Iskuri

lonely5

Näkyypä tuolla iskurissakin olevan melkoinen enemmistö miesten ilmoituksia. Siinä missä yhden kaupungin alueella tulee päivän aikana yksi naisen ilmoitus tulee sitä kohti 50 miehen ilmoitusta. Eli aika paljon helpompi sieltä(kin) naisilla on helpompi mies löytää, mutta te miehet joilla tuolla on/joskus ollut ilmoitus tuolla, onko niiltä naisilta tullut yhteydenottoja? PIkkasen vaikuttaa että saa kyllä olla pirun vetävä ilmoitus että nainen siitä kiinnostuu kun suhteet aika epäsuotuisat.

77

5019

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miesetsijä

      No tämä kertoo ehkä jotain asiasta. Minulla oli ilmoitus, ihan asiallinen, viisi vuotta. Kaksi kertaa vastattiin ja toinen niistä oli joku huijausyritys huonolla Suomenkielellä kirjoitettu tatjaana. Eli kyllä miesten on vaikeampi sieltä mitään löytää.

      • pettynyt5

        Minulla on aivan vastaava kokemus. Noin kuusi vuotta kokeilin eri deittailupalstoja, ja varmaan otin uhteytta sataan naiseen eikä yksikään vastanut. korkeintaan kolme. Sen sijaan juuri näitä huijausyrityksiä kyllä löyttyi eli näitä "tatjanoita"
        nykyisellän olen ttyystin lopettanut nettideittailut ja siirtynyt baaritiskeille, mistä tähänkin saakka on seuraa löytynyt. Deittipalstoilla hirveimmät akat eivät edes kuvaansa kehtaa näyttää.

      • dsgvsdgsd
        pettynyt5 kirjoitti:

        Ei voi ymmärtää, onko jotkut tosiaan niin tampioita ja niin pahasti naisen puutteessa etteivät tajua noita tatjaanoita huijareiksi? Kun ne kuitenkin aina joka sivustolla jaksaa kalastella.

    • ....................

      Jos seisokkikuvan kanssa hakee seksiseuraa, niin tuskinpa saa läjäpäin vastauksia. Ainakaan kumppania etsiviltä naisilta. Pitäkää se heppinne housuissanne, se on mauton lisäke kuvassa!

      • munaton5

        Iskurissa ajatellaan munal-la, joten vastaajan täytyy myös olla rakastunut
        alapäähänsä, enemmän kuin korvien välissä olevaan massaan.

        Enemmistö siellä on miehiä k-pä kädessä, on se aika huono mainos itsestä,
        ei voi muuta sanoa, tosin jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta epätoivoisten
        sivusto on siitä huolimatta.

      • kanaton
        munaton5 kirjoitti:

        Kaikki deittisaitit ovat epätoivoisten sivustoja. Tämä sen vuoksi että Suomessa kuuluu iskeä akka päissään räkälästä. Jos ei ota viinaa, on tylsä, hullu, epäilyttävä ihminen...

        Pakkoko niitä munankuvia on jäädä tuijottamaan jos vaivaavat...

    • ap-----

      Ei ole sen enempää epätoivoisten kuin suomi24 treffit tai muutkaan ilmaiset nettideittipaikat. Ainoa ero että siellä porukalla enimmäkseen mielessä löytää seksikumppania eikä elämänkumppania, kumpikaan ei ole toistaan halveksuttavampaa. Vaikka kyllähän se vähän surkuhupaisaa on nähdä kuinka paljon siellä tulee miehillä ilmoituksia ja paljonko on porukkaa puutteessa.

    • patupena
      • huonohuijaus

        http://erotiikkachat.com sivusto on huijaussivusto, voitte itse katsella tyttöjä ja todeta kuinka "suomalaisilta" tytöt näyttävät ja kuinka "suomalaisessa" asunnossa otetun näköisiä ovat :D ja jokainen kuva yleensä on jonkun ottama. sattumalta amatööriporno- ja muilta sivuistoilta löytyy näitä "suomalaisten" naisten kuvia että älkää menkö halpaan. kuvausteksti myös noudattaa aina samaa linjaa ja voit huomata ettei ole kovinkaan persoonallisia kuvauksia ;) joku yrittää taas tienata muitten puutteella! käyttäkää google kuvahakua ja levittäkää sanaa näistä huijareista. näköjään joku yrittää tuota sivua tännekin mainostaa joka paikkaan...

      • Mikä vaikeeta?
        huonohuijaus kirjoitti:

        Mikä siinä kuvien tarkastamisessa on oikerasti niin vaikeaa?? Naisen lähettämästä muokkaamattomasta kuvasta pitäisi ominaisuuksien kautta pystyä lukemaan yksityiskohtaista tietoa, kuten milloin otettu, millä kuvattu, päiväykset, jne. Mikäli näitä tietoja ei kuvasta saa irti, on kyseessä silmään kuseminen, muokattu kuva, joten unohda koko kuvan hutsu samantein.

      • sähköllä_se_käy

        laita sen kuvan laittajalle pyyntö ottaa uusi kuva, sellainen missä on vähintään 1 sähköpistorasia näkyvissä, mielellään lähietäisyydeltä (kuvan sen osan, jossa pistorasia näkyy, tulee olla terävä).

        Tuo on helpoin tapa tunnistaa onko Suomesta vai jenkeistä.

        Suomalaisen kanssa samanlaisia pistorasioita löytyy myös: Ruotsi, Viro, Latvia, Saksa.

        Ja jenkkimallia on USA:n lisäksi käytössä ainakin: Thaimaa, Filippiinit.

        Jenkkimallissa on virran ottoa varten 2 litteää reikää, ja jos on kyse maadoitetusta pistorasiasta, on noiden lisäksi vielä 1 pyöreä reikä maadoitusta varten (Thaimaassa ja Filippiineillä saattaa olla maadoitettua mallia oleva pistorasia mutta maadoitus silti ei ole kytketty mihinkään).

        Jenkeille tuossa on muuten tarjolla kiva ansa: se houkuttelee jenkin työntämään jenkkilaitteen pistokkeen pistorasiaan Thaimaassa tai Filippiineillä, kun pistorasia on samanmallinen kuin heidän kotimaassaan jenkeissä. MUTTA: kun jenkeissä on 115V jännite, niin Thaimaassa ja Filippiineillä pistorasialle tuleva jännite onkin 220-250 V. Pelkästään 115V jännitteelle suunniteltu laite sanoo poks ja päästää savut ulos, saattaa huonolla onnella myös syttyä palamaan !

      • digikuvaaja
        Mikä vaikeeta? kirjoitti:

        Mikä siinä kuvien tarkastamisessa on oikerasti niin vaikeaa?? Naisen lähettämästä muokkaamattomasta kuvasta pitäisi ominaisuuksien kautta pystyä lukemaan yksityiskohtaista tietoa, kuten milloin otettu, millä kuvattu, päiväykset, jne. Mikäli näitä tietoja ei kuvasta saa irti, on kyseessä silmään kuseminen, muokattu kuva, joten unohda koko kuvan hutsu samantein.

        "Naisen lähettämästä muokkaamattomasta kuvasta pitäisi ominaisuuksien kautta pystyä lukemaan yksityiskohtaista tietoa, kuten milloin otettu, millä kuvattu, päiväykset, jne"

        osittain totta. Jos nainen on niin hölmö, että postaa kuvatiedoston sellaisenaan kamerasta, niin pitää paikkansa.

        Mutta täysijärkinen (joita naisista on pieni vähemmistö) toki muokkaa kuvaa tietokoneella, mm. seuraavista syistä:

        1. Kuvasta rajataan pois ei-kiinnostavat kohteet

        2. kuvan pikselimäärää pienennetään, ja JPG -pakkaussuhdetta säädetään rajummin pakkaavaksi, jotta tiedoston kokoa saadaan pienemmäksi. Nykyisten digitaalikameroiden jopa yli 10 megapikselin kamerakennot sekä varsin maltillinen pakkaussuhde johtavat valtavaan isoon tiedostokokoon. Tuo on toki tarpeen, jos kuvasta halutaan laadukas paperikopio mutta kun kuvaa käytetään internetissä, sen kokoa on syytä pienentää ja samalla käyttää aggressiivisempaa pakkausta, jotta kuvatiedoston koko saadaan kohtuulliseksi.

        3. Jos ei halua, että kuva paljastaa kuvanottopaikan ja -ajan, niin muokkaus tietokoneella yleensä poistaa kuvatiedostosta nämä ns. metatiedot.

        Itse esim. aina muokkaan kameran ottaman kuvan tietokoneella ennen sen postausta nettiin, em. syistä.

        Voi tietysti olla, että naisista vain pieni ja älykäs vähemmistö ymmärtää riittävästi tietotekniikkaa tehdäkseen saman.

    • Misu7

      Teille jotka etsitte seuraa Iskurista. Olen nainen ja olen ilmoittanut kerran ja sain tosi paljon vastauksia ehkä noin 150-200 kpl. Täytyy sanoa että on miehissäkin myös paljon Feikkejä jotka kirjoittelee vain huvikseen ja esiintyy vaikka ulkomaalaisena jos siitä on hyötyä et saisi seuraa. Olen tavannut vain 3 henkilöä sen kautta. En jaksa kirjoitella. Ne oli ihan kivoja tyyppejä ja olen yhden kanssa frendi. Terv MISU

    • shhfshffhf

      Iskurin naisista vähintään 95% on maksullisia tai feikkaavia miehiä

      • shit shit

        Ja miehistä vähintään 95 % papparaisia jotka jäävät haastamaan riitaa jos nainen ei ole heistä kiinnostunut.

      • miesvm1967
        shit shit kirjoitti:

        Ja miehistä vähintään 95 % papparaisia jotka jäävät haastamaan riitaa jos nainen ei ole heistä kiinnostunut.

        Hahhahha! Päivän piriste xD

      • dsgdfdf

        ja loput on meikkaavia miehiä.

      • epätietoinen_kaberi

      • no eiköhän
        epätietoinen_kaberi kirjoitti:

        Onko nyt muuten kyse http://www.iskuri.eu vai http://www.iskuri.net treffeistä?

        se jälkimmäinen, eihän ensimmäisessä linkissä (tai treffihaku.netissä, mihin siellä ohjataan) oo edes mitään ilmotuksia, vaan mainostettu muutamia palstoja.

      • vahva itsenäinen n
        no eiköhän kirjoitti:

        se jälkimmäinen, eihän ensimmäisessä linkissä (tai treffihaku.netissä, mihin siellä ohjataan) oo edes mitään ilmotuksia, vaan mainostettu muutamia palstoja.

        Iskuri on epätoivoisten huoraavien tyhjäpäiden saitti.En voi ymmärtää mitä nämä ns ihmiset sieltä hakevat.Etovaa!

    • pyh pah

      Miehenä Iskuriin oman ilmoituksen laittaminen on ihan turhaa. Itsekin sitä olen pari kertaa kokeillut, enkä saanut (naama)kuvallisella siistillä ja asiallisella ilmoituksella yhtään viestiä naisilta, tosin pari "ulkomaalaista" google translatorilla tehtyä mainosta sain.

      Iskurissa pärjää vain lähettämällä asiallisia ja oman kuvan sisältäviä melko pitkiä viestejä naisille, todennäköisesti silloin saa edes jotain vastausta suurimmalta osalta.

      • NainenSieltä

        Kyllä, juuri tuollaisella viestillä saa ainakin tämän naisen kiinnostumaan :) Itsellä on siellä ilmoitus ja vastauksia tulee liikaa. Pakko niitä on jotenkin karsia. Mm. jos mies ei suostu lähettämään kuvaansa niin sitten tulee siirryttyä seuraavaan viestiin.
        Kalun koko myös oikeasti kiinnostaa vaikkei sitä kysyä kehtaa ;) ainakaan heti :P
        Minä nyt olen vähän seksihullu, mutta ihan tositarkoituksella silti liikkeellä ;)

    • tässätotuudenjyvänen

      Iskurissa on miehiä enemmän, koska heillä särkee päätä harvemmin.
      Heille seksi on numero uuno ja sitten tulee kaukana kaikki muu.

    • rghetjj

      Paitsi että vähemmän niitä naisia on suomi24::ssäkin ja lähes kaikilla muillakin sivuilla. Kai naiset pelkäävät enemmän sitä mitä kaverit ajattelee jos huomaavat että koittavat etsiä netistä seuraa eikä baarista pyllyä pippeliin hinkkaamalla, sehän alentaisi heti naisen markkina-arvoa!

      • kytätkää, perkele

        Ei kai se mikään ihme ole etteivät naiset uskalla netissä hakea seksiseuraa, koska jos kerran pari hakee, saa kaikenlaiset salapoliisia leikkivät tyypit peräänsä ikuisiksi ajoiksi. Ei puhettakaan että saa palata rauhassa takaisin uuvuttavaan kumppaninhakuun, jos joku kyylä on keksinyt että TUO HAKEE SEKSIÄ VÄLILLÄ!!!

        Ei tarvitse edes kuvaa laittaa ilmoitukseen, kunhan vain sattuu olemaan tietyltä alueelta (iso alue) tietyn ikäinen (luulisi niitä muitakin olevan olemassa), niin kyllä tullaan kyselemään että etkös ole se ja se jolla on se kumppaninhakuilmoitus siellä toisella saitilla.

        Ja sitä ei sitten anteeksi anneta että epätoivoisena on kerran kesässä kaivannut saada edes sitä saatanan seksiä, kun ei kerta rakkautta irtoa mistään. Jatkossa vaan monet miehet käyttäytyvät kauhean tietäväisesti, ihan kuin olisi takuulla myös pannut joka jätkää joka on seksinhakuilmoitukseen vastannut. Olet kuin horoperse vaikka seuraa olet saanut oikeasti tasan kaksi kertaa vuodessa. Samaan aikaan baarivosut ovat panneet vaikka jokaikinen viikonloppu, ja kukaan ei heidän peräänsä huutele.

        Tai ehkäpä sittenkin huutelee, mene tiedä.

        Halut ne on hiirelläkin, mutta nainen ei saa vahingossakaan paljastaa sitä että tekee pari kertaa vuodessa mieli. Ei jos mielii olla vakavasti otettava ehdokas kun parisuhdetta ajatellaan.

        Ihan perseestä koko touhu.

      • rghetjj
        kytätkää, perkele kirjoitti:

        Mikäli joku jätkä oikeasti ajattelee että nainen joka joskus hakee seksiseuraa on joku horo, tai että ei hän sitten muuta varmaan ikinä kaipaakaan niin on kyllä aika aivoton tyyppi. Itseä ei kiinnosta naisen petikumppanien määrä kunhan ei ole tyyliin sadan kanssa nussinut, tosin siinäkihän olisi vain kyse siitä että käyttää naisen etunsa hyväksi. Mikäli on hyvännäköinen nainen ja suorapuheinen niin saa seksiä lähes keltä vaan, mutta hyvännäköinen mies joutuu näkemään perkeleesti vaivaa ja olemaan kova jauhaa paskaa, jotta joskus edes lykästäisi.
        Ja naiset valittelee aina siitä että ku onepäoikeudenmukaista kun miehet saa nussia miten vaan niin ei tuu lutkaksi leimaamista kuten naisilla, Mutta ajatelkaa toistepäin; miehenä tulee paineita että olisi niitä partnereita ettei olisi luuseri tms kun taas naisilla sitä kai pidetään monesti ihailtavana...

      • kytätkää...
        rghetjj kirjoitti:

        Riippuu vähän iästäkin. Jos yli 35-vuotias mies vielä juoksee naisesta toiseen, niin kyllä hänestä vähän säälittävä fiilis tulee. Että sitä on jääty epäkypsän nuorukaisen tasolle.

        Lisäksi on näitä miehiä jotka eivät kestä olla hetkeäkään yksin, ja aina hakeutuvat suhteeseen heti edellisen suhteen loputtua. Yleensä ne ovat naisia jotka sen suhteen lopettavat parin kk jälkeen ja sitten on mies taas kierrätyksessä. Kannattaisikohan vähän tarkemmin miettiä että kun menee naisen kanssa yhteen että onko tämä sitä sorttia joka laittaa kiertoon piakkoin - koska laittoi äskettäin edellisenkin.

        Ei se ole mikään mitalin arvoinen asia että suostuu tai kykenee olemaan vuodesta toiseen yksin, mutta toisaalta sekin että pitäisi kokoajan todistella itselleen tai muille jotain hankkimalla mahdollisimman paljon seksiä tai suhteita on aika epätoivoista touhua, joskus.

        Pääasia olisi että saisi tehdä niin kuin itsestä oikeasti hyvältä tuntuu. Joskushan sitä ei aina itsekään tiedä mikä itselle ON hyväksi. :(

      • Arska tehtaalla
        kytätkää... kirjoitti:

        Sinun mielestä on okei että nainen hyppii sängystä sänkyyn, mutta miehelle ikäraja on 35-v.? Tyypillistä pohjoismaista akkojen kaksinaismoralismia. Katso sinne peiliin.

      • kytätkää...
        Arska tehtaalla kirjoitti:

        Sinun mielestä on okei että nainen hyppii sängystä sänkyyn, mutta miehelle ikäraja on 35-v.? Tyypillistä pohjoismaista akkojen kaksinaismoralismia. Katso sinne peiliin.

        Ei kenenkään juoksentelu sängystä toiseen ole erityisen järkevää puuhaa.

        Mutta pääasia että juoksuikäiset juoksevat keskenään, eivätkä narraa puuhiinsa niitä jotka haluavat kumppanin. Tai sanovat ainakin suoraan että minulta ei sitten tipu kuin seksiä, ei rakkautta.

    • Inhotusta

      Iskurissa on miesten ilmoituksia jopa kymmenkertainen määrä naisten ilmoituksiin nähden. Hakukriteereistä riippuen. Ylivoimaisesti suurin epäsuhta näyttää olevan seksiseuraa hakevien joukossa. Jopa monikymmenkertainen. Osaltaan lienee vaikutusta silläkin että joillakin miehillä saattaa olla kymmeniä ilmoituksia samaan aikaan. Äsken huomasin että eräällä noin nelivitosella miehellä oli yli kolmekymmentä kuvallista ilmoitusta! Mistäkö tiedän. Ei tarvitse olla urologin koulutusta nähdäkseen että sama heppihän se siellä joka kuvassa...

      Eipä näin miehenä juuri käy kateeksi naisia, jotka saavat Iskurissa selailla melkein pelkästään noita "laatukuvia". Ei ihme jos Iskuri ei naisia aina innosta. Pikemminkin inhottaa.

      • taidan tietää

        "Äsken huomasin että eräällä noin nelivitosella miehellä oli yli kolmekymmentä kuvallista ilmoitusta!"

        Tiedot noissa sen ilmotuksissa saattaa vähän vaihdella mutta samat kuvat löytyy monista. Kyseisellä "ihanamuna" tyypillä on useita sähkäposteja ja jaksaa vieläkin pommittaa vonkauksillaan kun joskus pari kolme vuotta sitten erehdyin jotakin vastaileen sille.

      • Iskuri, roskapalsta
        taidan tietää kirjoitti:

        Eihän iskurin roskapalstalle kannatakkaan käyttää omaa sähköpostiaan, vaan luoda sitä varten ihan oma sähköpostinsa, jonka voi poistaa milloin hyvänsä. Miehenä ainakin olen huomannut, että osa naisten ilmoituksista on siellä vain huvikseen, tai kerätään sähköposteja, eikä todellisuudessa yhdelläkään naisella ikinä ole tarkoituskaan vastata miehen vastaukseen, tämän olen kokenut 2 vuoden aikana, jona olen seuraa etsinyt. Olen vastannut 2 vuoden aikana yli 100 naisen ilmoitukseen, ja kyllä, aina on naisen haku kriteerit täyttyneet kohdaltani. En randomisti ole vastaillut, vaikka oikeastaan pitäisi kokeilla sitäkin, että saako tuolta keneltäkään minkäänlaista vastausta. Siitä on kuitenkin tullut minulle enemmän kuin sääntö, että jos naisesta ei kuulu mitään, saa hän kyllä räväkkään palautteen asiasta sähköpostiin, eikä se ole mitenkään ylistävä posti naiselle, päinvastoin.

      • vainni
        Iskuri, roskapalsta kirjoitti:

        Räväkkään palautteen? Onko jokaisen naisen ihan tosiaan kerrottava sinulle oikein rautalangasta mallin vääntäen että et kiinnosta, jos niin käy että et tosiaan kiinnosta?

        Ihmiset ilmoituksissaan kertovat millainen tyyppi heitä mahdollisesti kiinnostaa, mutta se on lopultakin aina vain ylimalkainen kuvaus. Todellisuudessa meissä kaikissa on kaikenlaisia piirteitä jotka joko viehättävät tai sitten peräti inhottavat. Jos itse esim. hakisin "vaaleaa miestä" ja sinä olisit sellainen, mutta vastauksessasi on asioita jotka eivät minua miellytä ja jätän vastaamatta kummankin osapuolen ajan energian säästämiseksi, niin sitten sinulla on oikeus haukkua minut?

        Todellisuudessa itselleni on käynyt lukemattomia kertoja niin että minulle vastaavat nimenomaan ne jotka eivät millään tavalla liippaa läheltäkään sitä mitä kerron hakevani, ja sitten nämä rähjäävät ja haukkuvat jos kerron suoraan että valitettavasti en hae noin kaukana asuvaa, noin vanhaa, noin sitä tahi tätä.

        Mikään ei ole miehille hyvä ja kaikesta löytyy aina joku syy raivota kuin ämmä. Sen takia Iskurista ei ketään löydäkään, kun siellä päivystävät vain ne ukot joiden elämän pääasia on päästä rähisemään.

        Tuollaisen väitteen että naiset keräävät miesten s-posteja olen kuullut netissä ennenkin. Naurettavaa vainoharhaisuutta. Mitä helvettiä kukaan tekisi ei-kiinnostavien miesten s-posteilla? Siinä mielessä saamiaan vastauksia ei toki kannata poistaa, että joskus kun ei ole jostakin tyypistä oikein varma olisiko tämä hyvä, voi tutkia onko tämä laittanut aiemminkin postia ja jos on, niin usein selviää yllättäviä asioita. Esim. joku on käynyt aukomassa päätään ja myöhemmin onkin sitten muka olevinaan ystävä. Tai päinvastoin. Koska kuitenkin naisilla on enemmän pelättävää miesten taholta kuin miehillä naisten, naisilla on oikeus varmistaa turvallisuutensa.

        Itse tulen hävittämään kaiken kertyneen aineiston heti kun löydän itseni rakastavasta ja hyvästä parisuhteesta.

        Ja lehmätkin lentää...?

      • Iskuri, roskapalsta
        vainni kirjoitti:

        Kyllä on, ihan perusteellisesti naisen on selvitettävä, miksi minä tuhlasin aikaani moiseen paskaan, joka ei edes vastata osaa millään tavoin takaisin. Eikä se sinullakaan tuo luetun ymmärrys näytä pelaavan pätkääkään, juurihan kerroin vastaavani vain niihin ilmoihin, joissa kriteerit yhdentyy.

        Tottakai ymmärsin lukemani, kerroin vain omasta kokemuksestani siihen perään.

        Mutta kuten sanottu, saattaa ne kriteerit mukamas kaikki täyttyä, mutta kuitenkin miehen viestistä käy ilmi jotain mikä tekee hänestä epäkiinnostavan, tai jopa vastenmielisen.

        Pitäisikö vaikkapa kovin kiukkuisen oloiselle miehelle kertoa suoraan että asenteesi vuoksi et kiinnosta?

        Itse en ole koskaan nimitellyt sellaisia miehiä paskoiksi jotka eivät vastaa minulle. Niitä kylläkin jotka alkavat haukkumaan. Eka yhteydenottokin voi olla pelkkää sättimistä, ja yleensä sen takia että ei mahdu niihin kriteereihin. Tämä siis kokemus naisena. Miesten vastaavista en tiedä, eli että käykö teille naiset räpättämässä että miksi haet sellaista ja sellaista, etkä tällaista.

      • Itseppä tilasitte
        vainni kirjoitti:

        Räväkkään palautteen? Onko jokaisen naisen ihan tosiaan kerrottava sinulle oikein rautalangasta mallin vääntäen että et kiinnosta, jos niin käy että et tosiaan kiinnosta?

        Ihmiset ilmoituksissaan kertovat millainen tyyppi heitä mahdollisesti kiinnostaa, mutta se on lopultakin aina vain ylimalkainen kuvaus. Todellisuudessa meissä kaikissa on kaikenlaisia piirteitä jotka joko viehättävät tai sitten peräti inhottavat. Jos itse esim. hakisin "vaaleaa miestä" ja sinä olisit sellainen, mutta vastauksessasi on asioita jotka eivät minua miellytä ja jätän vastaamatta kummankin osapuolen ajan energian säästämiseksi, niin sitten sinulla on oikeus haukkua minut?

        Todellisuudessa itselleni on käynyt lukemattomia kertoja niin että minulle vastaavat nimenomaan ne jotka eivät millään tavalla liippaa läheltäkään sitä mitä kerron hakevani, ja sitten nämä rähjäävät ja haukkuvat jos kerron suoraan että valitettavasti en hae noin kaukana asuvaa, noin vanhaa, noin sitä tahi tätä.

        Mikään ei ole miehille hyvä ja kaikesta löytyy aina joku syy raivota kuin ämmä. Sen takia Iskurista ei ketään löydäkään, kun siellä päivystävät vain ne ukot joiden elämän pääasia on päästä rähisemään.

        Tuollaisen väitteen että naiset keräävät miesten s-posteja olen kuullut netissä ennenkin. Naurettavaa vainoharhaisuutta. Mitä helvettiä kukaan tekisi ei-kiinnostavien miesten s-posteilla? Siinä mielessä saamiaan vastauksia ei toki kannata poistaa, että joskus kun ei ole jostakin tyypistä oikein varma olisiko tämä hyvä, voi tutkia onko tämä laittanut aiemminkin postia ja jos on, niin usein selviää yllättäviä asioita. Esim. joku on käynyt aukomassa päätään ja myöhemmin onkin sitten muka olevinaan ystävä. Tai päinvastoin. Koska kuitenkin naisilla on enemmän pelättävää miesten taholta kuin miehillä naisten, naisilla on oikeus varmistaa turvallisuutensa.

        Itse tulen hävittämään kaiken kertyneen aineiston heti kun löydän itseni rakastavasta ja hyvästä parisuhteesta.

        Ja lehmätkin lentää...?

        Itseppähän naiset olette vastaamattomuudellanne sen saaneet aikaan, että teidän kohtelu on ala-arvoista, kun ette kerran lähde kenellekkään miehelle vastaamaan, niin käytännössä saatte sitä, mitä olette tilanneetkin. Kyllä miehet turhautuu viikko tolkulla vastausten odotteluun, ja antaa kyllä takaisin, eivät kaikki, mutta yhä useampi antaa takaisin palautteen. Itsekkin koen turhautumista hyvin pitkälle jo, vaikka vastaan vain sellaisiin naisten ilmoihin, joidenka haku kriteereihin sovin, en laita mitään pervoa, tai muutakaan kummallista, ihan asiallisesti (toistaiseksi) olen laittanut itsestäni kertomuksen ja kuvauksen, eikä mikään näytä riittävän vastauksen saamiseen.

      • jaa jaa
        Itseppä tilasitte kirjoitti:

        Jälleen kerran naiset ovat yksi iso klöntti jossa kaikki takuulla toimivat täsmälleen samoin...

        Itse vastaan kaikille jotka vastaavat hakemaani. En kertakaikkiaan uskalla olla vastaamatta, koska pelkään että missaan elämäni miehen jos en näin tee ja jokaiselta näiltä kysele kuvia. Mutta jos miehen yhteydenotossa on vain pari sanaa, niin kyllä aika kovasti motivaatiota tarvitaan että jaksaa innostua ei-mistään.

        Toinen syy jolloin saattaa jättää vastaamatta on se että miehellä on s-postiosoitteenaan selkeästi oma nimi, jolloinka hänet voi tsekata Facebookista. Jos sieltä näkyy että miehen ulkonäkö on täysin turn off, niin pitäisikö ihan tosiaan ottaa yhteyttä vain kertoakseen että valitettavasti kyttäsin sinut netistä ja et miellytä? Tuo on kyllä aika tympeää, itse en ainakaan haluaisi että minuun otetaan yhteyttä vain jotta pääsee kertomaan ettei pidä ulkonäöstäni. Ennemmin niin että jättää vastaamatta.

        Miehetkin vastailevat useille naisille, joten ei luulisi olevan maailmanloppu jos näistä naisista joku ei vastaa. Mutta jos kukaan heistä ei vastaa, niin se ymmärrettävistä syistä takuulla jurppii. Mikäköhän siinä sitten on jos kukaan ei vastaa?

        Itselleni miehet eivät vastaa, jos minä olen yhteydenottajana, koska olen saman ikäinen kuin he, ja se ilmeisesti inhottaa heitä yli kaiken. Mutta oma luontoni ei taivu touhuamaan itseäni vanhempien miesten kanssa!

      • Kuka kumma?
        jaa jaa kirjoitti:

        Ketä helvetti uskaltaa enää omaa nimeään edes pitää sähköpostiosoitteessaan, siis yksityiset ihmiset, en yritys sähköposteja nyt tarkoita. Minulle on entistä tärkeämmäksi ainakin tullut kaikenlainen varovaisuus netissä, ja etenkin tietoturva huolista johtuen, en ikinä laita nimeäni, tai muutakaan paikkaansa pitäviä asioita sähköpostien rekisteröitymisen yhteydessä uusia osoitteita luodessani, enkä näin ollen kuulu edes suurimpaan tietoturvariski naamakirjaankaan. Siksi yksityisyyteni ja tietoturvanikin ovat turvassa. Tämä varovaisuus on suotavaa ja kannattavaa kaikille. Iskurissakin käytän vain sposteja, joita olen vain sitä varten luonut, ja jotka voin tarvittaessa helpostikkin poistaa. En siis käytä henkilökohtaista virallisia posteja näissä palveluissa lainkaan. Mikäli vastapuolella on iso kiima kaivella mahdollisesta deitti kumppanistaan tietoa pitkin nettiä, niin tämä osoittautuu kyllä pelkäksi pinnalliseksi huvi viestittelijäksi hyvin nopeasti.

      • jaa jaa
        Kuka kumma? kirjoitti:

        Heh, no sano se noille minulle vastaaville miehille että ei ole suotavaa käyttää omannimistä s-postia. En minäkään käytä. Onpa näissä omalla nimellään (jos se nyt ON oma nimi, voihan sitä keksiä päästään ihan mitä vaan) liikkuvissa tainnut olla jopa ukkomiehiä jotka kertovat että vaimon kanssa ollaan erovaiheessa. (Ja kun muistaa että täsmälleen samanlainen sepustus tuli jo vuosi sitten - pidemmät lätinät kyllä jäävät joskus mieleen - niin voi vain ihmetellä että kuinka kauan se eroaminen oikein kestää.)

        Tottahantoki minua kiinnostaa miltä mies näyttää, ja jotkut heittäytyvät hankalaksi kun heille ehdottaa kuvien vaihtoa. Tulee vaikka mitä ininää ja kuvitellaan että nainen lähtee muka tuosta noin vaan sokkotreffeille kun ei tiedä yhtään millainen mörkö siellä on vastassa.

      • sextailija

        Eräs ukkomies ystävällisesti valisti minua miksi ei kuvaa lähetä...ettei kuva joudu vahingossa johonkin mistä vaimo sen löytäisi...
        varmaan ihan totta...eli jos et saa kuvaa mieheltä ...kyseessä varattu herra :-)

      • Entinen iskurista
        jaa jaa kirjoitti:

        Jälleen kerran naiset ovat yksi iso klöntti jossa kaikki takuulla toimivat täsmälleen samoin...

        Itse vastaan kaikille jotka vastaavat hakemaani. En kertakaikkiaan uskalla olla vastaamatta, koska pelkään että missaan elämäni miehen jos en näin tee ja jokaiselta näiltä kysele kuvia. Mutta jos miehen yhteydenotossa on vain pari sanaa, niin kyllä aika kovasti motivaatiota tarvitaan että jaksaa innostua ei-mistään.

        Toinen syy jolloin saattaa jättää vastaamatta on se että miehellä on s-postiosoitteenaan selkeästi oma nimi, jolloinka hänet voi tsekata Facebookista. Jos sieltä näkyy että miehen ulkonäkö on täysin turn off, niin pitäisikö ihan tosiaan ottaa yhteyttä vain kertoakseen että valitettavasti kyttäsin sinut netistä ja et miellytä? Tuo on kyllä aika tympeää, itse en ainakaan haluaisi että minuun otetaan yhteyttä vain jotta pääsee kertomaan ettei pidä ulkonäöstäni. Ennemmin niin että jättää vastaamatta.

        Miehetkin vastailevat useille naisille, joten ei luulisi olevan maailmanloppu jos näistä naisista joku ei vastaa. Mutta jos kukaan heistä ei vastaa, niin se ymmärrettävistä syistä takuulla jurppii. Mikäköhän siinä sitten on jos kukaan ei vastaa?

        Itselleni miehet eivät vastaa, jos minä olen yhteydenottajana, koska olen saman ikäinen kuin he, ja se ilmeisesti inhottaa heitä yli kaiken. Mutta oma luontoni ei taivu touhuamaan itseäni vanhempien miesten kanssa!

        Koskaan en kyllä kuvaa ole laittanut ja silti naisseuraakin on monesti löytynyt. Kuvaa en tuntemattomille laita, koska siellä voi olla vaikka mitä pilailevia penskoja tai muuten vaan uteliaita hörhöjä toisessa päässä.

    • Etova_palsta

      Iskuri on totaalisen vastenmielinen paikka nykyisin, pelkästään itseään myyviä hutsuja ja kaikenlaisia huijareita väärällään koko paikka. Etoo oikein nämä maksulliset päivästä toiseen ilmoansa uusivat hutsut. Jos ei ylläpito kykene pitämään säännöistään kiinni, niin sulkekoot sitten koko maksullisten seuranhakijoiden palstan. Näin miehenä ärsyttää kun vastaukseksi tulee ennemmin tai myöhemmin pelkkä hinnasto, oli ilmoittaja sitten kirjoittanut ilmonsa miten tahansa.

      • Samat hutsut kiertää

        Täysin totta, jos tänään otan kuvakaappauksen naiset etsii miestä palstan ilmoittelijoiden 1 sivulta, ja kuukauden päästä toisen samasta kohtaa, ovat kuvat likimain identtiset.

      • niin,.....
        Samat hutsut kiertää kirjoitti:

        mitähän se kertoo iskurin miestarjonnasta kun tositarkotuksellakin seuraa etsivät joutuu pitään siellä ilmotuksiaan vuositolkulla.
        Ainahan siellä on se sama vakioiden miesvastaajien joukko tyrkyllä, osa täysin feikkejä, monet seksinvonkaajia, varattuja jne. Aina sillon tällön joukosta löytyy jotain uusia helmiäkin.

      • vanha ja väsynyt
        niin,..... kirjoitti:

        NIMENOMAAN NÄIN!!!

        Ajat sitten olisin häipynyt lopullisesti jos ei aina silloin tällöin joku uusikin ukkeli piipahtaisi saitilla. Iskurin pitäisi olla läpijuoksupaikka josta löytyy joku ja sitten yritetään suhdetta (tai kuka mitäkin, kun joillekin riittää pelkkä seksikin), mutta kun siitä on muodostunut tuollainen seisova lammikko jossa on aina ne samat vakioihmiset, niin homma ei toimi.

        Yksi Iskurin vakioukko minulle oikein tosissaan saarnasi siitä että Iskuri on YHTEISÖ. Ei helvetti soikoon! Jos ihminen ilmoittaisi itsestään lehdessä henkilökohtaista palstalla, niin siinäkö muka aloitettaisiin joku kerhotoiminta että yhdet ja samat ihmiset vastailevat toisilleen ja kukaan ei kiinnostu kenestäkään. Naurettavaa.

      • Samat hutsut kiertää
        niin,..... kirjoitti:

        mitähän se kertoo iskurin miestarjonnasta kun tositarkotuksellakin seuraa etsivät joutuu pitään siellä ilmotuksiaan vuositolkulla.
        Ainahan siellä on se sama vakioiden miesvastaajien joukko tyrkyllä, osa täysin feikkejä, monet seksinvonkaajia, varattuja jne. Aina sillon tällön joukosta löytyy jotain uusia helmiäkin.

        Lähinnä tarkoitinkin kirjoituksellani sitä, että pelkät maksulliset siellä uusivat päivästä toiseen, ja viikosta toiseen samoja säälittäviä itsensä myynti ilmoituksia. Tositarkoituksella tuolta iskurilta nyt ei oikeasti kukaan voi seuraa enää hakea, luulisi jo hakijan itsekkin tämän käsittävän. Pelkkä maksullisten temmellyskenttä tuo iskuri on, ja totaalisen valvomatonkin, jossa alaikäisetkin jo myyvät seuraansa. Etovinta onkin se, ette vuosia sitten suht hyvin toiminut iskuri on mennyt maksullisten naisten vuoksi totaalisen pilalle, ja koko palstan voisi myös sulkea lopullisesti, jos meno ei muutu. Ainoat vastaukset miehenä, mitä tuolta naisilta saa on se hinnasto, ja se etoo jo!

      • hm...

        Sen huorajoukon takiako sitten vanhemmilla miehillä on oikeus pyörittää Iskurissa tavallisten naisten parjaus- ja kiusaamistoimintaansa? Ei tarvitse kauaa ilmoitella Iskurissa näin naisena kun alkaa tuntumaan siltä kuin olisi jonkinlaisen koulukiusaamisen uhri. Kaikki mahdollinen käydään haukkumassa, ja mahdotonkin. Tämä siis katkerien miesten taholta, niiden joille on sanonut ei kiitos taikka joille ei ole ehtinyt sanoa vielä yhtään mitään, eli miehet haukkuvat lyttyyn jo ensimmäisessä yhteydenotossa.

        Saitille pitäisi saada sellainen toiminto että kusipäiden kujerrukset saisi ilmiannettua ylläpidolle. Ja kaiketi ne horotkin pitäisi saada pois - jos miehet niiden takia kiusaavat tavallisia naisia, kun pitää jollekin se kostaa ettei saa naista (tai seksiä).

      • Kivat sulle
        hm... kirjoitti:

        Heh, jos ylläpito ei poista edes alaikäisten tyttöjen ittsensä myynti ilmoituksiakaan, tai noudata muutenkaan omia luomiaan sääntöjään, jossa kieltää maksullisen seurankin haun, niin mitenkä ihmeessä siellä toimisi mikään ilmiantokaan?? Itsekkin näiden huorien ilmoituksia olen ilmiantanut ylläpidolle, eikä nekään mihinkään katoa.

      • Huhhuh sentään..
        niin,..... kirjoitti:

        mitähän se kertoo iskurin miestarjonnasta kun tositarkotuksellakin seuraa etsivät joutuu pitään siellä ilmotuksiaan vuositolkulla.
        Ainahan siellä on se sama vakioiden miesvastaajien joukko tyrkyllä, osa täysin feikkejä, monet seksinvonkaajia, varattuja jne. Aina sillon tällön joukosta löytyy jotain uusia helmiäkin.

        Et todellakaan voi edes käsi raamatulla sanoa etsiväsi tuolta tosimielellä seuraa, siihen tuo palsta ei enää vuosiin ole kelvannut todellakaan, jo sokeakin sen pystyy sanomaan.

    • käyrää ja suoraa

      Jessus, pitihän tuota sivustoa käydä kurkkaamassa ja
      voi herran pieksut ja rouvan rukkaset.

      On siellä kulli poikineen.

    • Aikuinen mies

      Olen vanhempi keski-ikäinen mies, ja kyllä naiset ottaa yhteyttä myös Iskurissa.

      Muutama näköharja:
      Iskurissa näyttää olevan enemmin miehiä kuin naisia. Niin varmaan onkin, mutta ne on sellsisia, jotka uusii ilmoituksensa joka päivä, ja siten saavat ilmoituksensa ensimmäiselle sivulle. Näin naisetkin toimivat.

      Naisilla voi olla tarkoituksellla huono ilmoitus jossain ihan näkymättömissä. Naiset ei oikeastaan edes halua liikaa yhteydenottoja. Naiset lukevat ilmoituksia, hylkäävät nämä kikkeli- ja muut huonot ilmot ja sitten kirjoittavat itse sille jolle haluavat.

      Täsmäohjeet miehille Iskuriin: Hyvä ja persoonallinen profiili, tämä on tärkein. Kerro mitä haluat. Älä laita kuvaa. Ole rehellinen, jos haluat kevytseuraa, kerro se hyvällä maulla. Älä ota yhteyttä naisiin, se ei kannata. Uudista ilmoituksesi parin päivän välein, sen sijoitus nimittäin tippuu, ja muutkin tekevät samaa. Muista , että pallo on aina naisilla.

      No, voiko yli 50-vuotias mies saada näillä ohelilla kontakteja Iskurista? Kyllä voi, ehkä kerran kuussa, mutta sitten nainen onkin laadukkaampi, kuin mitä tahallisen vajaassa profiilissa antaa ymmärtää.

      • Palturia puhut

        Paljon siitä yhteydenotosta maksoit??

    • Varoitus Miehille!!

      VAROITUS MIEHILLE!! mm. Iskurin, suomi24 treffipalstoille on pesiytynyt petostehtailijoita. Esiintyvät nuorina naisina hakevat seksiseuraa, vastattuaan nämä sankarit yrittävät saada sinut liittymään joko lisäkuvilla naisesta, tai jutustelun jatkon ehtona maksullisiin ulkomaisiin treffisivustoihin, kuten amortreffit, flirtfair, ja euroaffairs. Seuraa ette näiltä tule saamaan, heitä kiinnostavat vain luottokorttitietonne.

      Vinkkinä kannattaakin näille "sankareille" vastata kahdesta eri sähköpostista, ja katsoa, saatko identtiset tai lähes identtiset vastaukset, jolloinka olet kohdannut huijarin. Itse linkitän nykyisin automaattisesti nämä poliisille, ja kehotan muitakin niin tekemään, vaikka arka asia onkin asiassa miehen kannalta, mutta en suvaitse tuollaista kusetusta enää tippaakaan, enkä ole kyllä itse näihin kusetuksiin edes mennyt!

    • Nainenn44

      Iskurista on hyvä hakea seksiseuraa. Kerran laitoin ilmoituksen ja vastauksia tuli järjettömän paljon. Hirvee seulominen. Mielummin tutkailen miesten ilmoituksia ja laitan sopivalle viestin. Ihan laadukasta seksiä sieltä on löytynyt. Parisuhdetta en sieltä hae.

      • Suosittelen muillekk

        Minäkin tilasin Saksasta todellisen naturel nuken, jolta saa aina seuraa, ei nalkuta, ei kieltäydy, eikä tarvitse lätistä jonninjoutavaa ennen toimintaa.

      • Nainen 40+

        Sulla on ollut tuuria, Nainenn44. Minulla on ollut usein iskurissa ilmoitus ja väitän, että se on ollut ihan hyvä. Vastauksia tulee, mutta se taso... Vaikka ulkonäkö olisi ok, niin sitten käy ilmi, että on valehdellut. Tai ei uskalla tavata. Häviää jo netissä...
        Itse en enää viitsi ottaa yhteyttä miehiin, sillä heistä vasta onkin huonoja kokemuksia. Ja kun siellä kaksi vuotta sitten aloitin, annoin onneton fiksuntuntuiselle, hyvännäköiselle miehelle puhelinnumeroni. Se on tekstarihäiriköinyt siitä saakka vähän väliä. Haluaa tavata. Olen jonkun kerran ollut valmis, mutta eipä vanhallapojalla (41v., valehteli muuten alkuun ikänsä) ole koskaan aikaa. Joo joo, ilmankos on jäänyt vaille naista.

      • nainnenn48

        Iskuriin jos laittaa ilmoituksen niin kannattaa poistaa se ekojen 20 viestin jälkeen ...
        kyllä siitä porukasta jo joku asiallinenkin löytyy ;-)

        Itsekin löysin pitkäaikasen fuckbuddyn sitä kautta...vaikka vähän vaati "seulomista" ...

    • 10K907

      Hmm... ehkäpä minulla on käynyt vain ilmiömäisen hyvä tuuri, mutta itse olen törmännyt Iskurin kautta ainoastaan harvinaisen asiallisiin ihmisiin, jopa ihastunut / rakastunutkin. Kyllä siellä näkee niiden ainaisten kyrpäkuvien vastapainoksi hyvinkin asiallisia ilmoituksia. Tietty eroaa jostakin Suomi24:sta siinä, että suuri osa etsii seksiseuraa; eivät kuitenkaan kaikki. En minä sitä erityisesti kutsuisi epätoivoisten paikaksi, ellei nyt sitten jonkun mielestä kaiken seuran etsiminen netistä ole epätoivoista.

    • Neiti49

      Itse laitoin asiallisen ja rehellisesti itseäni kuvaavan ilmoituksen, jossa etsin vakituista turvallista seksiseuraa, en enempää. Sinkkunaisena kun joskus tarvitsee sitä läheisyyttä ja toisen kosketusta eikä rasittaviin yhdenillan juttuihin jaksa enää tässä iässä panostaa.
      Vastauksia tuli lähes sata - aika moni tosi etova jormakuvien kera- mutta ehkä minullakin kävi älytön tuuri, kun tuosta joukosta löytyi todellinen helmi mieheksi, erottui tosin positiivisesti jo vastauksensakin perusteella. Kuvia ei vaihdeltu, vaan muutaman kirjoittelukerran tavattiin livenä, kumpaakin miellytti ja siitä se lähti. Nyt ihana seksisuhde jatkunut jo kolmatta vuotta, tavataan muutaman kerran kuukaudessa, hoidetaan toisemme, kokeillaan kaikkia kivoja juttuja ja sanotaan moikka ja pusu seuraavaan tapaamiseen. Tykätään sopivasti, kunnioitetaan toistemme yksityisyttä, puhutaan kauniisti ja tullaan toimeen erityisesti makkarin puolella, mutta ei haikailla mitään muuta. Great!

    • Bi gay

      Mies seuraa löytyy hyvin .. Olen kaappi hetero
      Naiset on vittumaisia , eikä tyydytä miestä kunnolla loppuun asti..
      Kivan kundin kanssa tyydyttyy kunnolla , varsinkin peppuleikeistä ..molemmat nussii toisen reijän ja heti asiaan tavatessa..samaksi päiväksi on heti saatavissa !

    • Koittaispa pian

      Koittaisipa pian se aika, kun seksin myynti ja osto kriminalisoidaan, jolloin saa ryhtyä tosissaan antamaan näitä maksullisia ilmoittelijoita treffipalstojen ylläpidoille ilmi, jolloinka joutuisivat lain mukaan oikeasti myös poistamaan ne ja noudattamaan omia sääntöjään. Etoo kun kaikki palstat on 90% maksullisten tai muiden kusettajien vallassa.

    • Buahahhaaa

      Ei iskurissa muuta voi kuin nauraa lukiessaan noita naisten jättämiä ilmoituksia, eikä yhtäkään voi pitää vakavasti otettavana, että edes lähtisi vastaamaan yhdellekkään. Säälittävintä onkin, että maksulliset ovat tuonkin palstan tyystin pilanneet.

    • Minulla (mies) on ollut kuvaton ilmoitus Iskurissa tammikuusta asti ja olen saanut siihen kaiken kaikkiaan ehkä lähemmäs kymmenen vastausta, en tiedä tarkkaa lukua, koska en ole pitänyt kirjaa. Toukokuussa olin ensimmäistä kertaa treffeillä Iskurista ja päädyin sänkyyn kyseisen naisen kanssa toisilla treffeillä. Eilen tapasin erään tyttösen, mutta jatkosta ei ole vielä selvyyttä. Muut vastauksista eivät johtaneet mihinkään, yhdestä kuitenkin tuli virtuaaliystävä puoleksi vuodeksi. Ilmoitukseni on tositarkoituksella- luokituksella, vaikka haenkin lähinnä seksiseuraa.

      • vainni.

        Minkä ihmeen takia olet laittanut ilmoituksesi tositarkoitus-osastolle, jos haet vain seksiseuraa???

        Tositarkoituksella olen itsekin liikenteessä, eli toiveena on että löytyisi joku jonka kanssa aloittaa ihan oikea ihmissuhde. Mutta sinun kaltaistesi asioita sekoittavien takia monet luulevat että tosikin tarkoittaa jotain panokaveruutta, että kiitos vaan kovasti PELIMIES!

      • Sekava haku
        vainni. kirjoitti:

        Niinhän ne naisetkin hakee iskurilla seikkailu nimikkeellä tosimielellä seuraa, vaikka eivät näemmä ymmärrrä mitä se sana tarkoittaa, samoin eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa estoton sana. On tuo deittailu kyllä näillä treffipalstoilla molemmin puolin niin sekasta, ja hämmennystä aiheuttaa iskurinkin loppumattomat huijarit ja maksulliset, että seuran haku on oikeasti mahdotonta, hakee sitten millä mielellä seuraa tahansa. Voi kun sitä löytäisi edes yhden neitokaisen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, haluaa oikeasti tutustua, ja johon voi oikeasti luottaa, mutta huonolta näyttää.

    • akka......

      Olen nainen ja etsinyt myös seuraa iskurista...
      lähinnä nyt hakusessa seksiseura tai jonkinlainen tapailuseura
      .
      Olen vastannut n 5-10 miehen ilmoitukseen ja itselleni tuli n 15 vastausta kunnes poistin ilmoituksen

      Ja pari kertaa tän vuoden aikana ollut ilmoitus.

      Nyt viimeisellä kerralla tuntuis löytyneen ihan järkevä mies...sänkyyn päädyttiin tokilla treffeillä ja tavattu useammakin kerran sen jälkeen...

      mutta nää muut... ihan sama kuin suomi24...kuvan lähettämisen jälkeen kirjoittelu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...eikä treffeille saa millään
      Kun en sitä kirjekaveria etsi!
      Kirjoitellaan jonkin aikaa ja yhtäkkiä mies katoaa mitään ilmoittamatta...ihan oikeasti se on kertakaikkisen raivostuttavaa! Olis ihan ok jos ilmoittais, ettei kiinnosta jatkaa mutta toi katoaminen...

      Yhdelläkin miehellä oli ilmoitus johon vastasin ja oltiin aika samoilla linjoilla tapailun suhteen..kuvaa ei tietystikään tullut (varattu?), treffejä ei onnistunut sopimaan, vaikka itselleni olis sopinut mikä päivä vaan...
      ensin viestejä tuli monta kertaa päivässä...sitten yhtäkkiä meni 3-4 päivää ettei kuulunut ja viikon päästä siitä tuli viesti...sen jälkeen hiljaisuus...

      Joten turhaa siis miehille yrittää vastailla kun vastaanotto on tällainen!

      • Koettua

        Kyllä se on minun kohdaltani ainakin AINA nainen se osapuoli jolla menee pupu pöksyyn ja lopettaa kirjoittelun kuin seinään, vaikken mitään ihmeellistä ole tälle edes kirjoitellut. Minä kyllä kirjoittelisin vaikka maailman tappiin, mutta kun naisista siihen ei ole.

      • Vaihtoehtoja
        Koettua kirjoitti:

        Kyllä se on minun kohdaltani ainakin AINA nainen se osapuoli jolla menee pupu pöksyyn ja lopettaa kirjoittelun kuin seinään, vaikken mitään ihmeellistä ole tälle edes kirjoitellut. Minä kyllä kirjoittelisin vaikka maailman tappiin, mutta kun naisista siihen ei ole.

        Johtuisikohan siitä, että mielenkiintoisemmalta mieheltä tuli viesti

      • Koettua
        Vaihtoehtoja kirjoitti:

        Johtuisikohan siitä, että mielenkiintoisemmalta mieheltä tuli viesti

        Voi olla, mutta pointti olikin se, että jutustelu loppuu Suomi naisilta aina kuin seinään.

    • Lopettaa joutais

      Siis kattokaa nyt tota iskurin palstaa, varsinkin nainen etsii miestä osiota, eipä näin miehenä tee mieli vastata yhdellekkään, pelkkiä maksullisia, huijareita, ja niitä jotka eivät edes ymmärrä ilmoittelevansa väärässä osiossa. Lisäksi on näitä pinnallisia pelkkiä kuvien ruinaajia, ja tyhjien lupausten antajia, joilla menee joka kerta pupu pöksyyn.
      Miksiköhän edes ylläpito ei jo puutu näihin, kun kerran palsta on tyystin piloilla, eivätkä noudata edes omia luomiaan palstan sääntöjään. Mikäli pian ei tule pakolliseksi rekisteröityminen ja tunnistautuminen tuolle palstalle, niin joutaa lopettaa koko maksullisten ja huijareiden palstan mahdollisimman pian.

      • ett silleen

        Sitten kun sinne tulee rekisteröitymispakko, miehet eivät enää vastaa kellekään. Se on nähty moneen kertaan.

      • Lopettaa joutais
        ett silleen kirjoitti:

        Sitten kun sinne tulee rekisteröitymispakko, miehet eivät enää vastaa kellekään. Se on nähty moneen kertaan.

        Jaa, nyt kun taas naiset ei vastaa, paitsi nuo fuckin maksulliset ja muut kusettajat, sekä hupa ilmoittelijat, joiden tarkoituksena ylipäätään ei olekkaan seuraa etsiä. Yhä enemmän iskurilla varoitetaan toisia käyttäjiä, enkä palstaa katsoessa ihmettele asiaa lainkaan, siksi tunnistautuminen ja rekisteröinti olisi jo paikallaan.

      • ett silleen
        Lopettaa joutais kirjoitti:

        Jaa, nyt kun taas naiset ei vastaa, paitsi nuo fuckin maksulliset ja muut kusettajat, sekä hupa ilmoittelijat, joiden tarkoituksena ylipäätään ei olekkaan seuraa etsiä. Yhä enemmän iskurilla varoitetaan toisia käyttäjiä, enkä palstaa katsoessa ihmettele asiaa lainkaan, siksi tunnistautuminen ja rekisteröinti olisi jo paikallaan.

        Ei paljon tee mieli vastata miehille joilla killuu genitaalit esillä.

        Tarvittaisiin Iskurin tavoin toimiva kumppaninhakusaitti. Mutta sama kai mikä mitenkin toimii, kun kuitenkaan kukaan ei innostu kenestäkään ja jäljelle ei jää kuin keskinäinen kuteminen.

    • juppana

      suomalainen nainen on erittäin epäkohtelias miestä kohtaan.olen sen kokenu satoja kertoja suorastaan mies vihaajia kaikki,vaik et itse anna aihetta moiseen,tod,näk.lepakoita

    • hfhdzfhzhzhfzdhdz

      Miehiä on VALTAVASTI tarjolla
      http://iskuri.net

      Että nainen ei voi ainakaan sivustoa moittia, joka on vielä todella kevyt, nopea ja yksinkertainen. Voi joko valikoida itse mieluisensa, tai sitten laittaa oman ilmon ja lukee läpi ne 100 - 300 vastausta.

      Naisia on vain muutamia, lähinnä feikkejä, myös miesten ilmoituksiin voi kaikenlaiset huijarit vastailla. Miehille paikkaa voi suositella vain vara-apajaksi.

      • joo-o_

        ja monella seksintyrkyttäjällä siellä vaikka kuika monta ilmotusta, kullin kuvilla varustettuna tietenkin. Kenen muiden nämä odottaa vastaavan niihin kun maksullisten? :D Pari kertaa olen vastannu miesten ilmotuksiin, enkä ole todellakaan maksullinen enkä feikki, saamatta mitään vastausta. Eikä kyse ollu edes mistään kovinkaan vakavamielisestä hausta... että se siitä taas kerran, miesten ilmotuksiin ei todellakaan hyödytä edes vastailla mitään.

    • spammiavaan

      Joo, ja roskapostia vaan sieltä nykyään tulee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3017
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2866
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2038
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1755
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1472
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      96
      1223
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1188
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe