin tuttua!


      • gdgasdfasfasaas
        kjsdkssdkjsks kirjoitti:

        Olipas ilkeä ja asiaton vastaus masentuneelle ja kaltoinkohdellulle!

        Mitä on tapahtunut tai uskot tapahtuneen, mistä tuo johtuu?
        Oletko mies vai nainen? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen, joka voisi olla kateuden syy?
        Voisiko joku vihamies olla levittänyt sinusta pahoja perättömiä puheita selkäsi takana?
        Mutta et ole ainoa, joka tuollaista joutuu kokemaan. Minullekin hyvin tuttua!

        Masentuneet pysyvät masentuneina niin kauan kuin he voivat roikkua sinunkaltaisissasi päänsilittäjissä. Sinä se todellinen ilkiö olet. Minun sanani olivat vain armottomia.

        Tarjoa ihmeessä sokerikuorrutettuja valheitasi masentuneille jatkossakin. Ne jotka ovat tarpeeksi typeriä, itsekeskeisiä ja ylimielisiä niihin haksahtamaan ansaitsevatkin kärsiä.

        Luopukaa sitten niistä kun olette valmiit kohtaamaan karun totuuden itsestänne.


      • Taidat olla sairas.
        gdgasdfasfasaas kirjoitti:

        Masentuneet pysyvät masentuneina niin kauan kuin he voivat roikkua sinunkaltaisissasi päänsilittäjissä. Sinä se todellinen ilkiö olet. Minun sanani olivat vain armottomia.

        Tarjoa ihmeessä sokerikuorrutettuja valheitasi masentuneille jatkossakin. Ne jotka ovat tarpeeksi typeriä, itsekeskeisiä ja ylimielisiä niihin haksahtamaan ansaitsevatkin kärsiä.

        Luopukaa sitten niistä kun olette valmiit kohtaamaan karun totuuden itsestänne.

        "Masentuneet pysyvät masentuneina niin kauan kuin he voivat roikkua sinunkaltaisissasi päänsilittäjissä. Sinä se todellinen ilkiö olet. Minun sanani olivat vain armottomia.
        Tarjoa ihmeessä sokerikuorrutettuja valheitasi masentuneille jatkossakin. Ne jotka ovat tarpeeksi typeriä, itsekeskeisiä ja ylimielisiä niihin haksahtamaan ansaitsevatkin kärsiä.
        Luopukaa sitten niistä kun olette valmiit kohtaamaan karun totuuden itsestänne."


        Kuulostat häiriintyneeltä, mielenvikaiselta ja katkeralta ilkeytesi lisäksi.


      • yksin jätetty

        Lyö vain lujempaa, "sehän se auttaakin". Mutta jos nyt mennään asiaan niin elämä tekee asenteen eikä asenne elämää. Vaikka mitä yritän järjestää ja pitää yhteyttä niin ketään ei kiinnosta. Niin yritä siinäkin sitten asennoitua positiivisesti!


      • Yksin jätetty
        kjsdkssdkjsks kirjoitti:

        Olipas ilkeä ja asiaton vastaus masentuneelle ja kaltoinkohdellulle!

        Mitä on tapahtunut tai uskot tapahtuneen, mistä tuo johtuu?
        Oletko mies vai nainen? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen, joka voisi olla kateuden syy?
        Voisiko joku vihamies olla levittänyt sinusta pahoja perättömiä puheita selkäsi takana?
        Mutta et ole ainoa, joka tuollaista joutuu kokemaan. Minullekin hyvin tuttua!

        Ensinnäkin pieni tekninen korjaus. Elikkä tuo ensimmäinen vastaukseni klo 23:42 lähetetty, oli tarkoitettu ensimmäiselle vastaajalleni mutta kun tämä järjestelmä jostain syystä näyttää heittelevän näitä vastauksia minne sattuu, mutta toivottavasti tämä vastaus tulee nyt oikeaan paikkaan. Elikkä asiaan. Olen mies ja tuohon ulkonäköön en osaa oikeastaan sanoa mitään kun jokainenhan on yleensä omasta mielestään ruma, mutta se onko oikeasti ruma vai kaunis niin senhän näkee parhaiten sivulliset. Ja tuota minä vähän pelkäänkin että joku tai jotkut ovat levittäneet minusta ilkeitä juoruja. Ja kun monet ihmiset ovat yleensä niin raukkoja ja sinisilmäisiä että kuuntelevat mielummin ilkeitä juoruja kuin tutustuisivat henkilökohtaisesti itse ihmiseen.


      • ei voi mitään
        yksin jätetty kirjoitti:

        Lyö vain lujempaa, "sehän se auttaakin". Mutta jos nyt mennään asiaan niin elämä tekee asenteen eikä asenne elämää. Vaikka mitä yritän järjestää ja pitää yhteyttä niin ketään ei kiinnosta. Niin yritä siinäkin sitten asennoitua positiivisesti!

        tuo on totta, ja kun vielä tuota tapahtuu sellaisten ihmisten puolseta joiden kanssa yhtyeden kuuluisi pelata, niin kyllä välillä ihmetyttää.


      • Talousnainen
        yksin jätetty kirjoitti:

        Lyö vain lujempaa, "sehän se auttaakin". Mutta jos nyt mennään asiaan niin elämä tekee asenteen eikä asenne elämää. Vaikka mitä yritän järjestää ja pitää yhteyttä niin ketään ei kiinnosta. Niin yritä siinäkin sitten asennoitua positiivisesti!

        Minulle avain ongelmiini oli syrjäytyneenä kerran kolme vuotta sitten laman takia vastauksena :terveydestäni huolta pitäminen ja siten mieleni pysyy terveenä.
        Minä en siis saa heittäytyä huonoile elintavoille.
        Ehkä sinunkin elämäsi on kyse terveysongelmista?
        Hoida siis vartaloasi, niin pääsi on onnellinen automaattisesti sitten kun olet tarpeeksi terve! Et tarviste suuria ponnistuksia ollaksesi normaalin onnellinen ja tietääksesi mitä sinun pitäisi ajatella. ystävällisin terveisiä
        Talous on vielä vähän odottamassa rahaa ja sitä odotellessa, mukavaa elämää!


    • oppeliini1

      Kuulostaa kuin sinulla on aivan liian paljon tyhjää aikaa. Ihmiset joilla ei ole mitään aivoja kehittävää ja/tai käytettävää tuhlaavat aivonsa täydellisen hyodyttomään ja turhauttavaan.

      Mitähän jos alkaisit heti tänään oppimaan jotain niin vaikeaa ja uutta että se vie energiasi ja ajatusmaailmasi PALJON terveellisenpään. Aloita vaikka sähkoautojen moottereiden kokoonpanosta. Tai jos tuo on liian vaikeaa niin vaiha se uuteen kieleen; miten olisi kiina tai venäjä? Tee itsellesi kohde että kuukauden sisällä olet oppinut aakkoset, kirjoittamaan yksinkertaisia lauseita ja lukemaan. (EI voittamaton tavoite:muutkin ovat tehneet sen!)
      Tuon lisäksi mene lenkille. Jos nyt jo holkkäät - tavoitteesi on tuplata sama matka samalla ajalla kuukauden sisällä . Ja niin edelleen. Tuo vaati jokapaiväistä harjoittelua jättäen silti PALJON aikaa 9 tuntisille koulu- tai tyopaivillesi!

      Tuo AINA voittavaa henkisen märehtimisen muista ihmisistä ja kohottaa katseesi omasta navastasi korkeampitasoiseen. Myoskin sinun velvollisuutesi on kehittää itseäsi,ei mädännyttää sitä niin kuin juuri nyt olet tekemässä.

      Kuka uudesa käyttäytymisessäsi on voittaja? Sinusta piittaamattomat "kaverisi" vai sinä itse?

      • yksin jätetty

        Ei perkele! Nämähän menee mihin sattuu nämä vastaukset mikä vittu tässä maksaa. Mutta yritän kirjoittaa sillai että jokainen tietää mille vastaukselle on vastaukseni suunnattu.

        Kyllä minulla on touhujakin ei se siitä ole kiinni. Mutta olen sen luontoinen ihminen että kaipaisin ystäviä rinnalleni. Eikä siihen auta vaiika rasittaisin itseni kuoliaaksi työnteolla ja harrastuksilla.


      • helpposeonneuvoa

        helppo se on toisia neuvoa jos ei ole itse syrjintää kokenut.

        ei se lenkkeily auta eikä ne harrasteet eikä keskustelun avaukset eikä aloitteen tekemiset ystävyyteen....
        ei ne aina ystäviä elämään tuo.

        ei ne vaan aina toimi, vaikka kuinka yrität.


    • Nainen vaiko mies, tyttö vaiko poika? Minkä ikäinen, ja onko "kaikki" jokin tietty porukka vaiko oikeasti kaikki jotka tunnet?

      Et sinä heidän takiaan syö masennuslääkkeitä, vaan oman itsesi vuoksi. He eivät ole masentuneita, he eivät elä sinun elämääsi.

      Etsi itsellesi toisia ystäviä tai kavereita.

      • yksin jätetty

        Olen 37 vuotias poika. No tunnen niin paljon ihmisiä että ei nyt tietenkään kaikki, mutta ne joiden seuraan minä nimenomaan haluaisin.

        Enkä ole kenellekkään kertonut että syön masennuslääkkeitä, enkä tule kertomaan. Mutta vois ne nyt edes vähän ajatella muutakin kuin vain itseä.

        Ja kyllä minä yritän koko ajan tutustua myös uusiin ihmisiin netissä eri foorumeilla ja erilaisissa live tilaisuuksissa missä nyt nuoria liikkuu. Mutta yleensä kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin se jää sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi kerraksi. Ja mitä tulee näihin ennestään tuttuihin niin tällä paikka kunnalla missä asun ei ole yliopistoa eikä ammattikorkeaa, joten ainakin lukion käyneistä melkein kaikki ovat tällä hetkellä opiskelemassa jossain muualla. Mutta taas amiksen käyneistä suurin osa on edelleen täällä mutta eipä niilläkään tunnu silti aikaa löytyvän meikäläiselle.


      • yksin jätetty kirjoitti:

        Olen 37 vuotias poika. No tunnen niin paljon ihmisiä että ei nyt tietenkään kaikki, mutta ne joiden seuraan minä nimenomaan haluaisin.

        Enkä ole kenellekkään kertonut että syön masennuslääkkeitä, enkä tule kertomaan. Mutta vois ne nyt edes vähän ajatella muutakin kuin vain itseä.

        Ja kyllä minä yritän koko ajan tutustua myös uusiin ihmisiin netissä eri foorumeilla ja erilaisissa live tilaisuuksissa missä nyt nuoria liikkuu. Mutta yleensä kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin se jää sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi kerraksi. Ja mitä tulee näihin ennestään tuttuihin niin tällä paikka kunnalla missä asun ei ole yliopistoa eikä ammattikorkeaa, joten ainakin lukion käyneistä melkein kaikki ovat tällä hetkellä opiskelemassa jossain muualla. Mutta taas amiksen käyneistä suurin osa on edelleen täällä mutta eipä niilläkään tunnu silti aikaa löytyvän meikäläiselle.

        => Olen 37 vuotias poika

        Tuossa iässä olet varhaiskeski-ikäinen mies, poikuus loppuu viimeistään jonnekin 25 ikävuoden paikkeille, toisilla aiemmin.

        No, joka tapauksessa seuran löytäminen ei ole helppoa. Mieti onko kukaan yrittänyt tutustua sinuun, mutta vaan huomannut sitä silloin? Ensimmäisellä tapaamiskerralla ei vielä kavereita, eikä toisellakaan. Ei kannata kiirehtiä, vaan pyrkiä siihen että sinulla olisi monta tuttua ja joista sitten yhdestä voi valikoitua ystävä.

        Uudet tuttavuudet jotka hekään eivät ole samoja ihmisiä kuin ne aiemmat ovat, eivätkä etenkään tunne juuri sinua aiemmin, eli aina voi yrittää tutustua vähän eri tavalla.


    • pas.ka mies.

      Ihan kuin mun elämästä tuo aloitus. Eipä ole ystäviä ollu juuri koskaan.

      • yksin jätetty

        Koita kestää.


      • oppeliini1
        yksin jätetty kirjoitti:

        Koita kestää.

        Entäs jos yksintekemisten sijasta liittyisit ryhmiin joissa muiden kanssa touhuatte? Onko paikkakunnallasi kalastus-, metsästys-, suunnistus-, polkupyoräly-, urheilu-,, elokuva-, valokuvaus-, kirja-, tai mitään muuta kerhoa tai kokoontumis syytä? Ellei, ehkä Sinä voisit aloittaa jonkin josta olet itse kiinnostunut. Aivan vain vapaamuotoisena, ilman byrokratiaa.
        Tuo on yksi parhaista tavoista tehdä tuttavuutta ja yleensä osallistujat ovat kiinnostuneet samoista asioista jolloin yhteisen sävelen synty on automaattista.

        Siinä pakostakin ystävystyy muiden kanssa, yhteisen tekemisen merkeissä. Tavallisesti noissa tapaa sekä miehiä että naisia joten mahdollisuus loytää oikein hyvä ystävä on parempi kuin kapakka kierrokselta.


    • yksin jätetty

      Kyllä täällä kansalaisopisto järjestää erilaisia kursseja ja olen joihinkin osallistunutkin, mutta kun niissäkin on väki liian vanhaa ja kun itse haluan nuorta seuraa. Ja toiseksi se mitä kaipaan olisi löytää ystäviä joiden kanssa voisi viettää aikaa kahden kesken. Ryhmissä tahtoo olla vähän sekin ongelma että siellä jää helposti muiden varjoon. Mutta silloin kun vietetään aikaa kahden kesken niin kanssakäyminen on paljon läheisempää eikä joudu näkymättömäksi.

    • ystävä hakuses mulki

      Kuule yksinäinen, mitä jos yrittäisit etsiä oman ikäistä seuraa? Tarkoitan vaan, että jos ne nuoret eivät koe oloaan luontevaksi itseään paljon vanhemman seurassa?

      Tsemppiä sulle, toivottavasti löydät ystäviä, joiden kanssa mätsäis. =)

    • yksin jätetty

      No en todellakaan yritä. Minulla on ollut jo isä, joten en tarvitse enää toista.

    • Jeps ikävää kyllä on

      Tiedän tunteen itelläni on kokemukset syrjimisestä :/

    • Apua tarvitseville.

      Uskon että sinulla on vaikeaa. En ihan itsemurhaan alentuisi.Hyvä että ambulanssi ehti! Voit jutella vaikka vanhempiesi kanssa, tai koulun lääkärin. Anteeksi jos arvioin ikäsi vielä kouluikään. Koska en sinua tunne. Yritä kysyä vanhemmiltasi neuvoa! Aina kannattaa kysyä eikä murehtia ;) Tsau!

    • koviakokenut32

      Olen 32-vuotias nainen ja itsekin kokennut syrjintää mutta lähinnä tuntemattomien ihmisten taholta. Kerran olin yksin syömässä, kun sinne tuli ennestään mulle tuntematon nuori pari. Se nainen sanoi poikaystävälleen etsiessään pöytää, että ei mennä tohon pöytään missä tuo yksi istuu yksinään, tarkoittaen siis mua. Eli he menivät toiseen pöytään jossa oli jo ennestään ihmisiä ja se oli muutenkin ahdas paikka.Olen huomannut että ihmiset suhtautuvat ilkeämielisesti ja syrjivästi yksinäisiin ihmisiin, ihan kuin he olisivat joitakin kummajaisia tai vaarallisia. Kaikki ei näköjään tajua, että ehkä yksinäinenkin ihminen kaipaisi seuraa mutta hän voi olla liian ujo, tai häntä on satutettu paljon ihmisisuhteissa ettei uskalla luottaa muihin niin helposti. Itse olen sitä mieltä että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vaikeampi on etsiä uusia ystäviä. Musta on myös paljon puhuttu pahaa selän takana jolloin huomaan ihmisten suhtautuvan muhun vihamielisesti ellei jopa syrjivästi. Mun on vaikea olla tuntemattomien seurassa, sillä pelkään etten kelpaa sellaisena kuin olen, tai musta aletaan taas juoruilla mitä en arvosta ihmissuhteissa ylipäätään sillä jos jotain sanottavaa on, mun mielestä se pitäisi uskaltaa sanoa asianomaiselle päin naamaa eikä levitellä sontaa ympäri kyliä aiheuttaen toiselle turhaa mielipahaa. Jostain syystä kaikki ilkeät ja itsekkäät ihmiset saavat seuraa ja huomiota vaikka muille jakaa mutta jos on mukava, ystävällinen ja kiltti niin kukaan ei välitä tai huomaa sellaista ihmistä vaan pitää jotenkin outona. Itse en arvosta sellaisia ihmisiä jotka nauttivat toisten satuttamisesta, kiusaamisesta, syrjimisestä tai pahan puhumisesta selän takana.
      Ja ulkonäkö ei ole se tärkein juttu aidossa ystävyydessä vaan se luonne ja miten muita kohtelee :).

      • koettu on tuokin

        totta, ilkeäksi ja itsekkääksi pitäisi alkaa että kelpais....


      • me ollaan yhdessä

        Sinu pitäisi löytää suhde perheeseesi. kaikki mitä kerroit tuntemattomista, oli aikamoista. Sinun ei pitäisi välittää muista ihmisistä noin.
        Elämässä on niin kovat paineet, että suomalainen tarvitsee lähimmäisen , perheen isän tukea laman aikana. Minä en ainakaan voisi kuvtellakkaan eläväni yksin.
        olen kokenut sen kerran, ja se on ikävää.
        Suuri osa siitä on turhaa. Jos minull ei olisi isää, minisin ja kävisin oman lääkärini kautta psykologin luona niin usein kuin mahdollista ja hankkisin läheisiä ihmisiä.
        Koska yksin kukaan ei jaksa!!!! Se on ihan SATA VARMA!!!!


      • yksin jätetty

        No siinä se taas nähdään että se kyseinen nuoripari on toiminut täysin päinvastaisesti mitä olisi pitänyt. Nimittäin sinun pöytääsihän heidän olisi kuulunut tulla koska istuit ihan yksin. Aivan turhaahan ne sinne toiseen pöytään menivät koska siinä toisessa pöydässä istuvilla oli seuraa jo ennestään.


    • Tavallinen kaveri

      Herranjestas. olen jättänyt kaikki vähänkän ilkeät ihmiset taakseni.
      Olen niin ylpeä itsestäni, ettei kukaan ole minulle ilkeä.
      Minulla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja teen niin aina kun tuntuu, etten edellisen kaverin kanssa olleet enää ihan samalla aaltopituudella, erilaisia.
      Älä roiku tietyissä ihmisissä, kirjoita uusille juuri sinun ikäisillesi mukaville , ystävällisille ja sinusta kiinnostuneille ihmisille.

      • yksin jätetty

        "kirjoita uusille juuri sinun ikäisillesi mukaville , ystävällisille ja sinusta kiinnostuneille ihmisille."

        Kuten sanoin jo edellä niin haluan ihan oikeita ystäviä enkä mitään keski-ikäisiä isäpuolia, koska minulla on jo isä ollut niin en tarvitse enää toista kiitos!


    • Naisenosa

      Minua on syrjitty alle kolmekymmentä vuotiaasta. Nyt olen jo lähellä kuuttakymmentä. Syyksi epäilen perheettömyyttäni. Olen nainen enkä ole ollut aviossa eikä ole lapsia.

      Tuo seikka seuraa kaikkialle. Minuun ei luoteta eikä minua ymmärretä. Minua pidetään kummajaisena ja luultavasti ne masentuneet suomalaiset joiden olen suureksi osaksi kuullut jaksavan elää perheensä tuella ja lastensa takia eivät edes ymmärrä miten jaksan elää.

      Kostoksi käsittämättömästä elämästäni he eivät anna minun jatkaa työpaikoissani. Kostoksi käsittämättömästä elämästäni he sulkevat minut ulos kaikesta. Pikkuhiljaa hivutetaan joka paikasta, koska kaikki vähänkin vanhempi väki omistautuu perheilleen.

      Töiden menettäminen on minulle kaikkein pahinta, koska melkein kaikki mitä voisin tehdä maksaa.

    • Naisenosa

      Suomalaiset eivät hallitse ystävyystaitoja. Suomalaiset liittoutuvat perheellisyyden perusteella. Suomalaiset eivät edes tiedä mitä on ystävyys. Ystävyys olisi henkilökohtaista ja sitä voi olla kahden tai useamman välistä. Ystävyys ei voi olla sillätavoin suurpiirteistä, että sitä voisi jakaa summittain kaikille vaikka niillä toisilla olisikin perhettä. Perheellisyyteen perustuva hyväksyntä on ainoastaan asenteellista toimintaa.

    • tsemiähei

      onnistuisiko muutto muualle?

      Ja siellä ihan uuden tuttavapiirin rakentaminen.

    • yksin jätetty

      Ei onnistu.

      1. Minulla on työpaikka täällä.

      2. Asun syrjäkylällä äitini kanssa omakotitalossa. Äitini on jo vanha ihminen ja hän tarvitsee joka viikko kyytiä kirkonkylälle hoitamaan kauppa sun muitakin asioita. Ja jonkunhan täällä on pihakin hoidettava kun omakotitalossa asutaan.

      3. Työni on hyvin pienipalkkainen joten tulot eivät riitä omaan asuntoon.

      • mietteitä

        olet jämähtänyt, koska sinulla on työ, mutta samaan syssyyn toteat sen olevan kovin pienipalkkainen, löytyisikö parempi paikka muualta? Jos haluatkin olla äitisi apuna, niin eikö hän sitten haluaisi muuttaa yhdessä lähemmäs keskustaa?

        On meinaan minusta todella hienoa, että olet vanhempien tukena, mutta ei kai omaa elämää pitäisi silti unohtaa... Vanhassa talossa on varmasti muistoja, mutta joskus voi olla molemmille järkevämpi muuttaa.

        Ehkä kaveritkin ei ole sinun takia jättäneet tulematta, ehkä he ovat vain pelänneet nolaavansa itsensä äitisi silmissä?
        Vaihtoehtoja kannattaa miettiä, vaikka ei ehkä olisi ajankohtaista vielä... mutta jos sattuisi joku hyvä diili niin se muutto syrjäkyliltä voisi tehdä terää. Tai jos ei muutto, niin vaikka pieni loma jossain muualla, hetkeksi irtautua arjesta ja oikeasti aikaa miettiä asioita uudelta kantilta. Siksi aikaa voi äidillekin kysellä vaikka oikeutta taksikortiin tai kotihoidon apuun.


      • yksin jätetty
        mietteitä kirjoitti:

        olet jämähtänyt, koska sinulla on työ, mutta samaan syssyyn toteat sen olevan kovin pienipalkkainen, löytyisikö parempi paikka muualta? Jos haluatkin olla äitisi apuna, niin eikö hän sitten haluaisi muuttaa yhdessä lähemmäs keskustaa?

        On meinaan minusta todella hienoa, että olet vanhempien tukena, mutta ei kai omaa elämää pitäisi silti unohtaa... Vanhassa talossa on varmasti muistoja, mutta joskus voi olla molemmille järkevämpi muuttaa.

        Ehkä kaveritkin ei ole sinun takia jättäneet tulematta, ehkä he ovat vain pelänneet nolaavansa itsensä äitisi silmissä?
        Vaihtoehtoja kannattaa miettiä, vaikka ei ehkä olisi ajankohtaista vielä... mutta jos sattuisi joku hyvä diili niin se muutto syrjäkyliltä voisi tehdä terää. Tai jos ei muutto, niin vaikka pieni loma jossain muualla, hetkeksi irtautua arjesta ja oikeasti aikaa miettiä asioita uudelta kantilta. Siksi aikaa voi äidillekin kysellä vaikka oikeutta taksikortiin tai kotihoidon apuun.

        Valmistuin ammattikoulusta 1995. Sen jälkeen olin 7 vuotta työttömänä työnhakijana. Kunnes pääsin kahdeksi vuodeksi kuntouttavaan työtoimintaan. Kun 2 vuotta tuli täyteen niin työtoimintaa ei voinut enää jatkaa koska kuntouttavan työtoiminnan maksimiraja on 2 vuotta. Joten ainoa vaihtoehto oli hakea eläke ja sitä kautta päästä työllistämistuella jatkamaan samassa työpaikassa. Joten meikäläisen vaihdoehdot olivat joko jatkaminen peruspäivärahalla tai sitten tämä nykyinen järjestelmä eli kansaneläke työosuus raha.

        Ja tuskin se nyt mitään muuttaisi jos vain 10 km siirreltäisiin tavaroita paikasta toiseen kun kuitenkin käyn joka päivä keskustassa. Ja toiseksi en halua mihinkään pieneen koppiin vaan kotona täytyy olla tilaa ja oma piha. Eikä tämä talo nyt niin vanha ole 90 luvulla rakennettu.

        Ja kyllä minä paljon matkustelenkin tänä kesänäkin olen tehnyt 2 pitempää reissua eri puolelle suomea.


    • koivu1

      Moi!
      Saanko kirjoitella sinun kanssasi?
      Minunkaan ystävät eivät heti kirjoittele minun kanssani, se ei tarkoita, että minussa olisi vika vaan heillä on elämässään niin paljon , etteivät he kirjoitele.
      Etsin uusia ystäviä, koska kaikilla ihmisillä on menoja mitä lähempänä perheen ja lasten hoitaminen on kuvioissa. Minu ystävälläni ainakin menee todella pajon aikaa lapsensa hoitamiseen!!
      Ja se on hänelle ykkösasia elämässä!!!
      Mitä tarkoitat? Mitä teit kun ambulanssi tuli. Olitko ottanut lääkkeitä liikaa?
      Voinko kirjoitella kanssasi?
      Osoitteeni: [email protected]

      • yksin jätetty

        Otin liikaa unilääkkeitä joo. Mutta ennen kuin mennään tuonne sähkärin puolelle niin minua kiinnostais tietää että oletko mies vai nainen ja minkä ikäinen?


    • ei enää yksin

      Mukava lukea tämä viesketju, huomata että kaksi yksinäistä löysi seuraa toisistaaan. Jokainen tuntee joskus itsensä yksinäiseksi? On hyvääkin yksinäisyyttä, jos ei ole pakon edessä vaan niin että esiitä nauttii. Esim. jos perheellinen saa olla joskus olla yksin kotona, se on juhlaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe